maanantai 22. elokuuta 2011

KOHTALON LAPSI

Tämän stoorin kahlaus onnistuu vaikka osissa eli voit aloittaa vaikka keskeltä, ettei tarvitse tuhlata aikaa epäoleelliseen:)

Joskus Moirat huvittavat itseään lyömällä vetoa siitä, miten käy ihmislapselle kun sille annetaan kunnon koulutusta alusta asti, maustetaan soppa menetyksillä ja kitkerillä vastoinkäymisillä ja roivitaan ronttigilla pitkin selkää:) Kaikille ihmislapsille annetaan toki enemmän tai vähemmän tätä jalostavaa janojuomaa, jota myös hienosti kärsimykseksi kutsutaan. Mutta vedonlyöntilapset ovat tietysti aina erikoisasemassa. Eniten Moirat ihmettelivät sitä, miten vähän ihmistyperykset vastoinkäymisistään loppujen lopuksi oppivat, eivät juuri mitään. Mutta kivahan sitä oli sivusta seurata, kun ihminen vuoroin rukoili ja vuoroin kiroili Jumalaa ja teki vaihtokauppoja milloin Pirun ja milloin Jumalan kanssa.

Moirat kehräsivät lankojaan ja tällä kertaa arpa suosi erästä sunnuntailasta, joka oli perheen seitsemäs lapsi ja sopi tarkoitukseen paremmin kuin tikku silmään, sillä hän oli oikea persona non grata jo ennen syntymää, eikä geeniperimässäkään ollut juuri hurraamista. Mutta hullun tuurilla tämäkin reppana saattoi vahingossa tempaista loistogeenit, niistä kun ei aina tiennyt miten päin ne hyppelivät, joten kromosomistoon ujutettiin varan vuoksi peittyviä mutaatioita että heikkoja lenkkejä samaan aikaan kun kromosomit täräytettiin komeasti 46 äxäxään. Tässä vaihessa Moirilla ei ollut enää aikaa selvittää, oliko kyseessä jopa seisemännen lapsen seitsemäs lapsi, johon Moirien kujeet eivät täysimittaisesti tehonneet, koska taika suojeli lasta, mutta toisaalta, sehän toi peliin aina sopivasti jännitystä, koska kukaan ei voinut ikinä arvata, miten siinä loppujen lopuksi kävisi.

Klotho sääli tyttörukkaa, joka ei saanut kauneutta kuin nimeksi, joten hän sieppasi vähän kuunloistetta ja aarnivalkean taikaa tytön mukaan, minkä turvin tämäkin tyttöraasu ehkä löytäisi tien haluamansa miehen sydämeen. Hyvät haltijat ja kummit kiersivät tytön kaukaa, mutta onneksi itse Pahatar purjehti mustassa juhlamekossa tyyriisti paikalle. Hän oli kutsustaan hyvin otettu ja niin yllättynyt, ettei aamulla hätäpäissä löytänyt ainuttakaan käyttökelpoista värttinää, joten hän päätyi lahjoittamaan sopivan määrän häijyyttä ja laskelmallisuutta muuten niin kilttiin ja aurinkoiseen tytön päähän. Olisiko johtunut siitä, että tytön silmissä pilkahti usein omituinen syvyys kuin suru. Maailma oli täynnä teevadinkokoisia kauriinsilmiä, joiden silmäripsiin miehet kompastelivat tuon tuostakin, mutta siinä missä toiset räpsyttivät pitkiä ripsiään tytön silmät analysoivat ja tarkkailivat maailmaa varsin terävästi lapsesta saakka. Varsi oli hoikka ja suora kuin salko, mutta piankos ihmislapsi sen selluliitiksi ja läskiksi muovasi, joten siinäpä menikin tytöllä mukavasti keski-ikä karistaessaan selluliitteja, jotka olivat salakavalasti ja ihan itsekseen vyötärölle hiipineet luultavasti halpahallista ostettujen vaatteiden myötä:) Muut näkivät hänet hieman eritavalla kuin hän itse ja hyvää tarkoittavat ystävättäret, jotka välillä iskivät parit teesit totuuden tikarilla tytön rintalastaan.


Nuoruuden epävarmuus ja lapsuuden kolhuisuus takasi sen, ettei itsetunto taikapavun tavoin ihan taivaaseen asti noussut. Tästä huolimatta ja toisten naisten suureksi harmiksi Tyttö löysi kuin löysikin miehen vaelluksellaan kohti kuolemaa. Sitä hän ihmetteli välillä itsekin, sillä olihan se uskomatonta ja pelkkää hullun tuuria, että mies, joka olisi kelvannut ehkä muillekin halusi juuri hänet. Sitä hän ehkä katui ehkä katkerasti myöhemmin kun Kohtalottaret punoivat ilkeitä juonia ja pistivät milloin mitäkin kapuloita rattaisiin hillitäkseen tytön elämäniloista kohellusta. Lakhesis kyllästyi viimein koheltajan ikuiseen reipastyttösydroomaan  ja rysäytti kertalaakista hänet kohti mustaa helvettiä, johon tuon sortin otukset hänen mielestään aina kuuluivatkin.

Atropos loksutteli jo odottavasti saksiaan, mutta nähdessään tytön taistelun, hän lahjoitti vähän lisäaikaa ja vääristyneen itseminän peilin, joka olikin kuolemaa pahempi juttu. Pirukin oli hetken kauhusta jäykkänä pelätessään tytön tulevan gasoliinipönttöineen kauniisti tulenpolttamalle työpaikalleen. Jos joku oli niin hullu, että pesää sytyttäessä räjäytti melkein silmänsä, niin sehän voisi posauttaa hyvässä lykyssä vaikka koko Helvetin taivaan tuuliin! Viekööt Kharon mieluummin sen vaikka yläjuoksulle, jos se kerran rajan yli kaipasi. Gabriel pui Pirulle nyrkkiä ja kääritytti pikavauhtia punaisen maton rullalle, samalla kun komensi Pietaria vaihtamaan Taivaan Porttiin äkkiä uudet lukot. Sen lisäksi hän määräsi vielä ylimääräiset Serafit Urielin avuksi vahtimaan etuovea siltä varalta, ettei kurja leski änkeäisi vain väkisten taivaaseen. Uriel rypisti tuimasti kulmia ja mietti pää savuten mitä ihmettä teki sielulle, jota ei voinut tämän jälkeen päästää edes vahingossa portin ohi, mutta joka ei kelvannut Helvettiinkään. Moirat eivät muistaneet milloin heillä oli ollut näin hauskaa. Uskomatonta, että maailmankaikkeuteen syntyi tyyppi, jota ei huolinut itse Pirukaan:)

Katsoin miten aurinko nousi. Oli taas kevät ja muistelin kipeästi lapsuuteni lämpimiä kesiä ja valoisia kevätöitä. Siitä kaikesta oli jo niin kauan, että luulin kuvitelleeni kaiken. Yksinäisyys oli kuin kipu, josta oli vaikea päästä enää pois. Suru oli muuttunut vihollisesta ystäväksi, joka kulki varjon lailla vierelläni. Se ei pettänyt eikä jättänyt minua koskaan. Kuljin edelleen pimeässä, mutta valo lankesi yhä syvemmälle varjoihin. Pantani oli jo löystynyt ja jolkotin keveästi kohti kevättä. Kohti valoa, kohti uusia haaveita. Haavat kiristivät enää harvoin ja yhä useammin unohdin, miten olin ne aikoinaan edes saanut. Tuli ja kyyneleet olivat polttaneet osan ihmisyyttäni sudeksi, minkä vuoksi sopeutuminen ihmislaumaan ei ollut enää kovin helppoa. Pentuni olivat jo omissa laumoissa, olin väistynyt reviiriltä viimeisen verisen ja kovan taistelun jälkeen.

Nyt tulin tälle kukkulalle taas kerran, suurin toivein ja aivan turhaan. Seurasin sivusta miten yksi toisensa jälkeen löysi oman parin Se osa joka minusta oli vielä ihmistä, toivoi typerästi, että vähintäänkin itse Travolta tipahtaisi taivaasta, mutta susi minussa odotti vain toista sutta, taisteluparia ja kumppania. Käännyin hiljaa takaisin synkkään korpeeni, jossa tarjoiltiin vain irtonaisia ja haavoittavia suhteita. Hallavanharmaa seurasi sitkeästi perässäni ja vaikka kuinka yritin, en saanut sitä kokonaan karistetuksi kannoilta. Se ei haitannut silti kulkuani eikä etsimistä mitenkään.


Rio de Plazan satamassa oli jälleen kesä ja elämäniloinen markkinameininki jatkui myöhään yöhön. Jopa Mustapukuinen leski oli villeentynyt täysin ja vaihtanut kesän kunniaksi rimpsumekkoon ja pieneen toppiin välittämättä vähääkään iästään tai edes siitä, että muuten hoikissa jaloissa ikimustelmat ja suonet näkyivät rumasti vain pelkissä sandaaleissa. Satamaruusut tirskuivat hävittömästi kun se käveli rantaan. Niistä oli aivan naurettavaa, että joku vanha harppu edes viitsi kuvitella itsestään yhtään mitään. Maailma oli alle 40-vuotiaiden maailma, johon eivät kuuluneet vanhat huuhkajat ollenkaan, pilasivat vain turhaan maiseman. Toisaalta sen vallattomuus ja ylväys saattoivat joskus ja ihan vahingossa tehdä vaikutuksen johonkin ohikulkijaan tai muuten huononäköiseen kulkuriin ja aina silloin tällöin se kävi edelleenkin Zecekon rannalla posauttamassa parit ruutitynnyrit pitääkseen muuten vain mainettaan yllä:)

Kuumuus sai riettaita ajatuksia muidenkin päähän ja kauniit satamaruusut näyttelivät hävyttömästi uhkeita muotojaan ja ihastuttavan sutjakoita sääriään. Leskeä se vähän harmitti, mutta minkäpä se itselleen enää mahtoi. Jotkut saavat ulkoisia avuja enemmän kuin toiset ja koska nuoruuskaan ei sitä enää liikaa rasittanut, oli tyydyttävä vain niihin hetkiin mitä sillä vielä oli. Hetkeksi se jäi ihailemaan pikkupoikaa, joka soitti hullaantuneelle yleisölle haitariaan ja kyykistyi silittämään laihaa kulkukoiraa, jolle antoi iltapalastaan puolet.


Satamaan oli rantautunut iso, huikea alus, josta mustapukuinen oli joskus kipeästi ja turhaan haaveillut. Isoja Pahoja Susia nähneenä se tiesi heti, että se kuului lajiin, joka hotki pikkutyttöjä alkupaloiksi ja särki sydämiä ihan vain huvikseen ja ohimennen. Saattoi tietenkin olla, että siinä oli jotakin pohjavikaa, jota silmä ei heti havainnut, joka siten vaikutti kaikkeen. Tai ehkä se oli vain kirottu kulkemaan maailman meriä ja etsimään rakkautta forever löytämättä sitä koskaan? Sellainen ei ollut lesken mieleen ollenkaan, joten hän laahautui hiljaa ja pettyneenä takaisin kotiin pieneen pesäänsä, jonka oli joskus kuvitellut voivansa jakaa toisen, kaltaisensa kanssa.

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus 
Olen polttanut
liekkini
tuulisiin sydämiin
antanut sieluni käsiin

jotka eivät minua
enää
ikinä kaipaa,
kanna.

KUVAT: Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

AJATUS:   Irkku-Mustis 

SANASTOA:
Moirat eli kohtalottaret päättävät ihmisen elämästä maanpäällä. He ovat Zeuksen ja Themeksen tyttäriä, jotka ovat nimeltään  KLOTHO, jolla on värttinä eli syntyminen, LAKHESIS määrää ihmiselämästä ja sen kohtaloista sekä mustahuntuinen ATROPOS, joka ystävällisesti päättää ihmislapsen kuoleman hetken leikkaamalla elämänlangan poikki.

ZECEKO on yhtä kuin Samakasa.
RIO DE PLAZA on kuvitteellinen satamakaupunki, joka korvaa tämän aiemman tuhotun Blogistanian Rio de Bogistanin.