OCTOBER

Kesäaika on vääjäämättä ohi. Omalla kohdallani alkukesän valo ja onnellisuus vaihtui alakuloisuuteen. Marja-aikakin missaantui kokonaan ja sydänkin reistasi yhtenä aamuna siihen malliin, että heikompihermoista olisi jo piipaa-autolla ensiapuun viety. Onneksi pelkäsin niin, etten tohtinut edes lähteä :) Alla oleva kamikaze-lentäjä sai kuitenkin parasta mahdollista ensiapua, vaikka mietiskelikin pitkään, jatkaako maallista taivalta vai ei.

Osallistun kuvilla Pieni Lintu LOKAKUU - OCTOBER- haasteeseen. October on muuten latinan lainasana, joka tarkoittaa kahdeksatta kuukautta. Se on jäänne ajalta ennen juliaanista kalenteria, jolloin uusi vuosi alkoi jo maaliskuussa ja kuukausia oli vuodessa vain kymmenen. 

Syyskesällä Pinkun lähdön jälkeen teimme pienen 2000 kilometrin rengasmatkan Tampere - Fiskars - Porvoo - Kotka - Lappeenranta  - Leppävirta.  Fiskars oli kyllä näkemisen arvoinen ja Porvoon vanha gootilaistyylinen kirkko kuin suoraan joulukortista. Onneksi tuo keskiaikainen pääty säilyi vuoden 2006 tuhopoltossa.

Upin takopaja Fiskars

Upin pajassa taotaan kauniita käyttöesineitä, tässä muotoutuu hiilihanko. Viereisessä pajassa oli lasinpuhaltaja työssään. Pari tuliaistakin tarttui käteen, toinen esikoiselle ja toinen kuopukselle.

Matkalla tapasimme monia rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Lämmin kiitos Seijalle ja Karille Lempäälään ihanasta yöpymispaikasta. Henkilökunta oli huipputasoa! Kiitos myös siskolle, vaikka kahvipaketti ei ollutkaan oikeaa merkkiä:) Kun palasimme takaisin kotiin, odotti suru pihamaalla, istui kalliolla ja kulki pitkin nurmikoita. Silmä haki turhaan vanhaa ystävää. Koti tuntui kovin tyhjältä ja kylmältä ilman Pinkkua. 

Valoa syksyyn toi pieni mustatukkainen pojanpoika, joka syntyi syyskuussa - koiran vuonna kuten isänsä, isoveljensä ja minäkin aikoinaan ❤️ 

Apua äiti! Mut on kaapattu! Kuka tuo höppänä on:)

Lapsenlapsia on nyt viisi ja Arin suloinen tyttärenpoika kuudes 💛Katinka täytti jo 16 vuotta, joten ikäloppuluuskahan sitä alkaa olla. Pojatkin on kohta vanhempia kuin minä:) Monta kertaa ovat sormet syyhynneet tarinoida enemmänkin lapsenlapsista, mutta osa on kieltänyt kuvansa ja juttunsa, joten en voi kirjoittaa yhdestä jos en saa lupaa kaikkiin. 

Lokakuun myötä mukava ja turvallinen kirjastoaikani on vaihtumassa uusiin hasteisiin. Vajaat pari vuotta on ollut helppoa ja letkeää aikaa, pomo luxusta ja kirjastotätit kuin ystäviä. Taidenäyttelyt ja muut extremet kuten runokoulutuspäivä ovat tulleet lahjana siihen päälle.  

Oheinen Jonas Vuoran upea akvarelli Bilal kuului osana Lybecker-opiston  "Melankolian eri muodot" -näyttelyyn. Se oli huhtikuussa 2018 Pyhäjoen kirjaston tiloissa. Kaikki taideteokset olivat hyvin tasokkaita, mutta suosikkini oli Sarlotta Jokitalo ja Mira Lohilahti, jonka etsaus/akvavinta Oodi Louhelle puhutteli koko rahalla. Näistä nimistä kuulemme vielä.

Nyt on aika vanhan koiran oppia uusia temppuja. Effica-, Esko- ja Agrineuvos-tietojärjestelmät ovat olleet jotenkuten hanskassa 100 vuotta sitten. Saa nähdä uppoaako vanhaan lahopökkelöpäähän enää edes pientä osaa erilaista tietojärjestelmää. Menneen kesän perhoset ovat muuttaneet mahaani asumaan, stressinsieto kyky on nolla ja kortisolitaso pilvissä:) 

Valoisaa ja stressitöntä talviaikaa kaikille 💛 Muistakaa heijastimet ja varokaa hirviraukkoja, kohta ne taas vouhkaavat tiellä henkensä edestä!

PINKKU-MAMSELLI

Kuuma, kuiva, kirottu kesä vaihtui jo heinäkuussa syksyyn. Silloin en vielä tajunnut että tämä olisi viimeinen kesämme yhdessä.

Tassutit kauan sitten elokuussa suoraan sydämeeni. Samaan aikaan elokuussa monia vuosia myöhemmin lähdit kauas pois luotani. Kauniit meripihkan väriset silmäsi sammuivat ikuisiksi ajoiksi,  mutta niiden loiste ei sammu sielustani koskaan. Alkuaikamme oli vähän hankala astman ja allergiani vuoksi, mutta päihitimme ne yhdessä. Ajattelin että mieluummin vaikka kupsahdan, kun luovun Sinusta. Makasin usein kuumeessa ja yskin yökaudet. Vajaa kolme kuukautta siinä meni, kilotolkulla sumutteita, pillereitä ja pari antibioottikuuriakin. Siedättyminen vaati sisua niin Sinulta kuin minultakin. Mutta se kannatti sillä toit suuren ilon, onnen ja rauhan elämääni. Palautit uskon huomiseen ja teit pikku yksiöstäni kodin ❤️

Nukahdin illalla kun kömmit tyynyni viereen ja heräsin iloisena tassujesi ääneen, jotka vaativat ulos.  Kaikki muuttui kertalaakista puoli vuotta myöhemmin kun Tintti-riiviö sotki seesteisen elämämme. Oli suuri erehdys ottaa se taloon, mutta surkeasti itkevä tyttökissa pakkasessa vei yöunet ja mielenrauhani. Se naukui sydäntäsärkevästi portailla tai ikkunanlaudalla, eikä suostunut naapurin hoiviin millään, vaikka sitäkin yritettiin. Löytöeläinihminen olisi sen kyllä jouluksi hakenut ja taivasosuutta tarjoillut Uuden vuoden jälkeen. Se olisi ollut helpoin ja paras vaihtoehto meille, mutta ei Tintille ♥  Toivoin, että ihme tapahtuisi ja sopeutuisitte edes jotenkuten yhteiseloon. Kuukausi meni kyräillessä ja Feliwayta suihkutellessa. Hetken kuvittelin jopa onnistuneeni. 

Tintti oli suloinen kissa, josta tykkäsin kovasti, mutta hän ei sulattanut ollenkaan rakkauttani Sinuun. Kerran kun nukuit pahaa-aavistamatta sängyllä hyökkäsi Tintti kimppuusi. En ehtinyt edes väistää ja järkytyin sen hurjaa tappajailmettä. Sain pahat raatelujäljet reiteen itsekin. Erotin teidät heti ja pistin Tintin ulos. Menit kauhuissasi komeroon, johon tein Sinulle oman piilopesän. Hentomielisyyteni oli kääntymässä meitä kaikkia vastaan. Varoin pitämästä Teitä enää koskaan samassa huoneessa. Kun toinen oli sisällä, niin toinen oli ulkona. Rakensin terassille lämpimän nukkumapaikan ja terassivarastoon toisen. Tintti tyytyi nukkumaan myös saunassa, jossa herkuttelimme makupaloilla ennen nukkumaan menoa. Kerran Tintti pääsi kuitenkin vahingossa hakkaamaan Sinua niin, että pelkäsin menettäneeni Sinut lopullisesti. Etsin epätoivoisena joka paikasta ja huhuilin itkukurkussa iltaan asti. Ystäväni tuli avuksi ja yömyöhällä löysimme Sinut. Olit arka ja loukkaantunut sydänjuuria myöten. Kun luovuin Tintistä oli onnemme jälleen täydellinen.

Sitä ei sotkenut edes isompi Kulkukolli, joka tuli Jäämeren rannalta elämääni. Uuteen kotiin muuttokin sujui varsin hyvin. Jouduimme kuitenkin alkuun olemaan tohtina pissa- ja kakkareissullasi, koska naapurin Ökyruustinna ei ymmärtänyt, että entiset reviirit olivat menetettyä kamaa.

Sinulla oli hassu tapa odottaa, että tulen elävänä suihkusta pois:) 

Lukeminen ja kiinnostus historiaan oli yhteinen harrastuksemme:) 

Pötkötit iltayön aina tyynyn vieressä, mutta kun sait minut nukutettua,  siirryit vaivihkaa saunanlauteille ruusupatjallesi, sohvan nurkkaan tai nojatuolille, mutta viime viikkoina jokin muuttui. Et enää halunnutkaan nukkua sisällä, ellei ollut pakko.

10 päivää ennen lähtöä

Helteillä nukuit vilposalla maitolaiturilla, sillalla tai autotallissa, vaikka parempiakin paikkoja oli tarjolla. Viilensimme Sinua usein silittäen märillä käsillä turkkiasi. Tajusin kipeästi että olit ehkä vakavasti sairas. Vajaa pari viikkoa ennen kuolemaasi mourusit oudolla äänellä portailla kun tulit pissareissulta. Juoksimme hätääntyneenä katsomaan. Toit leuhkasti kaksi myyrää ja vielä kolme päivää ennen lähtöäsi olit valvotusti yöjalassa pyyntireissulla.
Jos ukkosti tai oli koiranilma, emme jättäneet Sinua ulos, vaikka niin halusitkin. Erään yön torkuin puiden alla kanssasi, mutta usein pötkötin myös seinän vieressä lähellä Sinua. 

Viimeisinä öinä raahasin patjan elokuvansohvan lähelle, jossa mieluiten viime aikoina nukuit. Olit siisti kissa ja Sinua hirvitti, jos unissa tuli vahinko. Meitä se ei haitannut ollenkaan, mutta munuaisesi olivat tuhoutumassa, eikä mikään apu enää auttanut Sinua.  Erikoisruokavaliokin tuli liian myöhään. Silitin Sinut usein uneen. Olit monesti hyvin viileä ja luulin että saisit vain nukahtaa vieressäni ikiuneen. Kahtena viimeisenä päivänä et halunnut enää ruokaa juuri ollenkaan, et edes gourmet-herkkupaloja ja juominenkin loppui melkein kokonaan. Luulin aina että saisin pitää Sinut vähintäänkin 20-vuotiaaksi, mutta aikakellosi pysähtyi armotta 18 -vuoteen.

Vähän ennen kyyneleitä ♥ 

Reilu viikko sitten istuimme rakkaalla kalliollasi yhdessä, jossa yökkäsit elämäsi viimeisen kerran. Se särki sydämeni ja osa minusta kuoli mukanasi. Rukoilin ja toivoin usein että saisit lähteä luotamme hiljaa ja kärsimättä. Mutta kuten hyvin tiedämme, Jumala on usein kovakorvainen suuren hätämme ja tuskamme edessä. 

Nukahdit viimein syliini ja unesi syveni eläinlääkärin toimesta. Sen jälkeen rakas, kultainen sydämesi pysäytettiin ja jäin mustaan syksyyn ja suruun ilman Sinua 💛

Kiitän Lemmikkieläintuhkaamon Sannaa empaattisesta palvelusta 💜 Paikka on kaunis ja Sanna  tekee työtä koko sydämellä. Kiitos Raahen pieneläinklinikan Jarmo Hämäläiselle, joka jaksoi kuunnella hätääni ja Karvosen Lauralle. Kiitoksia myös Uotin Kaijalle, jolta olen vuosien myötä monia pika-apuja eläinystäville saanut ja Kruusin Virpille.

Pinkusta on tuhansia kuvia, joista oli vaikea valita kun joka ainut kuva sumentui epäselväksi.  Osallistun tällä surujutulla myös KOTONA -haasteeseen. Lemmikin menettämistä olen käsitellyt kliinisemmin ja ehkä tietopuolisemminkin LÄHTÖAIKA-tarinassa vuosia sitten.