Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

torstai 19. joulukuuta 2013

JOULU


Joulunalusaika on kiireistä aikaa perheenäidille vielä nykyäänkin. Monet viimehetken lahjat odottavat loppusilausta tai ne ovat vielä kaupantätin hyllyllä odottamassa oikeaa kotia. Siivouspuuhat vievät leipomisruljanssin ja ruokaherkkujen valmistamisen ohella monelta työläisnaiselta kuin työttömiltä kanssasisariltaankin  yöunet, koska joulu ajaa armotta päälle eikä ilman ylimääräisiä tunteja ehdi mihinkään. Tätähän miehet aina kummastelevat keskittyessään johonkin tuikitärkeään hommaan kuten sohvalla loikoiluun tai television vahtaamiseen. Toiset piiputtelevat tai menevät viemään roskapussia ja häipyvät vähin äänin kavereille tai ehkä koiran kanssa metsään keittiöstä kuuluvan vaarallisen mekastuksen vuoksi.  Jouluhullu kyökkipiika horrosti  huolettomasti sateisen marraskuun loppupuolelle vilkaisten silloin tällöin vaisusti joulukirjoja tai ikivanhoja joululehtiään. 

Joten kuten hän sai virkattua valmiiksi kesken jääneen joulutähtipatalapun ja skräpättyä pari joulukorttia ystävättären kanssa elvyttääkseen hukassa olevaa joulumieltään. Rahahuolien ja surujen kanssa piika oli oppinut elämään toki ennenkin, mutta jostakin syystä tämä syksy tökki pahemman kerran.


Adventtikirkon tunnelmaakin piika kävi ihmettelemässä, eikä tiennyt taaskaan saako hoilata Daavidin pojalle vai ei ja missä vaiheessa, koska kuoro näytti varastavan -taas kerran- koko Hoosiannan itselleen:) Puolessa välissä hän ei malttanut olla enää hiljaa, vaan rokkasi rohkeasti kuoron mukana. Mitään selkeää ohjetta tästä ei annettu, joten epätietoinen seurakunta hymisi normaalia vaisummin mukana.

Tonttuasetelmien teko tuntui tänä vuonna turhemmalta kuin koskaan senkin vuoksi että halpatuotteiden ja lapsityövoiman kanssa on paha kilpailla. Ja kukapa hullu niitä huvikseen väkersi kuullakseen ylimielistä jupinaa hinnoista tai sivumennen lausuttuja arvosteluja että kuka tahansa nyt tuommosia tötteröitä osaa värkätä, jos vain viitsi ja on aikaa mokomaan pelleilyyn. Oikeat ihmiset tekivät oikeaa työtä, eivätkä pipertäneet jonnin joutavia roskia. Piika oli tästä ihan samaa mieltä.

Kyökkipiika huokaili usein pilviseen yläkertaan sureksien sitä, ettei joulunlapsi osannut tietä piian kylmään ja pimeään sydämeen. Liekö tuo lentänyt myrskyjen mukana ihan Afrikkaan asti. Lapsenlapsi sai kuitenkin intoa piikaan, sillä jouluostoksilla olo virkisti sitä niin, että se innostui tyhjentämään pakastintaan ja keittelemään laiskasti joulumehua. Samoihin aikoihin Lucia-neito innostui Seijailemaan raivopäisesti pitkin maita ja mantuja. Mutta eräänä aamuna tapahtui ihme.

Taivaallinen kyökkipiikasisko oli tehnyt yläkerran joulusiivosta ja huiskaissut enkelien tyynyntäytteet valkaisemaan sademaan ankeutta. Hän lienee patistanut neiti Auringonkin hereille. Kyökkipiika ihasteli näkymää ikkunasta ja tunsi miten joulumieli hiipi hiljaa mielialataivaan rantaan ja valui sieltä piparkakkusiirapin tavoin sydämeen asti. Tai ainakin siihen kohtaan, missä kyökkipiialla oli joskus sellainen ollut:)  Siitä ei tosin ollut paljoakaan apua, sillä rumpatessaan joulua hän unohti taatelikakusta rasvan, teki hiekkakakusta likilaskuisen paskan ja antoi piparkakuille kaksinkertaisen muna-annoksen, jonka vuoksi ne pullistelivat itseensä tyytyväisinä ja levisivät uunissa kuin pökänämmänpäät. Vuosi vuodelta hullummaksi käy tämä kyökkipiian joulumeininki. Nyt se innostui valokuvaamaan ja kuului särkevän kyökin lampunkin:(

Joulukirjat ovat jouluihmisen toivelahja ja tänä vuonna suosittelen SARI SAVIKON ihastuttavaa Joulukirjaa. Kirja julkaistiin vuonna 2010, jolloin hankin sen välittömästi, vaikka yleensä olen saanutkin joulukirjat lahjaksi. Savikko on Kaari Utrion miniä, jonka vuoksi kirjaan on eksynyt tunnetun herkkusuun eli appiukon Kai Linnilän mainioita joulureseptejä:) 

Reseptien, kauniin kuvituksen (Wendell ja Koivu) lisäksi hurmaavasti kerrottu jouluhistoria tuo esille muunmuassa jouluisen mistelin ja orjanlaakerien alkuperät. Joulusuudelma mistelin alla on monille tuttu juttu, mutta tuskin monikaan muistaa mistä kasvi on alunperin lähtöisin. Näihin piikkikukkiin olen törmännyt useinkin kirjallisuudessa, vanhoissa joulukorteissa ja Aku Ankassa:) Yksi suosikeistani arkipäiväistyneen joulutähden sijasta on jouluruusu ja jouluun ovat vanhastaan kuuluneet myös monet kesäiset kukamme, kuten syreeni ja kielo. Kirjassa on paljon vanhanajan kultaista joulutunnelmaa kuten onnistuneessa joulukirjassa aina:)

Kirjassa ei mainittu kuitenkaan mustikanvarpuja tai puolukkaa, jotka kuuluvat olennaisena osana suomalaisperinteeseen, sillä nehän ovat oikeita köyhän joulukukkia:) Puolukkaa käytettiin yleisesti ikkunalasien välissä jäkälän kaunistuksena. Jäkälää ja tulitikkurasioita laitettiin ruutujen väliin sen takia että tuplattu ikkuna pysyi kuivana. Mustikanvarpuja voi kerätä maljakkoon viikkoa, paria ennen joulua ja palkaksi saa vaatimattoman, mutta silti sykähdyttävän joulukukkakimpun:)


Erään kirjasen hankin edellisen tavoin myös itse, enkä ole sitä katunut. Se on Kalevi Koukkusen toimittama Ilosanoma, josta löytyy jouluevankeliumi 12 eri tavalla.  Tällä kertaa stadin slangilla eli jotenkin tähän tapaan:)

" Se oli just sillon ku toi keisari Augustus anto orderin, et hela jengin tarttee bungaa ny veroi. Tää oli eka verojuitsu ja se sattu ku sellane karju ku Quirenius oli Syyrias bomtsikkana. Ja joka tyyppi dalsi omaan stadiin, et sen nimi voitas skrivaa verobrujuihin. Siks toi Josis kans läks steppaileen Galileast Nasaretin stadista tonne Juudeaan, Daavid stadiin Beethelemiin ku Josis kuulu Daavidin sukulössiin. Se otti messiin Marian, kenen kans se styylas vakkaristi. Maria oli paksuna ja just ku ne oli siel, Maria joutu telakalle. Se busas poitsun. Se oli sen eka skidi ja se duunas sille jotai kapaloi ja pani sen hegojen skruudimestaan, ku ne ei ollu onnannu skaffaan luukkuu hodlasta. Sit niil hörneil hengas nitskulla skoobareita ulkona yöllä vaklaamas niiden elukoita.

Äkkii niiden edessä staijas yks Herran enklu ja Herran kirkkaus lyysas niiden ympäril. Skoobarit rupes skagaan poskettomasti. Mut enklu snaggas niille:
- Hei, älkää ny studatko. Mul on vänkää askaa, se on ältsin kiva stoori koko jengille. Tänään on Daavidin stadis fodannu Teille Vapahtaja. Se on Kristus, Herra. Ja täs on teille snadi vinkki.Te hittaatte skidin ku on kapaloitu ja goisaa hegojen skruudimestas.

Ja alta aikayksikön sen enklun kimpas oli buli rinki taivaallisii solttui ku ylisti huisisti Jumalaa tällei:
- Bointsit Jumalalle korkeuksis ja lungisti vaan maassa jengin kesken ketä se diggaa.
Sit ku ne enklut oli flugannu takas taivaaseen, skoobarit snaggas toisilleen:
- Jebulits, nyt luudataan sassiin Beetlehemiin. Siel me hiffataan mikä tää juttu on ku Herra ilmotti. 
Ne ryysas tukka putkella sinne ja hittas Marian, Josiksen ja skidin ku bunkkas hegojen skruudimestas. Ku ne tsiigas sitä, ne kaveeras mitä siit skloddist oli niille bamlattu. Ja joka tyyppi ku kuuli sen, pällisteli huuli pyöreenä millaista hetulaa noi skoobarit stikkaa. Mut Maria jemmas koko jutun sydämeen ja kelas sitä. Ja sit ne skoobarit läks nosteleen takas. Ne kiitti ja kehu Herraa siitä, mitä ne oli hokannu. Koko juttu oli futannu just sillai kun niille oli bamlattu. "

Kaunista ja hyvää joulunaikaa kaikille:) 

tiistai 3. joulukuuta 2013

YÖPAITALAKKI

A.D. 1965.

Syysteurastusten jälkeen tulivat kipakat pakkaset. Äiti ompeli Irenen villalakkiin kangasvuoren flanellista, jossa oli himmeitä kukkasia. Onnellisena tyttö pisti lakin päähänsä ja lähti kouluun. Vesilätäköt olivat jäässä ja jalkojen alla ratisi mukavasti. Koulutien koivikossa punoitti vaisu aurinko. Kohta varmaan sataisi lunta, ehkä jo tänään.

Naapurin Samuli ja toisten kaksoset menivät jo vanhojen riihien luona lähellä koulua. Irene pinkaisi juoksuun. Kouluntäti haetti pojilla pojilla hellapuita. Järjestäjä soitti vanhalla aisakellolla koulupäivän alkaneeksi ja kaikki juoksivat jonoon. Aamurukouksessa opettaja puhui lähimmäisen rakkaudesta ja päälle veisattiin aamuvirsi. Irene ajatteli joulua. Kohta olisi adventti ja jokaisella pulpetilla kynttilä. Sitten tulisi oikea joulu ja äiti saisi hänen koulussa tekemänsä patalapun lahjaksi.

Tunti alkoi, oli tylsää siirtyä joulutunnelmista laskentoon. Ajatukset eivät tuntuneet lainkaan luistavan. Opettaja huomautti virheistä ja naapurin kaksoset tuijottivat. Poskia kuumotti. Lopulta tunti päättyi ja kaikki ryntäsivät välitunnille. Irene meni melkein viimeisenä. Vaatteet olivat eteisessä aina vähän sikinsokin. Oli helpompi jos isommat ja nopeimmat ottivat omansa ja sai rauhassa pukea päälleen.

Lakki. Missä se oli? Ei ollut naulakossa, ei hyllyllä eikä lattiallakaan. Joku tytöistä tirskui ja Irene näki hänen näyttelevän lakkia muille. Hän sieppasi lakin itselleen ja otti takin naulasta. Saappaita laittaessa hän kuuli miten joku riemuitsi.
- Oletteko nähneet Irenen lakkia. Se on tehty yöpaijasta.
Kaikki nauroivat.
- Yöpaitalakki, yöpaitalakki, rallattivat toiset ja Irene ryntäsi ulos. Pihalla kävi supatus ja kuiske. Joku pojista tuli virnuillen kohti Ireneä, tempaisi lakin ja aloitti pilkkaavan keikaroinnin lakki nurinpäin päässään. Silmissä kirveli uhkaavasti ja kurkkuun nousi pala.
- Kohta se rääkyy, sääli joku. Kauempana seisoi Samuli ja nauroi muiden mukana.
Kun Irene sai lakkinsa hän juoksi koulunpihalta tielle. Pois, pois. Kotiin asti. Kylmä viima ajoi vedet silmiin ja itku tuli ennen kuin ehti kuistille. Äiti vastasi taikinaa ja katsoi ihmetellen seinäkelloa ja sitten tyttöään.
- Paska lakki, itki Irene ja juoksi kammariin. Vähän päästä tuli äiti, silitti Irenen poskea ja näytti surulliselta.
- Älä välitä, ko käyvähän kirkolla, niin haetahan uusi. Tai jos pukki tois, lohdutti äiti.



A.D.1985

Jauhoisen leivinpöydän reunalla tuikki kynttilä ja radiosta soi ikivanha Que sera, sera. Irene leipoi piparkakkuja hyräillen Doris Dayn mukana. Jouluun oli aikaa enää pari viikkoa ja tuhannet asiat olivat tekemättä kuten aina ennen joulua.

Ulko-ovi kävi ja kylmä pakkasilma tulvahti keittiöön. Eteisestä kuului kolinaa ja kiukuttelua. Poika tuli koulusta. Irene vilkaisi sivusilmällä kun reppu lensi nurkkaan ja kengät potkaistiin keskelle lattiaa.
- Aina nämä samat paskakengät. Mikset voi ostaa uusia, huusi poika.
Irene otti piparkakut uunista ja vaiensi halunsa sanoa jotain tontuista, joita joulunalla aina liikkui. Poika mussotti pöydän ääressä ja katseli synkeästi äitiään.
- Ko mennään kylille niin kahtotaan ja voishan se pukki tuua?
- Se mitään kenkiä tuo, intti poika, mutta näytti jo leppyneemmältä.
Ireneä hymyilytti. Jostakin kaukaa hän muisti saman tuoksun, samat lupaukset ja tunnelman ennen joulua.


Tämä tarina julkaistiin Kotiseudun Joululehdessä 1992. Yritin tällätä sen tänne originaalimuodossa, mutta palstoituksen etc vuoksi formaatin vaihtokaan ei auttanut asiaa. Kellokuva on Mr Googlen joulukuvista;)

torstai 21. marraskuuta 2013

METEORIKUKKIA JA MARRASKUUN RUUSUJA:)

 ruusu, havu, aniliini ruusu


Leonidien tähdenlennot kukittavat esikoiseni syntymäaikaa, josta tuli viime sunnuntaina kuluneeksi 36 vuotta:) Muistan synnytyksen jälkeisen huikean onnen tunteen, johon sekoittui sekasortoista hämmennystä katsoessani pientä poikaani. Miljoonien äitien tavoin minäkin unohdin omat vaivat ja vastukset heti syntymän jälkeen miettiessäni lapsen kovaa ja varsin kuhmuraista matkaa tähän kylmään maailmaan. Auringonlasku näytti kauniimmalle kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta ruusunpunaiseen onnelaani kehtasi kurkistella kurkkua kuristiva mustapeikko, joka toi raskasta ja itkettävää oloa, jota en ymmärtänyt silloin ollenkaan. Onneksi mies ymmärsi ja sanoi sen kuuluvan asiaan. Tämä tieto rauhoitti ja tasasi kummasti tilannetta. Siihen aikaan ei raskauden jälkeisestä masennuksista paljoa puhuttu, vaikka sairaalan piikit ja hormonimömmöt, jotka kyllä edesauttavat fyysistä paranemista, eivät välttämättä olekaan sopiva coctael herkän mielialan kanssa, joka synnyttäjällä voi jo muutenkin olla.

ilta, lumi, taivas, oksat
Koska sain lapseni ennen joulua, tuli väistämättä mieleeni myös joulunlapsi äiteineen. Marialle kerrottiin kirkottamisen yhteydessä että "Sinunkin sielus läpitse pitää miekan käymän"(siteeraus 100 vuotta vanhasta bibliasta). Se ennusti tälle äidille tulevaa, suurta surua, jonka lapsen kuolema hänelle kerran aiheuttaisi. Ennen Mariaa miekka kulki kuitenkin kipeästi monien muiden äitien sydämiin, jotka Raamatun ja joulukertomuksen mukaan menettivät Beetlehemin lasten surmassa pienet poikansa. 

Miekka käy väistämättä kaikkien äitien sydämiin tavalla tai toisella lapsen kasvaessa,vaikka emme menettäisikään lastamme lopullisesti. Joulukertomuksen taustalla olevasta hirvittävästä lapsimurhasta voisi vertauskuvallisesti ajatella niinkin, että myös lapset saavat välinpitämättömästä, kylmästä, julmasta tai muuten epäsopivasta kohtelusta miekat pieniin sydämiinsä, minkä vuoksi meillä äideillä ja vanhemmilla on todella suuri, elämänmittainen vastuu pikku ihmisen hyvinvoinnista ja suojelemisesta heti alusta alkaen. Toivotan onnea aloittajille ja lohtua meille loppusuoralla oleville:)

Marraskuun pimeyttä ja lohduttomuutta ovat omalla kohdallani valaisseet kuutamon ja tähdenlentojen lisäksi lapsenlapsieni yökylästelyreissut, lasten piipahtaminen ja ystävien kanssa vietetty laatuaika:) Sateesta ja pimeydestä huolimatta olen laiskasti virkkaillut ja ihmetellyt tontun toilauksia, jotka ovat tuoneet pari pakettia kirjahyllyn päälle ja hyvin kummastuttavia juttuja komeron hyllylle, jossa laamapaidat tärisevät ja pyyheliinat motkottavat muutenkin tilan ahtautta. Tänään paistoi aurinko, joka valaisi sateisen ja ikävän marraskuun uskomattoman kirkkaaksi. Pitänee pistää kestotilaukseen lisää tällaisia päiviä:)
terassi, kaariportti, lumi

maanantai 11. marraskuuta 2013

MATKA-MANDALA

Koko elämä on matka. Merkittävin on ensimmäinen ja viimeinen. Siihen väliin jäävät lukemattomat muut elämäsi matkat ja kimurantit mutkat. Mutta vaikka et tekisi yhtään matkaa, niin Milky Way tarjoaa Sinulle matkakyydin, jonka nopeutta on vaikea ellei jopa mahdoton tietää. Isojen tyttöjen mututeorioiden ja kuulopuheiden perusteella olen ymmärtänyt että vauhti liikkuu ehkä jossakin 300 - 700 kilometrin sekuntinopeudessa. Jännittävä ajatus. Toivotan kyytiläisille hyvää ja valoisaa matkaa:)


Tämä oli 36. mandalahaaste, ja aiheena oli matka. Esitys ei ole kummoinen, mutta parempaan en nyt pystynyt. Matkarunokin löytyi pöytälaatikosta, mutta sen kuolemateema vaikutti vähän karsealta, joten säästin lukijaa:)

perjantai 1. marraskuuta 2013

NAURAVA KURPITSA

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Nyt se myrkyn lykkäsi kun kaikki mörkö- ja vainajajuhlat kaatuvat tänä vuonna kaikki yhteen läjään. Pyhäinmiestenpäivä on usein hienostuneesti ja maltillisesti odottanut vuoroaan irlantilaisperäisen Vainajienpäivän ja siitä syntyneen jenkkiläis-Hallowee-hömpän jälkeen ja tänä päivänä soppaan lisätään vielä kelttiläissyntyinen ikivanha Samhain, joka on Viccojen uusherännyt pakana"kabbala-bakkanaali"juhla:) Siinä on muuten ihan samoja elementtejä kuin muinaissuomalaisessa Jakoaika-perinteessäkin, joka sijoittui Kekriin.

Eri kulttuurien sato- ja vainajajuhla-perinteet poikkeavat iloisuutensa vuoksi monesti edukseen suomalaisten synkästä ja vähän pelottavastakin jurotusjuhlista - Jakoajasta, jolloin kyräiltiin hiljaa nurkissa kummituksia peläten ja monia enteitä sydänkurkussa seuraten. Elettiin vanhan ja uuden kynnyksellä, sillä 12 kuunkiertoa eli kuuvuosi ja Aurinkovuosi eivät menneet ihan tasan, jonka vuoksi tarvittiin jakoaika mikä tasasi vuoden.

Römppä- eli runtuviikko - piikojen ja renkien lomaviikko - ajoittui sekin jakoaikaan. Jakoajan ajankohta ja sen pituus on ollut hyvinkin vaihtelevainen eli sitä on vietetty lokakuun lopusta Martin päivään ja joskus myös Köyristä (eli kekristä) Kaisaan elikkä marraskuun loppupuolelle. Mutta ei ilonpito toki tuntematonta ollut silloinkaan - ainakin Kekrinä juhlittiin railakkaasti satokauden loppumista ja uuden vuoden alkua jo syyskesällä tai ainakin syysteurastusten jälkeen, kun nauriit olivat kuopassa ja akat torpassa:) Koska luppoaikaa oli enemmän kuin normaali arkena, naisenpuolet homssasivat pitkin kyliä ja ukot ryypiskelivät paloviinaa tai sahtia.

Supisuomalaisesta taikamaailmasta löytyy muuten irlantilaissaagan mukaisesti paljon enemmän nauriita kuin jenkkien suosimaa kurpitsaa:)

Ennen muinoin uskottiin, että jos näkee auringon, kuun ja valkoisen hevosen yhtä aikaa, niin toive/toiveet toteutuvat. Tästä on olemassa monia erilaisia versioita eli valkoinen hevonen voidaan helposti korvata papilla, tähdillä tai vaikka vanhoilla ämmillä aina tilanteen mukaan:) Hyvä laulunääni tuli jos söi homeista leipää, nauriita tai vaikkapa virsikirjan nurkkia. Lapsi kannatti viedä joulukirkkoon jo pikkuvauvana, sillä näin hänestä tuli hyvä lukija, lukutaito kun ei ollut ennenvanhaan mikään itsestäänselvyys.

Egyptinmaan Kleopatra ei suinkaan ollut ainoa, joka maidossa kylpi, sillä hevosen maitoa parempaa taikaa ei talon tyttärillä ihon hoitoon ollutkaan, tosin sammakonkutu ja lähdevesi saattoivat ajaa ihan saman asian. Harakanpesien lisäksi poikien kannatti kurottaa tuulenpesiä puusta ja puhaltaa pölyt haluamansa neidon niskaan, niin jopa seurasi tyttö poikaa kuin piru lautamiestä:) Roskat, hämähäkit ja ampiaiset eivät olleet nekään pahasta ja muistan hyvin miten äiti varoitti, että jos lukin tappaa, niin lehmät lypsää verta Myös pääskyt toivat takuuvarmasti onnen tupaan. Ne kuuluivat lapsuuteni onnen aikaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin, kunnes elämäni yllättäin vaihtuikin pääskyttömään aikaan.

Lisää hurmaavia taikoja löydät Marjut Hjeltin toimittamasta ja Jaana Aallon kuvittamasta Pieni Taikakirja-teoksesta. Kirja sopii mainiosti taikamieliselle halloveeni tuliaiseksi tai vaikka pukinkonttiin:)

lauantai 19. lokakuuta 2013

LÄHTÖPISTE

Mandalan aiheena oli tällä kertaa lähtöpiste. Keskusta. Mandala muodostuu usein monimutkaisesta symboleista ja kuvioista, joiden keskipisteenä on olennaisesti ollut elämänkukan kuvio, kosmoksen synty, joka parhaimmillaan vangitsee katsojan mielen ja sielun. Kauneimpia esimerkkejä näistä ovat goottilais-katedraalien ruusuikkunat ja hyvin yksityiskohtia myöten taitavasti tehdyt hindulaiset tai tiibettiläiset mandalat. Tämän tyyppiseen kuviointiin allekirjoittaeella ei ole kuitenkaan voimia eikä taitoa lähteä, joten alitin riman turhia kainostelematta:)

Myös alkuperäiskansoilla kuten intiaaneilla ja kelteillä on ollut oma eksoottinen mandalaperinteensä. Mandalan tekeminen on eräänlainen matka itseen, intuitio, kuten nyt luova toiminta yleensäkin. Mandalahuoneilla on olemassa myös selkeästi eri värit ja keskus on yleensä valkoinen, mutta jostakin syystä allekirjoittaneen keskusta on melkein musta:)  Mandalan keskusta kuvaa usein tekijänsä sisäistä maailmaa ja näkemystä, jonka vuoksi risti tai pentagrammi on yhtä käypä keskussymboli kuin joku muukin.

Koska Liplatuksella oli mandalassaan keskeisesti lehtiaihe, jonka olin ehtinyt itsekin värkätä, muutin aiheen kukkamaiseksi. En halunnut kuitenkaan luopua sinilehtiaiheestani, joten se löytyy alempaa.
P.s. Muokkasin ylläolevaa tekstiä 22.10 sen verran, että poistin sieltä alunperin suihkaisemani sanat "oikeaoppinen mandala" ja "pakanallinen mandalakulttuuri" jotka ilman muuta voidaan kokea hyvinkin loukkaavina ja lisäsin tekstiin vielä nuo värit, jotka liittyvät olennaisesti mandalakuvan tekemiseen.

perjantai 11. lokakuuta 2013

KORTTIMANDALA

Ihmisen elämä on pelkkää korttipeliä kehdosta hautaan. Ennen syntymääsi kiikut jo varsin painokkaasti, vaikkakin vähän anonyymisti äitiyskortissa, jonka jälkeen elämöit hyvinkin läsnäolevasti neuvola- kouluterveydenhuolto- ja hammashoitokorteissa. Jo varhain lapsuutesi täyttävät kaikensortin peli-, keräily-, yhdistys- tai eri säätiöiden harrastekortit, joita seuraavat automaattisesti kirjasto-, opiskelu- ja henkilökortit ja aikanaan myös työmarkkinajärjestöjen tai/ja puoluepolitiikan jäsenkortit. Kutsukortit hallitsevat elämääsi siinä kuin kiitos- ja bonuskortitkin:)

Hyllytysuhan alainen Kela-kortti on kuulunut kansalaisen vakiovarusteisiin 50 vuoden ajan, mutta sähkoinen aikakausi on mitätöimässä sen merkitystä. Reikäkortin historia ulottuu aina 1800-luvun loppupuolelle, jolloin sitä käytettiin kudontalaitteessa, sähköpianossa, posetiivissa ja pikkuruisissa soittorasioissa sekä väestörekisteritoiminnassa, josta se muuntui pikkuhiljaa työväestön aikakortiksi, jolla leimattiin lahjomatta myöhästely ja työvuoron pituus. 

Ajokortti on nykyään melkein yhtä pakollinen kuin Visakin ja pelihimon iskiessä voit ängetä itsesi peliluolaan tai viettää mukavaa ginirommi- tai tarot-iltaa vaikka tuttavilla. Käyntikortilla vakuutat liike- ja suhdetoimintaasi, kun taas Valentinen päivänä innostut hullun tavoin sydänystävistä. Lahjakortit kuuluvat asiaan niin äitien- kuin isäinpäivänäkin jos se on vielä mahdollista ja tarvittaessa merkkipäivinä muillekin varteenotettaville uhreille. Jouluna heittäydyt riehakoimaan kortteja jopa Rapakon taakse tai Australiaan saakka ja jos joulukiireessä unohdat jonkun elintärkeän ystävän, niin voit paikata tilanteen Uuden Vuoden kortilla aina juhannukseen asti:) Pääsiäisenä munarikkaat tervehdykset lentävät kuin iloiset pikkutrullit halukkaisiin postiloojiin. Muistikortti on nykyaparaattien sielu, kun taas muistipeli alkaa olla jo paljon tärkeämpi mummulle kuin lapsenlapselle. Sota-aikana kaikki oli kortilla ja viinakortilla alkoholia sai vain määrän perästä (miksei tämä ole enää nykyään käytössä?) ja viimeinen kortti elämässäsi on Muistokortti, joka lohduttaa jäljelle jääneitä enemmän kuin Sinua:) Eli elämäsi alussa ja lopussa olet kovastikin kortilla, mutta jostakin syystä et isommasti noteeraa koko juttua:)

Korttipohjien helmenä oli esikoisen ja alemmassa lapsenlapsen onnittelukortti, jonka päälle kasasin osan elämäni kortteja, tosin eihän yhteen mandalointiin kovinkaan paljon mahdu, mutta joitakin ylläolevan luettelon kortteja sieltä saattaa hyvinkin löytyä:)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

SECRET

Mandalan aiheeksi oli tällä kertaa valittu

Salaisuus, joka mahdollisti komeroon jääneiden luurankojen syystuuletuksen, mutta ne hajosivat tuhkaksi tuuleen, eikä jäänyt kun vähän pölyä käsiin ja komeron nurkkaan:) Sieltä osui silmiini ikivanha vekotin, joka taikoi mieleeni aurinkoiset pellonpientareet ja hevosen kenkien hopeisen laulun, ajan, jolloin luotin eiliseen, tähän päivään ja huomiseen. Tänään minulle riittävät pelkät muistot ja väsynyt ymmärrys n.y.t.-maailmasta. Ehkä pitäisi haalia enemmän haavetta ja humpuukia elämään ettei routaantuisi paikalleen.   

Värkkihän innostui kuvaamisesta niin, ettei kunnon kuvaa saanut vahingossakaan kun se tärisi ja välkytteli valojaan, kunnes se viimein malttoi asettua salaisesti esille.

perjantai 13. syyskuuta 2013

MYRKYNKEITTÄJÄN PÄIVÄKIRJA

Syyskuu on täynnä värejä, kuulasta kirkkautta ja sadonkorjuun meheviä tuoksuja, joihin sekoittuu savun hajua, sadetta ja pimeitä iltoja. Kirkkaina päivinä valo paistaa kivasti viistoon, vähän samalla tavoin kuin keväälläkin, mutta siinä missä Neiti kevät arastelee vain lupauksia väreistä Syyskuun poika ottaa ja täräyttää rohkeasti jouluvärit pöytään!  

omenakori, puolukat, marjaoksa, omenat,  orapihlaja



kyökkipiian keittiön nurkkaus,

Kyökkipiian nurkassa retroradion päällä kuivattuja sieniä ja tyrnihyytelöä. Alakuvassa sienet ennen kuivausta:)
kärpässienet, syksy

Myrkkykasvien ja -marjojen haittavaikutukset aiheuttavat joskus turhaakin hysteriaa. Useinkaan paha maku tai haju ei kerro aina totuutta kasvin vaarallisuudesta, usein se on ihan päinvastoin eli mitä hurmaavampi tuoksu, sitä vaarallisempi kasvi kuten kieloista ja riidenkoisosta eli näsiästä hyvin tiedämme. Kauniin punaiset ja siniset myrkkymarjat houkuttelevat usein pahaa-aavistamattomia lapsia, kun taas aikuisille marjoja suurempi riesa ovat ehkä petolliset sienet. Kuolemaan johtaneita sienimyrkytyksiä ei kuitenkaan Suomessa ole tilastoitu vuosikymmenien saatossa kuin vajaa 10, mikä on syötyyn sienimäärään nähden hyvin vähän. Tunnetuin myrkkysieni-klassikko on punainen kärpässieni, joka aiheuttaa vakavia keskushermosto-oireita, mutta siitä huolimatta se on aika harmiton verrattuna esimerkiksi valkoiseen kärpässieneen tai kavalaan serkkuunsa. 

Tarina kertoo, että Mika Waltari kokeili varsin menestyksellisesti kärpässieniviinaa (eli liotti kärpässientä alkoholiin) kirjoittaessaan Sinuhea. Tämähän on tietysti paskapuhetta ja panettelua, mutta kukapa senkään niin varmasti tietää:) Suomineidon vaarallisin sieni on Suippomyrkkyseitikki, jonka pienikin määrä  johtaa vakaviin soluvaurioihin maksassa ja munuaisissa. Myrkytys peittyy petollisesti ohimenevään pahoinvointiin tai oireita ei ole juuri ollenkaan kun vasta päivän, parin päästä tai ehkä viikon kuluttua, jolloin alkavat hyvin rajut oireet, jotka johtavat shokkiin. Myös pulkkosieni kuuluu myrkyllisiin sieniin. Lisää sienitietoutta ja kuvia löydät  PINKAN sivuilta.

syksy, tyrni, aurinko 
Aurinkoisena Venetsialaisviikonloppuna piipahdimme pojanpoikani kanssa Joonan karvolle, missä innostuimme yhteistuumin poimimaan tyrnejä, joita oli tajuttoman paljon. Tyrnihulluus lienee sukuvika, sillä esikoinen tyrneili Villin Lännen rajamailla, vaikka saaressa olisi ollut oikeat apajat. Mukavasti naksuttava oravakin osallistui poimintaan ihan käden ulottovilla ja bongasimme piikkipensaikossa useita lintuja, etupäässä rastaita ja vain yhden ainoan sudenkorennon! Niitä oli saarella ennen hyvinkin runsaasti ja ne kopteroivat ja surrasivat hiuksissa ihan riesaksi asti.  Ja kun kyllästyivät siihen, niin ne laskeutuivat suurieleisesti käsivarsille tai olkapäille esittelemään ihastuttavia sateenkaarisiipiään mullottaen istunnon kohdetta silmiin, niin että varmasti huomasi. Nyt ne olivat kadonneet miltei kokonaan tai ehkä ne olivat vuorotteluvapaalla:) 

Tyrneistä tulee varsin hieno ja juhlava soppa/kiisseli varsinkin jos se kruunataan kermavaahdolla. Parempaa jälkiruokaa saa kyllä hakea. Kuivattua tyrniä ja niiden siemeniä saa jauhettuna nykyään joka kaupasta ja se on varsin maukas lisä jogurtissa tai sämpylöissä. Ennen tyrnit kuivattiin ja jauhettiin Martta-kerhoissa tai tyrnipiireissä, jossa huomattiin miten hyvä ja hyödyllinen myyntiartikkeli tyrninsiemen on. Aikoinaan jauhoin tyrnit mehuksi ja nakkasin siemenruupot huoletta pellonreunalle, kunnes eräs tuttu kertoi että joku saippuantekijä lupasi maksaa ruupoista kunnon korvauksen, minkä jälkeen otin kaikki talteen ja pakastin niitä isot määrät. Parhaiten siemenöljyn voi hyödyntää tyrnikapseleissa tai teollisesti puristetussa öljyssä. Tyrni käy vallan mainiosti myös lihan marinointiin. Tyrnistä valmistetaan myös saippuaa, ihovoiteita ja hiusten hoitoaineita. 

Ennen muinoin tyrniherkut haettiin vasta talvella, jolloin ne kopsautettiin hangelle, jos niitä ulkosaaristosta edes löytyi,  lähisaarissa tyrnit eivät kasvaneet ollenkaan, siitä pitivät lampaat huolen. Niille kun kelpasi kaikki kiviä lukuunottamatta:) Lammaskarvona meillä oli pikkukarvon naapurisaari eli Isonkivenkarvo, kun taas Kunnottoman Maalarinperä oli enemmänkin lehmien ja vasikoiden kesäsiirtolapaikka. Tästä on juttua sivupalkin ELÄIMELLISTÄ-osassa.

Myrkynkeittäjän pienessä Sudenmarjasaaressa Maalarinperän kupeessa kukoistavat tyrnipensaiden lisäksi myös ihastuttavat sudenmarjat:)
sudenmarja, irjan saari 
Hyvällä lapsella on tunnetusti monta nimeä ja näin on myös myrkkynä ja lemmenyrttinä tunnetulla Sudenmarjalla. Kansankielessä se tunnettiin karhunmarjan-, sianmarjan, kuolemanmarjan-, käärmeenmarjan- tai pirunmarjan-nimellä:) Kasvin tieteellinen nimi "Paris quadrifolia" sopii hyvin kasvin nelilehtisyyteen, paitsi että lehtiä voi olla kyllä enemmänkin.

Sudenmarjaan liittyy tarina Afroditesta, Pallas Athenesta ja Herasta, jotka tulivat Paris Priamoksen pojan luo lahjuksineen tivaamaan kuka heistä onkaan kaikkein kaunein. Kiista sai alkunsa siitä kun Eris, jota ei kutsuttu tarun hääpippaloihin ollenkaan, heitti kostoksi hääjuhlaan omenan, joka oli nimetty kauneimmalle. Tarina nivoutuu löyhästi tieteellisen nimen alkuosaan ja näihin naikkosiin ja siihenkin että Sudenmarja kuvaisi juuri kyseistä kiistakapula-omenaa. Afrodite oli varsin kiero ja ovela tyyppi, sillä hän lupasi Parikselle naisen, jota tämä himoitsi yli kaiken eli Troijan Helenan ja se naula veti! Pallas Athene ja Hera jäivät nuolemaan näppejään kun Afrodite sai omppunsa. Ilmankos Sudenmarja on aina ollutkin niin oivallinen lääke lemmennostatukseen;)

Myöskin silmähauteena, ummetuslääkkeenä ja hinkuyskässä Sudenmarjanjuurta on aikoinaan käytetty. Ehkäpä yskä parani kun henki lähti:) Sudenmarjaa tiedetään käytetyn myös vesikauhun hoitoon ja voi hyvinkin olla, että se helpotti taudin loppuvaiheen tuskallisia kouristuksia. Tästä allekirjoittaneella ei ole tarkempaa tietoa onko se farmakologisesti edes mahdollista.

Koko kasvi on myrkyllinen ja taru kertoo, että sitä käytettiin ansiokkaasti myös sudenmyrkkynä, josta kasvin suomalainen nimi lienee peräisin. Varsin monikäyttöinen marja ja kasvi siis, jolla on suhteellisen kova myrkkymaine, vaikka vaikutus ei olekaan ihan niin tappava kuin yleisesti luullaan. Sudenmarja on kauneudestaan huolimatta varsin vastenmielisen makuinen ja hajuinen, joten sitä ei varmasti yhtä tai kahta marjaa enempää viitsi maistella, ellei sitten vahingossa poimi mustikoiden joukkoon.  Tappava marjamäärä on kuitenkin aika iso eli kolmisenkymmentä marjaa pitäisi vähintäänkin herkutella päästäkseen kunnon myrkytystilaan ja paremmille marjamaille:) Lapsille marja on luonnollisesti hyvin vaarallinen jo pieninäkin määrinä.

Keskiaikana myrkkymarjoja ommeltiin myös vaatteisiin, koska uskottiin niiden suojelevan tarttuvilta taudeilta kuten rutolta. Sudenmarjan lisäksi muistaakseni oravanmarja ( jota myös kissankieli- tai sokerimarjaksi kutsuttiin) oli yhtä voimallinen vaikutukseltaan. 

punaherukka


Kuvassa punainen viinimarja, joita 1960-luvulla pakkopoimittiin sormet verillä mustien ohella pikkutytöstä lähtien. Siihen aikaan tuli - aikaihmisiltä salaa - pohdittua kovasti sitäkin, että mikähän marja lie se paskanmarja? No, päädyimme siihen, että sehän on ilmanmuuta marja, joka jää sulamatta ja ilmestyy sananmukaisesti kakkimispaikkaan:) Miten väärässä silloin olimmekaan! Nykytiedon mukaan paskanmarja onkin Terttuselja, joka kasvoi ennen paskahuussien lähettyvillä, koska se tykkäsi runsasravinteisesta maasta. Linnut levittivät tehokkaasti niin sen kuin tietysti muidenkin  marjojen siemeniä. Myrkyllisyydestä huolimatta Terttuseljasta on iankaiken tehty hyyteloä, mehua ja viiniäkin.

En ole ennen huomannut, että syyskuussa voivat puolukatkin kukkia täyttä häkää, mutta tutulla Kaalingin kankaalla, jossa aurinko paistoi viistosti sydämeen, on kaikki mahdollista. Seudulla liikkuvaa karhua en kuitenkaan nähnyt, mutta tämänpä näin kun tulin kotiin:)

siili, irkun terassi

perjantai 30. elokuuta 2013

TYRNI-MANDALA

Mandalan aihe oli hyvin jylhä ja lukkouttava. Aiheena oli Stonehenge, megaliiteista koottu pyöreä esihistoriallinen rakennelma, jonka hengen ja muodon sai itsekukin luoda omaan pieneen stonehengeensä. Enemmän kuin kopioitua rakennelmaa, halusin kuvata kuitenkin tunnetta. Pysähdystä ja onnea ajan keskellä. Kiviäkin täältä löytyy, mutta ne ovat petollisesti veden alla tai tuossa rannalta, joka ei tähän kuvaan mahtunut. Näkymä Sudenmarjasaaresta suoraan veneväylälle.

orvokki, kivet
Kivettynyttä muinaismuistoa oikealla ylhäällä kun taas alhaalla on mielenkiintoisesti muovautunut kivenmurikka merkkinä merenpohjan kivistä. Olisiko ollut jopa työkalu? Kivet koristavat portaan pieltä, jossa sarviorvokit kukkivat ahomansikoiden kanssa edelleenkin:). Merenranta on kotini ja sinne kaipaan. Lokkien kirkuminen, aaltojen pauhina, lapsuusystävät, tyrnit ja venemoottorin sytkytys merellä, siinä on minun Stonehengeni:)

maanantai 12. elokuuta 2013

RUNOMANDALA

Mandalan aihe oli vapaa, joten valjastin aiheeseen sopivan vanhan runotekeleeni paperihelmien keskelle:)

irjan runo, paperihelmet, kirstalli, valo, syksy


Elokuun alkupuoli hurahti ihan huomaamatta talostellessani lapsenlapsien kanssa. Kaikki neljä ja varalapsikin ovat olleet vuorollaan kylästelemässä. Ohimennen kaipailin vielä siili vieraitakin, jotka eivät enää eksyneet herkuista huolimatta portaalleni. Suurin syy oli se että tuli rymyttyä Karjalan kannaksella viikkotolkulla poissa kotoa:) Eräs ystävä haki postin, toinen kasteli kukat, mutta siilien ruokintaa en kehdannut pyytää kun kerran tai pari, joten luulin niiden karkonneen jo ikuisiksi ajoiksi näin epäluotettavalta portaalta. Riemu oli suuri, kun eräänä aamuna löytyi taas tyhjä ruokakuppi ja siilin paskaa terassilta:)

Lisäys: 23.8. Aina on hyvä saada palautetta suomenkielen kimuranteista oikeinkirjoitussäännöistä. Nyt tapetilla oli sana ASKELET,  joka laittoi allekirjoittaneen vähän kuumille kiville. Pienen pohdinnan ja kieliopillisen tarkistelun jälkeen selvisi, että kyllä se on ihan oikein ilman runollista vapauttakin, jos ajatellaan sen olevan monikkomuoto yksikön sanasta ASKEL eikä askele.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

MERTA JA HIEKKAA


Rantamaisema Rahjan saaristosta. Kuva on otettu Sudenkorento saaren rannalta eli Joonan karvolta mökin siivouksen, huoltotöiden ja ankaran muurahaissodan jälkeen kotimatkalle lähdön aikaan. Vesi oli tässä melkein yhtä matalalla kuin alkukesästäkin, joten odotan kopolla kourin paljon luvattua uhkakuvaa merivesien nousemisesta:)
  
hiekkaranta, Mosku ja Irja, dyynit

Moskun kanssa Pyhäjoen "laguuneilla" heinäkuisena lauantaiehtoona:) Atomivoimala tulee suunnilleen 10 km tästä pohjoiseen.

hiekkaranta, Kati ja mummu

Eipäs-joopas neuvottelua  Kalajoen Hiekkasärkkien auringonsillasta vähän oikealle. Molemmilla taisi olla aika tiukka mutru huulessa:)


Kalevala, hiekkaveistos, Hiekkalinna
Kesken kiistelyn jouduin keskelle Sammon ryöstöä! Mitenkähän tässä vielä käy?
Kalevala, Hiekkalinna, Tuonelanvirta, Lemminkäinen, äiti

Tuonelan virralle päädyin että päsähti... Äitien tavoin monet tuonelat läpikäyneenä tämän äidin kaikkivoiva rakkaus pysäytti niin, että piti räpytellä silmiä, mitä lienee hiekkaa niihinkin mennyt?
Kullervon kirous, Kalevala, Hiekkalinna

Kovasydämisen emännän tavoin minäkin osaan leipoa kivejä leipääni, joten tämänkin teoksen vierellä tuli ihmeteltyä pitkä tovi. Lieneekö tuo Kullervon kuuluisa kirous, joka painaa välillä sydämeen:)

Lappeenrannan Hiekkalinnan  aiheena on tänä vuonna Kalevala. Näistä vaikuttavista veistoksista löytyi muun muassa Joukahaisen suohon laulanta, Väinämöisen ähertäminen pois Antero Vipusen suusta, Seppo Ilmarinen ahjoineen ja valtavan iso hauki, jonka leukaluiden soitantaa jäljitellään vieläkin:) Hiekan kalevalaiseen muotoon saattajana toimi huikea Jukka Lakela. Hän taiteili myös viime vuotisen Lappeenrannan sotaisan historia-aiheen.

Gentleman fotosti Laguunin ja Kalajoen särkät, muut puhelinsantran omia kännykkäotoksia.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

SIILI

Ilahduin nähdessäni aikaisin keväällä tutun vanhuksen, joka lyllersi kuistille kopistellen tomerasti kevätkurat kalosseistaan närkästyneen tuhinan myötä: " Eikö täällä nyt leivänkannikkaa kummempaa raskita tarjoilla?" Siilihän se siellä ilmoitti tulostaan. Seurasin usein miten vanhus otti nippuun isomman ja paljon rotevamman röyhkeilijän kanssa ja joskus komensin jopa ison öykkärin vähän kauemmaksi ja nakkasin herkkupalan vanhalle siilille. Mielestäni nuorempi siili muuttikin reviirinsä toiselle puolelle taloa, mutta kävi mielellään varastamassa herkkuja kuten harakatkin. Kesän myötä ihastelimme usein vielä iltamyöhällä lapsenlapsien kanssa siilien edesottamuksia. Tässä hyvin maastoutunut siilikuvaaja joutui linssin eteen kuitenkin itse :)


Kaariportti, juhannus, siilikuvaaja, kesä
Siili on varsin sympaattinen otus, jonka heimo on pysynyt hyvin samanlaisena vuosimiljoonien ajan. Suomen oloissa siili on kuitenkin varsin uusi tulokas, sillä se kotiutui tänne vasta 1900-luvun alkupuolella, johon aikaan sijoittuva tarina kertoo miten Helsingin seudulla oleva palvelustyttö sai melkoisen hepulin nähdessään ensi kerran tämän harvinaisen ja hirvittävän piikkieläimen:)

Siili on alkutumallinen, selkärankainen nisäkäs, joka suotuisissa oloissa elää hyvinkin 7-vuotiaaksi, ehkä jopa pitempäänkin. Siilin kohtalona on usein tie ja sen ylitys, joka on monesti viimeinen. Siili horrostaa talvipesässään yleensä onnellisesti syksystä kevääseen noin 7 kuukautta. Horroksessa siilin lämpötila laskee jopa + 4 asteeseen. Ruskea rasvakerros huolehtii siitä, että siili saa tarvittaessa nopeasti energiaa, mikä estää lämmön laskemisen liian alhaiseksi. Horroksesta herääminen vie siililtä  2 - 5 tuntia ja se kuluttaa hyvin paljon energiaa. Horrostamista ei pidä sotkea talviuneen, jossa ruumiin lämpötila laskee 32  asteeseen ja elintoiminnotkin ovat paljon vilkkaampia kuin horroksessa. Lauhat talvet tai varhainen lämmin kevätkausi voi olla siilille kohtalokas, jos se havahtuu unestaan liian varhain. Se voi kuolla ravinnon puutteeseen ja pakkaseen, ellei vararavinto riitä uuteen horrostukseen. Myös liian siistit ja "steriilit" pihat ovat siilien surma. Suomessa asustava luonnonvarainen siili kuuluu Erinaceus europaeus-lajiin. Siilillä on myös pikkuruinen, aika huomaamaton häntä, jota ei ehkä tule edes ajatelleeksi.

Kesysiili eli sen pienempi afrikkalaisserkku on nykyään suosittu myös lemmikkieläimenä. 
Söpöstä ulkomuodosta huolimatta siili on villieläimen tavoin aina vähän arvaamaton ja hyvin itsepäinen. Jo alakoulussa opimme, ettei siili väistä edes käärmettä ja että se uhkaavan vaaran edessä palloutuu tehokkaasti piikkipanssarin alle. Tämän sai karvaasti kokea myös puolisokea vanha hirvikoirani Likka, kun muutimme rivitaloon. Katselin kummissani että mitä ihmeen palloa se oikein nuuskii, enkä ehtinyt komentaa sitä pois kun Likka väistikin äkkiä loukkaantuneena mokomasta piikittelystä:)  1960 - 80-luvulla siileille tarjottiin vielä surutta maitoa, joka on kiellettyjen ruokien listalla. Vanha siiliystävä herkutteli alkukesästä pähkinöillä ja kalanpäillä, lapsenlapsi tarjoili sille myös kaurakeksejä. Ehkä sitä olisi pitänyt syöttää enemmän tai antaa vaikka kaurapuuroa kuten keväälläkin. Törmään joka paikassa aina tähän samaan: Miksi en tehnyt jotakin paremmin tai oikeammin? Myös kissanruoka kelpaa hyvin siilille ja keitettyä perunaakin annoin viime aikoina.

siili

Viime kesänä joku näistä piikkipalloista änkesi jossakin välissä ovesta sisälle (olisiko ollut juuri tämä Tuuskunokka) ja viihtyi varsin hyvin sänkyni alla leikkien Mustishiireltä karanneen jalkapuoli-Pegasoksen kanssa:)  Minulla ja Mirrillä ei ollut mitään kiirettä, joten odotimme kaikessa rauhassa Herrarouva Siilin omaa päätöstä jättää varsin mieluinen piilopaikka. Tapana ei ole muutenkaan hätistellä sisälle eksyneitä eläimiä, sillä oven tai ikkunan avaaminen, huoneen pimentäminen tai valostaminen auttaa ne ajan kanssa ulos itsestään. Kiukutteleva tai pesäntekoa harkitseva ampiainen on kyllä muutaman kerran saanut tehokasta huitomisapua löytääkseen oikean oven tai ikkunan:)

Toissapäivänä pysähdyin terassin portaalle ja katsoin ihmeissäni siiliä, joka oli kummallisen hiljaa paikallaan. Kumartuessani katsomaan arvasin heti että vanha ystävä oli lähtenyt luotani pois, paremmille porteille. Silitin yhä neulanteräviä piikkejä ja nostin sen hellästi koivulehtivuoteelle, johon sen käärin ja hautasin porttini pieleen. Paikkaan jonka se oli itse valinnut. Hyvästi Tuuskunokkani, kultainen piikkipalloni. 
 
kuollut siili, siili ystävä
 UUTISLINKKI SIILISTÄ LISÄTTY 10.7. !!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

JUHANNUSTA


siskon laituri, Leppävirta, kesä, juhannus, kukat

Juhannusmuisto vuodelta 1990.

Istun portaallani ja kuuntelen Juhannusta. On siivottu ja väsytetty itseä viikko, enemmäkin, kuten aina ennenkin ennen juhannusta. Nyt saa vain istua hiljaa, muistella menneitä juhannuksia ja olo on kuin lapsena, seesteinen ja selkeä. Ei jaksa surra, vaikka tietää että jossakin soditaan ja joku itkee jossakin, niin itsekäs on ihmisen onni, ei se kysele lupaa, ei auta kärsiviä, on aikansa ja siirtyy sitten jollekin toiselle.

Pullakahvit odottavat heräävää perhettäni. Ilma on mitä ihanin, en muista yhtään näin kaunista juhannusaattoa. Saisinpa istua vielä monta juhannusta tässä, omalla portaallani. Ehkä minä istun vielä sittenkin kun olen jo lähtenyt. Aina Juhannusaattona. Ajatuksena se on viehättävä ja helppo, parempi kuin se, että lakkaisi kokonaan olemasta, kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Kristillisen uskon mukaan se ei ole edes mahdollista ja niin minäkin uskon, tosin vajaasti ja heikosti. Tänään haemme koivut portaanpieliin ja käymme Himangalla. Äiti odottaa ja isä on hakenut takuulla kamalan rumat karahkat kaiteisiin:) 

Tästä löytämästäni paperilappumuistosta on vierähtänyt jo vuosia, eikä minua enää odoteta Juhannukseksi kotiin. Juhannuskoivut  koristavat yksiöni takapihaa, joten niitäkään ei  tarvitse hakea ja portaani on vaihtunut terassiin, jonka taas valttasin ja siivoilin. Pyöreälle pöydälle pitsiliina, kukkamaljakko, siniset rottinkituolit  ja puhdas matto terassille riittävät juhannukseeni niin minulle kuin siileillekin. Lapsenlapsi on ekstraa, ukko ja koira odottavat vielä lupaa:)
                                                         

juhannussaunaVanha kansa puhui juhannusviikon pesäpäivistä, joilla he viittasivat lyhyiden öiden tuomiin pitkiin päiviin, joiden myötä aurinko saavutti pesänsä. Kesäpäiväseisauksen jälkeen se siirtyi vaihtorooliin ja alkoi taas pikkuhiljaa pidentää ja hämärtää öitä. Tänä vuonna tuo kesäpäivän seisomus sattuu juhannusaatoksi, joka on nyt pari päivää aiemmin kuin entivanhanen juhannusaatto.

Juhannusta juhlittiin ennen kiinteästi 24.6. viikonpäivistä riippumatta aina vuoteen 1955 asti. Juhannusaatto oli aina 23. päivä kesäkuuta jolloin Ukon maljoja kallisteltiin siihen tahtiin, että kirkonmiehet katsoivat aiheelliseksi puuttua kansan pakanalliseen juopotteluun ja muuttaa juhlan luonnetta vähän uskonnollisempaan suuntaan. Tähän hätään tipahti Johannes Kastajan irtopää kuin tilauksesta, mutta eipä hänkään mahtanut pirunkuselle ja nautintoaineille yhtään mitään. Taikauskosta kansa ei suostunut heti luopumaan, eivätkä keijut ja haltijat jättäneetkään kansaa pulaan. Vielä nytkin he nostattavat sumun järven selälle ja usvat kukkaniityille. Niiden suojassa ne hiipivät lähelle nukkuvia ihmisiä, minkä vuoksi ei kannata mittumaarina nukahtaa ollenkaan:)

Eihän juhannusyö toki olekkaan nukkumista varten ja ellei parempaa tekemistä keksi, voi rynnätä metsään ja kytätä hullunkiilto silmissä Kuolleenkouran kukintaa tai hyytävän hienoja aarnivalkeita. Tarina kertoo, että Sananjalka kukkii vain Juhannusyönä ja pudottaa siemenensä samantien. Tämä taikasiemen tuo kantajalleen sellaisen mahdin, ettei ruosteita ja homeita aarteistaan polttavat Haltijatkaan mahda sille mitään. Polku odottaa ja sananjalka kukkii kohta, joko lähdetään?

Lemmenkipeät naisihmiset repivät yhdeksän koivun oksista vihtavärkkejä, voimistavat niitä lemmenyrteillä, loitsuilla ja kukilla juhannussaunassa. Ja ellei tämä tuota tulosta, niin ehkä he tekivät kuten me tyttöjen kanssa toissa juhannuksena kun innostuimme ryöhimään alasti erään ökyisännän ruispellossa. Suosittelen, sillä saimme heti seuraamme salskeita sinitakkeja, tosin niitä oli vain kaksi, joten tappeluhan niistäkin tuli:)

Juhannukseen kuuluvat tietysti sauna, laituri ja vesihiiden salainen maailma. Ylläolevan kuvan otin siskon laiturilta viime kesänä syntymäpaikkani lähistöltä ja sinnehän se mieli monesti palaa.

Entisinä aikoina paimenet tekivät juhannusliuhtoja lehmien sarviin kieloista ja kaisloista, niin että Mustikin ja Muurikin piti osata ihan sokkona kotiin, mutta luultavasti he kuitenkin salaa vähän luurasivat kaislojen raosta viedäkseen taikahommat kunnialla kotiniitylle. Oma juhannusliuhtani kääntyi seppeleeksi, kuten niin monet muutkin apila- ja kukkaseppeleet, joita on tullut väkerrettyä pellonpientareella pikkutytöstä asti. Siitä pälkähtikin päähäni, että juhannustunnelman ja toivotuksen lisäksi se voisi olla samalla vastaus kesäiseen mandala-haasteeseen.
juhannusliuhta, kukkaseppele

Tämän taikaliuhdan myötä toivotan Sinulle kaunista ja heleää mettumaaria;)


P.s. Anonyymi huomautti allekirjoittaneen järkyttävästä  KARDINAALI munauksesta, joten tulkoot se oikaistuksi: Juhannusjuhla ei todellakaan ole Johannes Kastajan muistojuhla, vaan syntymäjuhla! Minkäs sille mahtaa että irtopäät lentelevät mihin sattuu kun meikäinen innostuu:)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

PUUVENEEN TARINA

"Laivan teki haltija sellaisen, että maata se kulki ja ilmaa ja vettä." Satukirjan ihmelaivan tavoin minäkin opin tuon aivan helposti ja kuljin matkoillani vieraisiin kyliin ja niin outoihin latoihin, että Poste restante tuotti emännällekin pientä päänvaivaa. Tässä minut on jo onnellisesti löydetty ja pääsin samantien "telakalle". Emäntä lotrailee onnesta soikeana lainaruutansa kanssa, joten tässäpä on hyvää aikaa ottaa ultaviolettia kylkeen ja muistella menneitä.

Kuulun Kurikkalan venesukuun ja synnyin Himakakylän veneveistämöllä taitavan Lauri-venemestarin luomuksena vuonna 1994 - apupoikana toimi nykyisen omistajani isä Niilo Niemelä, joka halusi lahjoittaa veneen tyttärelleen. Viimeisen uimakesäni - 2005 - jälkeen pötkötin kyljet puutuen vuositolkulla pimeässä riihessä Villin Lännen rajamailla, missä pääskyt ja varpuset pitivät minua hävyttömästi paskahuussina samalla kun ikävä Herra Pöly ja utelias vanhapiika Sotku vuokrasivat hienot lautani ja kauniit kaareni ahneille sukulaisilleen. Leväkerrostuma kuivettui ajan myötä tiukasti köliin kiinni ja vaivun pikkuhiljaa kuolemansyvään horrokseen. Uneksin merestä, auringosta ja rannasta. Entisistä lämpimistä kesistä, uimareissuista ja isäntäväen vierasporukoiden merimatkoista.  

Uneni jatkui pitkään ja vasta vuosisatoja myöhemmin havahduin ilahtuneena kirkkauteen, mukavasti tuttuun ääneen ja käteen, joka silitti hellästi kokkaani. Pääskyset lennättivät poikiaan, joten syyskesä oli jo ovella. Pettymys kirahti kölini kautta perätuhdolle asti. Ikävöin kipeästi ulappaa, laineita ja moottorin hyrinää, joka kuljetti minua kevyesti eteenpäin. Minut luvattiin viedä syntymäkylän rantalatoon, mutta jostakin syystä en sinne päässytkään, vaan tein välilaskun syntymäkotini navetan ja liiterin välikköön, missä ikäloppu tukkireki ja vanhat kiesit toivottivat minut tervetulleeksi. He rupattelivat iloisesti menneistä ajoista ja kummastelivat sitä mitä ihmettä tein paikassa, joka oli eläkeelle siirtyneiden työkalujen viimeinen saattokoti. Sanoin olevani hyllytetty ikävuosista tai kunnostani huolimatta ja että hevosvoimia minäkin tarvitsin päästäkseni eteenpäin. Sen jälkeen meillä olisi riittänyt juttua vaikka talven yli, mutta syksyllä joku miehenköriläs siirsi minut rantalatoon, jossa vaivuin heti talviuneen.

irja tervaa, veneen tervaus, kevät, kotiranta

Kevään tullen havahduin ja odotin sydän sykkyrällä tuttujen askelten ääniä. Varmasti ne kohta lähestyisivät latoa ja huolisivat minutkin mukaan. Kuuntelin satamalaiturin iloisia ääniä ja odotin vuosi vuoden jälkeen - turhaan. Tunsin itseni likaiseksi ja ikivanhaksi. Viereinen vene kertoi olevansa väärän puun kautta vähän samaa sukua ja se tarinoi minulle merestä, lokeista ja saaristosta, kunnes kyllästyin sen jorinoihin ja lähdin rengasmatkalle naapurikylän rantalatoon, josta emäntäni minut viimein löysi. Tässä hän nyt puunaa ja tervailee minua kuin silloin ennen, mutta jonkun asian hän unohti tykkänään ja tervakin oli paksua kuin terva, kun se aina pihtailee ohenteissa ja säästää väärissä paikoissa. Mutta annan sille anteeksi sillä olen kaivannut niin pitkään näiden käsien kosketusta ja tervan tuoksua.


Vähänko minusta nyt tulikin hieno, kiillän kuin koppakännäri ja sieluni laulaa! Viimeinkin pääsin veteen. Ihmiset kiistelevät siitä, vuodanko ehkä liikaa, mutta itse olen niin onnellinen etten saa sanotuksi edes sitä, että vaseliinilla voisi korjata haljenneen pohjalautani:) 
irkun vene, vene vesille




Genteleman kuvaa minua ja laituria hakevaa emäntää, jota ottaa koko lapsetus päähän. Häpeällisen tyhmiltä vaikuttavat kyllä molemmat kuten videostakin hyvin näkyy, mutta kai se on pakko alistua tilanteeseen ja varsinkin soutajaan, joka ei edes tiedä mihin on menossa:) Kun he lähtivät aloin hitaasti, mutta varmasti vajota. Hätäännyn itseni ja moottorin puolesta, mutta sama mies, joka kerran kööräsi minut latoon, tuli hätiin ja pelasti tilanteen. Hän voiteli haavani umpeen ja vesihän on tunnetusti vanhin voitehista ravistuneelle puuveneellekin, joten ehkä pääsen jo huomenna Sudenkorento-Saareen eli Joonan karvolle.
soutaja, vene, Rahjan saaristo
Hyi olkoot, mikä reissu! Särkivät moottorin ja soutivat vielä kivillekin. Merivesi oli kyllä huippumatalalla, reilut puoli metriä alempana kuin normaalisti, joten annan tämän kerran heille anteeksi. En olisi kyllä ikinä uskonut, että kokenut naisihminen ja vanhan merenkävijän tyttö osaa olla melkein yhtä tyhmä kuin maakrapu Gentleman.

He vetivät minut pitkälle Sudenkorentosaaren rantakivikkoon, vaikka pistin tiukasti hanttiin. Sitä saa, mitä tilaa mietin juuttuessani liejukkoon, josta emäntä lykkäsi minua tyrät rytkyen irti ja ukko uitteli turvasaappaita rantamatalikossa ähertäessään minua illalla vesille. Raskas lastikin purettiin ennen kuin irtosin ja matka kotisatamaan saattoi alkaa. Minulla oli tietysti hillittömän hauskaa siihen asti, kunnes kivet raapivat jälleen hienoa hipiääni. Kyllä nuo hullut minut tänä kesänä vielä hukuttavat, ei kai sille mitään mahda. Mutta mitäpä ei vene tekisi emäntänsä vuoksi, joka kaipaa Muistojen mökille. Uhraa vaikka elämänsä, sillä tiedän miltä tuntuu, kun kukaan ei tule, vaikka odottaa ja odottaa. Aivan kuin se pieni Mökkikin saaressa, joka odotti paljon kauemmin kuin minä:)

P.s. Kiitän lainatrailerin omistajaa veden äyskäröinnistä ja muusta huollosta ja toisia ystäviä huoltopesu mahdollisuudesta. On se ihmeellistä että maailmassa on näin ihania ihmisiä 💛

tiistai 21. toukokuuta 2013

OI IHANA TOUKOKUU

Toukokuun tyttö on Neiti Kevään ja Mamselli Kesäheinän räväkkä pikkuserkku. Mutta siinä missä Neiti Kevät ujostelee ja hyysää viluisia pajunlampaita ja Mamselli Kesäheinä unettaa pääskynpoikia uneen - soutaen luppoajat laiskasti järven selkää - repäisee Toukokuun tyttö kesänportit auki, heittelee vihreät hunnut puihin ja kukittaa pientareet viillättäen sifonkihame korvissa juhlasta toiseen.

Armon vuonna 2013 Toukokuun tyttö varasti tanssilistalleen kaikki mahdolliset vuorot. Tänä vuonna Valpuria tanssattiin nilkat kohmeessa, rakeita hiuksissa ja kaiken lisäksi nurkan takana odotti jo totinen Herra Helatorstai, joka paiskasi juhlaköörin kyökin nurkalle äidin hyysäyshommiin. Ja kun äidit oli juhlittu, piti toisella korvalla jo kiireesti vilkuilla Helluntai heilaa, ellei pihavarastossa tai vanhassa navetassa ollut sen verran kuosissa olevaa, että sitä kehtasi pitää heilan korvikkeena. Tänä vuonna valkolakit livistivät muiden koulukkaiden tavoin kuitenkin Mamselli Kesäheinän tupaan, joten alkupuolen juhlinta kostautui ja Toukokuun tyttö huhki loppukuun pölyhuiska kädessä, tapettirullat, maalipöntöt ja taikinakulhot kainalossa.

Toukokuun tyttö, piirrustus by irja
Toukokuun tyttö, piirrustus by irja, toukokuu

Eerikki oli hellepäivä, joka sattui tänä vuonna entivanhasen Helluntain valmistuspäivän kohdalle. Nykyään helluntaipyhiäkin on vain yksi, kuten Loppiaispyhiäkin. Rahvaan juhlapyhät  ovat työaikalakien ja säädösten myötä muka rasittaneet työnantajan kukkaroa ja lisänneet turhia vapaapäiviä. Ennen vanhaan, jolloin oli vielä kuusipäiväinen työviikko, siirrettiin Juhannuskin viikonloppuun, tarkemmin vuonna 1955. Joulu on vielä kummasti säilynyt omalla paikallaan viikonpäivistä huolimatta.

Kylmä Erkki on aina hyvä merkki, mutta tänä keväänä se oli heleä ja lämmin. Vanhojen merkkien mukaan Eerikin kuitenkin kuului kukuttaa käet ja hypittää sammakot ja Erkistä odotettiin kesän todella alkavan. Ristiriitaisuus on aika ilmeinen, mutta ihmiset olivat ennen viisaampia: Kävi niin tai näin, niin aina meni ennusteiden mukaan. Toukokuun tyttö pyörittää hularenkaitaan ja niiden suhina muistuttaa yhä enemmän sirkutusta, kurnutusta ja kiurun helisevää liverrystä. Tähtitaivas himmenee  valon myötä ja Toukokuun tyttö huitaisee kohta loputkin maidonvalkeat yöt ja mittariperhoset Mamselli Kesäheinän hellään hoivaan:)

22.5.Tämä sepustus kuului sarjaan taivaaseen karanneet kirjoitukset ja latausta pelkäävät kuvat. Sitä minkä takia nyt on ollut ohdakkeista, en tiedä. Ehkä se johtuu haittaohjelmista, joihin on lentänyt kevään kunniaksi tavallista isompi ilolintulauma:)

tiistai 14. toukokuuta 2013

PELASTUSTA JA PARODIAA

Kansallinen Pelastakaa lapset-liike syntyi suffragettiskandaalien värittämässä Englannissa vuonna 1919, jolloin Eglantyne Jebb sisarineen perusti Save the Children Fund-säätiön. Heidän taholtaan saatiin aikaan myöskin "Lapsen oikeuksien julistus" joka ennakoi myöhemmin julkistettavaa YK:n Lapsen yleisoikeuksien sopimusta. 
Ester Hällström, myöhemmin Ståhlberg, oli tutustunut Tanskassa kasvatuskotijärjestelmään joskus 1910-luvun paikkeilla, mikä esimerkki sai hänet perustamaan sodan runtelemaan Suomeen Koteja kodittomille lapsille-yhdistyksen vuonna 1922. Yhdistys muutti nimensä Pelastakaa Lapset ry:ksi 1945. Yhdistyksen pääasiallinen tehtävä oli sijais- ja adoptiokotien järjestäminen sodan tai jonkun muun syyn vuoksi orvoiksi ja kodittomiksi jääneille lapsille. Myöhemmin toimintaan kehitettiin Lasten hätäapurahasto ja kummilapsitoiminta. Pelastakaa lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti  sitoutumaton lastensuojelujärjestö. Lasten Päivän säätiö perusti 1950-luvulla Linnanmäen huvipuiston ja Pelastakaa Lapset ry on säätiön perustajajäsen.

Vuonna 2000 Pelastakaa Lapset ry liittyi osaksi Save the Children-järjestöä ja sen jälkeen sitä onkin ryvetetty olan takaa. Pelastakaa Pedofiilit-nimiparodiointi sai sakkotuomion syyskuussa 2009.  Sen jälkeen haittaohjelmahuorat jylläsivät Pelastakaa Lapset ry-sivustolla niin että sitä syytettiin jopa lapsipornosta! ja kaikesta muustakin potaskasta mitä nämä linkit monikansallisten - jos nyt yksityisten- sivuille lykkäävät. Sivut joutuivat tästä syystä Googlen estolistalle vuonna 2010. Haittaohjelmahuorien sutenööribisnes kukoistaa komeasti edelleenkin, eikä näiltä paskahousuilta ainakaan ahkeruutta puutu niiden keksiessä mitä pirullisimpia koukkuja, tehdäkseen bisnestä haittaohjelmien estoon tarkoitetuilla, piirun verran alamittaisesti toimivilla ohjelmillaan, niin että jatkorahastus on varmasti taattu.

Viimeisin syytös, jonka luin puhdasoppiselta Save the Children-vihaajalta oli kirjoitus Uusi Suomi blogissa 13.4.2013. Se sivusi musiikkibisnestä, jossa Save the Children kukoisti KID-sing-laulukilpailun yhtiökumppanina, jossa lapsia ja heidän oikeuksiaan kirjoittajan mukaan riistetään järkyttävästi. Näin voi tietysti ollakin, sillä bisnes on aina bisnestä. Samassa yhteydessä mainittiin myös Seura-lehden kannanotto, joka rajoittui pelkästään laulukilpailuun ja sen mentaliteettiin. 

Lapsibisnes on aina ja ehdottomasti tuomittavaa, mutta kummallista tässä on se, että samainen mies säälittelee pedofiilimyönteisen kirjoittajan saamaa sakkotuomiota, jonka syyn takia hän myös kyseenalaistaa (lue mustamaalaa) järjestön toimintaa. Äkkiä ajateltuna vähän ristiriitaista, josta tulee väistämättä mieleen se, että ehkä hän pitääkin pedofiliaa pelkkänä yksilön oikeutena,  eikä lainkaan rikoksena? Alkuperäisessä "parodiassakin" muistaakseni vähän tähän suuntaa kehuskeltiin. Musiikkibisneksen yhtiökumppanuus ei mielestäni ole ihan näin hirvittävä juttu riistostaan huolimatta.

Kuva kuuluu ansiomerkin mukana tulleeseen todistukseen, joka koristi kotini seinää aika kauan ja minusta se kuvaa hyvin sen aikaista brändiä mikä yhdistyksellä silloin oli. Nythän logo on kansainvälistymisen myötä ihan erilainen ja sitä voi käydä ihailemassa joko mainitsemassani Uusi Suomi blogissa tai yhdistyksen omilla sivuilla. 

Kuvalupa maksusiirtolapun mukana tulleeseen Colin Cowleyn ottamaan liikuttavaan ja kauniiseen kuvaan myönnettiin ensialkuun puhelimitse, mutta peruttiin myöhemmin tarkistuksen jälkeen pois, kun selvisi että kuva oli tarkoitettu pelkästään yhdistyksen omaan käyttöön. Ehdein sen kuitenkin tällätä tuohon postauksen alkuun ja julkaistakin, joten en tiedä näkyykö se jossakin hakujutuissa vieläkin.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

SATUMETSÄ-MANDALA


Tämän kertaisen haasteen aiheena oli metsä. Ennen kuun pimennystä kuvasin metsätunnelmaa, mutta kuinkas sitten kävikään?  Keijua tuuraava jouluenkeli lehahti perhoslentimiksi tuunatuilla siivillään paikalle ja karhu löntysteli äreänä ohi. Aikaa tuhraantui turhankin paljon oikean tunnelman löytämiseksi ja kaiken lisäksi keiju ryökäle diivaili koko ajan ottaen päikkäreitä miten sattuu, orava hyppeli lattialle ja tonttu häipyi joka värsyn välissä ottamaan kuutamoa sinivuoririnteelle:)

Metsään kuuluvat purojen solina, auringon välke suolla, muurahaiset ja perhosten lento, mutta tähän kuvaan en ennättänyt niitä enää millään värkätä, sillä haasteaika oli lopussa. Mukavaa Valpuria kaikille! Puhalla nakit ajoissa, syö ilmapallot, juo munkit, pure simat ja kurvaile harrikalla kirkkoon:)

torstai 18. huhtikuuta 2013

JOKIALLAKKA



6.4.2013 olivat hiihtokelit ja moottorikelkkailu jokisuistossa vielä parhaimillaan. Yöllä oli vuodenaikaan nähden varsin kipakoita pakkaskelejä, jopa -14 astetta. Torstaina 11.4. oli mukava pikku pakkanen ja kävin satamassa ja aina merenrannassa asti. Merenjää oli vielä tukevasti paikallaan.


Suviyöt 12. - 14.4. - joita vanha kansa myös pikkukesäksi kutsui - näyttivät suotuisat merkkinsä kesän saapumista hallaa ja satoa ajatellen ja kevät rysähti kerralla päälle kantaen joutsenet mukanaan:) Itse kuulin kevättörähdykset iltalenkilläni sunnuntai-ilta 14.4. jolloin piti vielä urheilla heikoilla kevätjäillä.


Pulputusta, ritinää ja muita jäänlähdön kevätääniä on vaikea vastustaa ja vaikka olinkin varovainen, niin virtapaikka meinasi vähän yllättää. Sen takia valitsin suosiolla  pienemmän sivuhaaran, jossa sielläkin vesi nousi jäänpäälle pelottavan nopeasti ihan silmissä.

Pienet aukeavat virtapaikat syövät jäiden lähdölle tietä. Hämärä painoi jo kovasti päälle, joten harpoin joutuisasti railoontuvaa jäätä joelta pois.Tämä olikin viimeinen kerta kevätjäillä, sillä keskiviikkoiltana 17.4.2013 Etelähaaran alajuoksu oli jo täysin vapaa, mutta jotenkin vaisu. Kaksi edellistä yötä joki ryskyi ja paukkui heittäessään jäisiä kahleitaan irti.

18.4. julkaistuun Jokiallakkaan päivitin dramaattisen tulvatilanteen ja jäiden lähdön tunnelmia vielä jälkeenpäin.

Iltalenkillä 19.4. vedet näyttivät jotenkin isoilta ja virta oli vauhkoontumassa. Ehkä se pakeni yläjuoksulta tulevia suuria jäämassoja.



Päivällä 20.4.vääntäydyn etelähaaran alajuoksulle, kun kuulin että Pohjoishaaran yläjuoksulle oli muodostunut pato ja osa siitä jo purkautumassa. Paloauto ujelsi ja helikopteri lenteli ympäriinsä. Kuulin huhuja, että porukoita olisi joutunut jo veden varaan kun jääpato oli osaksi murtunut ja siirtynyt lähemmäksi kirkonkylää. Kuvailin etelänpuolen rauhallista alajuoksua, jonka rannalle joki paiskoi jäälohkareita.



Irroittelin takapihalla särkynyttä aitaelementtiä, kun joku kertoi, että pohjoinen haara oli purkanut jääpadon keskelle kylää, joten pakkohan sinne oli lähteä katsomaan tilannetta. Tiesulut oli purettu ja poliisit olivat häipyneet, mutta pelastuslaitoksen ihmiset olivat työn touhussa ja kartoittamassa tilanteita edelleen. Isot jäälohkareet olivat lentäneet pitkin pihoja ja täyttäneet jopa tiet. Tilanne räjähti päälle muutamissa minuuteissa. Henkilövahingoilta säilyttiin, mutta 30 ihmistä evakoitiin, mikä on aika harvinaista näillä seuduilla.


Uutisoinnissa oli paljon näyttävämmät kuvat akuuttihetkeltä, nämä otin vasta, kun tilanne oli jo ohi.

Tällä hetkellä joki virtaa vallattomasti kohti merta,
mutta kesää kohti se kummasti  kesyyntyy ja muuttuu  usein mitättömäksi ja hyvinkin huomaamattomaksi. Viime syksynä se tosin innostui tulvimaan myös yli äyräiden. Katsotaan mitä se nyt keksii kun syksy jälleen saapuu?




21.4. Jokihan ei syksyä odottanut kun oli hyvään vauhtiin päässyt. Olin nukahtanut iltayöstä helikopterin ääneen, joka valvoi tilannetta ilmasta käsin ja päivällä surina jatkui edelleenkin. Yläjuoksun ruuhkautuneet jääpadot pitivät ihmisiä edelleen jännityksessä, poliisi valvoi tilannetta ja Pyhäjoki pysytteli uutisissa toista päivää. Itse olin mökillä koko kauniin, tuulisen päivän, mutta iltasella hipsin Tammelle kuvaamaan kosken kuohuja ja jäitä.



Ylläoleva video on kuvattu Hourunkosken PienoisNiagaralta näihin aikoihin pari vuotta sitten ja tilanne lienee kohta sama ellei vielä juhlavampi. Stilisointi on vähän kesken, mutta klikkaa nuolta, niin sieltä se lähtee. Filmi sopii tämän hetkiseen kevättunnelmaan, joten antaapa veden virrata ilman kummempia editointeja.

Muut kuvat ovat puhelimella luurattuja:)