MARRASKUU

Lokakuu pyyhkäisi kesäajan historiaan ja teki tilaa marraskuulle. Pahvinen pääkin on pysynyt kummasti kasassa dynasty-ruletissa:)  Hankalinta on ollut oma luutunut asenne ja harjoituksen puute. Halloveeni toi taas väriä synkkään ja pimeään marraskuuhun ja hautausmaan kynttilämeri loisti pimeässä kauniimmin kuin koskaan ennen. Suru kulkee sielusta sieluun ja liekistä liekkiin. Oli aika surra surevien kanssa ja muistaa heitä, joita mikään liekki ei voi enää lohduttaa.

Tämä pikkuinen Hömppä eksyi kuistille, eikä osannut ilman apua pois. Viitatiaisen ja hömpän ero on minimaalinen, mutta päädyin siihen että on hömötiainen.

Tässä seikkailua ilmiselvästi setvitään vielä sinihattuserkun kanssa:) 

Pitkästä aikaa innostuin halloveenihömpästä sen verran, että ostin kurpitsan, jonka Ari koversi, paahtoi siemenet ja minä viimeistelin lyhdyksi portin pieleen. Silmät ja suun muistin, mutta jokin unohtui:)

   
Viime tipassa (taas kerran) osallistun Pieni Lintu KASVIS-ja samalla myös MARRASKUU- haasteeseen.  Kurpitsasta saa yleensä hyvää keittoa ja hilloa, mutta tässä halloveeni-yksilössä oli niin vähän hedelmälihaa, että rääppeet menivät harakoille.  Paahdetut siemenet ovat herkullista vaihtelua illanistujaisiin sipsien, karkkien tai naksujen ohella/tilalle. Suosittelen.

KOTIPIHAN MARRASKUU

Marraskuu muutti pihamme satumaaksi  💜 Koivukujakin muuttui lumitunneliksi:)  

Arkitouhujen ohessa lahjoimme esikoista, sillä hän täytti komeat 40 vuotta! Kohta se on vanhempi kuin äitinsä:) Kävimme marraskuun alkupuolella katsomassa Tuntemattoman Oulaisten Kinokulmassa. Lempihahmoni niin kirjassa kuin elokuvissakin on aina ollut Koskela ja olin varma ettei Risto Tuorilaa putouksen Anskupansku-transu kyllä ikinä päihitä. Mutta kuinkas sitten kävikään, mie romahin kokonaan hurmaavaan Jussiin:)  Hän oli varsin vakuuttava Ville Vaitelias-Koskela ♥ Elokuvan visuaalisuus, kotirintaman kuvaus (Rokka) ja huikean kaunis Veerukka, joka koitui Hietalan kohtaloksi, syvensivät Aku Louhimiehen ohjaaman filmin aivan eri tasolle kuin aikaisemmin. 

Näillä kuvilla ja mietteillä osallistun tämän kertaiseen Pikku Lintu MARRASKUU-kuvahaasteeseen.

VIIVAT

Näillä pakkaspojan viivoilla osallistun Pieni Lintu -kuvahaasteeseen:) Se huitaisi ne puolihuolimattomasti kuistin ikkunaan viime yönä ja ne tulivat kuin tilauksesta:) Valoisaa Pyhänpäivää ja Halloweenia kaikille 💜

MARRASKUU - NOVEMBER

MAKRO- ja TEEMA-aiheena oli marraskuu. November. Nimi tulee alunperin latinan sanasta novem, joka tarkoittaa yhdeksää. Sateinen, pimeä ja varsin alakuloinen marraskuu näytti jossakin vaiheessa näinkin valoisalta.

Pinkkukin ihailee lintuja:)

METEORIKUKKIA JA MARRASKUUN RUUSUJA:)

 

Leonidien tähdenlennot kukittavat esikoiseni syntymäaikaa, josta tuli viime sunnuntaina kuluneeksi 36 vuotta:) Muistan synnytyksen jälkeisen huikean onnen tunteen, johon sekoittui sekasortoista hämmennystä katsoessani pientä poikaani. Miljoonien äitien tavoin minäkin unohdin omat vaivat ja vastukset heti syntymän jälkeen miettiessäni lapsen kovaa ja varsin kuhmuraista matkaa tähän kylmään maailmaan. Auringonlasku näytti kauniimmalle kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta ruusunpunaiseen onnelaani kehtasi kurkistella kurkkua kuristiva mustapeikko, joka toi raskasta ja itkettävää oloa, jota en ymmärtänyt silloin ollenkaan. Onneksi mies ymmärsi ja sanoi sen kuuluvan asiaan. Tämä tieto rauhoitti ja tasasi kummasti tilannetta. Siihen aikaan ei raskauden jälkeisestä masennuksista paljoa puhuttu, vaikka sairaalan piikit ja hormonimömmöt, jotka kyllä edesauttavat fyysistä paranemista, eivät välttämättä olekaan sopiva coctael herkän mielialan kanssa, joka synnyttäjällä voi jo muutenkin olla.

Koska sain lapseni ennen joulua, tuli väistämättä mieleeni myös joulunlapsi äiteineen. Marialle kerrottiin kirkottamisen yhteydessä että "Sinunkin sielus läpitse pitää miekan käymän"(siteeraus 100 vuotta vanhasta bibliasta). Se ennusti tälle äidille tulevaa, suurta surua, jonka lapsen kuolema hänelle kerran aiheuttaisi. Ennen Mariaa miekka kulki kuitenkin kipeästi monien muiden äitien sydämiin, jotka Raamatun ja joulukertomuksen mukaan menettivät Beetlehemin lasten surmassa pienet poikansa. 

Miekka käy väistämättä kaikkien äitien sydämiin tavalla tai toisella lapsen kasvaessa,vaikka emme menettäisikään lastamme lopullisesti. Joulukertomuksen taustalla olevasta hirvittävästä lapsimurhasta voisi vertauskuvallisesti ajatella niinkin, että myös lapset saavat välinpitämättömästä, kylmästä, julmasta tai muuten epäsopivasta kohtelusta miekat pieniin sydämiinsä, minkä vuoksi meillä äideillä ja vanhemmilla on todella suuri, elämänmittainen vastuu pikku ihmisen hyvinvoinnista ja suojelemisesta heti alusta alkaen. Toivotan onnea aloittajille ja lohtua meille loppusuoralla oleville:)

Marraskuun pimeyttä ja lohduttomuutta ovat omalla kohdallani valaisseet kuutamon ja tähdenlentojen lisäksi lapsenlapsieni yökylästelyreissut, lasten piipahtaminen ja ystävien kanssa vietetty laatuaika:) Sateesta ja pimeydestä huolimatta olen laiskasti virkkaillut ja ihmetellyt tontun toilauksia, jotka ovat tuoneet pari pakettia kirjahyllyn päälle ja hyvin kummastuttavia juttuja komeron hyllylle, jossa laamapaidat tärisevät ja pyyheliinat motkottavat muutenkin tilan ahtautta. Tänään paistoi aurinko, joka valaisi sateisen ja ikävän marraskuun uskomattoman kirkkaaksi. Pitänee pistää kestotilaukseen lisää tällaisia päiviä:)

ROUVA MARRASKUU

Raskas syyspimeys ja iänikuinen sade vaihtuivat kirkkaaseen valoon kuin pommi. Katsoin ihmettä suu auki. Neiti Lokakuu siellä nauroi leikkien auringon, pudonneiden lehtien ja tuulen kanssa. Kultainen lehtiläjä hajosi sinne tänne ja pikkulehdet kahisivat riemuissaan lyöden vetoa siitä, kuka saisi vielä kerran kohota kohti emoa ja taivasta. Tiaset ja varpuset riitelivät hilpeästi syöntivuoroista ja harakat nauroivat makeasti paikalle eksyneen naakkaherran vanhalle ja vähän virttyneelle pyhäpuvulle. Naakkarouva katsoi niitä kiukusta tummin silmin ja ehkä jossakin sen katseen alla asui suru kuin kuolema. 

Ylpeä vanha Herra Naakka ei tyhjännauraja-arkajaloista piitannut tuon taivaallista vaan huitaisi rohkeasti talipallon luo. Varpuset lehahtivat loukaantuneita kauemmaksi taivastellen eläkeläisten uskomatonta röyhkeyttä. Jo oli aikoihin eletty, olivat jopa vailla ruokaa, mokomatkin yhteiskunnan elätit. Mutta vanhapoika Tintti hihitteli itsekseen, sillä vaikka maailma olikin nuorten ja kauniiden, niin joskus hekin joutivat saada vähän nokalleen. Tintillä oli aika harvoin jakoa ruokapöytään, sillä nuoremmat ja etenkin rottiskansa ajoivat sen nokanterävällä oikeudella pois. Ainoa, joka pisti hanttiin isollekin porukalle oli sen mitätön, sinihattuinen pikkuserkku. Todella viehättävä pikkunaikkonen, joka uhitteli vihaisesti jopa naakoille ja sylkäisi halveksien siemenkuoret harakoiden niskaan. Sinihuivi huikkasi usein vanhapoikatintille, että alappa joutua vaari, kohta on auki ruokabaari:)

Surutonta Syysneitiä eivät nälkä ja huolet painaneet, sillä aina oli hetki aikaa tanssiin ja kujeiluun. Hänen mielestään auringonpaiste ja kultaiset lehdet riittivät juuri niin kauan kuin niiden pitikin, eikä häntä surettanut ollenkaan tieto siitä, että ikivanha rouva Marraskuu kalisutti kylmää viikatettaan jo pelottavan lähellä. Kaikella oli aikansa, niin elämällä kuin kuolemallakin. 

Martaan Musta ja ikävä Rouva niitti pimeyteen myös valoa, sillä mahdollisen lumen lisäksi Rouva Marraskuu sai hautausmaat kukkimaan. Hautausmaiden kynttilämeri on aika uusi perinne, joka syntyi viime sotien aikana kaatuneiden sotilaiden muistoksi. 

Tänä päivänä vien muistokynttiläni eri tunnelmissa kuin joskus takavuosina, sillä suurikin suru palaa aikaa myöten loppuun ja jättää jäljelle tuskattomat tuhkat, mutta kipeästi raapivat muistot. Pyhäinpäivänä ajattelen myös ystäviäni, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja heitä joille tämä muistopäivä on yksi suruvuoden raskaimpia hetkiä. Ehkä on tyhmää ajatella, että pelkkä ajatus voisi auttaa jotakin - sehän on vain pieni tuikku yössä - mutta jos niitä on monta, niin hautasmaan valomeren tavoin ne voivat ehkä valaista jonkun pimeyttä.

Nuoruusvuosieni runoaitasta löysin Rossettia "When I am dead, my dearest, sing no sad songs for me.." joka vapaasti käännettynä tavoittelee tunnelmaa seuraavasti:

"Kun olen kuollut armaani, et vuokseni itkeä saa, et ruusuilla, sypresseillä, mun hautaani kaunistaa, suo kasteessa nuoren nurmen, suven kasteessa virvoittua, jos tahdot muistele mua ja jos tahdot voit unohtaa.   En silloin sadetta tunne, en pilviä, tuulia nää, en kuule kun satakielen, sävel tuskainen helkähtää, olen poissa ja mua saartaa, iankaikkinen hämärän maa, ehkä muistan jotakin silloin tai ehkä saan unohtaa .." Jylhällä on mielestäni runollisesti kömpelömpi suomennos tästä ehkä siksi että se uskollinen alkuperäisrunolle, kukkajärjestyskin noudattaa tiukasti originaalia.Tämän käännöksen tekijästä minulla ei tarkempaa tietoa ja muistivirheitäkin saattaa mukana olla.

Kuvat: Viikateolalla-olioon törmäsi kuvaaja ennen kuin se älysi piiloutua ja merenrantamaisema on rakkaan lapsuusystävän valoisa ensilumikuva ja kaunis Neiti Lokakuu hulmahti sopivasti hiuksineen oman luurini eteen:)