TERÄVÄ

Surulliset tapahtumat Turussa hyydyttivät aiemmat luonnokset ja kuvani, sillä niissä oli liian viiltävä aihe. Nyt yritän viime tipassa keksiä jotakin muuta TERÄVÄÄ.

Näin teräväpäistä porukkaa löytyy vain kotikylän tanhuvilta, kuva on otettu juhannusaattona 2015.

KESÄ

Makro- ja teema-aineena oli KESÄKUU. Tähän asti se on sujunut koleassa ja varsin sateisessa säässä. Iki-ihanat maidonvalkeat yöt ja varhaisaamujen kirkas kauneus ja lintujen liverrys on kuitenkin koettu täällä Sademaassakin. 

Pölyttäjät ovat vähän hukassa eikä mittariperhosiaan ole juuri näkynyt ja sääsketkin tulivat vasta toissa iltana. Olen hullaantunut juhannuskesän valkoisiin kukkiin: kielot, juhannusruusut, suopursut, syreenit ja omeanankukat poikkeavat raikkaasti ketokukkakimpuista, joita keräilen jo alkukesästä maljakkoon. Kullero on myös yksi kestosuosikki, hääpöydälläni oli aikoinaan vain kaksi takapihalta poimittua kulleroa.

Kotikylän vanhan ajan miljöötä. Lapsuusmaisemista on jäljellä vielä jotakin, vaikka paljon onkin jo hävinnyt ja hävitetty. Himankakylä oli aikoinaan hyvin kaunis kylä. 

Juhannusyön tunnelmaa parhaimmillaan. Suurin älämöly on jo vaiennut ja aurinko on kohta nousemassa. Istut yksin kalliolla ja muistelet elämäsi juhannuksia. Enää et riehu etkä heilu, olet vain hiljaa ja kuuntelet muistoja.

Penkkatie Pyhäjoki

"Kun kesä ihanainen
Taas saapui vuorostaan
Ja nurmi kukkivainen
Kun verhos kaiken maan,
Niin saariin soutelimme
Tai juostiin metsihin
Ja marjaan kiiruhdimme,
Kyll' lysti olikin"

Vuodenajat: Z.Topelius
Suomennos: P. J. Hannikainen
Sävellys: W. A. Mozart

Toivotan onnellista Juhannusviikkoa ja kaunista Mittumaaria kaikille ♥

NOITAROVIOT JA PÄÄSIÄISKOKOT

Anno Domini 1697

Seisoin käräjillä ja tunsin miten päässäni humisi. Marketta Antintytär, joka oli vietellyt minut noituuteen osoitti minua ja sanoi minun lentäneen Anttilan pässillä Nivalan Laakkosiin ja sen jälkeen Haapajärven pappilaan pääsinmessun aikaan. Olin muka lypsänyt lehmiä, leikannut lampaan korvasta palasen ja tärvellyt vielä lypsylehmän utareetkin. Vanha, noitakonstein itsensä elättävä Kirsti Laurintytär vahvisti asian ja kertoi että olin antanut myös pienen lapseni hänelle ja käskenyt viedä sen Hornaan.

Lautamies Juselius kysyi jotakin, mutta en kuullut mitä hän sanoi. Minua huimasi ja väsytti tavattomasti. Sormeni olivat verillä ja murskattuja niveliäni särki mielettömästi. Avoimelta kuistilta paistoi kirkas syysaurinko käyden kipeästi silmiini. Kirsti Laurintytär ja hullu Greeta sanoivat surmanneensa pienen lapseni, kun sitä vietiin kasteelle. He olivat muka vaihtaneet lapsen toiseen ja tappaneet omani. 

Miksi kaikki valehtelivat minulle? Nyt minua odotti ehkä sama kohtalo kuin Pröttin Reettaa, joka poltettiin noitana vanha Karlebyssä vuosia sitten. Hänkin oli osannut loitsia, keitellä yrteistä voiteita ja parantaa tauteja. He olivat noitia, en minä. Lapsuudessa isoisä kertoi minulle mustasilmäpakanoista, Pohjolan tietäjistä ja Sattasen noidista, joita piti tarkasti varoa. Ne mustasilmäpakanat levittivät väärää oppia, katsoivat pahalla silmällä ja riivasivat ihmismielen. He olivat noitia, en minä. Kuulin miten kappalainen kehui kruununvoudille heidän tuodessaan minua kuulusteltavaksi, että ihmisten polttamisesta tuli paljon mustempi savu kuin mistään muusta. Minua alkoi oksettaa ja joku toi minulle vettä. Muistelin miten he nauroivat, että olisipa kerrankin ilo kuulla miten riivattu noita huutaa kun hänet poltetaan. Juselius vaiensi ankarasti porukoiden kiherrykset.

- Dordi kysyn sinulta viimeisen kerran, mihin lapsesi joutui, lautamies kysyi ankarasti.
- Lapsi kuoli nälkään ja tautiin, ärähti joku vihaisesti. Oliko se isä, mietin väsyneenä.
- Hiljaa! Dordi talollisen vaimo, onko totta että ratsastit Perkeleen luo Pääsinyönä?
- On, kuulin itseni vastaavan ja yleisö kohahti.
- Tunnustin sen Haapajärven kappalaiselle Jooseffi Kalamniukselle jatkoin väsyneesti ja minua alkoi itkettää. En ymmärrä miten olin lähtenyt Marketan hourupäisiin noitajuttuihin mukaan. Pyysin armoa oikeudelta.
- Marketta se usutti minut mukaan. He vaihtoivat pahanhengen tahdosta lapseni kastereissulla toiseen. Sen he kertoivat minulle jälkeenpäin. Lapseni oli terve ja kaunis, mutta yht'äkkiä se oli kuihtunut, sen pää ja vatsa olivat paisuneet isoksi ja se oli raukka huutanut kovasti, syönyt paljon ja kuollut. Sen takia he antoivat minulle vaihdokkaan. Oma lapseni on kuollut ja nyt siitä on tehty vielä taikavoidetta, jatkoin itkien. 
- He noituivat minutkin! Sen takia seurasin Markettaa, mutta kirkon yli lentäessäni putosin aidakselta kun eivät varoittaneet lentämästä  yli. Putosin ja loukkasin pahasti käteni. Marketta itse lensi Sarjan Pertulle ja sen jälkeen Hornaan, jossa riijasi Rietasukon kanssa koko yön.

Ihmiset hihittivät ja toiset kirosivat minut. Juselius hiljensi yleisön. Halusin oikaista itseni hetkeksi oljille ja unohtaa tämän mielettömyyden. Ihmiset kuolivat nälkään ja sairauksiin, mutta kirkonmiehet halusivat vain tehdä hulluja noitakokeitaan ja kiduttaa viattomia ihmisiä. Mieheni hakkasi minua, eikä hänen äitinsä ollut juuri kummempi. Valvoin öisin ja kävin lypsämässä salaa maitoa naapurin ometassa. Varastin sitä nälkää näkevälle pojallani. Kun hullu Greeta neuvoi miten pääsisin kolmesti muutetun aitan tai huussin katolta lentoon, päätin seurata Markettaa, koska arvelin noituudesta olevan hyötyä sairaalle lapselleni.

Kerroin vielä, että Marketta Antintytär koputti ikkunaani ensimmäisen kerran 16 ½ 96 ratsastaen talon alimmalla hirrellä tai Anttilan mustalla pässillä. En jaksanut muistaa sitä tarkasti. Kuulin naurua. Kuka nauroi, mietin kaatuessani lattialle. Muistin yön kun pidin pientä sairasta lasta sylissäni. Eihän sitä kukaan tappanut, se kuoli syliini. Siitäkin minua syytettiin ja mies löi ja potki niin, että menetin hampaani, toinen käteni murtui ja kylkeeni vihlaisi jokaisella henkäyksellä. Raahauduin viimeisillä voimillani Kirsti Laurintyttären luo. Se oli suuri virhe. Nyt minulle rakennettiin omaa roviota, jossa tulisin palamaan, ellen jaksaisi leikkiä hullua loppuun saakka.

                                             *************************

Dordia ei teloitettu, hänet vapautettiin syytteistä vuoden 1699 kesäkäräjillä, koska katsottiin että Dordin tunnustus johtui mielisairaudesta. Ehkä hän joutui vaivaistaloon, jonne monet huutittomat ja hullut siihen aikaan laitettiin. Ehkä hänen vanha isänsä piti hänestä huolta, tai joku muu sukulainen? Marketta ehti kuolla oikeudenkäynnin kestäessä ja Kirsti joutui vannomaan puhdistusvalan, joka vaadittiin vakuudeksi, ettei hän ollut noita. Tarinassa mainittu Kaustisen Juopperissa asunut Kreeta Prött luultavasti mestattiin Kokkolassa 4. päivä huhtikuuta 1679.

Edellinen tarina perustuu tositapahtumiin ja Kalajoen syyskäräjiin vuonna 1697, jolloin Dordi Malisen juttu oli ensi kertaa esillä. Kuvitteellisen kertomuksen Dordin noitaoikeudenkäynnistä tein Annikki Viirilinnan dokumentin pohjalta joka julkaistiin Keskipohjanmaassa 9.4.1971. Tarinan yksityiskohdat sopivat stereotyyppisiin noitatarinoihin, joilla ihmiset ennen viihdyttivät ja peloittelivat toisiaan takkatulien äärellä tai pärevalkean alla iltapuhteen aikaan. Saalemin oikeudenkäynnit Amerikassa tapahtuivat samoihin aikoihin eli 1600-luvun loppupuolella, jolloin myös Ruotsissa ja Tanskassa oli mittavia noitaoikeuskäyntejä. Joten kokkotulet paloivat ahkerasti myös siihen aikaan:)

Paholaisen riivaamiin ihmisiin ja heidän outoon käytökseensä on etsitty järkisyitä, joista esimerkiksi torajyvämyrkytys ja erilaiset sairaudet kuten Ecomonin tauti (eräänlainen lintujen levittämä unitauti) tai Huntingtonin tauti (tunnetaan paremmin tanssitaudin nimellä) ovat olleet ehdolla. Suurin syy oli kuitenkin kirkonmiesten suuri ja pelottava valta, inkvisitio, jota aivan aiheestakin pelättiin. Taikausko ja joukkohysteria ruokkivat pelkoa ja saivat ihmiset helposti syyttelemään toisiaan sen takia etteivät itse olisi epäiltyjen listalla.

Anno Domini 1967

Kevättalvella kiskoimme kieli vyön alla kaksostyttöjen kanssa metsänrannan hakkuualueelta havunoksia pellolle. Apuna meillä oli vetokelkka ja kaksosten velipojat, jotka osasivat lahjonnan, kiristyksen ja uhkailun jalot taidot:) Salmiakkijauheen ja hoputuksen innostamina raadoimme kuin hullut, mutta siitä huolimatta tuleva kokkomme näytti mitättömältä havukasalta eikä pääsiäiseen ollut enää paljon aikaa. Ilta-aurinko laski kun isä tuli Laurin veneverstaan kautta katsomaan hommiamme ja minä julistin että mepä tehejähänki tähä kylän isoin kokko. Hän katsoi meitä hilpeästi alaviistoon ja olin kuulevinani ikäänkuin naurua kun hän kääntyi kotiinpäin. Kehtasikin nauraa tulevalle suurkokollemme. Kaiken lisäksi minua kenkutti sekin, että yhteinen kokkomme piti tällätä naapurin talon taakse niin ettei se näkynyt meille ollenkaan. Piti mennä navetan taakse pellolle ja siitä vielä hyvän matkaa Maakarin mäelle, ennen kuin edes näki missä pikku risukasamme kökötti.  Huono oli sellainen kokko ja pojathan sen loppujen lopuksi omivatkin itselleen pilkaten lapsellista innostustamme. Väsytti ja harmitti koko homma.

Kun tulin koulusta kotiin tikkutiistai-iltana, näin isän läjäävän loppuun kaluttuja lampaankerppuja, risuja ja vanhoja romuja pellolle. Äiti nauroi iloisesti, että siitä tulee nyt Sinulle ihan oma kokko. Katsoin äitiä suu auki, mutta olin oppinut, että se kannatti pistää äkkiä kiinni, ettei se höläyttänyt mitä sattuu sopimatonta. Tuohan oli pelkkä romuläjä, eikä mikään kokko mietin savun synkeästi. Kaiken lisäksi Isä-pöljäke öyssäsi sinne vielä ruumenia, pari vanhaa luutaa ja rikkimenneen tonkkatelineenkin. Tein kiukustuneena läksyjä ja suttasin kumilla niin, että vihkon sivu meni rikki. Ajattelin kaikkia rumia paskanmarjoja, mitä mieleeni ikinä tuli. 

Mirri istui vakiopaikalla koulukirjan vieressä ja yritti leikkiä kynälläni, mutta käskin sen vain ankarasti vahtia mitä romuläjällä tapahtui. Se katseli kaunista kevätiltaa akkunasta, eikä puhunut minulle enää mitään. Taru-koirakin nukkua torsotti tuvan penkillä välittämättä ihmisten toilauksista tuon taivaallista. Äiti siivoili touhukkaana ja ehdotti että vanha nukkeni ja rikkimennyt vieterikoirakin joutaisivat kokkoon. Katsoin hartaasti vanhaa Maija-nukkeani. Sen guttaperkkapää oli murtunut ja hymykin oli himmennyt olemattomiin, mutta silti se oli minulle edelleenkin hyvin rakas, paljon kalliimpi kuin uusi hieno Sinikka, jonka olin saanut toissa jouluna pukilta. Maija oli ensimmäinen oma nukkeni. Se oli odottanut minua hienot samettivaatteet yllä kun tulin uuteen kotiini. Paha oli siitä luopua. 

Isä tuli sisälle ja huikkasi iloisesti: "Huomena lähetähän tyttö hakkiolle rekipelin kans." Hakkiolla käynnin tuloksena kokkoni komistui ihan silmissä ja kohosi melkein taivaisiin saakka:) Naapurin pojat katsoivat touhua vähän kadehtien, vaikka kehuivatkin että ompas tytöllä komea kokko. Olin niin onnellinen, että nakkasin surutta rakkaan Maijani, samoin kuin aarteistani kalleimman vieterikoira Turrenkin kokkoon. Äiti oli iloinen päästessään rikkimenneistä leluista, mutta jälkeenpäin minua harmitti niin, että tirautin monta kyyneltä muistellessani iki-ihanaa Maijaa ja pikkuista, iloisesti haukkuvaa vieterikoira Turrea, joka oli kulkenut mukanani niin kauan kuin muistin. Paljon kauemmin kuin Maija.

Tämän jälkeen, jos ennenkin, on elämässäni ollut monia onnellisia ja tunnelmallisia pääsiäisiä ja kokkotulia. Lapsuuden pääsiäisajasta muistan sen, miten jokaisella pellolla oli kokkotuli jonka savu ajoi vertauskuvallisesti pahaa pois, sillä lankalauantai oli pitkäperjantain tavoin vielä suuri pimeyden juhla. Mutta jo kokkoiltana riemuittiin tulevasta ja iloinen mekastus täytti illan. Saunan jälkeen jokainen kynnelle kykenevä lähti ihastelemaan tulen loimutusta ja taivaalle lentäviä kipunoita. Kokolla paistettiin perinteisesti makkaraa ja miehet saattoivat ottaa jossakin ilolientäkin, meillä päin se ei ollut tapana. Kestohankia pitkin oli helppo juosta vastavierailulle naapurin kokoille Ojalaan, Veistolaan, Keiskille, Alataloon ja aina Riutalle asti. Vähän isompina tuuskasimme hiiltyvässä kokossa omenia ja paistoimme tuhkassa vanhan tavan mukaan perunoitakin. Ja ainakin kerran poltin housun lahkeen kun innostuimme tuohustamaan liian lähellä tulta:)

Viime pääsiäisenä kävin kotikyläni kokkotapahtumassa Himankakylällä. Sinne uskaltaudun ehkä tänäkin vuonna, jos luutani suostuu lentämään reippaat 500 kilometriä:) Kokkotulien polttaminen pääsiäisenä ei ole pelkästään pahojen henkien tai noiten karkoittamiseen tarkoitettu perinne. Sen taustalta löytyy paljon vanhempi tapa eli pelloilla palavat tulet ovat olleet eräänlainen rituaali, jolla haluttiin taata hyvä karjaonni ja viljasato, sen vuoksi pellolle uhrattiin polttamalla sitä, mitä siinä oli kasvanutkin eli etupäässä olkia ja ojanpientareen kerppuja. Pääsiäiskokot ovat olleet aiemmin tunnettuja ainoastaan Keski-Pohjanmaalla, mutta sielläkin oli paikottain oikukasta vaihtelua, sillä esimerkiksi Perhossa ei poltettu pääsiäistuleja ollenkaan, vaan juhannusvalkeita, kun taas Kokkolassa poltettiin roviolla jopa noitia:)

Toivotan kaunista ja mukavaa pääsiäisaikaa ja kokkoiltaa kaikille:) Älkää polttako hihoja, lahkeista nyt puhumattakaan:)

Lisäys 21.4. Uskomatonta, mutta näinkin voi käydä! Himankakylän kokko jäi noita-akka yhdistyksen iloksi polttamatta kokonaan. Ankara puuskittainen tuuli ja kuivuus estivät sen mutta arpojen ja makkaran myyntiä ne eivät estäneet, joten trulli nakkasi kissan luudalta ja kasasi sen voittoja täyteen ja hurautti tyytyväisenä kotiinsa:)

Kuvan lähetti lapsuusystäväni

Yläkuvan Noita on pöllitty Desktop Nexus-sivustolta

PUUVENEEN TARINA

"Laivan teki haltija sellaisen, että maata se kulki ja ilmaa ja vettä." Satukirjan ihmelaivan tavoin minäkin opin tuon aivan helposti ja kuljin matkoillani vieraisiin kyliin ja niin outoihin latoihin, että Poste restante tuotti emännällekin pientä päänvaivaa. Tässä minut on jo onnellisesti löydetty ja pääsin samantien "telakalle". Emäntä lotrailee onnesta soikeana lainaruutansa kanssa, joten tässäpä on hyvää aikaa ottaa ultaviolettia kylkeen ja muistella menneitä.

Kuulun Kurikkalan venesukuun ja synnyin Himakakylän veneveistämöllä taitavan Lauri-venemestarin luomuksena vuonna 1994 - apupoikana toimi nykyisen omistajani isä Niilo Niemelä, joka halusi lahjoittaa veneen tyttärelleen. Viimeisen uimakesäni - 2005 - jälkeen pötkötin kyljet puutuen vuositolkulla pimeässä riihessä Villin Lännen rajamailla, missä pääskyt ja varpuset pitivät minua hävyttömästi paskahuussina samalla kun ikävä Herra Pöly ja utelias vanhapiika Sotku vuokrasivat hienot lautani ja kauniit kaareni ahneille sukulaisilleen. Leväkerrostuma kuivettui ajan myötä tiukasti köliin kiinni ja vaivun pikkuhiljaa kuolemansyvään horrokseen. Uneksin merestä, auringosta ja rannasta. Entisistä lämpimistä kesistä, uimareissuista ja isäntäväen vierasporukoiden merimatkoista.  

Uneni jatkui pitkään ja vasta vuosisatoja myöhemmin havahduin ilahtuneena kirkkauteen, mukavasti tuttuun ääneen ja käteen, joka silitti hellästi kokkaani. Pääskyset lennättivät poikiaan, joten syyskesä oli jo ovella. Pettymys kirahti kölini kautta perätuhdolle asti. Ikävöin kipeästi ulappaa, laineita ja moottorin hyrinää, joka kuljetti minua kevyesti eteenpäin. Minut luvattiin viedä syntymäkylän rantalatoon, mutta jostakin syystä en sinne päässytkään, vaan tein välilaskun syntymäkotini navetan ja liiterin välikköön, missä ikäloppu tukkireki ja vanhat kiesit toivottivat minut tervetulleeksi. He rupattelivat iloisesti menneistä ajoista ja kummastelivat sitä mitä ihmettä tein paikassa, joka oli eläkeelle siirtyneiden työkalujen viimeinen saattokoti. Sanoin olevani hyllytetty ikävuosista tai kunnostani huolimatta ja että hevosvoimia minäkin tarvitsin päästäkseni eteenpäin. Sen jälkeen meillä olisi riittänyt juttua vaikka talven yli, mutta syksyllä joku miehenköriläs siirsi minut rantalatoon, jossa vaivuin heti talviuneen.

Kevään tullen havahduin ja odotin sydän sykkyrällä tuttujen askelten ääniä. Varmasti ne kohta lähestyisivät latoa ja huolisivat minutkin mukaan. Kuuntelin satamalaiturin iloisia ääniä ja odotin vuosi vuoden jälkeen - turhaan. Tunsin itseni likaiseksi ja ikivanhaksi. Viereinen vene kertoi olevansa väärän puun kautta vähän samaa sukua ja se tarinoi minulle merestä, lokeista ja saaristosta, kunnes kyllästyin sen jorinoihin ja lähdin rengasmatkalle naapurikylän rantalatoon, josta emäntäni minut viimein löysi. Tässä hän nyt puunaa ja tervailee minua kuin silloin ennen, mutta jonkun asian hän unohti tykkänään ja tervakin oli paksua kuin terva, kun se aina pihtailee ohenteissa ja säästää väärissä paikoissa. Mutta annan sille anteeksi sillä olen kaivannut niin pitkään näiden käsien kosketusta ja tervan tuoksua.

Vähänko minusta nyt tulikin hieno, kiillän kuin koppakännäri ja sieluni laulaa! Viimeinkin pääsin veteen. Ihmiset kiistelevät siitä, vuodanko ehkä liikaa, mutta itse olen niin onnellinen etten saa sanotuksi edes sitä, että vaseliinilla voisi korjata haljenneen pohjalautani:) 

Genteleman kuvaa minua ja laituria hakevaa emäntää, jota ottaa koko lapsetus päähän. Häpeällisen tyhmiltä vaikuttavat kyllä molemmat kuten videostakin hyvin näkyy, mutta kai se on pakko alistua tilanteeseen ja varsinkin soutajaan, joka ei edes tiedä mihin on menossa:) Kun he lähtivät aloin hitaasti, mutta varmasti vajota. Hätäännyn itseni ja moottorin puolesta, mutta sama mies, joka kerran kööräsi minut latoon, tuli hätiin ja pelasti tilanteen. Hän voiteli haavani umpeen ja vesihän on tunnetusti vanhin voitehista ravistuneelle puuveneellekin, joten ehkä pääsen jo huomenna Sudenkorento-Saareen eli Joonan karvolle.

Hyi olkoot, mikä reissu! Särkivät moottorin ja soutivat vielä kivillekin. Merivesi oli kyllä huippumatalalla, reilut puoli metriä alempana kuin normaalisti, joten annan tämän kerran heille anteeksi. En olisi kyllä ikinä uskonut, että kokenut naisihminen ja vanhan merenkävijän tyttö osaa olla melkein yhtä tyhmä kuin maakrapu Gentleman.

He vetivät minut pitkälle Sudenkorentosaaren rantakivikkoon, vaikka pistin tiukasti hanttiin. Sitä saa, mitä tilaa mietin juuttuessani liejukkoon, josta emäntä lykkäsi minua tyrät rytkyen irti ja ukko uitteli turvasaappaita rantamatalikossa ähertäessään minua illalla vesille. Raskas lastikin purettiin ennen kuin irtosin ja matka kotisatamaan saattoi alkaa. Minulla oli tietysti hillittömän hauskaa siihen asti, kunnes kivet raapivat jälleen hienoa hipiääni. Kyllä nuo hullut minut tänä kesänä vielä hukuttavat, ei kai sille mitään mahda. Mutta mitäpä ei vene tekisi emäntänsä vuoksi, joka kaipaa Muistojen mökille. Uhraa vaikka elämänsä, sillä tiedän miltä tuntuu, kun kukaan ei tule, vaikka odottaa ja odottaa. Aivan kuin se pieni Mökkikin saaressa, joka odotti paljon kauemmin kuin minä:)

P.s. Kiitän lainatrailerin omistajaa veden äyskäröinnistä ja muusta huollosta ja toisia ystäviä huoltopesu mahdollisuudesta. On se ihmeellistä että maailmassa on näin ihania ihmisiä 💛

HEPSANKIEKKA KIESEISSÄ

Kaksi ikäloppua:)

                                 Prologi
"Littera scripta manet" eli kirjoitettu sana on ja pysyy.
Otsikossa olisi pitänyt seisoa hepsankeikka josta ystävällisesti ja hienovaraisesti on vihjailtukin:) mutta luontoni ei antanut enää myöten korjailla virhettä, joten olen mieluusti vähän keikahtanut, painovirhepaholaisen runtelema hosuhössäke kuin pilkun viilaaja:) Lisätty 12.9.2012.
                   
Hevoseton talo on kuin villaton kehrääjä miettii hepsankeikka-antiemäntä ihastellen ikivanhojen kiesien eli kääsien ajokuntoa yhdessä ystävien ja kylänmiesten kanssa. Naapurin isäntä muisteli, että niissä oli aikoinaan ruunattu jopa hevonen. Ori oli iloisena ja pahaa-aavistamattomana hakenut paksumahaisen inkvisiittoripaskiaisen paikalle. Sydäntä särki jo pelkkä ajatuskin siitä, sillä toisin kuin yleensä luullaan, maaseudun romantiikka on pelkkää harhaa, mikä kummasti haihtuu ankaran todellisuuden tieltä.

Hentomieliturhakkeena minusta ei ikinä olisi ollut karjankasvattajaksi eikä edes sikolätin omistajaksi, vaikka allergiaa ei olisi ollutkaan. Jopa kanan kaulan katkaisu saattaisi ottaa aika lujille. Sydänalaani korventaa vieläkin se, miten pikkutyttönä jouduin antamaan korvamerkkejä ja itkuisia neuvoja vanhan rakkaan lehmän kuljetuksessa tyhmille mulliautokuskeille. Olisin antanut vaikka sieluni autuuden, jos olisin voinut auttaa edes yhtä lammasta tai sikaa, rakkaasta Omenasta tai Mansikista nyt puhumattakaan. Mutta eipä se Jumala minun sielustani välittänyt tuon taivaallista kai silloinkaan:) Eli anekauppa meni Jumalan kanssa päin persettiä jo silloin:)

Pakenin usein surujani ullakolle, joten tarkistin  samantien olivatko surut ja muistot vielä tallella. Ikivanhat portaat ainakin. Näistä tulin lapsena lahjakkaasti pää edellä alas.Vintti on edelleenkin täynnä vuosisataista rojua, pölyä ja konttiukkoja:) Kolusin siellä lapsenlapsen kanssa ennen varsinaista tyhjennysoperaatiota ja hän ilahtui nähdessään vanhanajan ompelukoneen! Selitin, ettei kyseessä ollut suinkaan ompelukone vaan vehje, jolla kehrättiin lampaanvillasta lankaa. Poika katsoi rukkia pitkään, ennen kuin  älysin että kehrääminen toi hänen mieleensä ehkä vain kissan ja ihmetyksen siitä miten lammas villoineen rukkiin tällättiin niin että lankaa tuli. Onneksi löysimme pärekorillisen vanhoja villoja, jotka odottivat karttausta. Jonkun sortin demostraatio onnistui ja siinähän vierähti pieni tovi ennenkuin pääsimme värttinän ja Ruususen kautta seuraavaan esineeseen eli separaattoriin, jonka kuittasin jo pelkällä nimellä ja käyttötarkoituksella.

(Tähän kuuluisi salaperäinen kuva ullakosta, mutta joku hullu hepsankiekka oli poistanut sen kokonaan aparaatista, joten ehkäpä se tulee myöhemmin tai sitten ei, asiaan liittyvää musiikkia löydät kuitenkin alhaalta!)

Ullakko pursusi ladon tavoin vanhoja esineitä ja aina joskus tuli vastaan kapine, jonka käyttötarkoitus ei ollut satavarmasti selvä itsellekään. Onneksi minulla on mahdollisuus käyttää sukulaismiestä käytännön tietolaarina ja olla siten linkkinä historian ja lapsenlapsieni välillä.

Vanhempieni sotakirjeenvaihto on edelleenkin ullakon länsipäädyssä, niinkuin se on ollut aina eli lapsuudestani asti:) Oli mielenkiintoista törmätä ikivanhojen romujen keskellä samoihin efekteihin joihin ihastuin Retretissäkin eli Raul Roineen tekstittämiin ja Rudolf Koivun kuvittamiin sarjakuviin, Niitä oli julkaistu Säästäjä-lehden takakannessa ainakin vuonna 1938.


Kuistin päältä löytyi myös lapsuuteni rakas leikki- ja nukkumapaikka. Jopa nostalginen tyttö kissoineen oli samalla paikalla, minne olin sen melkein 50 vuotta sitten äidin avustamana nastoilla kiinnittänyt.

Eteisen "konttuuri" vintin portaiden alla odottaa hiiriä kuten aina ennenkin. Se oli takuuvarma killeripaikka, mihin äiti ryökäle innostuneesti latasi hiirivällän ja huusi sitten: "IIK" täällä on kuollut hiiri!" Tuhahtelin keskenkasvuisena tyttökläppinä ottaessani hiirireppanoita pyydyksestä, että mieluummin ottaisin ne elävänä, kuten muuten monesti olen tehnytkin. Ja hiirihän huusi heti hangella, että huhheijjakkaa, äkkiä takaisin, täällä on holotna ja talossa höveli emäntä:) Olen hentomielisyydestä huolimatta joutunut käymään kovaa hiirisotaa myös tässä talossa.

Liiteri, lato ja navetta pursusivat puiden, olkien ja rojujen lisäksi kiitettävästi edellisten asukkaiden jättämää romua, elekroniikkaa, rakennusjätettä, kodinkoneita ja särjettyä tavaraa pakollisen pölyn ja lian lisäksi. Tupa ja sauna olivat täynnä omintakaisia remontti- ja LVI-ratkaisuja, joten ei muuta kuin hommiin!

Lievää alkusoittoa:)

Traktorin peräkärry akkunan alle, ullakon ikkuna hiivattiin ja saunan hylätty vesipata ympäristörikoshommiin niin urakka pääsi vauhtiin! Ullakon tyhjennyksen jälkeen Gentleman siirtyi vaivihkaa ladon lahonneen lattian, muiden törkyjen ja laarien kimppuun. Itse ryhdyin viikatehommiin ja muuhun pahantekoon kuten tuhopolttoon, muovisen maton repimiseen kammarin lattiasta ja ainakin seitsemän eri tapettikerroksen poistoon kertarykäyksella. Näillä hyttysen voimilla se kävi jo melkein kuntoilusta. Heikkolaatuisen muovimaton alta paljastui suhteellisen hyvä ja hienostunut korkkimatto, joka saa toistaiseksi olla sellaisenaan:)

Irkun osaamisaluetta

Ladosta löytyi polttopuiden ja rojujen lisäksi kahdet naapureiden omistamat mattopuut! Talon antiikkikamppeisiin kuuluu pari sivustavedettävää sänkyä, koristeellinen puukeinu, tukkireki ja kattoon asti ulottuva kaappi, joka oli kauan sitten tuvassa asiakaappina. Kaapin alaosaa oli ladon lattia harmittavasti lahottanut, minkä takia annoin kaapille tiukan tappotuomion. Hyväkuntoisia peilipiironkeja löytyy kaksi, joista toinen on kammarissa ja toinen on ollut ystävättären säilytyksessä jo pitemmän aikaa.  

Romujen ja jätteiden sekasotkusta löytyi jättimäisen isoja puuvannetynnyreitä, päreitä, verkonkorkkeja, verkkoja ja muuta itselleni historiallisesti tärkeää, säilyttävää tavaraa. Osan rakkaimmista taloon kuuluvista huonekaluista olen kuljettanut mukani muuttojen myötä eli ikivanhan klaffipiirongin, polkusingerin, seinäkellon ja funkkistyylisen keinun, jonka entisöitin kerran isälle joululahjaksi:) Yhden ikivanhan ja todella hienon rukin olen matkani varralla kadottanut, eikä isä antanut sitä milloinkaan anteeksi, vaikka syy ei oikeastaan ollutkaan minun.

Tämä ihastuttava kuva kotitalon kyökistä kuuluu Gentlemanin osaamisalueeseen sähkö- ja putkitöiden takia. Hän kun on treenannut pienen ikänsä erilaisia remontteja, minkä vuoksi hänelle lankesi kuin luonnostaan reilu vuosi sitten yksiöni remontti, valokatteen ja varaston teko jne. Se taisi olla kuitenkin lastenleikkiä tämän rinnalla:)

Korsteenit on nyt varmistettu ja ulkorakennuksen osalta peltitetty. Laarihuone tyhjennetty ja ovikin siihen tehty, sillä osa laarin seinää pääsi hoitamaan oven virkaa ja aittana toiminut varasto on nyt täytetty uudelleen aataminaikuisilla vehkeillä, jotka halusin säilyttää. Navetta on suunnilleen siivottu ja tyhjennetty keittiöineen kuten vintti ja latokin. Se taisi suurelta osalta langeta automaattisesti remonttireiskalle, koska oma aikani meni paljolti juorutessa kyläläisten kanssa:) Siinä pohdittiin monenlaista muistoa ja mietittiin eri härveleiden historiaa. Helsingistä asti eksyivät naapurin kaksostytötkin paikalle monien muiden tuttujen lisäksi. Kolmessa viikossa saimme aloitetuksi jotakin, sen lisäksi että olemme kuljettaneet törkyjä naapurin avustamana traktrorikuormallisen sekä muutamia muulilasteja keräysasemalle ja kulkeneet iltaa aamua edestakaisin 50 km urakkapaikalle. Yövyin talossa pari kertaa, koira ja ukko useammin:)

Viereisessä kuvassa Mosku valmistautuu mukaan päivittäiselle remonttireissulle. Hänellä on hauska tyyli haukkua pieni leikkikarva suussa odottaessa matkaan pääsyä, mutta koska sitä ei nyt ollut, hän raahasi kokonaisen peiton kopista ja haukkuu se suussaan, vähän hankalalta näyttää:)

SANASTOA:

KÄÄSIT eli kiesit ovat kaksipyöräiset, kevyet hienostelu eli "kirkkorattaat", Niitä ei saa sekottaa nelipyöräisiin trilloihin.
RUUNAUS tarkoittaa hevosen kuohimista. Ennen se suoritettiin todella julmasti ilman kipulääkkeitä ja hevonen saattoi jopa kuolla siihen. Niin tapahtuu näköjään vielä nykyäänkin kuten  Heikki-hevosen surullinen kohtalo todistaa:( Juttu löytyy linkin takaa!
MULLIAUTOKUSKI on  karja-auton kuljettaja, joka pitkälaitaisella vei karjan teurastolle.
KORVAMERKIT laitettiin teuraaksi joutuvan korviin teräksisellä piikillä, nykyäänhän ne ovat jo valmiina:(
KONTTUURI on kylmä (ruoka)komero, joka sijaitsi usein vintinportaan alla kuistissa tai eteisessä.
KORSTEENI on savupiippu.
LAARI on viljansäilykseen käytettävä, yleensä puuaitauksella varustettu suorakaiteen tai neliön muotoinen alue aitassa tai perunoille kellarissa.
KYÖKKI on jouluhullun kyökkipiian hulluttelupaikka:)

Yläkuva on harhalaukaus by Gentleman:)