 |
| Kaksi ikäloppua:) |
"Littera scripta manet" eli kirjoitettu sana on ja pysyy.
Otsikossa olisi pitänyt seisoa hepsankeikka josta ystävällisesti ja hienovaraisesti on vihjailtukin:) mutta luontoni ei antanut enää myöten korjailla virhettä, joten olen mieluusti vähän keikahtanut, painovirhepaholaisen runtelema hosuhössäke kuin pilkun viilaaja:) Lisätty 12.9.2012.
Hevoseton talo on kuin villaton kehrääjä miettii hepsankeikka-antiemäntä ihastellen ikivanhojen kiesien eli kääsien ajokuntoa yhdessä ystävien ja kylänmiesten kanssa. Naapurin isäntä muisteli, että niissä oli aikoinaan ruunattu jopa hevonen. Ori oli iloisena ja pahaa-aavistamattomana hakenut paksumahaisen inkvisiittoripaskiaisen paikalle. Sydäntä särki jo pelkkä ajatuskin siitä, sillä toisin kuin yleensä luullaan, maaseudun romantiikka on pelkkää harhaa, mikä kummasti haihtuu ankaran todellisuuden tieltä.
Hentomieliturhakkeena minusta ei ikinä olisi ollut karjankasvattajaksi eikä edes sikolätin omistajaksi, vaikka allergiaa ei olisi ollutkaan. Jopa kanan kaulan katkaisu saattaisi ottaa aika lujille. Sydänalaani korventaa vieläkin se, miten pikkutyttönä jouduin antamaan korvamerkkejä ja itkuisia neuvoja vanhan rakkaan lehmän kuljetuksessa tyhmille mulliautokuskeille. Olisin antanut vaikka sieluni autuuden, jos olisin voinut auttaa edes yhtä lammasta tai sikaa, rakkaasta Omenasta tai Mansikista nyt puhumattakaan. Mutta eipä se Jumala minun sielustani välittänyt tuon taivaallista kai silloinkaan:) Eli anekauppa meni Jumalan kanssa päin persettiä jo silloin:)
Pakenin usein surujani ullakolle, joten tarkistin samantien olivatko surut ja muistot vielä tallella. Ikivanhat portaat ainakin. Näistä tulin lapsena lahjakkaasti pää edellä alas.Vintti on edelleenkin täynnä vuosisataista rojua, pölyä ja konttiukkoja:) Kolusin siellä lapsenlapsen kanssa ennen varsinaista tyhjennysoperaatiota ja hän ilahtui nähdessään vanhanajan ompelukoneen! Selitin, ettei kyseessä ollut suinkaan ompelukone vaan vehje, jolla kehrättiin lampaanvillasta lankaa. Poika katsoi rukkia pitkään, ennen kuin älysin että kehrääminen toi hänen mieleensä ehkä vain kissan ja ihmetyksen siitä miten lammas villoineen rukkiin tällättiin niin että lankaa tuli. Onneksi löysimme pärekorillisen vanhoja villoja, jotka odottivat karttausta. Jonkun sortin demostraatio onnistui ja siinähän vierähti pieni tovi ennenkuin pääsimme värttinän ja Ruususen kautta seuraavaan esineeseen eli separaattoriin, jonka kuittasin jo pelkällä nimellä ja käyttötarkoituksella.
Ullakko pursusi ladon tavoin vanhoja esineitä ja aina joskus tuli vastaan kapine, jonka käyttötarkoitus ei ollut satavarmasti selvä itsellekään. Onneksi minulla on mahdollisuus käyttää sukulaismiestä käytännön tietolaarina ja olla siten linkkinä historian ja lapsenlapsieni välillä.
Vanhempieni sotakirjeenvaihto on edelleenkin ullakon länsipäädyssä, niinkuin se on ollut aina eli lapsuudestani asti:) Oli mielenkiintoista törmätä ikivanhojen romujen keskellä samoihin efekteihin joihin ihastuin Retretissäkin eli Raul Roineen tekstittämiin ja Rudolf Koivun kuvittamiin sarjakuviin, Niitä oli julkaistu Säästäjä-lehden takakannessa ainakin vuonna 1938.
Kuistin päältä löytyi myös lapsuuteni rakas leikki- ja nukkumapaikka. Jopa nostalginen tyttö kissoineen oli samalla paikalla, minne olin sen melkein 50 vuotta sitten äidin avustamana nastoilla kiinnittänyt.
Eteisen "konttuuri" vintin portaiden alla odottaa hiiriä kuten aina ennenkin. Se oli takuuvarma killeripaikka, mihin äiti ryökäle innostuneesti latasi hiirivällän ja huusi sitten: "IIK" täällä on kuollut hiiri!" Tuhahtelin keskenkasvuisena tyttökläppinä ottaessani hiirireppanoita pyydyksestä, että mieluummin ottaisin ne elävänä, kuten muuten monesti olen tehnytkin. Ja hiirihän huusi heti hangella, että huhheijjakkaa, äkkiä takaisin, täällä on holotna ja talossa höveli emäntä:) Olen hentomielisyydestä huolimatta joutunut käymään kovaa hiirisotaa myös tässä talossa.
Liiteri, lato ja navetta pursusivat puiden, olkien ja rojujen lisäksi kiitettävästi edellisten asukkaiden jättämää romua, elekroniikkaa, rakennusjätettä, kodinkoneita ja särjettyä tavaraa pakollisen pölyn ja lian lisäksi. Tupa ja sauna olivat täynnä omintakaisia remontti- ja LVI-ratkaisuja, joten ei muuta kuin hommiin!
 |
| Lievää alkusoittoa:) |
Traktorin peräkärry akkunan alle, ullakon ikkuna hiivattiin ja saunan hylätty vesipata ympäristörikoshommiin niin urakka pääsi vauhtiin! Ullakon tyhjennyksen jälkeen Gentleman siirtyi vaivihkaa ladon lahonneen lattian, muiden törkyjen ja laarien kimppuun. Itse ryhdyin viikatehommiin ja muuhun pahantekoon kuten tuhopolttoon, muovisen maton repimiseen kammarin lattiasta ja ainakin seitsemän eri tapettikerroksen poistoon kertarykäyksella. Näillä hyttysen voimilla se kävi jo melkein kuntoilusta. Heikkolaatuisen muovimaton alta paljastui suhteellisen hyvä ja hienostunut korkkimatto, joka saa toistaiseksi olla sellaisenaan:)
 |
| Irkun osaamisaluetta |
Romujen ja jätteiden sekasotkusta löytyi jättimäisen isoja puuvannetynnyreitä, päreitä, verkonkorkkeja, verkkoja ja muuta itselleni historiallisesti tärkeää, säilyttävää tavaraa. Osan rakkaimmista taloon kuuluvista huonekaluista olen kuljettanut mukani muuttojen myötä eli ikivanhan klaffipiirongin, polkusingerin, seinäkellon ja funkkistyylisen keinun, jonka entisöitin kerran isälle joululahjaksi:) Yhden ikivanhan ja todella hienon rukin olen matkani varralla kadottanut, eikä isä antanut sitä milloinkaan anteeksi, vaikka syy ei oikeastaan ollutkaan minun.
Korsteenit on nyt varmistettu ja ulkorakennuksen osalta peltitetty. Laarihuone tyhjennetty ja ovikin siihen tehty, sillä osa laarin seinää pääsi hoitamaan oven virkaa ja aittana toiminut varasto on nyt täytetty uudelleen aataminaikuisilla vehkeillä, jotka halusin säilyttää. Navetta on suunnilleen siivottu ja tyhjennetty keittiöineen kuten vintti ja latokin. Se taisi suurelta osalta langeta automaattisesti remonttireiskalle, koska oma aikani meni paljolti juorutessa kyläläisten kanssa:) Siinä pohdittiin monenlaista muistoa ja mietittiin eri härveleiden historiaa. Helsingistä asti eksyivät naapurin kaksostytötkin paikalle monien muiden tuttujen lisäksi. Kolmessa viikossa saimme aloitetuksi jotakin, sen lisäksi että olemme kuljettaneet törkyjä naapurin avustamana traktrorikuormallisen sekä muutamia muulilasteja keräysasemalle ja kulkeneet iltaa aamua edestakaisin 50 km urakkapaikalle. Yövyin talossa pari kertaa, koira ja ukko useammin:)Viereisessä kuvassa Mosku valmistautuu mukaan päivittäiselle remonttireissulle. Hänellä on hauska tyyli haukkua pieni leikkikarva suussa odottaessa matkaan pääsyä, mutta koska sitä ei nyt ollut, hän raahasi kokonaisen peiton kopista ja haukkuu se suussaan, vähän hankalalta näyttää:)
SANASTOA:
KÄÄSIT eli kiesit ovat kaksipyöräiset, kevyet hienostelu eli "kirkkorattaat", Niitä ei saa sekottaa nelipyöräisiin trilloihin.
RUUNAUS tarkoittaa hevosen kuohimista. Ennen se suoritettiin todella julmasti ilman kipulääkkeitä ja hevonen saattoi jopa kuolla siihen. Niin tapahtuu näköjään vielä nykyäänkin kuten Heikki-hevosen surullinen kohtalo todistaa:( Juttu löytyy linkin takaa!
MULLIAUTOKUSKI on karja-auton kuljettaja, joka pitkälaitaisella vei karjan teurastolle.
KORVAMERKIT laitettiin teuraaksi joutuvan korviin teräksisellä piikillä, nykyäänhän ne ovat jo valmiina:(
KONTTUURI on kylmä (ruoka)komero, joka sijaitsi usein vintinportaan alla kuistissa tai eteisessä.
KORSTEENI on savupiippu.
LAARI on viljansäilykseen käytettävä, yleensä puuaitauksella varustettu suorakaiteen tai neliön muotoinen alue aitassa tai perunoille kellarissa.
KYÖKKI on jouluhullun kyökkipiian hulluttelupaikka:)
Yläkuva on harhalaukaus by Gentleman:)
Voi hepsankiekka sun juttujas, leskikulta.
VastaaPoistaNää on ihan hyviä nämä sun muistelus, kiitti nostalgiaan vievistä kirjoituksestasi.
Hepsankeikka se oli meilläpäin. Tosin en tiedä annettiinko tuo nimitys minkälaisesta ansiosta,
tai kenties asennosta johtuen, jos toki sen sanan tarkoitusperän saan pinnistellen mieleeni.
Mutta hieno on nuo vanhat hevoskiesit, oikein sporttimalli, muotoillulla jalasijalla.
Hieno on myös tuo toinen antiikkiesine jota tuossa onnellisen näköisenä itse esittelet.
Kerro joskus, miten noin hyväkuntoiselta näyttävä, kymmeniä vuosia vanha matto on voinut säilyä käyttämättömänä ja noin hyvänä, homehtumatta, rullallaan ollen, hiirenhampaan koskematta, tässä ajansaatossa.
Tuli kirioituis erheitä tuohon edelliseen, joten poistin sen.
Tämä kiittää maksimuksia kivasta kommentoinnista:) Mahtava että huomasit tuon hienon astinlaudan ja jopa jousitus oli vielä jotenkuten oorningissa! Äitihän se keksi minua nimitellä välillä tällä nimellä sen pakollisen viiripään ja tuuliviirin lisäksi, joten se tuli ehkä siitä? Hepsankiekka on myös hauska ja hupanen otus, ei pelkästään kevytkenkäinen? Oli aika falskia laittaa näin totiselle tarinalle typerä ja raflaava nimi, työnimenä oli hevoseton talo? Tiedä sitten olisiko ollut parempi.
PoistaHeh, heh, tuo matto jäi sopivasti käteeni kun tulin ladosta ja se taisi mennä polttoon tai roskiin kun halusin spontaanisti kokeilla, miltä tuntuu istua antiikkikieseissä, ennenkuin laitoimme ne säilöön ja joku tietenkin otti kuvan, joka onnistuikin etäisyyden etc syiden vuoksi aivan yli odotusten.
Mietin kyllä kauan että viitsinkö sitä edes julkaista, mutta koska kiesit ovat omani, enkä ole varma milloin seuraava hetki tulee, niin en malttanut ja mitä hiivattia minä enää ajattelen, mitä itse kukin ajattelee. Ajatelkoot ja tykätköön aivan mitä haluavat. Kai tästä ikuisesta epävarmuudesta pitäisi pikkuhiljaa kasvaa ihmisen mittaiseksi?
Niin, sellaisia hieman "kevytkenkäisempiä" nimitettiin tuolla nimellä.
PoistaEhkäpä juuri siksi pidän (ihaillen) vieläkin heidän tyylistään.
He kun eivät ylenkatsoneet meikäläistä, kuten ns. paremmat plikat pruukas.
Eikä silti, jos toinen on raskas-soutuinen, ei sitä pirukaan jaksa hilata mihkään suuntaan, mut pätkä kevytkenkäisyyttä, sandaleteillä tai ilman, niin muuttuu asia jo vallan toiseksi.
Tuosta muiden ajattelutavan miellyttämisestä pitää päästää irti.
PoistaAjatelkoot kukin omalla tyylillään mitä haluavat milloin mistäkin asiasta.
Luontainen spontaani käytös on mun mieleeni ja mielestäni hyvää, vaikka toisaalta vedän, kuin se enttinen kärpäspaperi, viileitä naistyyppejä puoleeni.
Niin pitäisi, mutta vanha koira ei opi helposti enää mitään temppuja. Spontaani ja aika ajattelematonkin välillä olen, joten saatan aiheuttaa sen takia enemmän haittaa kuin hyötyä niin muille kuin itsellekin.
PoistaViileät ja coolit naiset ovat todella hienoa porukkaa, suosittelen lämpimästi maksi.
Mustis, en voi olla ihastelematta salpautuneella hengityksellä sinun taitoasi tehdä tarinaa.
VastaaPoistaTotuutta, tarua, mutta aina niin mielenkiintoista, ja kirjoitustaitoa puhkuen ja uhkuen.
Hepsankeikka voit olla, mutta muu moitesanailu täysin turhaa.
Sinä olet Sinä niin täysillä!
Terveisiä gentlemanin tyyppiselle henkilö-ihmiselle!
Ole hyvä vain parahin madame Quu:) Kirjoitusinto oli kyllä ihan nollassa ja väenväkisin tätä työstin muun ohjelman ohessa. Lisäksi lievä, jonkun sortin lukijuttu haittaa välillä kovastikin tätä kirjoitusintoa. Piti jättää aika lailla aineistoa poiskin, jo pelkästään lukijan viihtyvyyttä ajatellen, etenkin hienoja tynnörikuvia, ladon työvaiheita etc.
PoistaKiitoksia, Gentleman on kyllä tehnyt paljon vuokseni ja ammattimiehen elkein hän siirtelee tukkireet, kaappipakasteet sun muut miljoonakiloa painavat kamppeet paikasta toiseen. Ei voi aina tajuta sitä voimaa ja tekniikkaa, joka on tyypillisesti hyvin miehinen ominaisuus, yksinhän en olisi saanut paljon mitään aikaan.
Kirjoituksesi sisältää vähän romantiikkaa, ja hieman enemmän nostalgiaa;))) Taitaa olla lapsuudenkodistasi kysymys?
VastaaPoistaLeppoisaa viikonloppua sinulle, Mustis!<3333
Kiitoksia Aili, samoin Sinulle. Nostalgiaahan tästä tietenkin löytyy, se lienee tämän iän riesa:) Lapsuudenkotihan tämä, ja olen siivoillut siellä hullun lailla, kun asukkaat itse eivät ole ymmärtäneet tai osanneet viedä romujaan kaatopaikalle, tietysti siellä oli paljon vanhaakin rojua ja jätettä jo isänkin ajoilta.
PoistaTaas kerran todella mukaansatempaavasti kerrottu juttu!
VastaaPoistaHepsankeikka-sanaa ei taideta tänään enää käyttääkään niin paljon kuin ennen. Se on hyvä sana! Vaikka ei tainnut silloin ennen ollakaan niin imarteleva.
Voi tuota ihanaa Moskua! Meidänkin koirilla on tapana ottaa aina jotain suuhun innostuessaan esim. kun tulen kotiin töistä, muttei kyllä haukkuessa. Jännä että sen piti hakea se peitto karvan puuttuessa! :D
Kiitos Laali, osa kuvista ja melkein mukavimmista jutuista piti kuitenkin jättää pois kun tylsää proosaa pukkasi tilalle. Hepsankiekka on minulle ihan hyvä nimi, enkä ole ikinä ymmärtänyt sitä paheksua, koska en ajatellut merkitystä erikoisen syvällisesti, ja vaikka äiti olikin omalla tavallaan ankara, niin hepsankiekka oli tavallaan huvittunutta torumista, eikä siinä ollut mitään sen kummempaa.
PoistaMosku kiittää:)Koirilla varmaan on yleismaailmallisesti tämä sama tyyli, he ikäänkuin haluaisivat lahjoittaa mieluisalle tulijalle jotakin?
Johan tässä vanha ihminen ihan hengästyy sinun mukavaa tarinaa lukiessa. Paljon sinulla on ollutkin rompetta kerättäväksi ja hävitettäväksi. Työn iloa!
VastaaPoistaAivan Marizan, edellisten asukkaiden jäljiltä saattaa aina jotakin ja aika paljonkin jäädä, vaikka tarkoitus ei ehkä ole niin paha kuin teko? On tuossa tainnut muutama ärräpää livahtaa rommeita siivotessa. On mukava havaita ettei katkeruus kuitenkaan jutussa ehkä liikaa tullut julki:)Kiitoksia toivotuksista, nyt tilanne on pakollisista syistä jäissä, mutta kunhan ehditään niin rysäytetään se loppuun tässä syksyn korvalla.
PoistaVälillä vanhojen tavaroiden siivoaminen nurkista voi olla miellyttävää, joskus saattaa tulla mieleen jotain vähemmän miellyttävää. Kuten kerran kävi itsellenikin:
VastaaPoistaMä itkin, kylästä pois pakenin - ja muistot muuassani vein.
Mä mielestäni kaiken unhoitin, silti itkee vielä sydämein.
Mukavaa syksyn alkua :)
Niimpä niin Anonymous, näinkin voi tietenkin käydä? Jos menetyksesi koski vain kaltaistani vanhaa rompetta, siinä ei käynyt kuinkaan, mutta jos kysymyksessä oli aineellinen vahinko, niin se lieneekin jo paljon korvaamattomampi. Ehkä kokonainen talo?
PoistaToivotan sydämellisesti aurinkoista ja lämmintä syksyä sinnekin. Muistatko muuten tarinan itkevästä huilusta ja sen miten siinä sitten kävikään?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaRukkivideo oli minustakin piste iin päälle, kiitoksia Rip. Elämähän on yhtä suruttamista ja ilottamista, varjot pitenevät elämässämme ja kuljemme yhä useammin kohti muistoja.
PoistaEn tiedä entisöinkö tätä lapsuustaloa sen kummemmin, muuta kuin ehkä inhimilliseen asumiskuntoon. Nythän siellä ovat tavarat sen verran kohta järjestyksessä kuin niiden kuuluu ollakin, tämä on vaivannut minua melkein 10 vuotta ja oli aika saada sekin asia järjestykseen ennen kupsahtamista:)
Meillä oli linjaalirattaat, jotka tuo muutamia lapsuusajan onnen hetkiä mieleen niiden tiimoilta.
VastaaPoistaMielestäni niissä oli kokomittainen takapenkki eikä takaosa kaartunut vaan kiesien takakulmat olivat terävät.
Sivussa oli istumalauta molemmilla sivuilla ja siinä oli myös taottu kaide joka kiersi koko takapenkin ja sivujen mitan.
Lisäks niissä oli muotoillut kurakaaret.
Nämä päätyivät hieman jalansijan yläpuolelle, joka taas oli kiinitetty runkoon.
Valjastamattomaina ne olivat tasapainossa, joko aisat maassa tai kohden taivasta, istuimme pikkupoikina takaistuimella, jossa asennossa ne toimivat meillä mainiosti markkeeraten parhaiten ilmatorjuntatykkiä monista aisa-työkoneista, sotaleikkejä leikkiessämme.
Mun mielestä tuntui kun ne olis kulkenu hieman pystyasennossa, "eteen"valjastettuna ollessaan. Eipä niillä montaakaan reissua tehty, kun autokyytejä sai naapureilta, ja "heinärattaissa" oli kumipyörät, olivat matalammat ja niissä oli ennemmän tilaa, niillä oli mukavampi / vapaampi matkustaa(heinähäkki laitettiin vain heinänkorjuuaikaan rattaisiin paikalleen).
Isä aina sanoikin ettei tuota kovapyörien kolinaa jaksa kuunnella, eikä sitä tärinän aiheuttamaa epämukavuutta sietää, ja siitä syystä näitä ei käytetty.
Jep, näitähän oli varmasti useammanlaisia ja nuo mainitsemasi vaikuttivat vähän järeämmiltä kuin ehkä nämä? Tuolla Teuvon blogissakin näin yhdensortin kärryt. Varmasti oli kolurataskyytiä tämäkin, vaikka jousitus kohdallaan olikin. Hullunhauska idea leikkiä sotaa näillä aisoilla, lapsillahan on vain mielikuvitus rajana. Sota oli niin lähellä lapsuuttamme, että kakarana pelkkä lentokoneen ääni toi jonkun sortin levottomuuden ainakin omaan mieleeni.
PoistaHeinäkärryt ja tukkireki olivat meilläkin käytössä enemmänkin kuin nämä hienoudet. Sukulaistalossa oli oikea kirkkorekikin, taitaa olla nykyään moottorikelkan jatkeena, ellei ole jo ihan päreiksi ajettu, siitä on jokunen muisto mielessä:)
Palaapa mieleeni entisvanha mukavasti, samanlaisia kokemuksia on Minullakin.
VastaaPoistaKurjaa oli kun karjaa haettiin, siinä kyynel tirahteli.
Karjaa ei ollut niin paljon, että joka vuosi olisi haettu.
Ite teurastettiin syksyllä talven lihoiksi umpisuolaan.
Sitä ei usko kuinka paljon vanhaa tavaraa mahtuu ullakollekkin, ennen kuin alkaa poistamaan.
Ison urakan olet tehnyt.
Voi tuota hauvelia, mikä hauska kotkotus sillä on haukkua peitto suussa.
Niin paljon on asiaa, että palaan vielä, että kaiken huomaan.
Nämä mulliautojutut olisin halunnut unohtaa, mutta niitäpä ei niin vain saakaan mielestään pois. Samoin kuin tuo joka syksyinen teurastus oli kauhun paikka niin eläimille kuin itsellenikin, näen painajaisia välillä siitä vieläkin, vaikka isä piti yleensä huolen, että minun ei tarvinnut olla lähimaillakaan, olin joko koulussa tai hän lähetti naapuriin hakemaan milloin mitäkin ja naapuri piti huolen että istuin kiltisti odottamassa, kun oli hukassa tietenkin se mitä piti löytää. Ainakin pari kertaa muistan näin käyneen.
PoistaNiin, ullakolle mahtuu uskomattoman paljon tavaraa, lisäksi oli lato, navetta ja aittana toiminut tila ihan törkyäkin täynnä. Tallissa on onneksi puita ja sisäkatto romahtanut, saunanpää ja tunkion paikallakin rojua:(
Juttu oli vähän liian pitkä, mutta en ymmärtänyt mistä olisin karsinut. Moskus on välillä hupanen ja välillä rasittava... Minä kiitän kommentista Liplatus, tuo Sinun entivanhanen kuulosti niin kotosalta:)
Oletko aatellut, että sana hallussa kirjoittajana voisit kirjoittaa jatkokertomusta entisvanhasta?
PoistaJuu, ei sitä tiijä katkoa, kun eletty elämä saa mielikuvat paisumaan kun kohoavan pullataikinan.
Eikä noita lapselle rakkaiden eläinten tappamista pysty pyyhkäisemään pois, eikä tarvikkaan, ne on osa Meitä.
Minäpä tein sen karmean virheen kerran, että menin katsomaan Onnetuoja lehmän teurastusta ladon seinän rakojen kautta, kielloista huolimatta. Toiste en enää halunnut kuulla, enkä nähdä...
Samoin, roinaa löytyy tallista ja navetastakin. Navetan katto on solahtanut sisään, sekä sen yhteydessä oleva ladon katto.
Minulla olisi niistä kuvia, mutta niin pahalta näyttää, että ihan hävettää julkaista.
Navetta näyttää onneksi ulkoapäin vielä kutakuinkin ehjältä.
Haloiksi on menossa, kunhan hakkaaja vain löytyisi.
Voimakas tunneside on noihin vanhoihin rötisköihin, mahtuu paljon muistoja.
Oh, nyt sassiin näppäiden näpyttely poikki...tulee romaani.;)
Niin, eipä sitä elettyä elämää saa pois vaikka miten yrittäisi aivopestä itsensä, jotakin pitäisi kuitenkin tälle tehotuotannolle tehdä, vaikka ei tuo kotieläimen tappaminenkaan niin hääviä ollut, niin tämä on ihan mieletöntä ja itsekästä, kuten ihmisellä yleensäkin. Luulen että käynti teurastamolle hillitsisi monenkin lihanhimoa ja ainakin turhaa ruuan poisheittämistä, on se niin kallis hinta jonka eläinrukka siitä maksaa. Se on asia, jota en ymmärrä tässä elämässä ikinä, en lasten enkä eläinten kärsimystä.
PoistaPääasia että navetta näyttää edes ulospäin siistiltä ja hyvältä. Ja eihän sitä tiedä, vaikka kuvat toisivat sen halonhakkaajankin paikalle. Tai jopa korjaajan:)
Monenlaista olen miettinyt ja raskasta on tämä kirjoittaminen, silti on yhtä raskasta kerätä kirjoittamisen taakkaa:)
Onnistunyt hyppäys entisaikaan...hyvin kerrottu Mustis...Moskulle halaus..ja sullekin.
VastaaPoistaKiitoksia käynnistä ja halauksista unikko:) Entisaikaan olisi voinut hypätä paljon romanttisemminkin, mutta käytännöllisyyssyistä oli pakko laittaa ankeaa arkeakin mukaan. Jotenkin väsyttävä ja vähän toivoton projektihan tämä kokonaisuudessaan on, koska katto ja seinätkin pitäisi tulevaisuudessa ulkoisestikin uusia, enkä tässä kuitenkaan majaile itse. Sittenhän se olisikin eri tavalla mielekäs juttu.
VastaaPoistaJos olin minä häviksissä, niin aika oudosta paikasta sinutkin löysin. Mutta eipä tämä olekaan outo paikka, vaan muistojen paikka. Hienoa että laitat kuntoon. Onko täällä asunut ihan vieraita tässä välissä, kun ovat vaikka mitä romua jättäneet? Onneksi ovat aarteetkin sentään jättäneet rauhaan.
VastaaPoistaMinulle tuli googlen kanssa väärinkäsitys ja google heitti minut pihalle, kun olin lomalla. En tarpeeksi nopeasti täyttänyt heidän toiveitaan, niin tilit pois vaan... Oli se shokki kun tulin kotiin. Mutta mitäs minä, äkkiähän minä nyt yhden blogin pystyyn saan. Ja blogitarinakin on tallessa, laitan sen taas yläpalkkiin, kunhan tästä ehdin.
Nautinnollisia remonttihommia ja kiitos mainiosta tekstistä :-)
Voi miten kiva kun löysin Sinut uudelleen! Blogisi hakureissulla tuli aina ilmoitus että blogi on hävinnyt jne. Ihmeellistä toimintaa, tulee mieleen tuo E-kontaktin homma, joka sekin oli aika kurja juttu. Onneksi Sinulla on sentään jotakin tallessa (se blogitarinakin)ja hieno asenne!!
PoistaJes, ihan vieraita asukeita on ollut isän kuoleman jälkeen ja sehän tässä vähän korpeaakin, vaikka muuten olivatkin ihan luotettavia ihmisiä. Ikinä ei tullut edes mieleen että olisivat mitään ottaneet. Aivan päinvastoinhan tässä taisi käydä (naurua).
Kiitoksia Uuna, pitänee reilun viikon sisällä aloittaa taas uusi uurastus talon suhteen josko sen siinä viikossa - parissa saisi suunnilleen kuntoon.
Kiva juttu sulla, mustis - siis kirjoitus.
VastaaPoistaMaalla varmaan kertyykin kaikenlaista kivaa ja usein turhaakin säästetävää nurkkiin ja eritoten vinttiin, olen jopa nähnytkin pari sellaista vinttiä :) Mutta niin sitä kertyy kaupunkiomakotitaloonkin, huomasin kun muutin pois ja piti tyhjentää. Ja vain alle 20 v oltiin asuttu, eikä taatusti ollut mitään historian havinaa niissä roinissa.
Kova urakka sulla, eikä aina niin kivaakaan.
Muuten, toi sana hepsankiekka. Täällä etelässä sitä sanottiin hepsankeikka. Ja pitkään luinkin sun sanan niin. Ihan vieras tuo sun muoto. Mutta samaa kuitenkin tarkoittaa.
Se on ihan totta, kovin äkkiä sitä nurkkiin kertyy kaikenmaailman tilpehööriä ja tavaraa ja olisiko vähän niinkin, että jos on tilaa, niin sitä helpommin hamstraa ja säilyttää kaikkea eri tavalla? Toisaalta toisen romu on aina toisen aarre. Kyllä vajaassa 20 vuodessa ehtii siivottavaa ja pakattavaa tulla ihan omiksi tarpeiksi.
PoistaAika pölyistä hommaa, mutta ihana kun olen päässyt jo hyvään alkuun. Jää tämäkin painolasti elämästä pois. Ja olet oikeassa tuosta sanasta, minua harmitti aivan tolkuttomasti jo aiemmin, mutta luonto ei antanut periksi enää muuttaa. Olkoot, kiva kuitenkin että luit oikein väärästä kirjoitusasusta huolimatta. Kiitoksia Orvokki.
Museo mun mieleeni ensinnä välähti :)
VastaaPoistaVanhat esineet ja vanhanajan toiminta on AH`,niin tuttua.
Kun saisi elää ihan oikeasti vielä niissä tunnelmissa ja saanhan jos vain haluan.
Kiittää jälleen kerran ihanasta vanhanajantunnelmajutusta.
KIITOS!
Aivan Ullis, melko museo tämä onkin:) Sinulle varmasti on tuttuakin tutumpaa tämä meininki ja tavallaanhan aika on ajanut kaiken ohi...
PoistaMutta onhan meillä vielä muistot ja joskus joku vanha esine kertoo tarinan jos haluaa sitä kuunnella. Ja mikä tärkeintä: Sinä ja minä voimme vielä lypsää tietoja joltakin vanhemmalta ja kokeneemmalta ja siirtää niitä taas lapsille tai lapsenlapsillemme, yleensähän tämä kiinnostus hyppää aina kummasti yhden sukupolven yli, riippuu tietenkin ihmisistä?
Kivasti kerrot, niin elämänmakuisesti ja värikkäästi, lämmöllä ja suurella sydämellä, suuri kiitos sinulle lukunautinnoista :)
VastaaPoistaVoi kiitoksia Pohjanpoika, se oli tosi nätisti sanottu. Tervetuloa tänne Blogistanian kuva- ja lukumaailmaan. Itse taidat katsoa luontoa ja elämää kauniisti kameran takaa:)
PoistaJo toinen talon tyhjennys ja entisöiti. Perhotar tekee samantyyppistä hommaa. Hienoa, että historiaa säästetään, eikä kaikkea kanneta silmät ummessa kaatikselle. Nostan hattua urakallesi ja mukavalle kirjoitustavallesi :)
VastaaPoistaKiitoksia Aina, minä vain tyhjennän ja siivoilen ja laitatan kuntoon sen verran että siellä voi edes tyydyttävästi asustaa. Ja olen sitä ollut aina ettei vanhaa ja kunnossa olevaa voi eikä kannata hävittää, mutta paljonhan on lumppuja, rikki mennyttä tai muuten arvotonta tavaraa, jonka säilyttäminen ei ole enää mielekästä. Pitääpä katsastaa se perhottaren juttu, oliko tuo muuten ihan oikea taivutus genetiivissä:)
VastaaPoistaKaupunkilaislapsena kasvanut ja nelikymppisenä maaseudun (maaseututaajama) rauhaan muuttanut entinen palloilija ei voi kuin ihailla elämisen monipuolisuutta. Joitakin kesiä sain olla maalla pojankoltiaisena ja se oli mukavaa vapautta kaupunkielämään verrattuna. Vanhan maatalon ullakolla unet maistui mainiosti vällyjen alla. Eihän siellä kylmä ollut, mutta taisi isäntäväki pelätä poloisen vilustumista :)
VastaaPoistaEntisaikojen eläminen omavaraistaloudessa on ollut haasteellista ja hienoa, että olet taas kertonut siitä blogissasi.
Kiitos... Hyvää syksyn alkua.....!
Maalla asumisessa on omat puolensa, mutta siitä vapaudesta voi ajatella hyvinkin monellakin tapaa. Kyläyhteisössä olet tiukemmin sidottu muihin ihmisiin ja tapoihin, toisaalta voit tietenkin hypellä aamukasteessa kello viisi, juosta lähimetsään hetken mielijohteesta tai mennä talvella vaikka merenjäälle hiihtelemään, kesällä veneilemään ja keittämään saareen vaikka nokipannukahvit Se kaikki on ihan käden ulottovilla.
PoistaToisaalta olen autottomana vähän nalkissa maaseudulla, vaikka en kaupungin hulinaa usein kaipaakaan, mutta toisaalta jos auto olisi käytettävissä, siellä on tarpeeksi pöhkeikköjä joihin voin huoletta hurauttaa:) Harmi ettei minusta enää vanhana tullut autokuskia.
Joten asuinpaikkani määräytyy tulevaisuudessa pitkälle sen mukaan, missä palvelut ovat aika lähellä, eli ainakin kauppa. Tosin kauppa-autohan käy edelleenkin tällä kylällä ja aikoinaan siellä oli ihana, pieni kyläkauppa ja kesäkioski, oi niitä aikoja.
Nyt vasta ehin lukia tän juttus. Mitäpä tähän sanois, nuo toiset on jo kehuneet, taijan yhtyä heihin ja nostan olematonta hattua, hieno aihe kaikkinensa.
VastaaPoistaMitäpä sitä turhia plättyskä:) Olin alkuun melko innostunut sonni, mutta kyllä se vauhti siitä pikkuhiljaa hiipuu ja nyt on mietintämyssy tiukasti päässä ja talon kohtalo kovasti harkinnassa.
VastaaPoistaAtomivoimalakunta jyräsi komeasti tuossa karaokejutuissakin, tosin oli aika vanhoillista valita joku ukko sinne seuran puheenjohtajaksi, onneksi Teillä siellä Raahessa on vähän eri meininki:)
Eilen täällä piipahtaessani jo ihmettelin muodonmuutosta, joka on tapahtunut blogillesi ("oi aikoja menneitä"). Nyt oli aikaa huomioida tämän bloggauksen monipuolisuus. Siispä tuon "vanhan kehräävän rukin" tahdissa seurasin touhujasi, katsoin kuvat ja sanat, joissa kaikissa johtosävelenä oli nostalgisuus. Hienoa ulkopuolisenkin nähdä kappale entisajan elämää omassa ympäristössään.
VastaaPoistaKiitos tästä mahdollisuudesta tutustua tavaroihin ja asioihin, jotka nykypäivänä ovat muuttuneet aarteiksi. Kirjoitat niin mukavalla ja hauskalla tavalla, että saat huomion huomaamaan myös sanat, joita käytät. "Sanakirja" ei ole pahitteeksi kaupunkilaiselle.
Kiva juttu Liisu että tulit seurakseni menneisiin vuosikymmeniin:) Oli tarkoitus tehdä aluksi paljon romanttisempi juttu mutta mukava jos edes nostalgisuus nosti vähän päätään, pelkäsin tuon törkykuorman jo viimeistään karkottavan porukat tiehensä ja tuon rukin tahdissa tarkoitin tämän luettavaksikin, videossahan on katsottavaa kyllä ihan itsessäänkin?
PoistaSanasto vaikuttaa ehkä jonkun mielestä turhankin simppeliltä, mutta on ihmisiä, jotka eivät ehkä ole maaseudun kamppeista, tavoista ja nimistä aina niin perillä? Siellä oli myös linkki HEIKKI-hevosen kurjaan kohtaloon, joka olisi kannattanut nostaa enemmänkin esille! Kiitoksia Liisu:)
Vanhat asiat ovat mukavia kun ne saavat olla siellä missä on niiden paikka. Mutta jos niitä pitää siirrellä talosta toiseen ja kammarista kammariin, niin niistä tulee vähän rasitteita. Helpointa on vaihtaa paikkaa jos omat tärkeät asiat kulkevat mielessä ja taskussa, tai sitten vaikka matkalaukussa.
VastaaPoistaAivan peikko, ehkä kaikista helpointa olisi olla vaikka nomadi? Siihen olen kuitenkin liian mukavuudenhaluinen? Olen ehdottomasti samaa mieltä, että tietyt kamppeet kuuluvat tiettyyn paikkaa (taloon)missä niiden paikka on ollutkin, mutta ehkä silti jotakin haluaa viedä tai kuljettaa matkassaan, saihan morsiankin ennenmuinoin myötäjäiset mukanaan:)
PoistaMuistot ja monet muut asiat voi usein kuljettaa mukanaan ja yleensä ne riittävätkin. Kiitos peikko, tämä oli hienosti kommentoitu ja jäin vakavasti miettimään talon tarjoamia mahdollisuuksia, esineiden paikkaa jne:)
onnea vaan, vanhan tavaran ihanuus ja kurjuus yhdessä. sitä tämä elämä on, ja niin valtavasti muistoja on ihan julmaa kun joutuu repimään ja rakentamaan uutta. onneksi on nyt kuvia eri vaiheista. ekan kuvan keikkatyttö on soma, kiesien päällä. ja mikä työ teillä onkaan ollut gentlemannin kanssa. Onnea myös 40 tuhatta ylitetty!
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu teksti jota kuvat elävöittävät just oikkee
Kiitoksia katris, onhan tämä raadollista raatamista kehdosta hautaan. Keikkatyttö kiittää:) Joku Gentlemantti katseli ruusunpunaisten lasien läpi ja otti armeliaasti kuvan tarpeeksi kaukaa, sopivasta kulmasta ja virnistyskin sattui kai paikalleen, niin lopputulos saattaa näyttää paremmalta kuin itse malli:)
VastaaPoistaTuli aluksi tuosta 40 tonnista mieleen, että aika ompa paljon rahaa ja että miten niin olen ylittänyt?? Taidan olla vähän materialisti.. klikkauksista suurin osa on hakuammuntoja, joten suosiota ei pelkästään sen perusteella kannata katsoa. Kiitoksia silti.
Voihan viehe, vähän tosiaan tuota kiekkaa ihmettelin, mutta selvisihän se sitten. Tosin, kuka sen tietää jos vaikka jossain päin Suomea sana olisikin kiekka eikä keikka, joten se siitä. Mainio aloitus joka tapauksessa.
VastaaPoistaAidon vanha ja kaunis talo, huoh, ei mikään trendipelle-yritys vaan sitä oikeaa ja aitoa. Tiedän, siinä sitä tekemistä, mutta kuitenkin... Aidon ja vanhan kunnostaminen on palkitsevaa ja silloin kun sahanpurut korvissa pöllähtelevät, on varmasti pakko mantrata moneen kertaan.
Kateellisena lueskelin ja katselin tekemiäsi löytöjä, niissä on menneen maailman tuulahduksia, muistoja ajoista joista kerrotaan historian kirjoissa. Huoh...
Melkoinen projekti meneillään. Vaikka tekstiäsi lukiessa ei heti tulekaan mieleen se, että kyseessä on melkoisen rankka ja vaativa projekti, rivien välissä voi itse kukin mietiskellä niitä monia tunteja, joita vanhan kunnostaminen vie aikaa sekä aikojen liasta hikinoroina kasvoilla liikehtivästä liasta puhumattakaan. Kyllä nyt pitsit lentelivät jo pelkästä kunnioituksesta ja toivottavasti veivät mukanaan muutaman pölyhiukkasen...:)
Minulla on hassu tunne että äitini olisi nimittänyt minua juuri kiekaksi, hän kyllä muisti muutenkin sanonnat vähän sinne päin:)
VastaaPoistaProjekti on sillä tavalla vieläkin vajaa ja ehkä tavallaan jääkin, että kunnostan ja siivoan niin siistiksi kun voi ja yritän saada sinne asukit. Eli yläkerta jää täytteineen vielä ennalleen, koska emme purakaan sitä auki, kuten ensin ajattelin, taisin vähän haaveilla asumisestakin siellä, mutta kyllä se voi olla parempi puhdistaa pölyt jaloista ja rämpiä kaikesta vähän etäämmälle? Jäähän se sinne odottamaan, jos joskus muutan mieleni. Kaikella tapaa se on rakas talo, jota en voi enkä raski myydä, ainakaan vielä. Kiitos sanoistasi pitsit, löysin tämän kommentin vasta nyt???