ILTA

Pieni Lintu haastoi ILTA-kuviin. Syksy on saapunut ja kynttilät tervehtivät meitä kauniisti Kalajoen  Antiikki Makasiinin pöydällä kun menimme sisälle. Paikka oli täynnä ihania aarteita. Ostin yhden Arabian maisemakupin tasseineen ja kaksi joulutaulua 💛

Täysikuu leikki kuurupiiloa kanssani. Se piilotteli ovelasti pusikossa ja naapurin ladon takana, josta yritti pullahtaa äkkiä pilviverhon taakse piiloon. Ehdin juuri ja juuri ottaa kuvan, joka on enemmän taiteellinen kuin tekninen:)

Ilta-aurinko saunassa. Ja mikäpä sopisikaan iltatunnelmaan paremmin kuin Lailan laulu

OCTOBER

Kesäaika on vääjäämättä ohi. Omalla kohdallani alkukesän valo ja onnellisuus vaihtui alakuloisuuteen. Marja-aikakin missaantui kokonaan ja sydänkin reistasi yhtenä aamuna siihen malliin, että heikompihermoista olisi jo piipaa-autolla ensiapuun viety. Onneksi pelkäsin niin, etten tohtinut edes lähteä :) Alla oleva kamikaze-lentäjä sai kuitenkin parasta mahdollista ensiapua, vaikka mietiskelikin pitkään, jatkaako maallista taivalta vai ei.

Osallistun kuvilla Pieni Lintu LOKAKUU - OCTOBER- haasteeseen. October on muuten latinan lainasana, joka tarkoittaa kahdeksatta kuukautta. Se on jäänne ajalta ennen juliaanista kalenteria, jolloin uusi vuosi alkoi jo maaliskuussa ja kuukausia oli vuodessa vain kymmenen. 

Syyskesällä Pinkun lähdön jälkeen teimme pienen 2000 kilometrin rengasmatkan Tampere - Fiskars - Porvoo - Kotka - Lappeenranta  - Leppävirta.  Fiskars oli kyllä näkemisen arvoinen ja Porvoon vanha gootilaistyylinen kirkko kuin suoraan joulukortista. Onneksi tuo keskiaikainen pääty säilyi vuoden 2006 tuhopoltossa.

Upin takopaja Fiskars

Upin pajassa taotaan kauniita käyttöesineitä, tässä muotoutuu hiilihanko. Viereisessä pajassa oli lasinpuhaltaja työssään. Pari tuliaistakin tarttui käteen, toinen esikoiselle ja toinen kuopukselle.

Matkalla tapasimme monia rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Lämmin kiitos Seijalle ja Karille Lempäälän ihanasta yöpymispaikasta. Henkilökunta oli huipputasoa! Kiitos myös siskolle, vaikka kahvipaketti ei ollutkaan oikeaa merkkiä:) Kun palasimme takaisin kotiin, odotti suru pihamaalla, istui kalliolla ja kulki pitkin nurmikoita. Silmä haki turhaan vanhaa ystävää. Koti tuntui kovin tyhjältä ja kylmältä ilman rakasta Pinkkua. 

Valoa syksyyn toi pieni mustatukkainen pojanpoika, joka syntyi syyskuussa - koiran vuonna kuten isänsä, isoveljensä ja minäkin aikoinaan ❤️ 

Apua äiti! Mut on kaapattu! Kuka tuo höppänä on:)

Lapsenlapsia on nyt viisi ja Arin suloinen tyttärenpoika kuudes 💛Katinka täytti jo 16 vuotta, joten on myönnettävä että ikäloppu luuska taidan jo olla. Pojatkin on kohta vanhempia kuin minä:) Monta kertaa ovat sormet syyhynneet tarinoida enemmänkin lapsenlapsista, mutta koska osa on kieltänyt kuvansa ja juttunsa, en voi kirjoittaa yhdestä jos en saa lupaa kaikkiin. 

Lokakuun myötä mukava ja turvallinen kirjastoaikani on vaihtumassa uusiin haasteisiin. Vajaat pari vuotta on ollut helppoa ja letkeää aikaa, pomo luxusta ja kirjastotätit kuin ystäviä. Taidenäyttelyt ja muut extremet kuten runokoulutuspäivä ovat tulleet lahjana päälle.  

Oheinen Jonas Vuoran upea akvarelli Bilal kuului osana Lybecker-opiston  "Melankolian eri muodot" -näyttelyyn. Se oli huhtikuussa 2018 Pyhäjoen kirjaston tiloissa. Kaikki taideteokset olivat hyvin tasokkaita, suosikkini oli Sarlotta Jokitalo ja Mira Lohilahti, jonka etsaus/akvavinta Oodi Louhelle puhutteli koko rahalla. Näistä nimistä kuulemme vielä.

Nyt on aika vanhan koiran oppia uusia temppuja. Effica-, Esko-, WetLab- ja Agrineuvos-tietojärjestelmät ovat olleet jotenkuten hanskassa 100 vuotta sitten. Saa nähdä uppoaako vanhaan lahopökkelöpäähän enää edes pientä osaa erilaista tietojärjestelmää. Menneen kesän perhoset ovat muuttaneet mahaani asumaan, stressinsieto kyky on nolla ja kortisolitaso pilvissä:) 

Valoisaa ja stressitöntä talviaikaa kaikille 💛 Muistakaa heijastimet ja varokaa hirviraukkoja, kohta ne taas vouhkaavat tiellä henkensä edestä!

OCTOBER - LOKAKUU

Eipä tarvinnut perunannostokonetta virittää, kun ei pottumaakaan ole tämän isompi:) Kuokka, ämpäri ja pitkätukka apuna saatiin mukavasti talviperunat.  Harvemmin enää lokakuussa kuokitaan perunoita tai käydään sieni- ja marjametsässä, mutta armon vuonna 2017 niin tehtiin. Mitähän lienee taas myrkynkeittäjän korissa:) Kuvilla osallistun LOKAKUUN kuvahaasteeseen.

Oikeasti olimme kuokkimassa vieraalla pellolla penkinpäitä, joita konenostossa usein jää. Keikuin aikoinaan 15 syksyä koneen päällä, joten sekin on tuttua hommaa. Lämpimät kiitokset viljelijälle, olimme ikionnellisia syyshetkistä pellolla 💛  Naapurista ostimme siikoja ja kuopus toi omenoita. Ihanaa on sadonkorjuuaika, joka tuo meille laiskureillekin piirakoita pöytään ja särvintä kattilaan. Kaunista syystalvea kaikille! 

SEPTEMBER

"Syys synkeät toi päivät

ja myrskyt pauhuisat,

ne lintuin laulun veivät

ja kukat armahat

Nyt kynnettihin maita

ja viljaa puitihin

Me söimme puolukoita

kyll lysti olikin"

Näillä kuvilla osallistun Pieni Lintu SYYSKUU haasteeseen. Syksyn värit taittuvat kauniisti maanläheisiin sävyihin. Kotikutoinen harmaa taipuu kauniisti ruskan väreihin. Pihlajanmarjojen ja puolukoiden kirpeä puna piristää maisemaa. Villissä lännessä on osaksi puitu, oljet paalataan ehkä myöhemmin.

Kauniina syysiltana on ilo lähteä lenkille "poikaystävän" kanssa. Hortoilemme tuttua kylän raittia maitolaiturin ohi kohti tuleentuneita viljapeltoja. Taivaan värit hehkuvat kultaa ja meillä tulee kiista jostakin pikku asiasta, jolloin toinen harppoo kotiin ja toinen jää ehkä kuvaamaan:)

Perheomenapuu teki kivasti omenoita. Istutimme sen toissa keväänä talon nurkalle aatelisneiti Antonovkan viereen, joka murjotti koko kesän eikä edes kukkinut! Se tykkäsi ehkä kyttyrää pupuista, jotka raatelivat sen talvipakkasilla henkihieveriin. No, ensi kesänä sekin on entistä ehompi. Maailman tuulista ja epävarmuudesta huolimatta olen kiitollinen pikku plantaasistamme, Pinkku-mamsellista ja leikkikaverista, joka rantautui luokseni Jäämeren saarelta pari vuotta sitten 💙

KOLLAASI

Pitkästä aikaa osallistun Pieni Lintu-haasteeseen ♥ Aiheena on kollaasi lempiväreistä. Erilaiset värisävyt ja niiden heijasteet ovat mielestäni kauniita ja täydellisiä kaikki. Keräsin kollaasiin tiettyjä sävyjä, joissa oli sopiva vivahdus minua, parhaat värisävyt löydän aina luonnosta. Kollaasi on pelkkä harjoitustyö. Taustatukena toimi Ari, joka sopivasti helpon ohjelman minulle netistä etsi ja käyttöohjeet päähän takoi:) Pienen väännön jälkeen sain kun sainkin tällättyä muutaman ottamani kuvan, joiden värimaailma miellytti omaa silmää. Mitään väriskaaloja tai taitoa tästä on turha hakea.

Väri on auringosta tai muusta valosta tulevaa sähkömagneettista säteilyä ja värisävy määräytyy aallonpituuden mukaan. Värihavainto perustuu kolmeen asiaan: Valonlähteeseen, kohteeseen ja siihen miten verkkokalvojemme sauvat ja erilaiset tapit eli L-, M-, S-tyypit reagoivat valoon. Tämä on vain yksi totuus monien joukossa. 

ANKEA

Meren kesähymy jähmettyi harmaaksi. Kylmäksi. Surut kulkevat lyijynraskaana aaltoja pitkin. Meren syli on syvä kuin kuolema. Odotan Sinua. Turhaan. 

Makro- ja teemahaasteen aiheena oli ANKEA.

MYRKYNKEITTÄJÄN PÄIVÄKIRJA

Syyskuu on täynnä värejä, kuulasta kirkkautta ja sadonkorjuun meheviä tuoksuja, joihin sekoittuu savun hajua, sadetta ja pimeitä iltoja. Kirkkaina päivinä valo paistaa kivasti viistoon, vähän samalla tavoin kuin keväälläkin, mutta siinä missä Neiti kevät arastelee vain lupauksia väreistä Syyskuun poika ottaa ja täräyttää rohkeasti jouluvärit pöytään!  

Kyökkipiian nurkassa retroradion päällä kuivattuja sieniä ja tyrnihyytelöä. Alakuvassa sienet ennen kuivausta:)

Myrkkykasvien ja -marjojen haittavaikutukset aiheuttavat joskus turhaakin hysteriaa. Useinkaan paha maku tai haju ei kerro aina totuutta kasvin vaarallisuudesta, usein se on ihan päinvastoin eli mitä hurmaavampi tuoksu, sitä vaarallisempi kasvi kuten kieloista ja riidenkoisosta eli näsiästä hyvin tiedämme. Kauniin punaiset ja siniset myrkkymarjat houkuttelevat usein pahaa-aavistamattomia lapsia, kun taas aikuisille marjoja suurempi riesa ovat ehkä petolliset sienet. Kuolemaan johtaneita sienimyrkytyksiä ei kuitenkaan Suomessa ole tilastoitu vuosikymmenien saatossa kuin vajaa 10, mikä on syötyyn sienimäärään nähden hyvin vähän. Tunnetuin myrkkysieni-klassikko on punainen kärpässieni, joka aiheuttaa vakavia keskushermosto-oireita, mutta siitä huolimatta se on aika harmiton verrattuna esimerkiksi valkoiseen kärpässieneen tai kavalaan serkkuunsa. 

Tarina kertoo, että Mika Waltari kokeili varsin menestyksellisesti kärpässieniviinaa (eli liotti kärpässientä alkoholiin) kirjoittaessaan Sinuhea. Tämähän on tietysti paskapuhetta ja panettelua, mutta kukapa senkään niin varmasti tietää:) Suomineidon vaarallisin sieni on Suippomyrkkyseitikki, jonka pienikin määrä  johtaa vakaviin soluvaurioihin maksassa ja munuaisissa. Myrkytys peittyy petollisesti ohimenevään pahoinvointiin tai oireita ei ole juuri ollenkaan kun vasta päivän, parin päästä tai ehkä viikon kuluttua, jolloin alkavat hyvin rajut oireet, jotka johtavat shokkiin. Myös pulkkosieni kuuluu myrkyllisiin sieniin. Lisää sienitietoutta ja kuvia löydät  PINKAN sivuilta.

 

Aurinkoisena Venetsialaisviikonloppuna piipahdimme pojanpoikani kanssa Joonan karvolle, missä innostuimme yhteistuumin poimimaan tyrnejä, joita oli tajuttoman paljon. Tyrnihulluus lienee sukuvika, sillä esikoinen tyrneili Villin Lännen rajamailla, vaikka saaressa olisi ollut oikeat apajat. Mukavasti naksuttava oravakin osallistui poimintaan ihan käden ulottovilla ja bongasimme piikkipensaikossa useita lintuja, etupäässä rastaita ja vain yhden ainoan sudenkorennon! Niitä oli saarella ennen hyvinkin runsaasti ja ne kopteroivat ja surrasivat hiuksissa ihan riesaksi asti.  Ja kun kyllästyivät siihen, niin ne laskeutuivat suurieleisesti käsivarsille tai olkapäille esittelemään ihastuttavia sateenkaarisiipiään mullottaen istunnon kohdetta silmiin, niin että varmasti huomasi. Nyt ne olivat kadonneet miltei kokonaan tai ehkä ne olivat vuorotteluvapaalla:) 

Tyrneistä tulee varsin hieno ja juhlava soppa/kiisseli varsinkin jos se kruunataan kermavaahdolla. Parempaa jälkiruokaa saa kyllä hakea. Kuivattua tyrniä ja niiden siemeniä saa jauhettuna nykyään joka kaupasta ja se on varsin maukas lisä jogurtissa tai sämpylöissä. Ennen tyrnit kuivattiin ja jauhettiin Martta-kerhoissa tai tyrnipiireissä, jossa huomattiin miten hyvä ja hyödyllinen myyntiartikkeli tyrninsiemen on. Aikoinaan jauhoin tyrnit mehuksi ja nakkasin siemenruupot huoletta pellonreunalle, kunnes eräs tuttu kertoi että joku saippuantekijä lupasi maksaa ruupoista kunnon korvauksen, minkä jälkeen otin kaikki talteen ja pakastin niitä isot määrät. Parhaiten siemenöljyn voi hyödyntää tyrnikapseleissa tai teollisesti puristetussa öljyssä. Tyrni käy vallan mainiosti myös lihan marinointiin. Tyrnistä valmistetaan myös saippuaa, ihovoiteita ja hiusten hoitoaineita. 

Ennen muinoin tyrniherkut haettiin vasta talvella, jolloin ne kopsautettiin hangelle, jos niitä ulkosaaristosta edes löytyi,  lähisaarissa tyrnit eivät kasvaneet ollenkaan, siitä pitivät lampaat huolen. Niille kun kelpasi kaikki kiviä lukuunottamatta:) Lammaskarvona meillä oli pikkukarvon naapurisaari eli Isonkivenkarvo, kun taas Kunnottoman Maalarinperä oli enemmänkin lehmien ja vasikoiden kesäsiirtolapaikka. Tästä on juttua sivupalkin ELÄIMELLISTÄ-osassa.

Myrkynkeittäjän pienessä Sudenmarjasaaressa Maalarinperän kupeessa kukoistavat tyrnipensaiden lisäksi myös ihastuttavat sudenmarjat:)
 
Hyvällä lapsella on tunnetusti monta nimeä ja näin on myös myrkkynä ja lemmenyrttinä tunnetulla Sudenmarjalla. Kansankielessä se tunnettiin karhunmarjan-, sianmarjan, kuolemanmarjan-, käärmeenmarjan- tai pirunmarjan-nimellä:) Kasvin tieteellinen nimi "Paris quadrifolia" sopii hyvin kasvin nelilehtisyyteen, paitsi että lehtiä voi olla kyllä enemmänkin.

Sudenmarjaan liittyy tarina Afroditesta, Pallas Athenesta ja Herasta, jotka tulivat Paris Priamoksen pojan luo lahjuksineen tivaamaan kuka heistä onkaan kaikkein kaunein. Kiista sai alkunsa siitä kun Eris, jota ei kutsuttu tarun hääpippaloihin ollenkaan, heitti kostoksi hääjuhlaan omenan, joka oli nimetty kauneimmalle. Tarina nivoutuu löyhästi tieteellisen nimen alkuosaan ja näihin naikkosiin ja siihenkin että Sudenmarja kuvaisi juuri kyseistä kiistakapula-omenaa. Afrodite oli varsin kiero ja ovela tyyppi, sillä hän lupasi Parikselle naisen, jota tämä himoitsi yli kaiken eli Troijan Helenan ja se naula veti! Pallas Athene ja Hera jäivät nuolemaan näppejään kun Afrodite sai omppunsa. Ilmankos Sudenmarja on aina ollutkin niin oivallinen lääke lemmennostatukseen;)

Myöskin silmähauteena, ummetuslääkkeenä ja hinkuyskässä Sudenmarjanjuurta on aikoinaan käytetty. Ehkäpä yskä parani kun henki lähti:) Sudenmarjaa tiedetään käytetyn myös vesikauhun hoitoon ja voi hyvinkin olla, että se helpotti taudin loppuvaiheen tuskallisia kouristuksia. Tästä allekirjoittaneella ei ole tarkempaa tietoa onko se farmakologisesti edes mahdollista.

Koko kasvi on myrkyllinen ja taru kertoo, että sitä käytettiin ansiokkaasti myös sudenmyrkkynä, josta kasvin suomalainen nimi lienee peräisin. Varsin monikäyttöinen marja ja kasvi siis, jolla on suhteellisen kova myrkkymaine, vaikka vaikutus ei olekaan ihan niin tappava kuin yleisesti luullaan. Sudenmarja on kauneudestaan huolimatta varsin vastenmielisen makuinen ja hajuinen, joten sitä ei varmasti yhtä tai kahta marjaa enempää viitsi maistella, ellei sitten vahingossa poimi mustikoiden joukkoon.  Tappava marjamäärä on kuitenkin aika iso eli kolmisenkymmentä marjaa pitäisi vähintäänkin herkutella päästäkseen kunnon myrkytystilaan ja paremmille marjamaille:) Lapsille marja on luonnollisesti hyvin vaarallinen jo pieninäkin määrinä.

Keskiaikana myrkkymarjoja ommeltiin myös vaatteisiin, koska uskottiin niiden suojelevan tarttuvilta taudeilta kuten rutolta. Sudenmarjan lisäksi muistaakseni oravanmarja ( jota myös kissankieli- tai sokerimarjaksi kutsuttiin) oli yhtä voimallinen vaikutukseltaan. 

Kuvassa punainen viinimarja, joita 1960-luvulla pakkopoimittiin sormet verillä mustien ohella pikkutytöstä lähtien. Siihen aikaan tuli - aikaihmisiltä salaa - pohdittua kovasti sitäkin, että mikähän marja lie se paskanmarja? No, päädyimme siihen, että sehän on ilmanmuuta marja, joka jää sulamatta ja ilmestyy sananmukaisesti kakkimispaikkaan:) Miten väärässä silloin olimmekaan! Nykytiedon mukaan paskanmarja onkin Terttuselja, joka kasvoi ennen paskahuussien lähettyvillä, koska se tykkäsi runsasravinteisesta maasta. Linnut levittivät tehokkaasti niin sen kuin tietysti muidenkin  marjojen siemeniä. Myrkyllisyydestä huolimatta Terttuseljasta on iankaiken tehty hyyteloä, mehua ja viiniäkin.

En ole ennen huomannut, että syyskuussa voivat puolukatkin kukkia täyttä häkää, mutta tutulla Kaalingin kankaalla, jossa aurinko paistoi viistosti sydämeen, on kaikki mahdollista. Seudulla liikkuvaa karhua en kuitenkaan nähnyt, mutta tämänpä näin kun tulin kotiin:)

ROUVA MARRASKUU

Raskas syyspimeys ja iänikuinen sade vaihtuivat kirkkaaseen valoon kuin pommi. Katsoin ihmettä suu auki. Neiti Lokakuu siellä nauroi leikkien auringon, pudonneiden lehtien ja tuulen kanssa. Kultainen lehtiläjä hajosi sinne tänne ja pikkulehdet kahisivat riemuissaan lyöden vetoa siitä, kuka saisi vielä kerran kohota kohti emoa ja taivasta. Tiaset ja varpuset riitelivät hilpeästi syöntivuoroista ja harakat nauroivat makeasti paikalle eksyneen naakkaherran vanhalle ja vähän virttyneelle pyhäpuvulle. Naakkarouva katsoi niitä kiukusta tummin silmin ja ehkä jossakin sen katseen alla asui suru kuin kuolema. 

Ylpeä vanha Herra Naakka ei tyhjännauraja-arkajaloista piitannut tuon taivaallista vaan huitaisi rohkeasti talipallon luo. Varpuset lehahtivat loukaantuneita kauemmaksi taivastellen eläkeläisten uskomatonta röyhkeyttä. Jo oli aikoihin eletty, olivat jopa vailla ruokaa, mokomatkin yhteiskunnan elätit. Mutta vanhapoika Tintti hihitteli itsekseen, sillä vaikka maailma olikin nuorten ja kauniiden, niin joskus hekin joutivat saada vähän nokalleen. Tintillä oli aika harvoin jakoa ruokapöytään, sillä nuoremmat ja etenkin rottiskansa ajoivat sen nokanterävällä oikeudella pois. Ainoa, joka pisti hanttiin isollekin porukalle oli sen mitätön, sinihattuinen pikkuserkku. Todella viehättävä pikkunaikkonen, joka uhitteli vihaisesti jopa naakoille ja sylkäisi halveksien siemenkuoret harakoiden niskaan. Sinihuivi huikkasi usein vanhapoikatintille, että alappa joutua vaari, kohta on auki ruokabaari:)

Surutonta Syysneitiä eivät nälkä ja huolet painaneet, sillä aina oli hetki aikaa tanssiin ja kujeiluun. Hänen mielestään auringonpaiste ja kultaiset lehdet riittivät juuri niin kauan kuin niiden pitikin, eikä häntä surettanut ollenkaan tieto siitä, että ikivanha rouva Marraskuu kalisutti kylmää viikatettaan jo pelottavan lähellä. Kaikella oli aikansa, niin elämällä kuin kuolemallakin. 

Martaan Musta ja ikävä Rouva niitti pimeyteen myös valoa, sillä mahdollisen lumen lisäksi Rouva Marraskuu sai hautausmaat kukkimaan. Hautausmaiden kynttilämeri on aika uusi perinne, joka syntyi viime sotien aikana kaatuneiden sotilaiden muistoksi. 

Tänä päivänä vien muistokynttiläni eri tunnelmissa kuin joskus takavuosina, sillä suurikin suru palaa aikaa myöten loppuun ja jättää jäljelle tuskattomat tuhkat, mutta kipeästi raapivat muistot. Pyhäinpäivänä ajattelen myös ystäviäni, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja heitä joille tämä muistopäivä on yksi suruvuoden raskaimpia hetkiä. Ehkä on tyhmää ajatella, että pelkkä ajatus voisi auttaa jotakin - sehän on vain pieni tuikku yössä - mutta jos niitä on monta, niin hautasmaan valomeren tavoin ne voivat ehkä valaista jonkun pimeyttä.

Nuoruusvuosieni runoaitasta löysin Rossettia "When I am dead, my dearest, sing no sad songs for me.." joka vapaasti käännettynä tavoittelee tunnelmaa seuraavasti:

"Kun olen kuollut armaani, et vuokseni itkeä saa, et ruusuilla, sypresseillä, mun hautaani kaunistaa, suo kasteessa nuoren nurmen, suven kasteessa virvoittua, jos tahdot muistele mua ja jos tahdot voit unohtaa.   En silloin sadetta tunne, en pilviä, tuulia nää, en kuule kun satakielen, sävel tuskainen helkähtää, olen poissa ja mua saartaa, iankaikkinen hämärän maa, ehkä muistan jotakin silloin tai ehkä saan unohtaa .." Jylhällä on mielestäni runollisesti kömpelömpi suomennos tästä ehkä siksi että se uskollinen alkuperäisrunolle, kukkajärjestyskin noudattaa tiukasti originaalia.Tämän käännöksen tekijästä minulla ei tarkempaa tietoa ja muistivirheitäkin saattaa mukana olla.

Kuvat: Viikateolalla-olioon törmäsi kuvaaja ennen kuin se älysi piiloutua ja merenrantamaisema on rakkaan lapsuusystävän valoisa ensilumikuva ja kaunis Neiti Lokakuu hulmahti sopivasti hiuksineen oman luurini eteen:)