Makro- ja teema-aiheena KELLO.
Uusvanha kello, jonka pukki salakuljetti sinivuorten takaa♥ Kuvaajaa tämä konstikas kellopeli kiusasi ja ujosteli niin, ettei yhteistyöstä tahtonut tulla mitään.
Aurinkokello, vesikello, hiekkakello - tiimalasi, tornikello, kaappikello, kukko, kirkonkello, lehmänkello, pöytäkello, enkelikello, käkikello, taskunauris, rannekello, herätyskello, tissikello, munakello, digikello, joulukello, kellopeli, kissankello, kultakello, setolkkakello, tuulikello, aisakello, vellikello, kielikello, kilikello, lahjakello, vaskikello, kellotorni, perintökello, seinäkello:)
Ylläoleva kuva edustaa kahta viimeistä määrettä ja kello on yli 100 vanha. Näyttää tällä hetkellä oikeaa aikaa kaksi kertaa vuorokaudessa ja lyöntipuoli on monesti vetämättä, sillä kirkonkellotkin jäävät hopealle, kun tämä kello kumauttaa puolen tunnin välein BOUM!
Kellon historiaan mahtuu monen sortin kilkutinta ja kellopeliä. Ensimmäiset vesikellot otettiin käyttöön 3500 vuotta sitten, mutta kellotusta on harrastettu jo aiemminkin, jos Stonehengen kivet tai vastaavat mittarit lasketaan mukaan. Ja kellojahan löytyy joka lähtöön!
1200-luvulla aika ei ollut vielä sekuntipeliä, sillä sen ajan raskasrakenteisissa, mekaanisessa kelloissa oli vain tuntiviisari ! Kellon jousi keksittiin 1400-luvulla ja se aloitti uuden ajan kellohistoriassa. Heilurikello ilmestyi vuonna 1656 ja siitä alkoi kaappikellojen renesanssi. 1700-luvun loppupuolella hopeiset taskukellot mittasivat tuntien lisäksi jo minuutteja, sekunteja ja ihmisarvoa ja siitä alkoi kilpajuoksi ajan kanssa. Rannekellojen kulta-aika 1950-luvulla syrjäytti taskunauriiden aikakauden. Kuvassa sotia kokenut taskukello vitjoineen ja isän ostamat kellot "tytöilleen" eli äidille ja minulle sekä kello, joka kuului aikoinaan miehelleni.
Olen lahjakkaasti myöhässä Pikku Lintu-haasteen kanssa ja siihen on laiskuuden lisäksi omat syynsä. Niistä vähin on ebola, joka tällä hetkellä riivaa konetta että sen omistajaa:)