Monta vuotta olen haaveillut Fazerin kukkopurkista. Helmikuussa törmäsin viimein sopuhintaiseen, siistiin purnukkaan, jossa tosin ei ole kantta, mutta kunto on muuten moitteeton ja mikä parasta, se sopi niin pääsiäiseen kuin Pieni Lintu kuvahaasteeseenkin:) Kukkopurkkeja on monta eri mallia, joista vanhempi, 1950-luvun paperipäällysteinen purnukka, on myös hyvin suosittu.
Joskus 2000-luvun alkupuolella purkki komeili jossakin lehtikuvassa, eikä muuta pappia tarvittu, se räjähti heti tajuntaan ja siitä tuli hyvin haluttu sisustusefekti ja keräilytavara. Näin ystävättärellä vuosia sitten kukkopurkin kukkapurkkina ja sydämeni itki verta:)
Pinkku miettii syntyjä syviä ja lämmittelee aurinkoläikässä💛
Kukat, keväänmerkit ja monet muut ihanat haasteet ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen ja otteeni lipsuu blogimaailman ovenkahvasta huolestuttavasti. Eräs kirjaesittelykin on odottanut vuoroaan jo pitkään. Olen pahoillani etten ole jaksanut paneutua asiaan ♥ ♥ ♥
Pieni Lintu haasteen aiheena oli MUSTA johon kompastuin viime hetkellä. Ja juttu karkasi ilman nimeä, jonka vuoksi nimen paikalla saattaa olla ihme litania kukista ja mehiläisistä:)
Laukkua en anna, et lähde kirjastoon, eikä sänkyä petata!
Nostalgia-aiheinen peltirasia, joita myydään apteekissa. Näitä ostin matkaevääksi Kulkurille kun hän lähti jatkamaan matkaa eräänä syksynä. Luulin ettemme näkisi pitkään aikaan, jos milloinkaan, mutta "rakkauspastillit" toivat hänet äkkiä takaisin:)
Ikäneiti Ingefär oli onnesta soikeana kun sai hypätä iki-ihanan Inkivääripojan syliin. Rakkaussuhde lopahti kuitenkin lyhyeen kun Inkivääripoika silvottiin julmasti kuumajuoma ilojen raaka-aineeksi. Ikäneiti hiipi surun murtamana kaapin perimmäiseen nurkkaan ja yritti olla kuulematta äreää herra Morttelia, joka nauroi hävittömästi sen menetykselle. Äidillinen Salkkari änkesi itsensä kaappiin ja tönäisi ikävän herra Morttelin kauemmaksi. - Maailma on täynnä ihania poikia ja joku kaunis päivä saat varmasti uuden, hän hymyili ja tarjosi Ingefär-neidolle pikku palan karkkia ja suolarakeen sydänsuruun.
Kauan sitten kohistiin uudesta, oudosta tähdestä, mutta tänään uutisoidaan jouluun sattuvasta täysikuusta. Uusikuu, joka syntyi kuopuksen nimipäivänä 11.12. 2015, kasvaa täysikuuksi Joulupäivänä klo 13.11. Samainen ilmiö osui edellisen kerran Talvikuuhun Armon vuonna 1977. Istuin esikoinen sylissäni kirkkaana kuutamoyönä Volvo Amazonissa Alajoen mäellä ja odotin vanhempiani, jotka olivat jouluvisiitillä äitini lapsuuskodissa. Ihailin pikku nyyttiäni kuun valossa ja tunsin onnen lisäksi omituista huolta ja epävarmuutta. Mietin kai sitäkin, että osaanko olla tarpeeksi hyvä ja oikea äiti lapselleni. Sen jälkeen olen elänyt monia ihania kuutamojouluja, vaikka varsinainen täysikuu ei ole osunutkaan joulupäivään kuten tänä vuonna. Aattoaamusarastus vuodelta 1984 on jäänyt elävästi mieleen täysikuusta, joka loisti häpeämättömän komeana aaumutaivaalla. Se mulkaisi ohimennen appivanhempia, jotka suoriutuivat viime hetken jouluostoksille pikku kuopukseni kanssa. Seisoin portailla ja ihailin satumaista kuutamoa, jonka valossa anivarhain sytytetyt joulusoihtuni haalenivat olemattomiin.
Tromssan tuomiokirkko (Tromsø domkirke) on rakennettu vuonna 1861. Siellä poikkesimme matkatessamme kohti ensimmäistä yhteistä jouluamme:) Pieni Lintu antoi aiheeksi joulukuun, joten väsäsin väsyneenä kasaan jotakin aiheeseen liittyvää:)
Seuraava jouluun osuva täysikuu on vuonna 2034, mutta vähään tyytyneenä hyväksyn täysikuuksi sekä ennen että jälkeen joulupäivän mollottavan täysikuun, sillä jouluhan alkaa jo Tuomaanpäivästä ja kestää Nuuttiin asti:)
Pinkkukin odottaa joulua :)
Joten eikun mantelit puuroon ja viimeiset kortit postiin.Sinivuorten yöt ovat jäämässä historiaan ja joulu on alkamassa. Toivon kaunista täydenkuun joulua niin säädyllisille kuin säädyttömillekin:) Alakuvassa ikivanha joulukortti jolla toivotan hyvää joulua kaikille ♥
Yläkuvassa Arnøyan kirkko kuun valossa ja alimmissa kuunvalossa kylpevä Sinivuorten yö:)
Ensimmäisessä kuvassa sain yökuvausapua, en olisi ikinä saanut pokkarilla vastaavaa ja luurikin on jo aika vanha ja vaatimaton.
Pieni Lintu kyseli, kuka muistaa vielä neiti AJAN tai kiekkopuhelimet. Muistan sen hyvin, vaikka tässä mielettömästi kehittyvässä ja hektisessä maailmassa lähihistoria unohtuukin yllättävän pian. Neiti Aika aloitti uransa joskus 1930-luvulla ja suosio oli suuri vielä 1980- luvullakin. Hän vaikeni lopullisesti vuonna 2012. Kolikoilla toimivat puhelinkioskit, joissa oli kiekkopuhelin, olivat arkipäivää vielä 1990-luvulla ja niitä oli joka kadun kulmassa, viimeisimmät hävisivät vuonna 2009. Vielä 1970-luvun alkupuolella olivat maaseudun pikkukylissä niinsanotut kyläpuhelimet käytössä, koska kaikilla ei ollut omaa lankapuhelinta.
Varsin huikea juttu oli jenkkilästä maastoutunut lälläri eli LA-puhelin, joka oli viljelijöiden, metsästäjien ja etenkin rekkakuskien suuressa suosiossa. Tulihan tuonne kerran höläytettyä mitä sattuu ja ukot kiusasi siitä viisi vesikesää:) Siinä ei ollut (eikä kai ole vieläkään) turhia lupajuttuja minkä vuoksi se sopi Villiin Länteen paremmin kuin hyvin.
Posti- ja lennätinlaitoksista pystyi tietysti ringaamaan sähkeiden lisäksi. Pikkutyttönä puhuin jopa seinällä veivattavaan puhelimeen, enkä ymmärtänyt ollenkaan, miten isä oli joutunut semmoseen puiseen, pieneen laatikkoon:) Taisin huutaa kuulokkeen reikiin että tule heti pois sieltä, mutta isä vain nauroi ja äitiäkin nauratti. Ilahduin suuresti kun hän tulikin ehjänä ja terveenä takaisin kotiin:)
MAKROTEX-linkyn aiheena oli NOSTALGIA. Yläkuva on Fazerin juhlavuoden karkkirasiasta vuodelta 1991.
Kyökkinurkan nostalgiaa, arabiasalkkareita - vanhoja kahvipurnukoitakin löytyy, mutta en viitsinyt kaikkea kuvata.
Kesätunnelmaa Annalan museomiljöössä.
Isän vanha kalahaavi on tehty pumpuliverkosta, rautakehikko väännettiin itse ja varsi oli puuta. Ei ollut mikään kevyt laitos, mutta eipä ollut täysien rysävanttien vetokaan käsipelillä poikasten hommaa sekään, sen verran tuli pikkutyttönä sivusta seurattua sitäkin hommaa.
