NUKKUJA KAUNEIN

Vanhan ajan talvi tuli jo hyvissä ajoin ennen joulua ja aloitti Uuden Vuoden tulipalopakkasilla. Pakkaspojan tiukka vasara takoi pörssisähkön infernaalisiin lukemiin. Se söi tehokkaasti polttopuuvarastoja ja hyydytti kulkuneuvot. Meillä oli kiinteähintainen sähkösopimus, mutta hyötykäytimme pakkasta sulattamalla pakastimen samalla kun vanha kiikkustuoli ja nojatuoli palelivat portailla sohvanpehmusteiden ja patjojen kanssa. Käytimme ulkolaatikkoa lisäpakastimena ja jäädytimme lyhtyjä. Uuden Vuoden aattona 5-vuotias lapsenlapsi varoitti mummoa tiukasti tinanvalannan vaaroista, mutta siitä huolimatta lyijyliemet solahtivat iloisesti hyiseen vesiämpäriin ja joulukuu humahti samantien ohi. Sitä, miten joulukuussa aika karkaa aina käsistä, mutta tammikuussa se ei lopu koskaan, ei tajua millään.

Tässä iässä miettii usein sitäkin, että mihin ihmeeseen vilahti koko ihmiselo! Reippaasti yli 20 vuotta meni  nukkumiseen, 10 vuotta tuhraantui lapsuuteen ja toiset 10 vuotta nuoruuteen ja yht'äkkiä sitä olikin ikivanha luuska:) Jos olisin tuon tiennyt, en olisi lapsena toivonut niin kiihkeästi, että kasvaisin äkkiä isoksi. Yläkuvassa nukkuu esikoinen ja alakuvassa uneksii kaunis lapsenlapseni. Oi niitä aikoja 💛

Viime vuosi oli monin tavoin hyvä, mutta kesäkiireissä repesi olkapään kiertäjäkalvosin, joka rajoitti liikelaajuutta ja kiukutti suunnattomasti pihatöissä, puhumattakaan että viheliäinen yökipu haittasi (ja haittaa) muutenkin vähiä yöunia. Ymmin pahenevat terveysongelmat ja kummipojan vakava sairastuminen ovat tuoneet suurta huolta nekin ja tietenkin vaikuttavat unenlaatuun. Maailman epävakaa tilannekin syö henkistä kapasiteettia, mutta siihen olen asennoitunut vähän eri tavoin.  Alla olevassa kuvassa pikku Ymmi miettii maailman omituista menoa.

On huolestuttavaa miten sotamyönteiseksi ihmiset ovat muuttuneet verrattuna aiempiin vuosiin. Aseita kalistellaan ja sotaa arkipäiväistetään, sotimiseen ja aseisiin syydetään kyllä rahaa, mutta ihmisten toimeentuloa ja pärjäämistä leikataan surutta! Pienten eläkkeiden rankka verotus ja lapsiperheiden etujen kaventaminen hankaloittaa elämää radikaalisti. Edellinen vastakkainasettelu ei tarkoita, etteikö humanitäärinen ja muu apu sota-alueille ole tarpeen tai omien rajojen turvaaminen sotatilanteen varalta tärkeä asia.

Presidentin vaalien ahkera ennakkoäänestys on siirtymässä varsinaiseen vaalipäivään ja Saulin valtikka on vaihtumassa. Uusi presidentti, joka lienee Stubb, vaikka oma suosikki onkin Rehn - oli jo Elisabetin aikana - on suurien haasteiden edessä. Kansainväliset suhteet olisi pidettävä auki sekä itään sekä länteen olosuhteista riippumatta.

Tämän hetkinen hallitus tekee rajuja liikkeitä ja leikkauksia, mutta niinpä teki aikoinaan Kataisen sateenkaarihallituskin, jossa presidenttiehdokas Haavistokin päsmäröi. Sähkönsiirtomaksut tulivat siihen aikaan hyväksytyiksi ja nyt ne ovat ryöstäytyneet Caruna-rallin myötä täysin käsistä. Niillä piti huoltaa sähköverkostoa / kunnostustöitä ja niihin aikoihin siirtomaksu olikin vielä aika maltillista. Taisi tulla arvonlisäverokin saman hallituksen aikaan, koska sähkönsiirtomaksuun sisältyy käytön lisäksi sähkövero ja arvonlisävero. Lisäksi sähköstä on maksettava siirtomaksua, vaikka kiinteistössä ei olisi edes sähköt päällä. 

Kiinalaisen horoskoopin myötä siirrymme helmikuussa arvaamattomaan puu Lohikäärmeen aikaan, mikä ei välttämättä lupaa seesteisyyttä tai hyviä aikoja maailmaan, mutta onneksi päätämme monin tavoin onnestamme itse.  Lohikäärmeissä on oma tarunhohtoinen viehätys, jota on vaikea vastustaa. Alla oma puinen Louhikäärme, jonka sain Arilta eräänä jouluna lahjaksi 💖

Onnellista alkanutta karkausvuotta 2024 kaikille 💛Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpimänä, niillä pärjää jo aika pitkälle:) 

Lisäys 27.1. Julkaisulupa ottamiini nukkumiskuviin on pyydetty ja saatu.

FLOWER

Lammen kaunokki . Tämä lumme molskautti kuvaajankin lampeen:)

 Mummon ylpeys on Rippitiitinen. Kesän ruusuista kaunein ♥

Tämän viikon kuvahaasteena oli KUKKA. 

ROUVA MARRASKUU

Raskas syyspimeys ja iänikuinen sade vaihtuivat kirkkaaseen valoon kuin pommi. Katsoin ihmettä suu auki. Neiti Lokakuu siellä nauroi leikkien auringon, pudonneiden lehtien ja tuulen kanssa. Kultainen lehtiläjä hajosi sinne tänne ja pikkulehdet kahisivat riemuissaan lyöden vetoa siitä, kuka saisi vielä kerran kohota kohti emoa ja taivasta. Tiaset ja varpuset riitelivät hilpeästi syöntivuoroista ja harakat nauroivat makeasti paikalle eksyneen naakkaherran vanhalle ja vähän virttyneelle pyhäpuvulle. Naakkarouva katsoi niitä kiukusta tummin silmin ja ehkä jossakin sen katseen alla asui suru kuin kuolema. 

Ylpeä vanha Herra Naakka ei tyhjännauraja-arkajaloista piitannut tuon taivaallista vaan huitaisi rohkeasti talipallon luo. Varpuset lehahtivat loukaantuneita kauemmaksi taivastellen eläkeläisten uskomatonta röyhkeyttä. Jo oli aikoihin eletty, olivat jopa vailla ruokaa, mokomatkin yhteiskunnan elätit. Mutta vanhapoika Tintti hihitteli itsekseen, sillä vaikka maailma olikin nuorten ja kauniiden, niin joskus hekin joutivat saada vähän nokalleen. Tintillä oli aika harvoin jakoa ruokapöytään, sillä nuoremmat ja etenkin rottiskansa ajoivat sen nokanterävällä oikeudella pois. Ainoa, joka pisti hanttiin isollekin porukalle oli sen mitätön, sinihattuinen pikkuserkku. Todella viehättävä pikkunaikkonen, joka uhitteli vihaisesti jopa naakoille ja sylkäisi halveksien siemenkuoret harakoiden niskaan. Sinihuivi huikkasi usein vanhapoikatintille, että alappa joutua vaari, kohta on auki ruokabaari:)

Surutonta Syysneitiä eivät nälkä ja huolet painaneet, sillä aina oli hetki aikaa tanssiin ja kujeiluun. Hänen mielestään auringonpaiste ja kultaiset lehdet riittivät juuri niin kauan kuin niiden pitikin, eikä häntä surettanut ollenkaan tieto siitä, että ikivanha rouva Marraskuu kalisutti kylmää viikatettaan jo pelottavan lähellä. Kaikella oli aikansa, niin elämällä kuin kuolemallakin. 

Martaan Musta ja ikävä Rouva niitti pimeyteen myös valoa, sillä mahdollisen lumen lisäksi Rouva Marraskuu sai hautausmaat kukkimaan. Hautausmaiden kynttilämeri on aika uusi perinne, joka syntyi viime sotien aikana kaatuneiden sotilaiden muistoksi. 

Tänä päivänä vien muistokynttiläni eri tunnelmissa kuin joskus takavuosina, sillä suurikin suru palaa aikaa myöten loppuun ja jättää jäljelle tuskattomat tuhkat, mutta kipeästi raapivat muistot. Pyhäinpäivänä ajattelen myös ystäviäni, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja heitä joille tämä muistopäivä on yksi suruvuoden raskaimpia hetkiä. Ehkä on tyhmää ajatella, että pelkkä ajatus voisi auttaa jotakin - sehän on vain pieni tuikku yössä - mutta jos niitä on monta, niin hautasmaan valomeren tavoin ne voivat ehkä valaista jonkun pimeyttä.

Nuoruusvuosieni runoaitasta löysin Rossettia "When I am dead, my dearest, sing no sad songs for me.." joka vapaasti käännettynä tavoittelee tunnelmaa seuraavasti:

"Kun olen kuollut armaani, et vuokseni itkeä saa, et ruusuilla, sypresseillä, mun hautaani kaunistaa, suo kasteessa nuoren nurmen, suven kasteessa virvoittua, jos tahdot muistele mua ja jos tahdot voit unohtaa.   En silloin sadetta tunne, en pilviä, tuulia nää, en kuule kun satakielen, sävel tuskainen helkähtää, olen poissa ja mua saartaa, iankaikkinen hämärän maa, ehkä muistan jotakin silloin tai ehkä saan unohtaa .." Jylhällä on mielestäni runollisesti kömpelömpi suomennos tästä ehkä siksi että se uskollinen alkuperäisrunolle, kukkajärjestyskin noudattaa tiukasti originaalia.Tämän käännöksen tekijästä minulla ei tarkempaa tietoa ja muistivirheitäkin saattaa mukana olla.

Kuvat: Viikateolalla-olioon törmäsi kuvaaja ennen kuin se älysi piiloutua ja merenrantamaisema on rakkaan lapsuusystävän valoisa ensilumikuva ja kaunis Neiti Lokakuu hulmahti sopivasti hiuksineen oman luurini eteen:)