Mitäpä olisikaan pääsiäinen ilman kristillisen aspektin tuomaa pimeyttä, joka saa Pääsiäisämmät, trullit ja kaikenmaailman Pomperipossat piehtaroimaan kuutamorallia pitkin taivaankantta:) Tosin originaali-Pomperipossa käytti pelkästään kuuystävällisiä seitsemän tai 10 peninkulman saappaita, joita Tiina Tonttutyttö varsin nokkelasti lainasi huidellessaan hirvittävää noitaa pakoon pieni Timo-veli kainalossaan. Eipä tullut noidan soppaluita heistä, kiitos neuvokkaan Tiina Tonttutytön. Noitapiiloina toimivat tehokkaasti puuropata, leivinuuni ja ämpäri, myös kirjava lankakerä oli pelastusjuonessa jotenkin mukana. Tämä satu ilmestyi Martti Haavion kirjoittamana vuonna 1943 ja kirja kului allekirjoittaneella sananmukaisesti puhki. Kovasta etsimisestä huolimatta en löytänyt enää edes kirjan rippeitä ullakolta.
Pahat noidat ovat kautta aikojen vaanineet ja houkutelleet lapsia ansaan syödäkseen heidät keitettynä taikka paistettuna. Tunnetuin on satu Hannusta ja Kertusta, jotka nälissään eksyivät häijyn noidan piparipirttiin. Mutta ajat muuttuvat ja tänä päivänä Kerttu veljineen teilaa noidat sukupuuttoon, mikäli on vähääkään uskominen elokuvaversioon, joka aiheesta on väsätty! Se saa jopa kovaksi keitetyn pääsiäistrullin vähän varuilleen samalla tavoin kuin EU-direktiivien myötä valtaviksi colossiumeiksi paisuneet ometatkin. Ne pistävät pikku trullin pään pyörryksiin jo pihamaalla, puhumattakaan säälistä, mikä valtaa mielen sen ihmetellessä päättömän isoa korvamerkkimassaa. Toisin oli ennen; navetassa ammui vain muutama leuhka lehmä, joita lampaat ihailivat, kanat kehuivat ja sika kadehti. Masentuneena trulli lensi niin matalalla että tuuskahti turvalleen pääsiäskokkoon.
Useimmiten noidat ovat aika harmittomia otuksia, eikä Kyöpelinvuorikaan ole sitä, mitä sen on annettu ymmärtää! Se oli aikoinaan kunniallisten vanhojen piikojen lasivuori, jonne kiipeäminen ei suinkaan aina ottanut onnistuakseen, kas kun pikku jalka saattoi livetä niin että lapsikin hupsahti kesken veisuun maailmaan. Sen jälkeen ei kunniasta eikä isästäkään ollut aina tietoa, mikä oli ennen muinoin aika paha juttu. Pelkkä hepsankeikka ja mämmikoura oli sellainen naisenpuoli.
Mämmi on muiden herkkujen ohella hyvin olennainen pääsiäisherkku ja sillä on varsin pitkät perinteet. Taneli Juselius kirjoitti aiheesta jo 1700-luvulla latinankielisessä kirjassa Vanha ja Uusi Turku. Siellä mainitaan, että meillä tehdään hyvin omalaatuista ruokaa, joka keitetään ensin puuroksi, paistetaan sen jälkeen uunissa ja tämä möskä nautitaan sitten happamattoman leivän muistoksi. Happamaton leipä kuului muinaisten juutalaisten Pesach-aikaan ja se tarkoitti käytännössä sitä, että uuden sadon korjaamisen myötä vanhat hapantaikinat ja hapatteet oli hävitettävä kokonaan ja niiden syönti oli ehdottomasti kielletty seitsemän päivän ajan. Hapatusta käytetään tämän vuoksi mieluusti vertauskuvissa kaiken pahennuksen ja huonon attribuuttina.
Maltaat - joita saatiin kun ohran tai rukiin jyvät idätettiin, kuivatettiin ja jauhettiin jauhoiksi - keitetään ruisjauhojen kanssa puuroksi. Puuro valmistetaan hitaasti hauduttamalla lisäten maltaita ja jauhoja tunnin väliajoin. Kun puuro oli valmista, se jäähdytettiin ja laitettiin saviastioihin tai tuohiropposiin, joissa se uunissa paistettiin kypsäksi. Jollakin seudulla tehtiin kahta erilaista mämmiä eli jauhomämmiä ja ns. perunamämmiä, joka oli harvinaisempaa ja sitä syötiin leivän kanssa. Myös marjamämmiä tehtiin syksyisin puolukoista ja ruisjauhoista.
Mämmin lisäksi myös erilaiset munat kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen, lisää munailua löytyy tarinassa Puhallusmunista Kolumbukseen.
Kukkoa ja kanaa tervehtivä noita kuutamolla on tuunattu brätsistä:) Lentävät noidat ovat Rudolf Koivun ja Raul Roineen sarjakuvasta Esko ja Osku maaliskuun Säästäjälehdestä vuodelta 1938.