NOITAROVIOT JA PÄÄSIÄISKOKOT

Anno Domini 1697

Seisoin käräjillä ja tunsin miten päässäni humisi. Marketta Antintytär, joka oli vietellyt minut noituuteen osoitti minua ja sanoi minun lentäneen Anttilan pässillä Nivalan Laakkosiin ja sen jälkeen Haapajärven pappilaan pääsinmessun aikaan. Olin muka lypsänyt lehmiä, leikannut lampaan korvasta palasen ja tärvellyt vielä lypsylehmän utareetkin. Vanha, noitakonstein itsensä elättävä Kirsti Laurintytär vahvisti asian ja kertoi että olin antanut myös pienen lapseni hänelle ja käskenyt viedä sen Hornaan.

Lautamies Juselius kysyi jotakin, mutta en kuullut mitä hän sanoi. Minua huimasi ja väsytti tavattomasti. Sormeni olivat verillä ja murskattuja niveliäni särki mielettömästi. Avoimelta kuistilta paistoi kirkas syysaurinko käyden kipeästi silmiini. Kirsti Laurintytär ja hullu Greeta sanoivat surmanneensa pienen lapseni, kun sitä vietiin kasteelle. He olivat muka vaihtaneet lapsen toiseen ja tappaneet omani. 

Miksi kaikki valehtelivat minulle? Nyt minua odotti ehkä sama kohtalo kuin Pröttin Reettaa, joka poltettiin noitana vanha Karlebyssä vuosia sitten. Hänkin oli osannut loitsia, keitellä yrteistä voiteita ja parantaa tauteja. He olivat noitia, en minä. Lapsuudessa isoisä kertoi minulle mustasilmäpakanoista, Pohjolan tietäjistä ja Sattasen noidista, joita piti tarkasti varoa. Ne mustasilmäpakanat levittivät väärää oppia, katsoivat pahalla silmällä ja riivasivat ihmismielen. He olivat noitia, en minä. Kuulin miten kappalainen kehui kruununvoudille heidän tuodessaan minua kuulusteltavaksi, että ihmisten polttamisesta tuli paljon mustempi savu kuin mistään muusta. Minua alkoi oksettaa ja joku toi minulle vettä. Muistelin miten he nauroivat, että olisipa kerrankin ilo kuulla miten riivattu noita huutaa kun hänet poltetaan. Juselius vaiensi ankarasti porukoiden kiherrykset.

- Dordi kysyn sinulta viimeisen kerran, mihin lapsesi joutui, lautamies kysyi ankarasti.
- Lapsi kuoli nälkään ja tautiin, ärähti joku vihaisesti. Oliko se isä, mietin väsyneenä.
- Hiljaa! Dordi talollisen vaimo, onko totta että ratsastit Perkeleen luo Pääsinyönä?
- On, kuulin itseni vastaavan ja yleisö kohahti.
- Tunnustin sen Haapajärven kappalaiselle Jooseffi Kalamniukselle jatkoin väsyneesti ja minua alkoi itkettää. En ymmärrä miten olin lähtenyt Marketan hourupäisiin noitajuttuihin mukaan. Pyysin armoa oikeudelta.
- Marketta se usutti minut mukaan. He vaihtoivat pahanhengen tahdosta lapseni kastereissulla toiseen. Sen he kertoivat minulle jälkeenpäin. Lapseni oli terve ja kaunis, mutta yht'äkkiä se oli kuihtunut, sen pää ja vatsa olivat paisuneet isoksi ja se oli raukka huutanut kovasti, syönyt paljon ja kuollut. Sen takia he antoivat minulle vaihdokkaan. Oma lapseni on kuollut ja nyt siitä on tehty vielä taikavoidetta, jatkoin itkien. 
- He noituivat minutkin! Sen takia seurasin Markettaa, mutta kirkon yli lentäessäni putosin aidakselta kun eivät varoittaneet lentämästä  yli. Putosin ja loukkasin pahasti käteni. Marketta itse lensi Sarjan Pertulle ja sen jälkeen Hornaan, jossa riijasi Rietasukon kanssa koko yön.

Ihmiset hihittivät ja toiset kirosivat minut. Juselius hiljensi yleisön. Halusin oikaista itseni hetkeksi oljille ja unohtaa tämän mielettömyyden. Ihmiset kuolivat nälkään ja sairauksiin, mutta kirkonmiehet halusivat vain tehdä hulluja noitakokeitaan ja kiduttaa viattomia ihmisiä. Mieheni hakkasi minua, eikä hänen äitinsä ollut juuri kummempi. Valvoin öisin ja kävin lypsämässä salaa maitoa naapurin ometassa. Varastin sitä nälkää näkevälle pojallani. Kun hullu Greeta neuvoi miten pääsisin kolmesti muutetun aitan tai huussin katolta lentoon, päätin seurata Markettaa, koska arvelin noituudesta olevan hyötyä sairaalle lapselleni.

Kerroin vielä, että Marketta Antintytär koputti ikkunaani ensimmäisen kerran 16 ½ 96 ratsastaen talon alimmalla hirrellä tai Anttilan mustalla pässillä. En jaksanut muistaa sitä tarkasti. Kuulin naurua. Kuka nauroi, mietin kaatuessani lattialle. Muistin yön kun pidin pientä sairasta lasta sylissäni. Eihän sitä kukaan tappanut, se kuoli syliini. Siitäkin minua syytettiin ja mies löi ja potki niin, että menetin hampaani, toinen käteni murtui ja kylkeeni vihlaisi jokaisella henkäyksellä. Raahauduin viimeisillä voimillani Kirsti Laurintyttären luo. Se oli suuri virhe. Nyt minulle rakennettiin omaa roviota, jossa tulisin palamaan, ellen jaksaisi leikkiä hullua loppuun saakka.

                                             *************************

Dordia ei teloitettu, hänet vapautettiin syytteistä vuoden 1699 kesäkäräjillä, koska katsottiin että Dordin tunnustus johtui mielisairaudesta. Ehkä hän joutui vaivaistaloon, jonne monet huutittomat ja hullut siihen aikaan laitettiin. Ehkä hänen vanha isänsä piti hänestä huolta, tai joku muu sukulainen? Marketta ehti kuolla oikeudenkäynnin kestäessä ja Kirsti joutui vannomaan puhdistusvalan, joka vaadittiin vakuudeksi, ettei hän ollut noita. Tarinassa mainittu Kaustisen Juopperissa asunut Kreeta Prött luultavasti mestattiin Kokkolassa 4. päivä huhtikuuta 1679.

Edellinen tarina perustuu tositapahtumiin ja Kalajoen syyskäräjiin vuonna 1697, jolloin Dordi Malisen juttu oli ensi kertaa esillä. Kuvitteellisen kertomuksen Dordin noitaoikeudenkäynnistä tein Annikki Viirilinnan dokumentin pohjalta joka julkaistiin Keskipohjanmaassa 9.4.1971. Tarinan yksityiskohdat sopivat stereotyyppisiin noitatarinoihin, joilla ihmiset ennen viihdyttivät ja peloittelivat toisiaan takkatulien äärellä tai pärevalkean alla iltapuhteen aikaan. Saalemin oikeudenkäynnit Amerikassa tapahtuivat samoihin aikoihin eli 1600-luvun loppupuolella, jolloin myös Ruotsissa ja Tanskassa oli mittavia noitaoikeuskäyntejä. Joten kokkotulet paloivat ahkerasti myös siihen aikaan:)

Paholaisen riivaamiin ihmisiin ja heidän outoon käytökseensä on etsitty järkisyitä, joista esimerkiksi torajyvämyrkytys ja erilaiset sairaudet kuten Ecomonin tauti (eräänlainen lintujen levittämä unitauti) tai Huntingtonin tauti (tunnetaan paremmin tanssitaudin nimellä) ovat olleet ehdolla. Suurin syy oli kuitenkin kirkonmiesten suuri ja pelottava valta, inkvisitio, jota aivan aiheestakin pelättiin. Taikausko ja joukkohysteria ruokkivat pelkoa ja saivat ihmiset helposti syyttelemään toisiaan sen takia etteivät itse olisi epäiltyjen listalla.

Anno Domini 1967

Kevättalvella kiskoimme kieli vyön alla kaksostyttöjen kanssa metsänrannan hakkuualueelta havunoksia pellolle. Apuna meillä oli vetokelkka ja kaksosten velipojat, jotka osasivat lahjonnan, kiristyksen ja uhkailun jalot taidot:) Salmiakkijauheen ja hoputuksen innostamina raadoimme kuin hullut, mutta siitä huolimatta tuleva kokkomme näytti mitättömältä havukasalta eikä pääsiäiseen ollut enää paljon aikaa. Ilta-aurinko laski kun isä tuli Laurin veneverstaan kautta katsomaan hommiamme ja minä julistin että mepä tehejähänki tähä kylän isoin kokko. Hän katsoi meitä hilpeästi alaviistoon ja olin kuulevinani ikäänkuin naurua kun hän kääntyi kotiinpäin. Kehtasikin nauraa tulevalle suurkokollemme. Kaiken lisäksi minua kenkutti sekin, että yhteinen kokkomme piti tällätä naapurin talon taakse niin ettei se näkynyt meille ollenkaan. Piti mennä navetan taakse pellolle ja siitä vielä hyvän matkaa Maakarin mäelle, ennen kuin edes näki missä pikku risukasamme kökötti.  Huono oli sellainen kokko ja pojathan sen loppujen lopuksi omivatkin itselleen pilkaten lapsellista innostustamme. Väsytti ja harmitti koko homma.

Kun tulin koulusta kotiin tikkutiistai-iltana, näin isän läjäävän loppuun kaluttuja lampaankerppuja, risuja ja vanhoja romuja pellolle. Äiti nauroi iloisesti, että siitä tulee nyt Sinulle ihan oma kokko. Katsoin äitiä suu auki, mutta olin oppinut, että se kannatti pistää äkkiä kiinni, ettei se höläyttänyt mitä sattuu sopimatonta. Tuohan oli pelkkä romuläjä, eikä mikään kokko mietin savun synkeästi. Kaiken lisäksi Isä-pöljäke öyssäsi sinne vielä ruumenia, pari vanhaa luutaa ja rikkimenneen tonkkatelineenkin. Tein kiukustuneena läksyjä ja suttasin kumilla niin, että vihkon sivu meni rikki. Ajattelin kaikkia rumia paskanmarjoja, mitä mieleeni ikinä tuli. 

Mirri istui vakiopaikalla koulukirjan vieressä ja yritti leikkiä kynälläni, mutta käskin sen vain ankarasti vahtia mitä romuläjällä tapahtui. Se katseli kaunista kevätiltaa akkunasta, eikä puhunut minulle enää mitään. Taru-koirakin nukkua torsotti tuvan penkillä välittämättä ihmisten toilauksista tuon taivaallista. Äiti siivoili touhukkaana ja ehdotti että vanha nukkeni ja rikkimennyt vieterikoirakin joutaisivat kokkoon. Katsoin hartaasti vanhaa Maija-nukkeani. Sen guttaperkkapää oli murtunut ja hymykin oli himmennyt olemattomiin, mutta silti se oli minulle edelleenkin hyvin rakas, paljon kalliimpi kuin uusi hieno Sinikka, jonka olin saanut toissa jouluna pukilta. Maija oli ensimmäinen oma nukkeni. Se oli odottanut minua hienot samettivaatteet yllä kun tulin uuteen kotiini. Paha oli siitä luopua. 

Isä tuli sisälle ja huikkasi iloisesti: "Huomena lähetähän tyttö hakkiolle rekipelin kans." Hakkiolla käynnin tuloksena kokkoni komistui ihan silmissä ja kohosi melkein taivaisiin saakka:) Naapurin pojat katsoivat touhua vähän kadehtien, vaikka kehuivatkin että ompas tytöllä komea kokko. Olin niin onnellinen, että nakkasin surutta rakkaan Maijani, samoin kuin aarteistani kalleimman vieterikoira Turrenkin kokkoon. Äiti oli iloinen päästessään rikkimenneistä leluista, mutta jälkeenpäin minua harmitti niin, että tirautin monta kyyneltä muistellessani iki-ihanaa Maijaa ja pikkuista, iloisesti haukkuvaa vieterikoira Turrea, joka oli kulkenut mukanani niin kauan kuin muistin. Paljon kauemmin kuin Maija.

Tämän jälkeen, jos ennenkin, on elämässäni ollut monia onnellisia ja tunnelmallisia pääsiäisiä ja kokkotulia. Lapsuuden pääsiäisajasta muistan sen, miten jokaisella pellolla oli kokkotuli jonka savu ajoi vertauskuvallisesti pahaa pois, sillä lankalauantai oli pitkäperjantain tavoin vielä suuri pimeyden juhla. Mutta jo kokkoiltana riemuittiin tulevasta ja iloinen mekastus täytti illan. Saunan jälkeen jokainen kynnelle kykenevä lähti ihastelemaan tulen loimutusta ja taivaalle lentäviä kipunoita. Kokolla paistettiin perinteisesti makkaraa ja miehet saattoivat ottaa jossakin ilolientäkin, meillä päin se ei ollut tapana. Kestohankia pitkin oli helppo juosta vastavierailulle naapurin kokoille Ojalaan, Veistolaan, Keiskille, Alataloon ja aina Riutalle asti. Vähän isompina tuuskasimme hiiltyvässä kokossa omenia ja paistoimme tuhkassa vanhan tavan mukaan perunoitakin. Ja ainakin kerran poltin housun lahkeen kun innostuimme tuohustamaan liian lähellä tulta:)

Viime pääsiäisenä kävin kotikyläni kokkotapahtumassa Himankakylällä. Sinne uskaltaudun ehkä tänäkin vuonna, jos luutani suostuu lentämään reippaat 500 kilometriä:) Kokkotulien polttaminen pääsiäisenä ei ole pelkästään pahojen henkien tai noiten karkoittamiseen tarkoitettu perinne. Sen taustalta löytyy paljon vanhempi tapa eli pelloilla palavat tulet ovat olleet eräänlainen rituaali, jolla haluttiin taata hyvä karjaonni ja viljasato, sen vuoksi pellolle uhrattiin polttamalla sitä, mitä siinä oli kasvanutkin eli etupäässä olkia ja ojanpientareen kerppuja. Pääsiäiskokot ovat olleet aiemmin tunnettuja ainoastaan Keski-Pohjanmaalla, mutta sielläkin oli paikottain oikukasta vaihtelua, sillä esimerkiksi Perhossa ei poltettu pääsiäistuleja ollenkaan, vaan juhannusvalkeita, kun taas Kokkolassa poltettiin roviolla jopa noitia:)

Toivotan kaunista ja mukavaa pääsiäisaikaa ja kokkoiltaa kaikille:) Älkää polttako hihoja, lahkeista nyt puhumattakaan:)

Lisäys 21.4. Uskomatonta, mutta näinkin voi käydä! Himankakylän kokko jäi noita-akka yhdistyksen iloksi polttamatta kokonaan. Ankara puuskittainen tuuli ja kuivuus estivät sen mutta arpojen ja makkaran myyntiä ne eivät estäneet, joten trulli nakkasi kissan luudalta ja kasasi sen voittoja täyteen ja hurautti tyytyväisenä kotiinsa:)

Kuvan lähetti lapsuusystäväni

Yläkuvan Noita on pöllitty Desktop Nexus-sivustolta