Näytetään tekstit, joissa on tunniste plaza de Irja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste plaza de Irja. Näytä kaikki tekstit

30 huhtikuuta 2020

KEVÄT KEIKKUEN TULEVI

Suvikuu, huhtikuu humahti ohi ja Toukokuun tyttö keikistelee simakannu kainalossa ja munkkirinkilät  nyssäkässä oven takana. Viime hetkellä Huhtikuun poika paiskasi raekuurot ja lumisateet Toukokuun siroille nilkoille. Mutta sepä ei kevään tuloa paljon hetkauta.
valkovuokko, kevät, toukokuu, Irja Viirret
Tällä kukkakuvalla osallistun Pieni Lintu-kukkahaasteeseen. Juhla-aikoina, jos nyt muutenkin, olen tottunut sukuloimaan ja tapaamaan ystäviäni. Anopille vein pääsiäisen aikaan kukat portaille, samoin ystävien yllätyspussit ja pienimmän lapsenlapseni näin pelkästään ikkunasta. Cujo-Koirakin oli ihmeissään kun en tullut sisälle. Vanhin lapsenlapseni toivoi viikko pari sitten että ottaisin suloisen Ymmi-koiran vähäksi aikaa, mutta niin araksi ja itsekkääksi olen tullut, etten ota mitään riskejä. Toisaalta olin valmis ottamaan Ymmin kokonaan. Harmittaa sanoa EI asioille, jotka ennen olivat itsestäänselvästi KYLLÄ. Ehkä olen liiankin varovainen. Talvi tuntui muutenkin aika ankealta ja flunssaepisodit väsyttivät tosi pitkään.
Kävelyretket ja lievä hulluttelu ovat piristäneet omaehtoista karenssiamme. Kuovin riemukas soidinhuuto tuo minulle aina kevään 💚 Eräänä iltana törmäsimme pikku kauriiseen, joita en ole täällä ennen nähnyt. Ruokimme lintuja ja seuraamme ahkerasti myös niitä. Tulin surulliseksi kun näin Ukkokukkoni loukanneen pahasti jalkansa. Oli säälittävää katsoa miten se kinkkasi urheasti yhdellä jalalla jyvien luo. Kysymyksessä on fasaaniukko, joka vierailee silloin tällöin kalliolla ja ikkunan alla prouvineen. Jalka on nyt jotenkuten parantunut ja ukko vastaili huhuiluuni entiseen malliin:)
Fasaani, ukkokukko, kevät
Mustarastaan haikea huilu kaikuu valoisissa kevätilloissa ja pupukin loikkii pitkin pihoja. Se natusteli krookukset omenapuun alta parempiin suihinsa, mutta osa niistä yrittää kukkia siitä huolimatta. Näin kauniisti pupu poseerasi minulle toissa-aamuna kotikalliolla.
Jänis, rusakko, pupu kalliolla, aamu, kevät
Yritämme nollata ja viihdyttää itseämme piha- ja kevättöiden ohessa katsomalla elokuvia, lukemalla tai pelaamalla esimerkiksi ristinollaa tai skipboa. Arilla on mielettömän hyvä tuuri korttipelissä, jota on välillä vaikea niellä.
skibbo, peli, frustraatio, kiukku,
Tämä outo ja surullinen aika tuntuu ehkä siedättävämmältä, jos sitä vertaa johonkin vielä pahempaan. Tsunamiin. Tai vaikka sotaan, jolloin uhka on konkreettisesti maassa, ilmassa että merellä, sen lisäksi että pelottavat taudit liikkuvat mustanpuhuvina silloinkin. Kaikkien ei tarvitse edes kuvitella sotaa, sillä tälläkin hetkellä aseellisia konflikteja on ympäri maailmaa. On selvä, ettei kurjuuden kuvittelu auta yhtään konkurssien tai työttömyyden tuomaan ahdinkoon, puhumattakaan koronakuolemista, yksinäisyydestä, suruista tai kolmannen maailman kurjuudesta, mutta itseäni se auttaa näkemään selkeämmin hyvät asiat, joita vielä on olemassa - Ainakin välillä.
mustarastas, kevät, lintu
Jos ja kun saamme rokotteen tai lääkityksen Covid 19-pirulaisen nujertamiseen, osaamme ehkä arvostaa normaaliarkea ihan eri tavoin eli kaupassa-, työssä- tai koulussakäyntiä ja kaikkea muutakin minkä se mahdollistaa uudelleen. Olisi ihanne, että maailmassa olisi jatkossakin saastepausseja vapaaehtoisesti esimerkiksi etätyötä lisäämällä. Linkola-kakkonen minussa suree ikuisesti suurien puiden turhaa kaatoa ja toivoisin enemmän tiukkaa harkintaa niihin, sillä ilmastomuutoksen kourissa joka ainoa hiilidioksidinielu auttaa omalta pikku osaltaan asiaa. Erkki Lähteen ristiriitoja herättänyt kirja NÄE METSÄ PUILTA on lukemisen väärti, mikäli aihe kiinnostaa.
sima, vappu, serpentiinit
Vanhat suviyöt 23 -25.4. pakastivat, eivätkä siis luvanneet hyvää marja- tai viljavuotta, mutta vanhat ennustukset ovat kuitenkin siitä mukavia, että jos joku ennuste on huono tai menee pieleen niin toinen ennuste korjaa sen. Ehkäpä nyt käy samoin. Ja muista Valpurin aamuna sanoa "Ka selkäni" niin eipä ole kipeänä koko vuonna:)
munkit, vappu
Valoisaa ja hyvää toukokuuta kaikille 💖 Toivon voimia ja terveyttä heille jotka raatavat henkensä uhalla hoito- /pelastusaloilla, kaupoissa, työpajoissa ja siivousfirmoissa. Simat on pulloissa, nakit puhallettu ja munkit sokeroitu:) Tervetuloa Toukokuu 💛

10 helmikuuta 2020

PEHMEÄ

Pieni lintu kuvahaasteen aiheena oli PEHMEÄ. Ja vaikka Pinkku elää enää vain muistoissa, en voinut olla laittamatta tätä unikuvaa, sillä Pinkulla oli maailman pehmein turkki 💛
Pinkku, Pinkku pinkkuli, Pinkku pinsku, Pinkku mamselli, kissa, kissa nukkuu, pehmeä

orava, talvi, rosvo
Tänä hurmaava rosvo syö lintujen ruuat ja komentaa kahta laihempaa lajitoveriaan niin rumasti, että joskus on pakko puuttua asiaan:)
Anne Geddes, Pupunukke, lelu
Anne Geddes Pupunukke tarttui kerran kirpputorilta käteen.Vauvaikäisenä pikku Oliver katsoi sitä hyvin tarkasti, jopa totisena. Ehkäpä häntä kummastutti se, että pupunallella oli ihmiskasvot.
koiranpentu, valkoinen koira, lelukoira
No, tästä nyt ei tiedä onko tämä koira vai lelu:) Pehmeä hän ainakin oli 💖

02 helmikuuta 2020

RAITOJA JA PANDEMIAA

Maailman laajuinen Wuhanin koronavirustauti COVID-2019 on herättänyt ahdistusta ja pelkoa monin tavoin. Jos tämä pandemiaksi yltyy, olen elänyt neljän eri pandemian aikana, joista niin sanottu hongkongilainen teki parhaansa saadakseen pienen astmatytön keuhkot pelistä pois vuonna 1968. Söin monta pitkää penisilliini- ja antibioottikuuria viruksen runnomiin bakteeritulehduksiin, istuin ja yskin yökaudet jopa verta, sairaalahoitoakin tarjottiin, koska keuhkoissa oli vettä ja ikävää punkteerausta oli tiedossa, mutta kolmas hevoskuuri puri ja eräänä kauniina kevätpäivänä sain terveen paperit:) 
Lintu, Raidat, keltasirkku
A-virus -tyyppiä ovat olleet vuonna 1918 - 1920 riehuneet espanjantauti ja aasialainen, joka jylläsi vuosina 1957 - 1958 sekä yllä mainittu hongkongilainen. Niitä on tyypitelty tarkemmin kuten H7N9 ja H5NI - jotka ovat lintuinfluenssan alatyyppejä, joita eri muunnoksia löytyy ainakin 150 erilaista. Sikainfluenssa A(HINI) rekisteröitiin ensi kerran 1970-luvulla Amerikan mailla ja taisi olla 1990-luvun loppupuolella Hongkongissa, missä taudin vuoksi tapettiin kaikki kanat ja ankat. Pandemiaksi WHO julisti niinsanotun sikainfluenssan kesäkuussa 2009. Se  tunnettiin myös Meksikon taudin nimellä ja se jäi ihmismieliin narkolepsia kohusta, jota Pandemrix-rokote riskiperimähenkilöille aiheutti. 

Monet eläinperäiset epidemiat ja pandemiat ovat tulleet juurikin Kiinasta. Se mietityttää minua usein. Mustasurmakin tuli uskomuksen mukaan Aasiasta ja siinäkin oli alunperin eläinperäinen kantaja eli laivarottien myötä tulleet kirput levittivät tautia huonon hygienian ja ihmiskontaktien lisäksi. Kolera on kuitenkin levinnyt hyvin tehokkaasti saastuneesta ruuasta ja vedestä ilman kantajaeläintäkin. Koronaviruksia löytyy niin ihmisistä kuin eläimistäkin ja tuhoavimmat pandemiat kulkevat aina muutamien vuosikymmenien sykleissä. Sille emme kai mahda mitään. Osallistun postauksen kuvilla RAIDAT-haasteeseen.
Raitasurkat, villasukat, lahjasukat
Ei auta muu kuin vetää ihanat lahjavillasukat jalkaan ja toivoa parasta 💙 Mitä tunteita pandemia Sinussa herättää?

19 tammikuuta 2020

KELLONTEKIJÄN TYTÄR

Sain joululahjaksi kirjan, jonka aihe oli tarkkaan mietitty.  Aattoiltana tunsin lievää pettymystä, sillä odotin kovasti Jouni Tikkasen dokumenttikirjaa Lauma, joka kertoo susista ja 1800-luvusta. Myös "Susi-Pulliaiselta" tuli uusi susiaiheinen kirja.
kirja, Kate Morton, Kellontekijän tytär, The Clockmaker's Daughter
Kate Mortonin  The Clockmaker's Daughter / Kellontekijän Tytär yllätti minut kuitenkin täysin. Meni monta sivua ennen kuin tajusin että tarinaa kertoikin hurmaava kummitus Lily, taskuvaras, joka oikeasti olikin Birdie eli Abertine Bell. Toisaalta ehkä kartano kummittelikin jo ennen kuin Lilyä. Tarina on hyvin monikerroksinen ja sivujakin kertyy 557. Kirjan keskeiset tapahtumat sijoittuvat  Jokirannan kartanoon Brichwood Manoriin 1860-luvulta vuoteen 2017.

Kirjailija hallitsee hienosti kokonaisuuden ja pitää tiukasti punaista lankaa käsissään loppuun saakka. Tarinan alkuvaiheessa törmäsin koulutyttö Adeleen, joka loppujen lopuksi olikin isoäiti eräälle loppukertomuksen päähenkilölle:) Isänsä menettänyt pikku Tippy näki Birdien Brichwood Manoren puutarhassa ja hänen äitinsä huolestui pikkupojan mielikuvitusystävästä, joka ei ollutkaan lintu vaan punatukkainen tyttö. Siinä vaiheessa kun Tip kertoi äidilleen hukkuneesta pikkutytöstä, joka oli pudonnut jokeen kauan sitten, huolestuin yhtä paljon kuin äitikin:)

Nuoren arkistohoitaja Elodie Winslowin matka kulkee vuosikymmenien taakse ja palaa takautumien ja salaisuuksien  kautta vuoteen 2017. Osaa tarinasta hän on kantanut mukanaan jo lapsesta saakka.

" Todellinen pelko ei koskaan katoa. Tunne ei väisty, vaikka sen aiheuttaja on jo kauan sitten unohtunut. Maailma näyttäytyy uudessa valossa, eikä pelon avaamaa ovea voi enää sulkea" osui kuin sirpale sydämeen.
Kirjan on suomentaneet Hilkka Pekkanen / Tuukka Pekkanen 2019. Kansikuva on tehnyt Lisa White. Mietin usein miten kääntäjät ylipäätään pääsevät originaaliteoksen sieluun. Miten hyvin he tavoittavat samat tunnelmat ja sanonnat kuin kirjailija, sillä kaikkeahan ei voi kääntää "suoraan".

"Ja kun nimeni, elämäni ja taustani on haudattu, minä, joka olin haaveillut valon vangitsemisesta, sain huomata, että minusta itsestäni on tullut vangittu valo"
talvi, valo, pihlajanmarjat, kynttilä kuistilla, vanha kuisti
Tällä postauksella osallistun myös Pieni Lintu ORANSSI-haasteeseen.

10 tammikuuta 2020

ILOINEN 20-LUKU JA RUUTIKYNTTILÄT

Uusi vuosi vaihtui iloiseen 20-lukuun, jota juhlimme hyvän ruuan, juoman ja rakettien avulla ystäviemme luona.  Ja mikä parasta, se aloitti myös karkausvuoden.  Nyt tyttäret tähystimet kohdalleen ja sopiva uhri kiikariin! On itsestään selvää, ettei esihistoriallisilla hamekankailla mies enää hylkäämisestä selviä, vaan vähintäänkin tuhatlappunen kuuluu miehen raatikkoon jääneelle naisihmiselle antaa:) Kosiminen siis kannattaa, vaikka ei naimisiin joutuisikaan. Varsinainen karkauspäivä on 29. helmikuuta. 
kuurankukka, pakkaskukkia, huurre, kuura, ikkuna
Joulun viimeinen pyhä, Loppiainen jää aika vähälle huomiolle verrattuna muuhun jouluaikaan tai Uuteen vuoteen. Ennen muinoin loppiaisaatto ja loppiaisenpyhät olivat vielä suurta juhla-aikaa. Loppiaiseen kuului kylästely ja hilpeä ilonpito ennen härkäviikkoja ja reikäleipiä. Jossakin päin valettiin loppiaistinoja, sytytettiin tervapatoja tai soihtuja juhlan kunniaksi ja poltettiin jopa ruutikynttilöitä, joiden pauke kertoi jouluajan päättymisestä. Ja tanssittiin tietenkin loppiaista. 

Lapsuudessa Loppiaista värittivät maakuntaviestit, joita edelsivät veikkaukset siitä, kuka vie voiton. Veteli ja Halsua olivat suosikkejani, kalajokiset olivat aina boikotissa, koska olimme himankalaisia ja näin ollen verivihollisia, eivätkä he muutenkaan ikinä pärjänneet - tai niin ainakin toivoimme:) 

Kirkon piirissä Loppiainen, Epifania, muistuttaa meitä itämaan tietäjistä, jotka seurasivat tähteä löytääkseen uuden, vastasyntyneen kuninkaan. He uskovat ennustusta, jonka Jesaja oli kirjoittanut 700 vuotta aiemmin " Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamun koi"  

Jouluseimi, Pyhäjoki, Joulu, Maria ja lapsi
Koska uudenvuoden tinanvalanta jäi väliin, innostuimme asiasta loppiaisaattona ja tässäpä vähän jytkympää tavaraa takavuosilta. Aiemmin ei tinakenkiä onnenapiloilla tai norsukuvilla tunnettu lainkaan, vaan ne valettiin kuvan kaltaisista "ratapölkkytinoista". Kaupoissa on saatavilla lyijytinan vaihtoehto, joissa on kierrätystinaa  97 % ja antimonia 3 %, joka on lyijyyn verrattava myrkky sekin. Mehiläisvaha ja sokeri ovat testaamatta edelleenkin.
Tinat, vanhat tinat, ratapölkkytina
Kiinalainen Uusi vuosi vaihtuu tammikuun 25. päivä metalliseen Rotan vuoteen, joka kuulemma ennustaa vaurautta ja hyviä - mutta myös arvaamattomia aikoja. Venäläiset juhlivat vuoden vaihtumista samaan aikaan kuin mekin, sillä erotuksella että Pakkasukko ajaa troikalla lahjoineen lapsenlapsensa Lumitytön (Cherypoчкa, Snegurotška) uudenvuoden aikaan eikä jouluna, jota he viettävät 7. päivä tammikuuta. Monesti olen sekoittanut Uuden vuoden Pakkasukkojuhlan ja venäläisen joulun lahjakkaasti keskenään. 
tulevaisuus, kristallipallo, jääpallo, manipulointia

Italialais-lapsille La Befana-noita tuo lahjat Loppiaisena, tosin nykyaika on sekoittanut vanhoja italialaisperinteitäkin, että sikäläinen joulupukki- il Babbo Natale- ehtii usein ennen häntä. Jouluinen noita-akka ei ole vieras ajatus itsellekään, sillä kuuntelin tyttösenä usein Noita nokinenää radiosta, kun silitin äidin avuksi viimeisiä joululiinoja ja voi tikkerperi miten kivasti se vauhditti joulutouhuja. Iki-ihana Marja Korhonen eli Noita Nokinenä on muuten Niina Backmanin isoäiti, jota hulvattoman ihanaa Niinaa (ja höppänää Anssia;) kuuntelen yhtä mieluusti  Novasta - varsinkin ajomatkoilla. 

Entivanhaan jouluaika loppui vasta Nuutinpäivään 13. tammikuuta. Mutta nykyihmisillä on jumalaton kiire jouluun ja yhtä kiire siitä pois. Pari sataa vuotta sitten Nuutti olikin heti Loppiaisen jälkeen, mutta olisiko nuuttipukkien räyhääminen ja ryyppääminen sotkenut liikaa loppiaispyhän hartautta, minkä vuoksi se siirrettiin kirkollisen jouluajan ulkopuolelle. Viikingien Yule-juhla on mielestäni vähän kaukaa haettu syy Nuutinpäivän siirtoon, mutta kukapa näiden kirkonmiesten ja allakan tekijöiden päähänpistoja tietää. Kuningatar Elisabet muuten fiilistelee joulua aina helmikuulle asti! mikä tuntuu jouluhullusta kyökkipiiastakin jo vähän liioittelulta:)


Ari tahtoi 20-luvun ensimmäisen täysikuun taivaalta ja minähän tein työtä käskettyä! Kuva ja manipulointi Arin, kuukuva ja loppustilisointi by irja:)
20-luvun ensimmäinen täysikuu, kuu taivaalta, kuu hyppysissä, Irjan kuu
Näillä tammikuun tunnelmilla ja kuvilla osallistun TAMMIKUU-haasteeseen. 
Onnellista ja hulvattoman hauskaa 20-lukua kaikille 🍀Olkoot onnemme suuria ja surumme pieniä.

24 joulukuuta 2019

JOULUA

"Tonttupa yön alla lattian. kultakenkiä naulaa, kuuletko iskuja vasaran kun hän lyö sekä laulaa.." Lapsuusajan joululaulun kultakenkiä ei tämä tonttu saanut aikaan, kunhan nyt jotakin turhanaikaisia nyhersi, leipoi, puunasi ja tuunasi. Joulutauti olikin remissiossa aika pitkään eli pahemmat oireet alkoivat vasta Lucian päivän aikoihin, mutta sen jälkeen tauti iski kuin kuin kuolema:) "Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi?" Pikkuhiljaa olen tajunnut ettei joulua tehdä eikä se ikinä tule tekemällä valmiiksi:)
Talvi, lumi, joulu, lato
Tontut, tonttutyttö, tonttureki, kotipihan joulu, talvi, lumi, reki
Joulun odotukseen ja jouluun kuuluvat myös jouluaiheiset kirjat, josta nostan tällä kertaa esille Aki Pulkkasen Pohjolan joulu -kirjan, jossa on jouluisia perinteitä ja hurmaavia muistoja kekristä Nuuttiin. Kirja ilmestyi jo viime vuonna, mutta on hintansa väärti vielä pitkään tulevaisuudessakin. 
Pohjolan joulu, Aki Pulkkanen, joulukirja


Tonttula, tonttulan parvi, aitta, vintti, joulu, Peikkolan joulu
Monenlaista on tonttupajassa ahkeroitu tänäkin vuonna, mutta kaikkeahan ei voi vielä kertoa, koska H-hetkeen on vielä hetki aikaa. Sen voin paljastaa että tonttukammarissa syntyi ensi kerran mustatonttu:) Lieneekö syynä ollut synkkä syksy ja ikävät ilmat. Joulun ihme tapahtui kuitenkin aatonaattoiltana, jolloin pyhäjokinen pimeys muuttui valkeudeksi. Aattoyö oli niin kaunis kun luonto oli pessyt kasvonsa lumella, että sitä piti kyökkipiian paketoinnin ohella kurkistetlla monta kertaa. Kuvan laitan myöhemmin, nyt en enää ehdi, MUTTA

Toivotan kaikille oikein rauhaisaa ja onnellista joulunaikaa ja lohtua heille, joilla on raskas ja yksinäinen joulu 💛

"On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, kun yhtä puhdas itse olla voisin, näin sydämeeni joulun teen" - laulu soi mielessä...

18 heinäkuuta 2019

HEINÄKUUTA JA AMPIAISIA

Tesmaperhonen, perhoskuvaaja, heinäkuu, irja

Perhoskuvaus on jäänyt aika vähiin ja sekin mitä yritin, tykästyi kuvaajaan niin ettei kuvaamisesta tullut mitään:)

Kesäkuu karkasi käsistä kun sähläsin Saaren koululla kuvaten irtaimistoa ja kiintokalusteita Kiertonet-myyntiä varten. Kiertonet on julkisten organisaatioiden "huutokauppakamari" jonka käyntikorttina on hyväntuulinen ja ihana Tarja. Idean isä on Pekka Kallunki, jota harmitti kun käyttökelpoista tavaraa menee suoraan roskiin, mikä kuormittaa ympäristöä ja tuo julkishallinnolle ylimääräisiä jätekuluja. Kiertotalouden avulla tavara menee uudelleen käyttöön virastoille ja yksityistalouksiin. Kiertonetin Isona plussana on NÄKYVYYS, joka mahdollistaa kalusteiden ja muiden artikkelien myynnin myös suoraan asiakkaalle.

PallolamppuVähän kadutti etten kaupannut kunnon rytinällä enemmän kiintokalusteita - lievästä kiellosta huolimatta - muusta materiaalista puhumattakaan - tosin minikyökkejä lähti kiitettävät kahdeksan kappaletta ja risat päälle. Nuo iki-ihanat pallolamput jäivät kuitenkin kattoon, vaikka lupa niiden markkinointiin viimein heltisikin. Dali-linkitettyjä opaali-led lamppuja järjestelmässä oli 40 kappaletta. Aika oli vähän kortilla ja lamppujen kytkennät sen verran kommervekkejä, ettei niitä ilman ammattimiestä olisi voinut sarjana edes pelastaa. Enkä usko että minkään yrityksen olisi kannattanut sähkömiestä tuohon edes palkata, koska yksikkö ja sen järjestelmä olivat mahdollisesti jo vanhanaikaisia. Palloja sinänsä olisi voinut hyödyntää yksityiskäytössä pelkkinä lamppuina. 

Alempana toisenlainen "pallo" eli Ailakki joka on nyytännyt siemenensä pikku ruukkuihin. Minusta nämä ovat olleet viehättäviä lapsesta asti.

Ailakki, siemenkotilo, kesä, heinäkuu

Purkutyömaa, oppilaat ja koulun tyhjennys kuvauksen ja myynnin alussa tuntuivat aika sekavalta sen lisäksi että tilanne eli ja muuttui koko ajan. Kuvattuja tuotteita ei yht'äkkiä saanutkaan myydä, koska niitä jatkokäytettiin tai ne kiinnitettiin muualle. Vahtikoiran tavoin vartioin myynnissä olevia tuotteita ja lätkein epätoivoisesti lappuja kalusteisiin. Ilman sydämellistä Kaisaa 💛 ja Anjaa olisin ollut täysin hukassa ja vasta viikon, kahden päästä tajusin monet jujut, jotka olisivat vauhdittaneet myyntiä ja kierrätystä. Huutojen jälkeen luovutin tavarat, tein käteiskauppaa ja kenkkäsin kirjoja sun muuta kampetta ilmaisjakeluna jopa roskalavalta ihmisille:)

Olen kiitollinen Pyhäjoen kunnan Anterolle ja Hellu-pomolle, jotka mahdollistivat minulle tämän työn. Kiitokset erikoisesti teknisen puolen Aimolle ja kiinteistöpuolen Pekalle ja pojille sekä kunnan sielulle - monitoimityttö Annelle, joka on ollut erittäin tärkeä tukihenkilö minulle alusta asti. Eivätkä hommat toimisi mitenkään ilman itc-Juhoa. On mennyt pitkä aika siitä, kun tunsin tekeväni kivaa ja mielekästä työtä armottomasta sählingistä huolimatta. Arin apu oli tietysti korvaamaton, sillä hän toimi "navigaattorina", uurasti kaappien, minikyökkien, naulakoiden yms irrottamisessa ja antoi kantoapua asiakkaille raskaissa siirroissa. Oli ilo tutustua mitä ihanimpiin ihmisiin ympäri Suomen! Yksi heistä oli Järki Särki hunajamies Ari:) Lämmin kiitos kaikille ostajille, ilman Teitä työni olisi ollut täysin turha.

Juhannuksen kesä painoi päälle - kasvimaa, piha, istutukset, puuliiterihommat sun muut siivoukset odottivat joka välissä tekijää. Kaikki oli ihanasti rempallaan, eikä löytynyt juuri kivutonta kohtaa kun pyörin valoisassa kesäyössä UniJukkaa metsästäen:)

Heinäpelto, vanha lato, heinäkuu

Kuolinpesän jakohommat ja kauppakirja-asiat ovat työllistäneet viranomaislupien ja vakuuksien siirtojen vuoksi enemmän nyt kuin koskaan aiemmin. Ikinä ei ole ollut näin kinkkistä ja väsyttävää projektia, vaikka 12 vuoden sisään onkin mahtunut monta tuskaa ja hammastenkiristystä. Vuokralainen otti hatkat kesäkuun lopussa, joten siivoilimme ja fiksasimme yksiötäni sisältä ja ulkoa. Loppusilaus ja maalaus on vähän kesken ja  kylppäri odottaa uutta allaskaappia. Vieraita on käynyt ahkerasti - jopa Norjasta asti, joten Arikin sai treenata kielitaitoa. Itse kyselin toiveikkaana dujuuspiikfinish ja sönkötin english-svenska-käsimerkki-finskatalade niin että heikompia hirvitti.  Kyllä olisi aika mennä preppauskurssille, sillä niin harmittaa oma kielitaidottomuus, epävarmuus ja suppea sanavarasto. Harmi vain, että oppi valuu samantien päästä kuin vesi hanhen selästä:)

Ampiainen, ampiaispesä, kesä, heinäkuu

Ampiaispesä odottaa terassilla toimenpiteitä ja kasvaa kasvamistaan. Eräänä päivän tuijotin tyrmistyneenä kun uusi ärhäkkä ampiaisukupolvi surahti pesästä. Uudet kuningatarvauvat ja kuhnurit ovat ilmeisesti jo kennoissa. Tuhopistiäinen näytti vierailevan pesällä ja hanslankarit olivat äkeissään myös minulle. Kuvailin pesää kaikessa rauhassa, kun yksi amppari alkoi hulluna tanssia ikkunalla niin että kiinnitin tyhmästi huomioni vain siihen. Se oli ilmeisesti jonkinlainen koodikieli, sillä silmänräpäyksessä surahti soturilauma kimppuuni.  Ampiaiset määräsivät suunnan ja minä vauhdin,  pari ehti pistää ja kamerakin särkyi. Hyvästi terassikesä, tuonne ei ole enää asiaa, hyvä jos ulos ja sisälle pääsee:)

Se on kuitenkin suruista pienin, sillä heinäkuun alussa tulipalo tuhosi naapureidemme kodin. Ari kuvasi paloa ja minä seisoin järkyttyneenä pellon reunalla ja otin myös muutaman kuvan. Siihen tuli toinenkin naapuri ja yhdessä ihmettelimme miten tulipalo voi roihahtaa niin äkkiä. Ihmiset kritisoivat kuvausasiaa, mutta jälkeenpäin kuvia on pyydetty jopa palon tutkimista varten. Tulipalo on aina suuri aineellinen ja henkinen katastrofi, jolla on hyvin pitkät jäljet, vaikka ihmisvahingoilta säilyttäisiinkin. Muistot ja elämä palavat hetkessä tuhkaksi, eikä niitä mikään vakuutus ikinä korvaa.

Juhannusruusu, kaste, ruusu, pisarat
Toivotan turvallista heinäkuuta, hyviä heinäpoutia ja loma-aikaa kaikille 💚 Itse mietin pää pölisten jatkanko dynastyhommia syksyllä vai jäänkö virkaheitoksi. Täytyy kai miettiä sitäkin, mitä rupeaa isona tekemään. Käpyjä ja marjoja voisi sitä odotellessa keräillä:)

20 kesäkuuta 2019

JUHANNUSTA


omenankukka, kimalainen, kesä, juhannus

Kesäpäivänseisaus lähenee ja tänä vuonna se osuu juhannusaattoon. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät  ja valoisat yöt parhaimmillaan. Toukokuu hupsahti ohi työn touhussa ja pihalla, kasvimaalla ja liiterihommissa. Pahoitin mieleni kun isot linnunlaulupuut raivattiin tontiltamme ilman lupaa ojankaivuun myötä ja ne nakeltiin rumasti takapihan plantaasille niin että loputkin kaatuivat. Rähisin kotona asiasta, mutta pellon reunalla sovin kiltisti että saamme kaadetut puumme pilkottuna takaisin ilman muuta hyvitystä:) Vähänkö sitä on idiootti.

siili, kesä, kevät

Toukokuun valoisassa yössä kukkui käki ensi kerran ja laskin vuosia kuin joskus lapsena. Mustikankukat punertuivat ujosti metsätähtien varjossa ja siilikin hiipi pihalle. Se katosi  varhain viime syksynä, samaan aikaan kun Pinkku kuoli ja surin että sille oli tullut joku haveri. Olin onnesta sykkyrällä kun se tulla tuuskutti pihalla ruokaa etsien. Kesäkuu on mennyt sählätessä koululla, mutta siitä propagandaa myöhemmin:)
juhannus, joki, kesä, penkkatie, Pyhäjoki
Toivotan kaikille oikein hyvää keskikesän juhlaa ja onnekasta loma-aikaa 💛
Osallistun tällä postauksella myös Keskikesä-haasteeseen, tosin vähän jälkijunassa:)

08 kesäkuuta 2013

PUUVENEEN TARINA

"Laivan teki haltija sellaisen, että maata se kulki ja ilmaa ja vettä." Satukirjan ihmelaivan tavoin minäkin opin tuon aivan helposti ja kuljin matkoillani vieraisiin kyliin ja niin outoihin latoihin, että Poste restante tuotti emännällekin pientä päänvaivaa. Tässä minut on jo onnellisesti löydetty ja pääsin samantien "telakalle". Emäntä lotrailee onnesta soikeana lainaruutansa kanssa, joten tässäpä on hyvää aikaa ottaa ultaviolettia kylkeen ja muistella menneitä.

Kuulun Kurikkalan venesukuun ja synnyin Himakakylän veneveistämöllä taitavan Lauri-venemestarin luomuksena vuonna 1994 - apupoikana toimi nykyisen omistajani isä Niilo Niemelä, joka halusi lahjoittaa veneen tyttärelleen. Viimeisen uimakesäni - 2005 - jälkeen pötkötin kyljet puutuen vuositolkulla pimeässä riihessä Villin Lännen rajamailla, missä pääskyt ja varpuset pitivät minua hävyttömästi paskahuussina samalla kun ikävä Herra Pöly ja utelias vanhapiika Sotku vuokrasivat hienot lautani ja kauniit kaareni ahneille sukulaisilleen. Leväkerrostuma kuivettui ajan myötä tiukasti köliin kiinni ja vaivun pikkuhiljaa kuolemansyvään horrokseen. Uneksin merestä, auringosta ja rannasta. Entisistä lämpimistä kesistä, uimareissuista ja isäntäväen vierasporukoiden merimatkoista.  

Uneni jatkui pitkään ja vasta vuosisatoja myöhemmin havahduin ilahtuneena kirkkauteen, mukavasti tuttuun ääneen ja käteen, joka silitti hellästi kokkaani. Pääskyset lennättivät poikiaan, joten syyskesä oli jo ovella. Pettymys kirahti kölini kautta perätuhdolle asti. Ikävöin kipeästi ulappaa, laineita ja moottorin hyrinää, joka kuljetti minua kevyesti eteenpäin. Minut luvattiin viedä syntymäkylän rantalatoon, mutta jostakin syystä en sinne päässytkään, vaan tein välilaskun syntymäkotini navetan ja liiterin välikköön, missä ikäloppu tukkireki ja vanhat kiesit toivottivat minut tervetulleeksi. He rupattelivat iloisesti menneistä ajoista ja kummastelivat sitä mitä ihmettä tein paikassa, joka oli eläkeelle siirtyneiden työkalujen viimeinen saattokoti. Sanoin olevani hyllytetty ikävuosista tai kunnostani huolimatta ja että hevosvoimia minäkin tarvitsin päästäkseni eteenpäin. Sen jälkeen meillä olisi riittänyt juttua vaikka talven yli, mutta syksyllä joku miehenköriläs siirsi minut rantalatoon, jossa vaivuin heti talviuneen.

irja tervaa, veneen tervaus, kevät, kotiranta

Kevään tullen havahduin ja odotin sydän sykkyrällä tuttujen askelten ääniä. Varmasti ne kohta lähestyisivät latoa ja huolisivat minutkin mukaan. Kuuntelin satamalaiturin iloisia ääniä ja odotin vuosi vuoden jälkeen - turhaan. Tunsin itseni likaiseksi ja ikivanhaksi. Viereinen vene kertoi olevansa väärän puun kautta vähän samaa sukua ja se tarinoi minulle merestä, lokeista ja saaristosta, kunnes kyllästyin sen jorinoihin ja lähdin rengasmatkalle naapurikylän rantalatoon, josta emäntäni minut viimein löysi. Tässä hän nyt puunaa ja tervailee minua kuin silloin ennen, mutta jonkun asian hän unohti tykkänään ja tervakin oli paksua kuin terva, kun se aina pihtailee ohenteissa ja säästää väärissä paikoissa. Mutta annan sille anteeksi sillä olen kaivannut niin pitkään näiden käsien kosketusta ja tervan tuoksua.


Vähänko minusta nyt tulikin hieno, kiillän kuin koppakännäri ja sieluni laulaa! Viimeinkin pääsin veteen. Ihmiset kiistelevät siitä, vuodanko ehkä liikaa, mutta itse olen niin onnellinen etten saa sanotuksi edes sitä, että vaseliinilla voisi korjata haljenneen pohjalautani:) 
irkun vene, vene vesille




Genteleman kuvaa minua ja laituria hakevaa emäntää, jota ottaa koko lapsetus päähän. Häpeällisen tyhmiltä vaikuttavat kyllä molemmat kuten videostakin hyvin näkyy, mutta kai se on pakko alistua tilanteeseen ja varsinkin soutajaan, joka ei edes tiedä mihin on menossa:) Kun he lähtivät aloin hitaasti, mutta varmasti vajota. Hätäännyn itseni ja moottorin puolesta, mutta sama mies, joka kerran kööräsi minut latoon, tuli hätiin ja pelasti tilanteen. Hän voiteli haavani umpeen ja vesihän on tunnetusti vanhin voitehista ravistuneelle puuveneellekin, joten ehkä pääsen jo huomenna Sudenkorento-Saareen eli Joonan karvolle.
soutaja, vene, Rahjan saaristo
Hyi olkoot, mikä reissu! Särkivät moottorin ja soutivat vielä kivillekin. Merivesi oli kyllä huippumatalalla, reilut puoli metriä alempana kuin normaalisti, joten annan tämän kerran heille anteeksi. En olisi kyllä ikinä uskonut, että kokenut naisihminen ja vanhan merenkävijän tyttö osaa olla melkein yhtä tyhmä kuin maakrapu Gentleman.

He vetivät minut pitkälle Sudenkorentosaaren rantakivikkoon, vaikka pistin tiukasti hanttiin. Sitä saa, mitä tilaa mietin juuttuessani liejukkoon, josta emäntä lykkäsi minua tyrät rytkyen irti ja ukko uitteli turvasaappaita rantamatalikossa ähertäessään minua illalla vesille. Raskas lastikin purettiin ennen kuin irtosin ja matka kotisatamaan saattoi alkaa. Minulla oli tietysti hillittömän hauskaa siihen asti, kunnes kivet raapivat jälleen hienoa hipiääni. Kyllä nuo hullut minut tänä kesänä vielä hukuttavat, ei kai sille mitään mahda. Mutta mitäpä ei vene tekisi emäntänsä vuoksi, joka kaipaa Muistojen mökille. Uhraa vaikka elämänsä, sillä tiedän miltä tuntuu, kun kukaan ei tule, vaikka odottaa ja odottaa. Aivan kuin se pieni Mökkikin saaressa, joka odotti paljon kauemmin kuin minä:)

P.s. Kiitän lainatrailerin omistajaa veden äyskäröinnistä ja muusta huollosta ja toisia ystäviä huoltopesu mahdollisuudesta. On se ihmeellistä että maailmassa on näin ihania ihmisiä 💛