Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

TAUDIN JÄLKEEN



Nyt kun paljon odotettu, stressattu, rakastettu ja jopa vihattu JOULU on pikkuhiljaa siirtymässä Uuden Vuoden räjähtäviin tunnelmiin, voi hilpein mielin muistella kinkkua, joka vaati ainakin kolme paistokertaa kypsyäkseen kunnolla. Tai sitä, miten osa joulupaketeista oli tonttu Torvisella hukassa vielä aattona. Kaiken huippu oli se, että joulurauhan julistus, jonka Suomen Turku on julistanut keskiajalta lähtien, tuli kuunneltua arkisesti kaupan pihalla autossa eikä kotona kuten ennen.  Joulurauha julistettiin alkunperin pelkästään ruotsiksi, mutta Armon Wuonna 1711 tapahtui niin kamala onnettomuus, että se julistettiin rahvaanomaisesti myös suomen kielellä! Ja tämä käsittämättömyys jatkuu yhä edelleenkin:)  

Joulutunnelmaan valmistautuessa ja joulua odottaessa ihmiset käyvät sen seitsemän kertaa joulukonserteissa, kauneimmissa joululauluissa, adventtikirkoissa tai edes vesperissä, mutta minä jumalaton en ehtinyt edes aattoillan kirkkoon ja joulukirkossa nukahdan takuulla kesken veisuun, joten jätin testaamatta. Viime joulun alla kävin muistaakseni melkein näissä kaikissa ja olin ehkä vähän jumalisempi ja onnellisempi silloin - vai olinko?

Mutta jotakin onnellista ja kestävää oli tänä jouluna siinä että kylästelimme leppoisasti lapsenlapsen kanssa sukulaistaloissa aattopäivinä, maistelimme yhdessä pipareita ja kävimme pikku jouluostoksilla, jossa mietimme hyvin tarkkaan mihin kaikkeen 6-vuotiaan rahat riittävät ja mikä olisi mukava juttu isosiskolle tai pikkusiskolle, kaveria, isää tai äitiä unohtamatta. No, eihän se raha riittänyt millään, joten jossakin kohtaa oli pakko vähän jeesata:) Kaikilla muilla näkyi olevan aivan jumalaton joulukiire ja hössötys, mutta meilläpä ei ollut kiirettä mihinkään. Niin no, ehkä joulupullan tekoon korkeintaan. Jouluaaton tunnelman kruunasi kuopus perheineen ja sen jälkeen pyörähdimme vielä iltamyöhällä Villissä Lännessä,  jossa joulutohina oli allaolevan kuvan kaltainen:) Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja vaikka kuinka venyttää juhlatunnelmaa, on pakko uskoa että se keskeisin joulujuhla on auttamatta jälleen kerran ohi. 

Siitä huolimatta joulunaikaa on vielä jäljellä ja sehän kestää ainakin loppiaiseen asti. Vanha kansa puhui usein joulun arkipyhistä ja välipäivistä, jotka olivat vielä suurta juhla- ja vierailuaikaa. Varsinaisia kirkollisia joulunpyhiä oli alkunperin neljä, vaikka kirkko katsoikin karsaasti rahvaan liiallista vapaa-aikaa, mikä johti kansan vallattomuuteen ja huonoon elämään. Toisaalta runsaiden joulupyhien takia kirkko lämpeni tavallista useammin porukoiden ollessa pakotetut sanankuuloon. Jo 1500-luvulla Martin Luther, kuten myös Kustaa Vaasa olivat sitä mieltä, että turhan monet juhlapäivät aiheuttivat vain turmellusta ja velttoilua kansassa, mutta vasta vuoden 1741 valtiopäivät antoi tiukan määräyksen poistaa muutamia juhlapyhiä. Määräys jouduttiin kuitenkin äkkiä perumaan vastalauseiden ja raivostuneen kansan vuoksi. 

Vuonna 1772 Kustaa III  uskalsi viimeinkin toteuttaa aikeen ja sehän sopi loppujen lopuksi kansalle paremmin kuin hyvin, vaikka sillä ei ollut aikomustakaan luopua hyvin ansaituista pyhistään:) Kun enää ei ollut puolipakollista kirkkoon menoa, se alkoi viettää niinsanottuja pikkupyhiä, jolloin kaikki raskaampi työ ja aherrus oli melkein sopimatonta, mutta erilaiset leikit ja talkoot sopivat niihin kuin kirves hakkuupölkkyyn. Ja talkoitten jälkeen maistui aina sahti ja huikka paloviinaa, jonka jälkeen olo oli höyhenenkevyt ja unelmat todellisia. Nämä arkipyhät istuivat tiukasti kansan muistissa aina viime vuosisataan asti ja vasta nykykansa on unohtanut ne kokonaan. Heidän joulunsa alkaakin vasta jouluaattona eikä Tuomaanpäivänä kuten ennen muinoin ja kestää korkeintaan Tapaniin, jos aina sinnekään. Kaikilla on kiire jouluun ja yhtä kiire siitä pois.
                                                                                                                                                             

Monet ovat olleet töissä niin jouluna kuin välipäivinäkin ja osa on paennut joulua aina ulkomaille asti. Mutta juuri nyt on oikea aika miettiä Uuden Vuoden taikoja, valmistautua Loppiaistanssiaisiin ja viivähtää vielä hetki menneessä joulussa joulusävelmien ja ajatuksien myötä. Itse jätän joulun ja tohinan taakseni aina haikein mielin, eikä minua lohduta tieto siitä, että kuvan kaltainen joulutunnelma ripakinttutonttuineen toistuu vuoden päästä taas uudelleen tai oikeastaan jo paljon aiemminkin. Sinne tuntuu olevan loputtomasti matkaa, vaikka nykyään joulut ja juhannukset vaihtuvatkin tosi nopeasti verrattuna entiseen, jopa niin ettei aina mukana pysy. Kertooko se iän mukana tuomista vuosirenkaista vai pelosta että kaikki loppuu ikäänkuin kesken, vaikka vuodet ovatkin keränneet taakkaa harteille kuin salaa, mikä alkaa jo kovasti painaa. Ehkä se joskus painaa niin paljon, että siitä voi mielihyvin luopua? Mutta vielä nyt katson odottavasti Uuteen Vuoteen ja varovasti myös uuteen jouluun, johon voin luottaa kuin vanhaan ystävään.

P.s. Jäi muuten mainitsematta kaiken jouluhössötyksen ohessa se, että luokseni pyrähti aatonaattona ihan oikea Joulukärpänen. Kovin oli kankea ja liikkui vaivalloisesti, joten pistin sen miettimään syntyjä syviä kukka-asetelmaan, mutta kuten kärpänen ainakin, se kiittämätön haihtui kuin tuhka tuuleen. Vanhempi polvi saattaa muistaa samannimisen joululehden, joka ilmestyi vuosina 1927 - 1967 Aatamin ja Eevan päivän kunniaksi:)

maanantai 20. joulukuuta 2010

TAUTI NIMELTÄ JOULU


Vanhan joululaulun mukaisesti helinää ja helskettä riittää kovasti viimeisinä päivinä ennen joulua, sillä jokavuotinen tauti nimeltä Joulu, on iskemässä koko kansaan! Se ilmenee siten, että kaikki mahdolliset kaapit pitää siivota ja hankkia täpötäyteen lahjoja. Mieluiten ne pitää värkätä kokonaan itse. Matot pitää pestä, ikkunat puunata, ommella uudet verhot tai puhdistaa/pestä vanhat, mankeloida ja silittää lukuisat joululiinat, lakanat jne. Puhumattakaan lanttu-, porkkana-, maksa- ja perunalaatikoiden, maustekakkujen, piparien, torttujen, karkkien, rosollien ja joulukalojen ynnämuiden työläiden herkkujen valmistamisesta jo hyvissä ajoin ennen joulua, ettei tule vihonviimeistä joulunpunaista paniikkia kun on enää Kol-me, Kak-si, YK-SI ja WABOOM!!! ei yhtään yötä jouluun! 

Silloin katsotaan kuka jouluhullu siellä vielä kiroilee rusettien ja pakettien kanssa keskellä kirkasta yötä ja miettii pää kuumana antaisiko tämän snufferin vanhalle tädille, johon sopisi  se nätti kynttilä, joka, joka - voi ei, missä hemmetissä se nyt olikaan? Herranen aika, sehän taisi jäädä kauppaan! Voi paskat, mitä tähän nyt keksii? Laittaisiko varalle ostetun patalapun ja ottaisi Esterin paketista sille kynttilänjalan kaveriksi, eikä välitä Esteristä mitään? Tai tekee äkkiä tontun vanhasta kaapinnupista ja löytökarvasta. Harmi, ettei paperiakaan ole enää riittävästi, voisikohan siivouksissa löytynyttä 1900-luvun hyllypaperia käyttää tai ruttusta viimevuotista, joka oli niin nättiä, ettei sitä hennonut laittaa roskiin. Ja mihin sekin paperi nyt joutui, tuliko nakattua siivouksessa pois. Persetti. Aaro-setäkin on unohtunut kokonaan! mutta se onkin niin itsekäs vanha piru, ettei siinä käynyt kuinkaan. Paljon suurempi suru on kuopuksen peli, jota ei löytynyt enää mistään. Hullun tuurilla sen voi vielä lähikioskilta saada. APUA!! Ave Maria Gratia plena, Dominus tecum virgo serena ja Isämeidät samaan läjään ja vähän kiroilua, niin kyllä se varmasti pukinkontista löytyy:) 

Ja kuusi.. Voi Luoja! Sehän taitaa olla vielä metsässä ja miten nämä sähkökynttilän letkut ja johdotkin on ihan sotkussa hemmetti vieköön - eivätkä edes toimi perk.... vaikka vielä viime jouluna toimivat vielä hyvin. Ja mistä hemmetistä näitä enkeleitä ja tonttuja oikein riittää ja mihin tämänkin vanhan kellon oikein lykkää - Se on pakko tällätä johonkin, muuten ei tule oikea joulu! Onneksi muistin ajoissa kuitenkin joulukortit k a i k i l l e - paitsi yhdelle lapsuusystävälle, mutta sillehän voi viedä vaikka glögipullon tai hienon kuusikynttilän vielä aattonakin, samoin kuin naapurikylän Lissullekin. Onpa näitä kortteja tullut taas paljon. Voi hitto, miten tuokin koulukaveriryökäle nyt muisti, vaikka en varmasti lähettänyt sille. Ja Iida-tätikin, hiivatti vieköön. Mikä sen osoite nyt oli ja mistä sitä tähän hätään enää löytää!!  Lusikkalaatikotkin on vielä siivoamatta! Help me! Auttakaa nyt vähän pliis!

Taudinkuvaan kuuluu, että se paranee heti joulun jälkeen - naiset sairastuvat siihen miehiä helpommin ja heillä oireet ovat yleensä paljon vakavampia ja rajumpia kuin miehillä. Tähän sairauteen ei ole vielä keksitty hoitoa tai rokotetta, mutta osa vanhemmasta ikäluokasta on voinut saada immuniteetin sairasteltuaan sitä jo useampaan kertaan. Tosin virushan voi aina muuntautua vuosien ja vuosikymmenien mukana, joten sairastettu tautikaan ei aina takaa sitä, etteikö siihen voisi sairastua uudelleen:)

Lapsuus ystäväni oli käynyt joulun alla tervehtimässä työkavereita, jotka olivat kovasti udelleet joko hän on joulun tehnyt? Hän oli vastannut EI koska ei tiedä miten joulu ylipäätään tehdään. Ehkä hän on tavallista fiksumpi tai sitten hänellä ei ole vielä tartuntaa, sillä hänen mielestään joulu tulee ilman turhia hössötyksiä - kuten myös pääsiäinen tai Juhannuskin:) Outo tyyppi. Itselläni on kuitenkin niin vakavat oireet, että ne viittaavat pahasti siihen, ettei taida tämäkään joulu valmiiksi tulla ennen joulua,  vaikka hössöttäisin yökaudet. Eikä ainakaan Tuomaan päiväksi, joka ikivanhan sanonnan mukaan joulun viimeistään tuopi. Nythän se tuo mukanaan myös täydellisen kuunpimennyksen, joka näkyy 21.12.2010 klo 8 - 9 aamulla myös täällä Villin Lännen rajamailla. Joten kohti todellista pimeyttä olemme menossa vielä hetken ennen Suurta Valkeutta:)


http://www.youtube.com/watch?v=s8ZR5atWCik  ( Linkki sisältää vanhanajan mukavaa joulutunnelmaa Enyan kauniin äänen kantamana. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Kuva  Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

perjantai 10. joulukuuta 2010

JOULUKORTIN HISTORIA

Rudolf Koivu, Keiju ja tonttu
Rudolf Koivu
Kukapa meistä ei ilahtuisi saadessaan iloisen joulutervehdyksen lapsuuden ystävältä tai sukulaiselta Amerikasta tai  jopa Australiasta asti. Tai ehkäpä saatkin joulukortin juuri siltä henkilöltä, jonka olet tyystin joulukiireessä unohtanut.
 
Laajasta joulukorttivalikoimasta voi jokainen valita mieleisensä. Se voi olla Unisef-kortti tai joku muu joka tukee eri järjestöjä, halpa tiimarikortti tai vaikkapa marketin kultahileinen kohopainokortti. Voit valita kauniin enkelikortin, tonttuja tai possuja - aiheita on pilvin pimein. Ja ellei valikoima miellytä, niin ainahan kortin voi rustata itse. Se päihittää kyllä mennen tullen kaupan kullatut ostokortit. Mutta valitsitpa minkä tahansa vaihtoehdon, niin muistaminen ja ajatus on kuitenkin kaikkein tärkein. Se, että muistaa ystävää, sukulaista tai kaveria juuri jouluna.

Joulukorttiajatuksen isänä voidaan pitää englantilaista Henry Colea, joka sai idean muistaa liiketuttaviaan valmiiksi painetuilla joulukorteilla. Korttitaiteilijakseen Cole valitsi John Callcott Horsleyn ja vuonna 1843 painettiin kivipaino-tekniikalla ensimmäinen mustavalkoinen joulukortti,  joka väritettiin käsin ja kortista otettiin tuhannen kappaleen painos.

Martta Wendelin
Ensimmäisiä joulukortteja läheteltiin Suomessa 1870-luvulla, jolloin kortin valmistusmaa oli joko saksalainen, englantilainen tai ruotsalainen. 1900-luvun alussa aloitettiin joulukorttien painaminen myös Suomessa.  Rautateiden ja kirjoitustaidon myötä joulukorttien lähettäminen yleistyi säätyläisperheistä nopeasti kaiken kansan keskuuteen.

Joulukorttitaiteen historiasta löytyy sellaisia suuria nimiä kuin Martta Wendelin, Rudolf Koivu, Jenny Nyström, Carl Larsson, Hugo Vartianen, Helga Sjösteld ja Lars Carlsson:) Joulukorttiperinteemme on säilynyt yli 100 vuotta, eikä sen soisi häviävän sähkoisen viestinnän aikakautenakaan

Joulutervehdyksen voi  lähettää sanomalehden, radion, kännykän, teeveen joulupostin tai sähköpostien välityksellä. Itse aion jatkaa kuitenkin liikemies Colen yli 160-vuotista korttiperinnettä, miten lienee Sinulla?

Ensimmäinen joulukortti
Maailman ensimmäinen joulukortti

P.s. Joulutervehdykset voidaan postittaa viimeistään 15. joulukuuta mennessä 0.55 euron postimaksulla!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

JOULUMUISTOJA


Joulumuistojen kultanauhaan mahtuu ilon, surun ja nostalgian lisäksi aina myös mukavia kommelluksia, jotka eivät sattumishetkellä naurata ollenkaan, mutta jälkeenpäin saattavat huvittaa vielä pitkäänkin. Koulun kuusijuhla oli aivan takuuvarma töppäilypaikka, vaikka ohjelmanumeroihin ja esityksiin valmistauduttiin todella pitkään ja hartaasti.

Kun kasvoin keijukaisiästä pois, sain iänikuisesti vain Neitsyn Marian tai enkelin roolin, vaikka aivan muusta haaveilin. Odotin joka vuosi että pääsisin edes kerran peikoksi, noidaksi tai vaikka joulupukin muoriksi, joka oli haaveistani suurin. Mutta ei, olin ikuinen Neitsyt Maria, joka olla mökötti Jeesus lapsen seimen vierellä hartaana tuppisuuna kuunnellen paimenien ilosanomaa tai enkelikuoron puuduttavaa hyminää, mulkaisten korkeintaan vihaisesti Joosefia, joka otti ja kehtasi unohtaa sen ainoankin vuorosanan, mitä piti sanoa ja änkytti jotakin sellaista, että katohan sie Maaria, nyt se lapsi syntyi. Tunnelman hartaus kärsi tahattomasta naurusta, joka taisi kuulua Joosefin isälle, mikä osoitti vain sen, ettei ollut omena kauas puusta tipahtanut. Saattoihan se olla joku ihan muukin. Varmaa kuitenkin oli, että Joosef sai vähän kurinpalautusta takahuoneessa esityksen jälkeen, sillä Marian nyrkki oli pienuudesta huolimatta aika luinen ja tehokas pöllyyttäjä.

Eräänä jouluna tapahtui kuitenkin ihme, sillä viimeinkin sai myös Maria avata sanaisen arkkunsa ja lausua Jeesus lapselle vähintäänkin kilometrin mittaisen pikku runon. Runon pituuden takia oli tarkoitus laittaa runokirja ikäänkuin tueksi Jeesuksen pään viereen. Jeesuksen päänä oli taskulamppu ja Marian päällä opettajan vanha anorakki, joka otti kovasti Marian luonnolle. Alunperin suunniteltu sininen viitta oli nyt jossakin ihan muualla, kuin sen piti, joten muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut. No pikkuruinen Mariahan upposi sopivasti opettajan isoon takkiin ja hupunkin sai vetää silmille, joten siitäkin häpeästä jotenkuten selvittiin. Katselin hartaana seimeen tajuten hitaasti ettei runokirja ollutkaan luvatulla paikalla. Tunnelma ja hartaus lisääntyi tuntuvasti, hyvä ettei itkukin tullut. Jotenkin Maria raukka sai kuitenkin runonsa lausuttua, eikä kovin paljon edes omiaan lisäillyt, vaikka joku niin epäilikin.

Reippaan tonttuleikin aikana hyppelin turhat murheet pois, kunnes yht'äkkiä kompastuin kaveriin. Alkuun pisti vihaksi  mokoma pyllistely ja kompurointi kesken veisuun, kunnes tajusin että tontun housut olivat valahtaneet nilkkoihin asti. Housujaan pidellen tonttu jatkoi iloista hyppelyään ja kaikkia nauratti, katsojia tietenkin eniten.

Kun koulun kuusijuhla oli kunnialla vietetty ja todistus saatu, oli paljon ansaitun joululoman vuoro. Siihen kuului maalaistalon monenlaiset, suhteellisen työläät jouluvalmistelut, sillä 1960-luku oli vielä vahvasti agraariyhteiskuntaa, jossa kukoisti pitkälti omavaraistalous. Tosin lähikaupan jouluun tunkeutui kuin varkain ja vähän salaa ulkomaailman ihana tehdastekoinen joulu, jota maalaislapsi ihasteli silmät suurina. Ja kun äiti antoi joulun alla sinisen vitosen, jolla piti ostaa maustetta, kahvia ja isän joululahja, ei riemulla ollut rajaa. Kulkuset soivat joka askeleella kun kiirehdin Alatalon kauppaan, jonka pihaa kaunisti joulukuusi, johon syttyivät oikeat sähkövalot. Sitä piti katsella joka ilta. Kaupan ovessa tuli vastaan naapuri, joka kiusasi että mikäs punaposkityttö se sieltä puhaltaa, että meinaa ihan jalkoihin jäädä. 


Kauppa oli aivan täynnä ihanaa joulutavaraa, mutta se kaikista ihanin, minkä ikinä tiesin, oli korkealla ylähyllyllä. Se oli hieno, kaunis suklaarasia, jossa oli satumainen joulumaisema ja iso sininen rusetti. Sellainen, josta ei uskaltanut edes uneksia. Rahani riittivät juuri ja juuri tai ehkä kaupantäti antoi vähän alennusta ja sydämeni lauloi kun juoksin kotiin. Kotona äiti oli tosi vihainen ja torui minua miten tyhmään ja turhaan olin rahani haaskannut. Sukat ja pieni suklaalevy ja ehkä tupakka-aski olisi ollut paljon parempi. Ei auttanut muu kuin lähteä pala kurkussa palauttamaan se ihana lahja ja vaihtaa tilalle arkiset, mutta käytännölliset pyhäsukat, joista jäi vielä vaihtorahaakin. Ikinä en unohda sitä häpeän ja pahanmielen tunnetta, jota sen hienon konvehtirasian palauttaminen silloin tuotti.

Seuraavana päivänä äiti otti minut hyvitykseksi jännittävään mankelipuotiin, jossa isot joululiinat ja pitsilakanat saivat uskomattoman sileyden. Menimme myös kauppaan jossa sain vaihtorahoilla ostaa vasta jauhettua kahvia ja itselleni pienen suklaajoulupallon kuuseen. Se lievitti kummasti pettynyttä lapsen mieltä, ja kun isä otti minut vielä kuusenhakureissulle, oli jouluni pelastettu:)