torstai 23. kesäkuuta 2011

MITTUMAARI

Kohta on jalleen juhla ja juhannus, mittumaari täynnä kesäyön taikaa ja päättömästi kirmailevia miehettäriä. Ennen miehenkipeät tyttäret tyytyivät pyörimään yöttömänä yönä alasti ohrapelloissa tai rypemään jonkun kauhavalaisisännän pottupellot kuralle:) Toiset tyytyivät kurkkimaan virsikirja tai yrttiliuhta kädessä naapurin kaivoon, mittaillen enemmänkin unelmiaan kuin mahdollista veden vähyyttä. Nykytytöt nakuilevat aivan muista syistä, vaikka perimmäinen tarkoitus ehkä onkin sama. Lemmenleikki ja hetken huuma:)

Juhannusyön hurmaavat tyttäret ja ihanat neidot muuttuvat yhdessä hujauksessa naimakaupan tai avoliiton myötä kurjiksi ämmän käppyröiksi ja kärtymakkara noita-akoiksi, joita miesrukka joutuu silmät päästä häveten taluttamaan pitkin kyliä ja ulkomaan hiekkarantoja. Surkea olisi miehen kohtalo, ellei olisi Thaimaan kaltaista taivasmaata ja kauniita pieniä nukketyttöjä. Käytännöllisen kokoisina, pikkuruokaisina, vähän tilaa vievinä ja palvelusalttiina he ovat mitä mainion vaihtoehto  ikävän vaimon korvikkeeksi. Ehkäpä jopa vaimoksi. Myös monet peräkammarin pojat ovat löytäneet elämän sulostuttajan kauniista ja ahkerista thaitytöstä.

Monet sielut tämä huumaava juhannustaika vei mukanaan meren äärelle tai järvenrannalle saunomaan ja ihailemaan keijujen nostattamaa yöllistä sumua veden yllä. Jossakin kukkuu käki ja salmen yli kantautuu kuikan huuto. Mieli on kevyt ja tyyni kuin järvenselkää soutava aurinko, joka heittelee huvikseen kipinäverkkoja veteen. Aiemmin illalla kuulunut iloinen melu ja musiikki on jo vaiennut. Rauhan ja hiljaisuuden takaa kuulet kaiken selvemmin. Tiedät, että lehdossa kukkii sananjalka, joka odottaa Sinua, jota eivät Pikkuväen häijyys tai oudot kulkijat voi peloittaa sen kummemmin kuin suolla hehkuvat aarnivalkeatkaan. Taikayön aikakuilu nielaisee Sinut sekunnissa satojen vuosien taakse...


"Seison oudolla pihalla ja katson tanssivia tyttöjä. Vihreä mekkoni ei sovi ollenkaan tähän aikaan tai paikkaan. Kesken piirileikin kaikki pysähtyvät ja katsovat minua. Juhannussalon kauniit köynnöksetkin odottavat hiljaa ja liikahtamatta paikallaan. Hiukseni pyyhkivät kapeita ketunkasvojani kun tuuli nousee. Äkkiä joku huutaa Ation ja osoittaa minua.
- Ation! Ation, huutavat kaikki kauhuissaan
Piirrän koivunoksalla omituisesti tutulta kuulostavan sanan multaan a-t-i-o-n ... noita. Tulen loimotus häikäisee silmiäni ja piiri tihenee. Kohotan käteni ja mutisen ikivanhat usvan nostatussanat - sanat, jotka ovat tuoneet voiton vihollisista jo satoja vuosia sitten.

- Seis tyttö, nyt et katoa mihinkään, karjaisee Warrior, unieni soturi sumun keskeltä. Seison laiturilla ja katson usvaa, joka omituisesti hajoaa kutsuhuutojen myötä."
- Tuolla se höppänä taas haaveilee, nauraa joku. Ala jo tulla!
Hyvästi keijukaiset ja sananjalat. Poimin rannalta seitsemän kukkaa ja kiiruhdan muiden luo. Salaa piiloitan kukat tyynyni alle. Valvon vielä kauan kun muut jo sammuvat ja kun viimein nukahdan, kuljen lapsuuteni koivumetsään isän kanssa. Hän nitkuttaa oksasta oikeaoppisen siteen ja neuvoo miten oksat kiepautetaan limittäin ja tiiviisti nätiksi vihdaksi. Savusaunan ihana tuoksu jää pysyväksi muistijäljeksi lapsen mieleeni. Samoin Juhannuspäivänä kallion kolossa nokipannulla keitetty merivesikahvikin. Vastatervatussa veneessä haisevat alkukesän pyydetyt kalat ja pesusta huolimatta veneenlaidoissa kimaltelevat kalansuomujen pienet sateenkaaret. Monet muistoni ottavat vauhtia lapsuuden ainutkertaisista kokemuksista, jolloin kaikki oli uutta, outoa ja ihmeellistä, toisin kuin nyt vanhempana, jolloin kokemukset ja muistot kuormittavat jo mieltä. Deja vu-tunne selittyy monesti sillä, että yhdistelet makuja, hajuja ja tunteita aiemmin koettuun, eikä molemminpuolinen aivotoimintasi pysty käsittelemään niitä preesens-muodossa, koska toinen puoliskosi on toista hitaampi, joten toiston tunne saattaa syntyä myös siitä.

Juuri Juhannuksena koen usein, että olen elänyt tämän hetken ennenkin Ehkä se johtuu siitä että siinä toistuvat samat asiat, mitkä ovat toistuneet jo vuosikymmeniä. Kerään juhlapöytääni luonnonkukat, sidon juhannusvastan verannalla, haistan ja maistan juhannuksen. Muistelen miten juhannusheraa varten haettiin maito pänikkäkärryillä tien takaa Mansikalta. Miten pihapatani kukat kukkivat ja elämänlanka kiipesi kilpaa humalan kanssa kuistin sivulla. Miten juhannusruusut ja norjanangervot vielä kukkivat pohjoisen seinustalla kun haimme yhdessä miehen ja lasten kanssa juhannuskoivut. Tajusin silloin että olin onnellinen, mutta minulla oli aina niin kiire, etten ehtinyt ikinä nauttia siitä niin kuin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt.

Nyt teen jälleen kerran muuttoa ja siinä yhteydessä remonttia. En saanutkaan haaveilemaani juhannusta vielä uuteen asuntoon. Omenapuun ostin ajoissa ja se höppänä kukki jo ennen istutusta. Viime juhannuksena olin Tampereella hotellihuoneessa aattoaamuna kello neljä ja odotin jatkokyytiä kohti Taivassalon ihanaa saaristoa. Tänä juhannuksena suuntaan järven rannalle kuuntelemaan kuikan huutoa rantasaunan terassille ja melkein jo tunnen koivuvastojen juhannustuoksun. Ainakin näen Mosku-poikani nauravan naaman ja olen hetken onnellinen. Olen iloinen myös siitä, että sillä on elämässä uusi, luotettava Ihminen ja hyvä koti loppuelämäksi. Se lienee koiraihmisen suurin onni.

Juhannusviikkoa edeltävänä lauantai-iltana koin juhannuksen jo etukäteen katsellessani keijutyttöni (ensimmäinen lapsenlapseni) kulkemista Moskun kanssa yli kukkivan pellon. Tajusin taas kipeästi onnen ja osasin viimeinkin nauttia siitä.Tunne oli melkein sama kuin aiemmin illalla, ystävän tarjotessa minulle keittämäänsä Juhannuskeittoa eli punaista heraa. Ennen muinoin tyttöjen sulhasmiehet saattoivat katsoa tytön varallisuutta ja anteliaisuutta juurikin keiton väristä eli siitä, oliko hän raskinut reippaasti maitoa käyttää ja keiton punaiseksi keittää:)

Nuorena en tykännyt koko herkusta, mutta kun anoppi sitä vuosikymmenet keitteli, niin pikkuhiljaa se alkoi kuulua mittumaariin ja juhannustunnelmaan. Juhannuskeittoa sain vielä tuliaiseksi kotipakettiinkin. Sen jälkeen kävin hautausmaalla pikimmiten kastelemassa ruusut. Ilta oli tosi kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä vähän yllättäin tajusin että pihlajat olivat jo kukkineet, kun taas eriväriset syreenit tuoksuivat ja kukoistivat täydessä kukassa yhdessä hautojen ruusujen ja orvokkien kanssa. Hiljaisuus ja rauha kutsuivat minua vielä jäämään, vaikka kiire painoi jo päälle. Yritin turhaan varastaa hautausmaan rauhaa ja kesäillan pysähtynyttä tunnelmaa mukaani. Miten kiva olisikaan, jos voisi juhannuskeiton tavoin sulkea rauhaa ja kauneutta pakasterasiaan ja ottaa sitä sieltä kun tarvitsee... Ehkä juhannus otti taas kerran kohdallani varaslähdön ja juoksi varsinaisen Juhannuksen ohi? Ainakin maidonvalkeat ja uskomattoman kauniit alkukesän yöt ovat menneet surullisen nopeasti ohi, sillä aikani on mennyt niitä haaskatessa, miettiessäni vain remonttia ja muuttoa:(



Juhannusaatto muuttui  nykyiselle liikkuvalle paikalleen Armon vuonna 1955 eli 20 - 26.6 päivien viikonloppuun. Juhannus jota kirkollisesti juhlitaan Johannes Kastajan syntymän vuoksi, oli ennen kiinteästi 24.6. ja parasta siinä oli tietenkin iki-ihana aatto, joka oli täynnä perhosen keveää odotusta. Kaikki kuviteltu ja mukava oli vielä edessäpäin aivan toisin kuin tämän juhannusmorsiamen naamasta voisi päätellä. Tästä hetkestä on tänään tasan 34 vuotta.

Morsiamen tulevat juhannukset olivat enimmäkseen täynnä iloa ja valoa - varsinkin silloin kun lapset olivat vielä pieniä. Sieltä löytyy myös railakasta menoa rantakalliolla illasta aamunkoittoon kun hoilasimme Norjalaista villapaitaa kitaran säestyksellä ja ainakin kerran sukelsin ei-norjalainen-villapaita päälläni hakemaan mieheni uutta kenkää merestä, jonne hän sen nakkasi, ne kun olivat kuulemma kalliolla liian liukkaat:) Ja aivan kuten aikoinaan omani, ajoittuivat myös lasteni ja  kummilasteni rippijuhlat rauhoittavasti juhannukseen. Lapsenlapsen ammanakin olimme erään juhannusyön. Yö oli mahdottoman kaunis, eikä lasta nukuttanut ollenkaan, joten veimme hänet ulos ihailemaan keskiyön taikaa. Siellä se konttasi nurmikolla ja nauroi. Onnen aikojen jälkeen elämääni on tullut monta suurta surua ja yksinäisyyttä, joka tuo pitkäksi aikaa turhaa kaipausta eiliseen, siihen mikä ei enää koskaan palaa. Varjot kulkevat raskaina ja pitkään mukanasi, mutta ehkä vielä joskus tulee se päivä, jolloin huomaat seisovasi auringossa ja sydämesi muistaa unohtuneet laulusi. Elät tässä ja nyt.

Kaunista, kaihoisaa ja iloista Mittumaaria Sinulle:)

Ylin kuva Martta Wendelin, seuraava Flower fairies of the trees ( Mary Barker) ja alin keijukuva Mr Google, koira ja morsmaikku omia.

24 kommenttia:

  1. Onnen tytölle hauskaa ja muistorikasta Juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Minulle juhannusjuhla on ilon ja surunaikaa. Esim:-Synttärijuhlat veljellä ynnä perheen kissalla, mutta myös isäni matka tuonelaan 24.6. Eli hyvin ristiriitaiset ovat "yleensä" fiilikset tätä kesän juhlaa pohtiessa..

    VastaaPoista
  3. Mustis ystäväin..ihana oli lukea tarinaasi. Oikein lämpöisiä Juhannus toivotuksia täältä Espoosta Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kiitti!
    Kiinnostava tarina
    uskomuksista.
    Nämä nykyiset Juhannukset tuovat mieleen ,niitä olleita ja menneitä..niitä "parempia" keskikesän juhlia.

    Hauskaa Juhannusta !

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia valde, toivon että omakin juhannuksesi sujui yhtä mukavasti, luontokuvia on ainakin tiedossa kuhan saan ne galleriaan:)

    VastaaPoista
  6. Nämä juhla-ajat eivät kysele iloja eivätkä suruja Bean ja jotenkin ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Itselläni esimerkiksi Uuteen vuoteen ja vappuun sekoittuu surua ja hautajaisia ja nehän mielletään yleensä hulvattomiksi "ilojuhliksi"? Ristiriitaisuuksista huolimatta toivotan oikein hyvää juhannuksen jatkumista Sinulle...

    VastaaPoista
  7. Kiva että edes Sinä havahduit unikko... aika hiljaista taitaa tuolla kasan puolella olla? En ole kyllä itsekään sinne suuremmasti ehtinyt, mutta ehdeinpä vielä toivotella Sinulle mukavaa juhlan jatkoa:)

    VastaaPoista
  8. Mukava kuulla Vikke ja näinhän se taitaa olla, että ne paremmat juhannukset ovat monesti vain ajatuksissa ja muistoissa, tosin itselläni oli nytkin ihan kiva juhannus kuten oli viime vuonnakin, mutta olihan siinä välissä monta ankeaa ja yksinäisiäkin juhannusta. Toivon oikein hyvää ja aurinkoista kesän jatkoa Sinulle Vikke ikäänkuin tämän juhannuksen vastapainoksi...

    VastaaPoista
  9. Olet ahkeroinut kiinnostavan juhannusblokin.
    Vasta juhannnuksen jo mentyä sunnuntain puolella luen tätä Sinunkin tekstiäsi syystä, että tahallaan pidin koneen kiinni pari päivää.
    Lienet? itse ollut juhannusmorsian ja muistatko vielä, mitä kuvassa mietit:)

    Tänä juhannusaattona olikin ihmeen kaunis ilma, vaikka muuta luulin.
    Kaipa niitä kauniita, kaihoisia ja iloisiakin päiviä on tulossa näin juhannuksen jälkeenkin, siihen uskokaamme!

    VastaaPoista
  10. Mustis...havahduin..yksin ollessa kun on aikaa...nyt minä vuorostani.... Sain ison projektin valmiiksi,niinkuin kerroin blogissani.. sain viimein sinnekin jotain raapustettua.
    Hyvää sunnuntai päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kysymästä Rip, olin aattomorsian en siis ihan "oikeaoppinen" juhannusmorsian ja muistan kyllä mitä ajattelin eli ihan sitä samaa mitä kuvastakin voi ehkä päätellä: Voi että väsyttää, lähtekää jo kaikki kotiin...:) Kuva on otettu salaa, kun istahdin veljeni ja lapsuuden ystäväni viereen ja "relasin".

    Hienoa että pidit juhannusvapaata koneelta, itse kurkistelin lainakoneella juhannuksenakin, vaikka ei olisi tarvinnut eikä millään ehtinyt:)Ehkä pidän taukoa sitten myöhemmin - ihan pakostakin ja nythän se kesä vasta alkaa, joten tottakai niitä kaihoisan kauniita iltoja ja riemukkaita kesäpäiviä vielä riittää?

    VastaaPoista
  12. Pitääpä oogata unikko, mitä olet saanut aikaan:)

    VastaaPoista
  13. Upean monisäikeinen Juhannustarina. Ensimmäisiä kappaleita lukiessani repesin aivan sekaiseksi, kissatkin siinä sivussa lentelivät kauhusta ympäri kotia. Vähä vähältä kertomus muutti muotoaan, jättäen hulvattoman naurun taakseen, siirtäen lukijan menneeseen ja päätyen lopuksi nykyisyyteen.

    Hienosti rakennettu Juhannuskertomus, kerta kaikkiaan nautin tästä, tosin Juhannuksen jälkeen, mutta mitäs siitä. Hyvät tarinat ovat luettavissa ja vaikuttavat aikaan katsomatta. Kiitos ja pitsien hulmahdus...:)

    VastaaPoista
  14. Mustis, kauniisti kuvailet juhannustunnelman omalla romanttisella tavallasi! Samalla kuin nautin tekstistäsi, muistan yhtäkkiä, etten poiminutkaan seitsemää kukkaa... voi harmin paikka!! ;))

    VastaaPoista
  15. lähes sanattomaksi menin mustis ystäväni.. kaunin hallittu kokonaisuus.. vihreän vesikeijub kohdalla oleva kappale on ihan puhdasta proora runoutta.. tosin koko tarina on kuin satua. mutta totta.. se on parasta kun kaikki on todellisuutta, tuommoista se juhannus on, muistit Johannes Kastajankin,sitä tuskin kovin moni tulee muistaneeksi.. meillä suomessahan tämä juhla on ollut kai oman ikuisuuden keskikesän ja pohjoisen yöttömän yön pääjuhla. aurinko herättelee lemmen kaipuuta ja taikoja tehdään yhä.. minäkin ihan tavan vuoksi kannan koivun oksat oven pielee, tänä vuonna tosin vain sinisiä lemmenkukkia ja valkeita juhannusruusuja...ihanat kuvat , pidin ertyisen paljon se ylin, en eroittanut taiteilijan nimeä, ei kai ollut Rudof Koivu,tai sitten tämä naistaitelija, kun nimi nyt juur ei tuu mieleen.. ja yksi kysymys mustis kulta, kerrotko katrille mitä on se punainen juhannuskeitto.. mitä siinä on? en ihan oikeesti tiedä.. meillä on usein ollut kesäkeittoa, siis kaikkia uuden kesän juureksia, perunaa porkkanaa sipulia, herneitä, ja kermainen maito seassa.. onko se joitain vähän samaa , mikä tekee punaiseksi.. se minua nyt kiinnostaa.. muuripata lettuja on myös paistettu ja niitä oli tänäkin jussina meidän pidoissa, ja perinne juttuna oli suunnistus kilopailu, jossa piti tietää mikä oli rastilla olevan puun nimi.. kävin lenkin läpi ilman kilpailu mielötä, ja olisin tiennyt noin puolet.. Siellä oli niin paljon lehtipuita. kaikenkaikkiaan jussi meni hyvin, karkasin lopulta kotiin mökiltä ja päätin nauttia omasta rauhasta ja valmistua edessä oleviin aikoihin , on tulossa kaikkea ja kaikenlaista.. voikkis .. todella ihana tarina. kiitos mustis.. hermosa:)) mustis...besos besos.. :)))

    VastaaPoista
  16. Koiruuksistani huolimatta tykkään myös kissoista, mutta siitä huolimatta oli mukavaa että tykkäsit pitsit... Ainutlaatuinen kommenttisi sattui silmiini ja ilahdutti jo aiemmin, mutta niin on ollut kiirettä, ettei muka koneelle kunnolla ehdi ja väsykin painaa jo käpälään??

    VastaaPoista
  17. Tämä kukkaperinne on aika kiva Milena, tosin se jäi minultakin väliin:) Kieltämättä romantiikka on lähellä sydäntäni ja etenkin nationalismi tietyin edellytyksin (minkä politiikon maailma minussa menettikään:))enemmän kuin realismin synnyttämät ismit - toisaalta olen näistä ismeistä tietämättömyyteni vuoksi aika vapaa???

    VastaaPoista
  18. Olen ikuinen Wendelinfani aikkis, Koivu on myös suosikkini tottakai, johtuisiko joulusta ja koulukirjoista?

    Kiitän ansiokkaasta kommentistasi ja se punainen juhannuskeitto on pelkästä maidosta juustonjuoksuttimella keitetty maitokeitto, johon tulee maukkaita jonkun mielestä vähän kumimaisia kokkareita:)Niitä kokkareita sitten metsästettiin kilpaa, koska eihän se pelkkä liemi ollut mitään:)

    Vastan sain itsekin tehtyä tänä juhannuksena, tosin vasta juhannuspäivänä:) Muurinpataletut tuovat veden kielelle, samoin kun uudet perunat ja tilli (ei silli)

    VastaaPoista
  19. Juhannus tuli, oli ja meni..

    On 2 juhlaa, punainen ja vihreä, ja ne sijaitsevat pyöreän aikajanan pohjois- ja etelänavoilla. Minusta tuo vihreä on mukavampi, paitsi etten ole kummankaan juhlan fani. Ne menee omalla painollaan ohi vuorollaan.

    Oli muuten kiva kirjoitus taas sinulta.

    Hyvää kesänjatkoa. Viihdy ja nauti, elä ja ole.

    VastaaPoista
  20. Kiitos ihanasta postauksestasi. Lueskelin sen vasta tänään.

    VastaaPoista
  21. Hienosti sanottu orvokki ja ne juhlat ovat liiankin juhlittuja, mutta tulevat kyllä ilman hössötyksiäkin. Ja menevätkin. Jotakin taas yritin juhannusjutuksi tuhertaa. Kiitoksia samoin Sinullekin orvokki, eletään vain päivä ja mieluummin hetki kerrallaan, enempäähän ei voikaan, eikä meillä enempää olekaan?

    VastaaPoista
  22. Kiva kun kävit kaarnikka:) Itsekin hortoilen siellä täällä milloin sattuu ja aina vähän myöhässä ja väsähtäneenä, valokin jututkin ovat katsomatta ja monen muun, kun ei muka ehdi olla koneella, eikä ehkä aina jaksa yökaudet roikkua...

    VastaaPoista
  23. maitokeitto??? Taitaa olla ternimaitoa.. ei kai tuota tavallista punaseksi saa, mustaksi kyllä kun palaa pohjaan.. mustiskeittoa;)

    VastaaPoista
  24. Hei aikkis, kyllä se vain niin on, ternimaidosta tehdään sitten niitä uunijuustoja ja pannukakkuja.. Se juoksutin ja pitkä keittoaika tekee sen, ei saa palaa pohjaan, mutta helposti kai tulee mustiskeittoa, Sinulla aina välähtää:)

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän, kiitos:)