PÄHKÄILYÄ MAALISKUUSSA

Pandoran lippaan vitsausten keskellä on katsottava rohkeasti huomiseen💙 Tässä peilataan mummun kanssa ja kuvan otti Ari:)

Me annamme piupaut sille ilkeälle pikku Wirukselle, joka pysäytti maailman. Emme näytä sille pelkoa tai surua, emmekä menetetä yöunia vaikka maailmantalous onkin kuralla, rajat sulkeutuvat, ihmiset panikoituvat ja maailmasta loppuu vessapaperi:) Mitäpä pieni ihminen voi julmalle herra Koronalle ja hänen ikäville kavereilleen: Konkursseille, työttömyydelle, karensseille tai valuuttakursseille, jotka heittävät häränpyllyä niin että se sattuu kipeästi moneen kukkaroon.

Emme myöskään syyttele ketään, ei Kiinaa, ei Italiaa eikä päättäjiä! Mitä nyt vähän ihmeteltiin Ryanarin lentoja Lappeenrannasta Italiaan vielä maaliskuussa, samoin kuin loma-matkoja Tiroliin kun pandemia oli jo pamahtamassa päälle. Oliko se aivan pakko hakea tartuntoja Suomeen jo ennen aikojaan. Olisihan tuo Korona von SARS-CoV-2 varmaan osannut tänne ilman turhia apujakin. 

Viime vuosina on käynyt mielessä usein, että milloinkahan joku ruton kaltainen tauti jysähtää maan päälle ja leviää kuin kulovalkea. Pandemiat kun tulevat ja menevät tiettyjen vuosikymmenien sykleissä. Varsin enteellinen kirjoitus aiheesta oli 2.10.2019.  Se kertoi A World at Risk-raportista, joka varoitti suurpandemiasta.

Utelin aikoinaan töissä ollessani sisätautilääkäriltä että joko se tappajavirus on tulossa Suomeen. Hän kysyi viattomasti että MIKÄ niistä:) Päässäni oleva herne pyörähti pari kertaa ja tieto lisäsi kummasti tuskaa:)  Se, että hamstraamme ruokaa, käsidesiä tai vessapaperia tuo illuusion turvallisuudesta, siitä että hallitsemme tilanteen, teemme edes jotakin sen eteen että selviämme. Sehän on vain positiivista, sillä samalla tasaamme - ainakin hetkellisesti - romahtamassa olevaa taloutta.

Vaikka kriisit ja poikkeustilat koettelevat ihmismieltä, ne samalla lisäävät auttamis- ja yhteistyöhalua. Konserttien ja yleisötilaisuuksien peruuntuminen on yllättäin tuonut esille ihmisten jalot asenteet. Olen kuullut ettei osa halua luovuttaa lunastettuja lippuja ollenkaan takaisin tukeakseen näin esiintyjien ja järjestäjien kuluja 💙 Myös pankit ovat tulleet yrityksiä vastaan, vaikka niiltä verenimijöitä odotinkin aivan muuta:) Tilanne  on inspiroinut myös taiteilijoita ja mielestäni Koronasta on  tehty huikeita taidekuvia. 

Rohkeus ja usko on hieman retuperällä ja olokin on kuin keuhkotautisella 1800-luvulla kolmen peräkkäisen flunssan ja ensimmäisten siitepölytuulien jälkeen - sen lisäksi että olen rumasti yli-ikäinen ja työtön 👻 Monen mielestä siis hyvinkin  passeli uhri Korona von Sarsille:) Osallistun tällä postauksella  Pieni Lintu MAALISKUU-haasteeseen.

Mieltä painaa uhrien lisäksi myös koe-eläinten suunnaton kärsimys, mitä tämänkin viruksen tutkiminen ja rokotusohjelman kehittäminen vaatii. Olen vuosikymmeniä toivonut että lääketiede kehittyisi niin paljon, että voisimme pärjätä enemmän kokeellisella kudosviljelmillä, jotka vähentäisivät eläinkokeita ja teknologian yhä kehittyessä supistaisivat ne olemattomiin. Tuskalliset ja monesti aivan turhat eläinkokeet tieteen eri aloilla tai aataminaikaiset anatomialeikkelyt pelkässä oppimismielessä tuntuvat järjettömiltä. Samoin kuin lääkefirmojen mieletön markkinakilpailu vaihtoehtolääkkeistä, vaikka kuluttajille jo olisi tarjolla uudenaikainen, kohtuuhintainen ja toimiva täsmälääke. Kehitystyö ja kilpailu on hyväksi tietyssä määrin, mutta rajansa kaikella.

"Mennähän rauhas, ei soo ihmises, se on suuremmas käres." rauhoitti Tuntemattoman sotilaan Mäkilä hevostaan pommitusten keskellä. Joten eiköhän mekin katsota päivä kerrallaan ja nautita vessapaperin mukana tuomasta jatkuvuuden tunteesta ❤ Tämäkin poikkeustila loppuu aikanaan ja osa meistä jatkaa elämäänsä toivottavasti paljon kiitollisempana kuin aiemmin. Olen aina mieltänyt poikkeustilan pelkästään sotaan. Sotaa käymme nytkin tuntematonta virusta vastaan ja ainoa keino on viivytystaistelu ja asemasota, jolla voitamme aikaa.  Onneksi Pandoran lippaaseen jäi myös toivo. Pidetään sitä yllä kaikin tavoin 💙 

Jos tuntuu ettei korona-uutisointi riitä :) voi iltalukemiseksi valita aiheeseen sopivaa kirjallisuutta kuten Rodin Cookin Outbreak / Virus vuodelta 1987 tai Dean Koontzin The Eyes of Darkness  vuosimallia 1981, joka kertoo biologisesta aseesta Wuhan-400.  

Pyhäjoen kirjasto on sulkemisesta huolimatta pitänyt huolta lukijoistaan, eli jaossa on poistokirjoja, jotka löytyvät laatikoista kirjaston edessä 💛 Samoin on myös Pyhäjoen K-kauppa tullut aukioloissa ja kotiinkuljetuspalveluissa vastaan.

SYDÄNKUU - IANUARIUS

Tammikuu on saanut osuvasti nimensä kaksikasvoisen Janus-jumalan mukaan, jota pidettiin porttien ja uusien alkujen jumalana. Joskus jumitumme menneisyyteen ja menetyksiin, vaikka edessämme onkin paljon iloa ja uusia haasteita. Näin kävi minulle viime vuonna. Alkuvuosi oli erityisen onnellinen ja hyvä, mutta elokuusta lähtien loppuvuosi kallistui kummasti tummien värien puolelle. Adventin aika käänsi kelkkaa kuitenkin suotuisampiin tuuliin.

Nuutinpäivä kuoppaa jouluajan historiaan ja aloittaa selkäviikot ja reikäleivät. Olemme taas arjessa kiinni ja ison Tammen, tuikean Sydänkuun armoilla. Pakkaspoika paukuttelee seiniä ja virittää petollisia jäätiköitä nurkkapieliin, mutta valo on lisääntymässä ja sydänkuun selkä  pikkuhiljaa taittumassa.

Tammikuu ei aina muista pestä kasvojaan Uuden Vuoden kunniaksi. Näin tapahtui kaksi vuotta sitten, kun olimme muuttaneet tämän kummitustalon naapuriin:) 

Kun talo maalattiin ja fiksattiin osasi taikatalvikin tulla paikalle:)

Onnellista alkanutta vuotta kaikille ❤️ Olkoot surumme pieniä ja huolemme kohtuullisia.

Oove ja mummu päikkäreillä ❤️

Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu TAMMIKUU-haasteeseen

OCTOBER

Kesäaika on vääjäämättä ohi. Omalla kohdallani alkukesän valo ja onnellisuus vaihtui alakuloisuuteen. Marja-aikakin missaantui kokonaan ja sydänkin reistasi yhtenä aamuna siihen malliin, että heikompihermoista olisi jo piipaa-autolla ensiapuun viety. Onneksi pelkäsin niin, etten tohtinut edes lähteä :) Alla oleva kamikaze-lentäjä sai kuitenkin parasta mahdollista ensiapua, vaikka mietiskelikin pitkään, jatkaako maallista taivalta vai ei.

Osallistun kuvilla Pieni Lintu LOKAKUU - OCTOBER- haasteeseen. October on muuten latinan lainasana, joka tarkoittaa kahdeksatta kuukautta. Se on jäänne ajalta ennen juliaanista kalenteria, jolloin uusi vuosi alkoi jo maaliskuussa ja kuukausia oli vuodessa vain kymmenen. 

Syyskesällä Pinkun lähdön jälkeen teimme pienen 2000 kilometrin rengasmatkan Tampere - Fiskars - Porvoo - Kotka - Lappeenranta  - Leppävirta.  Fiskars oli kyllä näkemisen arvoinen ja Porvoon vanha gootilaistyylinen kirkko kuin suoraan joulukortista. Onneksi tuo keskiaikainen pääty säilyi vuoden 2006 tuhopoltossa.

Upin takopaja Fiskars

Upin pajassa taotaan kauniita käyttöesineitä, tässä muotoutuu hiilihanko. Viereisessä pajassa oli lasinpuhaltaja työssään. Pari tuliaistakin tarttui käteen, toinen esikoiselle ja toinen kuopukselle.

Matkalla tapasimme monia rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Lämmin kiitos Seijalle ja Karille Lempäälän ihanasta yöpymispaikasta. Henkilökunta oli huipputasoa! Kiitos myös siskolle, vaikka kahvipaketti ei ollutkaan oikeaa merkkiä:) Kun palasimme takaisin kotiin, odotti suru pihamaalla, istui kalliolla ja kulki pitkin nurmikoita. Silmä haki turhaan vanhaa ystävää. Koti tuntui kovin tyhjältä ja kylmältä ilman rakasta Pinkkua. 

Valoa syksyyn toi pieni mustatukkainen pojanpoika, joka syntyi syyskuussa - koiran vuonna kuten isänsä, isoveljensä ja minäkin aikoinaan ❤️ 

Apua äiti! Mut on kaapattu! Kuka tuo höppänä on:)

Lapsenlapsia on nyt viisi ja Arin suloinen tyttärenpoika kuudes 💛Katinka täytti jo 16 vuotta, joten ikäloppuluuska sitä alkaa jo olla. Pojatkin on kohta vanhempia kuin minä:) Monta kertaa ovat sormet syyhynneet tarinoida enemmänkin lapsenlapsista, mutta osa on kieltänyt kuvansa ja juttunsa, joten en voi kirjoittaa yhdestä jos en saa lupaa kaikkiin. 

Lokakuun myötä mukava ja turvallinen kirjastoaikani on vaihtumassa uusiin haasteisiin. Vajaat pari vuotta on ollut helppoa ja letkeää aikaa, pomo luxusta ja kirjastotätit kuin ystäviä. Taidenäyttelyt ja muut extremet kuten runokoulutuspäivä ovat tulleet lahjana päälle.  

Oheinen Jonas Vuoran upea akvarelli Bilal kuului osana Lybecker-opiston  "Melankolian eri muodot" -näyttelyyn. Se oli huhtikuussa 2018 Pyhäjoen kirjaston tiloissa. Kaikki taideteokset olivat hyvin tasokkaita, suosikkini oli Sarlotta Jokitalo ja Mira Lohilahti, jonka etsaus/akvavinta Oodi Louhelle puhutteli koko rahalla. Näistä nimistä kuulemme vielä.

Nyt on aika vanhan koiran oppia uusia temppuja. Effica-, Esko-, WetLab- ja Agrineuvos-tietojärjestelmät ovat olleet jotenkuten hanskassa 100 vuotta sitten. Saa nähdä uppoaako vanhaan lahopökkelöpäähän enää edes pientä osaa erilaista tietojärjestelmää. Menneen kesän perhoset ovat muuttaneet mahaani asumaan, stressinsieto kyky on nolla ja kortisolitaso pilvissä:) 

Valoisaa ja stressitöntä talviaikaa kaikille 💛 Muistakaa heijastimet ja varokaa hirviraukkoja, kohta ne taas vouhkaavat tiellä henkensä edestä!

FLOWER

Lammen kaunokki . Tämä lumme molskautti kuvaajankin lampeen:)

 Mummon ylpeys on Rippitiitinen. Kesän ruusuista kaunein ♥

Tämän viikon kuvahaasteena oli KUKKA. 

YLÖS

 PIENI LINTU KOMENSI KATSEET YLÖS joten tein työtä käskettyä:)

 Varaston katos on poikien ja kissojen lempipaikka:)

TONTTUJA JA TORTTUJA

Pitkän, yksinäisen, pimeän syksyn ja flunssakierteen päätteeksi yskin ahkerasti keuhkoja pellolle, mutta tiukassa tuntuvat vielä olevan:) Asiaa ei ole auttanut edes pölyisten ja kylmien varastojen penkominen kirpputoriromujen ja askartelumateriaalin löytämiseksi. Osa varastotavarasta meni kylmästi roskiin, mutta se taisikin olla naapurin varasto:) Kyökin pöytä on tunnetusti syömistä varten, mutta näin joulun alla ja vähän muutenkin sen käyttö on minulle täysin hämärtynyt.

Kissakin oli sekasotkusta niin pahalla päällä, että änkesi koriin, johon minulla oli tarkoitus kasata kirpputorikamoja. Tontuttaahan tuo nyt vähempikin. "Minä en lähde tästä mihinkään, hae itsellesi uusi koppa" hän päätti kuninkaallisesti. Ennen kuvan ottamista pyysin Pinkkua siirtymään toiseen koriin tai sohvalle, mutta häntä se harmitti, joten en tietenkään raskinut ajaa mamselllia pois.

Esikoinen paiskasi kukkakimpun käväistessään lapsen kanssa perjantaina, mutta he perääntyivät suosiolla päättömien tonttujen, porakoneen, kantojen ja muun askarteluroinan tontuttavaa meininkiä, tosin lasta vähän harmitti ettei mummu ottanut heti yöksi.

Lupasin huomiseen mennessä raivata sen verran tilaa, että lapsikin mahtuisi asuntoon ja sitten kävimme ostamassa torttutaikinaa ja päätimme paistaa muutaman joulutortun:)

Torttujen teko onnistuu kuin vanhalta tekijältä, vaikka tarkkana pitää olla, sillä ovelat  tuulimyllysakarat hakevat helposti ihan oman järjestyksen. Nuorin lapsenlapseni (5 vee) tässä ahkeroi adventtitorttuja meille:)

Adventtiperinteeseen kuuluvat myös Apilalehden joulupuurolautaset ja joulukupit, jotka otan tietyn rajoituksin käyttöön jo ensimmäisestä adventista lähtien. Joulupuurolautasista söimme aamupuuron ja ensimmäisen kerran lapsi todella ihasteli lautasta kuten ystättären lähettämää jouluista kettukorttiakin, jonka sain Pyhäinpäivän aattona sydänkynttilän ja ruusujen lisäksi. Myös nelihaarainen kynttelikkö ilmestyy pöytään ensimmäisenä adventtina, jolloin siitä sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena kaksi etc.

Kuopuskin piipahti edellisenä viikonloppuna jolloin toi oman poikansa yökylään ja Eetun kanssa pengoimme hikihatussa (lue kylmästä hytisten) ulkovarastoa, mistä löysin kaipaamani tontun leivät, miniatyyri puurokulhon ja aikaisemmin tekemäni pienen puuropadan monen muun tilpehöörin lisäksi sekä joulukangaslaatikon. Tähtipatalaput saattavat kyllä jäädä tältäkin joululta ompelematta. Sen jälkeen kipaisimme äkkiä saunaan ja löylyyn, mutta tällä kertaa saunatonttu ei osannut tai halunnut parantaa tautiani, vaan se paheni entisestään.

"Vielä hetki minun pitää pötköttää tässä ruhmolla ja odottaa että saan silmät päähäni ja langat ojennukseen, mutta kohta pääsen muiden joukkoon. Mitähän ne muuten meinaavat, kun minulla on ihan sininen parta"

Ja täällähän sitä jo innokkaina odotetaankin, sinipartoja löytyi muitakin ja joulumuori on onnesta soikeana porukan keskellä:) Tontut istutetaan pölkkyjen päälle. Koristeluun käytän nykyään myös ostomateriaalia. Ensimmäisissä töissäni käytin pelkästään mustikanvarpuja, puolukkaa, kauraa ja kukkia, mutta ihmiset kaipaavat kestävyyttä ja väriä.

Pelkästään kävyistä ja käpytontusta tulee myös asetelma tai parikin. Myyntiprovikat tahtovat kuitenkin syödä joulumyynnin olemattomiin oman materiaalihinnan lisäksi ja massiivinen halpatuotanto vie viimeisetkin tonttumarkkinat. Harva enää kaipaa itsetehtyjä väkerryksiä, niiden kulta-aika on armotta ohi, mutta yrittämishengen vuoksi innostuin vielä kerran. Suomineito ei nouse, ellei meillä ole uskoa tai tahtoa parempaan huomiseen ja omaan yrittämiseen.

Kaiken hyvän päälle sain hoilata Hoosianna-hymninkin Raahen adventtivesperissä, eikä edes yskänpuuska yllättänyt, mikä oli suuri ihme! Ihme oli myös se, että joku viitsi lähteä vartavasten kuskaamaan minua sinne asti:)

ROUVA MARRASKUU

Raskas syyspimeys ja iänikuinen sade vaihtuivat kirkkaaseen valoon kuin pommi. Katsoin ihmettä suu auki. Neiti Lokakuu siellä nauroi leikkien auringon, pudonneiden lehtien ja tuulen kanssa. Kultainen lehtiläjä hajosi sinne tänne ja pikkulehdet kahisivat riemuissaan lyöden vetoa siitä, kuka saisi vielä kerran kohota kohti emoa ja taivasta. Tiaset ja varpuset riitelivät hilpeästi syöntivuoroista ja harakat nauroivat makeasti paikalle eksyneen naakkaherran vanhalle ja vähän virttyneelle pyhäpuvulle. Naakkarouva katsoi niitä kiukusta tummin silmin ja ehkä jossakin sen katseen alla asui suru kuin kuolema. 

Ylpeä vanha Herra Naakka ei tyhjännauraja-arkajaloista piitannut tuon taivaallista vaan huitaisi rohkeasti talipallon luo. Varpuset lehahtivat loukaantuneita kauemmaksi taivastellen eläkeläisten uskomatonta röyhkeyttä. Jo oli aikoihin eletty, olivat jopa vailla ruokaa, mokomatkin yhteiskunnan elätit. Mutta vanhapoika Tintti hihitteli itsekseen, sillä vaikka maailma olikin nuorten ja kauniiden, niin joskus hekin joutivat saada vähän turvalleen. Tintillä oli aika harvoin jakoa ruokapöytään, sillä usein nuoremmat ja etenkin rottiskansa ajoivat sen nokanterävällä oikeudella heti pois. Ainoa, joka pisti lujasti hanttiin isollekin porukalle oli sen mitätön, sinihattuinen pikkuserkku. Todella viehättävä pikkunaikkonen, joka uhitteli vihaisesti jopa naakoille ja sylkäisi halveksien siemenkuoret harakoiden niskaan. Sinihuivi huikkasi usein vanhapoikatintille, että alappa joutua vaari, kohta on auki ruokabaari:)

Surutonta Syysneitiä eivät nälkä ja huolet painaneet, sillä aina oli hetki aikaa tanssiin ja kujeiluun. Hänen mielestään auringonpaiste ja kultaiset lehdet riittivät juuri niin kauan kuin niiden pitikin, eikä häntä surettanut ollenkaan tieto siitä, että ikivanha rouva Marraskuu kalisutti kylmää viikatettaan jo pelottavan lähellä. Kaikella oli aikansa, niin elämällä kuin kuolemallakin. 


Martaan Musta ja ikävä Rouva niitti pimeyteen myös valoa, sillä mahdollisen lumen lisäksi Rouva Marraskuu sai hautausmaat kukkimaan. Hautausmaiden kynttilämeri on aika uusi perinne, joka syntyi viime sotien aikana kaatuneiden sotilaiden muistoksi. 

Tänä päivänä vien muistokynttiläni eri tunnelmissa kuin joskus takavuosina, sillä suurikin suru palaa aikaa myöten jotenkin loppuun ja jättää jäljelle tuskattomat tuhkat, mutta kipeästi raapivat muistot. Pyhäinpäivänä ajattelen myös ystäviäni, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja joille tämä muistopäivä on varmasti yksi suruvuoden raskaimpia hetkiä. Ehkä on tyhmää ajatella, että pelkkä ajatus voisi auttaa jotakin - sehän on vain pieni tuikku yössä - mutta jos niitä on monta, niin hautasmaan valomeren tavoin ne voivat ehkä valaista jonkun pimeyttä?

Nuoruusvuosieni runoaitasta löysin Rossettia "When I am dead, my dearest, sing no sad songs for me.." joka vapaasti käännettynä tavoittelee tunnelmaa seuraavasti:

"Kun olen kuollut armaani, et vuokseni itkeä saa, et ruusuilla, sypresseillä, mun hautaani kaunistaa, suo kasteessa nuoren nurmen, suven kasteessa virvoittua, jos tahdot muistele mua ja jos tahdot voit unohtaa.   En silloin sadetta tunne, en pilviä, tuulia nää, en kuule kun satakielen, sävel tuskainen helkähtää, olen poissa ja mua saartaa, iankaikkinen hämärän maa, ehkä muistan jotakin silloin tai ehkä saan unohtaa .." Jylhällä on mielestäni runollisesti kömpelömpi suomennos tästä, ehkä juuri sen takia että se uskollinen alkuperäisrunolle, kukkajärjestyskin noudattaa tiukasti originaalia.Tämän käännöksen tekijästä minulla ei tarkempaa tietoa ja muistivirheitäkin saattaa mukana olla.

Kuvat: Viikateolalla-olioon törmäsi kuvaaja ennen kuin se älysi piiloutua ja merenrantamaisema on rakkaan lapsuusystävän valoisa ensilumikuva ja kaunis Neiti Lokakuu hulmahti sopivasti hiuksineen oman luurini eteen:)

KYÖKKIPIIKA RUMPAA

Mummun pikkutonttu

Jouluhullu kyökkipiika otti varaslähdön rumpaamalla vapaapäivinään jo ennen Annaa ja syy siihen istuu tässä vasemmalla puolella:)

Penkoessaan muistoja piika löysi rakkaan pikku tonttunsa, joka muistutti häntä siitä, etteivät joulun tinkelitankeli-rinkelirankeli-jutut ihan itsekseen tulleet, kuten eivät kranssit tai havupallotkaan kamanan pihtipieliin. Joten tulipalokiireellä piti hösäyttää joulukorttiaskartelu käyntiin ja valita sen verran työläs malli, että tekemistä voisi hyvällä omallatunnolla siirtää huomiseen ja ylihuomiseen ja sitä seuraavaan huomiseen niin kauan, niin ettei niitä hemmetin kortteja tarvinnut tehdä ollenkaan - tai ei ainakaan tämän vuoden joulupostiin:)

Pääasia on että aika kuluu, roskia tulee ja pääkoppa kuumenee kuin saunankiuas arpoen ehtiikö- ei ehdi- ehtiikö -vai ei:) Aivoja pommittavat myös ajatukset paketoinnista, leipomuksista ja siitä että pakollinen mattokin olisi hyvä laittaa jo likoamaan. Joten sakset, nauhat ja kortit äkkiä pitkin lattiaa ja verannan siivous yhdistettynä laatikkohösseliin, kakkujen leipomiseen ja piparkakkutaikinaan kävi laiskalla jo melkein työstä:) Joku tuoksu, ikäänkuin muisto, juorusi kyökkipiialle että lanttulaatikot ovat valmiita ja porkkanalaatikotkin uunissa:)

Kyökkipiika on konservatiivisesti sitä mieltä, että joulun kahvipöytään kuuluu ehdottomasti taatelikakku ja hieno hiekkakakku pakollisten torttujen, piparkakkujen ja pullan lisäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hieno kakku halusikin näyttää vähemmän hienolta ja syyhän oli ilman muuta uudessa uunissa ja upouudessa kakkuvuokassa, joka ei vielä ymmärtänyt, että kakku luovutetaan tekijälle! Kyökkipiikaa tästä ei  ainakaan voida syyttää!

Ja jos jossakin vähän onnistui, niin heti olivat nämä peevelin persopukit riitelemässä makupalasta ja arvostelemassa tuloksia. "Tomusokerilla on peitetty, ettei palanut näkyisi" hirnuvat pukit vahingoniloisesti. Ajoin ne äkkiä matkoihinsa ja uurastin nisset ja nasset uuniin. Homman vauhdittamiseksi sain apua itseltään Wilhelm Telliltä, jonka halusin ehdottomasti ja vain Vadrum-kuorrutteella:)

Vaihtoehtoisesti voi valita vaikka "Rudolf the rednose reindeer"-kappaleen, MUTTA ainoastaan ja vain teknoversiona, joten älä kuvittele pääseväsi yhtään helpommalla:) Klassikot rusikoidaan nyt tyylikkäästi kyökkipiian malliin ja katso, miten siinä kävi? Uuni olikin oikea taikauuni ja piparit muuttuivatkin joulupulliksi:)

Ihmeellistä on joulun taika. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Cola-pukkiin, joka erään kerran erehtyi kyökkipiian keittiöön. Sitä pukin ei olisi pitänyt tehdä, sillä Hän muuttui kokonaan siniseksi eli juuri sellaiseksi kuin oli alunperin tarkoitettukin:) Monet ovat valheellisesti siinä uskossa että hän on se punapukuinen  - ulkomuodosta päätellen oman osansa kolaa kitannut Jenkkihössäke. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää ja se on tässä!

Lisäksi kyökkipiika piilottelee keittiön nurkassa iki-ihanaa possuaan, joka on selvinnyt tontun hellässä hoivassa jo useita vuosia ilman suurempia havereita, mitä nyt jalka ollut vähän kipsissä ja korva kuurona parista tällistä, mutta kuten kuvasta näkyy, ei se tämän parin yhteiseloon ja jouluiloon ole juurikaan vaikuttanut:)


Toivotan Sinulle mukavia lahjanvalvojaisia ja onnistuneita paistoksia, etenkin jos kyse on perunaloojasta, jonka voit tehdä allaolevalla ohjeella. Joulunvihaajille on paha toivottaa mitään ja tuskinpa he tänne pahemmin eksyvätkään:) Itselläni joulun viharakkaus-suhde jää vielä kuitenkin rakkauden puolelle.

PlagiaaTeille ilmoitan että kuvat ovat omia kuten muistotkin:) Pottulooja-ohje on Martta Vendelinin iki-ihanasta joulukirjasta ja tuubetus on Vadrumin (A.Vadrucci) hienosti raiskaama klassikko, johon lupaa ei ole saatu, eikä sitä ole kysyttykään:)