MARRASKUU

Lokakuu pyyhkäisi kesäajan historiaan ja teki tilaa marraskuulle. Pahvinen pääkin on pysynyt kummasti kasassa dynasty-ruletissa:)  Hankalinta on ollut oma luutunut asenne ja harjoituksen puute. Halloveeni toi taas väriä synkkään ja pimeään marraskuuhun ja hautausmaan kynttilämeri loisti pimeässä kauniimmin kuin koskaan ennen. Suru kulkee sielusta sieluun ja liekistä liekkiin. Oli aika surra surevien kanssa ja muistaa heitä, joita mikään liekki ei voi enää lohduttaa.

Tämä pikkuinen Hömppä eksyi kuistille, eikä osannut ilman apua pois. Viitatiaisen ja hömpän ero on minimaalinen, mutta päädyin siihen että on hömötiainen.

Tässä seikkailua ilmiselvästi setvitään vielä sinihattuserkun kanssa:) 

Pitkästä aikaa innostuin halloveenihömpästä sen verran, että ostin kurpitsan, jonka Ari koversi, paahtoi siemenet ja minä viimeistelin lyhdyksi portin pieleen. Silmät ja suun muistin, mutta jokin unohtui:)

   
Viime tipassa (taas kerran) osallistun Pieni Lintu KASVIS-ja samalla myös MARRASKUU- haasteeseen.  Kurpitsasta saa yleensä hyvää keittoa ja hilloa, mutta tässä halloveeni-yksilössä oli niin vähän hedelmälihaa, että rääppeet menivät harakoille.  Paahdetut siemenet ovat herkullista vaihtelua illanistujaisiin sipsien, karkkien tai naksujen ohella/tilalle. Suosittelen.

PIILOSSA

PIENI LINTU halusi että leikimme piilosta ja sehän onnistuu meikäläisellä heti kun joku tähtää kameralla. Enhän minä muuten, mutta pelkään että särkyvät vielä kalliit vehkeet. Niin kävi kerran passikuvan otossakin.)

Kysyin naapurin pikkupojalta originaalikuvasta, jossa oli nauravia kaunottaria mukana ennen rajausta, että arvaako hän missä istun. Hän tiesi heti ja kun utelin että mstäs sen tiesit kun ei naamakaan näy, niin hän ilmoitti että tuosta peruukista! Onneksi mies ei ollut paikalla, sehän olisi revennyt heti, hän kun hyväntahtoisesti leukailee että hiuksissani on ikuinen Sue Ellen look:) 

Pyhäinpäivän kunniaksi julkaisen tämän kesäisen kuvan hautausmaalta. Kuvaaja on piiloutunut hieman ovelaan paikkaan. Kuvissa kummitteli itsepäisesti joku vaalea heijastuma, mikä sopii sekin Halloveen tunnelmaan:)

Tämän kirjan tyttö muistuttaa minua monella tavalla. Hänkin oli piilossa ennenkuin hänet rakastettiin esille. Tämä on kaikkien piilossa olevien, haavoittuneiden tyttöjen jos poikienkin tarina.

Se kertoo siitä, miten Ninni muuttui jälleen näkyväksi rakkauden ja hyväksynnän myötä. Kirja on vuodelta 1962 ja se sisältää muitakin ihastuttavia tarinoita.

" Mokomakin suloinen, tyhmin, hupsuin ja virheellisimmin kasvatettu lapsi, jonka milloinkaan olen nähnyt, oli hänellä pää tai ei" motkotti Muumipappa tutkiessa purtua häntäänsä.

NAURAVA KURPITSA

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Nyt se myrkyn lykkäsi kun kaikki mörkö- ja vainajajuhlat kaatuvat tänä vuonna kaikki yhteen läjään. Pyhäinmiestenpäivä on usein hienostuneesti ja maltillisesti odottanut vuoroaan irlantilaisperäisen Vainajienpäivän ja siitä syntyneen jenkkiläis-Hallowee-hömpän jälkeen ja tänä päivänä soppaan lisätään vielä kelttiläissyntyinen ikivanha Samhain, joka on Viccojen uusherännyt pakana"kabbala-bakkanaali"juhla:) Siinä on muuten ihan samoja elementtejä kuin muinaissuomalaisessa Jakoaika-perinteessäkin, joka sijoittui Kekriin.

Eri kulttuurien sato- ja vainajajuhla-perinteet poikkeavat iloisuutensa vuoksi monesti edukseen suomalaisten synkästä ja vähän pelottavastakin jurotusjuhlista - Jakoajasta, jolloin kyräiltiin hiljaa nurkissa kummituksia peläten ja monia enteitä sydänkurkussa seuraten. Elettiin vanhan ja uuden kynnyksellä, sillä 12 kuunkiertoa eli kuuvuosi ja Aurinkovuosi eivät menneet ihan tasan, jonka vuoksi tarvittiin jakoaika mikä tasasi vuoden.

Römppä- eli runtuviikko - piikojen ja renkien lomaviikko - ajoittui sekin jakoaikaan. Jakoajan ajankohta ja sen pituus on ollut hyvinkin vaihtelevainen eli sitä on vietetty lokakuun lopusta Martin päivään ja joskus myös Köyristä (eli kekristä) Kaisaan elikkä marraskuun loppupuolelle. Mutta ei ilonpito toki tuntematonta ollut silloinkaan - ainakin Kekrinä juhlittiin railakkaasti satokauden loppumista ja uuden vuoden alkua jo syyskesällä tai ainakin syysteurastusten jälkeen, kun nauriit olivat kuopassa ja akat torpassa:) Koska luppoaikaa oli enemmän kuin normaali arkena, naisenpuolet homssasivat pitkin kyliä ja ukot ryypiskelivät paloviinaa tai sahtia.

Supisuomalaisesta taikamaailmasta löytyy muuten irlantilaissaagan mukaisesti paljon enemmän nauriita kuin jenkkien suosimaa kurpitsaa:)

Ennen muinoin uskottiin, että jos näkee auringon, kuun ja valkoisen hevosen yhtä aikaa, niin toive/toiveet toteutuvat. Tästä on olemassa monia erilaisia versioita eli valkoinen hevonen voidaan helposti korvata papilla, tähdillä tai vaikka vanhoilla ämmillä aina tilanteen mukaan:) Hyvä laulunääni tuli jos söi homeista leipää, nauriita tai vaikkapa virsikirjan nurkkia. Lapsi kannatti viedä joulukirkkoon jo pikkuvauvana, sillä näin hänestä tuli hyvä lukija, lukutaito kun ei ollut ennenvanhaan mikään itsestäänselvyys.

Egyptinmaan Kleopatra ei suinkaan ollut ainoa, joka maidossa kylpi, sillä hevosen maitoa parempaa taikaa ei talon tyttärillä ihon hoitoon ollutkaan, tosin sammakonkutu ja lähdevesi saattoivat ajaa ihan saman asian. Harakanpesien lisäksi poikien kannatti kurottaa tuulenpesiä puusta ja puhaltaa pölyt haluamansa neidon niskaan, niin jopa seurasi tyttö poikaa kuin piru lautamiestä:) Roskat, hämähäkit ja ampiaiset eivät olleet nekään pahasta ja muistan hyvin miten äiti varoitti, että jos lukin tappaa, niin lehmät lypsää verta Myös pääskyt toivat takuuvarmasti onnen tupaan. Ne kuuluivat lapsuuteni onnen aikaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin, kunnes elämäni yllättäin vaihtuikin pääskyttömään aikaan.

Lisää hurmaavia taikoja löydät Marjut Hjeltin toimittamasta ja Jaana Aallon kuvittamasta Pieni Taikakirja-teoksesta. Kirja sopii mainiosti taikamieliselle halloveeni tuliaiseksi tai vaikka pukinkonttiin:)

ROUVA MARRASKUU

Raskas syyspimeys ja iänikuinen sade vaihtuivat kirkkaaseen valoon kuin pommi. Katsoin ihmettä suu auki. Neiti Lokakuu siellä nauroi leikkien auringon, pudonneiden lehtien ja tuulen kanssa. Kultainen lehtiläjä hajosi sinne tänne ja pikkulehdet kahisivat riemuissaan lyöden vetoa siitä, kuka saisi vielä kerran kohota kohti emoa ja taivasta. Tiaset ja varpuset riitelivät hilpeästi syöntivuoroista ja harakat nauroivat makeasti paikalle eksyneen naakkaherran vanhalle ja vähän virttyneelle pyhäpuvulle. Naakkarouva katsoi niitä kiukusta tummin silmin ja ehkä jossakin sen katseen alla asui suru kuin kuolema. 

Ylpeä vanha Herra Naakka ei tyhjännauraja-arkajaloista piitannut tuon taivaallista vaan huitaisi rohkeasti talipallon luo. Varpuset lehahtivat loukaantuneita kauemmaksi taivastellen eläkeläisten uskomatonta röyhkeyttä. Jo oli aikoihin eletty, olivat jopa vailla ruokaa, mokomatkin yhteiskunnan elätit. Mutta vanhapoika Tintti hihitteli itsekseen, sillä vaikka maailma olikin nuorten ja kauniiden, niin joskus hekin joutivat saada vähän nokalleen. Tintillä oli aika harvoin jakoa ruokapöytään, sillä nuoremmat ja etenkin rottiskansa ajoivat sen nokanterävällä oikeudella pois. Ainoa, joka pisti hanttiin isollekin porukalle oli sen mitätön, sinihattuinen pikkuserkku. Todella viehättävä pikkunaikkonen, joka uhitteli vihaisesti jopa naakoille ja sylkäisi halveksien siemenkuoret harakoiden niskaan. Sinihuivi huikkasi usein vanhapoikatintille, että alappa joutua vaari, kohta on auki ruokabaari:)

Surutonta Syysneitiä eivät nälkä ja huolet painaneet, sillä aina oli hetki aikaa tanssiin ja kujeiluun. Hänen mielestään auringonpaiste ja kultaiset lehdet riittivät juuri niin kauan kuin niiden pitikin, eikä häntä surettanut ollenkaan tieto siitä, että ikivanha rouva Marraskuu kalisutti kylmää viikatettaan jo pelottavan lähellä. Kaikella oli aikansa, niin elämällä kuin kuolemallakin. 

Martaan Musta ja ikävä Rouva niitti pimeyteen myös valoa, sillä mahdollisen lumen lisäksi Rouva Marraskuu sai hautausmaat kukkimaan. Hautausmaiden kynttilämeri on aika uusi perinne, joka syntyi viime sotien aikana kaatuneiden sotilaiden muistoksi. 

Tänä päivänä vien muistokynttiläni eri tunnelmissa kuin joskus takavuosina, sillä suurikin suru palaa aikaa myöten loppuun ja jättää jäljelle tuskattomat tuhkat, mutta kipeästi raapivat muistot. Pyhäinpäivänä ajattelen myös ystäviäni, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja heitä joille tämä muistopäivä on yksi suruvuoden raskaimpia hetkiä. Ehkä on tyhmää ajatella, että pelkkä ajatus voisi auttaa jotakin - sehän on vain pieni tuikku yössä - mutta jos niitä on monta, niin hautasmaan valomeren tavoin ne voivat ehkä valaista jonkun pimeyttä.

Nuoruusvuosieni runoaitasta löysin Rossettia "When I am dead, my dearest, sing no sad songs for me.." joka vapaasti käännettynä tavoittelee tunnelmaa seuraavasti:

"Kun olen kuollut armaani, et vuokseni itkeä saa, et ruusuilla, sypresseillä, mun hautaani kaunistaa, suo kasteessa nuoren nurmen, suven kasteessa virvoittua, jos tahdot muistele mua ja jos tahdot voit unohtaa.   En silloin sadetta tunne, en pilviä, tuulia nää, en kuule kun satakielen, sävel tuskainen helkähtää, olen poissa ja mua saartaa, iankaikkinen hämärän maa, ehkä muistan jotakin silloin tai ehkä saan unohtaa .." Jylhällä on mielestäni runollisesti kömpelömpi suomennos tästä ehkä siksi että se uskollinen alkuperäisrunolle, kukkajärjestyskin noudattaa tiukasti originaalia.Tämän käännöksen tekijästä minulla ei tarkempaa tietoa ja muistivirheitäkin saattaa mukana olla.

Kuvat: Viikateolalla-olioon törmäsi kuvaaja ennen kuin se älysi piiloutua ja merenrantamaisema on rakkaan lapsuusystävän valoisa ensilumikuva ja kaunis Neiti Lokakuu hulmahti sopivasti hiuksineen oman luurini eteen:)

TRICK OR TREAT

Kesäaika on loppumassa myös gregoriaanisen kalenterin mukaan, termisesti se lienee loppunut jo syyskuussa. Loka-marraskuun vaihde tuo luoksemme taas ikivanhan juhlan eli Pyhäinmiestenpäivän, johon liittyy erilaisia muistoja ja tapoja siitä miten sitä on eri aikoina vietetty. Pyhäinpäivän perinteisiin kuuluu poismenneiden rakkaiden ja omaisten muistaminen, mikä näkyy kauniina valomerenä pimeällä hautausmaalla.  Tapa on suhteellisen uusi -  se vakiintui vasta Toisen maailman sodan jälkeen, jolloin kaatuneita sotilaita muistettiin kynttilöin. 

Suomen ortodoksinen kirkko viettää Pyhäinpäivää Karjalan pyhittäjäisien ja Valistajien muistopäivänä, kun taas katolinen kirkko viettää poisnukkuvien uskovien muistopäivää ja luterilainen kirkko kunnioittaa vainajia, marttyyreita ja pyhimyksiä. Latinalaisessa amerikassa sama juhla on Kuolleiden päivä ja Brasiliassa ja Meksikossa se aiheesta huolimatta on hyvin iloinen ja riehakas  juhla ja vapaapäivä. Suomessa Pyhienmiestenpäivää on vietetty vuodesta 1955  liikkuvana eli 31.10 - 6.11. väliseen aikaan sijoittuvana, kun se aiemmin oli vakiintuneesti aina 1. marraskuuta.

Nykyaikainen Halloween-hömppä raadollisella trick or treat- ryydityksellä Amerikan malliin sekoitetaan usein virheellisesti pelkästään Pyhäinpäivään, jonka aattopäivään se vanhan perinteen mukaan sijoittuukin. Tämä vallaton ja harmiton kummitusmeininki tuo etenkin päiväkoteihin ja kouluihin sopivasti valoa ja piristystä pitkän ja  pimeän syksyn keskelle. Ja mitäpä siitä, vaikka alkuperäinen aihe olisikin vähän hukassa, sehän on tuttu ilmiö muidenkin suurien juhlien kohdalla. 

Halloweenin lisäksi sekaannusta varsinaiseen Pyhäinpäivään aiheuttaa usein vanhan kansan umpisuomalainen keksintö nimeltään kekri ja myös jakojuhla, joka kyllä ajallisesti sijoittuu samaan aikaan kuin itse Pyhäinpäiväkin, mutta on merkitykseltään ihan toinen, samoin kuin amerikkalainen Kiitospäiväkin, jota vietetään marraskuun lopulla. Pyhäinpäivä on vainajien ja sielujen päivä, kun taas edelliset olivat satokauden päättäjäisjuhlia, joihin liittyy riehakkuutta, erilaisia taikoja vainajien ja kummitusten lepyttämiseksi, mutta myös rauhaa ja kiitollisuutta päättyneestä satovuodesta, jota juhlitaan tietenkin hyvän ruuan ja etenkin juoman kanssa. Halloweenia juhlitaan anglosaksilaisen perinteen mukaisesti  31. lokakuuta.

Irlannissa tämä ikivanha juhla kulkee All Hallows Eve-nimisenä, mikä vastaa hyvin meidän Pyhäinpäivä-nimitystämme. Pakanallisen luonteensa vuoksi tätä juhlaa on yritetty hillitä kristinuskon historiassa monin eri tavoin, mikä lienee vain lisännyt tämän kummitusjuhlan suurta suosiota. Halloween elää edelleenkin värikästä, markkinapainotteista nousukautta, tosin  väreistä alkaa löytyä huolestuttavasti myös raskasta mustaa, joiden vaikuttimet ovat kovin arvaamattomia ja aivan toisenlaisia kuin ehkä harmittomalla O' Lanternilla.

Aivan varmaa kuitenkin on se, että ensi viikonloppuna kirkkomaalla liikkuu edelleenkin onneton Jack naurislyhty (huomaa ei kurpitsa, se kuuluu amerikkalaisiin hömppäfilmeihin) kädessään ja hakee ikuisesti omaa paikkaansa hautausmaalta. Tämän siitä saa kun Piru-retaleen kanssa kauppoja tekee. Lieneekö Faust varastanut tarinansa kansalta vaiko kansa Faustilta, ei ole tietoa. MUTTA ole varuillasi, sillä kohta ovesi takana voi olla joku... 

Trick or treat-kuva varastettu Nexus-sivustolta