lauantai 26. marraskuuta 2011

YULE: JOULUN TAIKA


Kolusimme pimenevää ullakkoa keijutyttöni kanssa kun vahingossa iskin varpaani johonkin. Se näytti ikivanhalta jättikirjalta ja sydämeni alkoi laulaa kun nostin varovasti narisevaa kantta ylös.
- Katso minkä löysimme, riemuitsin keijutyttöni ihmetellessä vieressä. Ullakon kattoikkunasta liukui enää yksi kuoleva päivänsäde, joka kantoi uskollisesti himmenevää lyhtyään. Minua säälitti miten urhoollisesti se uhrasi hennon elämän meidän itsekkyytemme vuoksi. Yht'äkkiä ullakko valaistui niin, että pelästyimme kaikki. Se oli suuri huikea tähti, joka nousi taivaalle valaisten kirkkaudellaan koko ullakon ja pienen pimeän maailmamme. Päivänsäde kipusi nopeasti takaisin kohti valoa ja Keijutyttö varjosti silmiään.
- Se on jotakin lämmintä ja kaunista hän sanoi onnellisena ojentaen kättään valoa kohti. Valo muuttui sadoiksi erilaisiksi olennoiksi, joiden tuoksu maistui piparkakuilta, mausteilta ja leivinuunissa kypsyviltä herkuilta. Niihin sekoittui hitaasti sammuvien kynttilöiden, vanhanajan jouluruusujen, saunavastojen ja havujen hienostunut aromi. Satumaiset kuvat helkkyivät hopeatiukujen tavoin lävitsemme antaen sydämellemme kyvyn nähdä ihmissilmiä paremmin ja syvemmin samalla kun Tähti toi odotuksen ja rauhan sieluumme.
- Se on ikivanha Yule-Book, kuiskasin niin hiljaa ettei joulutaikojen esiäiti vahingossa livahtaisi käsistämme astuessamme maailmaan, jonka reunalla keijuni empien seisoi. Tartuin lujasti hänen käteensä ja sitten hyppäsimme. Kohti valoa, kohti muistoja - kohti joulua ja Taikaa.


On tullut jälleen ensimmäisen adventtikynttilän aika. Siihen kuuluu perinteisesti sykähdyttävä Hoosianna-hymni, jota on laulettu Suomen kirkoissa jo 1800-luvulta saakka ja hymni on yhtä tuttu niin Ruotsissa kuin Norjassakin. Itse menen usein adventtivesperiin eli iltakirkkoon, jossa nykyään rahvaskin saa yhtyä kuoron mukana tähän iki-ihanaan hymniin, joka mielestäni tuo juuri sen oikean joulumielen ja odotuksen sydämeeni. Se jäi pienen tytön sydämeen alakouluaikojen muistoista 1960-luvun puolen välin jälkeen, jolloin oli tapana, että jokaisella pulpetilla paloi kynttilä 1. adventin aattopäivänä. Sen kunniaksi lauloimme myös Hoosianna-hymnin ja voi miten juhlalliselta sen marssipoljento harmoonin säestyksellä pienestä lettipäästä silloin tuntui. Sama harras lettipää seisoo yhä edelleenkin tämän jo vähän varttuneemman tytön sisällä joka ainut adventti. Jos Hoosianna jää väliin, kuten nykyään monesti käy, se pilaa joulun odotuksen ja tunnelman kummasti.

Ensimmäisen adventin jälkeen voi huoletta leipoa taatelikakun, tai vaikka piparit jo valmiiksi:)


Adventin aloitukseen kuuluvat ensimmäiset joulutortut, jotka teen pikaisesti kaupantätin voitorttutaikinasta, vasta lähempänä joulua leivon sitten ne "oikeat" tortut, joko itsetehdystä tai leipomosta tilatusta taikinasta, johon keitän täytteen itse. Luumutäytteen keitto käy helposti nakkaamalla kivettömiä luumuja pussillisen tai parikin kanelitangon kera kattilaan. Pari desiä vettä pussia kohti ja sokeria maun mukaan ja pieni puristuksellinen sitruunaa. Keitetään sen aikaa että vesi haihtuu. Luumusosetta käytän myös joulukranssin täytteenä.

Oma täyte antaa kaupantätintaikinasta leivottuihin kivan, omatekemän säväyksen. Aikoinaan käytin osaan torttuja myös kotoista omenahilloa, mutta se ei ollut ollenkaan niin suosittua kuin perinteinen luumu. Nyt näin myös kinkku-juusto-oliivitäytteillä tehtyjä suolaisia torttuja, jotka ovat ihan kiva vaihtoehto makean tilalle ja johon tietenkin käy perinteinen jauhelihamunariisitäyte, jota on kautta aikojen on käytetty pasteijoihin. Laatikot olen aina tehnyt itse, nykyään kyllä ostan kaupasta valmiin porkkana- ja lanttusoseen, joka helpottaa hommaa puolella ja tekee siitä lapsellisen helppoa:) Mutta kuten kaikki Kotiliedet ja muut joululehdet vakuuttavat loraus kermaa ja voita valmislaatikkoon tekee siitä melkein kuin omatekemän, joten turha stressata, jos helpomallakin pääsee.

Nyt on aika tehdä myös kynttilät, joulukortit ja viimehetken lahjat valmiiksi. Oheinen  pipariohje on kopioitu Vendelinin ihanasta joulukirjasta, joka on muuten mainio lahja jouluihmiselle! Blogiini tuppautuivat jostakin syystä myös viime joulun muistot kuin piparit...

Lähteet: Nexuksen julkinen kuvahaku, Jouluinen muistikirja Vendelinin kuvin, Youtube ja omat piparit, joita ei ehkä kannata varastaa:)

perjantai 4. marraskuuta 2011

HALLOWEEN ja PYHÄINPÄIVÄ

Jostain syystä minulle tulee aina tulenpalava kiire juhlien kanssa ja niin kävi nytkin. Halloweeni ja Pyhänpäivät painoivat päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi minulla oli apuna Taikaluuta ja pieni kissani Luke, joka osasi naamioitua vaikka taikuriksi :)

Tänä vuonna en ollut varma pitikö minun olla Wanha Wampyyri, Wicca, Druidi vaiko Maagi, koska työvuorolistani laatija Uriel joutui perumaan kaikki loppuvuoden työt saadakseen ensivuodelle 21.12.2012 suunnitellun maailmanlopun siirtymään jonnekin hemmetin tulevaisuuteen. Kaikki johtui siitä että Lucifer-luuseri sai yht'äkkiä päähänsä että uusi maailmanloppu olisikin paljon parempi 21.12.2112 tai ehkä 22.2.2222, jos ajatellaan pelkästään Sosigeneksen Juliaanisen kautta paranneltua Gregoriaanista kalenteria.
Ongelmana on vain se, ettei se näin numeraalisen kauniisti päde juutalaisen tai kiinalaisen kalenterin sen kummemmin kuin Mayojen baktuminkaan kanssa. Siinäpä onkin sille ryökäleen Pirulle taas miettimistä ja siihän  saattaa taas vierähtää vuosisata tai parikin ennen kuin se saa aikaan uuden maailmanlopun,  sillä Lucifer on todella hyvä ottamaan aikalisää, mutta huono tekemään päätöksiä. Urielin miekka on laskeutunut alas ja sen varoittava kimallus on merkkinä niin Luciferillekin kuin muillekin, joten minulle ei tulisi mieleenkään häiritä Häntä juuri nyt, sillä ärtyneenä Hänen pelkkä katseensa luhistaa puoli aurinkokuntaa. Mutta koska lupasin tuurata Yönsiskoja vuorovuosin niin hoksasin yht'äkkiä että persoonathan on aika helppo yhdistää pienellä tuunauksella ja nopealla vaatteen vaihdolla yksi-yhteen! 


Vaikka pärjään vielä Noitana jotenkuten ja syrjäytän urosdruidit ja maagit tullen mennen niin vampyyri-look vaatii aina vähän enemmän tuunausta:) Tulenpalavan kiireen vuoksi päädyin vain pariin kuvaan.

Kurkistetaanpa aluksi vaikka tänne. Huhuuuu! Anybody home? Varjoja verhoissa ja outo häilähdys... shhh. nyt pitää olla ihan hiljaa, sillä jos verho vähänkin heilahtaa..niin IIIIIIIIIIIIIK ! V a r o  nyt vähän, sehän voi olla vaikka vamp...

Voi ei, unohdin taas hampaani pöydälle! Miten noloa, yritin metsästää pelkillä raudoilla ja sen takia brakettikin otti ja särkyi! Mikä tohelo olenkaan, mikään ei enää onnistu luontevasta vampyyrilookistani huolimatta ja valokin ottaa niin silmiin ... Parempi siirtyä vain viimeiselle portille, missä särkin kolhiintuneen sydämeni kerran kokonaan.


Viimeisellä portilla
Musiikiksi valitsin rakastamaani Stratovariusta - Forever - sopi mielestäni niin aiheen kuin videonkin vuoksi hyvin. Toivon rakkaalleni kauniita unia ja vain hyviä muistoja meistä. Olen haudannut palan sydäntä kanssasi, mutta en ikinä muistoja, kaipausta.


"Tie luotas lähtien
hämärtää.
Vain kuvat tähtien
syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen
sun silmäs jää"

Edellinen lainaus on Kaarlo Sarkian kauniista runosta nimeltään Erottua, joka alkaa sanoilla "veet syvät päilyvät ikävää". Runon lohduttomuus tavoitti minut suuren pimeyden ja surun keskellä neljä vuotta sitten.



Linkeistä  löydät jotakin Kekristä, Halloveenista ja Pyhäinpäivästä :)

Hautausmaan jälkeen lähden Wicca-siskojen kokoukseen, katsotaan löytyykö sieltä muuta kuvauksellista kuin tämä vuoden 2011 vicca muoti, johon kuuluvat korut, esimerkiksi tämä kaulakoru, minkä tuunasin lapsenlapsen halloveenhatun hämähäkistä ja kukkaruukun mustasta ripustusketjusta:) Mielestäni siitä tuli todella hieno. Rannekoru on varastettu ja korvakorut kerjäsin ravintolassa sukulaistytöltä ja luudan lahjoitti eräs ystävätär jo pääsiäisenä. Puku taas on kirpputori löytö, jonka sain ystävältä lahjaksi ja siinä 38 päällystettyä nappia ja hihoissa kaksi:)


Turhaanpa tuunasin ja laittelin hienoja pukujani. Lapsenlapsikin haettiin hyvissä ajoin kotiin, mutta luutani oli bussien kanssa samaa mieltä siitä, että nyt oli liian suuri Pyhä tyhmän vampyrskan kuskaamiseksi kaupungin huvituksiin. Kaikki ystävätkin olivat aloittaneet jo juhlimisen tai eivät muuten olleet kyydityspäällä. Eipä auttanut muu kuin vönkiä peiton mököttämään ja taisihan siinä muutama itsesäälin kyynelkin pirahtaa:) Aika harvoin, jos milloinkaan olen menossa juuri mihinkään, enkä varmasti koskaan ennen ole valmistautunut näin huolellisesti. Kyyditykset kannattaa tietysti miettiä vähän etukäteen ettei käy yhtä kurjasti kuin minulle, joka en sitten saanut esitelläkään nimikko-otustani, niin hieno idea kun se minusta olikin. 

Valokuvat omia, yläkuvan pikku kisu ja hieno vicca lainattu Nexus-galleriasta.