JUHANNUSTA

Kesäpäivänseisaus lähenee ja tänä vuonna se osuu juhannusaattoon. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät  ja valoisat yöt parhaimmillaan. Toukokuu hupsahti ohi työn touhussa ja pihalla, kasvimaalla ja liiterihommissa. Pahoitin mieleni kun isot linnunlaulupuut raivattiin tontiltamme ilman lupaa ojankaivuun myötä ja ne nakeltiin rumasti takapihan plantaasille niin että loputkin kaatuivat. Rähisin kotona asiasta, mutta pellon reunalla sovin kiltisti että saamme kaadetut puumme pilkottuna takaisin ilman muuta hyvitystä:) Vähänkö sitä on idiootti.

Toukokuun valoisassa yössä kukkui käki ensi kerran ja laskin vuosia kuin joskus lapsena. Mustikankukat punertuivat ujosti metsätähtien varjossa ja siilikin hiipi pihalle. Se katosi  varhain viime syksynä, samaan aikaan kun Pinkku kuoli ja surin että sille oli tullut joku haveri. Olin onnesta sykkyrällä kun se tulla tuuskutti pihalla ruokaa etsien. Kesäkuu on mennyt sählätessä koululla, mutta siitä propagandaa myöhemmin:)

Toivotan kaikille oikein hyvää keskikesän juhlaa ja onnekasta loma-aikaa 💛
Osallistun tällä postauksella myös Keskikesä-haasteeseen, tosin vähän jälkijunassa:)

KESÄ

Mittumaari kurkistelee kesäyössä, sirittää oksilla, piilottelee niittyjen kukissa ja hiipii yö yöltä lähemmäksi usvaverhon takana. Sadat askareet siivittävät askelia, eikä vuorokaudessa ole valosta huolimatta enempää tunteja! Kesäpäivänseisaus pysäyttää turhat kiireet ja sen jälkeen yöt taas pitenevät ja aika lisääntyy ihmeellisesti:)

  
Sinisiipi tutki tarkasti kasvulavan tuotteita, moitti epätasaisuutta ja taimien tiheyttä:) Kuvilla osallistun Pienilintu DON'T-haasteeseen. Usko tai älä, täällä on parikin ÄLÄ-merkkistä kuvaa:)

Sudenkorennot pörräsivät  kesken häälentonsa portaille ja jatkoivat siinä kursailematta lemmenleikkejään:) Ja mikä ettei, sopihan niiden mallia ihmiselikolle näyttää, ovathan ne vanhimpia siivekkäitä maapallolla. Niiden esi-isät surrailivat planeetallamme jo paljon ennen dinosauruksia ja siilien esiäitejä, joita tavattiin vasta jura- ja liitukaudella eli noin 200 - 60 miljoonaa vuotta sitten. Sudenkorentojen fossiileja väitetään löydetyn jopa 300 miljoonan vuoden takaa.

Sade yllätti tämän nokkosperhosen ja se laskeutui kuistin kaiteelle kuivattelemaan siipiään. Kimalaispopulaatio on työskennellyt ahkerasti luonnon niityllä ja vanhalla puolella. Olen pelastanut lukemattomia pörröturkkia vanhan tuvan lattiailta ja kuistin ikkunoista takaisin luontoon. Linnunpesistä kuuluu lupaavaa siritystä ja luonto on kauneimillaan.

Pinkku auttaa mielellään juhannusverhojen ja liinojen valinnassa ja hänellä on kieltämättä hyvä silmä ja aistikas maku. Vanhan ajan Juhannuskeitto ei kuitenkaan Pinkulle maistu kuten minulle:) Leipäjuusto kuuluu myös juhannukseen.

Ja eipä kesää ilman siilejä! Tosin täällä ne ovat paljon arempia ja ujompia kuin entisen asuntoni pihalla, jonne olen edelleenkin raahannut kerran pari viikossa pähkinöitä, kissanruokaa ja vettä.

Niittykukat maljakkoon, ampelli kuistille, koivuvastat saunaan ja syreenit pöydälle, niin juhla on valmis. Mittumaarilla voi olla tänä vuonna sateinen myrskymekko yllä, mutta silti on juhla ja Juhannus.  Alla juhannusneito vuosimallia 2017, joka tuli Merimajan tansseista maitojunalla pois:) Hirvitti edes katsoa lavatanssijoiden osaavaa meininkiä, joten luovutin heti kättelyssä. Onhan se noloa jos joku hinaa säälistä pitkin parkettia ja palauttaa ensimmäisen pelin jälkeen seinäruusuksi:) Kuva on hieman tärähtänyt ja hämärä kuten aihekin, jonka vuoksi se saattaa näyttää originaalia paremmalta.

Huomenna 21.6. on kesäpäivänseisaus, jolloin aurinko saavuttaa pohjoisen kääntöpiirin. Se on myös ateistien solidaarisuuspäivä joten ei ihme että kananmunatkin seisovat silloin pöydällä, kannattaa kokeilla:)

Iloista ja hyvää Jussia kaikille 💛

TAKE IT OR LEAVE IT

Tähän kesään on mahtunut räväkän pAri-suhteen lisäksi työtä, tuskaa ja remonttia. Siinä vilahti lämmin ja kaunis Mittumaarikin historiaan ja saman tien koko kesäkuu. Juhannusruusut ja syreenit aloittivat kukintansa juhannusviikolla ja ilma oli täynnä huumaavaa tuoksua, liverrystä ja pörinää. Terassin mörjäsin aattopäivinä kuten aina ennenkin, mies uurasti remonttipaikassa ja tunteet kuumenivat monta kertaa jo ennen juhannussaunaa! Vihta vääntyi juhlakaluksi satakielen säestyksellä sääskipilven keskellä kesäyössä. Juhlan kruunasi mummun kaunotar, joka tupsahti iloksemme juhannusaattona, Tämä oli neljäs tai viides yhteinen "tyttöjuhannus" ja vaikka kuinka toivoisin, tiedän että kaunokki karkaa kohta käsistä. Juoksukilpailu aamuyössä oli huikea juttu -  viikinki hävisi häpeällisesti hilkun verran ja sai tuomarilta ankarat nuhteet:)

Juhannuskeitto jäi keittämättä, mutta sitä saimme juhannusvisiitillä Rahjan ihanassa kartanossa ja Kärrymäen komeassa talossa ♥ Hiekkasärkkien juhannushulinaa vilkaistiin ohimennen sillä meillä oli jo tulenpalava kiire ystäväperheen grillijuhliin:) Pakollinen koivukin raahautui juhannusyön aamutunteina portin pieleen:)

Kesäkuun lopussa tulin itseni ikäiseksi eli ikäni ja syntymävuoteni ovat viimeinkin balanssissa. Mitä vanhempi olet, sitä nuorempana olet vuosikymmenesi ikäinen - jos olet syntynyt 20. vuosisadalla! Siitä huolimatta en olisi halunnut syntyä esimerkiksi 1940-luvulla, puhumattakaan  nyt 1980-luvusta, sehän olisi tiennyt vielä vuosikymmenien turhaa odotusta:)

Osallistun pinkki-kuvillani PIENI LINTU- haasteeseen. Haasteen aiheena oli VAALEAN PUNAINEN. Alakuvan peltoa kaunistavat kesän kuumimmat hitit eli PINKIT PAALIT! Paalimuovin hinnasta osa menee rintasyöpäyhdistyksen tukemiseen. Suosio on ollut valtava, kiitos viljelijät ♥

TUOKSU

 

Meressä on oma, ainutkertainen ja unohtumaton tuoksu. Olen miettinyt usein, mistä tuo meren omaperäinen haju oikein syntyy. Levästä, suolasta, auringon hiostuttamista kivistä, lintujen jätteistä, kaloista, mädäntyneistä raadoista, syvyydestä ja tuulesta.   

"Tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus."

MAKRO- ja TEEMA-aiheena oli tällä kertaa TUOKSU/HAJU. Terassin vernissa, tuore saunavihta, savun haju/savustetut kalat ja tervatut veneet tuoksuvat aina väkevästi kesälle. Puhtaalle. Niille vetävät vertoja vain tuomien, kielojen, ruusujen, syreenien ja pihlajankukkien huumaavat tuoksut. 

Ullakolla on oma ummehtunut vanha haju, mikä ei välttämättä ole huono, jos ei hyväkään. Sama tuoksu tulvahtaa usein vanhoista kirjoista. Kirjeistä tai kouluvihkoista. Muistoja, pölyä ja koimyrkkyä. Do you remember?



Miten niin täällä muka haisee? Itse te haisette ihan omituiselle miettii Jytky! (Kuva on lapsenlapsen ottama, kun vierailimme juhannusaattona Mallan ja Esan navetassa:)

Edellisten lisäksi on yksi tuoksu, jota ei voi kohdallani sivuuttaa. Mieluummin tietysti parfyymina kuin litkuna! Tuoksu on tunnetusti ollut Marilynin tavaramerkki, mutta ihailemani Catherine Deneuve ja Nicole Kidman ovat pitäneet sitä myös suosikkiparfyyminä. Eipä ole vaikea arvata tuoksua, jonka nimi tuli pelkästään siitä, että Coco Chanel ihastui näytepullovitosen tuoksuun. Kuulin nuorena että se vanhojen naisten parfyymi, nyt sekin ongelma on onneksi ohi:)

 

Oikealla puolella kauniisti muotoilussa putelissa on Priscilla Presleyn kunniaksi tehty tuoksu, jonka sain kerran kuopukselta lahjaksi ja se on siinä mielessä yksi rakkaimmista hajusteista.

KESÄ

Makro- ja teema-aineena oli KESÄKUU. Tähän asti se on sujunut koleassa ja varsin sateisessa säässä. Iki-ihanat maidonvalkeat yöt ja varhaisaamujen kirkas kauneus ja lintujen liverrys on kuitenkin koettu täällä Sademaassakin. 

Pölyttäjät ovat vähän hukassa eikä mittariperhosiaan ole juuri näkynyt ja sääsketkin tulivat vasta toissa iltana. Olen hullaantunut juhannuskesän valkoisiin kukkiin: kielot, juhannusruusut, suopursut, syreenit ja omeanankukat poikkeavat raikkaasti ketokukkakimpuista, joita keräilen jo alkukesästä maljakkoon. Kullero on myös yksi kestosuosikki, hääpöydälläni oli aikoinaan vain kaksi takapihalta poimittua kulleroa.

Kotikylän vanhan ajan miljöötä. Lapsuusmaisemista on jäljellä vielä jotakin, vaikka paljon onkin jo hävinnyt ja hävitetty. Himankakylä oli aikoinaan hyvin kaunis kylä. 

Juhannusyön tunnelmaa parhaimmillaan. Suurin älämöly on jo vaiennut ja aurinko on kohta nousemassa. Istut yksin kalliolla ja muistelet elämäsi juhannuksia. Enää et riehu etkä heilu, olet vain hiljaa ja kuuntelet muistoja.

Penkkatie Pyhäjoki

"Kun kesä ihanainen
Taas saapui vuorostaan
Ja nurmi kukkivainen
Kun verhos kaiken maan,
Niin saariin soutelimme
Tai juostiin metsihin
Ja marjaan kiiruhdimme,
Kyll' lysti olikin"

Vuodenajat: Z.Topelius
Suomennos: P. J. Hannikainen
Sävellys: W. A. Mozart

Toivotan onnellista Juhannusviikkoa ja kaunista Mittumaaria kaikille ♥

JUHANNUSKEIJUT

Juhannus ilman keijuja, ruusuja ja syreeneitä ei ole juhannus eikä mikään. Vähän yllättäin keijukaisjuhannus ei ollutkaan pelkästään allekirjoittaneen päähänpisto, vaikka aluksi niin luulinkin. Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet monet muutkin keijujen kanssa Juhannusyönä kaiskanneet etenkin runoilijat:) Lumisade tai pikku pakkanen ei keijukaista haittaa ollenkaan, sillä ne tanssivat harsonkevyesti niin lumihiutaleissa kuin sinisillä usvaniitylläkin ja venevalkamien rantavesissä juhannuskesän maidonvalkeina öinä. 

Mutta yritäppä kuvata niitä pikku ryökäleitä, niin ne pyrähtävät oitis karkuun tai muuttuvat pelkiksi negatiiveiksi, kuten alla olevasta kuvasta voi havaita. Korkeintaan yksi tuhannesta kuvasta onnistuu jotenkuten, mutta senkin keiju valottaa ovelasti pilalle. Sitä, miten ne sen tekevät, ei minulla ole aavistustakaan! Tämäkin kuva näytti kamerassa tosi kauniilta, mutta kun latasin sen koneelle niin ABRACADABRA!  Se hävisi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli vain tämä hailakka vedos.

Klikkaamalla edellistä taikasanaa pääset mustalle niitylle, johon voit taikoa oman kesäkukkaniittysi:)

Joka Juhannus vannon, etten piittaa ampiaisen aivastuksen vertaa näistä ilkikurisista olennoista, mutta silti löydän itseni luuraamasta ruusupuskan juurella tai hortoilemassa kuvalaatikon kanssa keskellä yötä pitkin kukkaniittyjä odottaen ihmettä - sitä, että vielä joskus onnistun vangitsemaan kuvaan sateenkaarisiiven ennenkuin se lehahtaa helisten lentoon:) Ehkä se onnistuu vasta vanhan Juhannuksen aattona. Tai kesäpäivän seisauksen aikoihin, joka sijoittuu tänä vuonna Juhannuspäiväksi:)

Pieni polku salainen viekottaa mua metsän syliin,
luonto kauneuttansa ympärilläni tuhlaa,
en kaipaa muiden seuraan meluisiin kyliin,
olen osa metsänväen juhannuksen juhlaa.

Pajulinnun suruisa laulu sieluani soittaa,
juhannuskeijut ihanimmat niityllä karkeloivat,
oravakin puun latvasta huomioni voittaa,
juhannusta lehdot järvet niityt, salot ja vuoret soivat.

E.A. Wiksten

Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa,

sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.

On korkean korkea taivaankaari

taikaa on täynnä yö mittumaarin.

Eeva Peltonen

Mittymaarja, keito keiju,

hiipii juhannuksen yöllä, suuret silmät unelmoi,

helmet välkyy, soljet soi,

mesikukka välkyy vyöllä

Larin-Kyösti

Koleahko pikkukesä (kevätkesä ennen Juhannusta) ei ole huono enne kesän kannalta, koska ennusteiden mukaan pikkukesä on ison kesän vastakohta. Alkukesän koleutta tosin sotki omituinen helleaalto, joka saattaa hyvinkin sekoittaa vähälumisen kesän ennustetta. Paarmoja ei ole vielä näkynyt, mikä on hyvä enne kesän kannalta sekin. Vilpoisia alkukesän ilmoja eivät entiset ihmiset moittineet ollenkaan, sillä lämpimän toukokuun jälkeen oli oikeastaan hyväkin että oli koleaa, jotta sato sopivasti karaistui "sillä vilu viljan kasvattaa, lämmin terän tekee."

Yhdeksän koivun oksista olen vanhan tavan mukaan taas kerran juhannusvihtani tehnyt. Neitseellisissä nuoruudessa se oli tehokas tapa parantaa naimaonnea, mutta enää sillä ei saa aikaan edes vähäistä mielenkiintoa, soidintanssista puhumattakaan:) Mutta mihinkäs vanha koira tavoistaan pääsee. Juhannuskuusta en ole sentään hommannut, kuten vanhana aikoina tehtiin Pohjanmaalla. Se karsittiin melkein latvaa myöten ja se toimi juhannussalon tavoin, joka on tuttu tapa ainakin Ahvenanmaalla ja Kustavissa. Portaan pielen koivutkin taitavat jäädä kaunistamaan metsämaita.  Alla olevan runon tuomi-sanan kohdalle voisi vaihtaa vaikka syreenit sillä ihmettelen missä päin Suomea tuomi olisi kukkinut juhannuksena, ehkäpä saaristossa?

Heilu keinuni korkealle,

nythän on juhannusilta, mesimarja maistaa

ja tuomi tuoksuu

ja kuulas on taivahan silta!

Toivotan mukavaa, kaunista ja vähälumista Mittumaaria kaikille:)

JUHANNUSTA

Juhannusmuisto vuodelta 1990.

Istun portaallani ja kuuntelen Juhannusta. On siivottu ja väsytetty itseä viikko, enemmäkin, kuten aina ennenkin ennen juhannusta. Nyt saa vain istua hiljaa, muistella menneitä juhannuksia ja olo on kuin lapsena, seesteinen ja selkeä. Ei jaksa surra, vaikka tietää että jossakin soditaan ja joku itkee jossakin, niin itsekäs on ihmisen onni, ei se kysele lupaa, ei auta kärsiviä, on aikansa ja siirtyy sitten jollekin toiselle.

Pullakahvit odottavat heräävää perhettäni. Ilma on mitä ihanin, en muista yhtään näin kaunista juhannusaattoa. Saisinpa istua vielä monta juhannusta tässä, omalla portaallani. Ehkä minä istun vielä sittenkin kun olen jo lähtenyt. Aina Juhannusaattona. Ajatuksena se on viehättävä ja helppo, parempi kuin se, että lakkaisi kokonaan olemasta, kuin ei olisi ikinä ollutkaan. Kristillisen uskon mukaan se ei ole edes mahdollista ja niin minäkin uskon, tosin vajaasti ja heikosti. Tänään haemme koivut portaanpieliin ja käymme Himangalla. Äiti odottaa ja isä on hakenut takuulla kamalan rumat karahkat kaiteisiin:) 

Tästä löytämästäni paperilappumuistosta on vierähtänyt jo vuosia, eikä minua enää odoteta Juhannukseksi kotiin. Juhannuskoivut  koristavat yksiöni takapihaa, joten niitäkään ei  tarvitse hakea ja portaani on vaihtunut terassiin, jonka taas valttasin ja siivoilin. Pyöreälle pöydälle pitsiliina, kukkamaljakko, siniset rottinkituolit  ja puhdas matto terassille riittävät juhannukseeni niin minulle kuin siileillekin. Lapsenlapsi on ekstraa, ukko ja koira odottavat vielä lupaa:)
                                                         

Vanha kansa puhui juhannusviikon pesäpäivistä, joilla he viittasivat lyhyiden öiden tuomiin pitkiin päiviin, joiden myötä aurinko saavutti pesänsä. Kesäpäiväseisauksen jälkeen se siirtyi vaihtorooliin ja alkoi taas pikkuhiljaa pidentää ja hämärtää öitä. Tänä vuonna tuo kesäpäivän seisomus sattuu juhannusaatoksi, joka on nyt pari päivää aiemmin kuin entivanhanen juhannusaatto.

Juhannusta juhlittiin ennen kiinteästi 24.6. viikonpäivistä riippumatta aina vuoteen 1955 asti. Juhannusaatto oli aina 23. päivä kesäkuuta jolloin Ukon maljoja kallisteltiin siihen tahtiin, että kirkonmiehet katsoivat aiheelliseksi puuttua kansan pakanalliseen juopotteluun ja muuttaa juhlan luonnetta vähän uskonnollisempaan suuntaan. Tähän hätään tipahti Johannes Kastajan irtopää kuin tilauksesta, mutta eipä hänkään mahtanut pirunkuselle ja nautintoaineille yhtään mitään. Taikauskosta kansa ei suostunut heti luopumaan, eivätkä keijut ja haltijat jättäneetkään kansaa pulaan. Vielä nytkin he nostattavat sumun järven selälle ja usvat kukkaniityille. Niiden suojassa ne hiipivät lähelle nukkuvia ihmisiä, minkä vuoksi ei kannata mittumaarina nukahtaa ollenkaan:)

Eihän juhannusyö toki olekkaan nukkumista varten ja ellei parempaa tekemistä keksi, voi rynnätä metsään ja kytätä hullunkiilto silmissä Kuolleenkouran kukintaa tai hyytävän hienoja aarnivalkeita. Tarina kertoo, että Sananjalka kukkii vain Juhannusyönä ja pudottaa siemenensä samantien. Tämä taikasiemen tuo kantajalleen sellaisen mahdin, ettei ruosteita ja homeita aarteistaan polttavat Haltijatkaan mahda sille mitään. Polku odottaa ja sananjalka kukkii kohta, joko lähdetään?

Lemmenkipeät naisihmiset repivät yhdeksän koivun oksista vihtavärkkejä, voimistavat niitä lemmenyrteillä, loitsuilla ja kukilla juhannussaunassa. Ja ellei tämä tuota tulosta, niin ehkä he tekivät kuten me tyttöjen kanssa toissa juhannuksena kun innostuimme ryöhimään alasti erään ökyisännän ruispellossa. Suosittelen, sillä saimme heti seuraamme salskeita sinitakkeja, tosin niitä oli vain kaksi, joten tappeluhan niistäkin tuli:)

Juhannukseen kuuluvat tietysti sauna, laituri ja vesihiiden salainen maailma. Ylläolevan kuvan otin siskon laiturilta viime kesänä syntymäpaikkani lähistöltä ja sinnehän se mieli monesti palaa.

Entisinä aikoina paimenet tekivät juhannusliuhtoja lehmien sarviin kieloista ja kaisloista, niin että Mustikin ja Muurikin piti osata ihan sokkona kotiin, mutta luultavasti he kuitenkin salaa vähän luurasivat kaislojen raosta viedäkseen taikahommat kunnialla kotiniitylle. Oma juhannusliuhtani kääntyi seppeleeksi, kuten niin monet muutkin apila- ja kukkaseppeleet, joita on tullut väkerrettyä pellonpientareella pikkutytöstä asti. Siitä pälkähtikin päähäni, että juhannustunnelman ja toivotuksen lisäksi se voisi olla samalla vastaus kesäiseen mandala-haasteeseen.

Tämän taikaliuhdan myötä toivotan Sinulle kaunista ja heleää mettumaaria;)


P.s. Anonyymi huomautti allekirjoittaneen järkyttävästä  KARDINAALI munauksesta, joten tulkoot se oikaistuksi: Juhannusjuhla ei todellakaan ole Johannes Kastajan muistojuhla, vaan syntymäjuhla! Minkäs sille mahtaa että irtopäät lentelevät mihin sattuu kun meikäinen innostuu:)

PÖRINÄÄ TERASSILLA

Kesän korvalla ahkeroi Neiti Ampiainenpampiainen kauniin pyöreää pesää ilman rakennuslupaa ulkovarastoni takaseinään. Törkeää ja täysin laitonta toimintaa, johon ei ollut muuta lääkettä kuin armoton vastaisku, jolla pesä tuhottiin. Ampiaiset kiukuttelivat ja kiroilivat pitkän aikaa jälkeenpäin, mutta minäpä en välittänyt niistä tuontaivaallista, sillä touhusin hullun tavoin terassin siivouksessa ja varaston siivouksessa. Eräänä päivänä vilkaisin ohimennen oven yläpuolelle. Siellä se oli jälleen! Hieno rakennelma, jossa hääri ainakin kymmenen ampiaista. Onnistuneesti sain vangituksi kuvaan vain tämän rakennelmia tarkastavan Amp-insinöörin vatupasseineen. Hän oli täysin keskittynyt työhönsä. Toiset kuvat olivat epätarkkoja, joko niin, että zoomaus teki niistä epäselviä, tai käsi tärähti tai välillä jopa tutisi:) Olen luullut aina että kuningatar rakentaa pesän alunperin ihan yksin. Kyseessä on tuiki tavallinen suomalaisversio Vespula vulgaris-ampiaislajista. Siinä missä sammakko ja siili inhosivat syvästi terassin siivousta ja vernissa-öljy-coctaelin tuoksua, ampiaiset ilmeisesti vain innostuivat siitä juhannuksen myötä. Kuten muuten minäkin:)

Nämä eunukkiampiaiset vai mitä nyt lienevätkään työläishanttabuleja - jotka pörisevät päättömän ihastuneina kuningattaren ympärillä - olivat suhteellisen rauhallisia. Niille saattoi huoletta huiskaista järkeä kalloon ilman sen suurempaa sensaatiota. Tämäkin pesä olisi kannattanut hävittää jo tässä vaiheessa:(

Jostakin hassusta syystä minua kuitenkin säälitti hävittää näin hieno pesä, toisaalta taka-ajatuksena saattoi olla sekin, että filmaan toimintaa ennen sen hävittämistä. Tässä vaiheessa vaatimaton pesän tekele on kuitenkin vielä täysin  huomaamatta ja joku hössäke häärää terassilla mielessään tuleva ikkunoiden pesu ja juhannuskeiton keittäminen, joista viimemainittu oli ensimmäinen kerta elämässäni. Keitin sen kaupantätin Vanhanajan maidosta ja monien kommervenkkien jälkeen keitto onnistuikin yli odotusten. Hera punasteli sopivasti jo kuuden tunnin jälkeen ja sain sattumiakin mukaan turhasta alkustressistä huolimatta.

Ja kohta koittikin kaunis ja aurinkoinen mittumaari, joten kyllä se raataminen auttaa aina:) Tässä juhannusvihtojen tekoa terassilla yhdessä keijutytön kanssa. Keräsimme koivunoksat miljoonien sääskien avustamana illalla koiralenkillä, kuten ne pakolliset 7 taikakukkaakin tyynyn alle juhannuskeijujen nostattaman usvan keskellä :) 

Loppukevennyksenä tarjoan ampparivideon. Jostakin syystä en ole näin läheltä niitä koskaan kuvannut. Ampiaisenpisto on edelleenkin oman kipukynnyksen rajamailla, mutta jälkeenpäin tuleva olotila on kuitenkin huomattavasti paljon kurjempi. Nyt vältyin siltä hiuksenhienosti, kiitos suhteellisen kiltin Bodyguardin:) Vastoin yleistä luuloa, ampianen ei suinkaan kuole pistokseen, jos se säilyttää piikkinsä, toisin kuin Maija-mehiläinen. Ampiaisenpiston ensiapuna toimii kylmäpakkaus, kyytabletti ja särkylääke. Käsikaupan antihistamiinia voi ottaa saman tien, ellei omaa reseptiä ole määrätty esimerkiksi siitepölyallergian vuoksi.

Tässä vaarallisen pisteliäs rouva Kunigatar häärii syötellen tulevia jälkeläisiään, joista kehittyvät kesän myötä pesän todelliset työläiset. Koiraat (kuhnurit) ja uudet kuningattaret syntyvät vasta loppukesällä. Vain Rouva Kunigatar talvehtii ja muut kuolevat talven tullen, joten pesäkin on yleensä  yksivuotinen.

Filmaus tehtiin lainavehkeellä, ohjaus ja kuvaus by Mustis, editointi Gentleman.

Huomasin 21.7.2014 ettei ampparivideo enää toiminut. Syytä siihen en ymmärrä, joten latasin raakaversion, mikä oli vielä oli tallessa. Siitä puuttuu tekstitys etc mitkä olin filmiin alunperin suunnitellut.

MITTUMAARI

Kohta on jälleen juhla ja juhannus ja mittumaari täynnä kesäyön taikaa. Ennen muinoin miehenkipeät tyttäret pyörivät yöttömänä yönä alasti ohrapelloissa tai rypivät jonkun kauhavalaisisännän pottupellot kuralle:) Toiset tyytyivät kurkkimaan virsikirja tai yrttiliuhta kädessä naapurin kaivoon, mittaillen enemmänkin unelmiaan kuin mahdollista veden vähyyttä. Nykytytöt nakuilevat aivan muista syistä, vaikka perimmäinen tarkoitus onkin sama. Lemmenleikki ja hetken huuma:)

Juhannusyön hurmaavat tyttäret ja ihanat neidot muuttuvat yhdessä hujauksessa naimakaupan tai avoliiton myötä kurjiksi ämmän käppyröiksi ja kärtymakkara noita-akoiksi, joita miesrukka joutuu silmät päästä häveten taluttelemaann pitkin kyliä ja ulkomaan hiekkarantoja. Surkea olisi miehen kohtalo ellei olisi Thaimaan kaltaista taivasmaata ja kauniita pieniä nukketyttöjä. Käytännöllisen kokoisina, pieniruokaisina, vähän tilaa vievinä ja palvelusalttiina he ovat mitä mainion vaihtoehto ikävän vaimon korvikkeeksi:) Ehkäpä jopa vaimoksi. Myös monet peräkammarin pojat ovat löytäneet elämän sulostuttajan kauniista ja ahkerista thaitytöstä.

Monet sielut tämä huumaava juhannustaika vei mukanaan meren äärelle tai järven rannalle ihailemaan keijujen nostattamaa yöllistä sumua veden yllä. Jossakin kukkuu käki ja salmen yli kantautuu kuikan huuto. Mieli on kevyt ja tyyni kuin järvenselkää soutava aurinko, joka heittelee viimeisiä kipinäverkkoja veteen. Aiemmin illalla kuulunut iloinen melu ja musiikki on vaiennut. Rauhan ja hiljaisuuden takaa kuulet kaiken selvemmin. Tiedät, että lehdossa kukkii sananjalka, joka odottaa Sinua jota eivät Pikkuväen häijyys tai oudot kulkijat voi peloittaa sen kummemmin kuin suolla hehkuvat aarnivalkeatkaan. Taikayön aikakuilu nielaisee Sinut sekunnissa satojen vuosien taakse.

"Seison oudolla pihalla ja katson tanssivia tyttöjä. Vihreä mekkoni ei sovi ollenkaan tähän aikaan tai paikkaan. Kesken piirileikin kaikki pysähtyvät ja katsovat minua. Juhannussalon kauniit köynnöksetkin odottavat hiljaa ja liikahtamatta paikallaan. Hiukseni pyyhkivät kapeita ketunkasvojani kun tuuli nousee. Äkkiä joku huutaa Ation ja osoittaa minua.
- Ation! Ation, huutavat kaikki kauhuissaan
Piirrän koivunoksalla jotenkin tutulta kuulostavan sanan multaan a-t-i-o-n ... noita. Tulen loimotus häikäisee silmiäni ja piiri tihenee. Kohotan käteni ja mutisen ikivanhat usvan nostatussanat - sanat, jotka ovat tuoneet voiton vihollisista jo satoja vuosia sitten.
- Seis tyttö, nyt et katoa mihinkään, karjaisee Warrior, unieni soturi sumun keskeltä. Seison laiturilla ja katson usvaa, joka omituisesti hajoaa kutsuhuutojen myötä."
- Tuolla se höppänä taas haaveilee, nauraa joku. Ala jo tulla!
Hyvästi keijukaiset ja sananjalat. Poimin rannalta seitsemän kukkaa ja kiiruhdan muiden luo. Salaa piiloitan kukat tyynyni alle. Valvon vielä kauan kun muut jo sammuvat ja kun viimein nukahdan, kuljen lapsuuteni koivumetsään isän kanssa. Hän nitkuttaa oksasta oikeaoppisen siteen ja neuvoo miten oksat kiepautetaan limittäin tiiviisti, nätiksi vihdaksi. Savusaunan ihana tuoksu jää pysyväksi muistijäljeksi lapsen mieleen kuin Juhannuspäivänä kallion kolossa nokipannulla keitetty merivesikahvikin. Vastatervatussa veneessä haisevat alkukesän pyydetyt kalat ja pesusta huolimatta veneenlaidoissa kimaltelevat kalansuomujen pienet sateenkaaret. Monet muistoni ottavat vauhtia lapsuuden ainutkertaisista kokemuksista, jolloin kaikki oli uutta, outoa ja ihmeellistä, toisin kuin vanhempana, jolloin kokemukset ja muistot kuormittavat jo mieltä. Deja vu-tunne selittyy kuulemma sillä, että yhdistelet makuja, hajuja ja tunteita aiemmin koettuun, eikä molemminpuolinen aivotoimintasi pysty käsittelemään niitä preesens-muodossa, sillä toinen puoliskosi on toista hitaampi, joten toiston tunne saattaa syntyä myös siitä.

Juuri Juhannuksena koen usein, että olen elänyt tämän hetken ennenkin. Ehkä se johtuu siitä että siinä toistuvat samat asiat, mitkä ovat toistuneet jo vuosikymmeniä. Kerään juhlapöytääni luonnonkukat, sidon juhannusvastan verannalla, haistan ja maistan juhannuksen. Muistelen miten juhannusheraa varten haettiin maito pänikkäkärryillä tien takaa Mansikalta. Miten pihapatani kukat kukkivat ja elämänlanka kiipesi kilpaa humalan kanssa kuistin sivulla. Miten juhannusruusut ja norjanangervot vielä kukkivat pohjoisen seinustalla kun haimme yhdessä miehen ja lasten kanssa juhannuskoivut. Tajusin silloin että olin onnellinen, mutta minulla oli aina niin kiire, etten ehtinyt ikinä nauttia siitä niin kuin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt.

Nyt teen jälleen kerran muuttoa ja siinä yhteydessä remonttia. En saanutkaan haaveilemaani juhannusta vielä uuteen asuntoon. Omenapuun ostin ajoissa ja se kukkikin jo ennen istutusta. Viime juhannuksena olin Tampereella hotellihuoneessa aattoaamuna kello neljä ja odotin jatkokyytiä kohti Taivassalon ihanaa saaristoa. Tänä juhannuksena suuntaan järven rannalle kuuntelemaan kuikan huutoa rantasaunan terassille ja melkeinpä jo tunnen koivuvastojen juhannustuoksun. Ainakin näen Mosku-poikani nauravan naaman ja olen hetken onnellinen. Olen iloinen myös siitä, että sillä on elämässä nyt uusi, luotettava Ihminen ja hyvä koti loppuelämäksi! Se lienee koiraihmisen suurin onni.

Juhannusviikkoa edeltävänä lauantai-iltana koin juhannuksen jo etukäteen katsellessani keijutyttöni (ensimmäinen lapsenlapseni) kulkemista Moskun kanssa yli kukkivan niityn. Tajusin taas kipeästi onnen ja osasin taas nauttia siitä. Tunne oli melkein sama kuin aiemmin illalla ystävän tarjotessa minulle keittämäänsä Juhannuskeittoa eli punaista heraa. Ennen vanhaan tyttärien sulhasmiehet saattoivat katsoa tytön varallisuutta ja anteliaisuutta juhannusheran väristä eli siitä, oliko hän raskinut reippaasti maitoa käyttää ja keiton punaiseksi keittää:)

Nuorena en tykännyt koko herkusta, mutta kun anoppi sitä vuosikymmenet keitteli, niin pikkuhiljaa se alkoi kuulua myös omaan mittumaariin ja juhannustunnelmaan. Juhannuskeittoa sain ystävältä tuliaiseksi kotipakettiinkin. Sen jälkeen kävin hautausmaalla pikimmiten kastelemassa ruusut. Ilta oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä vähän yllättäin tajusin että pihlajat olivat jo kukkineet, kun taas eriväriset syreenit tuoksuivat ja kukoistivat täydessä kukassa yhdessä hautojen ruusujen ja orvokkien kanssa. Hiljaisuus ja rauha kutsuivat minua jäämään, vaikka kiire painoi jo päälle. Yritin turhaan varastaa hautausmaan rauhaa ja kesäillan pysähtynyttä tunnelmaa mukaani. Miten kiva olisikaan, jos voisi juhannuskeiton tavoin sulkea rauhaa ja kauneutta pakasterasiaan ja ottaa sitä sieltä kun tarvitsee... Ehkä juhannus otti -taas kerran- kohdallani varaslähdön ja juoksi varsinaisen Juhannuksen ohi! Ainakin maidonvalkeat ja uskomattoman kauniit alkukesän yöt ovat menneet surullisen nopeasti ohi, sillä aikani on mennyt niitä haaskatessa, miettiessäni vain remonttia ja muuttoa:(

Juhannusaatto muuttui  nykyiselle liikkuvalle paikalleen Armon vuonna 1955 eli 20 - 26.6 päivien viikonloppuun. Juhannus jota kirkollisesti juhlitaan Johannes Kastajan syntymän vuoksi, oli ennen kiinteästi 24.6. ja parasta siinä oli tietenkin iki-ihana aatto, joka oli täynnä perhosen keveää odotusta. Kaikki kuviteltu ja mukava oli vielä edessäpäin aivan toisin kuin tämän juhannusmorsiamen naamasta voisi päätellä. Tästä hetkestä on tänään tasan 34 vuotta.

Morsiamen tulevat juhannukset olivat enimmäkseen täynnä iloa ja valoa - varsinkin silloin kun lapset olivat vielä pieniä. Sieltä löytyy myös railakasta menoa rantakalliolla illasta aamunkoittoon kun hoilasimme Norjalaista villapaitaa kitaran säestyksellä ja ainakin kerran sukelsin ei-norjalainen-villapaita päälläni hakemaan mieheni uutta kenkää merestä, jonne hän sen nakkasi, ne kun olivat kuulemma kalliolla liian liukkaat:) Ja aivan kuten aikoinaan omani, ajoittuivat myös lasteni ja  kummilasteni rippijuhlat rauhoittavasti juhannukseen. Lapsenlapsen ammanakin olimme erään juhannusyön. Yö oli mahdottoman kaunis, eikä lasta nukuttanut ollenkaan, joten veimme hänet ulos ihailemaan keskiyön taikaa. Siellä se konttasi nurmikolla ja nauroi. Onnen aikojen jälkeen elämääni on tullut monta suurta surua ja yksinäisyyttä, joka tuo pitkäksi aikaa turhaa kaipausta eiliseen, siihen mikä ei enää koskaan palaa. Varjot kulkevat raskaina ja pitkään mukanasi, mutta ehkä vielä joskus tulee se päivä, jolloin huomaat seisovasi auringossa ja sydämesi muistaa unohtuneet laulusi. Elät tässä ja nyt.
Kaunista, kaihoisaa ja iloista Mittumaaria Sinulle:)

Ylin kuva Martta Wendelin, seuraava Flower fairies of the trees ( Mary Barker) ja alin keijukuva Mr Google, koira ja morsmaikku omia.