HEPSANKIEKKA KIESEISSÄ

Kaksi ikäloppua:)

                                 Prologi
"Littera scripta manet" eli kirjoitettu sana on ja pysyy.
Otsikossa olisi pitänyt seisoa hepsankeikka josta ystävällisesti ja hienovaraisesti on vihjailtukin:) mutta luontoni ei antanut enää myöten korjailla virhettä, joten olen mieluusti vähän keikahtanut, painovirhepaholaisen runtelema hosuhössäke kuin pilkun viilaaja:) Lisätty 12.9.2012.
                   
Hevoseton talo on kuin villaton kehrääjä miettii hepsankeikka-antiemäntä ihastellen ikivanhojen kiesien eli kääsien ajokuntoa yhdessä ystävien ja kylänmiesten kanssa. Naapurin isäntä muisteli, että niissä oli aikoinaan ruunattu jopa hevonen. Ori oli iloisena ja pahaa-aavistamattomana hakenut paksumahaisen inkvisiittoripaskiaisen paikalle. Sydäntä särki jo pelkkä ajatuskin siitä, sillä toisin kuin yleensä luullaan, maaseudun romantiikka on pelkkää harhaa, mikä kummasti haihtuu ankaran todellisuuden tieltä.

Hentomieliturhakkeena minusta ei ikinä olisi ollut karjankasvattajaksi eikä edes sikolätin omistajaksi, vaikka allergiaa ei olisi ollutkaan. Jopa kanan kaulan katkaisu saattaisi ottaa aika lujille. Sydänalaani korventaa vieläkin se, miten pikkutyttönä jouduin antamaan korvamerkkejä ja itkuisia neuvoja vanhan rakkaan lehmän kuljetuksessa tyhmille mulliautokuskeille. Olisin antanut vaikka sieluni autuuden, jos olisin voinut auttaa edes yhtä lammasta tai sikaa, rakkaasta Omenasta tai Mansikista nyt puhumattakaan. Mutta eipä se Jumala minun sielustani välittänyt tuon taivaallista kai silloinkaan:) Eli anekauppa meni Jumalan kanssa päin persettiä jo silloin:)

Pakenin usein surujani ullakolle, joten tarkistin  samantien olivatko surut ja muistot vielä tallella. Ikivanhat portaat ainakin. Näistä tulin lapsena lahjakkaasti pää edellä alas.Vintti on edelleenkin täynnä vuosisataista rojua, pölyä ja konttiukkoja:) Kolusin siellä lapsenlapsen kanssa ennen varsinaista tyhjennysoperaatiota ja hän ilahtui nähdessään vanhanajan ompelukoneen! Selitin, ettei kyseessä ollut suinkaan ompelukone vaan vehje, jolla kehrättiin lampaanvillasta lankaa. Poika katsoi rukkia pitkään, ennen kuin  älysin että kehrääminen toi hänen mieleensä ehkä vain kissan ja ihmetyksen siitä miten lammas villoineen rukkiin tällättiin niin että lankaa tuli. Onneksi löysimme pärekorillisen vanhoja villoja, jotka odottivat karttausta. Jonkun sortin demostraatio onnistui ja siinähän vierähti pieni tovi ennenkuin pääsimme värttinän ja Ruususen kautta seuraavaan esineeseen eli separaattoriin, jonka kuittasin jo pelkällä nimellä ja käyttötarkoituksella.

(Tähän kuuluisi salaperäinen kuva ullakosta, mutta joku hullu hepsankiekka oli poistanut sen kokonaan aparaatista, joten ehkäpä se tulee myöhemmin tai sitten ei, asiaan liittyvää musiikkia löydät kuitenkin alhaalta!)

Ullakko pursusi ladon tavoin vanhoja esineitä ja aina joskus tuli vastaan kapine, jonka käyttötarkoitus ei ollut satavarmasti selvä itsellekään. Onneksi minulla on mahdollisuus käyttää sukulaismiestä käytännön tietolaarina ja olla siten linkkinä historian ja lapsenlapsieni välillä.

Vanhempieni sotakirjeenvaihto on edelleenkin ullakon länsipäädyssä, niinkuin se on ollut aina eli lapsuudestani asti:) Oli mielenkiintoista törmätä ikivanhojen romujen keskellä samoihin efekteihin joihin ihastuin Retretissäkin eli Raul Roineen tekstittämiin ja Rudolf Koivun kuvittamiin sarjakuviin, Niitä oli julkaistu Säästäjä-lehden takakannessa ainakin vuonna 1938.


Kuistin päältä löytyi myös lapsuuteni rakas leikki- ja nukkumapaikka. Jopa nostalginen tyttö kissoineen oli samalla paikalla, minne olin sen melkein 50 vuotta sitten äidin avustamana nastoilla kiinnittänyt.

Eteisen "konttuuri" vintin portaiden alla odottaa hiiriä kuten aina ennenkin. Se oli takuuvarma killeripaikka, mihin äiti ryökäle innostuneesti latasi hiirivällän ja huusi sitten: "IIK" täällä on kuollut hiiri!" Tuhahtelin keskenkasvuisena tyttökläppinä ottaessani hiirireppanoita pyydyksestä, että mieluummin ottaisin ne elävänä, kuten muuten monesti olen tehnytkin. Ja hiirihän huusi heti hangella, että huhheijjakkaa, äkkiä takaisin, täällä on holotna ja talossa höveli emäntä:) Olen hentomielisyydestä huolimatta joutunut käymään kovaa hiirisotaa myös tässä talossa.

Liiteri, lato ja navetta pursusivat puiden, olkien ja rojujen lisäksi kiitettävästi edellisten asukkaiden jättämää romua, elekroniikkaa, rakennusjätettä, kodinkoneita ja särjettyä tavaraa pakollisen pölyn ja lian lisäksi. Tupa ja sauna olivat täynnä omintakaisia remontti- ja LVI-ratkaisuja, joten ei muuta kuin hommiin!

Lievää alkusoittoa:)

Traktorin peräkärry akkunan alle, ullakon ikkuna hiivattiin ja saunan hylätty vesipata ympäristörikoshommiin niin urakka pääsi vauhtiin! Ullakon tyhjennyksen jälkeen Gentleman siirtyi vaivihkaa ladon lahonneen lattian, muiden törkyjen ja laarien kimppuun. Itse ryhdyin viikatehommiin ja muuhun pahantekoon kuten tuhopolttoon, muovisen maton repimiseen kammarin lattiasta ja ainakin seitsemän eri tapettikerroksen poistoon kertarykäyksella. Näillä hyttysen voimilla se kävi jo melkein kuntoilusta. Heikkolaatuisen muovimaton alta paljastui suhteellisen hyvä ja hienostunut korkkimatto, joka saa toistaiseksi olla sellaisenaan:)

Irkun osaamisaluetta

Ladosta löytyi polttopuiden ja rojujen lisäksi kahdet naapureiden omistamat mattopuut! Talon antiikkikamppeisiin kuuluu pari sivustavedettävää sänkyä, koristeellinen puukeinu, tukkireki ja kattoon asti ulottuva kaappi, joka oli kauan sitten tuvassa asiakaappina. Kaapin alaosaa oli ladon lattia harmittavasti lahottanut, minkä takia annoin kaapille tiukan tappotuomion. Hyväkuntoisia peilipiironkeja löytyy kaksi, joista toinen on kammarissa ja toinen on ollut ystävättären säilytyksessä jo pitemmän aikaa.  

Romujen ja jätteiden sekasotkusta löytyi jättimäisen isoja puuvannetynnyreitä, päreitä, verkonkorkkeja, verkkoja ja muuta itselleni historiallisesti tärkeää, säilyttävää tavaraa. Osan rakkaimmista taloon kuuluvista huonekaluista olen kuljettanut mukani muuttojen myötä eli ikivanhan klaffipiirongin, polkusingerin, seinäkellon ja funkkistyylisen keinun, jonka entisöitin kerran isälle joululahjaksi:) Yhden ikivanhan ja todella hienon rukin olen matkani varralla kadottanut, eikä isä antanut sitä milloinkaan anteeksi, vaikka syy ei oikeastaan ollutkaan minun.

Tämä ihastuttava kuva kotitalon kyökistä kuuluu Gentlemanin osaamisalueeseen sähkö- ja putkitöiden takia. Hän kun on treenannut pienen ikänsä erilaisia remontteja, minkä vuoksi hänelle lankesi kuin luonnostaan reilu vuosi sitten yksiöni remontti, valokatteen ja varaston teko jne. Se taisi olla kuitenkin lastenleikkiä tämän rinnalla:)

Korsteenit on nyt varmistettu ja ulkorakennuksen osalta peltitetty. Laarihuone tyhjennetty ja ovikin siihen tehty, sillä osa laarin seinää pääsi hoitamaan oven virkaa ja aittana toiminut varasto on nyt täytetty uudelleen aataminaikuisilla vehkeillä, jotka halusin säilyttää. Navetta on suunnilleen siivottu ja tyhjennetty keittiöineen kuten vintti ja latokin. Se taisi suurelta osalta langeta automaattisesti remonttireiskalle, koska oma aikani meni paljolti juorutessa kyläläisten kanssa:) Siinä pohdittiin monenlaista muistoa ja mietittiin eri härveleiden historiaa. Helsingistä asti eksyivät naapurin kaksostytötkin paikalle monien muiden tuttujen lisäksi. Kolmessa viikossa saimme aloitetuksi jotakin, sen lisäksi että olemme kuljettaneet törkyjä naapurin avustamana traktrorikuormallisen sekä muutamia muulilasteja keräysasemalle ja kulkeneet iltaa aamua edestakaisin 50 km urakkapaikalle. Yövyin talossa pari kertaa, koira ja ukko useammin:)

Viereisessä kuvassa Mosku valmistautuu mukaan päivittäiselle remonttireissulle. Hänellä on hauska tyyli haukkua pieni leikkikarva suussa odottaessa matkaan pääsyä, mutta koska sitä ei nyt ollut, hän raahasi kokonaisen peiton kopista ja haukkuu se suussaan, vähän hankalalta näyttää:)

SANASTOA:

KÄÄSIT eli kiesit ovat kaksipyöräiset, kevyet hienostelu eli "kirkkorattaat", Niitä ei saa sekottaa nelipyöräisiin trilloihin.
RUUNAUS tarkoittaa hevosen kuohimista. Ennen se suoritettiin todella julmasti ilman kipulääkkeitä ja hevonen saattoi jopa kuolla siihen. Niin tapahtuu näköjään vielä nykyäänkin kuten  Heikki-hevosen surullinen kohtalo todistaa:( Juttu löytyy linkin takaa!
MULLIAUTOKUSKI on  karja-auton kuljettaja, joka pitkälaitaisella vei karjan teurastolle.
KORVAMERKIT laitettiin teuraaksi joutuvan korviin teräksisellä piikillä, nykyäänhän ne ovat jo valmiina:(
KONTTUURI on kylmä (ruoka)komero, joka sijaitsi usein vintinportaan alla kuistissa tai eteisessä.
KORSTEENI on savupiippu.
LAARI on viljansäilykseen käytettävä, yleensä puuaitauksella varustettu suorakaiteen tai neliön muotoinen alue aitassa tai perunoille kellarissa.
KYÖKKI on jouluhullun kyökkipiian hulluttelupaikka:)

Yläkuva on harhalaukaus by Gentleman:)

YULE: JOULUN TAIKA

Kolusimme pimenevää ullakkoa keijutyttöni kanssa kun vahingossa iskin varpaani johonkin. Se näytti ikivanhalta jättikirjalta ja sydämeni alkoi laulaa kun nostin varovasti narisevaa kantta ylös.
- Katso minkä löysimme, riemuitsin keijutyttöni ihmetellessä vieressä. Ullakon kattoikkunasta liukui enää yksi kuoleva päivänsäde, joka kantoi uskollisesti himmenevää lyhtyään. Minua säälitti miten urhoollisesti se uhrasi hennon elämän meidän itsekkyytemme vuoksi. Yht'äkkiä ullakko valaistui niin, että pelästyimme kaikki. Se oli suuri huikea tähti, joka nousi taivaalle valaisten kirkkaudellaan koko ullakon ja pienen pimeän maailmamme. Päivänsäde kipusi nopeasti takaisin kohti valoa ja Keijutyttö varjosti silmiään.
- Se on jotakin lämmintä ja kaunista hän sanoi onnellisena ojentaen kättään valoa kohti. Valo muuttui sadoiksi erilaisiksi olennoiksi, joiden tuoksu maistui piparkakuilta, mausteilta ja leivinuunissa kypsyviltä herkuilta. Niihin sekoittui hitaasti sammuvien kynttilöiden, vanhanajan jouluruusujen, saunavastojen ja havujen hienostunut aromi. Satumaiset kuvat helkkyivät hopeatiukujen tavoin lävitsemme antaen sydämellemme kyvyn nähdä ihmissilmiä paremmin ja syvemmin samalla kun Tähti toi odotuksen ja rauhan sieluumme.
- Se on ikivanha Yule-Book, kuiskasin niin hiljaa ettei joulutaikojen esiäiti vahingossa livahtaisi käsistämme astuessamme maailmaan, jonka reunalla keijuni empien seisoi. Tartuin lujasti hänen käteensä ja sitten hyppäsimme. Kohti valoa, kohti muistoja - kohti joulua ja Taikaa.

On tullut jälleen ensimmäisen adventtikynttilän aika. Siihen kuuluu perinteisesti sykähdyttävä Hoosianna-hymni, jota on laulettu Suomen kirkoissa jo 1800-luvulta saakka ja hymni on yhtä tuttu niin Ruotsissa kuin Norjassakin. Itse menen usein adventtivesperiin eli iltakirkkoon, jossa nykyään rahvaskin saa yhtyä kuoron mukana tähän iki-ihanaan hymniin, joka mielestäni tuo juuri sen oikean joulumielen ja odotuksen sydämeeni. Se jäi pienen tytön sydämeen alakouluaikojen muistoista 1960-luvun puolen välin jälkeen, jolloin oli tapana, että jokaisella pulpetilla paloi kynttilä 1. adventin aattopäivänä. Sen kunniaksi lauloimme myös Hoosianna-hymnin ja voi miten juhlalliselta sen marssipoljento harmoonin säestyksellä pienestä lettipäästä silloin tuntui. Sama harras lettipää seisoo yhä edelleenkin tämän jo vähän varttuneemman tytön sisällä joka ainut adventti. Jos Hoosianna jää väliin, kuten nykyään monesti käy, se pilaa joulun odotuksen ja tunnelman kummasti.

Ensimmäisen adventin jälkeen voi huoletta leipoa taatelikakun, tai vaikka piparit jo valmiiksi:)

Adventin aloitukseen kuuluvat ensimmäiset joulutortut, jotka teen pikaisesti kaupantätin voitorttutaikinasta, vasta lähempänä joulua leivon sitten ne "oikeat" tortut, joko itsetehdystä tai leipomosta tilatusta taikinasta, johon keitän täytteen itse. Luumutäytteen keitto käy helposti nakkaamalla kivettömiä luumuja pussillisen tai parikin kanelitangon kera kattilaan. Pari desiä vettä pussia kohti ja sokeria maun mukaan ja pieni puristuksellinen sitruunaa. Keitetään sen aikaa että vesi haihtuu. Luumusosetta käytän myös joulukranssin täytteenä.

Oma täyte antaa kaupantätintaikinasta leivottuihin kivan, omatekemän säväyksen. Aikoinaan käytin osaan torttuja myös kotoista omenahilloa, mutta se ei ollut ollenkaan niin suosittua kuin perinteinen luumu. Nyt näin myös kinkku-juusto-oliivitäytteillä tehtyjä suolaisia torttuja, jotka ovat ihan kiva vaihtoehto makean tilalle ja johon tietenkin käy perinteinen jauhelihamunariisitäyte, jota on kautta aikojen on käytetty pasteijoihin. Laatikot olen aina tehnyt itse, nykyään kyllä ostan kaupasta valmiin porkkana- ja lanttusoseen, joka helpottaa hommaa puolella ja tekee siitä lapsellisen helppoa:) Mutta kuten kaikki Kotiliedet ja muut joululehdet vakuuttavat loraus kermaa ja voita valmislaatikkoon tekee siitä melkein kuin omatekemän, joten turha stressata, jos helpomallakin pääsee.

Nyt on aika tehdä myös kynttilät, joulukortit ja viimehetken lahjat valmiiksi. Oheinen  pipariohje on kopioitu Vendelinin ihanasta joulukirjasta, joka on muuten mainio lahja jouluihmiselle! Blogiini tuppautuivat jostakin syystä myös viime joulun muistot kuin piparit...

Lähteet: Nexuksen julkinen kuvahaku, Jouluinen muistikirja Wendelinin kuvin, Youtube ja omat piparit, joita ei ehkä kannata varastaa:)