JUHANNUSKEIJUT

Juhannus ilman keijuja, ruusuja ja syreeneitä ei ole juhannus eikä mikään. Vähän yllättäin keijukaisjuhannus ei ollutkaan pelkästään allekirjoittaneen päähänpisto, vaikka aluksi niin luulinkin. Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet monet muutkin keijujen kanssa Juhannusyönä kaiskanneet etenkin runoilijat:) Lumisade tai pikku pakkanen ei keijukaista haittaa ollenkaan, sillä ne tanssivat harsonkevyesti niin lumihiutaleissa kuin sinisillä usvaniitylläkin ja venevalkamien rantavesissä juhannuskesän maidonvalkeina öinä. 

Mutta yritäppä kuvata niitä pikku ryökäleitä, niin ne pyrähtävät oitis karkuun tai muuttuvat pelkiksi negatiiveiksi, kuten alla olevasta kuvasta voi havaita. Korkeintaan yksi tuhannesta kuvasta onnistuu jotenkuten, mutta senkin keiju valottaa ovelasti pilalle. Sitä, miten ne sen tekevät, ei minulla ole aavistustakaan! Tämäkin kuva näytti kamerassa tosi kauniilta, mutta kun latasin sen koneelle niin ABRACADABRA!  Se hävisi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli vain tämä hailakka vedos.

Klikkaamalla edellistä taikasanaa pääset mustalle niitylle, johon voit taikoa oman kesäkukkaniittysi:)

Joka Juhannus vannon, etten piittaa ampiaisen aivastuksen vertaa näistä ilkikurisista olennoista, mutta silti löydän itseni luuraamasta ruusupuskan juurella tai hortoilemassa kuvalaatikon kanssa keskellä yötä pitkin kukkaniittyjä odottaen ihmettä - sitä, että vielä joskus onnistun vangitsemaan kuvaan sateenkaarisiiven ennenkuin se lehahtaa helisten lentoon:) Ehkä se onnistuu vasta vanhan Juhannuksen aattona. Tai kesäpäivän seisauksen aikoihin, joka sijoittuu tänä vuonna Juhannuspäiväksi:)

Pieni polku salainen viekottaa mua metsän syliin,
luonto kauneuttansa ympärilläni tuhlaa,
en kaipaa muiden seuraan meluisiin kyliin,
olen osa metsänväen juhannuksen juhlaa.

Pajulinnun suruisa laulu sieluani soittaa,
juhannuskeijut ihanimmat niityllä karkeloivat,
oravakin puun latvasta huomioni voittaa,
juhannusta lehdot järvet niityt, salot ja vuoret soivat.

E.A. Wiksten

Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa,

sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.

On korkean korkea taivaankaari

taikaa on täynnä yö mittumaarin.

Eeva Peltonen

Mittymaarja, keito keiju,

hiipii juhannuksen yöllä, suuret silmät unelmoi,

helmet välkyy, soljet soi,

mesikukka välkyy vyöllä

Larin-Kyösti

Koleahko pikkukesä (kevätkesä ennen Juhannusta) ei ole huono enne kesän kannalta, koska ennusteiden mukaan pikkukesä on ison kesän vastakohta. Alkukesän koleutta tosin sotki omituinen helleaalto, joka saattaa hyvinkin sekoittaa vähälumisen kesän ennustetta. Paarmoja ei ole vielä näkynyt, mikä on hyvä enne kesän kannalta sekin. Vilpoisia alkukesän ilmoja eivät entiset ihmiset moittineet ollenkaan, sillä lämpimän toukokuun jälkeen oli oikeastaan hyväkin että oli koleaa, jotta sato sopivasti karaistui "sillä vilu viljan kasvattaa, lämmin terän tekee."

Yhdeksän koivun oksista olen vanhan tavan mukaan taas kerran juhannusvihtani tehnyt. Neitseellisissä nuoruudessa se oli tehokas tapa parantaa naimaonnea, mutta enää sillä ei saa aikaan edes vähäistä mielenkiintoa, soidintanssista puhumattakaan:) Mutta mihinkäs vanha koira tavoistaan pääsee. Juhannuskuusta en ole sentään hommannut, kuten vanhana aikoina tehtiin Pohjanmaalla. Se karsittiin melkein latvaa myöten ja se toimi juhannussalon tavoin, joka on tuttu tapa ainakin Ahvenanmaalla ja Kustavissa. Portaan pielen koivutkin taitavat jäädä kaunistamaan metsämaita.  Alla olevan runon tuomi-sanan kohdalle voisi vaihtaa vaikka syreenit sillä ihmettelen missä päin Suomea tuomi olisi kukkinut juhannuksena, ehkäpä saaristossa?

Heilu keinuni korkealle,

nythän on juhannusilta, mesimarja maistaa

ja tuomi tuoksuu

ja kuulas on taivahan silta!

Toivotan mukavaa, kaunista ja vähälumista Mittumaaria kaikille:)

JUHANNUSTA

Juhannusmuisto vuodelta 1990.

Istun portaallani ja kuuntelen Juhannusta. On siivottu ja väsytetty itseä viikko, enemmäkin, kuten aina ennenkin ennen juhannusta. Nyt saa vain istua hiljaa, muistella menneitä juhannuksia ja olo on kuin lapsena, seesteinen ja selkeä. Ei jaksa surra, vaikka tietää että jossakin soditaan ja joku itkee jossakin, niin itsekäs on ihmisen onni, ei se kysele lupaa, ei auta kärsiviä, on aikansa ja siirtyy sitten jollekin toiselle.

Pullakahvit odottavat heräävää perhettäni. Ilma on mitä ihanin, en muista yhtään näin kaunista juhannusaattoa. Saisinpa istua vielä monta juhannusta tässä, omalla portaallani. Ehkä minä istun vielä sittenkin kun olen jo lähtenyt. Aina Juhannusaattona. Ajatuksena se on viehättävä ja helppo, parempi kuin se, että lakkaisi kokonaan olemasta, kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Kristillisen uskon mukaan se ei ole edes mahdollista ja niin minäkin uskon, tosin vajaasti ja heikosti. Tänään haemme koivut portaanpieliin ja käymme Himangalla. Äiti odottaa ja isä on hakenut takuulla kamalan rumat karahkat kaiteisiin:) 

Tästä löytämästäni paperilappumuistosta on vierähtänyt jo vuosia, eikä minua enää odoteta Juhannukseksi kotiin. Juhannuskoivut  koristavat yksiöni takapihaa, joten niitäkään ei  tarvitse hakea ja portaani on vaihtunut terassiin, jonka taas valttasin ja siivoilin. Pyöreälle pöydälle pitsiliina, kukkamaljakko, siniset rottinkituolit  ja puhdas matto terassille riittävät juhannukseeni niin minulle kuin siileillekin. Lapsenlapsi on ekstraa, ukko ja koira odottavat vielä lupaa:)
                                                         

Vanha kansa puhui juhannusviikon pesäpäivistä, joilla he viittasivat lyhyiden öiden tuomiin pitkiin päiviin, joiden myötä aurinko saavutti pesänsä. Kesäpäiväseisauksen jälkeen se siirtyi vaihtorooliin ja alkoi taas pikkuhiljaa pidentää ja hämärtää öitä. Tänä vuonna tuo kesäpäivän seisomus sattuu juhannusaatoksi, joka on nyt pari päivää aiemmin kuin entivanhanen juhannusaatto.

Juhannusta juhlittiin ennen kiinteästi 24.6. viikonpäivistä riippumatta aina vuoteen 1955 asti. Juhannusaatto oli aina 23. päivä kesäkuuta jolloin Ukon maljoja kallisteltiin siihen tahtiin, että kirkonmiehet katsoivat aiheelliseksi puuttua kansan pakanalliseen juopotteluun ja muuttaa juhlan luonnetta vähän uskonnollisempaan suuntaan. Tähän hätään tipahti Johannes Kastajan irtopää kuin tilauksesta, mutta eipä hänkään mahtanut pirunkuselle ja nautintoaineille yhtään mitään. Taikauskosta kansa ei suostunut heti luopumaan, eivätkä keijut ja haltijat jättäneetkään kansaa pulaan. Vielä nytkin he nostattavat sumun järven selälle ja usvat kukkaniityille. Niiden suojassa ne hiipivät lähelle nukkuvia ihmisiä, minkä vuoksi ei kannata mittumaarina nukahtaa ollenkaan:)

Eihän juhannusyö toki olekkaan nukkumista varten ja ellei parempaa tekemistä keksi, voi rynnätä metsään ja kytätä hullunkiilto silmissä Kuolleenkouran kukintaa tai hyytävän hienoja aarnivalkeita. Tarina kertoo, että Sananjalka kukkii vain Juhannusyönä ja pudottaa siemenensä samantien. Tämä taikasiemen tuo kantajalleen sellaisen mahdin, ettei ruosteita ja homeita aarteistaan polttavat Haltijatkaan mahda sille mitään. Polku odottaa ja sananjalka kukkii kohta, joko lähdetään?

Lemmenkipeät naisihmiset repivät yhdeksän koivun oksista vihtavärkkejä, voimistavat niitä lemmenyrteillä, loitsuilla ja kukilla juhannussaunassa. Ja ellei tämä tuota tulosta, niin ehkä he tekivät kuten me tyttöjen kanssa toissa juhannuksena kun innostuimme ryöhimään alasti erään ökyisännän ruispellossa. Suosittelen, sillä saimme heti seuraamme salskeita sinitakkeja, tosin niitä oli vain kaksi, joten tappeluhan niistäkin tuli:)

Juhannukseen kuuluvat tietysti sauna, laituri ja vesihiiden salainen maailma. Ylläolevan kuvan otin siskon laiturilta viime kesänä syntymäpaikkani lähistöltä ja sinnehän se mieli monesti palaa.

Entisinä aikoina paimenet tekivät juhannusliuhtoja lehmien sarviin kieloista ja kaisloista, niin että Mustikin ja Muurikin piti osata ihan sokkona kotiin, mutta luultavasti he kuitenkin salaa vähän luurasivat kaislojen raosta viedäkseen taikahommat kunnialla kotiniitylle. Oma juhannusliuhtani kääntyi seppeleeksi, kuten niin monet muutkin apila- ja kukkaseppeleet, joita on tullut väkerrettyä pellonpientareella pikkutytöstä asti. Siitä pälkähtikin päähäni, että juhannustunnelman ja toivotuksen lisäksi se voisi olla samalla vastaus kesäiseen mandala-haasteeseen.

Tämän taikaliuhdan myötä toivotan Sinulle kaunista ja heleää mettumaaria;)


P.s. Anonyymi huomautti allekirjoittaneen järkyttävästä  KARDINAALI munauksesta, joten tulkoot se oikaistuksi: Juhannusjuhla ei todellakaan ole Johannes Kastajan muistojuhla, vaan syntymäjuhla! Minkäs sille mahtaa että irtopäät lentelevät mihin sattuu kun meikäinen innostuu:)

PÖRINÄÄ TERASSILLA

Kesän korvalla ahkeroi Neiti Ampiainenpampiainen kauniin pyöreää pesää ilman rakennuslupaa ulkovarastoni takaseinään. Törkeää ja täysin laitonta toimintaa, johon ei ollut muuta lääkettä kuin armoton vastaisku, jolla pesä tuhottiin. Ampiaiset kiukuttelivat ja kiroilivat pitkän aikaa jälkeenpäin, mutta minäpä en välittänyt niistä tuontaivaallista, sillä touhusin hullun tavoin terassin siivouksessa ja varaston siivouksessa. Eräänä päivänä vilkaisin ohimennen oven yläpuolelle. Siellä se oli jälleen! Hieno rakennelma, jossa hääri ainakin kymmenen ampiaista. Onnistuneesti sain vangituksi kuvaan vain tämän rakennelmia tarkastavan Amp-insinöörin vatupasseineen. Hän oli täysin keskittynyt työhönsä. Toiset kuvat olivat epätarkkoja, joko niin, että zoomaus teki niistä epäselviä, tai käsi tärähti tai välillä jopa tutisi:) Olen luullut aina että kuningatar rakentaa pesän alunperin ihan yksin. Kyseessä on tuiki tavallinen suomalaisversio Vespula vulgaris-ampiaislajista. Siinä missä sammakko ja siili inhosivat syvästi terassin siivousta ja vernissa-öljy-coctaelin tuoksua, ampiaiset ilmeisesti vain innostuivat siitä juhannuksen myötä. Kuten muuten minäkin:)

Nämä eunukkiampiaiset vai mitä nyt lienevätkään työläishanttabuleja - jotka pörisevät päättömän ihastuneina kuningattaren ympärillä - olivat suhteellisen rauhallisia. Niille saattoi huoletta huiskaista järkeä kalloon ilman sen suurempaa sensaatiota. Tämäkin pesä olisi kannattanut hävittää jo tässä vaiheessa:(

Jostakin hassusta syystä minua kuitenkin säälitti hävittää näin hieno pesä, toisaalta taka-ajatuksena saattoi olla sekin, että filmaan toimintaa ennen sen hävittämistä. Tässä vaiheessa vaatimaton pesän tekele on kuitenkin vielä täysin  huomaamatta ja joku hössäke häärää terassilla mielessään tuleva ikkunoiden pesu ja juhannuskeiton keittäminen, joista viimemainittu oli ensimmäinen kerta elämässäni. Keitin sen kaupantätin Vanhanajan maidosta ja monien kommervenkkien jälkeen keitto onnistuikin yli odotusten. Hera punasteli sopivasti jo kuuden tunnin jälkeen ja sain sattumiakin mukaan turhasta alkustressistä huolimatta.

Ja kohta koittikin kaunis ja aurinkoinen mittumaari, joten kyllä se raataminen auttaa aina:) Tässä juhannusvihtojen tekoa terassilla yhdessä keijutytön kanssa. Keräsimme koivunoksat miljoonien sääskien avustamana illalla koiralenkillä, kuten ne pakolliset 7 taikakukkaakin tyynyn alle juhannuskeijujen nostattaman usvan keskellä :) 

Loppukevennyksenä tarjoan ampparivideon. Jostakin syystä en ole näin läheltä niitä koskaan kuvannut. Ampiaisenpisto on edelleenkin oman kipukynnyksen rajamailla, mutta jälkeenpäin tuleva olotila on kuitenkin huomattavasti paljon kurjempi. Nyt vältyin siltä hiuksenhienosti, kiitos suhteellisen kiltin Bodyguardin:) Vastoin yleistä luuloa, ampianen ei suinkaan kuole pistokseen, jos se säilyttää piikkinsä, toisin kuin Maija-mehiläinen. Ampiaisenpiston ensiapuna toimii kylmäpakkaus, kyytabletti ja särkylääke. Käsikaupan antihistamiinia voi ottaa saman tien, ellei omaa reseptiä ole määrätty esimerkiksi siitepölyallergian vuoksi.

Tässä vaarallisen pisteliäs rouva Kunigatar häärii syötellen tulevia jälkeläisiään, joista kehittyvät kesän myötä pesän todelliset työläiset. Koiraat (kuhnurit) ja uudet kuningattaret syntyvät vasta loppukesällä. Vain Rouva Kunigatar talvehtii ja muut kuolevat talven tullen, joten pesäkin on yleensä  yksivuotinen.

Filmaus tehtiin lainavehkeellä, ohjaus ja kuvaus by Mustis, editointi Gentleman.

Huomasin 21.7.2014 ettei ampparivideo enää toiminut. Syytä siihen en ymmärrä, joten latasin raakaversion, mikä oli vielä oli tallessa. Siitä puuttuu tekstitys etc mitkä olin filmiin alunperin suunnitellut.