VIHKIRYIJY

Ryijyn historia on vanha, jotkut väittävät että se olisi peräisin jopa viikinkiajalta. Siitä en löytänyt varmaa dokumentointia, mutta Ryijyperinne sivun mukaan Hämeen linnan päällikkö Olavi Niilonpoika olisi omistanut ryijyjä jo 1400-luvulla. Vanhin Suomessa säilynyt ryijy on 1600-luvulta. Äidin 16-vuotiaana tekemä Tuhkimo ryijy, johon hän värjäsi itse langatkin (tai ainakin osan niistä) on minulle hyvin rakas lapsuudesta asti. Sen kunto on kuitenkin hyvin hauras ja huono ja hapsutkin on jo ajanhammas syönyt.

Kirkoissa käytettävät vihkiryijyt ovat kuitenkin huomattavasti uudempaa perua kuin varsinainen kapioryijy tai morsiusryijy, joiden renessanssi sijoittui 1700-luvun lopulta vuoteen 1860. Vihkiryijyn päällä seisomisen uskottiin suojelevan hääparia pahoilta voimilta ja tuovan onnea 💛 

Evankelisluterilaisen kirkon vihkiryijyperinne alkoi 1900-luvun alussa. Kauniit ruusuryijyt ja monet symboliset aiheet ihastuttavat vihkimisseremoniassa edelleenkin. Pyhäjoen kirkon vihkiryijyn tekijä on Katri Viirret, joka oli edesmenneen mieheni täti ja myös kuopukseni kummi. Sitä oliko hän tehnyt ryijyn valmiin mallin pohjalta, vaiko suunnitellut sen peräti itse, ei ole tiedossa. Pyhäjoen Martat olivat sen kuitenkin aikoinaan tilanneet. Ryijytiedot varmistin rovasti Aaro Leipälältä. 

Helmikuisena pakkasiltana seisoin viimein Kaisan tekemällä vihkiryijyllä yhdessä Arin kanssa. Jukka Malinen toimi vihkipappina ja lahjakas kanttorimme Mari Liukkonen taikoi yhtaikaisesti viululla ja uruilla ihanat musiikkiesitykset💖 Paikalla oli vain muutama ystävä ja poikani perheineen. Tässä kuuntelemme Vivaldia. Largo (talvi) esitystä. Musiikki sopi hienosti talvisiin häihin ja lievästi ikääntyneeseen vihkipariin:)

Kirkkoihin on valmistettu myös kasteryijyjä, ja 1950-luvulta asti niitäkin vielä löytyy. Omat ryijymme on sumpattu rumasti johonkin komeron nurkkaan tai ulkosäilytykseen.  Alla on Arin perintöryijy, joka odottaa pääsyä vähän parempaan paikkaan:)

Perinteisesti ryijyn valmistamiseen (solmimiseen) on käytetty kangaspuita tai nukat on neulottu pohjakankaaseen. Nykyään on tullut avuksi myös koukkutekniikka, jolla saa helposti nättejä ryijyjä. Ikivanha ryijyperinne kuvastaa kauniisti ihmiselämän koko kaarta aina syntymästä kuolemaan. 

Ymmin eläinlääkärireissulla 13.4. törmäsimme Auringonkehrä ryijyyn, jonka omistaa Virpi Kruus. Aiemmin se oli ollut hänen mummollaan ja sitä kautta se on ajautunut hänelle. Hienosti se sopii odotusaulan tunnelmaan.

Ymmi ei ryijyä ihaile, vaan odottaa harmistuneena unta ja laserointia, joilla poistettiin taas kasvaimia ja ihmettelee varaemoa, joka ei tule heti viereen, vaan räpsii tyhmiä kuvia. Kuvauksen jälkeen laitoin takkini Ymmin alle ja pötkähdimme yhdessä lattialle. Jostain syystä omat unipeitot unohtuivat nyt matkasta.

Mutta nyt on aika jättää ryijyt ja tämä tautinen talvi taakse ja hypätä vapun kautta kesä tunnelmiin ja vaikka motoristikirkkoon! Pyhäjoella tämä perinne alkoi vuonna 2002. Muut motoristikirkot löydät TÄSTÄ.

Mukavaa ja siunattua kesän alkua kaikille 💛 

Lisäys 1.5.2026: Nämä ihanat prätkäihmiset ajoivat muutama vuosi sitten kirkkoon ja osuivat sopivasti kameran eteen💙

VAPPUSPIRAALI!

Lapsuuteni vapputunnelmia väritti kommunistien punalippunen vappumarssi ja ylen paatokselliset mielenosoituslaulut, joista etenkin "Työnorjat sorron yöstä nouskaa"-  toi mieleeni vain tämän yhden iki-ihana Zorron:)

Rico vappuilee pääsiäisenä:)

Vappuna maanviljelijä-kalastaja isäni nosti aina perunansiemeniä ikäänkuin protestina punikkijuhlille ja kommareille. Äiti oli vähän valveutuneempi ja teki minulle sentään kreppipaperista viuhkan, jota käski huiskuttaa ulkona, koska oli sentään valpuri ja kevät, joka oli yhtä hyvin maaväestön kun kommareidenkin juhla. Tyhmää hommaa, mutta käskystä heilutin keltavalkoista viuhkaani jenkkilän cheerleading-tyyliin, vaikka en mitään järjellistä syytä siihen keksinytkään.

Kinkkaaminen ja tennarit olivat ihan toista kuin typerät vappuviuhkat, joten nakkasin sen jorpakkoon ja hyppelin ruutua kuljettaen palukkani kerrankin kylän tyttöjen suureksi ihmeeksi pataan:) 

Jos ilma oli kaunis, niin vappuun kuului monesti verhojen kurritärkkäys ja niiden pingotus verhopuihin. Verhopuut olivat koottavia elementtejä, joista rakennettiin suorakaiteen muotoinen kehikko, joissa oli pieniä katkaistuja nauloja noin tuuman tai parin välein, joihin kudotut pellavaverhot  tai muut vastaavat märkänä "nappuloitiin" reunoilta kiinni ja nostettiin seinustalle kuivumaan.

Jos oli tarpeeksi lämmin, niin isä saattoi ripustaa keinun vanhan tuomen tukevaan oksaan, johon hän veisti sopivan laudan ja heleijaa sitä onnen tunnetta kun keinuni vei minut melkein kottaraisen pöntön korkeudelle saakka. Yleensä tämä riemu sai kyllä odottaa ilmojen lämpenemistä tai helluntaiaikaa.

Eräänä vuonna minulla oli kattoon nouseva vetypallo (heliumpallot tulivat muutamaa vuotta myöhemmin) jota naapurin kateellisen kaksostytön kanssa tutkittiin vähän tarkemmin neulaa lievästi apuna käyttäen. Tutkimustyö räjähti suorastaan käsiin, enkä unohda ikinä sitä hetkeä kun hieno palloni sanoi WABOOM! Mietin vieläkin kumpi tuli ennemmin kipu vai ääni? Viipurin pamauskin taisi jäädä toiseksi nauroi isä kun istuimme puolipokertyneinä kamarin lattialla silmät päässä seisoen. Sen jälkeen en ole ilmapalloja jostain syystä liiemmin rakastanut, vaikka olen niitä vappuna puhaltanutkin niin omille lapsille kuin nyt lapsenlapsillekin.

Tulva laantumassa:)

17-vuotiaana loukkasin nilkkani pahimmilleen juuri ennen paljon odotettua vappuhuumaa! Eipä siinä auttanut muu, kuin kiskoa paksut tukisiteet jalasta pois, niin että sai uudet, ihanat remmikenkäkorkkarit jalkaan ja kivusta viis. Se Valpuri oli muuten ensimmäinen kun tutut ja tuntemattomatkin näkivät minut paikallisella Urheiluhallilla vähän muutakin kuin pelkkää simaa ja serpenteiinejä päässä. Paikalla taisi olla Hurriganes tai Virve ja porukkaa oli sairaasti. Sen jälkeen on vettä virrannut paljon siltojen alta jos vähän päältäkin ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että oli suurta hulluutta repiä teippisiteitä leikattavasta jalasta niin joutavan asian kuin vapun vuoksi.

Siman paistan, munkit juon, nakit puhallan ja ilmapallot grillaan kuten hyvään vappuun kuuluukin. Ja ehkä voisin haravoida ja siistiä takapihan nyt kun neiti Aurinkokin suvaitsi näyttäytyä. Vappumenoja olisi tiedossa pilvin pimein, mutta ehkä vietän sen kuitenkin kotona. Vapunaaton olen vielä töissä ja sen jälkeen pojanpoika on tulossa kaveriksi, joten elämänmakuista vipinää on odotettavissa iki-ihanan yövieraan myötä:)

Vappu aloittaa monesti myös mökkikauden ja koska pyöreät virkatut matot ovat kovaa huutoa edelleenkin, niin tällään mallin kesän varalle vaikkapa mökkielämää varten. Kyseessä on virkkausvillitys, joka voidaan tehdä ontelokuteesta tai tavallisesta matonkuteesta paksulla virkkuukoukulla numero 7 - 10 mallin mukaan tai säveltäen omasta päästä. Kuvassa työystäväkaverin upea spiraalimatto valmistumassa. Toisenlaisen ohjeen ja mallin löydät  TÄÄLTÄ!

Tulevien kesälaitumien myötä ei keppihevosia voi täysin unohtaa, sillä ne ovat tulleet jäädäkseen! Keppihevoskilpailut olivat monitoimitalolla reilu viikko sitten, johon osallistui yksi tai kaksi kuvassakin olevaa pollea. Pari vuotta sitten tein pyynnöstä kepparin upouudesta luudasta, johon venytin tennissukan ja ompelin vähän villalankaa harjaksi ja täydestä meni kuin väärä raha:)

Nämä keppihevoset ovat kuitenkin paljon osaavamman työkaveriystävän käsialaa:) KAAVAT + ohjeet löydät täältä! Meillä oli vähän erilaiset kaavat, mutta kun katsoin Huvikummun upeita kaavoja ja hyviä ohjeita niin, päädyin tähän asiantuntevaan linkkiin.

"Prätkäpappimme" myötä meillekin rantautui hieno kirkkoperinne eli on taas Motoristikirkon aika ! Tervetuloa tulevaan atomivoimakuntaan vaikka Victoryllä, Harrikat taitavat olla jo vähän vanhanaikaisia:) Onneksi oma Kaunottareni pitää aina kurssinsa, olipa muoti  mitä tahansa:)

Yläkuva on varastettu Zorro elokuva-arkistosta, muut ovat omia kännykkätekeleitä:)