torstai 21. marraskuuta 2013

METEORIKUKKIA JA MARRASKUUN RUUSUJA:)

 ruusu, havu, aniliini ruusu


Leonidien tähdenlennot kukittavat esikoiseni syntymäaikaa, josta tuli viime sunnuntaina kuluneeksi 36 vuotta:) Muistan synnytyksen jälkeisen huikean onnen tunteen, johon sekoittui sekasortoista hämmennystä katsoessani pientä poikaani. Miljoonien äitien tavoin minäkin unohdin omat vaivat ja vastukset heti syntymän jälkeen miettiessäni lapsen kovaa ja varsin kuhmuraista matkaa tähän kylmään maailmaan. Auringonlasku näytti kauniimmalle kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta ruusunpunaiseen onnelaani kehtasi kurkistella kurkkua kuristiva mustapeikko, joka toi raskasta ja itkettävää oloa, jota en ymmärtänyt silloin ollenkaan. Onneksi mies ymmärsi ja sanoi sen kuuluvan asiaan. Tämä tieto rauhoitti ja tasasi kummasti tilannetta. Siihen aikaan ei raskauden jälkeisestä masennuksista paljoa puhuttu, vaikka sairaalan piikit ja hormonimömmöt, jotka kyllä edesauttavat fyysistä paranemista, eivät välttämättä olekaan sopiva coctael herkän mielialan kanssa, joka synnyttäjällä voi jo muutenkin olla.

ilta, lumi, taivas
Koska sain lapseni ennen joulua, tuli väistämättä mieleeni myös joulunlapsi äiteineen. Marialle kerrottiin kirkottamisen yhteydessä että "Sinunkin sielus läpitse pitää miekan käymän"(siteeraus 100 vuotta vanhasta bibliasta). Se ennusti tälle äidille tulevaa, suurta surua, jonka lapsen kuolema hänelle kerran aiheuttaisi. Ennen Mariaa miekka kulki kuitenkin kipeästi monien muiden äitien sydämiin, jotka Raamatun ja joulukertomuksen mukaan menettivät Beetlehemin lasten surmassa pienet poikansa. 

Miekka käy väistämättä kaikkien äitien sydämiin tavalla tai toisella lapsen kasvaessa,vaikka emme menettäisikään lastamme lopullisesti. Joulukertomuksen taustalla olevasta hirvittävästä lapsimurhasta voisi vertauskuvallisesti ajatella niinkin, että myös lapset saavat välinpitämättömästä, kylmästä, julmasta tai muuten epäsopivasta kohtelusta miekat pieniin sydämiinsä, minkä vuoksi meillä äideillä ja vanhemmilla on todella suuri, elämänmittainen vastuu pikku ihmisen hyvinvoinnista ja suojelemisesta heti alusta alkaen. Toivotan onnea aloittajille ja lohtua meille loppusuoralla oleville:)

Marraskuun pimeyttä ja lohduttomuutta ovat omalla kohdallani valaisseet kuutamon ja tähdenlentojen lisäksi lapsenlapsieni yökylästelyreissut, lasten piipahtaminen ja ystävien kanssa vietetty laatuaika:) Sateesta ja pimeydestä huolimatta olen laiskasti virkkaillut ja ihmetellyt tontun toilauksia, jotka ovat tuoneet pari pakettia kirjahyllyn päälle ja hyvin kummastuttavia juttuja komeron hyllylle, jossa laamapaidat tärisevät ja pyyheliinat motkottavat muutenkin tilan ahtautta. Tänään paistoi aurinko, joka valaisi sateisen ja ikävän marraskuun uskomattoman kirkkaaksi. Pitänee pistää kestotilaukseen lisää tällaisia päiviä:)
terassi, kaariportti

40 kommenttia:

  1. Mainiot Kuvat - mukavasti tarinalla 'höystetty'...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eko, tässä tuli mukaan ehkä raakaversiota:) Halusin etupäässä laittaa nuo tunnelmat ja äititunteet, mutta raamatunhistoria tunki tuon lähestyvän jouluajan vuoksi itsensä mukaan:)

      Poista
  2. Kiitos tarinasta, Mustis:)
    Minäkin sain marraskuussa pojan (jo 46v. sitten).
    Kiitos hienosta postauksesta, Mustis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili ja onnea marraskuun pojalle. Olin 18 vee, kun odotin, mutta ehdin sitten täyttää jo kokonaiset 19 vee ennen kuin esikoinen syntyi. Siihen aikaan oli aika paljon 15 - 16 vuotiaita melkeinpä "lapsiäitejä", joten olin jo aika "vanha" ensisynnyttäjä:)

      Poista
  3. Kaunis ja koskettava kertomus! Kiitos tästä! ..ja toivotaan muutama aurinkoinen päivä vielä marraskuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tuli vähän lunta eli sen verran että maa on valkoinen ja kyllä se on ollutkin odotettu juttu. Pimeyttä ja sadetta on piisannut enemmän kuin tarpeeksi, vaikka syyskuu ja vielä lokakuukin oli tosi kaunista, joten kokonaisuutena syksy on ollut varsin hieno ja aurinkoinen. Valoisaa ja mukavaa marraskuuta Sinulle Sini:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitoksia Sirpa. Itse ajattelin että vertauskuva oli vähän rankka, mutta heti törmäsin erääseen lehtijuttuun tai oikeastaan se oli jaettu linkki, jota en halunnut lukea, koska tahallinen jatkuva väkivalta lapsia (tai eläimiä) kohtaan on niin raskasta.

      Poista
  5. Kiitos ihanasta postauksesta. Meillä on saman ikäiset esikoispojat. Omani täyttää jo ensi helmikuussa 37, voi ihmettä. Minne kaikki aika on mennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika karkaa käsistä, vaikka ei katoakaan:) Jännä juttu, että Sinullakin on ihan saman ikäinen, on pitkästi aikaa siitä kun olen lapsista toiselle äidille puhunut, jotenkin elämä on kaatunut monella tavalla päälle, että tietty normaalius ja avoimmuus on ihan lommoilla. Toisaalta he ovat jo niin isoja miehiä, että kummastuttaa itseäkin että missä välissä ne menivät ohi:) Kiitoksia Valokki.

      Poista
  6. Marraskuu... Hieno tarinasi toi mieleen monta marraskuista muistoa..
    Elämäni on ainakin kolmesti saanut uuden suunnan marraskuussa.

    Peruuttamattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ainakin 1000 ja yksi yö..tarkoitan postaustasi läpi, mutta en kuitenkaan löytänyt juttua, jota hain? Siitä huolimatta epäilen ihastuttavia tyttäriäsi elämäsi uudesta suunnasta, toinen vaihtoehto voisi olla, että olet ehkä tavannut vaimokkeesi marraskuussa tai että hän on raahannut Sinut papin eteen tai taakse kyseisenä aikana?

      Tällä hetkellä ainakin kituutatte kiinalaistyyliin yhden lapsen politiikalla:) kun vanhempi lähti kasvattamaan siipiään pesän ulkopuolelle ja se taisi olla marraskuuta? Kiitoksia Pedro:)

      Satutko muuten muistamaan kivan renkutuksen ja kuka sen hoilaa? I remember - november tai december-tyyliin? kertosäe, jossa nuo sanat toistuvat, en löydä millään??!! Marraskuusta lauletaan yhdessä tutussa esityksessä, mutta se ei ole se, monta kertaa coverrettu biisi.

      Poista
    2. harry Belafonte ja ... Try to Remember Septembe

      http://www.youtube.com/watch?v=WvGGNnzlYmc

      Ja ne päivämäärät: 11.11; 22.11 ja 28.11.

      Poista
    3. Niin, tämä on kaunis, se aito ja oikea, mutta tarkoitin sitä uudempaa renkutusta, joka jäi tuonne kalloon ehkä vuosi pari sitten? Mutta eihän sitä voi löytää, kun ei muista edes sanoja, joten hyräilen sen sulle, kuunteleppa... Kiitoksia Pedro, sydämesi on kultaa:)

      Poista
  7. marraskuun ruusuja sinulle myös näistä teksteistäsi! en jaksa ykskätisenä - vaikka onkin vasen jota pikkusen teloin! - kovin pitkälti kirjoittaa , mutta olethan käynyt katsomassa mitä arvuuttelussa voitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Darling:) Harmittava juttu, että olet loukannut kätesi. Täällä on taas tylsä loskakeli ja tähän päälle kun lykkää pakkasen, niin liukkailla ollaan. Parhainta toipumista Sinulle ja hyvää Kuopion reissua ja terveisiä Jupsulle:) Ja olen tottakai käynyt katsomassa, vaikka kiitoskommetti taisi jäädä laittamatta!!

      Yläpalkissani on tuo Ursan sivu, jonka taivaallisia tai pikemminkin avaruudellisia ihmeellisyyksiä käyn tiiraamassa tuon tuostakin, koska se on nyt niin helppoa;) ISONia kävin katsomassa myös siellä linkkisivullasi.

      Poista
  8. Kanis,liikuttava tarina.Sanoo äiti,jonka sielun ja sydämen miekka on myös lävistänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin paljon Sinua kun kirjoitin tätä ja tuli mieleeni muitakin, jotka ovat tuoneet julki suuren surunsa menetettyään lapsensa, joten tuntui pahalta laittaa tätä siinä mielessä, mutta tiesin että ainakin Sinä ymmärrät ja sydäntäni särkee puolestasi, koska tiedät senkin miekan, jota tässä ei erikoisesti julkistettu, mutta jonka me molemmat äiteinä olemme kuitenkin kokeneet.

      Poista
  9. Kaunis tarina.
    Meidän esikoinen, tyttö, syntyi myös pari viikkoa ennen joulua. Se on jäänyt lähtemättömästi mieleeni,
    kuten muutkin. Vaan esikoisen syntymässä oli oma erityispiirteensä, kaikki oli ennenkokematonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on todellinen joulunlapsi Arleena:) Ja kuten sanoitkin kaikki ovat rakkaita ja heillä on oma paikkansa äidin ja mummon sydämessä, mutta ensimmäinen on se "harjoittelukappale" joka kyllä jää eri tavalla mieleen. Myös synnytyksen raadollisuus ennen ja jälkeen järkytti niin itseä kuin miestäkin, joka sillä kertaa oli mukana, sen jälkeen ei enää tarvinnutkaan tahtoa:) Olin kova, hiljainen ja purin hammasta, joten keskittymiskykyäni kivussa ei saa häiritä, jonka hän koki hyvin vaikeana.

      Nykyään synnytys on ihan erilaista ja kivunliennytystäkin saa, kohtelu on ymmärtäväistä, koska kätilöt eivät ole keskiajalta, jotka rumbaavat ehkä nuoren äidin hajalle.

      Poista
  10. Kertomasi kosketti taas kerran...varsinkin kun itsekin olen marraskuun 12.pv lapsi. Siellä lunta maassa, missähän siilisi nukkuvat parhaillaan, onko havaintoa. Kuukauden päästä joulu on jo melko lähellä, voihan hyvin, sinä pikkuäiti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilit horrostavat ja taas on loskakeli:( Ja voi ryökäle, että muistitkin tuon pikkuäitin vai muistitko?? Olin nuorena taimitarhalla ja matamit huutelivat kun ajoin lapsen kanssa, että oi katsokaa meidän pikkuäiti tulee, johon tiuskaisin että perkeleen pikkuäiti:) Ja hyi kamala mitä puhun sillä "joulu tulla jollottaa, lampaanviulu kainalossa, sahtipönttö selässänsä" lämpimästi kiitoksia Sinulle Anjuusa kulta ja yritän voida hyvin, vaikka olenkin jo isöäiti:)

      Poista
  11. Tuo synnyttäminen on vieläkin naisten yksinoikeus. Toki siihen tapahtumaan on isillä nykyään pääsy henkiseksi tueksi tai tuetuksi;)
    Olin itsekin kuopuksen syntymää todistamassa, mutta h-hetkellä minut ajettiin aulaan, kun lääkäri tuli laajentamaan tulotietä. Hoitajan ilmoittaessa, että sukulaisesi huutaa, ihmettelinkin miten sellainen tänne oli eksynyt! Pääsinpä sitten pesaisemaan tämän uuden sukulaiseni:D
    Hyvää Joulun odotusta pikkuisoäidille... Taas oli tietoiskusi monipuolinen ja kivasti kerrottu, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-isoäiti kiittää ja kyllä mieluusti olisin antanut tämän yksinoikeuden pelkästään miehille, mutta eihän niistä raukoista siihen olisi:) Ja kuten tuossa yllä tulikin ilmi, oli1977 isä jo mukana, vaikka valmennukset olivat vähän niin tai näin. Taisi viedä nuo metsurihommat suurimman ajan. Leena Valvanteen oppien mukaan silloin synnytettiin. Taisit olla vähän heikkohermoinen:) ellei kyseessä ollut sektio, joka on vähän eri juttu, mutta luultavasti siinäkin saa isä olla jo mukana? Pitäähän lapsen jonkun syliin päästä, ellei kyseessä ole hätätilanne, jossa ei ehdi sellaista miettiä.

      Poista
  12. Minullakin on marraskuun poika vuodelta .77. Kiitos jutustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anne-Riitta:) Kiva että marraskuun pojat vm. -77 yhdistävät meidät kauniin taiteesi lisäksi:)

      Poista
  13. Erityisesti tuo alin kuva viehättää minua romanttista hömppää romanttisuudellaan.

    Niinpä, äidit nuo toivossa väkevät vai olikohan se voimassa väkevät.....

    Ei minulla ole sellaista kuvaa, että "lapsiäitejä" olisi tuolloin niin yleisesti ollut. Ehkä kuljin sitten erilaisissa ympyröissä. Kaikkea sitä katuu vaan ei nuorna naimistansa, sanotaan. Onhan siinä etunsakin, kun saa lapset nuorina. Ainakin ehtii nähdä useamman polven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Rip, otin kuvan kotiterassilta, kun tuli lunta. Riemukaareni on seurannut jo pari muuttoa mukana. Kai terassin omistajakin on aika lailla romanttinen hömppä:) Kaunis on tuo taloyhtiön puistopihakin.

      Sairaalassa oli silloin niitä nuoria äitejä ja sitten kun vein lapsen hoitoon, niin siellä oli pari nuorempaa äitiä, joilla oli vanhempi lapsi kuin itselläni! vaikka luulin olevani muka nuori:)

      Äideillä on aina toivoa ja voimaa, mutta silläkin on oma mittansa. Kaiken se uskoo ja toivoo ja myös pettyy.. joskus olen surullisena laittanut lapselle: "vain sydän äidin ja plaa, plaa eli "se iloitsee sun riemustas ja tuntee huoltas tuskias".. niin kauan kuin se jaksaa?

      Poista
  14. Olet sinä kyllä kaunismielinen Mustis.
    Vastakommenttisi viimeinen kappale saa tämän tunteen taas pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli nätisti sanottu Rip .. ehkä meidän äitien tunteet, niin ilot kuin surutkin kulkevat usein sydämestä sydämeen eli tunne ja kokemus on monesti hyvin samanlainen. Luultavasti minuakin on pidetty aika kovakalloisena äitinä ja kallo voi sitä ollakin, mutta sydän ei:)

      Poista
  15. Beautiful story and photoes:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anita, omani ovat hyvin vaatimattomia Sinun huikeisiin kuviisi verrattuna:)

      Poista
  16. Voi että, kun olikin niin todella ihana postaus! Kiitos!
    Se toi mieleeni oman esikoispoikani syntymän, ja niin toisenkin ja kolmannenkin lapseni tulot tähän maailmaan.
    Kaikilla on omat erikoiset tarinansa.
    Mutta ensimmäinen lapseni oli normaali tulo tähän maailmaan ja olin saman ikäinen kuin sinä, kun hän syntyi.
    Mutta vasta maaliskuulla, ja on nyt 41v.
    Toinen lapsistani on 30v. ja kolmas 24v.
    Toiseen ja kolmanteen lapsiini liittyy niin paljon, etten voi niitä nyt tähän laittaa.
    Mutta ilon lapsia ovat kaikki kolme ja niiiiiiin toivottuja, ja niin rakkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Harakka, uskomatonta että Sinulla on viidenellekymmenelle ehtinyt esikoinen:) Sinulle on siunaantunut kolme rakastettua lasta, mikä on suuri asia. Joskus haaveilin jopa neljästä, mutta jostakin ylempää katsottiin viisaammaksi olla antamatta minulle enää enempää:)

      Molemmat lapseni olivat tekemällä tehtyjä ja hyvin toivottuja, siitä huolimatta en äitinä koe olleeni kovinkaan ymmärtäväinen tai erittäin onnistunut. Syy siihen ei liity mitenkään lasteni elämään, sillä heillä on omat valintansa, joita tietenkin saattavat säädellä myös omat valintani, geenit ja elinpiiri, johon lapsi joutuu tai syntyy. Joskus toivoisin olleeni viisaampi ja paljon"parempi" äiti, mutta sillä ymmärryksellä ja kokemuksella olen tehnyt parhaani ja myös varmasti pahimpani ja niiden asioiden kanssa minun on elettävä.

      Poista
  17. vahvoja kuvia ja äitiyden kokemusta, juuri noin meistä äideistä moni mon tuntenut, kautta historian. se on kai sitä suurinta rakkautta mitä maailmassa on, kaiken se kestä....isoäitinä pääsee jo vähemmällä, mutta tuntuu kuin rakkaus olisi vielä suurempaa, ilman täyttä vastuuta. ikävöin aina lapsenlapsiani, kun 8 heisstä on jo kouluiässä, alkavat elää sitä omaa elämää, on enää yksi suloinen Kasperi poika, maailman hurmaavin 4vuotias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku. Kuvat ovat mielestäni kännykkäkuviksi yllättävän teräviä ja "vahvoja" kuten kauniisti sanoit. Isoäidit ovat sunnuntai- ja viikonloppukaitsijoita, jotka siinä mielessä pääsevät vähällä ja joiden tulee kunnioittaa lapsenlapsien äitien ja isien kasvatustapoja ja elämää... ja kuten totesitkin nyt vasta ymmärtää rakastaa ja välittää ehdoitta yhä enemmän, vaikka välillä onkin niin väsähtänyt kaikkeen, koko hela livettiin, silti lapsenlapset ovat nostaneet mielialaani ja vire elämään ilman kumppania (kaukosuhde on edelleenkin)on jotenkin säilynyt ja omatkin haaveet vahvistuneet.

      Poista
  18. Kipeä ja kaunis postaus, mutta kipu on jokaisen sydämessä erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pike. Surujen, ilojen, kipujen ja kaiken muunkin kokeminen on aina hyvin yksilöllistä, vaikka tapahtuma tai kokemus olisikin hyvin samankaltainen. Kaikilla meillä on omat taakkamme ja kipumme kannettavana, joku toinen näyttää selviävän suhteellisen helposti rankoistakin kokemuksista, mutta kyllä ne kivet jossakin vaiheessa elämää alkavat siellä repussa kummasti painaa:)

      Hyvää adventin aikaa Sinulle kuin kaikille muillekin.

      Poista
  19. Very nice post!
    Thanks & Welcome for your comment and your next visit to my blogs.
    Have a nice day! Cath.

    VastaaPoista
  20. Many thanks Cath:) I'm very glad your visit and I write down your blog:) Good time for advent.

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän, kiitos:)