"Lukki lukki luuhammas, anna mulle rautahammas" rallattivat lapset heittäessään maitohampaita muurinkoloon. Aivan samoin tein itsekin silloin kultaisella 1960-luvulla, enkä arvannutkaan mihin tämä taika minut vielä kerran nakkaisi.
Olisi pitänyt ajatella tarkasti mitä toivoo, sillä toiveilla on taipumus toteutua. Elämä tarjoilee meille kaikille huikaisevia onnenhetkiä siinä kuin huolten velkomaa arkeakin ja aina välillä itsekukin on mentävä hammastapurren kohti pimeää korpea ja kivistä tietä. Monien arkisten sanontojen takana on yllättävän usein Linnan Tuntematon Sotilas ja niin nytkin, eli ainoa lause, joka tuli elävästi mieleen kun hampaisiini iskettiin kunnon etraushaat oli Koskelan kuolematon viisaus: "Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä:)" Nämä raudat tai oikeastaan telaketjut olisivat kuuluneet hampaisiin jo vähintäänkin 35 vuotta sitten, mutta silloin käskettiin katsoa vain vähemmän peiliin, joka lienee ollut ainoa tapa parantaa hirvittävä "ristipurenta" omin hampain. Toinen, pitkään muodin huipulla ollut tyyli oli ylen ihanat "porsliinihampaat", joita monet saivat jo rippilahjaksi:) Sekin aika on oikeastaan kulkenut jo ohitseni, joten olen varsinainen tekohampaiden ja oikomisrautojen väliinputoaja.
Vuodet vierivät ja kuunkierrot vaihtuivat kiihtyvällä vauhdilla ja vesi virtasi yhä nopeammin, samalla kun purentani muuttui pikkuhiljaa katastrofaaliseksi paukkeeksi, joka tosin ei Villin Lännen kotoisassa pyssynpaukkeessa häirinnyt juuri lainkaan, mutta töissä se harmitti jopa hävetti, varsinkin jos joku leukaili rasvanpuutteesta tai hyikäili pauketta. Purentakisko oli aviomiehen mielestä pelkkä muoti-ilmiö ja kallis hömppäjuttu, joten annoin asian olla, vaikka leukani paukkuminen ärsytti aika ajoin jopa häntä. Pääkipuja tai muita naksumisia en silloin paljon valitellut ja ainahan kaiken voi pistää migreenin tai naistenvaivojen piikkiin, johon muuten mahtuu hirvittävä määrä pahaa mieltä ja rikkiraastettua olotilaa, jota naiset ovat kautta vuosisatojen kokeneet.
Olisi pitänyt ajatella tarkasti mitä toivoo, sillä toiveilla on taipumus toteutua. Elämä tarjoilee meille kaikille huikaisevia onnenhetkiä siinä kuin huolten velkomaa arkeakin ja aina välillä itsekukin on mentävä hammastapurren kohti pimeää korpea ja kivistä tietä. Monien arkisten sanontojen takana on yllättävän usein Linnan Tuntematon Sotilas ja niin nytkin, eli ainoa lause, joka tuli elävästi mieleen kun hampaisiini iskettiin kunnon etraushaat oli Koskelan kuolematon viisaus: "Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä:)" Nämä raudat tai oikeastaan telaketjut olisivat kuuluneet hampaisiin jo vähintäänkin 35 vuotta sitten, mutta silloin käskettiin katsoa vain vähemmän peiliin, joka lienee ollut ainoa tapa parantaa hirvittävä "ristipurenta" omin hampain. Toinen, pitkään muodin huipulla ollut tyyli oli ylen ihanat "porsliinihampaat", joita monet saivat jo rippilahjaksi:) Sekin aika on oikeastaan kulkenut jo ohitseni, joten olen varsinainen tekohampaiden ja oikomisrautojen väliinputoaja.
Vuodet vierivät ja kuunkierrot vaihtuivat kiihtyvällä vauhdilla ja vesi virtasi yhä nopeammin, samalla kun purentani muuttui pikkuhiljaa katastrofaaliseksi paukkeeksi, joka tosin ei Villin Lännen kotoisassa pyssynpaukkeessa häirinnyt juuri lainkaan, mutta töissä se harmitti jopa hävetti, varsinkin jos joku leukaili rasvanpuutteesta tai hyikäili pauketta. Purentakisko oli aviomiehen mielestä pelkkä muoti-ilmiö ja kallis hömppäjuttu, joten annoin asian olla, vaikka leukani paukkuminen ärsytti aika ajoin jopa häntä. Pääkipuja tai muita naksumisia en silloin paljon valitellut ja ainahan kaiken voi pistää migreenin tai naistenvaivojen piikkiin, johon muuten mahtuu hirvittävä määrä pahaa mieltä ja rikkiraastettua olotilaa, jota naiset ovat kautta vuosisatojen kokeneet.
Mutta kuten oli ennustettu jo aikojen alusta, niin minutkin lätkäistiin rautoihin. Kauan olin niitä pelännyt ja yhtä kauan niistä haaveillut. Takuuvarmaa on se, ettei pussausintoisia kuumahuulia ihan parveilemalla ympärillä pyöri, jos ei nyt nyt muutenkaan, joten saan ihan rauhassa leikkiä rumaa Bettyä ja teinimeininkiä. Vähintään kaksi vuotta raudoissa tuntuu pitkältä ajalta, toisaalta elinkautinen olisi vielä pahempi:) Edellisen "kärsimyksen" lisäksi hammasklinikka lahjoitti minulle erikoisbonuksen eli pääsen oman elämäni koekaniiniksi! Kaiken tämän jälkeen mietin usein, että miksi oikeastaan tulin tähän? Selvisin helvetistä päästäkseni suoraan tappolistalle. Eikä minua auta yhtään, että monet muutkin joutuvat miettimään ihan samaa. Jännitän mielettömästi koepalan ottoa, mutta luotan siihen että hullun tuurilla selvitän tämänkin hienosti kotiin, eikä sen kummempaa ehkä ikinä löydykään. Ja jos löytyy, niin huudan elämälle:
- Ota kädestä kiinni, nyt juostaan ja lujaa! Selvähän se on, että pakomatka on vain elämänmittainen, mutta aion elää sen kuin omani!
LISÄYS: Kuinka ollakaan, onnekkaan sunnuntailapsen tavoin selvisin pelkällä säikähdyksellä koepalan otosta, koska hälytys olikin väärä? Tätä en tajua milloinkaan. Sen verran se kuitenkin kirpaisi, että juuri tasoitetun elämän perusturvalaatat rakoilivat tuttuun tapaan ja kummallinen pimeys tuli öiden lisäksi päiviinkin.
FAKTAA: Hampaiden oikomishoito suoritetaan useimmiten jo lapsuus- tai nuoruusiässä, tosin hampaiden oikominen onnistuu myös aikuisena, koska hampaiden luut ovat niinsanottuja kehittymättömiä luita, jotka reagoivat hyvin oikomishoitoon. Ortodontia vaihtelee pituudeltaan 18 kuukaudesta aina 30 kuukauteen asti. Kuntouttavan oikomishoidon edellytyksenä on, että se täyttää tiettyjä purenta-kriteereitä, joilla ei ole mitään tekemistä esteettisyyden kanssa. Purenta on tärkein ja se että hampaat ylipäätään jossakin kohtaa edes kohtaavat toisensa. Yksityispuolelle pääsee myös esteettisin perustein maksamalla itse koko lystin. Myös niinsanotut kirkkaat eli näkymättömät monokristallibraketit maksat itse, normaalit kirurgisesta teräksestä valmistetut ovat halvemmat ja näkyvästi myös tietysti rumemmat.
Omalla kohdallani jatkuva väärä ja järkyttävä syväpurenta johti vaikean elämäntilanteen ja stressin myötä jatkuvaan bruksaukseen ja sen kautta viimein purennan romahtamiseen, mikä ajoi minut hammaslääkäriin, jota kautta sain - liian myöhään - viimein lähetteen eteenpäin. Hampaani ovat osaksi niin paikatut että metallin väsyminen lienee seuraava vaihtoehto:) Mutta ehkä ehdin ennen sitä, tekohampaita ja kuolemaa juuri ja juuri oikoa hampaani ja saada mahdolliset korotukset, kruunutukset etc protetiikan avulla. Alaleuan laajennuskin sujunee ehkä ilman kirurgiaa. Tämä on kohdallani aika kurja ja kuitenkin ainutkertainen juttu taistelussa, jota elämäksi kutsumme.
Videolla on nuoren, kadehdittavan hyvähampaisen, brakkelointia ja siinä näkyy mainiosti myös ennen ja jälkeen tilanne, järkyttäviä leuanhalkaisuvideoita en viitsinyt tänne laittaa, vaikka ne lienevätkin hampaiden korjaushoidon arkipäivää nykyään.
EPIGRAMMI: On vain otettava aseensa, lähdettävä taisteluun ja katsottava miten käy, mietti Napoleon aikoinaan. Ei paha miete ollenkaan, katsotaan nyt tuleeko Trafalgaria vai Waterloota:)
Kuva on varastettu Desktop Nexus-sivustolta.