TARINA JATKAA KULKUAAN BLOGISTANISSA...

Usva aloitti tämän tarinan 04.01.2012 omassa blogissaan. Tarinan alkuun ja mukaan pääset  täältä (Usva). 

Allaolevasta linkistä pääset Pitsin tarinaan ja hienosti kokoavaan osuuteen, joten tervemenoa sinnekin:)

(Pitsit sekaisin)

Tarinaa ovat kuljettaneet nimimerkit: Aina, Kiirepakolainen, Lastu & mies, Aimarii, Kaanon, Sirokko, Simpukka, Famu Falsetissa , Mayo, Ari ja Pitsit sekaisin, joka ojensi ystävällisesti valtikan 

Plaza de Mustis-blogille , jossa soppaan lisättiin vain vähän mausteita ja jäätiin odottamaan keiton kiehumista:)

Tuijotin rosoista peiliä ja miestä, joka kääntyi hitaasti tärisevän taskulamppuni valossa minua kohti. Hän oli kuin sekoitus oopperan kummitusta ja huikaisevaa charmia, sillä toinen puoli hänen kasvoistaan oli jotenkin ruhjoutunut. Sitä lukuunottamatta hän oli ehkä komein näkemäni mies.

- Laske se hiilihanko alas, hän ärähti ottaen lampun kädestäni, jolloin tajusin vaistomaisesti ottaneeni vähän kättä pitempää Biblian lisäksi. 

- Kaarto käski käväistä, mutta unohti kertoa, että vieraat tapetaan saman tien, hän urahti hieroen aiemmin loukkaamaansa silmäkulmaa ja poskipäätä.

-  Vieraat eivät yleensä ryntäile keskiyöllä kuin rosvot, äsähdin takaisin vetäisten ovea auki. Auts! Aurinko pilkisti esiin ja kirkas lumihanki otti silmiini. Paksut pölyiset verhot olivat pimentäneet huoneen melkein pilkkopimeäksi, joten olin nukkunut todella kauan.

-  Olet ehkä kuullut tarinoita tästä Midnight Sun-ilmiöstä mies nauroi hävyttömästi katsellen silmiään siristellen aurinkoon.

 - Riippuu vähän siitä, mitä merkitystä haetaan, äsähdin harmistuneena. Olipa pirullinen mies, harmi etten täräyttänyt sitä saman tien hiilihangolla ohimoon. Käännyin äkeästi katsomaan ja huomasin tuijottavani suoraan poliisikomissaari-läpyskään. Niinpä tietenkin, niitähän täällä hyppäsi kuin vilkkilässä kissoja, eläkeikäisiä nimismiehiä ja virkaintoisia käytössä kolhiintuneita poliisitarkastajia. Mikä ihme niitä tänne veti.

- Kaarto loukkasi eilen vähän itseään, joten lupasin kurkata ohikulkiessani tänne ja kun vaikutti niin hiljaiselta niin ajattelin poiketa.

- Oletko ihan varma tästä ajattelupuolesta, kysäisin viattomasti, vaikka minua vaivasikin aivan tajuttomasti Kaarron loukkaantuminen. Mies tuijotti minua hetken hyytävillä poliisisilmillään ja harppasi autolleen.Tupsu sähisi ja kiukutteli, josta arvasin heti, että  lähettyvillä täytyi olla myöskin koira, joten otin sen syliini. Koira oli irti auton vieressä ja odotti paikallaan. Se näytti ihan oikeaoppiselta schäferhund-susikoiralta, mutta mitä ihmettä se teki tuon hullun miehen kanssa. Kissa kainalossa menin portaille katuen tökeryyttäni, mutta auto kaasutti jo tiehensä ja kirosin Kaarron alimpaan hiilihankomestaan. Pitikö sen lähettää idioottiapupoikia asialle sen lisäksi että loukkasi vielä itseäänkin. Harmitti koko juttu, oma ränsistynyt olemukseni ja etenkin se, että mies suivaantui ihan pikkuasiasta. Yleensähän ne vain tykkäävät kun lyö perheraamatulla päähän ja uhkailee vähän hiilihangolla:) Pesin jääkylmällä vedellä kasvoni ja mietin miten helppoa olisi jos voisi huuhdella itsensä myös sisältä, pois turhat muistot kuin roskat. Tarjoilin hieman kampaa takkuiseen tukkaan ja siistittyäni itseni ihmisen näköiseksi lähdin Tupsu korissa takaisin putiikkiin. 

"Tupsu" Desktop Nexus

Tupsu katsoi minua korissa keikkuen ja sanoi lyhyesti NAU, mikä tarkoitti joko sitä, että aamiainen minulle heti tai sitä, että osaan kyllä kävellä itsekin, enkä välitä näistä logistiikkapalveluista vähääkään. Antiikkiliikkeen kaapista löysin vielä yhden tonnikalapurkin jonka annoin Tupsulle samalla kun laitoin kahvia itselleni ja haaveilin turhaan korvapuusteista, joita Kaarto oli eilen tarjoillut. Ihana kahvintuoksu täytti pian koko putiikin ja Tupsu hieroi pikkunenäänsä jalkaani vasten. Ehkä kahviaikani houkuttelisi naapuriliikkeen Paulin käymään ja saisin herkutella tänäänkin tuoreella pullalla tai ehkä jopa leivoksilla. Toisaalta voisihan sitä hakea parit berliinit vuorostaan jo itsekin. Silitin kissaa ja mietin miksi minua häiritsi koko ajan tämä epämääräinen ja omituinen tunne jostakin, ikään kuin lause tai nimi, jota et saa millään päähäsi. Kurnau, vastasi Tupsu katsoen minua kauniilla silmillään. Oliko se ehkä runo, josta muistin vain katkelmia"..takaa vuosien, näen rakkauden.. liekki raiskatkoon, unen, huomisen..."  Tai ehkä se pelkkä uni tai muisto jostakin aivan muusta.

"On varjot väistyneet ja huolet Rosemary" välähti päähäni yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistin viime öiset kuiskeet ja varjot, johon tämä nimi ehdottomasti liittyi ja joka toi niin elävästi mieleen lapsuuteni ruskeapukuisen naisen ja Amalian arkisen olemuksen. Ehkä juuri hän oli Rose, mietin yht'äkkiä kovin varmana asiasta ja katsoin ajatuksissani antiikkiliikkeen ikkunasta ulos, samalla kun katseeni sivusi hajamielisesti oven vieressä olevaa hyllykköä. Ja pysähtyi siihen kuin naulittuna. Vanhan kellon ja lehden alta pilkotti jotakin punertavaa. Se oli aivan ikkunan alla lähellä ovea. Tuijotin uskomatta silmiäni. Siinä se nyt oli! Ruusurasia, jota olin etsinyt kuin hullu. Miksi en sitä aiemmin tuossa nähnyt? Se ei kyllä takuulla ollut siinä vielä eilen. Kello kilahti ja joku tuli kauppaan, mutta minä tuijotin vain typertyneenä rasiaa ja sanoin hajamielisesti päivää. Hieno rouva mittaili suu supussa hyllyjäni ja aivan toisin kuin hatturouva hän vaikutti hyvinkin ylimieliseltä, suorastaan sulkeutuneelta nutturakampauksineen ja huiveineen.

- Pitäisi olla jotakin romanttista ja pikanttia, hän tuumi ylhäisesti vilkaisten minua pitkään. 

- Kuten soittorasia, kuulin itseni sanovan konemaisesti, ikäänkuin joku muu olisi puhunut suullani.

- Juuri niin, ilahtui suppusuurouva. 

- Kas tässähän se onkin, hän huokasi ojentaessaan kätensä kohti ruusurasiaa.

- Ei sitä, kiljaisin ja tarrasin lujasti hänen käteensä, jolloin rasia putosi hänen kädestään lattialle. Kansi särkyi ja omituisen tuttu musiikki alkoi soida päässäni ja minua huimasi ja pyörytti yht'aikaa samalla kun mielessäni hakkasi lause: "Takaa vuosien, näen rakkauden, on varjot väistyneet.." Rouva katsoi kauhistuneena kun otin hänestä tukea ja kuulin hänen sanovan ikäänkuin...

Ja tästä jatkaa  VALOKKI, ole hyvä. Luovutan mieluusti valtikan osaaviin käsiisi :)

(Ylläoleva kuva  ja pikkuinen kissa on varastettu Desktop Nexus-kuvavalikoimista.)