tiistai 6. syyskuuta 2011

HAMMASTA PURREN

"Lukki lukki luuhammas, anna mulle rautahammas" rallattivat lapset heittäessään maitohampaita muurinkoloon. Aivan samoin tein itsekin silloin kultaisella 1960-luvulla, enkä arvannutkaan mihin tämä taika minut vielä kerran nakkaisi.

Olisi pitänyt ajatella tarkasti mitä toivoo, sillä toiveilla on taipumus toteutua. Elämä tarjoilee meille kaikille huikaisevia onnenhetkiä siinä kuin huolten velkomaa arkeakin ja aina välillä itsekukin on mentävä hammastapurren kohti pimeää korpea ja kivistä tietä. Monien arkisten sanontojen takana on yllättävän usein Linnan Tuntematon Sotilas ja niin nytkin, eli ainoa lause, joka tuli elävästi mieleen kun hampaisiini iskettiin kunnon etraushaat oli Koskelan kuolematon viisaus: "Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä:)" Nämä raudat tai oikeastaan telaketjut olisivat kuuluneet hampaisiin jo vähintäänkin 35 vuotta sitten, mutta silloin käskettiin katsoa vain vähemmän peiliin, joka lienee ollutkin ainoa tapa parantaa hirvittävä "ristipurenta" omin hampain. Toinen, pitkään muodin huipulla ollut tapa, olivat ylen ihanat porsliinihampaat, joita monet saivat jo rippilahjaksi, mutta sekin aika oli oikeastaan kulkenut jo ohitseni, joten olin varsinainen tekohampaiden ja oikomisrautojen väliinputoaja.

Vuodet vierivät yksi toisensa jälkeen ja kuunkierrot vaihtuivat yhä kiihtyvällä vauhdilla ja vesi virtasi yhä nopeammin, samalla kun purentani muuttui pikkuhiljaa katastrofaaliseksi paukkeeksi, joka ei Villin Lännen kotoisassa pyssynpaukkeessa häirinnyt juuri ollenkaan, mutta töissä se vähän harmitti jopa hävettikin, varsinkin jos joku leukaili rasvanpuutteesta tai hyikäili pauketta. Purentakisko oli aviomiehen mielestä pelkkä muoti-ilmiö ja kallis hömppäjuttu, joten annoin asian olla, vaikka leukani paukkuminen ärsytti aika ajoin jopa häntä. Pääkipuja tai muitakaan naksumisia en silloin paljon valitellut ja ainahan kaiken voi pistää migreenin tai naistenvaivojen piikkiin, johon muuten mahtuukin sopivasti pahaa mieltä ja rikkiraastettua olotilaa, jota naiset ovat kautta vuosisatojen kokeneet.

Mutta kuten oli ennustettu aikojen alusta, niin minutkin lätkäistiin sitten vihdoin viimein rautoihin. Kauan olin niitä pelännyt ja yhtä kauan niistä haaveillut. Takuuvarmaa on se, ettei pussausintoisia kuumahuulia parveilemalla nyt ympärillä pyöri, jos nyt ei muutenkaan, joten saan ihan rauhassa leikkiä rumaa Bettyä ja teinimeininkiä. Kaksi vuotta raudoissa tuntuu aika pitkältä ajalta, toisaalta elinkautinen olisi vielä pahempi:) Edellisen "kärsimyksen" lisäksi hammasklinikka lahjoitti minulle erikoisbonuksen eli pääsen oman elämäni koekaniiniksi! Kaiken tämän jälkeen mietin usein, että miksi oikeastaan tulin tähän? Selvisin helvetistä päästäkseni suoraan tappolistalle. Eikä minua auta, että monet muutkin joutuvat miettimään ihan samaa, mutta luotan siihen, että hullun tuurilla selvitän tämänkin hienosti kotiin, eikä mitään sen kummempaa ehkä ikinä löydykään. Ja jos löytyy, niin sanon elämälle:
- Ota kädestä kiinni, nyt juostaan ja lujaa! Selvähän se on, että pakomatka on vain elämänmittainen, mutta aion elää sen kuin omani.

LISÄYS: Kuinka ollakaan, onnekkaan sunnuntailapsen tavoin selvisin pelkällä säikähdyksellä, koska hälytys olikin väärä, Tätä en tajua ehkä milloinkaan. Sen verran kovasti se kuitenkin kirpaisi, että juuri tasoitetun elämäni perusturvalaatat rakoilivat tuttuun tapaansa ja kummallinen pimeys tuli öiden lisäksi päiviinkin. Tämä lisäys on tarpeellinen sen vuoksi, ettei joku luule pelkän oikomisen aiheuttaneen edellä kuvattua traumaattista tunnetta:)

FAKTAA: Hampaiden oikomishoito suoritetaan yleensä lapsuus- ja nuoruusiässä, tosin hampaiden oikominen onnistuu myös aikuisena, koska hampaiden luut ovat niinsanottuja kehittymättömiä luita, jotka reagoivat hyvin oikomishoitoon. Ortodontia vaihtelee pituudeltaan 18 kuukaudesta aina 30 kuukauteen asti. Kuntouttavan oikomishoidon edellytyksenä on, että se täyttää tiettyjä purenta etc kriteereitä, joilla ei ole mitään tekemistä esteettisyyden kanssa. Purenta on tärkein ja se että hampaat ylipäätään jossakin kohti edes kohtaavat toisensa. Yksityispuolelle pääsee myös esteettisin perustein maksamalla itse koko lystin. Myös niinsanotut kirkkaat eli näkymättömät monokristallibraketit maksat itse, normaalit kirurgisesta teräksestä valmistetut ovat halvemmat ja näkyvästi myös rumemmat.

Omalla kohdallani jatkuva väärä ja järkyttävä syväpurenta johti viimein vaikean elämäntilanteen ja stressin myötä jatkuvaan bruksaukseen ja sen kautta myös purennan romahtamiseen, joka ajoi minut hammaslääkäriin, jota kautta sain (liian myöhään) viimein lähetteen eteenpäin. Hampaani ovat osaksi niin paikatut että metallin väsyminen lienee seuraava vaihtoehto, mutta ehkä ehdin ennen sitä, tekohampaita ja kuolemaa juuri ja juuri oikoa hampaani ja saada mahdolliset korotukset, kruunutukset etc protetiikan avulla:) Alaleuan laajennuskin sujunee ilman kirurgiaa? Minusta tämä on hieno, mahdottoman kurja ja kuitenkin ainutkertainen juttu tässä taistelussa, jota elämäksi kutsutaan.

Videolla on nuoren kadehdittavan hyvähampaisen brakkelointia ja siinä näkyy mainiosti myös ennen ja jälkeen tilanne, järkyttäviä leuanhalkaisuvideoita en viitsinyt tänne laittaa, vaikka ne lienevätkin hampaiden korjaushoidon arkipäivää nykyään.

EPIGRAMMI: On vain otettava aseensa, lähdettävä taisteluun ja katsottava miten käy, mietti Napoleon aikoinaan. Ei paha miete ollenkaan, katsotaan tuleeko Trafalgaria vai Waterloota:)