LÄHTÖAIKA

Lemmikin lähtöaikaa edeltää usein monien vaivojen täyttämä vanhuus, mutta yhtä hyvin voit menettää nuoren, elämänintoa uhkuvan lemmikkin onnettomuuden tai vakavan sairauden myötä. Pienen pennun tai varttuneemman lemmikin mukana saat aina kaupanpäälle suuren surun ja luopumistuskan.

Vanhaa, rakasta lemmikkiä katsoessa toivot ja odotat useimmiten turhaan että hän vain nukahtaisi ikiuneen, ilman raskaita päätöksiä - ilman hirvittävää kuolemantuomiotasi. Mutta valitettavasti niin tapahtuu todella harvoin. Ja lemmikki voi kärsiä odotuksesta mielettömästi.

Jo terveystarkastusten ja/tai rokotusten yhteydessä voisi pikkuhiljaa miettiä kuka ja missä olisi sopivin ja paras henkilö armahtamaan lemmikkisi sitten kun on aika, olipa syynä sitten sairaus, loukkaantuminen, pitovaikeudet, lemmikin ikä ja sen mukana tulevat kivut ja vaivat,  joita et voi enää auttaa. Toisaalta, kukapa meistä haluaisi etukäteen miettiä luopumista, ratkaisu kun on vaikea muutenkin, jopa sen viimeisen pakon edessä. Elämän loputon ja tuskallinen pitkittäminen vie lemmikiltä kuitenkin lopulta arvokkuuden ja itsenäisyyden, mikä on surullista ja kiduttavaa niin omistajalle kuin lemmikillekin.

Olen varmasti yksi parhaimpia asiantuntijoita puhumaan tästä, koska olen kuullut olevani jopa eläinrääkkääjä hoivatessani kroonisten kipujen vaivaamia lemmikkeitä oman luopumistuskani vuoksi aivan liian pitkään. Ehkä näin on ollutkin, ainakin jyrsijämme, sitkeähenkiset rotat ja ajokoiramme Rölli joutuivat kärsimään järkyttävästi ja aivan turhaan hentomielisyydestäni, olosuhteiden pakosta ehkä myös Likka. Joskus rukoilin että Likka-vanhus vain pääsisi pois ja nukahtaisi viereeni, kunnes tajusin raskaasti, ettei hän ilman minua arvokkaana ja omilla jaloillaan täältä ikinä lähtisi.

Kesäkuun 8. päivä 2010

Myöhään eilen illalla oli viimeisten jäähyväisten aika. Likka katsoi minua pitkään kun lääkäri tuli. Vanhaa koiraa ei voi ikinä pettää, vaikka olet olevinasi miten iloinen ja reipas. Hän kyllä tiesi ja tiesi senkin että kuolema osaa pukeutua myös empaattiseksi ja kiltin näköiseksi mieheksi. Kuopus tuli tänään avukseni viemään rakkaan ja erittäin raskaan osan yli 15 vuodestani tuhkaukseen. Kun tulin asunnolle, jysähti vastaan tyhjyys kuin moukari. Tuntui vaikealta tajuta ja kestää kipeä hiljaisuus. Sitä ei enää milloinkaan täytä Likan tuttu, rauhoittava tuhina, onnellinen tervehtiminen ja tassujen ääni. En saa enää koskaan saa rutistaa rakasta tyttöäni enkä silittää kultaista kippurahäntääni.

Kuvassa LIKKA kaksi tuntia ennen lähtöä, kun odottelemme ulkona lääkärin tuloa ja tämä on viimeinen kuva Hänestä. Kuva voisi olla paljon parempikin, mutta kuvaaja ei enää tämän kummempaan pystynyt. Ylläoleva Likka-sana toimii linkkinä aivan erilaisiin tunnelmiin ja onnen aikoihin.

15 vuotta 5 kk 10 päivää

"En pääse ma mielikuvasta,

vaikk' oletkin eläin vaan,

että sullakin on oma taivaasi,

kun eroat päältä maan.

Tänä iltana varmaan jo haukahdat

ja kaukana ajo käy,

johon saata en sinua seurata

ja joka ei tänne näy."

(Osa U. Kupiaisen runosta Koiralle)

Eutanasia meni kaikkien sääntöjen mukaan kauniisti ja sain sen pyynnöstä kotiini koiran iän, eläinlääkärin viitseliäisyyden, empaattisuuden ja ehkä myös autottomuuteni vuoksi. Kipu- tai rauhoituspiikin jälkeen lonkkaan jotenkin pahaan paikkaan osunut piikki säikäytti ja satutti Likkaa, mutta sen jälkeen hän nukahti hiljaa ja rauhallisesti syliini. Eutanasia ei kuitenkaan aina toteudu piikin muodossa, sillä esimerkiksi metsästäjät tekevät usein viimeisen palvelun metsäkaverilleen paljon karskimmin, eli koira viedään viimeisen kerran metsäreissulle ja jätetään sinne. Toisaalta onnistunut laukaus saattaa monen mielestä olla ehkä parempi ja paljon armeliaampi vaihtoehto kuin kivulias vanhuus ja kuoleman turha odotus hentomieli
emännän hoivissa.

Tassun jälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni. 

Tämän nätin Sini Lindroosin runon sain sihteerikköystäviltäni Jaanalta kun Likka oli lähtenyt

Omistus- ja vuokra-asunnossa asuva voi kysyä taloyhtiöltä hautauslupaa, jos haluaa haudata lemmikkinsä ruusupensaan tai muun lemmikille rakkaaksi tulleen puun tai kiven viereen. Likan hautapaikkaa en osannut rivitalon pihalle edes ajatella, osaksi ehkä asumismuodon tilapäisyyden vuoksi. Alunperin oli tarkoitus viedä Likka viimeisen kerran takaisin kotiin Villiin Länteen, mutta kuopuksen ottaessa puheeksi tuhkausmahdollisuuden, se alkoi tuntua paljon helpommalta vaihtoehdolta kuin maahan hautaaminen.  Petcremon palvelu oli hienotunteista ja varsin sydämellistä ja ympäristökin oli kaunis ja rauhallinen. 

Krematoriot tekevät usein yhteistyötä eläinlääkäriasemien kanssa ja niin myös kyseinen Petcremo oululaisen Akuutin kanssa, minkä vuoksi eutanasia voidaan tiettyinä aikoina sopia tehtäväksi myös siellä, aivan samoin kuin eläinlääkäriasemalla tai pieneläinklinikallakin. Suosittelisin kuitenkin eläinklinikkaa tai kotioloja, jos mahdollista. Eläin voidaan jossain tapauksessa jättää myös eläinlääkärin (tai krematorion hoiviin), missä huolehditaan eläimen nukutus ja ruumiin hävittäminen, mutta tämä lienee enemmänkin kodittomien löytöeläinten kuin yksityisten mirrien tai mustien kohtalo. Minusta kiintymykseen ja rakkauteen kuuluu luopumistuskasta huolimatta se, että jaksaa jakaa senkin oman rakkaan lemmikin kanssa.

Jätin Likan lempipeitolleen oman patjansa päälle Petcremon vastaanottohuoneeseen tuhkaamista varten, mutta palasin ainakin kerran tai pari ovelta takaisin, sillä niin vaikea oli jäädä että lähteä. Tuhkaus maksoi noin 100 euroa uurnineen kotiin tuotuna. Aurinkoisena ja kauniina päivänä sirotin Likan tuhkat kotimetsään ja katsoin miten Likka muuttui osaksi tätä kaikkea. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, miten joku rakkaamme onkin yht'äkkiä kaikkialla - eikä enää missään, jos sitä mitataan ihmissilmin, jotka ovat niin huonot, etteivät ne näe maallista materiaa pitemmälle. Uurnan ja lemmikin tuhkan voit halutessasi säilyttää myös itsellä ja uurna vaihtoehtojakin on monenlaisia, maatuvista ja puisista todella kauniisiin keramiikkauurniin.

Lemmikin voi halutessa haudata vaikka omakotitalon kuusen juurelle, niin kuin Röpökin aikoinaan. Haudan tulee olla riittävän syvä, eläimen koosta riippuen vajaasta puolesta metristä aina metriin-pariin saakka. Kaupungeissa on myös pieneläinhautausmaita, esimerkiksi Helsingissä on eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä lemmikkien hautausmaa, johon kuuluu myös haudankaivaminen ja sen täyttäminen. Hautapaikka maksaa suunnilleen 100 euroa ensimmäiseltä 10 vuodelta ja vähän vähemmän seuraavalta 10-vuotis jaksolta. Rovaniemellä on ollut maksuton lemmikkieläin hautausmaa, johon hautauoma on kaivettu jo valmiiksi, mutta hautaaminen suoritetaan itse. Kesämökkitontilla pitää ottaa huomioon erikoisesti kaivot ja pohjavesialueet, mutta muuten voit haudata lemmikin myös sinne. Mikäpä olisikaan parempi paikka kun lomamokki tai saaristo, jossa lemmikkisi sai viettää onnelliset loma-aikansa vailla kerros- tai rivitalokahleita.

Hautamuistomerkkejäkin voi lemmikille halutessaan laittaa, tosin risti ei ole ehkä ole oikein sopiva. Internetistä löytyy myös kauniita virtuaalisia muistolehtoja. Paikkakuntasi erilaisista eutanasia- ja hautauspalveluista voit kysyä eläinlääkäriltä, eläinsuojeluyhdistyksiltä tai paikallisilta lemmikkieläinkrematorioilta. Kaikista näistä saat asiantuntevia neuvoja. Tampereen liepeillä Lempäälässä vaikuttaa Verna Oy, joka on ollut siellä jo 1980-luvulta lähtien. Surussa ja luopumisessa et ole milloinkaan yksin, sillä meitä on paljon jotka olemme joutuneet ja joudumme menettämään lemmikkimme, ystävistä parhaan ja luopumaan hänestä.

Lapsen suru lemmikin kuollessa on yleensä mutkattomampaa kuin meidän aikuisten. Lasta ei tarvitse eikä saa jättää turhassa suojelumielessä asian ulkopuolelle, olipa sitten kysymyksessä lapsen ikioma pieneläin tai perheen yhteinen lemmikki. Asiasta voi keskustella lapsen kanssa ja on hyvä antaa lapsen osallistua lemmikin hyvästelyyn ja hautaukseen. Näin lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään omia suruja ja luopumisia jatkossakin. 

Lapsen sydäntäsärkevä itku ja suru on asia, joka aikuisen vain täytyy oman surunsa ohessa kestää. Myönnän, etten ole ollut tässäkään asiassa paras mahdollinen äiti, sillä olen itkeä vollottanut omaa suruani lemmikin kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin lapset yhteensä.

Jäljelle jäänyt lemmikki voi kaivata tavattomasti kuollutta kumppania, masentua tai kerjätä ylenpalttisesti omistajansa huomiota. Kannattaa kuitenkin pitää tiukasti kiinni entisistä rutiineista, sillä ne tuovat parhaiten turvallisuuden tunnetta jäljelle jääneelle. Pieni ylimääräinen hemmottelu ja helliminen on silti paikallaan. Äkillisesti kuolevan eläimen sen pennut tai kaveri yleensä hyvästelevät kauniisti, mutta pitempään riutuvaa ne kohtelevat usein näennäisen välinpitämättömästi. Toisaalta esimerkiksi koirien elekieli voi olla ihmissilmälle niin pienieleistä ja huomaamatonta ettei sitä aina havaitse. 

Surulla on aina lahjomaton aikansa ja tuntuu ettet enää koskaan halua uutta kissaa, koiraa, lintua, pupua tai mikä se nyt olikaan. Usein tilanne kuitenkin muuttuu ja haluat sittenkin uuden lemmikin. Sukutaulujen ja Kennelien viidakko tuo Sinulle ehkä rodukkaan paperieläimen, mutta jos haet oikeaa ystävää, niin Hänet löydät vaikka löytöeläinkodista. Kun otat uuden lemmikin vanhan kaveriksi ja itsesi seuraksi, niin muista aina pitempään olleen lemmikin ehdoton ykkösasema, jotta vältyt turhalta mustasukkaisuus- tai häiriökäyttäymiseltä. Näin myös uusi tulokas löytää helpommin oman paikkansa laumassa ja tulee hyväksytyksi. 

Vernan ja Petcremon lisäksi tarjoan pari muutakin linkkiä epäselvissä kuolemantapauksissa tai vakavissa tautiepäilyissä esimerkiksi rabies etc. voit ottaa yhteyttä myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan puh.  029 530 0400 (vaihde) ellei eläinlääkäriä tai muita viranomaista ole pikaisesti tavoitettavissa.

"Levätä mä tahdon vain - muistella mun muistojain.

Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.

Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot." 

Tämä kaunis värsy löytyi koiran kuoleman jälkeen jostakin muistosivuilta, tekijästä ei ole tietoa, jos joku tietää, niin merkintää alle. 

Poika- ja koirakuva Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Eläinten hautausmaa Helsingissä (Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen eli Hesyn sivuille)
Puh. (09) 777 4225 tai (09) 777 4470.
  

Lemmikkieläinhoitola Komerin Karvatassut

Komerintie 23,23100 Mynämäki Päätoimiala: Eläinkrematoriot Toimialue: Mynämäki

Harjulan Pieneläintuhkaamo Osoite: Jokisatamantie 99, 28190 Pori.

Itä-Suomen pieneläintuhkaamo

Keskuskatu 21 A 3, 81100 Kontiolahti

Pieneläintuhkaamo Lemmikkienkelit Kanttorilankuja 3, 92160 Saloinen Lisäys 20.2.2024:  Päivitetty Tuhkaamo-osoitteita osa on tipahtanut pois.

MITTUMAARI

Kohta on jälleen juhla ja juhannus ja mittumaari täynnä kesäyön taikaa. Ennen muinoin miehenkipeät tyttäret pyörivät yöttömänä yönä alasti ohrapelloissa tai rypivät jonkun kauhavalaisisännän pottupellot kuralle:) Toiset tyytyivät kurkkimaan virsikirja tai yrttiliuhta kädessä naapurin kaivoon, mittaillen enemmänkin unelmiaan kuin mahdollista veden vähyyttä. Nykytytöt nakuilevat aivan muista syistä, vaikka perimmäinen tarkoitus onkin sama. Lemmenleikki ja hetken huuma:)

Juhannusyön hurmaavat tyttäret ja ihanat neidot muuttuvat yhdessä hujauksessa naimakaupan tai avoliiton myötä kurjiksi ämmän käppyröiksi ja kärtymakkara noita-akoiksi, joita miesrukka joutuu silmät päästä häveten taluttelemaann pitkin kyliä ja ulkomaan hiekkarantoja. Surkea olisi miehen kohtalo ellei olisi Thaimaan kaltaista taivasmaata ja kauniita pieniä nukketyttöjä. Käytännöllisen kokoisina, pieniruokaisina, vähän tilaa vievinä ja palvelusalttiina he ovat mitä mainion vaihtoehto ikävän vaimon korvikkeeksi:) Ehkäpä jopa vaimoksi. Myös monet peräkammarin pojat ovat löytäneet elämän sulostuttajan kauniista ja ahkerista thaitytöstä.

Monet sielut tämä huumaava juhannustaika vei mukanaan meren äärelle tai järven rannalle ihailemaan keijujen nostattamaa yöllistä sumua veden yllä. Jossakin kukkuu käki ja salmen yli kantautuu kuikan huuto. Mieli on kevyt ja tyyni kuin järvenselkää soutava aurinko, joka heittelee viimeisiä kipinäverkkoja veteen. Aiemmin illalla kuulunut iloinen melu ja musiikki on vaiennut. Rauhan ja hiljaisuuden takaa kuulet kaiken selvemmin. Tiedät, että lehdossa kukkii sananjalka, joka odottaa Sinua jota eivät Pikkuväen häijyys tai oudot kulkijat voi peloittaa sen kummemmin kuin suolla hehkuvat aarnivalkeatkaan. Taikayön aikakuilu nielaisee Sinut sekunnissa satojen vuosien taakse.

"Seison oudolla pihalla ja katson tanssivia tyttöjä. Vihreä mekkoni ei sovi ollenkaan tähän aikaan tai paikkaan. Kesken piirileikin kaikki pysähtyvät ja katsovat minua. Juhannussalon kauniit köynnöksetkin odottavat hiljaa ja liikahtamatta paikallaan. Hiukseni pyyhkivät kapeita ketunkasvojani kun tuuli nousee. Äkkiä joku huutaa Ation ja osoittaa minua.
- Ation! Ation, huutavat kaikki kauhuissaan
Piirrän koivunoksalla jotenkin tutulta kuulostavan sanan multaan a-t-i-o-n ... noita. Tulen loimotus häikäisee silmiäni ja piiri tihenee. Kohotan käteni ja mutisen ikivanhat usvan nostatussanat - sanat, jotka ovat tuoneet voiton vihollisista jo satoja vuosia sitten.
- Seis tyttö, nyt et katoa mihinkään, karjaisee Warrior, unieni soturi sumun keskeltä. Seison laiturilla ja katson usvaa, joka omituisesti hajoaa kutsuhuutojen myötä."
- Tuolla se höppänä taas haaveilee, nauraa joku. Ala jo tulla!
Hyvästi keijukaiset ja sananjalat. Poimin rannalta seitsemän kukkaa ja kiiruhdan muiden luo. Salaa piiloitan kukat tyynyni alle. Valvon vielä kauan kun muut jo sammuvat ja kun viimein nukahdan, kuljen lapsuuteni koivumetsään isän kanssa. Hän nitkuttaa oksasta oikeaoppisen siteen ja neuvoo miten oksat kiepautetaan limittäin tiiviisti, nätiksi vihdaksi. Savusaunan ihana tuoksu jää pysyväksi muistijäljeksi lapsen mieleen kuin Juhannuspäivänä kallion kolossa nokipannulla keitetty merivesikahvikin. Vastatervatussa veneessä haisevat alkukesän pyydetyt kalat ja pesusta huolimatta veneenlaidoissa kimaltelevat kalansuomujen pienet sateenkaaret. Monet muistoni ottavat vauhtia lapsuuden ainutkertaisista kokemuksista, jolloin kaikki oli uutta, outoa ja ihmeellistä, toisin kuin vanhempana, jolloin kokemukset ja muistot kuormittavat jo mieltä. Deja vu-tunne selittyy kuulemma sillä, että yhdistelet makuja, hajuja ja tunteita aiemmin koettuun, eikä molemminpuolinen aivotoimintasi pysty käsittelemään niitä preesens-muodossa, sillä toinen puoliskosi on toista hitaampi, joten toiston tunne saattaa syntyä myös siitä.

Juuri Juhannuksena koen usein, että olen elänyt tämän hetken ennenkin. Ehkä se johtuu siitä että siinä toistuvat samat asiat, mitkä ovat toistuneet jo vuosikymmeniä. Kerään juhlapöytääni luonnonkukat, sidon juhannusvastan verannalla, haistan ja maistan juhannuksen. Muistelen miten juhannusheraa varten haettiin maito pänikkäkärryillä tien takaa Mansikalta. Miten pihapatani kukat kukkivat ja elämänlanka kiipesi kilpaa humalan kanssa kuistin sivulla. Miten juhannusruusut ja norjanangervot vielä kukkivat pohjoisen seinustalla kun haimme yhdessä miehen ja lasten kanssa juhannuskoivut. Tajusin silloin että olin onnellinen, mutta minulla oli aina niin kiire, etten ehtinyt ikinä nauttia siitä niin kuin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt.

Nyt teen jälleen kerran muuttoa ja siinä yhteydessä remonttia. En saanutkaan haaveilemaani juhannusta vielä uuteen asuntoon. Omenapuun ostin ajoissa ja se kukkikin jo ennen istutusta. Viime juhannuksena olin Tampereella hotellihuoneessa aattoaamuna kello neljä ja odotin jatkokyytiä kohti Taivassalon ihanaa saaristoa. Tänä juhannuksena suuntaan järven rannalle kuuntelemaan kuikan huutoa rantasaunan terassille ja melkeinpä jo tunnen koivuvastojen juhannustuoksun. Ainakin näen Mosku-poikani nauravan naaman ja olen hetken onnellinen. Olen iloinen myös siitä, että sillä on elämässä nyt uusi, luotettava Ihminen ja hyvä koti loppuelämäksi! Se lienee koiraihmisen suurin onni.

Juhannusviikkoa edeltävänä lauantai-iltana koin juhannuksen jo etukäteen katsellessani keijutyttöni (ensimmäinen lapsenlapseni) kulkemista Moskun kanssa yli kukkivan niityn. Tajusin taas kipeästi onnen ja osasin taas nauttia siitä. Tunne oli melkein sama kuin aiemmin illalla ystävän tarjotessa minulle keittämäänsä Juhannuskeittoa eli punaista heraa. Ennen vanhaan tyttärien sulhasmiehet saattoivat katsoa tytön varallisuutta ja anteliaisuutta juhannusheran väristä eli siitä, oliko hän raskinut reippaasti maitoa käyttää ja keiton punaiseksi keittää:)

Nuorena en tykännyt koko herkusta, mutta kun anoppi sitä vuosikymmenet keitteli, niin pikkuhiljaa se alkoi kuulua myös omaan mittumaariin ja juhannustunnelmaan. Juhannuskeittoa sain ystävältä tuliaiseksi kotipakettiinkin. Sen jälkeen kävin hautausmaalla pikimmiten kastelemassa ruusut. Ilta oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä vähän yllättäin tajusin että pihlajat olivat jo kukkineet, kun taas eriväriset syreenit tuoksuivat ja kukoistivat täydessä kukassa yhdessä hautojen ruusujen ja orvokkien kanssa. Hiljaisuus ja rauha kutsuivat minua jäämään, vaikka kiire painoi jo päälle. Yritin turhaan varastaa hautausmaan rauhaa ja kesäillan pysähtynyttä tunnelmaa mukaani. Miten kiva olisikaan, jos voisi juhannuskeiton tavoin sulkea rauhaa ja kauneutta pakasterasiaan ja ottaa sitä sieltä kun tarvitsee... Ehkä juhannus otti -taas kerran- kohdallani varaslähdön ja juoksi varsinaisen Juhannuksen ohi! Ainakin maidonvalkeat ja uskomattoman kauniit alkukesän yöt ovat menneet surullisen nopeasti ohi, sillä aikani on mennyt niitä haaskatessa, miettiessäni vain remonttia ja muuttoa:(

Juhannusaatto muuttui  nykyiselle liikkuvalle paikalleen Armon vuonna 1955 eli 20 - 26.6 päivien viikonloppuun. Juhannus jota kirkollisesti juhlitaan Johannes Kastajan syntymän vuoksi, oli ennen kiinteästi 24.6. ja parasta siinä oli tietenkin iki-ihana aatto, joka oli täynnä perhosen keveää odotusta. Kaikki kuviteltu ja mukava oli vielä edessäpäin aivan toisin kuin tämän juhannusmorsiamen naamasta voisi päätellä. Tästä hetkestä on tänään tasan 34 vuotta.

Morsiamen tulevat juhannukset olivat enimmäkseen täynnä iloa ja valoa - varsinkin silloin kun lapset olivat vielä pieniä. Sieltä löytyy myös railakasta menoa rantakalliolla illasta aamunkoittoon kun hoilasimme Norjalaista villapaitaa kitaran säestyksellä ja ainakin kerran sukelsin ei-norjalainen-villapaita päälläni hakemaan mieheni uutta kenkää merestä, jonne hän sen nakkasi, ne kun olivat kuulemma kalliolla liian liukkaat:) Ja aivan kuten aikoinaan omani, ajoittuivat myös lasteni ja  kummilasteni rippijuhlat rauhoittavasti juhannukseen. Lapsenlapsen ammanakin olimme erään juhannusyön. Yö oli mahdottoman kaunis, eikä lasta nukuttanut ollenkaan, joten veimme hänet ulos ihailemaan keskiyön taikaa. Siellä se konttasi nurmikolla ja nauroi. Onnen aikojen jälkeen elämääni on tullut monta suurta surua ja yksinäisyyttä, joka tuo pitkäksi aikaa turhaa kaipausta eiliseen, siihen mikä ei enää koskaan palaa. Varjot kulkevat raskaina ja pitkään mukanasi, mutta ehkä vielä joskus tulee se päivä, jolloin huomaat seisovasi auringossa ja sydämesi muistaa unohtuneet laulusi. Elät tässä ja nyt.
Kaunista, kaihoisaa ja iloista Mittumaaria Sinulle:)

Ylin kuva Martta Wendelin, seuraava Flower fairies of the trees ( Mary Barker) ja alin keijukuva Mr Google, koira ja morsmaikku omia.