lauantai 29. joulukuuta 2012

VILLAPUSEROMANDALA

Vuoden viimeisenä haasteena oli mosaiikkimandala, jonka toteutin villapuseroni päälle särkyneen peilin palasista. Koska aiheessa sai näkyä myös jouluista teemaa, lähdin liikkeelle joulun perussanomasta, Valosta, joka oli syntynyt pimeään maailmaan. Villapuseroni kuvaa pimeää maailmaa, johon syttyy kirkas joulutähti ja enkelit, jotka ilmoittivat kaikelle kansalle suuren ilon. Koska villapuseroni suojaa kylmää ja tyhmää sydäntäni, se sopi taustaksi paremmin kuin hyvin:)

torstai 13. joulukuuta 2012

YÖKYÖPELIN TEKNORUDOLF


Joulu ajaa kovalla tohinalla kohti ja minä jään auttamatta jalkoihin. Itse tehdyt kortit yhtyvät kaupan aateliskorttilajitelman kuoroon.
- Me haluamme jo postiin, kiljuvat kortit vihaisesti.
- Miksi Sinä jätät aina kaiken viime tippaan vaikka aikaa on ollut kesästä asti?
- Niin, huusivat piparkakutkin.
- Meidätkin se tohinassa pilasi ja keitti ihan mauttomiksi ja kivikoviksi, eikä uskonut yhtään vaikka Täti Sooda kirkui ettei saa enää sekoittaa eikä ainakaan kiehuttaa enempää.
Lahjatkin katsoivat moittivasti vanhan kiikkustuolin sylistä.
- Aivan ja kohta se taas kiroilee rusetteineen ja miettii hikihatussa, annanko tämän tuolle ja vaihtelee meitä paketista toiseen, jupisi hieno kynttilä ja kaunis lahjapussi nauraa kihersi flirtaten uskeliaasti Herra Konjakille, joka käänsi ylpeästi selkänsä mokomallekin hilekasalle.

Uusi, uljas kynttelikkö kuunteli soraääniä hiljaisena ja hämmentyneenä. Se oli toki tottunut kaupan meteliin ja tingelitangelihässäkkään, mutta tämä oli sille ihan outoa.
- Sen takia Sinäkin siihen pääsit, kun tuo tohinakontti pudotti entisen lattialle hakiessaan Rudolfia pulkan eteen, uikutti kukka, joka siinä rytäkässä oli saanut kuolettavan pahoja vammoja latvaansa.
-Niin, vainaja tuli siitäkin kyntteliköstä, todisti tonttu, joka oli näytellyt uskottavasti joulupukkia jo vuosikymmeniä. Hän oli nähnyt tämän hosuhousun edesottamukset jo melkein 30 vuotta, eli siitä asti kun hullu kyökkipiika rumpasi hänet eräänä jouluna tähän maailmaan. Kynttelikkö vaikeni ja ihasteli hiljaisena maisemia ikkunasta. Jo kyökkipiikan ensimmäisestä kosketuksesta se arvasi pääsevänsä tyrkkyhyllyltä kotiin, jonne se oli tarkoitettukin. Turha motkotus ja valittaminen oli sen mielestä pelkkää ajanhukkaa.

Etsin kuumeisesti osoitekirjaa välittämättä tuon taivaallista korttien jupinasta, piparien valituksista tai lahjojen ilvelystäkään. Viimein se löytyikin omalta paikaltaan laamapaidan alta vaatekaapista:) Tyytyväisenä selailin osoitteita, jotka alkoivat heti mullistella ja näytellä minulle kieltään. Monien tuttujen ja ystävien osoite oli vuoden mittaan muuttunut tuikituntemattomaksi, jotka eivät aina päivyttyneet ajantasalle. Kortit hupenivat uhkaavasti, joten kovaa karsintaa piti tehdä tyyliin - Laitiset laittavat takuuvarmasti, joten heille on pakko laittaa ja Ryhäsiltä tulee aina kortti, tosin ruma ja vähän omituinen, mutta ehkä he ajattelevat valinnastani ihan samoin? Vanha täti odottaa edes korttia, joten hän on aina etusijalla koulukaveriin verrattuna jne.

Kortit olivat jo aika kortilla kun täräytin vahingossa perheenpään nimen ennen kauniimpaa sukupuolta, mikä minusta oli kardinaalimunaus, vaikka ennen muinoin kortit kirjoitettiinkin Herra se ja se perheineen, ellei kyseessä ollut yksinäinen naiseläjä. Päässäni suhisi ja kohisi kuin kevätkoski, mutta onneksi kynttilän liekki sentään loimotti kirkkaasti, kunnes tajusin syyn. Pumpulipehmustetta hullumpaa ei luulisi kynttilän tueksi laitettavan, mutta pitihän sitäkin kokeilla:) Nakkasin kynttiläjalan tiskialtaaseen ja jatkoin puuhiani pimeässä. Savuava pää ei toiminut pätkääkään ja kynttiläjalkakin sammui pikkuhiljaa. Kehtaa nyt yöllä valojakaan polttaa, vaikka yökyöpeli olenkin. Huomenna paiskaan kortit matkaan, vien myöhässä olleen kaukolainan kirjastoon ja menen jeesaamaan ystävääni siivoilussa ja jätän puolivalmiit tontut möykkäämään ja tappelemaan piirongin päälle:)

**************
- Hei minulta puuttuu vielä parta!
- Ja minulta pää, kuului viimeiseksi kun suljin oven.Tämä se on oikeaa joulumieltä ajattelen hyräillen Rudolfia lumisateessa jotenkin tähän tyyliin?


Kortin lähettäjien ja saajien nimet on intimiteettisyistä muutettu:) Mukavaa jouluhösseliä kaikille.

maanantai 10. joulukuuta 2012

JOULUMANDALA

Aiheena oli iloinen tai surullinen asia, joka jäänyt niin lujasti muistijälkeesi ettet voi, tai halua sitä unohtaa. Tein kauan mustaa ja synkkää mandalaani piirtämällä ja vähän muutenkin, mutta jouluhulluna päädyin kuitenkin tähän, vähän ehkä sekavaan joulurumpaukseen. Uutta joulua saattelevat aina menneiden joulujen muistot ja niihin liittyy ripaus haikeutta ja kaipausta, jolla on iän myötä omituinen taipumus lisääntyä? Rakkaimmat muistot liittyvät perheeseen, vanhempiin, lapsiin ja heidän lapsiinsa, lemmikeihin, luontoon ja ystäviin, joiden merkitys kulmioituu terävästi juuri jouluna.


Lisäksi lähestyvän joulun vuoksi laitan Patalappumandalan ohjeineen, jonka ehdit hyvin rustata itsellsi tai hyvälle ystävälle vielä ennen joulua:)

Ohje löytyi varastosta ja siinä on vähän iän tuomaa patinaa:) Tästä ohjeesta ja työstä muistan aina huolen, pelon ja helpotuksen. Kauan sitten istuin erikoislääkärivastaanoton odotusaulassa ja odotin kuullakseni tutkimustulokset ja tottakai jännitin tulevaa tuomiota, jota peitelläkseni virkkasin kuin hullu:) Tuomio oli vapauttava ja kirurgikin niin komea että silmiin sattui:)






Lanka kuljetetaan aina silmukoiden sisällä, joten nurjastakin puolesta tulee siisti ja patalappu jykevöityy. Itse en ole nirkkokierrosta aina virkannut, kuten ei tässäkään ja muutenkin näyttää siltä että että tekijä on vähän fuskannut:)


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

JOULUN SURUSANOMA

Olemme jälleen kerran siirtyneet ensimmäisen adventin myötä riemuisaan jouluaikaan. Joillekin se kuitenkin on pelkkä surun ja yksinäisyyden juhla.

Elämässä on ollut aika, jolloin toivoin hartaasti, että voisin tuon kalenterinpupun tai ketun tavoin katsella joulua vain jostakin kauempaa. Vielä parempi olisi ollut, jos olisin voinut hypätä kokonaan joulun yli. Joulu tunkee kuitenkin elämään  joka tuutista, halusitpa sitä tai et. Töissä on käytävä tai ainakin ruokakaupassa ja vaikka ei televisiota katsoisikaan, niin radio-ohjelmat ja postit pursuavat tingelitangeli-joulua siinä kuin naapurin häpeämättömästi vilkkuvat jouluvalotkin:) Joulua ei niin vain pyyhkäistäkään olemattomiin.

Kirjoissa ja elokuvissa leski myy hautajaisten jälkeen omaisuutensa ja muuttaa surustaan kiireesti pois, kauas muille maille vierahille...Oikeassa elämässä hän kuitenkin jää arkisesti paikalleen huolehtimaan veloista, mahdollisesta työstä, yrityksen jatkamisesta tai sen lopettamisesta, (ison)omakotitalon lämmityksestä ja ehkä lapsista tai metsästyskoirista - kuten minä - sillä lapset olivat lehahtaneet jo omiin pesiinsä.

Paketoin lahjoja ja itkin. Surin itsekkäästi menetettyä onneani, menetettyä jouluani. Muistoja, joita en enää milloinkaan voinut elää ja jakaa toisen kanssa kuin silloin ennen. Elin ensimmäisen yksinäisen surujouluni. En kuitenkaan ollut yksin, vaikka olinkin yksin, sillä olihan minulla poikani ja heidän perheensä. Mieheni sukulaiset ja ihanat sydänystäväni:) Eli asiani olivat oikeastaan hyvin. Jostakin kumman syystä en vain tajunnut sitä. En jaksanut surun keskellä nähdä sitä arvoa mikä näille asioille oikeasti kuului.

Kun lapseni olivat vielä pieniä ja elämäni mallillaan, tuli mieleen luvattoman usein se, että joulu taisikin olla ilon ja rakkauden lisäksi vain suuri itsekkyyden juhla, joka kukoisti kauniisti kyllä perhejuhlana, mutta oli syvä ja katkera piikki yksinäisen, surevan tai hylätyn ihmisen elämässä.

Joku meistä viettää tämänkin joulun sairaalassa, vankilassa tai muuten yksin. Ja joillekin joulun ilosanoma muuttuu tänäkin vuonna surusanomaksi. Odotettu jouluvieras, lapsi tai rakas ei ehkä saavukaan jouluksi kotiin. Ei enää milloinkaan. Sotien aikana kovat, surujen himmentämät joulut vietettiin uskomattoman ryhdikkäästi uskoen tulevaan tai tyytyen tyynesti kohtaloon, siihen, ettei muuta vaihtoehtoa yksinkertaisesti ollut olemassa. Tsunamien särkemät elämät, koko elämänhistorian katoaminen yht'äkkiä olisi varmasti ylitsepääsemätön asia kaltaiselleni itkupillireppanalle.

On kuitenkin ihmeellistä, miten ihminen löytää ahdingossa voimia selvitä eteenpäin - nähdä kantavat asiat elämässä. On eräs, jota ajattelen nytkin rakkaudella kirjoittaessani näin ja häneltä minulla on paljon oppimista, siitäkin huolimatta, että olen treenannut melko karheaa elämää jo pienestä asti. Toisaalta sunnuntailapsen tai hullun tuurilla onneni on välillä kääntynyt suotuisampaan suuntaan:) Vaikka minusta ei ikinä kasvanutkaan hartaasti toivomaani aurinkoihmistä, voin silti muistaa jotakin yksinäistä, auttaa ehkä siivouksessa tai antaa osan omastani. Värkätä itse tehdyn laatikon, leipoa limpun, tehdä kynttiläkortin tai kakun. Ja aina parempi, jos se on hyväntekeväisyys- tai joulumyyjäisistä ostettu:)

Toivotan kaunista Joulun odotusta kaikille ja voimia Sinulle, joka kamppailet juuri nyt suuren surun tai yksinäisyyden joulussa. Et ole siinä yksin, vaikka niin tunnetkin. Avaruus on täynnä armahtavia ajatuksia, joista joku on tarkoitettu juuri Sinulle. Juuri nyt. Joku muistaa, ajattelee ja ehkä rukoilee puolestasi. On aika avata viides luukku, uskoa parempaan huomiseen ja uuteen, iloisempaan jouluun.

Lisäys: Joulunvihaajille tai niille, jotka eivät muusta syistä halua viettää joulua, toivotan tunnelmallista ja rauhaisaa talviaikaa:)

Kuva: Raimo Partanen: Joulukalenterikortti, julkaisija Karto.