HOMO HOMINI LUPUS

Jo Aikojen alusta susi oppi varomaan kahta vaarallista asiaa: Tulta ja Ihmistä ja niistä Tuli oli Ihmistä armeliaampi.

Kotona Villissä Lännessä oli totuttava siihen, etteivät siellä Millan tai Miskan kaltaiset pantasudet kovin kauan viihtyneet. Jos susi vahingossa kävelee haulikon tai vähän armeliaamman kiväärin eteen niin asehan laukeaa kuin itsestään, minkäs sille mahtaa? Niille kävi samoin kuin Rasputinille eli ampumisen jälkeen ne varmuuden vuoksi vielä hukutettiin.

Lapset löysivät Millan Hanhikiven rannasta, johon se oli ajautunut. Miska oli kuollut jo aiemmin.

Olen sitä mieltä, että puolikesyjen pantasusien ihmishajuinen laite voi vääristää tai ainakin hankaloittaa normaalia lajikäyttäytymistä ja aiheuttaa siten ehkä vääränlaista rohkeutta suhteessa ihmiseen. Senvuoksi ne voivat olla vaarallisempia sekä itselleen että ihmiselle, kuin esimerkiksi villilaumasta eronneet nuoret, epätoivoiset tai nälkiintyneet urokset, jotka nekin ovat nälän vuoksi turhan rohkeita. Metsästävista laumoista löytyy vielä tervettä ihmispelkoa jos vain reviirit riittävät. Pannat mahdollistavat myös salametsästyksen kuten Millan ja Miskankin tapauksessa kävi.

Istutetulle susikannalle ei tehometsästyksen tai liian suuren levinneisyyden vuoksi enää yksinkertaisesti riitä riistaa. Osaksi tämä johtuu EU-direktiiveistä, jotka vaativat tietyn villielänkannan alueelle, josta heillä ei välttämättä ole mitään realistista käsitystä. Nykyinen susikanta on hyvinkin riittävä Suomen alueelle ja sen keinotekoinen lisääminen aiheuttaa pelkästään ongelmia niin sudelle kuin ihmisillekin. Kaiken lisäksi osa tilastoista vähättelee suden esiintymistiheyttä paljon pienemmäksi kuin se todellisuudessa ehkä on.

Mielestäni paljon parjattu susi-Pulliainen teki susiasiassa hyvin tärkeää ja uraa-uurtavaa susi- ja koiratutkimusta jota voitaisiin mainiosti hyödyntää myös tämän päivän kuumenneessa susipolitiikassa. Valitettavasti fanaattisuus puolin jos toisinkin estää tehokkaasti yhteistyöpyrkimykset. Lapin poroalueella on melko turha puhua rakentavasti susiaiheesta, samoin kuin koiransa tai lampaansa menettäneiden ihmisten kanssa, jotka ymmärrettävästi käyvät vähän kuumana. Eturistiriita kannan säilyttämisen ja oman elinkeinon välillä on hyvin ilmeinen, mikä kieltämättä on hankala ja haasteellinen juttu.  

Suuret uljaat "metsästäjät" 

Pohjanmaa kuului 1800-luvun runsaisiin susialueisiin, mikä jätti isovanhempiimme ja omiin geeneihimme piintyneen susipelon ja -vihan, jota Grimmin veljesten kaltaiset tarinat Isosta Pahasta Sudesta ikivanhojen ihmissusi-tarujen ohessa kivasti pönkittävät. Se jätti syvälle sieluumme ajatuksen; että susi elää korkeintaan tapporahan vuoksi, eikä tämä ajatus pahan (suden) tappamisesta ole vieras vieläkään. Suden metsästys- ja pyyntitavat ovat kautta-aikojen olleet hyvin julmia. Myrkky- ja ansarautapyynti oli arkipäivää kuten myös pentujen ansapyynti hirttävillä piikkisilmukalla, joiden tarkoitus oli tuoda hätääntynyt emo kärsivien pentujen luo tappamista varten. 

Metsästäjät tai muut asiaan perehtyneet henkilöt tekevät kattavaa riistanlaskentaa, joiden perustella normaalit lupa- ja kaatoasiat päätetään eri riistanhoitopiireissä. Mahdollisissa ongelmatilanteissa maa- ja metsätalousministeriö voi myöntää poikkeuslupia, vaikka kiintiö muuten olisikin täysi.  Hukka perii suden melkein aina jos ja kun se erehtyy ihmisasumuksen lähelle, vaikka olisikin vain ohikulkumatkalla. Mielestäni reviirien pieneneminen on voinut aiheuttaa suden geeniperimään itsesuojeluvaiston heikkenemistä ja liikaa tottumista ihmiseen, joka saattaa tehdä siitä uhkarohkean ja vaarallisen etenkin kotieläimille ja koirille. Toisaalta kyllähän susi ehdottomasti kuuluu suomalaiseen metsään ja luontoon, joten eipä taida löytyä yksiselitteisiä tai helppoja ratkaisuja tähänkään politiikkaan.

Pikkutyttönä tykkäsin kovasti Viidakkopoika Mowglin uskomattomasta tarinasta, samoin kuin jännittävästä myytistä joka kertoi Rooman perustamisesta. Sudet näyttelivät niissä erittäin suurta ja ihmisen kannalta hyvin myönteistä osaa. Elokuva "Tanssii susien kanssa" kertoo erakkosuden ja miehen ystävystymisestä. Siltä osin filmi on hieno, tosin susiin kohdistuva iänikuinen tappamis- ja lahtaamisvimma kohdistuu tässä muualle, mikä ei ollut kovin ideaalia lajin kannalta sekään. Ylläoleva otsikko on aina ollut suuri loukkaus susia kohtaan, koska vain ihminen on aina ihminen ihmiselle, (kääntyisiko se muotoon homo homini homo:) eikä missään nimessä susi, joka jää tässä julmuusleikissä komeasti hopealle.

Lisää ajankohtaista susista ja vaikka tapporahasta täällä http://www.tunturisusi.com/uutiset.htm