maanantai 29. joulukuuta 2014

VÄLIPÄIVIEN ROSKAKEVENNYS

Kartanon hämärässä kärysi kynttilä, eivätkä takassa savuavat puut lämmittäneet juuri ollenkaan, sillä muurissa asuva kylmyys ja kosteus imivät kaiken lämmön. Vilu kutitti niskaani ja valui paitani sisälle kuin huomaamatta. Ompelin viheliäsen tarkkaa kirjontamallian hytisten kylmästä ja silmät vettä tikustaen. Ulkona oli synkkä syksy ja kolea tuuli valitti nurkissa. Unohduin katsomaan putoavien lehtien tanssia ja lepuuttamaan silmiäni niiden mukana. Näin sivusilmällä miten terävästi täti katsahti minuun. Laskin lankoja, mutta tieto ei kulkenut sormiin saakka. Jostakin kuului rummuttava ääni ja se tarkoitti vain yhtä asiaa. Ratsuja! Ehkä Johan oli tulossa jo kotiin! Ääni läheni ja sieluni lauloi. Kaikki muuttuisi taas leppoisaksi ja mukavammaksi. Hän saattaisi viedä minut jopa kaupunkiin ennen joulua ajattelin haaveellisena. Kevätmarkkinat ja muistot tanssiaisista olivat kuin unta. Tätikin ryyppäsi punssia kuin miehet ja muuttui kikatuksen myötä vuosia nuoremmaksi ja tori oli täynnä naurua ja musiikkia. Näin sieluni silmin miten Johan valjasti hiirakon pienen reen eteen.

- Lisbeth, sähähti täti ja kumarruin äkkiä liinani puoleen. Sen jälkeen kun äiti kuoli, elämä oli alituista kirjomista ja aherrusta johon yhdistyi vain La musique, litterature ja korsetintiukka etiketti. Poissa olivat lämpimät kevätpäivät, juoksut vesisateessa ja tuuliset syyspäivät, jotka olivat tulvillaan valoa ja aurinkoa. Vahtikoirat nostivat alakerrassa railakkaan metakan ja ryntäsin ikkunaan. Täti tuli haukkana perässä ja napautti kipeästi sormilleni.
- Hienot naiset eivät ryntäile ikkunaan, hän kivahti. Aivan, eivät hienot naiset ajattelin kirpeästi hieroen sormiani. Hevoset korskuen ratsut nelistivät pihaan. Johanin mukana oli joku muukin.

                                                 ******************

Olin kuolemanväsynyt niin kuin vain sotilas, joka on kyllästynyt tappamiseen, pakolliseen paikalla oloon, märkiin, likaisiin ryysyihin, kylmyyteen ja majatalojen vetisiin olutlitkuihi ja halpoihin huoriin. Iloa elämääni eivät tuoneet enää edes tanssiaisten ranskaa kujertavat naikkosetkaan. Vanha ampumahaavani vihoitteli lonkasta alaspäin ja ranteen yläpuolella oleva uusi vamma vaivasi minua edelleenkin. Onneksi se oli vasen käteni.Ystäväni kartano oli sopivasti matkamme varrella, joten saimme kylpeä, juoda, syödä, nukkua ja naida. Pitkästä aikaa se tuntui mukavalta. Rehevä piika oli juuri tyydyttämässä minua kun näin hänet. Kalpean ja hoikan metsänneidon, joka toi viinikannua jähmettyen tyrmistyneenä ovelle. Kikattava piika vyörähti äkkiä päältäni kun ponkaisin ylös. Läpsäytin piikaa käskevästi persauksille ja niskojaan nakellen hän lähti. Miten Johan kehtasi tarjota minulle maatuskaa, kun tarjolla oli paljon parempaakin. Tämän pikku herkun ottaisin nyt ja heti. Uskomattoman nopeasti tyttö väisti otteeni, mutta kokeneen soturin nopeutta ei voita mikään. Paitsi miekka, luoti ja kuolema. Jostakin syystä se pikku peto osui kipeään ranteeseeni, niin että otteeni vähän lipsahti jonka takia kiskaisin karkulaisen kovakouraisesti hiuksista takaisin. Kivusta johtuen vähän ronskisti, mikä ei ollut tarkoitus. Kiukkuinen, vastaan hangoittoitteleva tai pelosta jäykkä nainen ei jaksanut kiinnostaa minua yhtään. Uskomattoman vihaiset ja kämmeniin sopivat pienet kasvot muljauttivat tappajan sydämeni melkein sijoiltaan. Kaikki muukin oli juuri käteen sopivaa ja niin ihastuttavaa etten ehtinyt ajatella mitään muuta. Vasta silmät, kyyneleet ja miekka kurkullani pysättivät minut.
- Helvetti, talo on huoria täynnä ja sinä isket silmäsi häneen, kivahti Johan kiukkuisesti. Olin kajonnut saaliiseen, jota en saisi ja se jos mikä, teki minusta tappajan. Päästin tytön ja katsoin ystävääni pitkään.

                             

Jason oli paras ja luotettavin ystäväni, vaikka olikin täysin tunteeton ja kylmä. Hänelle ei riittänyt mikään, mitä tuli naisiin tai taisteluun. Nyt hän erehtyi kuitenkin iskemään silmänsä ja etenkin kätensä sukulaistyttööni, jota olin luvannut suojella niin kauan kuin eläisin. Ojentamalla miekan Jasonin kurkulle julistin oman kuolemantuomioni. Hän katseli minua silmat kimaltaen päästäessään hitaasti ja harkitusti Lisbethin jäntevistä sormistaan. Ja vaikka tiesin odottaa iskua se yllätti minut täysin. Jo kaatuessani tunsin miten oma miekkani painettiin tiukasti kurkulleni ja katsoin Jasonin hyytäviin silmiin.
- Luulin Sinua ystäväksi, hän sanoi lempeästi.
- Niin minäkin, vastasin hiljaa kiroten itseäni. Jasonin silmissä ja äänessä oli kuolema. Yht'äkkiä hän kuitenkin hymyili ja laski miekan eteeni.
- Olen pahoillani, hän sanoi vaivautuneesti ojentaessaan kätensä minulle.

                                               ************************

Hänellä oli maailman hyytävimmät ja kirkkaimmat silmät. Joskus huomasin miten hän katsoi vaivihkaa minuun, enkä uskaltanut nostaa katsettani. Tiesin että hän lähtisi elämästäni samalla tavoin kuin oli tullutkin. Tuulten vauhdilla taakseen katsomatta. Täti oli nauttinut pienen lämmittävän punssiryypyn ja torkkui tyytyväisena tuolissaan, joten saatoin sivusilmällä seurata miehiä, jotka olivat syventyneet karttaan ja nauroivat härskisti omille jutuilleen. Jäin tuijottamaan kulmakarvaa halkovaa rumaa arpia, joka kulki poskelle asti. Se kuroi toista suupieltä vähän alaspäin antaen kasvolle hieman pilkallisen ilmeen. Tappajat inhottivat minua yli kaiken ja varsinkin tämä, joka silmää räväyttämättä teurasti niin ihmisen kuin eläimenkin. Yht'äkkiä hän yllätti katseeni ja naulitsi sen kylmiin silmiinsä päästämättä enää irti. Näin miten setäni katsoi varoittavasti sekä minua että häntä, mutta minä upposin kylmien tähtien outoon kirkkauteen.          
irja, 16-vee, tyttö

Hän oli ihmepakkaus, yhtä aikaa arka kuin metsäneläin ja rohkea kuin soturi. Hän oli haavetyttöni, johon en voisi ikinä kajota, sillä kunnioitin syvästi ystäväni omaisuutta ja perhettä. Tyttö kalkatti kuuliaisesti ranskalaisia sitaatteja tai latinalaisia fraaseja ja nauraa kikatti kuin hullu kesken lauseen, niin että minuakin alkoi naurattaa. Oli varmaan vuosisatoja siitä, kun olin nauranut niin makeasti. Kaataessaan viiniä hän hipaisi minua tahallaan, koska tiesi että käteni olivat sidotut. Olin odottanut elämässäni vain yhtä ainoaa tyttöä, sitä, jota kerran rakastin ja jonka kipeästi menetin. Ehkä kiinnyin sen jälkeen vielä kerran tai parikin, mutta sota ja tappaminen tuhosivat sieluni, enkä tuntenut enää mitään. Nainen oli vain väline, jolla tyydytin itseni. Pelkkä esine, joka ei värähdyttänyt kuolleita tunteitani pätkääkään. Ja sitten joku mitätön hupakko vei mielenrauhani ja olin täysin myyty. Tyttö ei ollut erikoisen kauniskaan, mutta joku tuossa hoikassa varressa ja luonteessa vangitsi mieleni kokonaan. Halveksin itseäni ja heikkouttani. Ehkä olin tulossa vanhaksi ja koin sen takia ehyttä iloa normaalin tyhjyyden ja ilottomuuden sijaan. Tiesin että hulluuteni oli tuhoon tuomittu. Tyttö erehtyi pahasti, jos kuvitteli etten pysyisi pitämään itseäni kurissa. Sotilas, joka kestää kärsimystä ja nälkää kestää helposti yhden tyttölapsen kiusoittelun.

The Happy End

Yläkuva: Desktop Nexus ja seuraava on Viggo Mortensen ja alakuvassa haaveellinen, nuori höppänä vuonna kirves ja vasara:)

lauantai 20. joulukuuta 2014

JOULUKUU


 "Hip hei tipsun tapsun tontun jäljet lumeen jäi, kohta tulee joulu, koska yöllä tontun näin"...



Adventin aika tuo erilaiset seimet ja seimiasetelmat moniin paikkoihin. Alunperin katolinen perinne sulautui kauniisti myös luterilaiseen joulunodotukseen. Seimiperinne on vielä aika uusi täällä kotoisassa Suomessa. Pyhäjoella luonnollisen kokoinen seimiasetelma on ollut kirkkotien varressa 12 vuotta ja tänä jouluna se on koottu 13. kerran. Oma miniatyyriasetelma ei tähän hätään ehdi, mutta yritän kuvata myöhemmin.


Kylmään, pimeään ja kovaan sydämeeni Joulunlapsi ei tahdo löytää millään. Itkettävän todelta tuntuvat omalla kohdallani laulun sanat "laps hankeen hukkuu, unhoittuu " sillä joulunpunainen paniikki ja joulumania on iskenyt todenteolla ankaran ja pitkittyneen flunssan myötä. Aika menee turhia tuhertaessa ja säätäessä, vaikka en ole edes töissä. Se on täysin käsittämätöntä.





Edellisestä huolimatta toivotan kaikille lukijoille ja ohikulkineille oikein rauhaisaa ja lämmintä joulun aikaa:) I whis you all a Merry Christmas!

TEEMA- ja MAKRO-haasteena oli KOVA ja mielestäni joulunalusaika täyttää komeastikin tämän haastekriteerin.

perjantai 5. joulukuuta 2014

KODIN KYNTTILÄT






Oli pakko siivota tuo sekava tonttutunnelma Itsenäisyyspäivän tieltä pois. Harmi etten laittanut pientä leipojaa ensimmäiseen kuvaan. Se olisi voinut olla siellä vaikka jouluun asti:)

Osallistun Makrohaasteeseen tällä samalla teematunnelmalla. Aineena oli valo. Haluan kiittää ja kunnioittaa myös maamme sotaveteraaneja ja niitä sotilaita, jotka katselevat jo taivaallisia kynttilöitä. Kiitoksia kärsimyksistänne. Teiltä ei kysytty haluatteko sotia, sen määräsi ylempi taho. Mutta olen varma siitä, että ilman sitä uhrausta, emme voisi juhlia itsenäisyyttämme siten kuin olemme juhlineet jo yli 90 vuotta (itsenäisyysjulistuksesta tulee kuluneeksi 97 vuotta, mutta ensimmäisinä vuosina ei juhlia vietetty eikä tietenkään sotien aikana.)

tiistai 2. joulukuuta 2014

TONTTUJA JA TORTTUJA

Pitkän, yksinäisen, pimeän syksyn ja flunssakierteen päätteeksi yskin ahkerasti keuhkoja pellolle, mutta tiukassa tuntuvat vielä olevan:) Asiaa ei ole auttanut edes pölyisten ja kylmien varastojen penkominen kirpputoriromujen ja askartelumateriaalin löytämiseksi. Osa varastotavarasta meni kylmästi roskiin, mutta se taisikin olla naapurin varasto:) Kyökin pöytä on tunnetusti syömistä varten, mutta näin joulun alla ja vähän muutenkin sen käyttö on minulle täysin hämärtynyt.


Kissakin oli sekasotkusta niin pahalla päällä, että änkesi koriin, johon minulla oli tarkoitus kasata kirpputorikamoja. Tontuttaahan tuo nyt vähempikin.

"Minä en lähde tästä mihinkään, hae itsellesi uusi koppa" hän päätti kuninkaallisesti. Ennen kuvan ottamista pyysin Pinkkua siirtymään toiseen koriin tai sohvalle, mutta häntäpä se harmitti lujasti, enkä tietenkään raskinut ajaa mamselllia pois.


Esikoinen paiskasi kukkakimpun käväistessään lapsen kanssa perjantaina, mutta he perääntyivät suosiolla päättömien tonttujen, porakoneen, kantojen ja muun askarteluroinan tontuttavaa meininkiä, tosin lasta vähän harmitti ettei mummu ottanut heti yöksi. Lupasin huomiseen mennessä raivata sen verran tilaa, että lapsikin mahtuisi asuntoon ja sitten kävimme yhdessä ostamassa torttutaikinaa ja päätimme paistaa muutaman joulutortun:)

Torttujen teko onnistuu kuin vanhalta tekijältä, vaikka tarkkana pitää ollakin, sillä ovelat  tuulimyllysakarat tahtovat helposti hakea ihan oman järjestyksen. Nuorin lapsenlapseni (5 vee) tässä ahkeroi adventtitorttuja meille:)

Adventtiperinteeseen kuuluvat myös apilalehden joulupuurolautaset ja joulukupit, jotka otan tietyn rajoituksin käyttöön jo ensimmäisestä adventistä lähtien. Joulupuurolautasista söimme aamupuuron ja ensimmäisen kerran lapsi todella ihasteli lautasta kuten ystättären lähettämää jouluista kettukorttiakin, jonka sain Pyhäinpäivän aattona sydänkynttilän ja ruusujen lisäksi. Myös nelihaarainen kynttelikkö ilmestyy pöytään ensimmäisenä adventtina, jolloin siitä sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena kaksi etc.

Kuopuskin piipahti edellisenä viikonloppuna jolloin toi oman poikansa yökylään ja Eetun kanssa pengoimme hikihatussa (lue kylmästä hytisten) ulkovarastoa, mistä löysin kaipaamani tontun leivät, miniatyyri puurokulhon ja aikaisemmin tekemäni pienen puuropadan monen muun tilpehöörin lisäksi sekä joulukangaslaatikon. Tähtipatalaput saattavat kyllä jäädä tältäkin joululta ompelematta. Sen jälkeen kipaisimme äkkiä saunaan ja löylyyn, mutta tällä kertaa saunatonttu ei osannut tai halunnut parantaa tautiani, vaan se paheni entisestään.

"Vielä hetki minun pitää pötköttää tässä ruhmolla ja odottaa että saan silmät päähäni ja langat ojennukseen, mutta aivan kohta pääsen muiden joukkoon. Mitähän ne muuten meinaavat, kun minulla on ihan sininen parta"

Ja täällähän sitä jo innokkaina odotetaankin ja joulumuorikin on onnesta soikeana porukan keskellä:) Tontut istutetaan pölkkyjen päälle. Koristeluun käytän nykyään myös ostomateriaalia. Ensimmäisissä töissäni käytin pelkästään mustikanvarpuja, puolukkaa, kauraa ja kukkia, mutta ihmiset kaipaavat kestävyyttä ja väriä?

Pelkästään kävyistä ja käpytontusta tulee myös asetelma tai parikin. Myyntiprovikat tahtovat kuitenkin syödä joulumyynnin olemattomiin oman materiaalihinnan lisäksi ja massiivinen halpatuotanto vie viimeisetkin tonttumarkkinat. Harva enää kaipaa itsetehtyjä väkerryksiä, niiden kulta-aika on armotta ohi, mutta yrittämishengen vuoksi innostuin vielä kerran. Suomineito ei nouse, ellei meillä ole uskoa tai tahtoa parempaan huomiseen ja omaan yrittämiseen.

Kaiken hyvän päälle sain hoilata vielä Hoosianna-hymninkin Raahen adventtivesperissä, eikä edes yskänpuuska yllättänyt, mikä oli suuri ihme! Ihme oli myös se, että joku viitsi lähteä vartavasten kuskaamaan minua sinne asti:)

perjantai 14. marraskuuta 2014

MARRASKUU - NOVEMBER

MAKRO- ja TEEMA-aiheena oli marraskuu. November. Nimi tulee alunperin latinan sanasta novem, joka tarkoittaa yhdeksää. Sateinen, pimeä ja varsin alakuloinen marraskuu näytti jossakin vaiheessa näinkin valoisalta.


Pinkkukin ihailee lintuja:)

Pieni Lintu - MakroTex challenge

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

VOI POMPERIPOSSA!

Irjan kirja, Martti Haavio, Tiina tonttutyttö, satuNyt minulla on SE! Kirja, jota etsin ullakolta suursiivouksen ja tehoraivauksen jälkeen aivan turhaan:) Sen kannet olivat ajan syömät, mutta muistelen nähneeni osan siitä jossakin romujen keskellä ennen törkyjen öyssäämistä kaatopaikkakuormaan. Viimein oli uskottava, ettei kirjaa tai sitä, mitä siitä enää oli jäljellä, ikinä löytyisi, joten aloitin aktiivisen metsästyksen antikvariaateista ja kirpputoreilta. Kovasti oli hukassa tämä aarre, mutta periksi en antanut, sillä kirjalla on todella suuri muistijälki elämässäni ja etenkin lapsuudessani. Kyseessä oli Martti Haavion Tiina Tonttutyttö, jonka kuvittajana oli Maija-Kaarina Nenonen ja kirja julkaistiin sotavuonna 1943.

Eräänä marraskuun päivänä kirja löysi viimeinkin postilaatikkooni ja tanssin riemusta saadessani sen käsiini. Tarina kertoo Tiina tonttutytöstä, joka ei osannut sanoa kiitos ja hänen pienestä veljestään Timo tonttupojasta, joka jätettiin hänen vastuulleen, kun Tonttu-ukko ja Tonttu-akka lähtivät Joulupukin kanssa käymään joulumarkkinoilla. Kummastuttavaa on, että lapsi jätettiin lapsen vastuulle, mutta ehkä lähestyvä joulu ja entivanhanen aika mahdollistivat tämänkin asian.

Tässä on kaikki vielä hyvin ja Tiina-tyttö huiskuttaa iloisesti äidille ja isälle luvaten pitää hyvää huolta pienestä veljestään, mutta kuinkas sitten kävikään?


Tiina tonttutyttö, satukirja

Hullustihan siinä kävi, sillä heti kun vanhempien reki katosi näkyvistä, niin Tiina huihai piittasi mistään vaan jätti pienen veljensä kelkkoineen yksin mäkeen ja lähti loikistelemaan pitkin kyliä ja pitämään lystiä toisten tonttutyttöjen kanssa. Minkäpä keskenkasvuinen tytönloppi luonnolleen voi.


noita, Tiina tonttutyttö, Pomperipossa, Timo tonttupoika, satukirja

Sillä välin pikkuinen Timo tonttupoika oli joutunut kauas, kauas Kanankynsi-maahan Koiranhäntä järven rannalle Kukonkannus-linnaan hirvittävän Pomperipossan armoille, joka aikoi keittää hänet. Itkuhan se vähemmästäkin tulee, eikä asiaa ei auttanut yhtään se, että linnan katto oli sokerikakusta, portaat rusinapullasta ja räystäät hääkarkeista. Noidan Mirri-kissakin haukottelee tyytyväisenä pankolla ryöstöreissun päätteeksi ja ällöttävä noita hämmentää pataa pitkällä nenällään. Kuva oli meistä lapsista tajuttoman inhoittava ja vähän pelottavakin. Naapurin kaksostyttöjen kanssa sitä usein kuolattiin ja kauhisteltiin, kun taas isommat lapset tuomitsivat kuvan jyrkästi, joten heille sitä ei kannattanut edes näyttää.

Mutta eipä ollut hätä tämän näköinen, sillä reipas ja neuvokas Tiina Tonttutyttö kopsutteli jo vauhdilla rusinapullaportaita ylös kuljettuaan pitkät matkat maita ja mantuja veljeään kovasti etsien ja kysellen. Viisas pöllö tarjosi viimein sinipunakerän, joka ohjasi Tiinan heti oikeaan osoitteeseen. Aikailematta Tiina sieppasi pikku veljen kainaloonsa ja mennä vipotti niin reippaasti noitaa pakoon, etteivät siinä auttaneet Pomperipossan seitsemänpeninkulman salamasaappaatkaan yhtään mitään. Ilman soppaluita jäi Pomperipossa tällä kertaa hurjasta takaa-ajostaan huolimatta:)


Tiina tonttutyttö, puuropata, irjan kirja
Menomatkalla Tiina oli tutustunut leivinuuniin, puuropataan ja vesisankoon, joiden palveluista hän ei piitannut silloin pätkääkään, mutta pakomatkalla nämä kaikki auttoivat Tiinaa ja hänen pikkuveljeään piilottamalla vuoron perään heidät aina kun Pomperipossa uhkaavasti lähestyi, sillä nyt Tiinalle kelpasi kylmä vesi, ohrapuurosta tai ruisleivästä nyt puhumattakaan ja hän osasi kiittää niistä kauniisti. Näin Tiina Tonttutyttö pelasti pikku veljensä takaisin Tonttulan maahan Tonttulan kylään ja Tonttulan taloon ja sai vanhemmiltaan markkinatuliaisina punaisen pitsihameen ja pitsihilkan. Ja mikä parasta, hän muisti kiittää:)

lauantai 8. marraskuuta 2014

TERVEELLISTÄ

Makrotex- ja teema-aiheena oli TERVEELLINEN. Terveellisyyteen kuuluvat terveelliset elämäntavat eli ne, joita minä en noudata ollenkaan, ellei oteta huomioon satunnaista kaurapuuroaamiaista. Se kuului olennaisesti elämääni 1960-luvulla, jolloin minäkin hiihtää lasusin ja luistelin punaposkityttönä pitkin paliskuntia. En ehkä aina niin terveenä, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Kuva on otettu elokuussa, jolloin lapsenlapsi neuvoi minua, ettei aina tarvitse laittaa omenasosetta, jos on marjoja:)



Pieni Lintu - MakroTex challenge


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

perjantai 24. lokakuuta 2014

JÄRJESTYS

Väittämä että luonto pyrkii epäjärjestykseen ja ihminen järjestykseen on minusta täysin mieletön, sillä luonnossa vallitsee aina atomin tarkka järjestys ja jopa elottomilla olioilla on sisäinen harmonia ja tiukka tarkoituksenmukaisuus. 

Yht'äkkiä ajatellen emme toivoisi mannerlaattojen lähtikontakteja, joista seuraa usein vakavia luonnonkatastrofeja: Tulivuoren purkauksia ja maanjäristyksiä, vaikka kaaoksen perimmäinen tarkoitus onkin planeetan elinkelpoisuuden säilyminen. Myös tuulet, jotka nostavat ikäviä myrskyjä, tuottavat ihmiselolle suurta harmia ja haittaa ja näin syysmyrskyjen aikaan niitä tulee monesti kiroiltua. Mutta nekin kuuluvat lainalaisuuksiin, joka ylläpitävät maapallon tasapainoa ja elämää sellaisena johon olemme tottuneet. Ilman tuulia sateet loppuisivat, joet valuisivat kuiviin, napa-alueet jäähtyisivät ja päiväntasaajan alue kuumenisi pätsiksi, monet tuulipölytteiset kasvit kuolisivat sukupuuttoon ja merien ekosysteemi muuttuisi radikaalisti etc.

auringon lasku, lokakuun aurinko, meri, auringonsilta, irjan kuva, pilvet, taivas

MAKROTEX- JA TEEMA-aiheena oli JÄRJESTYS. Otin kuvan viime viikon perjantaina 17.10. kun kävin saaressa. Tälle "kesälle" ensimmäinen ja viimeinen kerta. Rannat olivat jääriitteessä ja niin olin minäkin:)

maanantai 20. lokakuuta 2014

KIRJA

MAKROTEX- ja TEEMA-aiheena oli kirja. Monta haastetta on jäänyt taas väliin ja omat kirjoitelmat seisovat mustissa vesissä kuin itsekin. Tämän kertainen haaste oli siinä mielessä sopiva, että mieltäni on polttanut usein halu esitellä Elsa Beskowin Satukirja.
Beskow, kirja, satukirja, irjan kirja,

Kaikki kirjan kuusi satua ovat minulle hyvin rakkaita ehkä siitäkin syytä että sain kirjan lahjaksi pikkutyttönä junatuttavalta, johon tuleva äitini tutustui tullessaan katsomaan minua lastenkotiin. Jo tässä tapaamisessa oli paljon beskowilaista satukirjataikaa siinä mielessä että ihan ventovieras ihminen osti tämän satukirjan minulle. Saatekuori kirjeineen on edelleenkin tallella ja kiitollisuudella muistelen kirjan antajaa, nyt jo edesmennyttä Toini Karivaloa, joka kirjoitti omistuskirjoituksen kirjaan jouluna 1961: "Toivon että Sinustakin kasvaisi aurinkoihminen, kuten tämän kirjan Helgasta." Hienosta toiveesta huolimatta se jäi pelkäksi haaveeksi. Sellaiseksi en osannut kasvaa hyvästä pyrkimyksestä huolimatta.

Irjan kirja, Beskow, prinsessa, kirja

Saduista kohtalokkain omaa elämää ajatellen on Tapani Vaihdokas, mutta kaikista rakkain on edelleenkin kaunis tarina prinsessa Sinileistä, jonka metsän Velho lumosi ja muutti pieneksi haavaksi, joka uneksi kauniita unia vihreässä metsässä. Veljen uhkaamana noita "joutui" muuttamaan tytön ihmiseksi jälleen. Velho varoitti kuitenkin hyvin enteellisesti :
 "Sen, joka kerran on elänyt kasvin hiljaista elämää, ei ole helppoa tottua teidän ihmisten hälinään."
Ja niinhän siinä kävi. Sinilei palasi hääpäivänsä aamuna takaisin rakkaaseen metsäänsä ja vain veli tiesi mistä hänet löytäisi.
"Ja kas, siinähän pieni haapa seisoi yhtä hentona ja vihreänä kuin ennenkin. Puro solisi, kielot tuoksuivat ja aurinko paistoi haavan lehdille, jotka aivan kuin värähtelivät onnesta." Prinssi toivotti siskolleen hellästi kauniita unia ja ratsasti suureen maailmaan onneaan etsimään.


Irjan kirja, Toini Karivalo, satukirja, Beskow

Kirja on tekijän kuvittama, käännös Marja Bäckman (ehdottomasti vain hän) ja kirjasta on otettu useitakin painoksia, omani on toinen painos vuodelta 1961, joka on luettu melko puhki. Vuoden 1971 painos on täydellinen kopio edellisestä ja ostin sen heti kun satuin löytämään. Kirja sisältää seuraavat ihanat sadut: 

- Kuningas, joka vaihtoi muistinsa
- Viisaan Kaisan luuta
- Prinsessa Sinilei ja hänen veljensä
- Herra Möykkynen Möykkylästä
- Tapani Vaihdokas
- Toteutunut uni (joka kertoi yllä mainitusta Helga-tytöstä.) 

Ylimmän kuvan käänsin kaapparilla käänteiseksi. Ja kun kirjasta on kyse, niin tätä en voinut sivuuttaa eli alla proosallinen tyylinäyte yli 100-vuotiaasta Bibliasta:)

Biblia, vanha teksti,


perjantai 19. syyskuuta 2014

SYKSYÄ JA VIHREÄÄ

MAKRO- ja TEEMA-haasteet viheltävät niin vauhdilla ohi, että jään kokonaan jalkoihin:) Mutta vielä kerran kokoan itseni ja tarjoilen SYKSYN MERKKEJÄ ja VIHREÄÄ:)

kissa kippurahäntä, Pinkku, syksy, kirnu 
Tänä syksynä myrkynkeittäjä on innostunut sienestämään, eikä ihme sillä sieniä on todella paljon. Jää nähtäväksi, onko innokkaita sienisalaatin maistelijoita, sillä ehkä sinne välillä eksyy jotakin muutakin kuin haperoita tai rouskuja;)  Oikealla esikoisen keräämiä karvaroiskuja, joita kyökkipiika ryöppäsi onnellisena eräänä syyskuisena iltana kissa kainalossa:)

kärpässieni karvarouskut, sienen ryöppäys
risuaita, Annalan museoalue, kesä

Juhannuskesän huikeaa vihreyttä kesäkuun lopulla Annalan risuaitatalkoissa. Osallistuin tapahtumaan etupäässä kameralla. Kiitos ystävien, jotka raahasivat minut tähänkin tapahtumaan:) Tässä vielä vanhaa aitaa.

torstai 4. syyskuuta 2014

SATUMAISTA

Tämän viikon MAKRO- ja TEEMA-aiheena oli SATU:)

Lämmin syyspäivä oli vaipunut jo mailleen ja kuutamo nousi raunioiden takaa. Lämpö viipyi vielä hetken ennenkuin pakeni Susimajojen hyytävää neitoa kannon koloihin ja kivien rakoihin.


Tästäkös karhu riemastui, mutta sehän ei usvapalloilla leikkivää Sumua hetkauttanut pätkääkään. Tonttu ratsasti tyynesti kissallaan ja Mirri ihmetteli, että mihin katosi se mukava tuoksu, jonka pieni tuulenvire oli tuonut sen nenään...

Olin juuri pääsemässä parhaimpaan satuvireeseen, kun eksyin huutelemaan kissaa sisälle. Huuto tyrehtyi kitarisoihin ja jäin tyrmistyneenä katsomaan keijukaista, joka oli istahtanut portaan pieleen syysauringon lämpöön:)


Ja koska PEHMO(lue PEHMEÄ)-haaste jäi väliin, niin laitan pari kuvaa sitäkin sorttia.


No ota nyt hemmetti se kuva, mutta pehmoa et minusta ikinä saa, enkä kaukosäädintä anna!


Että mua hävettää tämä naurettava poseeraus!Tästä hyvästä annat kalleinta Shebaa ainakin viikon ja saan leikkiä hiirillä niin kauan kuin huvittaa, etkä tule pilaamaan viatonta iloani senkin hentomielipaska:)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

JOTAKIN KELTAISTA

 
MAKROTEX-haasteen mukaisesti leikin keltaisella:) Erään aiheeseen sopivan lempikuvan hylkäsin, sillä olen varma, että sen aika tulee myöhemmin syksyllä:) Utelen samalla oikealla puolella olevaa kukan nimeä, jota en ahkerasta metsästyksestä huolimatta löytänyt mistään?

torstai 14. elokuuta 2014

VÄRIÄ ELÄMÄÄN

MAKROTEX-aiheena oli tällä viikolla VÄRIKÄSTÄ ja sitähän löytyy aurinkoselta matonpesulauturilta:)

räsymatto, mattolaituri, värikästä, kesäraatokuoriainen, makro
Tämä ujo raatokuoriainen piti niin pahaa ääntä paetessaan kuvaajaa, että meinasi kamera tipahtaa, mutta pakko oli saada kuva, ennen kuin sukelsi ruohikon ja sammalten suojiin. Kun penkaisin ruohoa vähän syrjään niin se päästi karmean piipittävän ja jotenkin sihisevän varoitusäänen.

väriä elämään, tilkkutäkki
Vanha tilkkupeitto, jonka tein kerran äidille joululahjaksi.