perjantai 27. tammikuuta 2012

TARINA JATKAA KULKUAAN BLOGISTANISSA...

Usva aloitti tämän tarinan 04.01.2012 omassa blogissaan. Tarinan alkuun ja mukaan pääset  täältä (Usva). 

Allaolevasta linkistä pääset Pitsin tarinaan ja hienosti kokoavaan osuuteen, joten tervemenoa sinnekin:)
(Pitsit sekaisin)

Tarinaa ovat kuljettaneet nimimerkit: Aina, Kiirepakolainen, Lastu & mies, Aimarii, Kaanon, Sirokko, Simpukka, Famu Falsetissa , Mayo, Ari ja Pitsit sekaisin, joka ojensi ystävällisesti valtikan 

Plaza de Mustis-blogille jossa soppaan lisättiin vain vähän mausteita ja jäätiin odottamaan keiton kiehumista:)



Tuijotin rosoista peiliä ja miestä, joka kääntyi hitaasti tärisevän taskulamppuni valossa minua kohti. Hän oli kuin sekoitus oopperan kummitusta ja huikaisevaa charmia, sillä toinen puoli hänen kasvoistaan oli jotenkin ruhjoutunut. Sitä lukuunottamatta hän oli ehkä komein näkemäni mies.
- Laske se hiilihanko alas, hän ärähti ottaen lampun kädestäni, jolloin tajusin vaistomaisesti ottaneeni vähän kättä pitempää Biblian lisäksi. 
- Kaarto käski käväistä, mutta unohti kertoa, että vieraat tapetaan saman tien, hän urahti hieroen aiemmin loukkaamaansa silmäkulmaa ja poskipäätä.
-  Vieraat eivät yleensä ryntäile keskiyöllä kuin rosvot, äsähdin takaisin vetäisten ovea auki. Auts! Aurinko pilkisti esiin ja kirkas lumihanki otti silmiini. Paksut pölyiset verhot olivat pimentäneet huoneen melkein pilkkopimeäksi, joten olin nukkunut todella kauan.
-  Olet ehkä kuullut tarinoita tästä Midnight Sun-ilmiöstä mies nauroi hävyttömästi katsellen silmiään siristellen aurinkoon.
 - Riippuu vähän siitä, mitä merkitystä haetaan, äsähdin harmistuneena. Olipa pirullinen mies, harmi etten täräyttänyt sitä saman tien hiilihangolla ohimoon. Käännyin äkeästi katsomaan ja huomasin tuijottavani suoraan poliisikomissaari-läpyskään. Niinpä tietenkin, niitähän täällä hyppäsi kuin vilkkilässä kissoja, eläkeikäisiä nimismiehiä ja virkaintoisia käytössä kolhiintuneita poliisitarkastajia. Mikä ihme niitä tänne veti.
- Kaarto loukkasi eilen vähän itseään, joten lupasin kurkata ohikulkiessani tänne ja kun vaikutti niin hiljaiselta niin ajattelin poiketa.
- Oletko ihan varma tästä ajattelupuolesta, kysäisin viattomasti, vaikka minua vaivasikin aivan tajuttomasti Kaarron loukkaantuminen. Mies tuijotti minua hetken hyytävillä poliisisilmillään ja harppasi autolleen.Tupsu sähisi ja kiukutteli, josta arvasin heti, että  lähettyvillä täytyi olla myöskin koira, joten otin sen syliini. Koira oli irti auton vieressä ja odotti paikallaan. Se näytti ihan oikeaoppiselta schäferhund-susikoiralta, mutta mitä ihmettä se teki tuon hullun miehen kanssa. Kissa kainalossa menin portaille katuen tökeryyttäni, mutta auto kaasutti jo tiehensä ja kirosin Kaarron alimpaan hiilihankomestaan. Pitikö sen lähettää idioottiapupoikia asialle sen lisäksi että loukkasi vielä itseäänkin. Harmitti koko juttu, oma ränsistynyt olemukseni ja etenkin se, että mies suivaantui ihan pikkuasiasta. Yleensähän ne vain tykkäävät kun lyö perheraamatulla päähän ja uhkailee vähän hiilihangolla:) Pesin jääkylmällä vedellä kasvoni ja mietin miten helppoa olisi jos voisi huuhdella itsensä myös sisältä, pois turhat muistot kuin roskat. Tarjoilin hieman kampaa takkuiseen tukkaan ja siistittyäni itseni ihmisen näköiseksi lähdin Tupsu korissa takaisin putiikkiin. 
"Tupsu" Desktop Nexus
Tupsu katsoi minua korissa keikkuen ja sanoi lyhyesti NAU, mikä tarkoitti joko sitä, että aamiainen minulle heti tai sitä, että osaan kyllä kävellä itsekin, enkä välitä näistä logistiikkapalveluista vähääkään. Antiikkiliikkeen kaapista löysin vielä yhden tonnikalapurkin jonka annoin Tupsulle samalla kun laitoin kahvia itselleni ja haaveilin turhaan korvapuusteista, joita Kaarto oli eilen tarjoillut. Ihana kahvintuoksu täytti pian koko putiikin ja Tupsu hieroi pikkunenäänsä jalkaani vasten. Ehkä kahviaikani houkuttelisi naapuriliikkeen Paulin käymään ja saisin herkutella tänäänkin tuoreella pullalla tai ehkä jopa leivoksilla. Toisaalta voisihan sitä hakea parit berliinit vuorostaan jo itsekin. Silitin kissaa ja mietin miksi minua häiritsi koko ajan tämä epämääräinen ja omituinen tunne jostakin, ikään kuin lause tai nimi, jota et saa millään päähäsi. Kurnau, vastasi Tupsu katsoen minua kauniilla silmillään. Oliko se ehkä runo, josta muistin vain katkelmia"..takaa vuosien, näen rakkauden.. liekki raiskatkoon, unen, huomisen..."  Tai ehkä se pelkkä uni tai muisto jostakin aivan muusta.

"On varjot väistyneet ja huolet Rosemary" välähti päähäni yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistin viime öiset kuiskeet ja varjot, johon tämä nimi ehdottomasti liittyi ja joka toi niin elävästi mieleen lapsuuteni ruskeapukuisen naisen ja Amalian arkisen olemuksen. Ehkä juuri hän oli Rose, mietin yht'äkkiä kovin varmana asiasta ja katsoin ajatuksissani antiikkiliikkeen ikkunasta ulos, samalla kun katseeni sivusi hajamielisesti oven vieressä olevaa hyllykköä. Ja pysähtyi siihen kuin naulittuna. Vanhan kellon ja lehden alta pilkotti jotakin punertavaa. Se oli aivan ikkunan alla lähellä ovea. Tuijotin uskomatta silmiäni. Siinä se nyt oli! Ruusurasia, jota olin etsinyt kuin hullu. Miksi en sitä aiemmin tuossa nähnyt? Se ei kyllä takuulla ollut siinä vielä eilen. Kello kilahti ja joku tuli kauppaan, mutta minä tuijotin vain typertyneenä rasiaa ja sanoin hajamielisesti päivää. Hieno rouva mittaili suu supussa hyllyjäni ja aivan toisin kuin hatturouva hän vaikutti hyvinkin ylimieliseltä, suorastaan sulkeutuneelta nutturakampauksineen ja huiveineen.
- Pitäisi olla jotakin romanttista ja pikanttia, hän tuumi ylhäisesti vilkaisten minua pitkään. 
- Kuten soittorasia, kuulin itseni sanovan konemaisesti, ikäänkuin joku muu olisi puhunut suullani.
- Juuri niin, ilahtui suppusuurouva. 
- Kas tässähän se onkin, hän huokasi ojentaessaan kätensä kohti ruusurasiaa.
- Ei sitä, kiljaisin ja tarrasin lujasti hänen käteensä, jolloin rasia putosi hänen kädestään lattialle. Kansi särkyi ja omituisen tuttu musiikki alkoi soida päässäni ja minua huimasi ja pyörytti yht'aikaa samalla kun mielessäni hakkasi lause: "Takaa vuosien, näen rakkauden, on varjot väistyneet.." Rouva katsoi kauhistuneena kun otin hänestä tukea ja kuulin hänen sanovan ikäänkuin...

Ja tästä jatkaa  VALOKKI, ole hyvä. Luovutan mieluusti valtikan osaaviin käsiisi :)

(Ylläoleva kuva  ja pikkuinen kissa on varastettu Desktop Nexus-kuvavalikoimista.)

maanantai 16. tammikuuta 2012

TATUOINTI TAIKAA VAI TAIDETTA

Tatuointi eli tattoo tulee Tahitin sanasta tatau, jonka löytöretkeilijä James Cook merkitsi muistiin vuonna 1769. Käsite ja itse tatuointi levisi sitten hänen mukanaan Amerikkaan ja Eurooppaan, jossa ihmiset kävivät sirkuksessa ja torilla pällistelemässä näitä kuvitettuja "alkuasukkaita" joita näyteltiin silloin kuin elukoita konsanaan.

Tatuointi on löytöretkeilyä toki paljonkin vanhempi keksintö ja siitä todisteena ovat esihistorialliset löydökset, kuten 2500 vuotta vanha skyyttisoturi, joka löytyi arkeologisissa kaivauksissa Siperiasta sotien jälkeen ja egyptiläiset muumiot ja yli 5000 vuotta sitten elänyt Alppien jäämies Ötzi, joista DNA-tutkimuksella on voitu todentaa, että kysymyksessä on todella ikivanha taito. Se on ollut myös muinaiskelttien tapa koristella itseään ja sitä on käytetty esihistoriallisena aikana ehkä estämään pahaa tai hoitamaan tautien aiheuttamia sairauksia sen lisäksi että sillä on aikojen saatossa ollut monia muitakin symbolisia, uskonnollisia ja/tai statuksesta kertovia merkityksiä.

Miami Inkin Tatuointikeskus ja suuresti arvostettu ja ihailtu Ami James työssään (valitettavasti video ei enää pelitä https-suojauksen vuoksi.) Tatuointi-verstaissa kuvat suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan toivomuksen mukaan tietokoneelle, joista ne tulostetaan paperille, jonka avulla kuvajäljennös siirretään iholle, josta se on helppo työstää. Jokainen tatuointi on aina uniikkia ja usein myös todellinen taideteos osaavissa käsissä.


Tatuointi tuli minulle jo lapsuudesta tutuksi etenkin kirjallisuudesta ja elokuvista, jolloin liitin sen yksioikoisesti näihin villi-ihmisiin, merimiehiin ja rikollisiin:) Historiassahan tatuointia käytettiin prostitoitujen, sotilaiden ja vankien häpeämerkkinä ja rangaistuksena varsin yleisesti. Japanilainen irezumi-tatuointi eli kyynärvarren yli kulkeva tatuointinauha tai kaksikin tuomitsivat ja karkoittivat syylliset, jopa lapsetkin, yhteiskunnan ulkopuolelle. Tatuoinistaan kaikkien kuuluisin oli nuoruudessani paljon ihailtu Henri Charrièren Vanki nimeltä Papillon, jonka rintaan oli tatuoitu perhonen. Perhosen taiteili muistaakseni intiaani, joiden luona Papi vietti osan karkumatkaansa.


Koskaan en ajatellut että antaessamme kuopukselle nimen se olisi eräänlainen "nomen est omen" sillä ennen isoaveljeä hän halusi ja ottikin tatuoinnin. Kyseessä on ilmeisesti kanji-tyyppinen horoskooppimerkki, jonka hän sai 18-vuotis lahjaksi senkin takia että kuvio oli pieni ja hyvin siisti. Kiinalaisten merkkien lisäksi tribaanityyliset kuviot tulivat kovastikin muotiin 1990-luvun Suomessa.

Myös Harley Davidson- ja erilaiset klaanimerkit ankkurien, ruusujen, sydämien ja ristien ohella ovat olleet kautta aikojen hyvin suosittuja. Lasten syntymäaikoja ja muitakin suurien elämänmuutosten aikaan saamia juttuja halutaan painaa ikikuviksi iholle. Näin teki muunmuassa esikoinen. Tatuoinnissa ihonpinta rikotaan, jotta ihon alle saadaan verinahkaan upotetuksi tarvittava väriaine. Ennenmuinoin työvälineinä käytetiin teräväksi hiottua luuta, kiveä, puutikkua tai hainhampaita ja värinä käytettiin ainakin nokea.

Maorit keksivät 1700-luvulla käyttää tarkoitukseen metallineuloja, joilla kuviot saatiin paljon tarkemmiksi sen lisäksi, että neulauksen avulla kuviot tulivat symmetrisemmiksi ja yhä kauniimmiksi. Ehkä tulehdusvaarakin väheni olennaisesti, vaikka saman neulan käyttö toisaalta taas lisäsi ihmisestä toiseen tarttuvia infektioita ja viruksia, siitä huolimatta että neulaa saattoi myös tulessa puhdistaa, mutta oli eri asia, ymmärrettiinkö sitä edes tehdä. Ensimmäinen varsinainen tatuointikone oli Samuel O'Reillyn vuonna 1891 patentoima moottoroitu kone. Se toimi jo silloin karkeasti samalla periaatteella kuin nykylaitteetkin, jotka tekniikan myötä ovat tietenkin kehittyneet paljon hienovaraisemmiksi ja tehokkaammiksi. Perustatuoinnissa käytetään kahta erilaista laitetta/neulaa eli lineriä, jolla piirretään aluksi kuvan ääriviivat eli linjaukset  johon shaderneula hakkaa sopivat väritykset ja tarvittavat varjostukset. Neulojen tyypit ja koot vaihtelevat aina kuvan ja täytön mukaan. Tatuointiin tullaan aina selvinpäin, sillä alkoholin verta ohentava vaikutus saattaa haitata kuvan tekemistä samoin kuin antikoagulantit eli verenohennuslääkkeetkin.

Ensimmäinen nykymaailman tuntema virallinen tatuointiluola oli tiettävästi New Yorkissa ja sen perusti Martin Hildebrant vuonna 1864, josta tämä villitys levisi sitten kulovalkean tavoin Amerikasta Eurooppaan. Se tavoitti myös yhteiskunnan korkeampia tahoja kuten tsaareja, kuninkaita ja suurmiehiä. Uskonnolliset kiellot ja terveydelliset haitat tyrehdyttivät aina välillä tätä muoti-ilmiötä varsinkin Euroopassa, sillä aiemmin käytetyt värit saattoivat sisältää hyvinkin myrkyllisiä aineita ja epäkelpohygienia mahdollisti myös tautien leviämisen.Tatuointi säilyi etenkin merimiesten ja rikollisten kestosuosikkina ajan virtauksista huolimatta. Värinä käytetty hiili ja noki eivät ehkä varsinaisesti altistaneet ihosyövälle, koska määrä oli pieni ja hyvin paikallinen vaikka noki tulikin tunnetuksi karsinogeeninä jo 1700-luvulla, jolloin huomattiin että se aiheutti syöpää erikoisesti nokikolareille. Tämä tieto putkahti päähän syöpäseminaarijutusta vuodelta kypärä ja nolla:)

Uustatuointiaalto nousi hippien ja rauhanliikkeen myötä 1960-luvulla Amerikassa ja Suomeen tatuointi rantautui virallisesti tuossa 1980-luvulla ja siitä asti se on ollut varsinkin nuorison keskuudessa oikea megatrendi. Esikoisen ensimmäinen tatuointi ei ollut mielestäni kovinkaan häävi, mutta tämä Veli Viikatemies on jo vähän toista luokkaa:) Tatuointi on jonkun kaverin tekemä ja tässä kuva on aika tuore, iholla on selvästi havaittavissa vähän ärtymystä ja punoitusta kuten asiaan kuuluukin. Aluetta tulee hoitaa rasvaamalla sitä monta kertaa vuorokaudessa ohuelti joko Helosanilla, Bepanthenilla, EasyTattoolla tai Bacibactilla ( hoitotieto pöllitty Brahe-Tattoon infosivuilta.) Aurinkoa ja varsinaista hinkaavaa pesua tulee välttää ainakin aluksi kuvan haalistumisen vuoksi. Kuvaa voidaan pestä saippualla ja vedellä, mutta ärhäkkään bakteeritulehduksen iskiessä sitä hoidetaan kuten mitä tahansa ihotulehdusta antibakteerilitkuilla ja/tai antibiooteilla, joita terveyskeskuksen lääkäritäti tai -setä siihen määrää  tulehduksesta ja tatuoinnin paikasta riippuen.

Tatuoinnin voi nykyaikana ottaa mihin tahansa ihmisvartalon ulkoiseen elimeen tai osaan ja aiheissakin on vain mielikuvitus rajana. Erilaisia kokeilua eli injektoimalla väriainetta corneaan en kyllä pitäisi varsinaisesti tatuointitaiteena ollenkaan ja muutenkin silmään kohdistuvia tämän tyylin kokeiluja pidän mieluummin hulluutena kuin innovatiivisuutena silmien tärvääntymisen tai jopa sokeutumisvaaran vuoksi.

Myös pieniin lapsiin kohdistuvaa länsimaista tatuointia en oikein sulata, vaikka ymmärränkin kulttuuriset erot ja perinteet myös tällä alueella. UV-tatuointia en suosittele myöskään, koska kyseessä on tunnetusti allergiaa ja ehkä syöpää aiheuttava muste, joka tatuoidaan ihon alle, josta se loistaa neonvärin tavoin sopivassa yökerhovalossa tai vastaavassa. Tämän avulla tehostetaan ja täydennetään tatuointikuvia tai tehdään pelkästään neontatuointi. Hauskaltahan se kyllä näyttää:)

Joskus saattaa tulla aika, jolloin haluamasi kuva onkin vääränlainen tai se kuuluu menneisyyteen, jota et halua enää kantaa. Vaihtoehtoina on pienehkön tatuointialueen (eli kämmentä pienempi)  leikkauttaminen pois, sillä sen kokoinen alue voidaan vielä kuroa ilman ihonsiirtoja kiinni ja siitähän jää ruma arpi ilman muuta, vaikka toimenpide kulkeekin paradoksaalisesti arpikorjausleikkauksen nimellä. Tämä on takuulla paljon kalliimpi juttu, kuin itse kuvan ottaminen aikoinaan, koska kyseessä ei ole varsinainen sairaudenhoito, ellei satu niin hullusti, että onnistut saamaan tähän kohtaan esimerkiksi ihosyövän. Tatuointi ei sitä yksinään (ehkä) aiheuta, siihen pitää olla ihomuutos jo ennestään, jota liiallinen auringonotto tai/ja altistava geeniperimä ovat edesauttaneet.

Tatuointien poistohoitoina on käytetty myös erilaisia lasereita, esimerkiksi hiilidioksidilaseria, kryohoitoa eli nestetyppijäädytys-menetelmää, ihohiontaa ja kemiallista kuorintaa, joilla kuvan häipyminen kokonaan on kuitenkin aika epävarmaa ja hoitoja pitää ottaa jopa kymmenenkin kertaa ja niistä jää monesti rumia arpia. Tulevaisuuden haaveena on kehittää ja käyttää mahdollisesti tatuointivärinä mikroskooppisen pieniä värihelmiä, joita katumapäälle tullessa on paljon helpompi rikkoa ja jotka solutasolla imeytyvät pikkuhiljaa pois kuten koko kuvakin. Yksi ehkä helpoin ja varmin keino tällä hetkellä on ainoastaan niinsanottu uusi peittotatuointi, jossa keksitään joku toinen kuva peittämään huono tai epätyydyttävä tatuointi ja se jää näin sopivasti uuden tatuoinnin alle tai täydentää sitä. Edellisen lisäksi voidaan käyttää myös vastapigmentointia eli harmaata tai vaaleaa pigmenttiväriä joka tatuoidaan kuvan päälle.

Varsinaisessa pigmentti-tatuoinnssa eli pigmentoinnissa väriaine laitetaan kevennetysti, joka vaikuttaa myös värin ja kuvan pysyvyyteen. Näitä tehdään etenkin kauneudenhoidossa, jossa esimerkiksi kulmakarvoja, huulia ja ripsirajoja kestopigmentoidaan tummentamalla ja rajaamalla. Pigmentointi tapahtuu samaan tapaan pigmenttikynän avulla kuin tatuointikin ja se haalistuu noin 2 - 4 vuodessa.

Myös lemmikkieläimiin on käytetty aiemmin tunnistetatuointeja etenkin korviin etc, mutta kivuliaisuuden ja hitauden vuoksi mikrosiru lienee syrjäyttänyt ne jo kokonaan?

Hennatatuointi on Lawsonia-väriaineen imeyttämistä ihoon, johon sabluunan avulla taiteillaan hyvinkin monimutkaisia ja hienoja kuvioita. Punaisen sävyn lisäksi käytetään yleisesti myöskin mustaa väriä eli pahamaineista parafenyylidiamiinia, jolla voi olla hyvinkin allergisoiva vaikutus. Myös kuminen sabluuna, joita kuvioiden tekemisessä käytetään, saattaa aiheuttaa jollekin oireita, johtuisko kumiallergiasta vai mahdollisista värijäämistä tässä sabluunassa. Hennat ovat kuuluneet Intian ja Pohjois-Afrikan kulttuureihin ikivanhoista ajoista, joten niiden vaarallisuus on ehkä tuhtisti liioiteltua tai sitten ne eivät vain sovi vaaleaihoiseen pigmenttiin. Itselleni ja muillekin naisille Henna on hyvinkin tuttu aine etenkin hiusten- ja kankaiden värjäyksestä.

Eksoottisesta NAISTATUONNISTA ja sen historiasta enemmän SIROKON blogissa!

Mieluummin ottaisin Hennan kuin neulatatuoinnin, mutta joskus olen miettinyt sitäkin, että ihan pikkuriikkisen Papillonin voisin ottaa vaikka oikeaan olkapäähän tai johonkin vastaavaan. Mitään radikaalia ja isoa en voisi ajatella. Nuorena haaveilin pientä ruusua poskipäähän, mutta sitten sainkin vähän isomman Luojalta lahjaksi:)T

lauantai 7. tammikuuta 2012

JOULUN JOUTOPÄIVÄT

Vanhan vuoden Talvikuukausi keikahti jouluhössäkkeineen menneisyyteen ja saimme aloittaa Sydänkuun ja Uuden Vuoden joulun hulinapyhien kauniisti lumettamissa pikkupakkasissa, jotka joulun loskakelien jälkeen saivat mielialan kovasti nousemaan.


Kiltti ja ahkera kyökkipiika oli sairastanut niin vakavasti, että rouva joutui antamaan hänelle potkut. Onneksi se ehti kuitenkin rumpata salin suunnilleen juhlakuntoon, sillä vaikka joulu onkin aina muistoista ja perinteistä koottu, niin vain kyökkipiika osasi puhaltaa siihen juuri oikeanlaisen tunnelman ja hengen. Sellaisen, joka sai joulun aina kurkistamaan joka nurkasta yht'aikaa sekä uutena että vanhana.

Silloin tällöin pikkukartanossa vieraileva Gentleman olisi mieluusti pitänyt lauhkealuonteisen ja kiltin kyökkipiian ja antanut ennemminkin huutia häijylle kartanonrouvalle, niin ilkeäksi se välillä heittäytyi, mutta tapeltuaan elämässä useammankin vastaavan kanssa, hän oli oppinut pitämään viisaasti mölyt mahassaan. 

Kartanonrouvalla oli yleensä pitkä lista töitä valmiina vierailijan saapuessa ja niin oli nytkin. Ihmiset huokailivat miten uskomattoman lyhyt joulunaika tänä vuonna olikaan, vain pelkkä viikonloppu. Yhtä pitkä tai lyhythän se oli kuin aina ennenkin, sijainti vain rikkoi eri tavalla työviikkoa. Enemmänkin Rouvaa huoletti se, etteivät kyökkipiika tai herrasmiesrenki tuntuneet ehättävän edes koko jouluun. Toista se oli ennen; silloin olivat miehet rautaa, kyökkipiiat paljon kopsakampia ja tinatkin ehtaa tavaraa, eivätkä mitään lyijynraskasta ongelmajätettä.

Joulunajan välipäivät eli Tapaninpäivää seuraavat haamusunnuntait, joita ennen jouto- ja melskepyhiksi kutsuttiin, ovat parasta joulukiireen jälkeistä rentoutumis- ja kyläilyaikaa. Kyökkipiialla ne olivat kuitenkin työpäiviä, jonka vuoksi hän ihan laiskuuttaan heittäytyi tautivuoteelle. Tautisen kyökkipiian lisäksi joulupukki unohti pikkutonttuja heitteille milloin mihinkin. Yhteen sellaiseen Rouva törmäsi eräänä aamuna etsiessään hajuvesiään ja elvyttäviä kasvoseerumeita. Eikä se riivattu huomannut rouvaa ollenkaan niin hartaudella se keskittyi istuntoonsa ja Aku Ankkaan. Kun se viimein huomasi rouvan, se vilisti äkkiä housut kintuissa peilin taakse piiloon, josta sitä ei olisi löytänyt itse raatokärpänenkään, jonka ärsyttävää kitinää rouva oli silloin tällöin ollut kuulevinaan. Toisaalta se saattoi olla vain lahon pään ja rumasti narisevan kaapinoven synnyttämää harhaa? 

Uuden Vuoden aattoiltaan kuului rakettien lisäksi tinanvalanta. Ensimmäinen tina valettiin vanhan tavan mukaan Haltijalle ja niin tehtiin nytkin. Tästä ihastuneena Haltija taikoi tinasta pelkkää hopeaa, kuten kuvan joutsentanssista hyvin huomaa:)

Linnut tietävät aina suotuisia asioita, mutta toisaalta hieno sotalaiva ei ollut yhtään hullumpi saalis sekään, sillä laivat ennustavat yhtälailla onnea ja paljon matkoja. Turhia uuden vuoden lupauksia ei kannata enää tässä iässä liiemmin harrastaa, sillä nehän vain hidastivat muutenkin jo lyhyttä matkaa?

Näitäköhän se miettii kyökkipiikarukkakin tässä? Metsään on ajettu hienon rouvan huushollista ja pahasti näyttää nyt siltä, että loppiaistanssiaisetkin uljaine kavaljeereineen ovat tainneet jäädä kokonaan väliin, Uuden Vuoden remukemuista puhumattakaan? Toisaalta joulun jälkeen alkavat härkäviikot saattavat mietityttää häntä yhtä paljon kuin mennyt vuosikin?
Jotkut päivät on kultaa..

Eniten häntä kuitenkin kismittää se, että paljon luvattu MAAILMANLOPPU, jonka piti tulla NYT, Armon Vuonna 2012, oli PERUTTU (taas kerran) ja siirretty jonnekin hemmetin tulevaisuuteen, joten hän ehti varmaankin kuolla ja kupsahtaa näkemättä koko autuutta:)












Koiran huolet taitavat olla lähinnä vain makkarapuolella:)