SYDÄNKUU - IANUARIUS

Tammikuu on saanut osuvasti nimensä kaksikasvoisen Janus-jumalan mukaan, jota pidettiin porttien ja uusien alkujen jumalana. Joskus jumitumme menneisyyteen ja menetyksiin, vaikka edessämme onkin paljon iloa ja uusia haasteita. Näin kävi minulle viime vuonna. Alkuvuosi oli erityisen onnellinen ja hyvä, mutta elokuusta lähtien loppuvuosi kallistui kummasti tummien värien puolelle. Adventin aika käänsi kelkkaa kuitenkin suotuisampiin tuuliin.

Nuutinpäivä kuoppaa jouluajan historiaan ja aloittaa selkäviikot ja reikäleivät. Olemme taas arjessa kiinni ja ison Tammen, tuikean Sydänkuun armoilla. Pakkaspoika paukuttelee seiniä ja virittää petollisia jäätiköitä nurkkapieliin, mutta valo on lisääntymässä ja sydänkuun selkä  pikkuhiljaa taittumassa.

Tammikuu ei aina muista pestä kasvojaan Uuden Vuoden kunniaksi. Näin tapahtui kaksi vuotta sitten, kun olimme muuttaneet tämän kummitustalon naapuriin:) 

Kun talo maalattiin ja fiksattiin osasi taikatalvikin tulla paikalle:)

Onnellista alkanutta vuotta kaikille ❤️ Olkoot surumme pieniä ja huolemme kohtuullisia.

Oove ja mummu päikkäreillä ❤️

Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu TAMMIKUU-haasteeseen

OCTOBER

Kesäaika on vääjäämättä ohi. Omalla kohdallani alkukesän valo ja onnellisuus vaihtui alakuloisuuteen. Marja-aikakin missaantui kokonaan ja sydänkin reistasi yhtenä aamuna siihen malliin, että heikompihermoista olisi jo piipaa-autolla ensiapuun viety. Onneksi pelkäsin niin, etten tohtinut edes lähteä :) Alla oleva kamikaze-lentäjä sai kuitenkin parasta mahdollista ensiapua, vaikka mietiskelikin pitkään, jatkaako maallista taivalta vai ei.

Osallistun kuvilla Pieni Lintu LOKAKUU - OCTOBER- haasteeseen. October on muuten latinan lainasana, joka tarkoittaa kahdeksatta kuukautta. Se on jäänne ajalta ennen juliaanista kalenteria, jolloin uusi vuosi alkoi jo maaliskuussa ja kuukausia oli vuodessa vain kymmenen. 

Syyskesällä Pinkun lähdön jälkeen teimme pienen 2000 kilometrin rengasmatkan Tampere - Fiskars - Porvoo - Kotka - Lappeenranta  - Leppävirta.  Fiskars oli kyllä näkemisen arvoinen ja Porvoon vanha gootilaistyylinen kirkko kuin suoraan joulukortista. Onneksi tuo keskiaikainen pääty säilyi vuoden 2006 tuhopoltossa.

Upin takopaja Fiskars

Upin pajassa taotaan kauniita käyttöesineitä, tässä muotoutuu hiilihanko. Viereisessä pajassa oli lasinpuhaltaja työssään. Pari tuliaistakin tarttui käteen, toinen esikoiselle ja toinen kuopukselle.

Matkalla tapasimme monia rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Lämmin kiitos Seijalle ja Karille Lempäälän ihanasta yöpymispaikasta. Henkilökunta oli huipputasoa! Kiitos myös siskolle, vaikka kahvipaketti ei ollutkaan oikeaa merkkiä:) Kun palasimme takaisin kotiin, odotti suru pihamaalla, istui kalliolla ja kulki pitkin nurmikoita. Silmä haki turhaan vanhaa ystävää. Koti tuntui kovin tyhjältä ja kylmältä ilman rakasta Pinkkua. 

Valoa syksyyn toi pieni mustatukkainen pojanpoika, joka syntyi syyskuussa - koiran vuonna kuten isänsä, isoveljensä ja minäkin aikoinaan ❤️ 

Apua äiti! Mut on kaapattu! Kuka tuo höppänä on:)

Lapsenlapsia on nyt viisi ja Arin suloinen tyttärenpoika kuudes 💛Katinka täytti jo 16 vuotta, joten on myönnettävä että ikäloppu luuska taidan jo olla. Pojatkin on kohta vanhempia kuin minä:) Monta kertaa ovat sormet syyhynneet tarinoida enemmänkin lapsenlapsista, mutta koska osa on kieltänyt kuvansa ja juttunsa, en voi kirjoittaa yhdestä jos en saa lupaa kaikkiin. 

Lokakuun myötä mukava ja turvallinen kirjastoaikani on vaihtumassa uusiin haasteisiin. Vajaat pari vuotta on ollut helppoa ja letkeää aikaa, pomo luxusta ja kirjastotätit kuin ystäviä. Taidenäyttelyt ja muut extremet kuten runokoulutuspäivä ovat tulleet lahjana päälle.  

Oheinen Jonas Vuoran upea akvarelli Bilal kuului osana Lybecker-opiston  "Melankolian eri muodot" -näyttelyyn. Se oli huhtikuussa 2018 Pyhäjoen kirjaston tiloissa. Kaikki taideteokset olivat hyvin tasokkaita, suosikkini oli Sarlotta Jokitalo ja Mira Lohilahti, jonka etsaus/akvavinta Oodi Louhelle puhutteli koko rahalla. Näistä nimistä kuulemme vielä.

Nyt on aika vanhan koiran oppia uusia temppuja. Effica-, Esko-, WetLab- ja Agrineuvos-tietojärjestelmät ovat olleet jotenkuten hanskassa 100 vuotta sitten. Saa nähdä uppoaako vanhaan lahopökkelöpäähän enää edes pientä osaa erilaista tietojärjestelmää. Menneen kesän perhoset ovat muuttaneet mahaani asumaan, stressinsieto kyky on nolla ja kortisolitaso pilvissä:) 

Valoisaa ja stressitöntä talviaikaa kaikille 💛 Muistakaa heijastimet ja varokaa hirviraukkoja, kohta ne taas vouhkaavat tiellä henkensä edestä!

LYIJYMYRKYTYS

Uusi vuosi tupsahti tupaan perinteitä kunnioittaen ja lyijymyrkytystä tarjoillen:) Sitähän on kyllä tarjolla vuoden jokaisena päivänä jos syöt kasviksia, kaloja tai lyijypanoksilla metsästettyä riistaa. Myös teollisuus ja liikenne ovat ruuhkauttaneet lyijypäästöjä. Lyijyttömään polttoaineeseen siirtyminen 1990-luvulla korjasi tietysti tilannetta, vaikka lyijypitoiset akut jäivätkin autoihin.

Tinan ja lyijyn valanta on vanha, alunperin roomalainen tapa ennustaa tulevaa. Tapa levisi ajansaatossa Eurooppaan ja sieltä Pohjoismaihin, josta Ruotsin kautta meille Suomeen 1700-luvun lopulla. Tinakuvien katsominen oli alkuun pelkästään herraskartanoiden huvitusta ja niitä valettiin kekrin tai pyhäinpäivän aikoihin. Länsisuomalaiset talonpojat hurahtivat kohta samaan hullutukseen ja tinan valannan ajankohdaksi muotoutui pikkuhiljaa uudenvuoden aatto. Jossakin päin Suomea harrastettiin myös joulutinoja eli valamispäivä saattoi olla  jouluaatto tai ehkä Tapanin päivä.

1960-luvulla eräänä uudenvuodenaattona valoimme laatikossa pitkään pyörineen tinapötkylän, jonka muoto oli hyvin arkinen. Se oli ikään kuin ratapölkky pienoiskoossa. Idea oli vierailevan naapurin ja muistan vieläkin miten ihmeelliseltä tuntui kun sai käännellä rosoista möykkyä ja katsoa mitä kuvia se kynttilänvalossa pinkopahviin heitti. Tina ei suinkaan ollut ainoa lyijymyrkyn lähde, sillä usein ihailin isän haulipusseja, joista ei varmasti lyijyä puuttunut ja tinasotilaatkin kuuluivat sen aikaiseen maailmaan. Nyt kun uudenvuoden tinat ovat lopullisesti historiaa, on pakko myöntää että muistelen kaiholla tinakenkiä, jäistä lumivettä, johon kuuma tina mukavasti solahti jähmettyen kauniiksi figuuriksi. Vaikka hedelmöityskykyni säilyikin niin aivoista en ole ollenkaan varma:) Kuten en siitäkään, missä vaiheessa tinasta tuli lyijyä. Tinapaperit ja säilyketölkit eivät ole toki terveellisiä nekään, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi:) 

Maailman suurin uudenvuoden tina valettiin Loviisassa uudenvuodenaattona 2009. Se painoi 41 kg ja siihen sulatettiin noin 200 kiloa tinaa. Edellinen maailman ennätys oli vuodelta 1991, jolloin tinamöykky jäi vaatimattomasti 9.1 kiloon:)

Nykyään on uutisoitu merikotkista, joista Eviran mukaan kolmasosa kuolee lyijymyrkytykseen. Syynä on pidetty saaliseläinten lyijypitoisuuksia haulien ja muiden lyijyjäämien vuoksi. Ravintohuipun ylimpänä merikotka saa moninkertaisen annoksen myrkkyä. Lyijyähän on käytetty kautta aikojen myös kalastuksessa, sillä verkkojen ja uistinten painot ovat olleet aina lyijyä. Lyijykynässä ei  nimestä huolimatta ole lyijyä, vaan grafiittia, joten siinä suhteessa lapsemme ovat turvassa.

Onnellista alkanutta vuotta 2018 kaikille 💜 Säilyttäkää talonpoikasjärki elämässänne ja varokaa ampumaratoja, sillä ne ovat takuulla täynnä lyijynraskasta jätettä:)

Tällä postauksella osallistun myös TAMMIKUU-haasteeseen. 

HAASTEVÄRINÄ RUSKEA

Pieni Lintu haasteen aiheena oli RUSKEA. Jo lapsena opittiin että ruskea on perusvärien sekasotku, vaatimaton ja vähän masentavakin. Se liittyi syksyyn, peltohommiin ja raadantaan. Jopa historia todisti sen negatiivista kaikua kun ruskeapaidat marssivat pienen lettipään ihmettelyelimiin:) 

Lievästä kielteisyydestä huolimatta väri liittyy ihaniin tuoksuihin ja muistoihin: Kevätkesän tervantuoksuun, kahviin, suklaakiisseliin, kakkuihin. sipulilla värjättyihin pääsiäismuniin  ja joulumausteisiin. Kauneimmin ruskea taittuu suruvaipan tummissa siivissä aurinkoisena syyspäivänä.