KELLONTEKIJÄN TYTÄR

Sain joululahjaksi kirjan, jonka aihe oli tarkkaan mietitty.  Aattoiltana tunsin lievää pettymystä, sillä odotin kovasti Jouni Tikkasen dokumenttikirjaa Lauma, joka kertoo susista ja 1800-luvusta. Myös "Susi-Pulliaiselta" tuli uusi susiaiheinen kirja.

Kate Mortonin  The Clockmaker's Daughter / Kellontekijän Tytär yllätti minut kuitenkin täysin. Meni monta sivua ennen kuin tajusin että tarinaa kertoikin hurmaava kummitus Lily, taskuvaras, joka oikeasti olikin Birdie eli Abertine Bell. Toisaalta ehkä kartano kummitteli kuitenkin ennemmin kuin Lily. Tarina on hyvin monikerroksinen ja sivujakin kertyy 557. Kirjan keskeiset tapahtumat sijoittuvat  Jokirannan kartanoon Brichwood Manoriin 1860-luvulta vuoteen 2017.

Kirjailija hallitsee hienosti kokonaisuuden ja pitää tiukasti punaista lankaa käsissään loppuun saakka. Tarinan alkuvaiheessa törmäsin koulutyttö Adeleen, joka loppujen lopuksi olikin isoäiti eräälle loppukertomuksen päähenkilölle:) Isänsä menettänyt pikku Tippy näki Birdien Brichwood Manoren puutarhassa ja hänen äitinsä huolestui pikkupojan mielikuvitusystävästä, joka ei ollutkaan lintu vaan punatukkainen tyttö. Kun Tip kertoi äidille hukkuneesta pikkutytöstä, joka oli pudonnut jokeen kauan sitten,  joku käveli hautani yli:) Ehkä kartano kummitteli ennemmin kuin Lily

Nuoren arkistohoitaja Elodie Winslowin matka alkaa nykyisyydestä ja kulkee monien henkilöiden ja salaisuuksien  kautta takaisin vuoteen 2017. Osaa tarinasta hän on kantanut mukanaan jo lapsesta saakka.

" Todellinen pelko ei koskaan katoa. Tunne ei väisty, vaikka sen aiheuttaja on jo kauan sitten unohtunut. Maailma näyttäytyy uudessa valossa, eikä pelon avaamaa ovea voi enää sulkea " sanat osuivat kuin sirpale sydämeeni.

Kirjan ovat suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen 2019. Kansikuva on Lisa White. Mietin usein, miten kääntäjät ylipäätään pääsevät originaaliteoksen sieluun. Miten hyvin he tavoittavat samat tunnelmat ja sanonnat kuin kirjailija, sillä kaikkeahan ei voi kääntää "suoraan".

"Ja kun nimeni, elämäni ja taustani on haudattu, minä, joka olin haaveillut valon vangitsemisesta, sain huomata, että minusta itsestäni on tullut vangittu valo"

Tällä postauksella osallistun myös Pieni Lintu ORANSSI-haasteeseen.

ILOINEN 20-LUKU JA RUUTIKYNTTILÄT

Uusi vuosi vaihtui iloiseen 20-lukuun, jota juhlimme hyvän ruuan, juoman ja rakettien avulla ystäviemme luona.  Ja mikä parasta, se aloitti myös karkausvuoden.  Nyt tyttäret tähystimet kohdalleen ja sopiva uhri kiikariin! On itsestään selvää, ettei esihistoriallisilla hamekankailla mies enää hylkäämisestä selviä, vaan vähintäänkin tuhatlappunen kuuluu miehen raatikkoon jääneelle naisihmiselle antaa:) Kosiminen siis kannattaa, vaikka ei naimisiin joutuisikaan. Varsinainen karkauspäivä on 29. helmikuuta. 

Joulun viimeinen pyhä, Loppiainen jää aika vähälle huomiolle verrattuna muuhun jouluaikaan tai Uuteen vuoteen. Ennen muinoin loppiaisaatto ja loppiaisenpyhät olivat vielä suurta juhla-aikaa. Loppiaiseen kuului kylästely ja hilpeä ilonpito ennen härkäviikkoja ja reikäleipiä. Jossakin päin valettiin loppiaistinoja, sytytettiin tervapatoja tai soihtuja juhlan kunniaksi ja poltettiin jopa ruutikynttilöitä, joiden pauke kertoi jouluajan päättymisestä. Ja tanssittiin tietenkin loppiaista. 

Lapsuudessa Loppiaista värittivät maakuntaviestit, joita edelsivät veikkaukset siitä, kuka vie voiton. Veteli ja Halsua olivat suosikkejani, kalajokiset olivat aina boikotissa, koska olimme himankalaisia ja näin ollen verivihollisia, eivätkä he muutenkaan ikinä pärjänneet - tai niin ainakin toivoimme:) 

Kirkon piirissä Loppiainen, Epifania, muistuttaa meitä itämaan tietäjistä, jotka seurasivat tähteä löytääkseen uuden, vastasyntyneen kuninkaan. He uskovat ennustusta, jonka Jesaja oli kirjoittanut 700 vuotta aiemmin " Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamun koi"  

Koska tinanvalanta jäi uutenavuotena väliin, innostuimme asiasta loppiaisaattona ja tässäpä vähän jytkympää tavaraa takavuosilta. Aiemmin ei tinakenkiä onnenapiloilla tai norsukuvilla tunnettu lainkaan, vaan ne valettiin kuvan kaltaisista ratapölkkytinoista. Kaupoissa on jo saatavilla lyijytinan vaihtoehto, joissa on kierrätystinaa  97 % ja antimonia 3 %, joka on lyijyyn verrattava myrkky sekin. Mehiläisvaha ja sokeri ovat testaamatta edelleenkin.

Kiinalainen Uusi vuosi vaihtuu tammikuun 25. päivä metalliseen Rotan vuoteen, joka kuulemma ennustaa vaurautta ja hyviä aikoja:) Venäläiset juhlivat vuoden vaihtumista samaan aikaan kuin mekin, sillä erotuksella että Pakkasukko ajaa troikalla lahjoineen lapsenlapsensa Lumitytön (Cherypoчкa, Snegurotška) uudenvuoden aikaan eikä jouluna, jota he viettävät 7. päivä tammikuuta. Monesti olen sekoittanut Uuden vuoden Pakkasukkojuhlan ja venäläisen joulun lahjakkaasti keskenään. 

Italialais-lapsille La Befana-noita tuo lahjat Loppiaisena, tosin nykyaika on sekoittanut vanhoja italialaisperinteitäkin, että sikäläinen joulupukki- il Babbo Natale- ehtii usein ennen häntä. Jouluinen noita-akka ei ole vieras ajatus itsellekään, sillä kuuntelin tyttösenä usein Noita nokinenää radiosta, kun silitin äidin avuksi viimeisiä joululiinoja ja voi tikkerperi miten kivasti se vauhditti joulutouhuja. Iki-ihana Marja Korhonen eli Noita Nokinenä on muuten Niina Backmanin isoäiti, jota hulvattoman ihanaa Niinaa (ja höppänää Anssia;) kuuntelen yhtä mieluusti  Novasta - varsinkin ajomatkoilla. 

Entivanhaan jouluaika loppui vasta Nuutinpäivään 13. tammikuuta. Mutta nykyihmisillä on jumalaton kiire jouluun ja yhtä kiire siitä pois. Pari sataa vuotta sitten Nuutti olikin heti Loppiaisen jälkeen, mutta olisiko nuuttipukkien räyhääminen ja ryyppääminen sotkenut liikaa loppiaispyhän hartautta, minkä vuoksi se siirrettiin kirkollisen jouluajan ulkopuolelle. Viikingien Yule-juhla on mielestäni vähän kaukaa haettu syy Nuutinpäivän siirtoon, mutta kukapa näiden kirkonmiesten ja allakan tekijöiden päähänpistoja tietää. Kuningatar Elisabet muuten fiilistelee joulua aina helmikuulle asti! mikä tuntuu jouluhullusta kyökkipiiastakin jo vähän liioittelulta:)

Ari tahtoi 20-luvun ensimmäisen täysikuun taivaalta ja minähän tein työtä käskettyä! Kuva ja manipulointi Arin, kuukuva ja loppustilisointi oma. 

Näillä tammikuun tunnelmilla ja kuvilla osallistun TAMMIKUU-haasteeseen. 

Onnellista ja hulvattoman hauskaa 20-lukua kaikille 🍀Olkoot onnemme suuria ja surumme pieniä.