perjantai 28. syyskuuta 2012

SYYSKUUN LUKUNURKKA

100 vuotta vanhan Biblian lisäksi ehdotan tutustumista tähän syysaiheiseen Säästäjälehteen:) Vuosikerta on kieltämättä jo vähän ikääntynyt ja sen saatavuuskin voi olla kiven alla ajankohtaisesta aiheesta huolimatta. Jo 74 vuotta sitten eli tämän lehden ilmestymisen aikoihin ihmisten sukanvarsirahat ryöstettiin pankkeihin kasvamaan muka korkoa ja kartuttamaan kauniisti jonkun muun kuin säästäjän omaisuutta!

Näinhän asia on edelleenkin, jos niin hullusti käy, että tilille jää pakollisen jokapäiväisen leivän ja muiden kulujen jälkeen enää mitään säästettävää. Eri asia on, löydätkö säästötiliä, jonka korko lähdeverojen ja pankin palvelumaksujen jälkeen kepittäisi edes inflaation! Ehkä jostakin Sveitsin tai Itävallan veroparatiisista sellainen saattaisi vielä löytyä, tosin niidenkin kulta-aika on auttamatta murtumassa subprime-kriisin kaltaisiin juttuihin. Lainaa parempaa pankit eivät ole pikku säästäjilleen tarjonneet milloinkaan ja sen avulla ne lypsävät pienen ihmisen tai jopa kokonaisen kansakunnan perikatoon tuossa tuokiossa!


Sota köyhdyttää ja kurjistaa kansan oloja kuten ylläolevasta piirroksesta hyvin käy ilmi. Toisaalta mustapörssi toi onnea ja vaurautta harvoille ja valituille silloin kun tyhmemmät - kuten isäni -tyytyivät pelkkiin korsuoloihin ja rynnivät pelko sydämessä eteenpäin jossakin Karjalan Kannaksella. Kieltolaki mahdollisti aikoinaan myös viinatrokarien elinkeinon siinä kun kuutamourakointi auttoi ja auttaa edelleenkin köyhää yrittäjää. Minkähän vuoksi nämä vaihtoehdot ovat niin paljon huonompia tai laittomampia kuin pankin harjoittama laillinen ryöstö:)

Allaolevat kirjat eivät liity mitenkään pankkialaan, ryöstöpolitiikkaan tai fuusioihin, mutta sopivat siitä huolimatta syyskuun lukunurkkaan.


Neljäs kuolemansynti-kirjan aihe on hyvin lähellä sydäntäni, sillä onhan se  yksi lempisynneistäni - kuten joku ehkä muistaakin:)

Kirja on selkeästi, esseetyyppisesti rakennettu ja tekstiä elävöittävät osuvat lainaukset, joten lukeminen on helppoa ja viihdyttävää. Sisältö voi siitä huolimatta yllättää lukijan niin negatiivisesti kuin positiivisestikin. "Rukoile ja tee työtä" -ideologia, joka istuu minussa kuin synti, romutetaan siinä ainakin täysin:)

Hinta on 28 euroa ja risat ja kirja ilmestyi syyskesällä 2012, joten kysymyksessä on todella uunituore uutuus! Suosittelen lämpimästi tutustumista Jussi Niinenmaan kummastuttavaan ideologiaan:)

KINUSKIKISSA ei juuri esittelyjä kaipaa. Jo kirjan kansi kertoo kauniisti perhosenkeveällä otteella mistä on kyse.  Aiheesta löytyy myös samanniminen blogi, johon minä en lukuisista yrityksistä huolimatta pääse kirjautumaan millään ilveellä:) Salasana ei vain pelitä tai olen muuten tyhmä:)

Jotkut moittivat Kinuskin kakkuja vähän äiteliksi ja olen törmännyt muutamiin mielipiteisiin, joissa valitetaan etteivät Kinuskin kakut kertakaikkiaan onnistu ohjeiden mukaan. Leivonta on vähän henkimaailman hommaa, johon vaikuttavat  jauhojen valinta, kananmunien oikea lämpötila ja niiden ikä. Pienikin virhe jauhomäärässä tai oma säveltäminen voi kostautua ikävästi. Täytyy muistaa, että oma tekemä on silti aina arvokas ja hieno tuote, vaikka lopputulos ei ihan kuvan kaltainen olisikaan.

Kirja on todella ihana ja sopii lahjaideaksi herkutteluhetkien ystävälle ja vallan mainiosti esimerkiksi morsiusparille. Vesikielellä suosittelen:)

Hintakin on varsin kohtuullinen eli 24 euron luokkaa ja kirja löytyy Prismasta ja sitä saa tilata myös kirjoittajalta signeerauksin suoraan. Kirja ilmestyi keväällä 2012.

20 kommenttia:

  1. Pankin harjoittama laillinen riisto perustuu yhteiseen sopimukseen pankin ja asiakkaan välillä.

    Pankit ovat onnistuneet puhalluksessaan täydellisesti. Maksamme itse laskumme, mutta pankki perii siitäkin hinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Pedro:) Laskuja maksaessani mietin aina että suurimmat ryövääjät ovat pankki, vakuutusyhtiö ja verottaja. Surullista tässä on se, että ryöstöpolitiikastaan huolimatta ne kaikki ovat täysin laillisia? Pankit ovat kehittäneet huikean kierteen ihmisten rahastamiseksi jo pelkästään palvelumaksujen perimisessä. Bonuksetkin ostatetaan ihmisellä itsellään, eli maksat vaikka 100 euroa saadaksesi bonuspisteitä, joita käytetään sitten palvelumaksuihin;)

      Poista
  2. Pankki ei toimi enää ihmisen parhaaksi, vaan oman itsensä.
    Ei enää voi sanoakkaan, että pankki palvelee ihmistä, kun se ottaa maksun jokaisesta jutusta mitä tiskin takana tehdään.Ja jopa siittä, kun itse ottaa rahaa automaatilta.
    Melkein olisikin parempi, jos rahaa jää eläkkeestä, niin oikeesti laittaakin ne sukanvarteen, ihan oikeeseen sukkaan, hi!
    Ja kakku on varmastikkin hyvää ja kirja mielenkiintoinen, niinkuin ylläolevakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen muinoin luriteltiin että Säästöpankki auttaa aina. Maksupäätteellä saattoi takavuosina maksaa laskunsa ilmeisesti pelkän kuukausimaksun hinnalla riippumatta laskujen määrästä, toisin kuin tiskillä jossa niissä rokotettiin jokaisesta erikseen ja aika raskaasti. Joskus ennen muinoin ihmiset saivat pankista jopa maksutontakin palvelua ja vastakirja kainalossa katsoit onnellisena vuotuista korkoa, joka siirtyi säästötilillesi vuoden vaihtuessa. Korkeakorkoiset (tarkoittaa ehkä 4 - 2.4 prosenttia) säästöt tosin jäädytettiin, eli et voinut niitä käyttää kuin määräajan kuluttua.

      Jes Harakka, ne sukanvarsirahat ovat joskus todella kallisarvoista omaisuutta, eivät ne kasva korkoa, mutta ei niitä kukaan verotakaan. Aika mielenkiintoista? Verottajan ja pankin yhteinen hyvä on aina säästäjän paha:)

      Poista
  3. Olisi se hienoa, jos jotain säästyisi, mutta kun aina loppuu kesken. Jos joku kuukausi jo luulee, että nyt, niin eikös tule kiinteistövero tai joku vastaava, tai sitten innostuu pitämään näyttelyä, joka maksaa maltaita. Parasta vaan ajatella, että mikä on mitta millä kannattaisi mitata, ja mitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelytilojen vuokraus on henk.koht. ihan outoa aluetta, eikä ole tullut mieleen sehän maksaa tietysti tajuttoman paljon.

      Itselleni tuli pakollista säästöa realisoinnin vuoksi ja jos haluaa investoida äkkiä kuluvat rahat ja ottaa tilalle pienenkin asunnon, jonka maksaa riihikuivalla, niin maksat aina siitäkin kaiken päälle VARAINSIIRTO-veroa( tämä oli aiemmin leimaveron nimellä), joka on 1.6 % myyntihinnasta.

      Myyjää taas rasittavat kiinteistöihmisten provikat, joihon tosin sisältyy kauppakirjan teko, mutta suoramyynti olisi ollut tässä kyllä paljon nopeampi ja edullisempikin, koska kiinteistökauppakirjan voi laatia itse tai antaa lakimiesnaiselle, joka on paljon halvempi kuin tämä ns. myyntimies, joka tässä tapauksessa "myydä" ollenkaan, eikä suostunut purkamaan sopimusta, vaikka kaupat teimme keskenämme, eikä siinä häntä olisi tarvittu ollenkaan. Melkoista rahastusta pankin kiinteistövälityksellä tämäkin?

      Poista
  4. Nykyään on pankit ja vakuutusyhtiöt yhdistetty, joten ryöstäminen onnistuu entistäkin paremmin;/ Ja ajanoloon kaikki vain pahenee - jos mahdollista!;((

    Ihanan näköinen kirja uo Kinuskikissa leipoo;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Aili, tilanne ei varmasti parane yhtään, koska kiltit kansalaiset kaivavat aina kuvettaan kun verokarhu murisee tai lainsäätäjä keksii uusia verotettavia asioita. Onneksi hinnatkin nousevat siinä ohessa, joten omavaraistalous puolustaisi jo kovastikin paikkaansa. Ei muuta kuin maalle, kanoja navettaan, sika karsinaan ja nauriita kaskeenn? Kuka sen sian muuten tappaisi, meikäläisellä se kuolisi vanhuuteen:)

      Tätä Kinuskikissaa ihastelin kaupassa, taisin hihkaista kaverille että hei täällä on nyt se herkkublogi! Kaveri katseli vähän pitkään ja sanoi kuivasti että sehän on kirja:) Ostopäätös oli kovastikin harkinnassa, joten suosittelen lämpimästi, oli yhtä lupaava sisältä kuin päältäkin:)

      Poista
  5. Ihmisen sivistyksen yhtenä mittarina (ehkä vaikuttavimpana) on pidetty lukutaitoa. Hyvästä lukutaidosta kertoo se, että lukee paljon ja monenlaista tekstiä. Mutta vielä huomattavasti ylemmälle tasolle nousee se, joka kykenee ymmärrettävällä tavalla arvioimaan lukemaansa. Teit hyvin selkeätä ja osuvaa arviointia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisen ymmärtäminen ei aina olekaan yhtä helppoa kuin arvostelu, mikäli on vähääkään uskominen virtuaalilehtien yleisökommentteja tai kaimasivusto Plazan mielipiteitä etc:)

      Teilaaminen ja arvostelu ei ole ikinä kruunuttanut ketään, ajatellaan nyt vaikka kohta taas hyvinkin ajankohtaista Aleksis Stenvallia, jonka Ahlqvist teilasi asemallaan ja arvovallallaan maanrakoon ja kehtasi vielä Kiven kuoleman jälkeenkin häpäistä ja haukkua häntä?

      Omat tekeleeni arvosteli aikoinaan muunmuassa Aku-Kimmo Ripatti, kiitos ja rauha hänen sielulleen, sillä hän teki Suomen kansalle todella suuren palveluksen, koska sen jälkeen en kirjoittanut ainakaan 20 vuoteen, enkä halunnut ikinä olla se tyhjäpää runorouva, joten iskin karhin peltoon ja annoin paskan lentää, sitä hän muistaakseni toivoikin:)

      Kirjan arvostelin (että minä inhoan tuota sanaa itseni kohdalla) mielestäni rehellisesti ja oma arvomaailmani tuli siinä ehkä hyvinkin vastakkaisesti julki? Onneksi neljäs kuolemansynti pelastaa sen vähän mitä voi:)

      Poista
  6. Nauroin itselleni äskettäin, koska joka kuukausi usean vuoden ajan olen maksanut 30 euroa lasta kohden kahteen rahastoon. Nyt kesällä oli nettotulos sellainen, että olisin yhtä hyvin voinut piilottaa ne kolikot tyynyn alle... Mietinkin,että lapsille säästetty starttiraha ei riittäne juuri mihinkään, ehkä lakanasettiin, sitten kun he 4-6 vuoden päästä muuttavat pois kotoa.

    Kinuskikirja on sinänsä hyvä sellaiselle, joka harvoin saa aikaan mitään ainutlaatuista keittiössä. Niitä kuvia voi ihailla eikä paino nouse! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meitä vedätetään ja huijataan aika monissa asioissa ja tämä pankkisäästäminen on kautta aikojen ollut yksi koukku, jonka olemme nielaisseet melkein jokainen jollakin tavoin joko asuntosäästämisenä tai keräämällä lapsille säästötiliä kuten Sinä. On kurja juttu ettei säästäminen kuitenkaan loppujen lopuksi enää kannata?

      Kinuski on todella kaunis kirja. Usein ihailen kuola valuen hyviä ruoka- ja leivontaohjeita, mutta harvemmin innostun enää leipomisen ihmeelliseen maailmaan. Hyvä pointti tuo painojuttu:)

      Poista
  7. Samanlaista rahastosäästämistä harrastin minäkin Milenan tapaan, mutta lopetin homman tyttäreni ajokortin hyväksi runsaat pari vuotta sitten. Ehdin nostamaan varat onneksi ennen tappioita. Itselleni kävi huonommin pankin neuvoman yhdistelmäsijoituksen vuoksi (puolet korkeakorkoiselle ja puolet johonkin pankin valitsemaan rahastoon). Piensijoittajana hermot meni jo puolen vuoden päästä, kun tappiota oli tullut 40 prosenttia! :(
    Sanoin sopimuksen irti ja olen tyytyväinen, kun tappiokierre katkesi. Kurssit ovat sen jälkeen menneet varmaan jo pakkasen puolelle.

    Mustis on näköjään taas herättänyt kansalaiset puimaan "nyrkkiä taskussa", jotain radikaalia pitäisi pankkien ryöstöpolitiikalle tehdä eli kaikille kotikassakaappi taulun taakse seinään ja varat pankista pois! ;)

    Kirjoista mittään tiedä, mutta mielenkiintoinen juttu, kiitos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaahan se, jos sijoitukset syö aivan joku muu kuin itse:) Kursseja, pörssinoteerauksia tai osakesijoituksia en juuri seuraile, minusta ne vaativat rahan lisäksi sopivaa pelisilmää (jota voisi pikkuriikkisen ollakin?) ja älyttömästi finanssitietoutta ja sopivasti riskejä. Siihen minusta ei ole. Ehkä oli hyväkin että sanoit sopimuksen irti ja että ylipäätään pystyit sanomaan, koska joskus saattaa jossakin lakipykäläviidakossa olla ihan pienellä aivan jotakin muuta mitä ymmärrät. Muutenkin pankkien kapulakieli on vertaansa vailla joten pyydän aina suomennosta.

      Jes, otetaan kaikki rahat pankista ja varastetaan velkakirjat päälle:)Joskus takavuosina ennen tietotekniikkaa tämä olisi saattanut vielä onnistuakin, mutta nyt kun kaikki ovat tiedostoissa, pitäisi osata hakkeroida oma laina pois? Tämä Sampopankki voisi olla hyväkin juttu, riippuen vähän siitä mihin itsensä meinaavat myydä?

      Poista
  8. Pankin sijoitusneuvoja on ehkä nykyisen kasinotalouden paras vitsi. Vai voiko joku olla niin hyväuskoinen, että kun joku pelaa kaksilla korteilla, joista toinen on asiakkaan käsi ja toinen pankin. Ja molempien pitäisi voittaa.
    Rahastot sun muut pankkien kehittämät "instrumentit" ovat niin hidasliikkeisiä, että niillä harva pääsee rikastumaan.
    Nykyisen matalan inflaation aikana sukanvarsi on melko riskitön instrumentti. Ja voit laskea rahasi omin käsin aamuin illoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kuka kävi ja ihan ajanvarauksella:) Tämä tulikin vähän yllättäin pankin taholta, kun säikähtivät että herranjestas sillähän on muutama euro rahaa tilillään.

      Mietiskelin siellä, että taidan sijoittaakin ne mieluummin omalle 2 % tilille, joka oli olemassa, mutta neuvojan mielestä oli paljon parempi ottaa uusi, halpakorkoisempi tili heidän pankkiinsa:) Edellä olevan hän tosin hän verhosi oveliin sanakääntein, mutta jostakin syystä blondiaivoni osaavat laskea vieläkin, ainakin viiteen. Pörssi- tai osakesalkkuomistajaksi en rupea varovaisuuden vuoksi, vaikka aikoinaan kylmähermoisena sainkin voitot kotiin ja naapurin mies menetti kaiken.

      Lupasin kauniille sijoitusneuvojalle palata asiaan ja jos olisin ollut mies niin olisin palannutkin:) mutta olin vain vanha akka ja ostin yksiön (sijoitusmielessäkin) ja hupsista, mitään suurta ongelmaa ei enää rahan suhteen ollutkaan:) Vähäiset säästöni otan toki amareistani iltaa aamua ja lasken yksi, kaksi..:)

      Poista
  9. hellurei Mustis täällä on ihan walruusin hiekan murujen lakaisu menossa ja perkules vielä sekin ihan säästäjän duunina.. no joo omat rahat on niin kekitetty kuin olla voi, kaikki menee, mikä tulee..ja walruusiulle ei jää kuin tabletin hurina:)
    Minulla on olle kakarasta asti nuo säästä säästä ohjeet jotka olen käytännössä toteutanut tuhlaa tuhlaa, oma on elämä..ja niin taas tuhlataan lähden auttamaan etewlän köyhiä poikia:)) heh, ties kuin ihanan pikisilmän kohtaan ellen juutu niihin suomalais asukkeihin..heitä on siellä Algarvessa paljo..Minä luen Kinuskin Blogia, se on herkullisen lihottavaa..mitä välii, iho on sileempi kun on pari ylikiloa:)) Ja noista synneistä, kun jokainen seisoo lopulta yksin tilipäivänä, niin riittää kun tietäisi omat listansa, minulla on varmaan kaikki maaliman synnit, silti koputtelen paratiisin porttia, jos arnosta pääsen, en muuten.
    ai niin mainitsit että sivuni ei ole auennut, ( kai joskus) Siellä on käytössä nyt tämä uudistettu systeemi. Kyllä ne toimii joskus voi olla ruuhkaa, mutta nyt kun pidän taukoa kirjoittelissa joululahjojen valmistuksen takia, ruuhkat sivullani loppuvat. Teen tänä jouluna kaikille omin käsin erilaisia toiveneuleita. ja matkan takia ne on oltava valmiina ennen kuin lähden. Ihanaa ja huikeesti kuivempaa syyskautta sinulle rakas ystävä ja laita tuikkuja heti kun hämärtyy.

    VastaaPoista
  10. Niin ehkä onkin järkevämpää aikku ja anteeksi etten ole hoksannut tätä kommenttiasi. Kinuskilla on herkullinen ote elämään, mutta tämä kuolemansynti oli vähän erilaisella korostuksella kuin mitä ehkä tavallisesti ajatellaan.

    Sivusi ei aina aukea, tai sitten hitaasti. Joululahjojen valmistelu on mitä mainioin idea ja olet ihan ajoissa ajatuksessa. Tuo Walruusi ei ihan auennut sekään minulle, mutta ajattelin jotakin sukunimeä? Jes kiitos laitan tuikkuja ja yritän olla kuin ennen muinoin, jolloin tuikkuni tervehtivät kasitien kulkijoita.

    VastaaPoista
  11. Saaplari, en ole varma lähtikö kommenttini. Laitan sen uudelleen, mutta jos tuli tuplana, laitathan toisen roskakoriin...:)

    Varsin mielenkiintoinen tekstialoitus, ja tottahan kirjoitat. Pankkimaailma ei ole koskaan ollut tavallisen ihmisen asialla. Rahat kyllä kelpaavat, mutta nykyisin pankit reittaavat pienet säästäjänsä eri kategorioihin ja suuri osa tuskin läpäisee siivilää. Raha tulee rahan luo ja niinhän pankkien yltiömaailmassa eletään. Ja kuitenkin, pienet ihmiset pitävät pystyssä isoja pankkeja eikä niiden siksi tulisi koskaan unohtaa juuriaan, missä ne seisovat ja kenen rahoilla.

    Ääh, tulipa taas tekstiä. Pikkuhiljaa olen kallistumassa yhä enemmän siihen, että sukanvarsisäästäminen voi olla hyvä juttu, sehän voisi olla muotia. Kun kaikki sähköiset järjestelmät kaatuvat, mistä sitä rahaa sitten revitään. Sukanvarteen säästetyillä rahoilla voisi olla edes hetken aikaa jonkinlaista menekkiiä.

    Kansa on aina keksinyt erilaisia selviämiskeinoja pyristellessään isompien saappaiden alla. Menneistä ajoista lukeminen avartaa kummasti omaa ajattelua, samoin saa syntymään erilaisia mielikuvia mahdollisesta selviämisestä järjestelmien kaaduttua. Onko rahalla silloin selkeää vaihtoarvoa, vai mennäänkö takaisin oravannahkatalouteen. Mene ja tiedä, mutta raha sellaisenaan tai sähköisessä muodossa on jollakin tavalla irvokas vaihdannan väline. Miten voi vaihtaa sellaista, jota ei ole olemassakaan.

    Pahus, nämä sinun juttusi saavat aikaan ylilihavia kommentteja minulta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostakin syystä menin tänne vasta nyt, ehkä tuon säästäjälehden takia ja huomasin ansiokkaan kommettisi vähän liian myöhään Pitsit, aika harmittava juttu, kummallista sekin, ettei mitään kommentti odottaa ilmoituksia edes tullut?

      Yhä enemmän voisi ajatella että sukanvarsi säästäminen pankkien ryöstöpolitiikan vuoksi voisi olla ihan hyvä juttu, Rakennemuutos romahduttaa monia entisiä talousjärjestelmiä ja firmoja, mutta voi olla että ne antavat uusille tuulille mahdollisuuden, entiseen kukoistukseen ja tuhlailuun ei tosin enää ole varaa.

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän, kiitos:)