Kiitoksia Aimarii, niin minustakin ja etenkin kun vertasin sitä edelliseen kuvaan, jossa kylmyydestä huolimatta oli eri tavalla väriä ja lämpöä. Ja saaretkin olivat lähellä:)
Kiitos Liisu, yritin ankeilla vähän sanoillakin;) Täällä sataa koko ajan, en ymmärrä miten vettä voi tulla jatkuvalla syötöllä kuin esterin sieltä ja se jos mikä vetää mielen matalaksi.
Sisäinen rauha tai voisiko sitä nimittää jopa sielunrauhaksi on asia, jota kaipaan elämääni. Säät vaikuttavat liikaa mielialaani ja kun luin tuon runosi tai ajatelmasi, niin sama asia tuli siitäkin mieleen. Kiitoksia Maksi.
Sitä se juurikin on, eikä sitä tiedä se, joka ei kokenut sitä. Kiitoksia Susu, tavoitit hienosti juuri sen ajatuksen, minkä olisin voinut kuvan alle laittaa..
Pyhäinpäivä tekee syksystä entistä raskaamman ja mitä lähempänä menetys on, sitä kyyneleisempiä ne ovat. Maailma on yksinäiselle aika kova juttu. Hautausmaan valomeri jäi näkemättä sillä kävin viemässä ruusut ja kynttilät jo aiemmin.
Mielenkiintoinen näkemys ja itsekin ajattelin että taivaan ja meren kontrasti on oikeastaan aika kaunis. Aalloista kuitenkin näkee että ne ovat velloutumassa äkkiarvaamatta isommiksi. Kiitoksia Orvokki, kommenttisi lievensi ankeuttani:)
Samoin O. Jos ja kun vain näen ja saan katsella merta, missä elementissä kulloinkin, valtaa minut suunnaton rauha. Korvani kun kuulisivat tuon kohinan, poskeni tuntisivat aavan raivon, voi että nauttisin. Silloin ei ole kuolema mielessä, vaikka muuten koko ajan lepääkin vieressä. Mitäpä sanoisi Myrskyntyttö?
Merellä on monet kasvot. Sen kohina ja liplatus kiviin rauhoittavat, joskus se on rasvatyyni, eikä tiedä missä meri ja taivas kohtaavat, kesäilloin ihailin usein sitäkin näkyä, mutta kuvaan se ei tallentunut siten kuin verkkokalvoilleni. Raivoava meri on kaunis sekin, ellei tarvitse olla sen armoilla. Sitäkin on tullut kuunneltua ja Manta myrskyä aikoinaan kuvattuakin. Kiitoksia Sinulle parahin Madame Quu, sisareni Myrsky on nyt hiljaa..
Kiitos Päikka, hyvin huomasin sillä tässä on uhkaa enemmän kuin pelkkää ankeutta, ehkä se tekee tästä omalla tavallaan kauniin. Taivaan sinisävyt ovat taittumassa tässä jo aika koleaksi.
Kiitoksia Pieni Lintu, Sinulla riittää hienoja kuvahaasteidoita;). En ole aiemmin hoksannut laittaa mainostasi blogiin, sehän olisi kaikista helpoin, jos se päivyttyy haastekohtaisesti.
Ensi silmäyksellä meri näyttää todella ankealta. Pitempään katsoessa horisontin siniset pilvet kuitenkin rauhoittavat näkemyksen ja vasemmalta tuleva valon kajo valkoisine pilvineen antavat toivoa tulevaisuuteen! Hieno kuva!
Horisontissa meri ja taivas yhtyvät ja siinä on alkuaikojen kauneutta, jota ei maalla tapaa milloinkaan, vaikka siellä onkin omat huikeat juttunsa kuten aamuinen auer, kuusien silhuetit taivasta vasten ja usva kevätpelloilla. Valo on tässä pakenevaa, mutta sitähän ei välttämättä voi kuvasta päätellä ja sen voi tulkita tietysti juuri niin kuin sanoit. Kiitoksia Haxel:)
Sanat olivat aika ankeita ja lohduttomia. Muistelin syysmyrskyjä ja heitä, jotka lähtivät kerran eivätkä enää palanneet. Kiitoksia itsellesi Tanssiva harmaa pantteri:)
Meinasin tuubettaa Kari Tapion Tähti ja Meripoika, mutta ei löytynyt oikein sopivaa videota. Olen monesti vähän huvittuneenakin kuunnellut laulun sanoja, eli sitä "on monen hauta, meri viimeinen, joka kyllä stemmaa kauniisti sävelmään, mutta mikä ihmeen viimeinen meri:) Kiitoksia Leena.
Kuva on otettu veneestä, kuten monet muutkin merikuvat. Vedenpinnassa on jo säännötöntä aallokkoa, joka on merkkinä siitä, että aallokko on nousemassa ja arvaamaton hyppynaruliike alkamassa. Kiitokset Arleena:)
Upea kuva, etuala minusta todella pelottava, ikään kuin tulisi imaistua äkkiä pimeään syvyyteen, mutta kun katsoo horisonttiin niin pelko häviää ja ikään kuin alistuu meren äärettömyydelle ja kauneudelle. Jotenkin niin sen koen. Onneksi meidän sininen meremme ei ole noin uhkaavan ankea. Höh, nyt jäi päähän tuo 'meri viimeinen'...
Kiitos Sirokko mukavasta pohdinnasta. Luin äskettäin eräästä hummerinpyytäjästä, joka tipahti mereen mutta selvisi neuvokkuutensa, tässä tapauksessa saappaiden ja rohkeutensa avulla siihen asti kunnes hänet löydettiin. Veden varaan joutuminen on ihan eri juttu merellä kuin rantavedessä, sillä aallokko on ihan eri luokkaa ja myös kylmyys. Kuvan otto hetkellä ei olla kovinkaan kaukana ulapalla, sillä saari näkyy horisontissa kun tarkasti katsoo ja saaria on myös kuvaajan takana. Tähti ja Meripoika on ihana laulu:)
Näemme ja kuulemme sen mitä haluamme. Siis millainen mielialamme kulloinkin on. Joskushan oikein "ryvemme" ankeudessa ja kurjuudessa. No, tunnnetilat on ohimeneviä. "Anna meri armahduksesi, ole minulle Rafaelin Enkeli!"
Kiitoksia Shamani hienosta ajatuksesta - hetkestäsi. Pari päivää sitten mietiskelin ihan samaa eli sitä miten usein asia näyttää siltä, miltä haluamme sen näyttävän, vaikka totuus tai realiteetit olisivatkin jotakin muuta.
Ankeudessa rypeminen - kuten asian ilmaisit - ei ehkä aina ole oma valinta, eikä se välttämättä mene ohi, eikä se välttämättä ole kurjuutta;) Kaikki olisikin hirvittävän helppoa, jos voisi ottaa purkista haluamansa tunteen.. harjoittelulla pääsee ehkä vähän vastaavaan, mutta haluan säilyttää spontaanin tunne-elämän ja temparamenttini ehkä juuri tällaisena.
Sumussa, silkkiverhon takana, värisevä sielu - sinä levoton! Unessa ei kuulu nauru ei näy kaipaava katse, eikä ojentuva käsi. Kuitenkin täällä minä olen... "Intruder"
Kiitoksia.Tajuttoman kauniisti taas runoilit Intruder. Olen miettinyt pääni puhki, kuka mahdollisesti voisit olla, mutta mikään vaihtoehto ei ole tuottanut tulosta. Ainakaan vielä.
"Ankeuksiin en puutu: minä tulin vain sanomaan, että tuo sinun profiilikuvasi on kaunis!" Jotenkin näin sanoit ja minä hullu tulin niin iloiseksi, että poistin vahingossa koko kommentin. Kuva onnistui kummastuttavan hyvin eli vaikutelma oli kerrankin todellisuutta, vaikka ei monesti olekaan. Pakko oli kertoa tämä heti, kun näytti niin ankealta ja karulta tuo kommentin poisto. Näin helposti minut saa pois tolaltaan:)
Tuolla on paljon tilaa ja siellä näkee kauemmas kuin metsässä. Ehkä se siksi vaikuttaa joskus vähän surulliselta, joskus taas avaralta. Yölläkin se on erinäköinen kuin päivällä. Aina se on hiano.
Kiitoksia Peikko, kieltämättä merellä on avarampi tunnelma kuin (synkässä) metsässä:) Merestä tulee väistämättä mieleeni myös eräs laulu ja etenkin kohta "Kuin meri tuo myös tuska on, se kylmä on ja loisteeton." Niin ehkä tässäkin?
Meri on parhaimmillaan hyvin kaunis ja rauhoittava elementti. Merenkävijät osaavat lukea meren merkkejä, jonka vuoksi vahinkoja sattuu aika vähän suhteessa siihen miten paljon merellä liikutaan. Titanicin ja Estonian kaltaiset suuronnettomuudet rumentavat tietysti tilastoja.
Kiitoskia Marika. Profiilikuvasi innostamana ryntäsin heti sivuillesi ja ihastuin heti:) Uskomattomia hienoja eläinkuvia Sinulla ja sen lisäksi ajankohtaista eläinasiaa, joka on ollut luonnosteluvaiheessa jo itsellakin, mutta nytpä se ei välttämättä ole edes tarpeen, koska se oli kirjoitettu blogissasi jo niin hienosti..
Kuvan ja sanan kietoutuessa mestarillisesti yhteen, ei sanojen määrällä ole merkitystä. Tunnerikkaan ihmisen surun kuvauksessa verbaalisvisuaalinen lahjakkuutesi puhkeaa kauneimpaan kukkaansa, jota katsoessa voi vain kiitollisena mykistyä. JussiN
Uhkuu kylmää. Merellä on kuvassasi ankara ilme.
VastaaPoistaKiitoksia Aimarii, niin minustakin ja etenkin kun vertasin sitä edelliseen kuvaan, jossa kylmyydestä huolimatta oli eri tavalla väriä ja lämpöä. Ja saaretkin olivat lähellä:)
Poista"Meren kesähymy jähmettyi harmaaksi. Kylmäksi. Surut kulkevat lyijynraskaana aaltoja pitkin. Meren syli on syvä kuin kuolema. Odotan Sinua. Turhaan. "
VastaaPoistaMiten vähillä sanoilla voi saada paljon aikaan. Tässä siitä esinerkki.
Kiitos Liisu, yritin ankeilla vähän sanoillakin;) Täällä sataa koko ajan, en ymmärrä miten vettä voi tulla jatkuvalla syötöllä kuin esterin sieltä ja se jos mikä vetää mielen matalaksi.
PoistaMeri, kylmä ja rauhaton, kuohuu mieleni lailla, syksy synkeä siellä on, rauhaa sieluni vailla...
VastaaPoistaSisäinen rauha tai voisiko sitä nimittää jopa sielunrauhaksi on asia, jota kaipaan elämääni. Säät vaikuttavat liikaa mielialaani ja kun luin tuon runosi tai ajatelmasi, niin sama asia tuli siitäkin mieleen. Kiitoksia Maksi.
PoistaTodellakin ankeaa.... kylmässä hytisevä odottaa.... ei näy ketään, ei mitään saapuvaksi.
VastaaPoistaPimeys ja sade myrskyävät ulkona, eikä tee ollenkaan mieli meren äärelle. Kiitoksia Sinulle Kiiris, hyvin kuvasit tunnelmaa:)
PoistaSyksyinen aaltojen syvyys on surua täynnä.
VastaaPoistaSitä se juurikin on, eikä sitä tiedä se, joka ei kokenut sitä. Kiitoksia Susu, tavoitit hienosti juuri sen ajatuksen, minkä olisin voinut kuvan alle laittaa..
Poistasyksy tuo esiin kaipauksen, surun
VastaaPoistaNäin se usein on. Olisi helpompaa jos mieltäisimme pimeän ja sateen iloksi kuten keväällä, jolloin odotamme roudan sulaamista ja luonnon heräämistä..
PoistaPyhäinpäivän aikoina on suru ja kaipaus läsnä sydämissämme.
VastaaPoistaMaailma voi olla kolea paikka elää ilman rakkaintaan! ♥♥
Pyhäinpäivä tekee syksystä entistä raskaamman ja mitä lähempänä menetys on, sitä kyyneleisempiä ne ovat. Maailma on yksinäiselle aika kova juttu. Hautausmaan valomeri jäi näkemättä sillä kävin viemässä ruusut ja kynttilät jo aiemmin.
PoistaEn koe kuvaasi ankeaksi. Sehän on kaunis, toivoa täynnä.
VastaaPoistaMielenkiintoinen näkemys ja itsekin ajattelin että taivaan ja meren kontrasti on oikeastaan aika kaunis. Aalloista kuitenkin näkee että ne ovat velloutumassa äkkiarvaamatta isommiksi. Kiitoksia Orvokki, kommenttisi lievensi ankeuttani:)
PoistaSamoin O. Jos ja kun vain näen ja saan katsella merta, missä elementissä kulloinkin, valtaa minut suunnaton rauha. Korvani kun kuulisivat tuon kohinan, poskeni tuntisivat aavan raivon, voi että nauttisin. Silloin ei ole kuolema mielessä, vaikka muuten koko ajan lepääkin vieressä.
VastaaPoistaMitäpä sanoisi Myrskyntyttö?
Merellä on monet kasvot. Sen kohina ja liplatus kiviin rauhoittavat, joskus se on rasvatyyni, eikä tiedä missä meri ja taivas kohtaavat, kesäilloin ihailin usein sitäkin näkyä, mutta kuvaan se ei tallentunut siten kuin verkkokalvoilleni. Raivoava meri on kaunis sekin, ellei tarvitse olla sen armoilla. Sitäkin on tullut kuunneltua ja Manta myrskyä aikoinaan kuvattuakin. Kiitoksia Sinulle parahin Madame Quu, sisareni Myrsky on nyt hiljaa..
PoistaTäydellinen vastaus haasteeseen!
VastaaPoistaKiitoksia Vikki, olen sanaton:)
PoistaKuniin siniset sävyt. Tuo mieleen meren ihanuuden ja myös myrskyn ja vaarat.
VastaaPoistaKiitos Päikka, hyvin huomasin sillä tässä on uhkaa enemmän kuin pelkkää ankeutta, ehkä se tekee tästä omalla tavallaan kauniin. Taivaan sinisävyt ovat taittumassa tässä jo aika koleaksi.
PoistaUpea kuva!
VastaaPoistaKiitoksia Pieni Lintu, Sinulla riittää hienoja kuvahaasteidoita;). En ole aiemmin hoksannut laittaa mainostasi blogiin, sehän olisi kaikista helpoin, jos se päivyttyy haastekohtaisesti.
PoistaEnsi silmäyksellä meri näyttää todella ankealta. Pitempään katsoessa horisontin siniset pilvet kuitenkin rauhoittavat näkemyksen ja vasemmalta tuleva valon kajo valkoisine pilvineen antavat toivoa tulevaisuuteen! Hieno kuva!
VastaaPoistaHorisontissa meri ja taivas yhtyvät ja siinä on alkuaikojen kauneutta, jota ei maalla tapaa milloinkaan, vaikka siellä onkin omat huikeat juttunsa kuten aamuinen auer, kuusien silhuetit taivasta vasten ja usva kevätpelloilla. Valo on tässä pakenevaa, mutta sitähän ei välttämättä voi kuvasta päätellä ja sen voi tulkita tietysti juuri niin kuin sanoit. Kiitoksia Haxel:)
PoistaKomea kuva. Varsinaisesti ankeus välittyy sanoistasi, jotka kyllä sopivat hyvin hyisen veden kuvaan. Kiitos kommentistasi.
VastaaPoistaSanat olivat aika ankeita ja lohduttomia. Muistelin syysmyrskyjä ja heitä, jotka lähtivät kerran eivätkä enää palanneet. Kiitoksia itsellesi Tanssiva harmaa pantteri:)
PoistaTämä kylmä meri on ihana <3 Joskus haluan osaksi merta...
VastaaPoistaMeinasin tuubettaa Kari Tapion Tähti ja Meripoika, mutta ei löytynyt oikein sopivaa videota. Olen monesti vähän huvittuneenakin kuunnellut laulun sanoja, eli sitä "on monen hauta, meri viimeinen, joka kyllä stemmaa kauniisti sävelmään, mutta mikä ihmeen viimeinen meri:) Kiitoksia Leena.
PoistaOnpahan vaikuttava kuva. Runon kera vaikutuskerroin tuplaantui.
VastaaPoistaKiitoksia Mustarastas, ei tässä sanoja kummempaa runoutta kyllä ollut:) tarkoitus oli, että niiden ankeus olisi myötäillyt kuvaa.
PoistaKaunista ankeaa. Ajankohtaista nyt.
VastaaPoistaKuva on otettu veneestä, kuten monet muutkin merikuvat. Vedenpinnassa on jo säännötöntä aallokkoa, joka on merkkinä siitä, että aallokko on nousemassa ja arvaamaton hyppynaruliike alkamassa. Kiitokset Arleena:)
PoistaUpea kuva, etuala minusta todella pelottava, ikään kuin tulisi imaistua äkkiä pimeään syvyyteen, mutta kun katsoo horisonttiin niin pelko häviää ja ikään kuin alistuu meren äärettömyydelle ja kauneudelle. Jotenkin niin sen koen. Onneksi meidän sininen meremme ei ole noin uhkaavan ankea.
VastaaPoistaHöh, nyt jäi päähän tuo 'meri viimeinen'...
Kiitos Sirokko mukavasta pohdinnasta. Luin äskettäin eräästä hummerinpyytäjästä, joka tipahti mereen mutta selvisi neuvokkuutensa, tässä tapauksessa saappaiden ja rohkeutensa avulla siihen asti kunnes hänet löydettiin. Veden varaan joutuminen on ihan eri juttu merellä kuin rantavedessä, sillä aallokko on ihan eri luokkaa ja myös kylmyys. Kuvan otto hetkellä ei olla kovinkaan kaukana ulapalla, sillä saari näkyy horisontissa kun tarkasti katsoo ja saaria on myös kuvaajan takana. Tähti ja Meripoika on ihana laulu:)
PoistaNäemme ja kuulemme sen mitä haluamme. Siis millainen mielialamme kulloinkin on.
VastaaPoistaJoskushan oikein "ryvemme" ankeudessa ja kurjuudessa. No, tunnnetilat on ohimeneviä.
"Anna meri armahduksesi, ole minulle Rafaelin Enkeli!"
Kiitoksia Shamani hienosta ajatuksesta - hetkestäsi. Pari päivää sitten mietiskelin ihan samaa eli sitä miten usein asia näyttää siltä, miltä haluamme sen näyttävän, vaikka totuus tai realiteetit olisivatkin jotakin muuta.
PoistaAnkeudessa rypeminen - kuten asian ilmaisit - ei ehkä aina ole oma valinta, eikä se välttämättä mene ohi, eikä se välttämättä ole kurjuutta;) Kaikki olisikin hirvittävän helppoa, jos voisi ottaa purkista haluamansa tunteen.. harjoittelulla pääsee ehkä vähän vastaavaan, mutta haluan säilyttää spontaanin tunne-elämän ja temparamenttini ehkä juuri tällaisena.
Sumussa, silkkiverhon takana, värisevä sielu - sinä levoton!
VastaaPoistaUnessa ei kuulu nauru ei näy kaipaava katse, eikä ojentuva käsi.
Kuitenkin täällä minä olen...
"Intruder"
Kiitoksia.Tajuttoman kauniisti taas runoilit Intruder. Olen miettinyt pääni puhki, kuka mahdollisesti voisit olla, mutta mikään vaihtoehto ei ole tuottanut tulosta. Ainakaan vielä.
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Ankeuksiin en puutu: minä tulin vain sanomaan, että tuo sinun profiilikuvasi on kaunis!" Jotenkin näin sanoit ja minä hullu tulin niin iloiseksi, että poistin vahingossa koko kommentin. Kuva onnistui kummastuttavan hyvin eli vaikutelma oli kerrankin todellisuutta, vaikka ei monesti olekaan. Pakko oli kertoa tämä heti, kun näytti niin ankealta ja karulta tuo kommentin poisto. Näin helposti minut saa pois tolaltaan:)
PoistaTuolla on paljon tilaa ja siellä näkee kauemmas kuin metsässä. Ehkä se siksi vaikuttaa joskus vähän surulliselta, joskus taas avaralta. Yölläkin se on erinäköinen kuin päivällä. Aina se on hiano.
VastaaPoistaKiitoksia Peikko, kieltämättä merellä on avarampi tunnelma kuin (synkässä) metsässä:) Merestä tulee väistämättä mieleeni myös eräs laulu ja etenkin kohta "Kuin meri tuo myös tuska on, se kylmä on ja loisteeton." Niin ehkä tässäkin?
PoistaKomeahan meri on mutta saattaa olla myös melko julma.
VastaaPoistaMeri on parhaimmillaan hyvin kaunis ja rauhoittava elementti. Merenkävijät osaavat lukea meren merkkejä, jonka vuoksi vahinkoja sattuu aika vähän suhteessa siihen miten paljon merellä liikutaan. Titanicin ja Estonian kaltaiset suuronnettomuudet rumentavat tietysti tilastoja.
PoistaJa Onnea huippukuvaajalle! Olen onnellinen että sait varsin kivan tunnustuksen.
PoistaAnkea, mutta kuva on niin kaunis! ♥
VastaaPoistaKiitoskia Marika. Profiilikuvasi innostamana ryntäsin heti sivuillesi ja ihastuin heti:) Uskomattomia hienoja eläinkuvia Sinulla ja sen lisäksi ajankohtaista eläinasiaa, joka on ollut luonnosteluvaiheessa jo itsellakin, mutta nytpä se ei välttämättä ole edes tarpeen, koska se oli kirjoitettu blogissasi jo niin hienosti..
PoistaKuvan ja sanan kietoutuessa mestarillisesti yhteen, ei sanojen määrällä ole merkitystä. Tunnerikkaan ihmisen surun kuvauksessa verbaalisvisuaalinen lahjakkuutesi puhkeaa kauneimpaan kukkaansa, jota katsoessa voi vain kiitollisena mykistyä.
VastaaPoistaJussiN
No minä ainakin nyt mykistyin:) Olikohan tässä vähän liikaa kehuja?
Poista