sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUKUU


Kauan sitten kohistiin uudesta, oudosta tähdestä, mutta tänään uutisoidaan jouluun sattuvasta täysikuusta. Uusikuu syntyi kuopuksen nimipäivänä 11.12. 2015 ja kasvaa täydeksi kuuksi Joulupäivänä klo 13.11. Samainen ilmiö osui edellisen kerran Talvikuuhun Armon vuonna 1977. Istuin esikoinen sylissäni kirkkaana kuutamoyönä Volvo Amazonissa Alajoen mäellä ja odotin vanhempiani, jotka olivat jouluvisiitillä äitini lapsuuskodissa. Ihailin pikku nyyttiäni kuun valossa ja tunsin onnen lisäksi huolta ja epävarmuutta. Mietin kai sitäkin että osaisinko olla tarpeeksi hyvä ja oikea äiti lapselleni. 


Tromssan tuomiokirkko (Tromsø domkirke) joka on rakennettu vuonna 1861.

Pieni Lintu antoi aiheeksi joulukuun, joten väsäsin väsyneenä kasaan jotakin aiheeseen liittyvää:)


Sen jälkeen olen elänyt monia ihania kuutamojouluja, vaikka varsinainen täysikuu ei ole osunutkaan joulupäivään kuten tänä vuonna. Aattoaamu sarastus vuodelta 1984 on jäänyt elävästi mieleen täysikuusta, joka loisti häpeämättömän komeana aaumutaivaalla mulkaisten ohimennen appivanhempia, jotka suoriutuivat viime hetken jouluostoksille kuopukseni kanssa. Seisoin portailla ja ihailin satumaista kuutamoa, jonka valossa anivarhain sytytetyt joulusoihtuni haalenivat olemattomiin. 

Seuraava jouluun osuva täysikuu on vuonna 2034, mutta vähään tyytyneenä hyväksyn täysikuuksi sekä ennen että jälkeen joulun mollottavan täysikuun, sillä jouluhan alkaa jo Tuomaanpäivästä ja kestää Nuuttiin asti:)



Joten eikun mantelit puuroon ja viimeiset kortit postiin. Sinivuorten yöt ovat jäämässä kohta historiaan ja joulu on alkamassa. Kaunista täydenkuun joulua niin itse kullekin säädylle kuin säädyttömillekin toivotellen. Alakuvassa ikivanha joulukortti ja yhtä vanha konvehtirasian kansi:)



Yläkuvassa Arnøyan kirkko kuun valossa ja alimmissa kuunvalossa kylpevä Sinivuorten yö:)

Ensimmäisessä kuvassa sain yökuvausapua ja vähän muissakin Norja-kuvissa, en ikinä olisi saanut pokkarilla vastaavaa ja luurinikin on aika vanha ja vaatimaton.

24 kommenttia:

  1. Mukava tarina taasen, toi itellekkii haikeita muistoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Partapappa, kone sairastaa ja edeltävästi olin kuukauden muutenkin jo lainakoneella. Hyvää joulua Partapappa♥

      Poista
  2. Onpa kauniita tunnelmaisia kuvia pohojoisen korkeuksista.

    Riisipuuroa alkoi tehdä mieleni...
    Joudunkohan keittämään..;-)


    Toivotan Iloista ja Rauhallista Joulun aikaa Mustikselle ja kanssa Joulun viettäjille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Liplatus ♥ riisipuuro kuuluu aina jouluun kuin joululautanenkin ja mantelit. Joulu oli yhtä hösseliä onneksi se on pikkuhiljaa rauhoittumassa.

      Poista
  3. Onpa mielettömän kaunis kirkko <3 Oikein tunnelmallista joulua Mustis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tiia ♥ Kirkko oli uskomattoman kaunis kuunvalossa. Onnellista uutta Vuotta ja uusia kujeita täteille:)

      Poista
  4. Kaunis tuo kirkkokuva kuutamoineen. Nyt kun saataisiin kuutamo ja hanki, niin maisema olisi aika upea aattona kuun loisteessa. Kaunis tarina. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  5. Aivan huikean kauniita ja tunnelmallisia kuvia ♫☺
    Rauhaisaa Joulua kuutamon loisteessa ~♥~

    VastaaPoista
  6. I wish for you that all your Christmas wishes comes true! Merry Christmas!

    VastaaPoista
  7. Upaita kuvia! Hyvää Joulua teille :-)

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat, ja hyvää joulun aikaa

    VastaaPoista
  9. Komeat kuvat. Rauhallista Joulua.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia. Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  11. Ihania ja hyviä muistoja.
    Hyvää Joulua ♫

    VastaaPoista
  12. Ikimuistoisia hetkiä muistelit. Joulun läheisyys herkistää mielen ja nostaa muistot pintaan.
    Kirkkokuvat ovat niin jouluisen tunnelmallisia. Pidän myös vanhojen joulukorttien tunnelmallisuudesta.
    Joulu on tapaninpäivän illassa ja meillä sataa lunta. Toivottavasti sinulla on ollut ihana joulu, myös mukavia loppuvuoden päiviä sinne suunnalle. Kuutamoidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskeinen joulu ja tunnelma on ohi, vaikka jouluaika toki vielä jatkuukin, Norjassa se tunnetaan Romjulena:)

      Lämmin kiitos kaikille jouluntoivotuksista ♥ Läppärini on sairastellut vanhuuttaan ja uusi on hankinnassa - jouluaikana en muutenkaan roiku niin paljon somessa - ja jouluvieraskin on vaatinut aika paljon aikaa ja tupakkia:)

      Välillä olen tiiraillut jotakin jossakin vieraskoneella ja nyt olen taas omalla, kun tekohengitys onnistui jotenkuten.

      Poista
  13. happy New Year ! may your wishes come true

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmmin kiitos Sinulle Marty ♥ ja onnen vuotta 2016 Sinulle ja rakkaillesi.

      Poista
  14. Ihana tunnelma kaikissa kuvissa ja kertojana olet taivaan lahja..vahva. yhdellä sanalla . vahva.Onnekasta alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Aikku ♥ Satutäti minussa on vaiennut melkein kokonaan, blogikin on jämähtänyt jouluun:) Onnellista Vuotta Sinulle ja perheellesi 2016! Uskomatonta miten lähellä olemme vuotta 2020... se tuntui joskus niin kaukaiselta kuten tuntui koko 2000 luku:)

      Poista
  15. What a nice and cute little church !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Karl Demetz, se on Arnoyan pieni kirkko kuun valossa:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN t ä h ä n kiitos:)