Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huhtikuu. Näytä kaikki tekstit

30 huhtikuuta 2020

KEVÄT KEIKKUEN TULEVI

Suvikuu, huhtikuu humahti ohi ja Toukokuun tyttö keikistelee simakannu kainalossa ja munkkirinkilät  nyssäkässä oven takana. Viime hetkellä Huhtikuun poika paiskasi raekuurot ja lumisateet Toukokuun siroille nilkoille. Mutta sepä ei kevään tuloa paljon hetkauta.
valkovuokko, kevät, toukokuu, Irja Viirret
Tällä kukkakuvalla osallistun Pieni Lintu-kukkahaasteeseen. Juhla-aikoina, jos nyt muutenkin, olen tottunut sukuloimaan ja tapaamaan ystäviäni. Anopille vein pääsiäisen aikaan kukat portaille, samoin ystävien yllätyspussit ja pienimmän lapsenlapseni näin pelkästään ikkunasta. Cujo-Koirakin oli ihmeissään kun en tullut sisälle. Vanhin lapsenlapseni toivoi viikko pari sitten että ottaisin suloisen Ymmi-koiran vähäksi aikaa, mutta niin araksi ja itsekkääksi olen tullut, etten ota mitään riskejä. Toisaalta olin valmis ottamaan Ymmin kokonaan. Harmittaa sanoa EI asioille, jotka ennen olivat itsestäänselvästi KYLLÄ. Ehkä olen liiankin varovainen. Talvi tuntui muutenkin aika ankealta ja flunssaepisodit väsyttivät tosi pitkään.
Kävelyretket ja lievä hulluttelu ovat piristäneet omaehtoista karenssiamme. Kuovin riemukas soidinhuuto tuo minulle aina kevään 💚 Eräänä iltana törmäsimme pikku kauriiseen, joita en ole täällä ennen nähnyt. Ruokimme lintuja ja seuraamme ahkerasti myös niitä. Tulin surulliseksi kun näin Ukkokukkoni loukanneen pahasti jalkansa. Oli säälittävää katsoa miten se kinkkasi urheasti yhdellä jalalla jyvien luo. Kysymyksessä on fasaaniukko, joka vierailee silloin tällöin kalliolla ja ikkunan alla prouvineen. Jalka on nyt jotenkuten parantunut ja ukko vastaili huhuiluuni entiseen malliin:)
Fasaani, ukkokukko, kevät
Mustarastaan haikea huilu kaikuu valoisissa kevätilloissa ja pupukin loikkii pitkin pihoja. Se natusteli krookukset omenapuun alta parempiin suihinsa, mutta osa niistä yrittää kukkia siitä huolimatta. Näin kauniisti pupu poseerasi minulle toissa-aamuna kotikalliolla.
Jänis, rusakko, pupu kalliolla, aamu, kevät
Yritämme nollata ja viihdyttää itseämme piha- ja kevättöiden ohessa katsomalla elokuvia, lukemalla tai pelaamalla esimerkiksi ristinollaa tai skipboa. Arilla on mielettömän hyvä tuuri korttipelissä, jota on välillä vaikea niellä.
skibbo, peli, frustraatio, kiukku,
Tämä outo ja surullinen aika tuntuu ehkä siedättävämmältä, jos sitä vertaa johonkin vielä pahempaan. Tsunamiin. Tai vaikka sotaan, jolloin uhka on konkreettisesti maassa, ilmassa että merellä, sen lisäksi että pelottavat taudit liikkuvat mustanpuhuvina silloinkin. Kaikkien ei tarvitse edes kuvitella sotaa, sillä tälläkin hetkellä aseellisia konflikteja on ympäri maailmaa. On selvä, ettei kurjuuden kuvittelu auta yhtään konkurssien tai työttömyyden tuomaan ahdinkoon, puhumattakaan koronakuolemista, yksinäisyydestä, suruista tai kolmannen maailman kurjuudesta, mutta itseäni se auttaa näkemään selkeämmin hyvät asiat, joita vielä on olemassa - Ainakin välillä.
mustarastas, kevät, lintu
Jos ja kun saamme rokotteen tai lääkityksen Covid 19-pirulaisen nujertamiseen, osaamme ehkä arvostaa normaaliarkea ihan eri tavoin eli kaupassa-, työssä- tai koulussakäyntiä ja kaikkea muutakin minkä se mahdollistaa uudelleen. Olisi ihanne, että maailmassa olisi jatkossakin saastepausseja vapaaehtoisesti esimerkiksi etätyötä lisäämällä. Linkola-kakkonen minussa suree ikuisesti suurien puiden turhaa kaatoa ja toivoisin enemmän tiukkaa harkintaa niihin, sillä ilmastomuutoksen kourissa joka ainoa hiilidioksidinielu auttaa omalta pikku osaltaan asiaa. Erkki Lähteen ristiriitoja herättänyt kirja NÄE METSÄ PUILTA on lukemisen väärti, mikäli aihe kiinnostaa.
sima, vappu, serpentiinit
Vanhat suviyöt 23 -25.4. pakastivat, eivätkä siis luvanneet hyvää marja- tai viljavuotta, mutta vanhat ennustukset ovat kuitenkin siitä mukavia, että jos joku ennuste on huono tai menee pieleen niin toinen ennuste korjaa sen. Ehkäpä nyt käy samoin. Ja muista Valpurin aamuna sanoa "Ka selkäni" niin eipä ole kipeänä koko vuonna:)
munkit, vappu
Valoisaa ja hyvää toukokuuta kaikille 💖 Toivon voimia ja terveyttä heille jotka raatavat henkensä uhalla hoito- /pelastusaloilla, kaupoissa, työpajoissa ja siivousfirmoissa. Simat on pulloissa, nakit puhallettu ja munkit sokeroitu:) Tervetuloa Toukokuu 💛

23 huhtikuuta 2018

HUHTIKUU HULLU KUU

Huhtikuun vallaton poika aprillaa meitä koko kuukauden. Sen vakka on täynnä tulta, jäätä, aurinkoa, tulvia, siitepölyä, kelirikkoa, lumipyryä, vesisadetta ja kantohankia 💜 

Irja Viirret, Plaza de mustis

Huhtikuu-nimi tulee ikivanhoista kevättouhuista eli huhtapuista, suurista havupuista, joita kaadettiin kevättalvella odottamaan polttamista eli kaskeamista. Näin saatiin lisää viljelysmaata ohralle, rukiille ja nauriille. Varsinaiset kaskisauhut paloivat usein kuitenkin lähempänä kotia ja ne olivat nuorempaa puustoa tai pelkkää risukkoa.


Huhtikuuta on nimitelty aikoinaan suveamis- tai suvikuuksi ja mutkattomasti myös kiimakuuksi, mikä viittasi luonnossa tapahtuvaan pariutumisviettiin ja lemmenleikkeihin. Eipä tarvitse kun vilkaista ikkunasta ulos niin ymmärtää yskän:)


Pyhäjoki on tänäkin keväänä jääkahleensa padoiksi paiskonut ja tulvavedet nostanut kuten monet muutkin Pohjanmaan joet. Tulvatilanne jatkuu edelleenkin. Etelähaara on jo rauhoittunut, mutta Pohjoishaaran pato on vielä purkautumatta. Toivottavasti viiden vuoden takainen tilanne ei toistu.

Arin ottama kuva

Pätkiikö muisti vai menikö tästä tie:) Pieni tulvakevennys, jonka naapurikylän tyttö tulvapihallaan kuvasi on suuren suosion saanut Mikki-myyrä! Olipa hätä iso taikka pieni, niin Jokilaakson Pelastuslaitos auttaa aina:)




Vallaton ja pahankurinen huhtikuu on loppumassa ja entivanhasia suviöitä vietetään parasta aikaa, sillä tänään on Yrjön päivä. Seuraavana tulevat Albertti ja sitten Markku. Pakkasyöt ovat pahasta ja ne ennustavat huonoa marja-, heinä tai viljavuotta. Viime yö oli kylmä, mutta nyt veti taivaan pilveen, joten tämä yö näyttää suotuisalta. 

Suviöiden alkuun liittyi myös vanha tapa eli huutoyö, jolloin pyydettiin Yrjänää sitomaan koirat kahleisiin suviöistä talviöihin, koska karjan uloslaskuaika oli käsillä. Yrjänän koirat tarkoittivat susia ja niiden karkoittamiseksi soitettiin tuohitorvia ja sytyteltiin nuotioita huutojen ja mekastuksen lisäksi. 


Plaza de mustis
Kummastuttavia tapoja on ollut kautta aikojen, eikä oma aikamme tee poikkeusta. Niistä tyhmimpiin kuuluvat turhat lupaukset maailmanlopusta, jonka piti tällä kertaa tulla maanantaina 23.4.2018 pahaenteisen Nibirun myötä. Milloin lienee seuraava, en pysy enää kärryillä:)

Toivotaan että tulvat laantuvat ja kevätkesä pääsee käyntiin myös tulva-alueilla 💛

Ylläolevissa kuvissa Hourunkosken shampanjaa ja alakuvassa Raahen ulkomuseoaluetta, jota kuvailin kevättalvella. Kuvilla osallistun Pieni lintu IHME-haasteeseen.

26 huhtikuuta 2017

HAPPY

Tarina kertoo, että Luoja halusi antaa jokaiselle kuukaudelle oman lahjan, minkä vuoksi hän kutsui ne kaikki luokseen. Oli kuitenkin yksi, joka unohtui kisailemaan etelätuulen kanssa niin että myöhästyi kokonaan paikalta. Se oli tietenkin hullu ja huutiton Huhtikuu. Hän oli surun murtama jäätyään ilman lahjaansa. Muut kuukaudet säälivät huhtikuuta ja heltyivät antamaan osan omista lahjoistaan sille. Näin huhtikuun tyhjä vakka täyttyi lumipyrystä, räntäsateesta, revontulista, jääpuikoista, ukkosista, lounastuulesta, purojen solinasta, auringon paisteesta, sadekuuroista, loskakelistä, ujosta vihreydestä, pakkasöistä ja sinisistä kevätilloista. Tämän kevään huhtikuun huikein hulluttelu ja hitti lienee tässä 💜

Irja Viirret
Ahtojäinä tunnettu ilmiö rullasi Laitapauhan rannalle komeat pienois-Alpit. Näillä kuvilla osallistun Pieni Lintu haasteeseen! Aiheena oli ILOINEN Kuvaajan ilo välittyy varmasti näistä kuvista.

irja, jäätikkö, ranta, kevät, Laitapauha, ahtojäät

jää, jääröysteet, ahtojää, ranta. Laitapauha, perämeri, kevät,

jääröysteet, ranta, Laitapauha, kevät, aurinko, pienoisalpit, ahtojää, huhtikuu


Rospuutto pakotti kuvaajat loppumatkasta jalkapatikkaan, mutta se maksoi vaivan:) 


Ylläoleva tarina pohjautuu Raul Roineen ja Maija Karman kuvittamaan kirjaan: Oivallinen keinohepo vuodelta 1951.

Lisäys: 3.5.2017 Näin pian jääröysät huuhtoutuvat mereen Lohtajan Ohtakarista. Kuvaajana oli Kalle Niskala. Kommentissa mainitsin, ettei siinä kauan mene kun meri ne mukaansa huuhtelee. Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija arveli pääsiäisen aikaan että jääröykkiöt olisivat vielä juhannuskesänäkin paikalla, vähän se meinas meikäläistä silloin huvittaa.

15 huhtikuuta 2016

HUU, HUU HUHTIKUU!

kevät, huhtikuu, ari, kynnöspelto, vettä pellolla

Olipa poika pieni tai iso, se ei voi vastustaa koskaan rapakoiden ja lätäköiden kutsua:) Tekosyynä voi olla vaikkapa sopiva kuvakulma. Lepän kukinta on parhaimmillaan ja niin kaunista kun se onkin, se ärsyttää minua sanan varsinaisessa merkityksessä. Atshii....silmät valuivat kyyneleitä, enkä enää näe mitä kuvaan:)

leppä, kevät, sänkipelto, pelto, huhtikuu



Makro- ja teema-aineena oli HUHTIKUU ja aiheen antoi PIENI LINTU.

jäiden lähtö, kevät, joki, huhtikuu

pelto, saapas, multa, kevät

kevät, käenkaali, makro

jääriite, kuurankukka, kevät

Hip, hap, huu, nyt on huhtikuu! 
Pakkasherra kaiken yötä 
ahkeraan on tehnyt työtä; 
eilen pehmennyt, hanki vahv`on nyt. 
Lapsoset, pojat, tyttöset, nytkös hangen hartioilla 
hauska leikkisill`on olla tuolla armaassa aamuilmassa. 
Nähkää, voi, kun on kirkas koi! 
Kiteet timanttien lailla hohtaa metsissä ja mailla. 
Sali kuninkaan ei oo moinen vaan. 
Kuulkaa, kuin kiuru sulosuin, kaukaa tullen ensi kerran 
kunniaksi luonnon Herran laulaa: ”Liriluu, kesään on vain kuu!”

Kuvan runo Saima Harmaja ja laulu P.J. Hannikainen.

16 huhtikuuta 2015

HUHTIKUU

 Jäiden lähtö.
Pelto vai järvi?

Huhtikuu hullu kuu: Sataa, tuulee, pyryttää lunta, pakastaa, mutta vaihteeksi paistaa ja on lämmintäkin. Pinkku-mamselli terassilla.
Rakkaan koirapoikani viimeinen lenkki.

MAKRO- ja TEEMA-kuvien aiheena oli huhtikuu ja raskain mielin osallistuin tähän haasteeseen. Pyydän anteeksi etten jaksa kommentoida, enkä välttämättä katsoa muiden haastekuvia kuten ennen.

18 huhtikuuta 2013

JOKIALLAKKA



6.4.2013 olivat hiihtokelit ja moottorikelkkailu jokisuistossa vielä parhaimillaan. Yöllä oli vuodenaikaan nähden varsin kipakoita pakkaskelejä, jopa -14 astetta. Torstaina 11.4. oli mukava pikku pakkanen ja kävin satamassa ja aina merenrannassa asti. Merenjää oli vielä tukevasti paikallaan.


Suviyöt 12. - 14.4. - joita vanha kansa myös pikkukesäksi kutsui - näyttivät suotuisat merkkinsä kesän saapumista hallaa ja satoa ajatellen ja kevät rysähti kerralla päälle kantaen joutsenet mukanaan:) Itse kuulin kevättörähdykset iltalenkilläni sunnuntai-ilta 14.4. jolloin piti vielä urheilla heikoilla kevätjäillä.


Pulputusta, ritinää ja muita jäänlähdön kevätääniä on vaikea vastustaa ja vaikka olinkin varovainen, niin virtapaikka meinasi vähän yllättää. Sen takia valitsin suosiolla  pienemmän sivuhaaran, jossa sielläkin vesi nousi jäänpäälle pelottavan nopeasti ihan silmissä.

Pienet aukeavat virtapaikat syövät jäiden lähdölle tietä. Hämärä painoi jo kovasti päälle, joten harpoin joutuisasti railoontuvaa jäätä joelta pois.Tämä olikin viimeinen kerta kevätjäillä, sillä keskiviikkoiltana 17.4.2013 Etelähaaran alajuoksu oli jo täysin vapaa, mutta jotenkin vaisu. Kaksi edellistä yötä joki ryskyi ja paukkui heittäessään jäisiä kahleitaan irti.

18.4. julkaistuun Jokiallakkaan päivitin dramaattisen tulvatilanteen ja jäiden lähdön tunnelmia vielä jälkeenpäin.

Iltalenkillä 19.4. vedet näyttivät jotenkin isoilta ja virta oli vauhkoontumassa. Ehkä se pakeni yläjuoksulta tulevia suuria jäämassoja.



Päivällä 20.4.vääntäydyn etelähaaran alajuoksulle, kun kuulin että Pohjoishaaran yläjuoksulle oli muodostunut pato ja osa siitä jo purkautumassa. Paloauto ujelsi ja helikopteri lenteli ympäriinsä. Kuulin huhuja, että porukoita olisi joutunut jo veden varaan kun jääpato oli osaksi murtunut ja siirtynyt lähemmäksi kirkonkylää. Kuvailin etelänpuolen rauhallista alajuoksua, jonka rannalle joki paiskoi jäälohkareita.



Irroittelin takapihalla särkynyttä aitaelementtiä, kun joku kertoi, että pohjoinen haara oli purkanut jääpadon keskelle kylää, joten pakkohan sinne oli lähteä katsomaan tilannetta. Tiesulut oli purettu ja poliisit olivat häipyneet, mutta pelastuslaitoksen ihmiset olivat työn touhussa ja kartoittamassa tilanteita edelleen. Isot jäälohkareet olivat lentäneet pitkin pihoja ja täyttäneet jopa tiet. Tilanne räjähti päälle muutamissa minuuteissa. Henkilövahingoilta säilyttiin, mutta 30 ihmistä evakoitiin, mikä on aika harvinaista näillä seuduilla.


Uutisoinnissa oli paljon näyttävämmät kuvat akuuttihetkeltä, nämä otin vasta, kun tilanne oli jo ohi.

Tällä hetkellä joki virtaa vallattomasti kohti merta,
mutta kesää kohti se kummasti  kesyyntyy ja muuttuu  usein mitättömäksi ja hyvinkin huomaamattomaksi. Viime syksynä se tosin innostui tulvimaan myös yli äyräiden. Katsotaan mitä se nyt keksii kun syksy jälleen saapuu?




21.4. Jokihan ei syksyä odottanut kun oli hyvään vauhtiin päässyt. Olin nukahtanut iltayöstä helikopterin ääneen, joka valvoi tilannetta ilmasta käsin ja päivällä surina jatkui edelleenkin. Yläjuoksun ruuhkautuneet jääpadot pitivät ihmisiä edelleen jännityksessä, poliisi valvoi tilannetta ja Pyhäjoki pysytteli uutisissa toista päivää. Itse olin mökillä koko kauniin, tuulisen päivän, mutta iltasella hipsin Tammelle kuvaamaan kosken kuohuja ja jäitä.



Ylläoleva video on kuvattu Hourunkosken PienoisNiagaralta näihin aikoihin pari vuotta sitten ja tilanne lienee kohta sama ellei vielä juhlavampi. Stilisointi on vähän kesken, mutta klikkaa nuolta, niin sieltä se lähtee. Filmi sopii tämän hetkiseen kevättunnelmaan, joten antaapa veden virrata ilman kummempia editointeja.

Muut kuvat ovat puhelimella luurattuja:)

10 huhtikuuta 2013

HUHTIKUUN MANDALA JA FAARAON LEHMÄT:)

Nyt loppui tämän tytön mandalointi ja bloggailu aiheen mukaisesti tähän! Kiitän Teitä kaikkia näistä 32 kuunkierrosta ja vähän useammastakin veden juoksumetristä monien siltojen alla ja toivotan kaikille hullun hauskaa huhtikuuta tällä huhtikuuhullukuu-mandalalla, jonka aiheena oli aprilli:)

Toteutin aiheen käyttäen hyväkseni uskomatonta otosta, jonka sain täydenkuun aikaan pääsiäisviikolla myöhään kellokeskiviikkona.

Kuten kuvasta näkyy, niin kohti täysikuuta siinä joulupukki porhaltaa isoäitinsä vanhalla könninkellolla, jota kiskovat faaraon unista eksyneet seisemän lihavaa ja seitsemän laihaa lehmää:) Huomatkaa erityisesti nämä hienot ja koristeelliset viisarit, jotka lepäävät luottavaisesti roomalaisten numeroiden päällä:) Sen verran epätavallinen oli tämä näky, että lähtökuopissa olevilla trulleilla loksahtivat tekarit hankeen ja luudat karkailivat takaisin porttien pieleen. Jopa susien hyinen laulu tunturien kupeilla kurahti kummasti kurkkuun niiden kuunnellessa tätä ihmenäkyä.

Joulupukki oli koristanut lehmät metsästä löytyneillä hirvensarvilla, jotka oli liimannut niiden päähän äitinsä vanhalla maitoliimalla. Osa niistä oli pudonnut tietysti jo alkumatkasta ja osa putosi juuri kun..

Miten niin et nähnyt joulupukkia ja 14 lehmää? No etpä tietenkään, koska se ei ole mikään mandala vaan APRILLIA ja kuravesi kuplii jo odottavasti:)

HISTORIAA:

Aprillipäivän pilat ja leikkimieliset narraukset eivät ole Suomessa kovin vanha keksintö. Vilkunan mukaan hämäläisessa herrasperheessä tapa tunnettiin ehkä jo 1700-luvulla ja esimerkkinä mainitaan miten Kurjalan kartanon 13-vuotias tyttö narrasi joskus 1800-luvun alussa mamselli Fortelinia kirjoittamalla hänelle kirjeen rva Lindholmin nimissä. Roomalaisten Uuden Vuoden bakkanaaleista tai Narrijuhlista aprillipilailu lienee kuitenkin alunperin lähtöisin, kuinkas muutenkaan.  Myös Intiassa tunnetaan vastaanlaisia hulijuhlia. Ruotsissa tapa tunnettiin 1600-luvulla, josta se rantautui pappiloiden ja kartanoväen myötä pikkuhiljaa Suomeenkin.

Halikosssa hyväuskoinen narrattiin hakemaan naapurista tarhavinkkeliä, uuninlestiä, makkaralukkoa tai jotakin muuta olematonta tavaraa, Raisiossa etsittiin jopa tipotussua ja repunlestia, kun taas Tohmajärvellä häntäveitset olivat tosi hakusalla. Teurastuksien yhteydessä lapset usein laitettiin melkein poikkeuksetta pois paikalta käskemällä heitä noutamaan milloin mitäkin makkaramittaa tai muuta turhaketta kyliltä.

Wikipedian mukaan aprillipäiväperinne alkoi Ranskasta 1582, jolloin siellä siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Aprillipiloissa ja korteissa kukki usein kala eli poisson ja siitä tehtiin paperiversioita joita laitettiin salaa pahaa-aavistamattoman selkään kiinni:)
Lapsuudessani oli joskus vähän epäselvää, oliko tämä narrauspäivä huhtikuun ensimmäinen vaiko Valpuria edeltävä päivä eli huhtikuun loppu, sillä monissa paikoissa myös huhtikuun viimeinen tunnettiin varsinaisena aprillauspäivänä.

Ruusuinen kalakuva on varastettu Wikipediasta kuten sen kohdalla oleva tietokin.