maanantai 22. elokuuta 2011

KOHTALON LAPSI

Tämän stoorin kahlaus onnistuu osissa eli voit aloittaa vaikka tarinan keskeltä:)

Jo ennen ajanlaskua vedonlyönti kuului viihdykkeisiin jota harrastivat sekä köyhät että rikkaat, eivätkä Moirat tehneet tässä poikkeusta, Aina silloin tällöin he huvittivat itseään arpomalla ihmislapsen, jolle he antoivat kunnon höykytystä heti alusta asti. Soppa maustettiin sopivasti menetyksillä ja kitkerillä vastoinkäymisillä. Toki kaikille ihmislapsille tarjottiin joskus kalkkia ja janojuomaa, jota kärsimykseksi kutsutaan. Mutta vedonlyöntilapset olivat aina erikoisasemassa. Eniten Moirat ihmettelivät, miten vähän ihmistyperykset vastoinkäymisistään loppujen lopuksi oppivat, eivät juuri mitään. Mutta kivahan sitä oli sivusta seurata, kun ihminen vuoroin rukoili ja vuoroin kiroili Jumalaa ja teki vaihtokauppoja vuorotellen Pirun ja Jumalan kanssa.

Moirat kehräsivät lankojaan ja tällä kertaa arpa suosi erästä sunnuntailasta, joka oli perheen seitsemäs lapsi ja sopi tarkoitukseen paremmin kuin tikku silmään, sillä hän oli persona non grata jo ennen syntymää, eikä geeniperimässäkään ollut juuri hurraamista. Mutta hullun tuurilla tämäkin reppana saattoi vahingossa tempaista loistogeenit, niistä kun ei aina tiennyt miten päin ne hyppelivät, joten kromosomistoon ujutettiin varan vuoksi peittyviä mutaatioita sekä heikkoja lenkkejä samaan aikaan kun kromosomit täräytettiin komeasti 46 äxäxään. Tässä vaihessa Moirilla ei ollut enää aikaa selvittää, oliko kyseessä jopa seisemännen lapsen seitsemäs lapsi, johon Moirien kujeet eivät täysimittaisesti tehonneet, koska taika suojeli lasta. Mutta sehän toi peliin vain sopivasti jännitystä, koska kukaan ei voinut arvata, miten siinä loppujen lopuksi kävisi.

Klotho sääli tyttörukkaa, joka ei saanut kauneutta edes nimeksi, joten hän sieppasi vähän kuunloistetta ja aarnivalkean taikaa tytön mukaan, minkä turvin tämäkin tyttöraasu ehkä löytäisi tien haluamansa miehen sydämeen. Hyvät haltijat ja kummit kiersivät tytön kaukaa, mutta onneksi itse Pahatar purjehti mustassa juhlamekossa tyyriisti paikalle. Hän oli kutsusta hyvin otettu ja niin yllättynyt, ettei aamulla hätäpäissään löytänyt ainuttakaan käyttökelpoista värttinää, joten hän päätyi lahjoittamaan sopivan määrän häijyyttä ja laskelmallisuutta muuten niin kilttiin ja aurinkoiseen tytön päähän. Olisiko johtunut siitä, että tytön silmissä pilkahti usein omituinen syvyys kuin suru.

Maailma oli täynnä teevadinkokoisia kauriinsilmiä, joiden silmäripsiin miehet kompastelivat tuon tuostakin, mutta siinä missä toiset räpsyttivät pitkiä ripsiä, tytön silmät analysoivat ja tarkkailivat maailmaa varsin terävästi lapsesta saakka. Varsi oli hoikka ja suora kuin salko, mutta piankos ihmislapsi sen kumaraksi selluliitiksi ja läskiksi muovasi. Liian myöhään tyttö tajusi että peilikuva oli omituisesti toiseksi muuttunut ja kilot salakavalasti vyötärölle hiipineet halpahallista ostettujen vaatteiden myötä:) Muut näkivät hänet hieman eritavalla kun hän itse ja hyvää tarkoittavat ystävättäret iskivät välillä parit teesit totuuden tikarilla tytön rintalastaan. Muunlaisia totuuksiakin kuului ja ne vahvistivat kummasti rumatyttöpeikko-lookkia:)


Nuoruuden epävarmuus ja lapsuuden kolhuisuus takasi sen, ettei itsetunto taikapavun tavoin taivaaseen noussut. Tästä huolimatta ja toisten naisten suureksi harmiksi Tyttö löysi kuin löysikin miehen vaelluksellaan kohti kuolemaa. Sitä hän ihmetteli usein itsekin, sillä olihan se uskomatonta ja pelkkää hullun tuuria, että mies, joka olisi kelvannut monille muillekin naisille halusi juuri hänet. Sitä hän kyllä katui katkerasti myöhemmin kun Kohtalottaret punoivat ilkeitä juoniaan ja pistivät milloin mitäkin kapuloita rattaisiin hillitäkseen tytön elämäniloista kohellusta. Lakhesis kyllästyi viimein koheltajan ikuiseen reipastyttö-sydroomaan  ja rysäytti hänet kertalaakista kohti mustaa helvettiä, jonne tuon sortin otukset hänen mielestään kuuluivat.

Atropos loksutteli jo odottavasti saksiaan, mutta nähdessään tytön taistelun, hän lahjoitti vähän lisäaikaa ja vääristyneen itseminän peilin, joka oli kuolemaakin pahempi juttu. Pirukin oli hetken kauhusta jäykkänä pelätessään tytön tulevan gasoliinipönttöineen hänen kauniisti tulenpolttamalle työpaikalleen. Jos joku oli niin hullu, että pesää sytyttäessä räjäytti melkein silmänsä, niin sehän voisi posauttaa hyvässä lykyssä koko Helvetin taivaan tuuliin! Viekööt Kharon sen mieluummin vaikka yläjuoksulle, jos se kerran rajan yli kaipasi. Gabriel pui Pirulle nyrkkiä ja kääritytti pikavauhtia punaista mattoa rullalle, samalla kun komensi Pietaria vaihtamaan äkkiä Taivaan Porttiin uudet lukot. Sen lisäksi hän määräsi vielä ylimääräiset Serafit Urielin avuksi vahtimaan etuovea, ettei kurja leski vain änkeäisi väkisten taivaaseen. Uriel rypisti tuimasti kulmia ja mietti pää savuten, mitä ihmettä teki sielulle, jota ei voinut tämän jälkeen päästää edes vahingossa portin ohi, mutta joka ei kelvannut Helvettiinkään. Moirat eivät muistaneet, milloin heillä olisi ollut näin hauskaa. Uskomatonta, että maailmankaikkeuteen syntyi tyyppi, jota ei huolinut itse Pirukaan:)


Katsoin miten aurinko nousi. Oli taas kevät ja muistelin kipeästi lapsuuteni lämpimiä kesiä ja valoisia kevätöitä. Siitä kaikesta oli jo niin kauan, että luulin kuvitelleeni kaiken. Yksinäisyys oli kuin kipu, josta oli vaikea päästä enää pois. Suru oli muuttunut vihollisesta ystäväksi, joka kulki varjon lailla vierelläni. Se ei pettänyt eikä jättänyt minua koskaan. Kuljin edelleen pimeässä, mutta valo lankesi yhä syvemmälle varjoihin. Pantani oli jo löystynyt ja jolkotin keveästi kohti kevättä. Kohti valoa, kohti uusia haaveita. Haavat kiristivät enää harvoin ja yhä useammin unohdin, miten olin ne aikoinaan edes saanut. Tuli ja kyyneleet olivat polttaneet osan ihmisyyttäni sudeksi, minkä vuoksi sopeutuminen ihmislaumaan ei ollut enää kovin helppoa. Pentuni olivat jo omissa laumoissa ja olin väistynyt reviiriltäni viimeisen verisen, kovan taistelun jälkeen.

Nyt tulin kukkulalle taas kerran, suurin toivein - turhaan. Seurasin sivusta miten yksi toisensa jälkeen löysi oman parinsa. Se osa, joka minusta oli vielä ihmistä, toivoi typerästi että joku vain tipahtaisi elämääni taivaasta, mutta susi minussa odotti vain toista sutta, taisteluparia ja kumppania. Käännyin hiljaa takaisin synkkään korpeen, jossa tarjoiltiin vain irtonaisia ja haavoittavia suhteita. Hallavanharmaa seurasi sitkeästi perässä ja vaikka kuinka yritin, en saanut sitä kokonaan karistetuksi kannoilta.


Rio de Plazan satamassa oli jälleen kesä ja elämäniloinen markkinameininki jatkui myöhään yöhön. Jopa Mustapukuinen leski oli villeentynyt täysin ja vaihtanut kesän kunniaksi rimpsumekkoon ja pieneen toppiin välittämättä vähääkään iästään tai edes siitä, että muuten hoikissa jaloissa ikimustelmat ja suonet näkyivät rumasti vain pelkissä sandaaleissa. Satamaruusut tirskuivat hävittömästi kun se käveli rantaan. Niistä oli naurettavaa, että joku vanha harppu viitsi kuvitella itsestään yhtään mitään. Maailma oli alle 40-vuotiaiden maailma, johon eivät kuuluneet ollenkaan vanhat huuhkajat, pilasivat vain turhaan maiseman. Toisaalta sen vallattomuus ja ylväys saattoi joskus vahingossa tehdä vaikutuksen johonkin ohikulkijaan tai muuten huononäköiseen kulkuriin ja aina silloin tällöin se kävi edelleenkin Zecekon rannalla posauttamassa muutamat ruutitynnyrit pitääkseen mainettaan yllä:)

Kuumuus sai riettaita ajatuksia muidenkin päähän ja kauniit satamaruusut näyttelivät hävyttömästi uhkeita muotojaan ja ihastuttavan sutjakoita sääriään. Leskeä se vähän harmitti, mutta minkäpä se itselleen enää mahtoi. Jotkut saavat ulkoisia avuja enemmän kuin toiset ja koska nuoruuskaan ei sitä enää liikaa rasittanut, oli tyydyttävä vain niihin hetkiin mitä vielä oli. Hetkeksi se jäi ihailemaan pikkupoikaa, joka soitti hullaantuneelle yleisölle haitariaan ja kyykistyi silittämään laihaa kulkukoiraa, jolle antoi iltapalastaan puolet.


Satamaan oli rantautunut iso, huikea alus, josta mustapukuinen oli joskus kipeästi ja turhaan haaveillut. Isoja Pahoja Susia paljon nähneenä se tiesi heti, että tämä kuului lajiin, joka hotki pikkutyttöjä alkupaloiksi ja särki sydämiä ihan huvikseen ja ohimennen. Saattoi tietenkin olla, että siinä oli jotakin pohjavikaa, jota silmä ei heti havainnut ja joka siten vaikutti kaikkeen. Tai ehkä se oli vain kirottu kulkemaan maailman meriä ja etsimään rakkautta forever löytämättä sitä koskaan. Sellainen ei ollut lesken mieleen ollenkaan, joten hän laahautui hiljaa ja pettyneenä takaisin pieneen pesäänsä, jonka oli joskus kuvitellut voivansa jakaa toisen, kaltaisensa kanssa.

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus 
Olen polttanut
liekkini
tuulisiin sydämiin
antanut sieluni käsiin
jotka eivät minua
enää ikinä
kaipaa,
kanna.

KUVAT: Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

SANASTO:
Moirat eli kohtalottaret päättävät ihmisen elämästä maanpäällä. He ovat Zeuksen ja Themeksen tyttäriä, jotka ovat nimeltään  KLOTHO, jonka värttinä takasi ihmislapsen syntyminen, LAKHESIS, joka määräsi ihmiselämästä ja sen kohtaloista sekä mustahuntuinen ATROPOS, joka ystävällisesti päättää kuoleman hetken leikkaamalla elämänlangan poikki.

ZECEKO on yhtä kuin Samakasa.
RIO DE PLAZA on kuvitteellinen satamakaupunki, joka korvaa aiemman tuhotun Rio de Bogistanian:)