lauantai 20. marraskuuta 2010

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ


Äidiksi tulo mullistaa usein monen naisen elämän ja niin tapahtui myös minulle kauan, kauan sitten, minkä muistin erityisen hyvin muutama päivä sitten. Ilmeisesti siihen aikaan ei ollut keksitty edes kameraa, minkä vuoksi jouduin tyytymään kuvaan, jossa olen 15 vuotta vanhempi, mutta tuskin kovinkaan paljon viisaampi äiti:) Tässä sylikummina siskoni tyttärelle.

Kuvastahan ei mitenkään voi havaita sitä, miten tämäkin äiti monien muiden äitien tavoin osasi sopivasti lahjoa, kiristää ja uhkailla lapsia:) Milena kertoi blogissaan miten volyymi aina välillä nousee kuin huomaamatta, vaikka tarkoitus on tietenkin vain kauniisti huomauttaa lapsille jostakin ajankohtaisesta tai muuten päivänpolttavasta asiasta. Minulle eivät aina riittäneet edes isot kirjaimet. Kerrankin paiskasin tuolin tai parikin ikkunasta kun lapset vinguttelivat niillä pitkin lattiaa, eivätkä heti ymmärtäneet että ei on yhtä kuin EI. Myöhemmin sieluani lämmitti (ja vähän lohduttikin) ystävättäreni, jonka vastaava tempaus  oli - o'la italiano -  ja se kohdistui räväkästi brätseihin jotka löysivät uuden hienon kodin talon katolta:)

Edellisten ominaisuuksien lisäksi äideillä on ihmetaito ylitse muiden joka mikä on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle: Se, että naiset ja etenkin äidit ovat todellisia taikureita! Jopa niin, että kaiken maailman iirot ja simotkin jäävät kirkkaasti hopealle! (mutta nehän ovatkin vain miehiä). Nämä taikuripojat kehuvat usein sillä, miten he saavat kokonaisen ihmisen katoamaan. Onko tuo nyt temppu tai mikään? Äidithän tekevät sitä jatkuvasti. Ei tarvitse kuin kysäistä että kenen vuoro se nyt olikaan... niin PUH! Kokonainen perhe katoaa välittömästi.

Jotkut äidit ovat todellisia taikureita loihtiessaan gourmet-eväitä ihan tyhjästä, toinen taikoo puuttuvat lainalyhennysrahat vanhasta sokerikupista, kun taas joku ompelee prinsessamekon vaikka vanhoista verhoista. Kolhut ja pipit äiti parantaa aina taikapuhalluksella, puhumattakaan särkyneestä sydämestä sitten paljon, paljon myöhemmin.


Taikuuteen liittyy aina jonkinsortin noituus, mikä lienee lähempänä minua jo historiallisistakin syistä: 1980-luvun alkupuolella esikoinen joutui kovaan sanaharkkaan naapurin kolme vuotta vanhempien kaksospoikien kanssa ja oli aika pahasti alakynnessä riidassa meidän-isäpä-on-voimakkaampi-kuin-teidän-isä. Isot sukulaismiehetkin loppuivat kesken kun kaksospojilla oli aina parempi vaihtoehto, kunnes pojalla viimein välähti: Mutta meidän äitipä onkin Noita-akka! Kaksosten suut loksahtivat auki epäuskosta ja niin  poika tuli kerrankin henkseleitä paukutellen kotiin. Sen jälkeen olen nauttinut lähiympäristön ansaitsematonta ja ehkä vähän pelonsekaistakin kunnioitusta:)

Lisäys: Suuresti ihailemani André Rieun Ave Maria-tuubetus on poistettu ääniraidan eliminoinnin takia, jonka takana on tietenkin Emi ja/tai mahdollinen levyn myynti tai tekijänoikeus.                                       

perjantai 12. marraskuuta 2010

KORPPEJA JA KYYHKYSIÄ

Mustapukuinen leski seisoi usein rannalla katsellen satamaan tulevia laivoja. Komeat, raskaat alukset tai leuhkasti rantautuvat kauniit hedelmälaivat eivät kiinnostaneet sitä pätkääkään. Hän haaveili edelleenkin jo uponneesta sotalaivasta, jonka ulkoinen muoto olisi kyllä päihittänyt jo kaikki satamaan tulleet alukset, puhumattakaan siitä että se oli edelleenkin maailman tutuin ja rakkain alus hänelle.  Häntä lohduttivat kyllä kovasti kauniit jälkeläisensä pesueineen, joista toinen oli äitinsä kaltainen yönlapsi ja toinen kovan luokan miinanraivaaja, jota eivät kaiken maailman ovelat pirunlukot paljoa hämänneet. Siitä huolimatta mustiin pukeutunut leski palasi aina uudelleen satamaan katsellen uteliaana rantaan saapuvia ja sieltä lähteviä aluksia, vaikka ei enää ikinä uskonut mitään löytävänsäkään.

- Mitä helvettiä se tuokin täällä notkuu, kiukuttelivat satamaruusut  ja sitä samaa ihmettelivät myös säälivät ohikulkijat Mutta mitäpä yhdestä vanhasta raakusta kun satama oli täynnä toinen toistaan kauniimpia fröökynöitä,  jotka jaksoivat ihailla uusia, uljaita tulokkaita -  naisia - joiden elämä oli täynnä hienoja kulttuurielämyksiä, pätevää ammattitaitoa, työtä ja pätevää osaamista ihmiselon eri sektoreilla. Heistä sitä löytyi potentiaalia aivan toisella tavoin kuin jostakin rannalla kyyhöttävästä mustasta variksenpelätistä.

Turhaan varoittelivat vanhat parrat tulokkaita Rio de Blogistanin hirvittävistä naisista ja vaaroista. Yksi parhaimmista oli Circus, joka  jaksoi jauhaa kuin vanha kahvimylly siitä, miten hänetkin oli joskus vuonna kypärä ja nolla lytätty ja kasaan laitettu, vaikka kuinka oli soitellut hienoa jukeboxiaan ja ladellut liirumlaarumeitaan kaunottarille. Omituisia olivat kovasti nämä Blogistania-maan tyhmät naiset kun eivät hyvän päälle mitään ymmärtäneet. 

Vähän toisen tyyppinen oli naisia kosiskeleva leuhka, itsetietoinen, ehkä jopa yliopistoja tai ainakin kauppakorkeaa käynyt miestyyppi, joka käytti sovinismia aseenaan ja maustoi sen hyytävällä pilkalla. Uskomatonta oli, että se iski kuin moukari maailmaa enemmän kuin peräkamarin ikkunasta nähneiden daamien hellään sydämeen. Toisaalta oli vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, eroittaa kokemuksen syvä rintaääni pelkästä itserakkaudesta, joka poikkeuksetta taitaa olla naissankarin hallitsevin luonteenpiirre.  

Edellisten lisäksi Blogistania suorastaan vilisi rehellisesti värinsä paljastavia hurmureita, joista osa oli harmittavasti varattuja ja osa muuten vain ehdonalaisessa. Osa heistä riemastutti hauskuudellaan ja osa etsi ikuisesti huomispäivän onnea jumittuneena täysin eiliseen. Toiset paljastivat heti kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin naisjuttunsa - joko toteutuneet tai itse keksityt - huitaisten niiden avulla huipulle, mistä oli helppo jakaa valtaa ja armeliaisuutta Rio de Blogistanin naiseläjille, aina sen mukaan, oliko hän korkeasti koulutettu vaiko tavallinen tyhmä sihteerikkö. Yhteen vihatuimpaan ryhmään kuuluivat ylimieliset oman tiensä kulkijat, joita mustiin pukeutunut leski aina salaa hiljaa ihaili.

Tarantella-lesken kuistilla kujersi iltaisin usein kyyhkynen tai parikin, jotka toivat viestejä niin sielunsiskoilta kuin isoilta pahoilta Susiltakin. Viestit lämmittivät mieltä ja sataman kova elämä muuttui niiden myötä pikkuhiljaa ihan mukavaksi paikaksi elää. Hän sai joskus jopa konkreettisia lahjoja, joita kirjekyyhky raahasi kylki vääränä kohtauspaikalle jonkun koodiavaimen perusteella:)

Kun Rio de Blogistan tuhottiin, osa porukasta ihmetteli rannalla odotellen turhaan pelastusveneitä. Pikkuhiljaa levisi tieto, että jossakin muualla olisi ehkä osavaltioita tai siirtomaita, joiden elämä voisi olla paljolti samankaltaista kuin vanhassa kunnon Blogistaniassa aikoinaan, tosin meininki  tulisi olemaan paljon androgyynisempää verrattuna aikaisempaan hurjasteluun. Zekeko oli maa, jonne osa populaatiosta rantautui aika pian ja osa vieraili siellä vain silloin tällöin tapailemassa vanhoja tuttuja. Mustiin pukeutunut leski pysytteli usein taustalla haluamatta isommasti sekaantua sen kummemmin Zekekon hallituspolitiikkaan kuin palturikärpäsen surinaankaan. Häntä hämmästytti ainoastaan se, miten suuret mittasuhteet joku pieni, mitätön inisijä voi saada aikaan. Lainalaisuus lienee tässäkin mitä ilmeisin, joten korreloisiko se vaikka hatusta heitetyllä kaavalla I=U/R? Tai satukirjaopin mukaisesti sillä että kirkontornikin mahtuu sormukseen:)

Kuva on halloveeni-ilmestys esikoisestani, jota olen perussäädöillä miksannut, alkuperäinen kuvaaja ei ole allekirjoittaneen tiedossa.

torstai 4. marraskuuta 2010

KONTRASTIA

Olipa kerran pieni, villi satamakaupunki eräässä Blogistania-nimisessä maassa. Satamaan purjehti monta kertaa päivässä suuria ihania tuoksuvia hedelmälaivoja, joiden raskaat lastit sekoittivat mukavasti sataman elämää. Niiden lisäksi satamassa oli aina paljon pienempiä ja hyvin arkisia hinausaluksia, jotka olivat tietenkin välttämätön paha meriliikenteen sujumiseksi. Öisin saapuivat usein isot, komeat, mustat tankkerit ja huikaisevan hienot uutuuttaan kiiltelevät sukellusveneet. 

Satamakaupungin iloinen ja letkeä elämä houkutteli paikalle kaikenmaailman rupusakkia, kulkureita ja muita onnen ongijoita. Yksi pahimmista oli mustiin pukeutunut onneton leski, joka vokotteli jokaista kohdalleen osuvaa miehenpuolikasta. Kun hän liikkui kaupungissa miehet vaihtoivat jo silkasta pelosta äkkiä kadun toiselle puolelle, joten ei ollut mikään ihme,  että hänen oli vähän vaikea löytää varteen otettavaa sulhaskandidaattia. Sen lisäksi menneisyys painoi vielä lujasti hänen harteitaan, minkä vuoksi hän mielellään vertaili mahdollisia ehdokkaita entiseen hurmaavaan mieheensä särkien siten monta herkkää sydäntä, mitkä sai vahingossa pyydystettyä.

Hän oli kuitenkin varsin mitätön tekijä verrattuna Susimetsässä rymyävään häijyyn otukseen, joka viritteli päivät pitkät ansarautoja susiparkojen pään menoksi. Kaikki tunsivat hänet myös tietyn värisestä ihokkaasta, jonka joku äidinisä oli ommellut hänelle joskus puolivuosisataa sitten. Hän oli tunnettu myös skandaalinkäryisistä jutuista, joita hän avoimesti  ja erittäin mielellään retosteli kaikelle kansalle:)

Blogistaniaa kaunistivat tietenkin monet muutkin Eedelvaistytöt ja Violat, joista erikoisesti yksi erottui joukosta hillittömällä tanssitaudillaan. Taivaalla olevat Tulet ja itse sataman Myrskytuulikin ihastelivat monen muun tavoin Violan mieletöntä chaivausta ja joku saattoi jopa kadehtiakin mokomaa meininkiä? Hämähäkkileskeä ei hetkauttanut pätkääkään nuorempien tai muuten viehättävämpien kukkien tai kyyhkysten nimiä kantavien naikkosten suosio, monensortin Helmiä sieltä löytyi Intiaanityttö-tanssivanveden lisäksi ja taisipa siellä olla yksi jo aikojen alusta viettelyksestä hyvin kuuluisa hedelmäkin:)


Lisäksi Blogistaniassa asusteli paljon upeita täysi-ikäiseksi tulleita leidejä, joiden osaaminen, viisaus ja ulkoinen muoto päihittivät helpostikin pikkuruiset, leuhkat ja usein vähän ylimielisetkin ruusunnuput. Sieltä löytyi myös saluunakansaa viihdyttävä rempsakka Laululintunen ja useita vähintääkin kaksikielisiä Seireenejä, joiden kutsu oli monien merimiehien suloinen surma. Levottomuutta aiheutti myös Repokalliolla koko ajan ulvova yksinäinen, joka itsepintaisesti väitti kuuluvansa Lupusten sukuun. Sen lisäksi kaukaisessa linnassa asui lievästi pahansuova, mutta suhteellisen harmiton kaunis Syöjätär, joka oli vähän höppänä siinä mielessä, että  hän haastoi riitaa melkein kaikkien kanssa, aivan toisin kun meren äärellä oleva lahjakas, arvonimistä huolta pitävä Madame Quu, joka halusi vetäytyä välillä syrjään kaikesta turhasta hälinästä.    

Blogistania-maassa eleli myös jonkun sortin Gentlemanneja onnettomien Susihukkien lisäksi ja ne, mitä mustapukuinen leski ei ollut onagerillaan ampunut tai joita Susimetsän pahantahtoinen Olio ei ollut teilannut vielä kuoliaaksi, olivat tietytsti vapaata riistaa joka Ellille ja Santralle. Jäljelle jääneet muutamat harvat, kiivaasta ajojahdista laihtuneet yksilöt tai arat piileskelijät joutuivat usein aika koville kun niitä metsästävät nätit Satamaruusut innostuivat tappelemaan niistä, vaikka yleensä Ruususet kuitenkin kiltisti vain vaihtelivat  ja varastelivat niitä salaa toisiltaan. Miehillehän oli yksi lysti, kuka heitä milloinkin helli tai hoivasi, pääasia oli, että sai rauhassa ryypätä ja rellestää kun siltä tuntui ja mennä sitten kotiin, jossa odotti aina lämmin syli ja kylmennyt soppakattila tai sitten toisin päin:)


Musta hämähäkkileski seisoi usein kalliolla ja katsoi kaihoten merelle ja odotti.