PEHMEÄ

Pieni lintu kuvahaasteen aiheena oli PEHMEÄ. Ja vaikka Pinkku elää enää vain muistoissa, en voinut olla laittamatta tätä unikuvaa, sillä Pinkulla oli maailman pehmein turkki 💛

Tänä hurmaava rosvo syö lintujen ruuat ja komentaa kahta laihempaa lajitoveriaan niin rumasti, että joskus on pakko puuttua asiaan:)

Anne Geddes Pupunukke tarttui kerran kirpputorilta käteen.Vauvaikäisenä pikku Oliver katsoi sitä hyvin tarkasti, jopa totisena. Ehkäpä häntä kummastutti se, että pupunallella oli ihmiskasvot.

No, tästä nyt ei tiedä onko tämä koira vai lelu:) Pehmeä hän ainakin oli 💖

PINKKU-MAMSELLI

Kuuma, kuiva, kirottu kesä vaihtui jo heinäkuussa syksyyn. Silloin en vielä tajunnut että tämä olisi viimeinen kesämme yhdessä.

Tassutit kauan sitten elokuussa suoraan sydämeeni. Samaan aikaan elokuussa monia vuosia myöhemmin lähdit kauas pois luotani. Kauniit meripihkan väriset silmäsi sammuivat ikuisiksi ajoiksi,  mutta niiden loiste ei sammu sielustani koskaan. Alkuaikamme oli vähän hankala astman ja allergiani vuoksi, mutta päihitimme ne yhdessä. Ajattelin että mieluummin vaikka kupsahdan, kun luovun Sinusta. Makasin usein kuumeessa ja yskin yökaudet. Vajaa kolme kuukautta siinä meni, kilotolkulla sumutteita, pillereitä ja pari antibioottikuuriakin. Siedättyminen vaati sisua niin Sinulta kuin minultakin. Mutta se kannatti sillä toit suuren ilon, onnen ja rauhan elämääni. Palautit uskon huomiseen ja teit pikku yksiöstäni kodin ❤️

Nukahdin illalla kun kömmit tyynyni viereen ja heräsin iloisena tassujesi ääneen, jotka vaativat ulos.  Kaikki muuttui kertalaakista puoli vuotta myöhemmin kun Tintti-riiviö sotki seesteisen elämämme. Oli suuri erehdys ottaa se taloon, mutta surkeasti itkevä tyttökissa pakkasessa vei yöunet ja mielenrauhani. Se naukui sydäntäsärkevästi portailla tai ikkunanlaudalla, eikä suostunut naapurin hoiviin millään, vaikka sitäkin yritettiin. Löytöeläinihminen olisi sen kyllä jouluksi hakenut ja taivasosuutta tarjoillut Uuden vuoden jälkeen. Se olisi ollut helpoin ja paras vaihtoehto meille, mutta ei Tintille ♥  Toivoin, että ihme tapahtuisi ja sopeutuisitte edes jotenkuten yhteiseloon. Kuukausi meni kyräillessä ja Feliwayta suihkutellessa. Hetken kuvittelin jopa onnistuneeni. 

Tintti oli suloinen kissa, josta tykkäsin kovasti, mutta hän ei sulattanut rakkauttani Sinuun. Kerran kun nukuit pahaa-aavistamatta sängylläni hyökkäsi Tintti kimppuusi. En ehtinyt edes väistää ja järkytyin sen hurjaa tappajailmettä. Sain pahat raatelujäljet reiteen itsekin. Erotin teidät heti ja pistin Tintin ulos. Menit kauhuissasi komeroon, johon tein Sinulle oman piilopesän. Hentomielisyyteni oli kääntymässä meitä kaikkia vastaan. Varoin pitämästä Teitä enää koskaan samassa huoneessa. Kun toinen oli sisällä, niin toinen oli ulkona. Rakensin terassille lämpimän nukkumapaikan ja terassivarastoon toisen. Tintti tyytyi nukkumaan myös saunassa, jossa herkuttelimme makupaloilla ennen nukkumaan menoa. Kerran Tintti pääsi kuitenkin vahingossa hakkaamaan Sinua niin, että pelkäsin menettäneeni Sinut lopullisesti. Etsin epätoivoisena joka paikasta ja huhuilin itkukurkussa iltaan asti. Ystäväni tuli avuksi ja yömyöhällä löysimme Sinut. Olit arka ja loukkaantunut sydänjuuria myöten. Kun luovuin Tintistä oli onnemme jälleen täydellinen.

Sitä ei sotkenut edes isompi Kulkukolli, joka tuli Jäämeren rannalta elämääni. Uuteen kotiin muuttokin sujui varsin hyvin. Jouduimme kuitenkin alkuun olemaan tohtina pissa- ja kakkareissullasi, koska naapurin Ökyruustinna ei ymmärtänyt, että entiset reviirit olivat menetettyä kamaa.

Sinulla oli hassu tapa odottaa, että tulen elävänä suihkusta pois:) 

Lukeminen ja kiinnostus historiaan oli yhteinen harrastuksemme:) 

Pötkötit iltayöt aina tyynyni vieressä, mutta kun sait minut nukutettua,  siirryit vaivihkaa saunanlauteille ruusupatjallesi, sohvan nurkkaan tai nojatuolille, mutta viime viikkoina jokin muuttui. Et enää halunnutkaan nukkua sisällä, ellei ollut pakko.

10 päivää ennen lähtöä

Helteillä nukuit vilposalla maitolaiturilla, sillalla tai autotallissa, vaikka parempiakin paikkoja oli tarjolla. Viilensimme Sinua helteellä silittäen märillä käsillä turkkiasi. Tajusin kipeästi että olit ehkä vakavasti sairas. Vajaa pari viikkoa ennen kuolemaasi mourusit oudolla äänellä portailla kun tulit pissareissulta. Juoksimme hätääntyneenä katsomaan. Toit leuhkasti kaksi myyrää ja vielä kolme päivää ennen lähtöäsi olit valvotusti yöjalassa pyyntireissulla.
Jos ukkosti tai oli koiranilma, emme jättäneet Sinua ulos, vaikka niin halusitkin. Erään yön torkuin puiden alla kanssasi, mutta yhtä usein pötkötin seinän vieressä lähellä Sinua. 

Viimeisinä öinä raahasin patjan elokuvansohvan lähelle, jossa mieluiten viime aikoina nukuit. Olit siisti kissa ja Sinua hirvitti, jos unissa tuli vahinko. Meitä se ei haitannut ollenkaan, mutta munuaisesi olivat tuhoutumassa, eikä mikään apu enää auttanut Sinua.  Erikoisruokavaliokin tuli liian myöhään. Silitin Sinut usein uneen. Olit monesti hyvin viileä ja luulin että saisit vain nukahtaa siinä vieressäni ikiuneen. Kahtena viimeisenä päivänä et halunnut enää ruokaa juuri ollenkaan, et edes gourmet-herkkupaloja ja juominenkin loppui melkein kokonaan. Luulin aina että saisin pitää Sinut vähintäänkin 20-vuotiaaksi, mutta aikakellosi pysähtyi armotta 18 -vuoteen.

Vähän ennen kyyneleitä ♥ 

Reilu viikko sitten istuimme rakkaalla kalliollasi yhdessä, jossa yökkäsit elämäsi viimeisen kerran. Se särki sydämeni ja osa minusta kuoli mukanasi. Rukoilin ja toivoin hartaasti että saisit lähteä luotamme hiljaa ja kärsimättä. Mutta kuten hyvin tiedämme, Jumala on usein kovakorvainen suuren hätämme ja tuskamme edessä. 

Nukahdit viimein syliini ja unesi syveni eläinlääkärin toimesta. Sen jälkeen rakas, kultainen sydämesi pysäytettiin ja jäin mustaan syksyyn ja suruun ilman Sinua 💛

Kiitän Lemmikkieläintuhkaamon Sannaa empaattisesta palvelusta 💜 Paikka on kaunis ja Sanna  tekee työtä koko sydämellä. Kiitos Raahen pieneläinklinikan Jarmo Hämäläiselle, joka jaksoi kuunnella hätääni ja Karvosen Lauralle. Kiitoksia myös Uotin Kaijalle, jolta olen vuosien myötä monia pika-apuja eläinystäville saanut ja samoin Kruusin Virpille.

Pinkusta on tuhansia kuvia, joista oli hyvin vaikea valita kun joka ainut kuva sumeni epäselväksi.  Osallistun surujutulla KOTONA -haasteeseen. Lemmikin menettämistä olen käsitellyt kliinisemmin ja ehkä tietopuolisemminkin LÄHTÖAIKA-tarinassa vuosia sitten. 

STRIPES

Monta vuotta olen haaveillut Fazerin kukkopurkista. Helmikuussa törmäsin viimein sopuhintaiseen, siistiin purnukkaan, jossa tosin ei ole kantta, mutta kunto on muuten moitteeton ja mikä parasta, se sopi niin pääsiäiseen kuin Pieni Lintu kuvahaasteeseenkin:) Kukkopurkkeja on monta eri mallia, joista vanhempi, 1950-luvun paperipäällysteinen purnukka, on myös hyvin suosittu.

Ylläoleva purnukka on uudempaa 1960-luvun tuotantoa. Myymälä purkkien käyttö lopetettiin vuonna 1964. Tämän tiedon sain Fazerilta:)

Joskus 2000-luvun alkupuolella purkki komeili jossakin lehtikuvassa, eikä muuta pappia tarvittu, se räjähti heti tajuntaan ja siitä tuli hyvin haluttu sisustusefekti ja keräilytavara. Näin ystävättärellä vuosia sitten kukkopurkin kukkapurkkina ja sydämeni itki verta:)

Pinkku miettii syntyjä syviä ja lämmittelee aurinkoläikässä  💛

MASKOTTI

Lumiukkoa voi hyvällä syyllä pitää talven maskottina, vaikka se ei ehkä edustakaan niitä kriteereitä mitä sanalla yleensä ajatellaan olevan. Maskotti on tullut suomenkieleen alunperin ranskankielisestä sanasta: "Mascotte on deminutiivijohdos provensaalin noitaa tarkoittavasta sanasta masco. Maskotti on tarkoittanut onnenkalua, talismaania tai noidan lumousta. Mahdollisesti sana juontaa juurensa keskiajan latinan sanasta masca ’maski, aave, painajainen’. Käsitteen teki tunnetuksi Edmond Audranin komediallinen ooppera La Mascotte, jossa kodissa asuva keiju tuo onnea italialaiselle maanviljelijälle. Suomen kirjakielessä maskotti on tullut käyttöön 1900-luvun alkupuolella" Lainaus Wikipedia. 

Alempi kuva sopii paremmin aiheeseen, koska siinä on joku noita-akan näköinen vai mikä lie aave maskotteineen.

Allekirjoittanut ideoi ja kuvasi, Ari miksasi ja Pinkku mamselli poseerasi :)

Heitän kuvat Pieni Lintu haasteeseen. Linkin takaa löytyy lisää mielenkiintoisia maskotteja:) 

HEINÄKUU

Omenat ja pihlajat nyyttäävät kukkiaan. Lintujen sirkutus ja raikas liverrys on vaimentunut alkukesän riehakkaasta ilonpidosta ja kilpakosijoiden lemmenlurituksista emojen pakollisiin varoitusääniin ja kutsuhuutoihin. 

Vielä ehtii vääntää saunavihdat talven varalle.

Muutamia hellepäiviäkin on ollut ja Pinkku löysi sopivan kokoisen juomakipon:) Makro- ja teemahaasteen aiheena oli HEINÄKUU ja koollekutsujana Pieni Lintu:)

BLACK

Kukat, keväänmerkit ja monet muut ihanat haasteet ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen ja otteeni lipsuu blogimaailman ovenkahvasta huolestuttavasti. Eräs kirjaesittelykin on odottanut vuoroaan jo pitkään. Olen pahoillani etten ole jaksanut paneutua asiaan   ♥ ♥ ♥

Pieni Lintu haasteen aiheena oli MUSTA johon kompastuin viime hetkellä. Ja juttu karkasi ilman nimeä, jonka vuoksi nimen paikalla saattaa olla ihme litania kukista ja mehiläisistä:)

Laukkua en anna,  et lähde kirjastoon, eikä sänkyä petata!

Nostalgia-aiheinen peltirasia, joita myydään apteekissa. Näitä ostin matkaevääksi Kulkurille kun hän lähti jatkamaan matkaa eräänä syksynä. Luulin ettemme näkisi pitkään aikaan, jos milloinkaan, mutta "rakkauspastillit" toivat hänet äkkiä takaisin:)

TOUKOKUU

Keväthaasteet lentävät ohi kuin ohjukset. En ehdi enää vauhtiin mukaan, joten tempaisen epätoivon vimmalla kaksi yhden hinnalla ja vastaan PIENILINTU haasteeseen TOUKOKUU ja PEHMEÄ!

Munkit vaativat pari klikkausta, latasin vain lyheyn raakakopion:)

Pinkku-mamsellin poikaystävä, jonka bongasin vahingossa kuvatessani siilien rietasta kevätrilluttelua. Komistus vikittelee perimiehiseen tapaan muitakin naikkosia aina kun silmä välttää:)

LUPERCALIAA JA YSTÄVYYTTÄ

Jo muinaiset roomalaiset viettivät hurjaa Lupercalia-juhlaa, jota voidaan pitää on nykyisen Ystävänpäivämme esiäitinä. Vanhat tarinat kertovat, että piispa nimeltään Valentinus, vihki joka värssyn välissä salakavalasti rakastavaisia avioliittoon koska hän tiesi miten haitallisesti lemmenleikit vaikuttivat miesten sotimisvimmaan. Tästäkös sotapäälliköt riemastuivat niin, että vaativat keisarilta tappokäskyä piispalle - eikä keisarin auttanut muu kuin totella ja tuomita kurja, sodanvastainen Valentinus-rukka kuolemaan. Aikakirjojen mukaan tämä tapahtui 14. helmikuuta vuonna 269. Näin Valentinuksesta tuli rakastavaisten suojelu- ja nimikkopyhmimys ja päivästä Valentinen päivä.

Lupercalia-ajoilta peräisin on myös hillittömän hauska perinne, joka sai alastomat, sudennahkoihin pukeutuneet miehet (ensialkuun pappishenkilöt, sillä kyseessä oli alunperin uskonnollinen riitti) rellestämään pitkin kyliä ja kärryteitä ja piiskaamaan kohdalle osuvia naikkosia nahkaremmeillä takamuksiin! Tästä eivät naisihmiset olleet moksiskaan, sillä vanhojen uskomusten mukaan se lisäsi hedelmällisyyttä. Tätä hulvatonta ilottelua edelsivät armottomat uhrijuhlat Palatinus-kukkulan Lupercalia-luolassa jossa tunnelmaan virittäydyttiin tappamalla vuohia ja koiria:(

1300-luvulla ystävänpäivä kulttuuri kukoisti Ranskassa ja Englannissa lemmekkäitten arpajaisleikkien muodossa, joiden meininki saattoi olla hyvinkin vapaamielistä. Ajansaatossa lemmenleikit siisteytyivät rusettiluisteluksi, mitä täti-ihmiset katsoivat lornettiensa takaa jo paljon suopeammin. Suomessa Valentinen päivää on vietetty 1960-luvulta asti - tapahtumilla kerättiin varoja Pelastakaa Lapsen ry  toiminnalle. Meillä Valentinen päivä on enemmänkin ystävyydenpäivä kuin rakkauden juhla. 

Ystävyys tuo mieleeni lapsuusystävät, kouluajan bestikset ja yhteiset salaisuudet, suuret sydänsurut ja runovihkojen ajanhampaan jyrsimät värssyt. Se tuo mieleen nuoruuden kämppäkäverit, kirjeenvaihtoystävät ja unelmat onnesta. Parhaiten aikaa on kestänyt loru, joka on tuttu jo sotavuosilta ja siihen liittyi ohje: Jos et ole ystävä, lue vain joka toinen rivi:) 

Sun ystäväsi, armaani, 

mä aina olla tahtoisin. 

En koskaan olla tahtoisi, 

sull uskoton ja petturi. 

Se ois mun suurin iloni, 

jos oisit aina luonani. 

Jos kuolo sinut korjaisi, 

niin murhe minut murtaisi. 

Parhaimpiin ja uskollisimpiin ystäviini ovat lapsuudesta asti kuuluneet kaikenkarvaiset ystäväni ♥  Hopeankirkkaat haukut, monet kiehnäykset, pohjattomat nappisilmät ja kipeät lähtöajat. Ne opettivat minulle jo varhain että suru on hinta, jonka aina maksamme rakkaudesta. Elokuvat, kirjat ja  sävelmät kertovat kauniisti ystävyydestä ylirajojen, yksi monista on tarina KETUN JA KOIRAN ystävyydestä, kannattaa katsoa:)

Myös virtuaalimaailman ystävät ovat merkinneet minulle paljon. Emme ehkä tapaa milloinkaan livenä, mutta elämä valottuu monin eri tavoin blogipäivityksistä, musiikki- valinnoista, valokuvista, tarinoista, haasteista tai maalauksista ehkä jopa paljaampana kuin liveystävien vastaava elo. Yllä olevassa kuvassa ihastuttavat ATC-vaihtokortit Enkulin käsityö-blogista ♥ Eli haasteet voivat olla myös käsinkosketeltavia - konkreettisia. Myötäelän virtuaaliystävieni onnenhetkiä tai suuria suruja usein hyvinkin syvästi. Joitakin blogiystäviä olen tavannut livenä ja ystävyytemme on jatkunut monesti syvempänä sitten somessakin. Tapaaminen voi olla myös hyvin kohtalokasta. En arvannut itsekään mihin jouduin, kun eksyin vuoden 2012 alkupuolella erääseen blogiin Usvan tarinahaasteen myötä. Se sinetöi kohtaloni ♥ 

Ystäväni muistavat minua muutenkin kuin punaisten sydänten päivinä, sillä ystävyyden päivä on joka päivä. He auttavat pyyteettömästi kun olen pulassa, he nostavat kun olen maassa ja sitä olen viime vuosina ollut luvattoman usein. He iloitsevat kun olen onnellinen, he saavat minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, hauskaksi ja kauniiksi. Ilman ystäviä maailma olisi valoton ja tylsä paikka elää. Ystävät eivät ole sitä varten, että täytät heillä tyhjyytesi ja pimeytesi, eikä ystävä ole pelkästään surusi tai hätäsi kaatopaikka, vaikka omani ovat joutuneet kokemaan paljon sitäkin. Hyvä ystävä ymmärtää myös nurjat puolesi ja antaa Sinulle huutia kun olet sen tarpeessa:)

Olen onnekas että olen saanut pitää monet lapsuusystäväni ja monia muitakin matkan varrelta löytyneitä kultaisia noutajia:) Ystävyys saattaa tuoda elämääsi myös raskaita menetyksiä ja tummia sävyjä. Muutama vuosi sitten lupasin olla vierellä kun tulee aika ja valvoa kuolevan ystäväni luona. Elämäni tosin oli jo muutenkin pirstaleina miehen äkillisen ja pahan kuoleman jälkeen, joten koin ystävän raskaan hyvästijätön pikemminkin elämää eheyttävänä kuin särkevänä voimana. Lupa lähteä oli ehkä suurin apu minkä pystyin hänelle enää antamaan. 

Myös työn kautta olen solminut todella arvokkaita, ihania ja kestäviä ystävyyssuhteita, jotka ovat olleet elämässäni kultaakin kalliimpia.  Vanhimmasta sisarestasi on tullut myös ystävä, vaikka meillä ei yhteistä historiaa ole kuin pieni hetki. Pidän neljää lapsenlastani ja " varalapsiani" parhaimpina ystävinä ja lahjoina mitä elämä on minulle antanut. Ystävyyssuhteet muuttuvat ja vaihtuvat elämäntilanteiden mukaan, mutta sydänystävät pysyvät kuin täi tervassa:)  Yläkuvan kauniin kukkakimpun sain vuosia sitten ystävättäreltä.

Sydämellinen kiitos kaikille ihanille ystävilleni ♥ Ja Sinulle. Rakkaimmalle ~♥~ 

HARMAATA

MAKRO- ja TEEMA-kuvien aiheena oli HARMAATA. Ensimmäisenä harmaasta tulee mieleen harmaahirvikoira, hienostunut siniharmaa, entivanhaset pässinpökkimät villahousut, kyyhkynharmaa, hopeanharmaa, ajansyömä ladonhirsi, harmaatalous:) tai savu. Usein se on myös tylsän ja mitäänsanomattoman atribuutti.  

Mielestäni harmaa on erittäin viehättävä ja hyvin elegantti väri, joka tasapainottaa kauniisti muita värejä.

Harmaa ei varsinaisesti ole värisävy, vaan se kuuluu akromaattisiin eli värittömiin sävyihin: sillä ei ole tiettyä (valon) aaltopituutta, eikä se myöskään kuulu spektriin. Tämän vuoksi Pinkkuakin ottaa vähän päähän.

Teksti karkasi naakan mukana jo luonnosvaiheessa maailmalle, joten päivitin lopulliseen muotoon sen jälkeen. 

UUSI

Makro- ja teema-aiheena oli UUSI ja lähestyin aihetta teemapohjalta.

Uusivuosi tuo mukanaan aina uutta, tosin tämä Vinkuvanku huusi jo vanhan vuoden puolella aika tehokkaasti milloin missäkin portailla ja varsinkin omallani,  josta sen lujalla, mutta lempeällä kädellä aina karkoitin. Lohdutin itseäni sillä, että kissalla on varmasti koti, mutta hellyin pakkasella laittamaan lampaanvällyjä kissan kuljetuskoppaan kuusiaidan sisälle, jossa oletin kissan enimmäkseen asustelevan. Ja ruokaakin oli pakko vähän antaa, joka sinetöi kohtaloni, tosin en ollut ainoa, joka tälle kissalle sitä tarjosi.

Viime elokuussa ikivanha mamselli, nimeltään Pinkku, tassutteli lupaa kysymättä sydämeeni. Sitä miten eläimet sen tekevät, mutta miehet eivät osaa, olen joskus ihmetellyt. Pelkäsin että historia toistaa itseään, minkä vuoksi yritin väenväkisin tyyrätä huutolaiskissaa naapurimiehenkin huusholliin, sillä seurauksella että kissa raapi jopa takkini rikki. Alkuun kissa panikoi sisällä oloa naapurissa aivan  järkyttävästi, mutta meille se kyllä änkesi ovista ja ikkunoista eikä ollut moksiskaan. Illoin se kyyrötti terassilla tai ikkunalaudalla ja itki. Mitä siinä voi tehdä? Neuvottelin asiasta löytöeläinihmisen kanssa pariinkin otteeseen ja taivasosuuttahan sielläkin on tarjolla ankean säilytysajan jälkeen.

"Meinaako tuo rasittava sossukriminaali jäädä tosiaankin tänne " kauhisteli Pinkku-mamselli uuden vuoden aattona huolestuneesti, eikä ihan syyttä:)

"Mitäs siinä mulkoilet, minähän en lähde täältä enää kulumallakaan. Paras vain tottua ajatukseen senkin vanha läski. Minulla on pesukarhun luonne, näethän sen jo hännästäkin ja ellei tuota äkäistä maatuskaa olisi, niin antasin Sinulle kyllä huutia." 


 








Tiukka on tuijotus välillä puolin jos toisinkin. Harmittaa vanhan kissan puolesta, koska hänellä on laupias ja kiltti luonne. Toivon että oppivat edes sietämään toisiaan, yhteiselo sujuu jo suhteellisen rauhallisesti, koska Pinkku viisaasti varoo ja väistää.

Tunnustus 12.1.2015: Vaihdoin keskimmäisen kuvan lapsenlapseni ottamaan minijärkkärikuvaan, jonka hän otti Pinkusta, kun kävi näyttämässä joulupukin tuomaa kameraa 10 - 11.tammikuuta A.D 2015:)

SYKSYÄ JA VIHREÄÄ

MAKRO- ja TEEMA-haasteet viheltävät niin vauhdilla ohi, että jään kokonaan jalkoihin:) Mutta vielä kerran kokoan itseni ja tarjoilen SYKSYN MERKKEJÄ ja VIHREÄÄ:)

 

Tänä syksynä myrkynkeittäjä on innostunut sienestämään, eikä ihme sillä sieniä on todella paljon. Jää nähtäväksi, onko innokkaita sienisalaatin maistelijoita, sillä ehkä sinne eksyy jotakin muutakin kuin haperoita tai rouskuja;)  Oikealla esikoisen keräämiä karvaroiskuja, joita kyökkipiika ryöppäsi onnellisena eräänä syyskuisena iltana kissa kainalossa:)

Juhannuskesän huikeaa vihreyttä kesäkuun lopulla Annalan risuaitatalkoissa. Osallistuin tapahtumaan pelkästään kameralla. Kiitos ystävien, jotka raahasivat minut tähänkin tapahtumaan:) Tässä vielä vanhaa aitaa.