17 huhtikuuta 2019

PÄÄSIÄISAIKA

Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin vuonna 325, että pääsiäinen on kevätpäivätasauksen jälkeisellä täydenkuun viikolla oleva sunnuntai - ellei viikolle satu Marian ilmestyspäivää. Sitä vaaraa ei nykyään ole, koska Marian päivä siirrettiin sunnuntaille. Tätä nyrkkisääntöä olen höpöttänyt ihmisille, jotka ovat kyselleet pääsiäisajan liikkuvuudesta.
Marjasen tontut, pääsiäistontut, Taina Marjanen, pääsiäinen

Armon Vuonna 2019 eivät palikat sopineetkaan ikivanhaan pääsiäissääntöön, sillä kevätpäivätasaus oli 20.3. ja astronominen täysikuu möllötti taivaalla 21.3.2019. Kaiken järjen mukaan Pääsiäispäivä olisi pitänyt olla 24.3.2019. Marian ilmestyskin osui sopivasti paikalle, mutta perimmäinen syy löytyy katolisen kirkon säännöistä. Koska kuun vaiheiden väli ei ole vakio, kirkko päätti ottaa käyttöön laskennallisen keskikuun eli vaihteluvälin keskiarvon, jonka mukaan täysikuu olikin ennen puolta yötä 20.3.2019. Tämä syrjäytti rumasti oppimani  nyrkkisäännön. Kirkonmiesten kotkotuksien vuoksi 
vietämme pääsiäistä vasta nyt, huhtikuun loppupuolella.
Kokko, pääsiäinen, trulli
Eduskuntavaalit saivat oman vaatimattoman panokseni ennakkoäänestys vaalitoimitsijan ominaisuudessa ja oli tietenkin niin huono tuuri, että lehtitoimittajakin osui paikalle. Onneksi kuva ja uutinen oli niin pieni, ettei suurta katastrofia tapahtunut:) Hylättyjen äänien osuus on yli 19.000 mikä tuntuu järkyttävän isolta! Olisiko jopa prosentin parin luokkaa. 

Lisäys 25.4.2019: Hylättyjen äänimäärien osuus jäi lopullisessa tarkistuksessa reippaasti  alle 17.000, mikä korjaa  hylättyjen äänien prosenttiluokan 0.6 prosenttiin. Normaalistikin hylättyjen osuus on noin 0.5 prosentin luokkaa.  Äänioikeuttaan jätti käyttämättä vajaat 30 prosenttia. 

Omaan pääsiäisaikaan liittyy usein joku teema, noita-akka tai korttiaskartelu, tänä vuonna menin helpomman kautta kun löysin puufiguureita, joita väritimme akryyli- ja kalkkimaalilla ystäväni kanssa. Kaksi erilaisempaa pupufiguuria työstin jo aiemmin.
askartelu,  munafiguurit, maalaus,

Pääsiäisruoho on kasvamassa, koristeet ja taulut ovat olleet esillä jo ennen palmusunnuntaita, seuraavaksi on leipomusten vuoro. Arabialainen maustekakku, hieno hiekkakakku ja juhlakranssi ovat poikkeuksitta kuuluneet pääsiäiseen siivoamisen ja juhlapöydän lisäksi. Voi olla, että nyt pitää vähän oikaista. Lammasta on tuurannut monesti nimismiehen lehmä. En voisi edes ajatella että raskisin karitsaa syödä, se on ärsyttävin ja julmin perinne koko pääsiäisessä. Munat, lohi, hätätilassa jopa kana hyväksytään mämmiä unohtamatta.
Kakut, hiekkakakku, arabialainen maustekakku
Työlään pashan voi korvata helposti appelsiiniriisillä tai vaikka Hedelmäisellä kahvirahkalla.

1 tlk (250 g) maitorahkaa
200 - 250 g appelsiinimarmeladia ( persikat ja appelsiini sopivat yhtä hyvin)
2 dl rusinoita ( voi jättää pois, ellei tykkää)
1 dl mantelilastuja tai vaikka jauhetta
1 dl kylmää kahvia
1 rkl vaniljasokeria
1 tlk (2.5 dl) vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta ( normaalikin käy )
Pyhäjoki, Hourunkoski, kevät
Joutsenet, hanhet ja kurjet saapuivat pari viikkoa sitten ja koski heitti jäiset kahleet reilu viikko sitten. Peippojen, naakkojen, tinttien, rastaiden, varpusten ja keltasirkkujen lirkutuksiin sekoittuu mustarastaan haikea huilu, jota kuuntelin eilen illalla syvin miettein. Ensimmäiset perhoset liihottelevat aavistamatta lainkaan miten petollinen on huhtikuun lupaus kevätkesästä Kirpputorilta bongasin sympaattisen ankan - niin kuin ei olisi kukkoja, pupuja ja kanoja jo enemmän kuin tarpeeksi. Sinitiaisen pesäntekoa ei mokoma ankka estänyt:)
Ankka, pääsiäinen, kevät, narsissi

sinitiainen, lintu

Pääsiäislukemiseksi suosittelen Mirkka Lappalaisen Pohjoisen noidat. Vaikka aihe onkin aika loppuunkaluttu, löytyi soppaluun verran ja vähän enemmänkin uutta faktaa noitavainojen synkästä historiasta ja ihmismielen pimeydestä. Kirjassa tuodaan hyvin esille että harhoja aiheuttivat nälkä, myrkytykset, taudit ja taikausko, jotka horjuttivat ihmismielen tasapainoa. Noitavainojen ohella Lappalainen valotti ansiokkaasti olosuhteista ja houretiloista johtuvia noitakokemuksia, joista oikeuselimetkään eivät aina tienneet oliko kyse unesta vai houreesta. Koulutetut tiedemiehet ja esimerkiksi lääkäri Urpan Hjärne pitivät jo siihen aikaan noitavouhotusta pelkkänä hulluutena ja ihmismielen joukkohysteriana.

kirja, Mirkka Lappalainen, Pohjoisen noidat
Parat ja blåkullat alkavat olla jo selvää pässinlihaa, mutta puhuvaan makkaraan en ole vielä koskaan törmännyt:) Tuli mieleen sekin, että nyt taisi löytyä selkeä yhteys siihen, miksi noidat lentävät nimenomaan varpuluudilla pääsiäisaikaan Rietasukon kukkuloille eli Kyöpeliin.  Voita ja vaurautta taloon tuova Para nimittäin valmistettiin monesti vanhasta luudasta. Tosin itseään kunnioittava noitahan lenteli kuuhun vaikka lammasruuhella tai Mansikilla:)

orava, kevät,

Pääsiäisen aikaan kolme vuotta sitten paloi kaunis Ylivieskan kirkko. Maanantaina katsoin järkyttyneenä Notre Damen paloa. On hirvittävä tajuta miten mittava pala entisaikojen historiaa ja vanhaa kulttuuria tuhoutuu hetkessä. Kauniit ruusuikkunat ja risti onneksi säilyivät. Pienempää uutisointia oli myös Kempeleen vanhasta pappilasta, joka paloi eilen. Eipä tässä enää paljon kokkotuleja kaipaile, vaikka meillä onkin roskaläjäkokko takapihalla, voi olla, ettei sitä uskalla tähän aikaan enää edes polttaa. 

Tuli, kokko, irjan kuva

Notre Dame, tulipalo, kuvakaappaus
Notre Damen palo: Kuvakaappaus uutisista
Pääsiäisaikaan kuuluvat virpomiset ja erilaiset pääsiäistervehdykset. Takavuosien hurmaava trullikuva sai tylysti julkaisukiellon, joten konseptit menivät vähän uusiksi. Mutta se lienee pieni riesa isojen rinnalla. Muutamia kortteja olen postitellut mutta pikkuhiljaa on tämäkin perinne jo hiipumassa. 1950 - 1960-luvulla lähetettiin hupikorttien ja modernismin ohella näinkin herttaisia kortteja. Pääsiäissepustus osallistuu myös Pieni Lintu siniseen haasteeseen, sinistä löytyy sopivasti sieltä täältä 💜

vanha pääsiäiskortti, trulli, kissa, noitaVanha kortti. pääsiaistervehdys, lammas, karitsat

Valoisaa ja hyvää pääsiäisaikaa kaikille 💛  

39 kommenttia:

  1. Hei, jos on ongelmia linkityksen kanssa niin kannattaaa käydä täyttämässä valitusjuttu tänne: https://fresh.inlinkz.com/widget/form/support

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia, voi johtua vain omasta blondipäästä ja turhasta hosumisesta, jota myös kiireeksi kutsutaan:) Harvakseltaan kun linkittelen niin tahtoo unohtua, se onnistui kuitenkin hyvin.

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. I really like your post.
    So many interesting photos.
    Very sweet are the cute pendants of Easter eggs!
    Well done
    Greetings from Germany
    My Blue

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jutta, many thanks, kiva että tykkäsit kuvista ja sinisestäni.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kuvia sinulla ja taas opin uutta.
    Lisäisin vielä noihin palaneisiin Herran huoneisiin Kiihtelysvaaran kirkon, joka paloi viime vuonna, ei tosin pääsiäisen aikaan.
    Oikein hyvää pääsiäisviikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sekin kaunis vanha kirkko paloi syksyllä. Ihmiset liittävät vihansa ja kaunansa usein vääriin kohteisiin, joku jopa iloitsi että hyvä kun kirkot palavat. Monet kokevat kristinuskon hyvinkin tuomitsevana - huomaamatta ollenkaan omaa vihaa ja tuomiotaan:) Kiitoksia Kirsti.

      Poista
  5. Hyvää pääsiäistä.

    Notre Damen palo hipaisee minua ihan henkilökohtaisesti. Tarkoitus on/oli aloittaa pitkä kävelymatka kyseisestä kirkosta. Nyt lähtöpaikka siirtyi hieman etäämmälle, Pigallen takana kohoavalle Sacre Coeurille. Päivämäärä on 1.4.2023 tai aikaisemmin.

    Vaaleista: Hylättyjen äänien määrä 19.000 on noin 0,8% kokonaisäänimäärästä (2.465.000.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pedro. Virhemarginaali oli melkoinen, se jäi kiireessä tarkistamatta:) Nyt tiedän että hylättyjen osuus oli noin 0.6 % koska lopullinen tarkastus alensi määrää vielä edelleen eli 17.000 seutuville. Tuo kävely jäi mietityttämään, itse en osaa ajatella neljän vuoden päähän mtn, vaikka ehkä pitäisi.

      Poista
  6. Monesta asiasta ajatuksia... mietin tuota itsekin että jos sinne äänestyskoppiin jaksaa köpötellä niin miksi kirjoittaa lappuun Aku Ankka tai jotain muuta, sehän on tyhmää. Äänioikeus on arvokas asia seon oikeus ei velvoite. Suomessa onneksi kuitenkin äänestetään ihan kiitettävästi. Mukavaa pääsiäisviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annettu ääni on kannanotto, olipa lopputulos sitten mikä vain. Aku Ankka on kestosuosikki ja numerosarjat. Allekirjoitusten puuttuminen on ollut myös yksi syy hylkyyn ja on niitä on toki muitakin. Olen kanssasi samaa mieltä, äänioikeus on OIKEUS enemmän kuin velvollisuus. Lämpimästi kiitos Onneli :)

      Poista
  7. Niin, meinasi unohtua se pääsiäiskirja: Marjatta Lehtovirran Druidiset sirut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kirjan voisi tsekata myös, Pohjoisen noidat ostin itselle joululahjaksi:)

      Poista
  8. Olipa ihanan tuhti pääsiäispaketti täällä, kiitos! Sinulla on paljon päsiäisperinteitä, omani ovat vuosien mittaan karisseet pois pashaa lukuunottamatta, jonka edelleen teen.

    Aurinkoista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi kiitos Susu. Perinteitä on monesti vähän liikaakin, jää koko juhla niiden alle, mutta jotakin pitää olla. Pasha on hieno perinne.

      Poista
  9. Ihanat nuo värilliset puufiguurit:) Ja oikein hyvää Pääsiäisen aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puufiguurit olivat tosi nättejä, minä ahkeroin muut ja ystätär kaksi. Akryylimaalit olivat jo vanhoja ja osa kuivuneitakin mikä harmitti ja hidasti hommaa. Violetin sekoitin itse ja tuon harmaansinisen ystävä, joten leikeimme myös väreillä. Kiitos Jael.

      Poista
  10. Aurinkoa ja HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ toivotan myöskin....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maikku... aurinkoa on ollut, mutta nyt kun sen pitäisi tanssia, ei siitä ole havaintoja:)

      Poista
  11. Kyllä olikin monipuolinen pääsiäispostaus mutta upea!Mielenkiinnolla sen luinkin.
    Toivottelen sulle myöskin oikein kivaa ja rauhaisaa Pääsiäisen aikaa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Harakka, jäi tästä jotakin hyvin oleellista poiskin, mutta pääsiäispostauksia olen rustannut jo niin monta, että yritän löytää vähän erilaista kuin vanhojen perinteiden luetteleminen. jotka ovat kaikille jo tuttuja kuten auringon tanssi pääsiäisaamuna jne.

      Poista
  12. Postaus henkii mukavasti pääsiäisen viettoa, leivontaa, ruoantekoa ja koristelua.
    Kauniita pääsiäismunia askartelitte.
    Noita rovionkin olet sytyttänyt. Mystinen tunnelma kuvassa.

    Yllättävän paljon hylättyjä ääniä oli.
    Pahalta tuntuu vanhojen (rakennusten)kirkkojen tuhoaminen, surullista.

    Toivotan mukavaa leppoisaa pääsiäisen aikaa !🐤🐔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus Aika paljon vähempi tulee enää rätättyä, mutta jotakin haluaa silti leipoa, ruokapolitiikka meni väärinpäin sillä aloitamme yleensä pääsiäisajan kalalla ja siirrymme pikkuhiljaa raskaampiin ruokiin, nyt lohi jäi toiseen pääsiäispäivään

      Hylättyjä ääniä on kuulemma 0.5 % verran, tuli kiireessä virhemarginaalia, joka hävetti. Stilisoin postauksen, mutta jostakin kumman syystä virheellinen versio julkaistui, oli vaikeuksia julkistaa oikaistuna, herjasi koko ajan eikä koskaan ei ole käynyt näin. Kirjoitan aina nopeasti suoraan bloggeriin, karsin ja korjaan vähän jälkikäteen, ettei paisu liian laajaksi eikä jää akuankkoja. Tulikuva oli toissa vuodelta, nyt oli liian kuiva keli polttaa kokkoa takapihan ryteikössä kuten ennen

      Poista
  13. Hei, olen yrittänyt tavoittaa sinua, koska olet voittanut arvonnassa sivullani. Oletko yhteyksissä, niin voin laittaa palkinnon sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi viive, sain sen korjattua äskettäin. Olen pahoillani ja suuret kiitokset Huopalintu 💛

      Poista
  14. Aivan ihania tunnelmia ja koristeita, toteaa keräilijähöperö. <3 On tuo 19000 hylättyä ääntä aikamoinen numero, kurjaa ja tylsää. Nyt jos koskaan olisi ollut tärkeää vaikuttaa.

    Ihanaa huhtikuun jatkoa Irja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tiia. Narsissit, hiirenkorvat ja pajunkissat koristavat pöytää jo ennen pääsiäistä, ne ovat lapsuuskodin perinteitä, samoin kuin värjätyt munatkin, joita enää sipulinkuorilla värjäilen. Hylättyjen äänien osuus oli vähän pienempi lopullisessa tarkistuksessa. Kohta voimme jälleen vaikuttaa ja äänestää sillä europarlamettivaalit lähestyvät:)

      Poista
  15. Kiva pääsiäispaketti, juttua monenlaista. Tuota pääsiäisen ajankohtaa itsekin pohdiskelin ja luulinkin aluksi, että kalenteissa on virhe, vaan onhan sille selitys.
    Sinä olet tavattoman energinen ihminen, kaikki nuo pääsiäisherkut ja askartelut.
    Minä vaan hiihtelin ja laiskottelin, vaan meni se pääsiäinen hyvin niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kirjoitella vähän eri jutuista kun mämmit, munat, kokot ja noidat olen jotenkuten käynyt aiemmin läpi. Pääsiäinen on monin tavoin runsas ja perinteet moninaiset. Kovin energinen en mielestäni ole, kiitoksia Aimarii, mutta jotakin pitää vähän yrittää:) Kirkossa piipahdin ja kokoillakin kävästiin, mutta oli niin valoisaa ettei tuntunut oikein miltään

      Poista
  16. Kiitoksia Suvi. Pääsiäisaika olikin lämmin ja kaunis.

    VastaaPoista
  17. Keltainen ilahduttaa aina tähän aikaan vuodesta 💛 💛 💛
    Sitä on talitiaisessakin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintissä, matossa ja ankassakin:) Kukat eivät vielä ole innostuneet, ja nyt sataakin rakeita ja lunta:)

      Poista
  18. Jo oli valtavasti tarinaa, olet selkeesti kirjailija!
    Kuvat ovat kivasta kuvakulmasta otettu.

    Hyvää tulevaa Vappua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi kiitos Lauri, eipä ole helppo hallita kaaosta, mikä tahtoo tulla kun ymppää yhteen postaukseen liikaa tavaraa:) Vappu meni Tampereella ja oli aika väsyttävää kun ajettiin työpäivän jälkeen maanantaina ja tultiin jo keskiviikkona takaisin.

      Poista
  19. Hieno tarina!Hauskaa vappua samakasalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Reima! Toivotaan että viestisi välittyi myös Samakasaan:)

      Poista
  20. Nice post, beautiful and interesting photos !

    VastaaPoista
  21. Many thanks Karl. I'm glad that you like my images 💛

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜