JUHANNUSTA

Kesäpäivänseisaus lähenee ja tänä vuonna se osuu juhannusaattoon. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät  ja valoisat yöt parhaimmillaan. Toukokuu hupsahti ohi työn touhussa ja pihalla, kasvimaalla ja liiterihommissa. Pahoitin mieleni kun isot linnunlaulupuut raivattiin tontiltamme ilman lupaa ojankaivuun myötä ja ne nakeltiin rumasti takapihan plantaasille niin että loputkin kaatuivat. Rähisin kotona asiasta, mutta pellon reunalla sovin kiltisti että saamme kaadetut puumme pilkottuna takaisin ilman muuta hyvitystä:) Vähänkö sitä on idiootti.

Toukokuun valoisassa yössä kukkui käki ensi kerran ja laskin vuosia kuin joskus lapsena. Mustikankukat punertuivat ujosti metsätähtien varjossa ja siilikin hiipi pihalle. Se katosi  varhain viime syksynä, samaan aikaan kun Pinkku kuoli ja surin että sille oli tullut joku haveri. Olin onnesta sykkyrällä kun se tulla tuuskutti pihalla ruokaa etsien. Kesäkuu on mennyt sählätessä koululla, mutta siitä propagandaa myöhemmin:)

Toivotan kaikille oikein hyvää keskikesän juhlaa ja onnekasta loma-aikaa 💛
Osallistun tällä postauksella myös Keskikesä-haasteeseen, tosin vähän jälkijunassa:)

KESÄ

Mittumaari kurkistelee kesäyössä, sirittää oksilla, piilottelee niittyjen kukissa ja hiipii yö yöltä lähemmäksi usvaverhon takana. Sadat askareet siivittävät askelia, eikä vuorokaudessa ole valosta huolimatta enempää tunteja! Kesäpäivänseisaus pysäyttää turhat kiireet ja sen jälkeen yöt taas pitenevät ja aika lisääntyy ihmeellisesti:)

  
Sinisiipi tutki tarkasti kasvulavan tuotteita, moitti epätasaisuutta ja taimien tiheyttä:) Kuvilla osallistun Pienilintu DON'T-haasteeseen. Usko tai älä, täällä on parikin ÄLÄ-merkkistä kuvaa:)

Sudenkorennot pörräsivät  kesken häälentonsa portaille ja jatkoivat siinä kursailematta lemmenleikkejään:) Ja mikä ettei, sopihan niiden mallia ihmiselikolle näyttää, ovathan ne vanhimpia siivekkäitä maapallolla. Niiden esi-isät surrailivat planeetallamme jo paljon ennen dinosauruksia ja siilien esiäitejä, joita tavattiin vasta jura- ja liitukaudella eli noin 200 - 60 miljoonaa vuotta sitten. Sudenkorentojen fossiileja väitetään löydetyn jopa 300 miljoonan vuoden takaa.

Sade yllätti tämän nokkosperhosen ja se laskeutui kuistin kaiteelle kuivattelemaan siipiään. Kimalaispopulaatio on työskennellyt ahkerasti luonnon niityllä ja vanhalla puolella. Olen pelastanut lukemattomia pörröturkkia vanhan tuvan lattiailta ja kuistin ikkunoista takaisin luontoon. Linnunpesistä kuuluu lupaavaa siritystä ja luonto on kauneimillaan.

Pinkku auttaa mielellään juhannusverhojen ja liinojen valinnassa ja hänellä on kieltämättä hyvä silmä ja aistikas maku. Vanhan ajan Juhannuskeitto ei kuitenkaan Pinkulle maistu kuten minulle:) Leipäjuusto kuuluu myös juhannukseen.

Ja eipä kesää ilman siilejä! Tosin täällä ne ovat paljon arempia ja ujompia kuin entisen asuntoni pihalla, jonne olen edelleenkin raahannut kerran pari viikossa pähkinöitä, kissanruokaa ja vettä.

Niittykukat maljakkoon, ampelli kuistille, koivuvastat saunaan ja syreenit pöydälle, niin juhla on valmis. Mittumaarilla voi olla tänä vuonna sateinen myrskymekko yllä, mutta silti on juhla ja Juhannus.  Alla juhannusneito vuosimallia 2017, joka tuli Merimajan tansseista maitojunalla pois:) Hirvitti edes katsoa lavatanssijoiden osaavaa meininkiä, joten luovutin heti kättelyssä. Onhan se noloa jos joku hinaa säälistä pitkin parkettia ja palauttaa ensimmäisen pelin jälkeen seinäruusuksi:) Kuva on hieman tärähtänyt ja hämärä kuten aihekin, jonka vuoksi se saattaa näyttää originaalia paremmalta.

Huomenna 21.6. on kesäpäivänseisaus, jolloin aurinko saavuttaa pohjoisen kääntöpiirin. Se on myös ateistien solidaarisuuspäivä joten ei ihme että kananmunatkin seisovat silloin pöydällä, kannattaa kokeilla:)

Iloista ja hyvää Jussia kaikille 💛

SEPTEMBER

"Syys synkeät toi päivät

ja myrskyt pauhuisat,

ne lintuin laulun veivät

ja kukat armahat

Nyt kynnettihin maita

ja viljaa puitihin

Me söimme puolukoita

kyll lysti olikin"

Näillä kuvilla osallistun Pieni Lintu SYYSKUU haasteeseen. Syksyn värit taittuvat kauniisti maanläheisiin sävyihin. Kotikutoinen harmaa taipuu kauniisti ruskan väreihin. Pihlajanmarjojen ja puolukoiden kirpeä puna piristää maisemaa. Villissä lännessä on osaksi puitu, oljet paalataan ehkä myöhemmin.

Kauniina syysiltana on ilo lähteä lenkille "poikaystävän" kanssa. Hortoilemme tuttua kylän raittia maitolaiturin ohi kohti tuleentuneita viljapeltoja. Taivaan värit hehkuvat kultaa ja meillä tulee kiista jostakin pikku asiasta, jolloin toinen harppoo kotiin ja toinen jää ehkä kuvaamaan:)

Perheomenapuu teki kivasti omenoita. Istutimme sen toissa keväänä talon nurkalle aatelisneiti Antonovkan viereen, joka murjotti koko kesän eikä edes kukkinut! Se tykkäsi ehkä kyttyrää pupuista, jotka raatelivat sen talvipakkasilla henkihieveriin. No, ensi kesänä sekin on entistä ehompi. Maailman tuulista ja epävarmuudesta huolimatta olen kiitollinen pikku plantaasistamme, Pinkku-mamsellista ja leikkikaverista, joka rantautui luokseni Jäämeren saarelta pari vuotta sitten 💙

HEINÄKUU

Omenat ja pihlajat nyyttäävät kukkiaan. Lintujen sirkutus ja raikas liverrys on vaimentunut alkukesän riehakkaasta ilonpidosta ja kilpakosijoiden lemmenlurituksista emojen pakollisiin varoitusääniin ja kutsuhuutoihin. 

Vielä ehtii vääntää saunavihdat talven varalle.

Muutamia hellepäiviäkin on ollut ja Pinkku löysi sopivan kokoisen juomakipon:) Makro- ja teemahaasteen aiheena oli HEINÄKUU ja koollekutsujana Pieni Lintu:)

MAY

Pieni Lintu haasteen aiheena oli TOUKOKUU. Oli suuri kiusaus kirjoittaa MAYDAY, mutta luotan vanhan kansan viisauteen eli siihen, ettei ennen Eerikkiä (18.5.) kunnon kesää tule, sillä kelmi on se kesä, joka ennen sitä tulee:)

Kylmä Erkki on hyvä merkki ja ehkäpä kylmä kevät kääntyy viimeinkin lämpimään kesään. Tosin pakkaset suviöinä huhtikuussa 23 - 24.4.eivät luvanneet kovin hyvää viljavuotta. Seuraavia merkkejä tiiraan kun uusi kuu syntyy eli 25. toukokuuta:) Ylläolevassa kuvassa autotallin maalausta lapsenlapsen kanssa viime keväänä.

Siilit ovat heränneet aikoja sitten, mutta tällä pihalla en ole niihin vielä törmännyt. Perhosia on bongattu punarintojen, keltasirkkujen, peippojen, sinitiaisten, joutsenten, kurkien, kuovien, kiurujen ja sammakon ohella normaalien tiaisten ja varpusten lisäksi. Harakkakin innostui keittämään huttua vai olikohan tuo hauenpää, joka kiinnosti enemmän. Semmonkin kun ui portaille eräänä aamuna:)

KOLLAASI

Pitkästä aikaa osallistun Pieni Lintu-haasteeseen ♥ Aiheena on kollaasi lempiväreistä. Erilaiset värisävyt ja niiden heijasteet ovat mielestäni kauniita ja täydellisiä kaikki. Keräsin kollaasiin tiettyjä sävyjä, joissa oli sopiva vivahdus minua, parhaat värisävyt löydän aina luonnosta. Kollaasi on pelkkä harjoitustyö. Taustatukena toimi Ari, joka sopivasti helpon ohjelman minulle netistä etsi ja käyttöohjeet päähän takoi:) Pienen väännön jälkeen sain kun sainkin tällättyä muutaman ottamani kuvan, joiden värimaailma miellytti omaa silmää. Mitään väriskaaloja tai taitoa tästä on turha hakea.

Väri on auringosta tai muusta valosta tulevaa sähkömagneettista säteilyä ja värisävy määräytyy aallonpituuden mukaan. Värihavainto perustuu kolmeen asiaan: Valonlähteeseen, kohteeseen ja siihen miten verkkokalvojemme sauvat ja erilaiset tapit eli L-, M-, S-tyypit reagoivat valoon. Tämä on vain yksi totuus monien joukossa. 

PIILOSSA

PIENI LINTU halusi että leikimme piilosta ja sehän onnistuu meikäläisellä heti kun joku tähtää kameralla. Enhän minä muuten, mutta pelkään että särkyvät vielä kalliit vehkeet. Niin kävi kerran passikuvan otossakin.)

Kysyin naapurin pikkupojalta originaalikuvasta, jossa oli nauravia kaunottaria mukana ennen rajausta, että arvaako hän missä istun. Hän tiesi heti ja kun utelin että mstäs sen tiesit kun ei naamakaan näy, niin hän ilmoitti että tuosta peruukista! Onneksi mies ei ollut paikalla, sehän olisi revennyt heti, hän kun hyväntahtoisesti leukailee että hiuksissani on ikuinen Sue Ellen look:) 

Pyhäinpäivän kunniaksi julkaisen tämän kesäisen kuvan hautausmaalta. Kuvaaja on piiloutunut hieman ovelaan paikkaan. Kuvissa kummitteli itsepäisesti joku vaalea heijastuma, mikä sopii sekin Halloveen tunnelmaan:)

Tämän kirjan tyttö muistuttaa minua monella tavalla. Hänkin oli piilossa ennenkuin hänet rakastettiin esille. Tämä on kaikkien piilossa olevien, haavoittuneiden tyttöjen jos poikienkin tarina.

Se kertoo siitä, miten Ninni muuttui jälleen näkyväksi rakkauden ja hyväksynnän myötä. Kirja on vuodelta 1962 ja se sisältää muitakin ihastuttavia tarinoita.

" Mokomakin suloinen, tyhmin, hupsuin ja virheellisimmin kasvatettu lapsi, jonka milloinkaan olen nähnyt, oli hänellä pää tai ei" motkotti Muumipappa tutkiessa purtua häntäänsä.

RUOHONJUURITASOLLA

Pikkuruiset siilipallerot ilmestyivät teiden varsille ja pihoille heinäkuun lopulla.

Silmäruohoruusuke. Vanhan kansan silmähaudekasvi, jota käytettiin muihinkin allergiaoireisiin.

Vanamojen kukinta sijoittui tänä kesänä heinäkuun puolen välin paikkeille, tämä kuva on otettu 13. heinäkuuta.

 Rantojen kaunokki, vaatimaton Vilukko tervehtii saareen tulijoita Laurin päivänä.

Millimetriset kastehelmet kimalsivat sammalissa kuin hopeakoru.

PIENI LINTU haasteen aiheena oli RUOHONJUURITASO.

HEINÄKUU

Ihanaa, taas on iltapalan aika.

 

Mikä täällä oikein massuttaa? Onko joku pöljäke tullut mun reviirille! No sssshiellähän se on päätä myöten mun purkissa prrrresskuta rrrrallaa! Nyt tuli kyllä turpiin!

- Älä ssssshiinä sönkötä shenkin sssiisseli sssssaakeli vieköön. 

- Nyt sssaat selekään senkin ssutenööri!

- Sssössönsssössö sssenkin sussupossssu.)

 - Hei kaverit! Nyt tehdään kristillinen tasajako ja sillä ssssiisti!

Aina naisia lellitään ja minä jään Mopen osille:(

Makrotex ja teemahaasteena oli heinäkuu.

MYRKYNKEITTÄJÄN PÄIVÄKIRJA

Syyskuu on täynnä värejä, kuulasta kirkkautta ja sadonkorjuun meheviä tuoksuja, joihin sekoittuu savun hajua, sadetta ja pimeitä iltoja. Kirkkaina päivinä valo paistaa kivasti viistoon, vähän samalla tavoin kuin keväälläkin, mutta siinä missä Neiti kevät arastelee vain lupauksia väreistä Syyskuun poika ottaa ja täräyttää rohkeasti jouluvärit pöytään!  

Kyökkipiian nurkassa retroradion päällä kuivattuja sieniä ja tyrnihyytelöä. Alakuvassa sienet ennen kuivausta:)

Myrkkykasvien ja -marjojen haittavaikutukset aiheuttavat joskus turhaakin hysteriaa. Useinkaan paha maku tai haju ei kerro aina totuutta kasvin vaarallisuudesta, usein se on ihan päinvastoin eli mitä hurmaavampi tuoksu, sitä vaarallisempi kasvi kuten kieloista ja riidenkoisosta eli näsiästä hyvin tiedämme. Kauniin punaiset ja siniset myrkkymarjat houkuttelevat usein pahaa-aavistamattomia lapsia, kun taas aikuisille marjoja suurempi riesa ovat ehkä petolliset sienet. Kuolemaan johtaneita sienimyrkytyksiä ei kuitenkaan Suomessa ole tilastoitu vuosikymmenien saatossa kuin vajaa 10, mikä on syötyyn sienimäärään nähden hyvin vähän. Tunnetuin myrkkysieni-klassikko on punainen kärpässieni, joka aiheuttaa vakavia keskushermosto-oireita, mutta siitä huolimatta se on aika harmiton verrattuna esimerkiksi valkoiseen kärpässieneen tai kavalaan serkkuunsa. 

Tarina kertoo, että Mika Waltari kokeili varsin menestyksellisesti kärpässieniviinaa (eli liotti kärpässientä alkoholiin) kirjoittaessaan Sinuhea. Tämähän on tietysti paskapuhetta ja panettelua, mutta kukapa senkään niin varmasti tietää:) Suomineidon vaarallisin sieni on Suippomyrkkyseitikki, jonka pienikin määrä  johtaa vakaviin soluvaurioihin maksassa ja munuaisissa. Myrkytys peittyy petollisesti ohimenevään pahoinvointiin tai oireita ei ole juuri ollenkaan kun vasta päivän, parin päästä tai ehkä viikon kuluttua, jolloin alkavat hyvin rajut oireet, jotka johtavat shokkiin. Myös pulkkosieni kuuluu myrkyllisiin sieniin. Lisää sienitietoutta ja kuvia löydät  PINKAN sivuilta.

 

Aurinkoisena Venetsialaisviikonloppuna piipahdimme pojanpoikani kanssa Joonan karvolle, missä innostuimme yhteistuumin poimimaan tyrnejä, joita oli tajuttoman paljon. Tyrnihulluus lienee sukuvika, sillä esikoinen tyrneili Villin Lännen rajamailla, vaikka saaressa olisi ollut oikeat apajat. Mukavasti naksuttava oravakin osallistui poimintaan ihan käden ulottovilla ja bongasimme piikkipensaikossa useita lintuja, etupäässä rastaita ja vain yhden ainoan sudenkorennon! Niitä oli saarella ennen hyvinkin runsaasti ja ne kopteroivat ja surrasivat hiuksissa ihan riesaksi asti.  Ja kun kyllästyivät siihen, niin ne laskeutuivat suurieleisesti käsivarsille tai olkapäille esittelemään ihastuttavia sateenkaarisiipiään mullottaen istunnon kohdetta silmiin, niin että varmasti huomasi. Nyt ne olivat kadonneet miltei kokonaan tai ehkä ne olivat vuorotteluvapaalla:) 

Tyrneistä tulee varsin hieno ja juhlava soppa/kiisseli varsinkin jos se kruunataan kermavaahdolla. Parempaa jälkiruokaa saa kyllä hakea. Kuivattua tyrniä ja niiden siemeniä saa jauhettuna nykyään joka kaupasta ja se on varsin maukas lisä jogurtissa tai sämpylöissä. Ennen tyrnit kuivattiin ja jauhettiin Martta-kerhoissa tai tyrnipiireissä, jossa huomattiin miten hyvä ja hyödyllinen myyntiartikkeli tyrninsiemen on. Aikoinaan jauhoin tyrnit mehuksi ja nakkasin siemenruupot huoletta pellonreunalle, kunnes eräs tuttu kertoi että joku saippuantekijä lupasi maksaa ruupoista kunnon korvauksen, minkä jälkeen otin kaikki talteen ja pakastin niitä isot määrät. Parhaiten siemenöljyn voi hyödyntää tyrnikapseleissa tai teollisesti puristetussa öljyssä. Tyrni käy vallan mainiosti myös lihan marinointiin. Tyrnistä valmistetaan myös saippuaa, ihovoiteita ja hiusten hoitoaineita. 

Ennen muinoin tyrniherkut haettiin vasta talvella, jolloin ne kopsautettiin hangelle, jos niitä ulkosaaristosta edes löytyi,  lähisaarissa tyrnit eivät kasvaneet ollenkaan, siitä pitivät lampaat huolen. Niille kun kelpasi kaikki kiviä lukuunottamatta:) Lammaskarvona meillä oli pikkukarvon naapurisaari eli Isonkivenkarvo, kun taas Kunnottoman Maalarinperä oli enemmänkin lehmien ja vasikoiden kesäsiirtolapaikka. Tästä on juttua sivupalkin ELÄIMELLISTÄ-osassa.

Myrkynkeittäjän pienessä Sudenmarjasaaressa Maalarinperän kupeessa kukoistavat tyrnipensaiden lisäksi myös ihastuttavat sudenmarjat:)
 
Hyvällä lapsella on tunnetusti monta nimeä ja näin on myös myrkkynä ja lemmenyrttinä tunnetulla Sudenmarjalla. Kansankielessä se tunnettiin karhunmarjan-, sianmarjan, kuolemanmarjan-, käärmeenmarjan- tai pirunmarjan-nimellä:) Kasvin tieteellinen nimi "Paris quadrifolia" sopii hyvin kasvin nelilehtisyyteen, paitsi että lehtiä voi olla kyllä enemmänkin.

Sudenmarjaan liittyy tarina Afroditesta, Pallas Athenesta ja Herasta, jotka tulivat Paris Priamoksen pojan luo lahjuksineen tivaamaan kuka heistä onkaan kaikkein kaunein. Kiista sai alkunsa siitä kun Eris, jota ei kutsuttu tarun hääpippaloihin ollenkaan, heitti kostoksi hääjuhlaan omenan, joka oli nimetty kauneimmalle. Tarina nivoutuu löyhästi tieteellisen nimen alkuosaan ja näihin naikkosiin ja siihenkin että Sudenmarja kuvaisi juuri kyseistä kiistakapula-omenaa. Afrodite oli varsin kiero ja ovela tyyppi, sillä hän lupasi Parikselle naisen, jota tämä himoitsi yli kaiken eli Troijan Helenan ja se naula veti! Pallas Athene ja Hera jäivät nuolemaan näppejään kun Afrodite sai omppunsa. Ilmankos Sudenmarja on aina ollutkin niin oivallinen lääke lemmennostatukseen;)

Myöskin silmähauteena, ummetuslääkkeenä ja hinkuyskässä Sudenmarjanjuurta on aikoinaan käytetty. Ehkäpä yskä parani kun henki lähti:) Sudenmarjaa tiedetään käytetyn myös vesikauhun hoitoon ja voi hyvinkin olla, että se helpotti taudin loppuvaiheen tuskallisia kouristuksia. Tästä allekirjoittaneella ei ole tarkempaa tietoa onko se farmakologisesti edes mahdollista.

Koko kasvi on myrkyllinen ja taru kertoo, että sitä käytettiin ansiokkaasti myös sudenmyrkkynä, josta kasvin suomalainen nimi lienee peräisin. Varsin monikäyttöinen marja ja kasvi siis, jolla on suhteellisen kova myrkkymaine, vaikka vaikutus ei olekaan ihan niin tappava kuin yleisesti luullaan. Sudenmarja on kauneudestaan huolimatta varsin vastenmielisen makuinen ja hajuinen, joten sitä ei varmasti yhtä tai kahta marjaa enempää viitsi maistella, ellei sitten vahingossa poimi mustikoiden joukkoon.  Tappava marjamäärä on kuitenkin aika iso eli kolmisenkymmentä marjaa pitäisi vähintäänkin herkutella päästäkseen kunnon myrkytystilaan ja paremmille marjamaille:) Lapsille marja on luonnollisesti hyvin vaarallinen jo pieninäkin määrinä.

Keskiaikana myrkkymarjoja ommeltiin myös vaatteisiin, koska uskottiin niiden suojelevan tarttuvilta taudeilta kuten rutolta. Sudenmarjan lisäksi muistaakseni oravanmarja ( jota myös kissankieli- tai sokerimarjaksi kutsuttiin) oli yhtä voimallinen vaikutukseltaan. 

Kuvassa punainen viinimarja, joita 1960-luvulla pakkopoimittiin sormet verillä mustien ohella pikkutytöstä lähtien. Siihen aikaan tuli - aikaihmisiltä salaa - pohdittua kovasti sitäkin, että mikähän marja lie se paskanmarja? No, päädyimme siihen, että sehän on ilmanmuuta marja, joka jää sulamatta ja ilmestyy sananmukaisesti kakkimispaikkaan:) Miten väärässä silloin olimmekaan! Nykytiedon mukaan paskanmarja onkin Terttuselja, joka kasvoi ennen paskahuussien lähettyvillä, koska se tykkäsi runsasravinteisesta maasta. Linnut levittivät tehokkaasti niin sen kuin tietysti muidenkin  marjojen siemeniä. Myrkyllisyydestä huolimatta Terttuseljasta on iankaiken tehty hyyteloä, mehua ja viiniäkin.

En ole ennen huomannut, että syyskuussa voivat puolukatkin kukkia täyttä häkää, mutta tutulla Kaalingin kankaalla, jossa aurinko paistoi viistosti sydämeen, on kaikki mahdollista. Seudulla liikkuvaa karhua en kuitenkaan nähnyt, mutta tämänpä näin kun tulin kotiin:)