Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

20 joulukuuta 2021

JOULUN ALLA

Joulukuu oli jo pitkällä kun nousin tautivuoteelta, jossa rötkötin rumasti melkein koko marraskuun yskien ahkerasti keuhkoja pellolle yötä päivää. Jossakin vaiheessa kuumeen ja yskän välillä jaksoin orientoitua tonttujen puukenkiin, joita Ari veisteli pienemmiksi. Hinkkasin santapaperilla ja maalailin ne mustaksi. Kengityksen myötä amputoin tontturaukkojen jalkoja. Siinä hötäkässä vilkaisin lammelle ja joulumieli valui sydämeeni kuin hunaja.

Sieltä se pikkutonttuni hiihteli taas kohti joulua. Kohti kyökkipiian kyökkiä. Vaikka pahin jouluhulluus lykkääntyi Nikolaukseen, niin siitä ja taatelikakusta se taas lähti:)  Siivoukset, tuunaukset, lahjapakkausten värkkääminen ja jouluhösseli vie paljon aikaa ja energiaa. Jos et ole töissä, ei ole mitään tekosyytä edes luistaa tilanteesta😅  Toisaalta, joskus on pakko siivota isommin, joten joulu, pääsiäinen tai juhannus ovat itselleni hyviä syitä kohentaa kotia perusteellisemmin.
Omien nurkkien lisäksi laukkasin pitkin kyliä nyysäämässä entisen naapurini aika sekavaa huushollia. Hän on yksinasuva, sairasteleva vanhus, jolle en kovasta yrityksestä huolimatta saanut järjestettyä siivousapua jouluksi. Eräänä iltana tullessani puolikuolleena kotiin, mietin miten aika, jota nykyään muuten on vaikka muille jakaa, hurahtaa joulun alla olemattomiin. Mihin se katoaa?

Piparitkin menivät ihan pipariksi, värikin oli omituisen haalea - jotakin hiekan ja kakan väliltä, joten tein uuden taikinan. Väri oli oikeampi, mutta onnistuminen ei. Ikinä ei ole näin kurjia piparkakkuja tässä kyökissä- jos missään muussakaan nähty! Marjasen tontutkin järkyttyivät pahan kerran:) Taatelikakku näytteli hyvin onnistunutta, mutta maku oli lähinnä kuivuneen melanssin ja pettuleivän välimuotoa. Ehkäpä Jarmon piimäkakkuohje 45 vuoden takaa pelastaa jouluni:)
Weisten tontut ovat kuuluneet elämääni jo pikkutytöstä asti. Oli tähtihetki kun kelkkatonttu ja kellonsoittaja otettiin piironginkaapista ja laitettiin joulusiivousten jälkeen paikalleen. Viimeisimmästä Weisten tontusta maksoin huikeat 40 senttiä.
Rosacae näyttää iskeneen ikävästi tontun naamaan, mutta muhkuranenästä huolimatta hän on varsin viehättävä Lappi-asuinen tonttu. Lapsuusaikani Weiste tonttuja ei ole enää muita tallella kuin suklaapallotonttu, jonka sain naapurinpojalta kuusijuhlassa, muut ovat lahjoituksia tai hankintoja. Erittäin vanhat, tätilästä saadut käpyukot luurasivat vielä säilytyksessä eivätkä sen vuoksi ehtineet tähän hösseliin mukaan. 
Tonttujen lisäksi hullaannun helposti muihinkin ikivanhoihin joulujuttuihin; kuten liinoihin, tuberkuloosimerkkeihin ja joulupapereihin niin kääreiden, korttien kuin taulujenkin muodossa. Keräilyhulluus on pysynyt kuitenkin maltillisena, sillä olen hyvin kriittinen tason suhteen.
Osa joululiinoistakin pääsi kiikkustuolin syliin. En ole varma, sopiiko näistä mikään joulupöytään tai olohuoneeseen, mutta ennen joulua tulee aina fiilisteltyä vanhojen tavaroiden parissa. Osa näistä oli lapsuuskodin joulupöydässä.
Plaza de mustis
Yllä oleva fröökynä esittelee menneen kevään tonttulakkimuotia ja allaolevat ukkelit synnytin toukokuun valoisina öinä 😁
Plaza de mustis

Tämä soma tonttumaahinen virittää minut joka syksy joulutunnelmaan. Sain sen lahjaksi eräänä jouluna taiteilijaminiältäni. Tonttu istuu vanhassa lyhdyssä ja lämmittelee siinä pikku hiirensä kanssa. Kuvaan en saanut tässä tohinassa vangittua sitä tunnelmaa, mikä tekee tästä niin satumaisen.

Lumiukko kuuluu ehdottomasti myös jouluun. Omatekemien lumiukkojen joukkoon pääsi tuo hurmaava törönokka, joka löytyi kirpputorilta 50 sentin huikeaan hintaan. Näillä tonttukuvilla osallistun Pieni Lintu joulukuu-haasteeseen.

Toivotamme kaikille hyvää jouluaikaa Ymmi-joulupallon myötä 💛 Jouluhösseli jatkuu vielä hetken ja kyökkipiika on yhtä sekaisin kuin huushollikin:) 
Ymmi, Irja Viirret, koira

18 tammikuuta 2021

TALVEN TYTTÖ AJAA

Kärrynpyörät, lumi, talvi, Irja Viirret
"Talven tyttö lumia puistaa, pakkasen päästää, tähtiä suistaa. Jalakset hopeajäällä luistaa. Jäiset kynttilät valaisee majaa. Talventyttö ajaa."

Tämä Marja-Leena Mikkolan kaunis runo on Lumijoutsen-kirjasta ja sopii tämän vuoden tammikuuhun enemmän kuin hyvin. Kirjassa on Kaarina Kailan satumainen kuvitus. Kailaan ihastuin jo nuorena ja hakusessa on parikin mieleen jäänyttä kuvaa. Talventyttö-kuvan kehystin jouluksi makuuhuoneen seinälle ja siinä se saa olla pääsiäiseen asti. Minulla on paha tapa repiä satukirjojen kuvia tauluiksi tai vaikkapa korttimateriaaliksi. Sen kohtalon koki aikoinaan katkerasti myös Rudolf Koivun joulukirja. Tämä oli kirjaston poistokirja, joten sen raski paremmin repiä:)

Kaarina Kaila, Talven tyttö ajaa, Irja Viirret
Pieni Lintu haasteen aiheena herkullinen minkä vuoksi innostuin sepustamaan tänne jotakin aiheesta ja aiheen vierestä. 

Elämme historiallisia hetkiä, sillä Amerikan mailla Trumpin valtikka vaihtuu näillä hetkillä toisiin - toivottavasti vähän maltillisempiin käsiin. Trumpin hulluja ideoita ja päähänpistoja sivustaseuranneena ei ole aina tiennyt itkeäkö vai nauraa 😛 Capitolin konflikti Washingtonissa sai kuitenkin hymyn hyytymään. Amerikan selkeä kahtiajakautuminen on aikojen saatossa johtanut moniin verisiin yhteenottoihin ilman kansankiihoitusta tai hulluja sarvipäitäkin. Venäjälle päin tulee myös tiirailtua, varsinkin nyt kun myrkytyksestä/myrkytyksistä selviytynyt Aleksei Navalnyi palasi takaisin kotimaahansa ja joutui heti pidätetyksi. Reikäpäistä homma!

Onneksi asebisnekset, voguekuvaukset, super-Hornetit ja ulkopolitiikan voi jättää isompien suomalaistyttöjen harteille ja keskittyä vain omiin pikku ympyröihin:) Virkatessa kokeilin sananmukaisesti  ympyröitä ja niistä tuli pupuja ja kissoja 🐱

Virkkaus, puput, Irja Viirret

Virkkaus, puput, Irja Viirret
Nämä ovat niin helppoja, että onnistuvat keneltä vain! Lapsiltakin. Pääsiäinen on vielä kaukana, mutta näitä voi virkata omaksi iloksi ja lykätä kukkapuskan tai kortin koristeeksi. Herkkujen aika on ohi mutta ennen mämmikautta pitänee herkutella vaikka luumukiisselillä.
Väskynäkräämi, luumukiisseli, kerma, Irja Viirret

Karkkilakko ottaa koville, vaikka kompensoin hedelmillä, rusinoilla, pähkinöillä tai manteleilla. Mitä jos ottaisi vain yhden:) 

24 joulukuuta 2019

JOULUA

"Tonttupa yön alla lattian. kultakenkiä naulaa, kuuletko iskuja vasaran kun hän lyö sekä laulaa.." Lapsuusajan joululaulun kultakenkiä ei tämä tonttu saanut aikaan, kunhan nyt jotakin turhanaikaisia nyhersi, leipoi, puunasi ja tuunasi. Joulutauti olikin remissiossa aika pitkään eli pahemmat oireet alkoivat vasta Lucian päivän aikoihin, mutta sen jälkeen tauti iski kuin kuin kuolema:) "Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi?" Pikkuhiljaa olen tajunnut ettei joulua tehdä eikä se ikinä tule tekemällä valmiiksi:)
Talvi, lumi, joulu, lato
Tontut, tonttutyttö, tonttureki, kotipihan joulu, talvi, lumi, reki
Joulun odotukseen ja jouluun kuuluvat myös jouluaiheiset kirjat, josta nostan tällä kertaa esille Aki Pulkkasen Pohjolan joulu -kirjan, jossa on jouluisia perinteitä ja hurmaavia muistoja kekristä Nuuttiin. Kirja ilmestyi jo viime vuonna, mutta on hintansa väärti vielä pitkään tulevaisuudessakin. 
Pohjolan joulu, Aki Pulkkanen, joulukirja


Tonttula, tonttulan parvi, aitta, vintti, joulu, Peikkolan joulu
Monenlaista on tonttupajassa ahkeroitu tänäkin vuonna, mutta kaikkeahan ei voi vielä kertoa, koska H-hetkeen on vielä hetki aikaa. Sen voin paljastaa että tonttukammarissa syntyi ensi kerran mustatonttu:) Lieneekö syynä ollut synkkä syksy ja ikävät ilmat. Joulun ihme tapahtui kuitenkin aatonaattoiltana, jolloin pyhäjokinen pimeys muuttui valkeudeksi. Aattoyö oli niin kaunis kun luonto oli pessyt kasvonsa lumella, että sitä piti kyökkipiian paketoinnin ohella kurkistetlla monta kertaa. Kuvan laitan myöhemmin, nyt en enää ehdi, MUTTA

Toivotan kaikille oikein rauhaisaa ja onnellista joulunaikaa ja lohtua heille, joilla on raskas ja yksinäinen joulu 💛

"On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, kun yhtä puhdas itse olla voisin, näin sydämeeni joulun teen" - laulu soi mielessä...

03 joulukuuta 2019

ADVENTIN AIKA

Musta ja raskas syksy on pikkujoulujen myötä vaihtunut riemuisaan adventtiaikaan. Tuttava- ja ystäväpiirissä olleet raskaat surut värittyvät tummina raitoina omaankin elämään. Joskus tuntuu väärältä iloita, kun tietää lähimmäisen elävän kovaa ja ankaraa suruaikaa.
lyhty, joulukuu, lumi, hämärä, sininen hetki, ilta, talvi, kotipiha
Adventti on vanha perinne, joka omalla kohdallani kulminoituu ensimmäiseen, iloiseen adventtisunnuntaihin. Silloin otan joululautaset esille, teen ensimmäiset joulutortut, laitan kynttelikköön neljä kynttilää, joista ensimmäinen syttyy kun  juomme aamukahvit valkeaksi tuukatulta pöydältä. Ensimmäinen adventtikynttilä symbolisoi odotusta.
joululautaset, seinähylly, Apilanlehden puurolautaset
Riisipuuro kuuluu myös asiaan, mutta tänä vuonna se tuntui tyssäävän siihen, ettei kaapissa ollutkaan puuro-Risellaa. Vain riivattuja pitkäjyväisiä riisejä. Onnistui ihan hyvin ja adventtini oli pelastettu -kiitos Arin- joka meinasi että voihan sen keittää niistäkin. En päässyt adventti-vesperiin, joten hoilasin Hoosianna-hymnin katsoessamme televisiointia Kokkolan kirkosta. Kuorosta bongasin heti sukulaistyttöni Mallan 💛

Toisena adventtina hiljennytään kristillisen mallin mukaisesti rukoukseen ja paastoon, mutta itse virittäydyn valheelliseen tunnelmaan, eli siihen, että jouluun on vielä monta, monta viikkoa, joten voin huoletta lueskella joulukirjoja, katsella jouluaiheisia elokuvia, aloittaa askarteluja ja käsitöitä. Lykätä jouluhulluutta vielä hetken:) Toinen adventtikynttilä onkin jouluilon sytyttäjä.

Kolmatta adventtia on vietetty Johannes Kastajan muistoksi ja  kynttilä syttyy joulurauhan symboliksi. Neljäs adventti on omistettu Neitsyt Marialle ja silloin sytytämme rakkauden kynttilän ja joulu on jo ovella.
Lumi, pihlajat, valo, ilta, katuvalot
Marraskuun pimeydessä hoksasin myyjän, joka myi Weisten vanhoja tonttuja, tontturivejä ja ihania joulutauluja, mutta myöhästyin harmittavasti huudosta. Ystävällinen myyjä kokosi minulle lohdutuspaketin samalla rahalla ja eräänä päivänä ennen postilakkoa paketti saapui kotiin. Laatikko oli täynnä huikeita löytöjä. Näillä kuvilla osallistun Color therapy-haasteeseen.
Weisten vanhat tontut, jouluaarteet, keräily, joulutaulut, Disney, tontut, tontturivit
Viimevuosien tonttuovi-hullutukseen en ole lähtenyt mukaan, mutta eräänä päivänä tämä hurmaava pikku tonttu hevosenkenkä ovineen odotti minua kirpputorilla 50 centin huikeaan hintaan, joten lankesin loveen että rämähti:) Pientä tuunausta ja oma tonttuoveni on valmis.
tonttuovi, tonttu, tuunaus, huovutettu tonttu
Tonttuja värkkään itsekin, joten olen erittäin kriittinen niiden suhteen, mutta tässä pikkutontussa oli kaikki kohdallaan huovutuksia myöten.  Nätempää otusta saa hakea. Toivotan valoisaa joulunalusaikaa kaikille ja voimia heille, jotka kahlaavat raskain askelin kohti yksinäistä ja suruisaa joulua 💛

18 helmikuuta 2019

HELMIKUU

Kynttilänpäivä lupaa jo helmikuun alussa kevättä kynttelistä:) Helmikuu on oikea tuuliviiri säiden ja ilmojen suhteen. Paukkupakkasten keskelle se losauttaa varoittamatta vesikelit, kiillottaa tiet, polut ja nurkkapielet liukkaiksi jääkentiksi ja peittää pirullisen ovelasti petolliset jälkensä lumen alle. Helmikuu kimaltelee hangilla ja taikoo räystäiden kyyneleet hienoiksi jääpuikoiksi, se lämmittelee auringon säteillä ja pudottelee hihitellen lumet katoilta pahaa-aavistamattomien uhrien niskaan.

Mustarastas, talvi, lintu

kelkat, lumi, talvi, valo

vanha lato, helmikuu, lumi, maalaismaisema

Lohdutukseksi helmikuu tarjoilee Runebergin torttuja, viettää Saamelaisten kansallispäivää, piirtelee punaisia sydämiä ystävyyden kunniaksi, huristelee penkkariajeluita, hiihtelee maakuntaviestejä, narraa lapsia Mattina seinustalle ja päättää kuun kunniakkaasti Kalevalan päivään.  Usein helmikuu mielletään myös laskiaisriemuihin, mutta tänä vuonna se siirsi ne Maaliskuulle, mikä tarkoittaa sitä, että pääsiäinen on tänä vuonna melko myöhään eli vasta huhtikuun loppupuolella. Helmikuu kahmi kuitenkin kiinalaishoroskoopin vaihtovuoron itselleen eli Koiran vuosi siirtyi menneisyyteen ja alkoi Sikojen valtakausi. Itse en usko horoskooppeihin tuon taivaallista, mutta mukavahan niitä on joskus ihmetellä:)

Viime tipassa osallistun Pieni Lintu Helmikuu-haasteeseen 💜

13 tammikuuta 2019

SYDÄNKUU - IANUARIUS

Tammikuu on saanut osuvasti nimensä kaksikasvoisen Janus-jumalan mukaan, jota pidettiin porttien ja uusien alkujen jumalana. Joskus jumitumme menneisyyteen ja menetyksiin, vaikka edessämme onkin paljon iloa ja uusia haasteita. Näin kävi minulle viime vuonna. Alkuvuosi oli erityisen onnellinen ja hyvä, mutta elokuusta lähtien loppuvuosi kallistui kummasti tummien värien puolelle. Adventin aika käänsi kelkkaa kuitenkin suotuisampiin tuuliin.

Nuutinpäivä kuoppaa jouluajan historiaan ja aloittaa selkäviikot ja reikäleivät. Olemme taas arjessa kiinni ja ison Tammen, tuikean Sydänkuun armoilla. Pakkaspoika paukuttelee seiniä ja virittää petollisia jäätiköitä nurkkapieliin, mutta valo on lisääntymässä ja sydänkuun selkä  pikkuhiljaa taittumassa.
Talvi, lumi, tammikuu, huurre, puut, kotipiha
Tammikuu ei aina muista pestä kasvojaan Uuden Vuoden kunniaksi. Näin tapahtui kaksi vuotta sitten, kun olimme muuttaneet tämän kummitustalon naapuriin:) 

vanha talo, kummitustalo, tammikuu, lumeton talvi
Kun talo maalattiin ja fiksattiin osasi taikatalvikin tulla paikalle:)

aitta, karintie, vanha piha, vanha talo, kuisti, reki

Onnellista alkanutta vuotta kaikille ❤️ Olkoot surumme pieniä ja huolemme kohtuullisia.

vauva, päiväunet, Onni, mummu ja Oove
Oove ja mummu päikkäreillä ❤️

Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu TAMMIKUU-haasteeseen

29 tammikuuta 2018

MASKOTTI

Plaza de mustis. Irja Viirret: lumiukkokuva

Lumiukkoa voi hyvällä syyllä pitää talven maskottina, vaikka se ei ehkä edustakaan niitä kriteereitä mitä sanalla yleensä ajatellaan olevan. Maskotti on tullut suomenkieleen alunperin ranskankielisestä sanasta: "Mascotte on deminutiivijohdos provensaalin noitaa tarkoittavasta sanasta masco. Maskotti on tarkoittanut onnenkalua, talismaania tai noidan lumousta. Mahdollisesti sana juontaa juurensa keskiajan latinan sanasta masca ’maski, aave, painajainen’. Käsitteen teki tunnetuksi Edmond Audranin komediallinen ooppera La Mascotte, jossa kodissa asuva keiju tuo onnea italialaiselle maanviljelijälle. Suomen kirjakielessä maskotti on tullut käyttöön 1900-luvun alkupuolella" Lainaus Wikipedia. 

Alempi kuva sopii paremmin aiheeseen, koska siinä on joku noita-akan näköinen vai mikä lie aave maskotteineen.
Irja Viirret, Pinkku
Allekirjoittanut ideoi ja kuvasi, Ari miksasi ja Pinkku mamselli poseerasi :)

Heitän kuvat Pieni Lintu haasteeseen. Linkin takaa löytyy lisää mielenkiintoisia maskotteja:) 

12 tammikuuta 2018

LYIJYMYRKYTYS


talvi, kuura, hanki, pakkanen, tammikuu, taivas

Uusi vuosi tupsahti tupaan perinteitä kunnioittaen ja lyijymyrkytystä tarjoillen:) Sitähän on kyllä tarjolla vuoden jokaisena päivänä jos syöt kasviksia, kaloja tai lyijypanoksilla metsästettyä riistaa. Myös teollisuus ja liikenne ovat ruuhkauttaneet lyijypäästöjä. Lyijyttömään polttoaineeseen siirtyminen 1990-luvulla korjasi tietysti tilannetta, vaikka lyijypitoiset akut jäivätkin autoihin.

Tammikuu, Irja Viirret

Tinan ja lyijyn valanta on vanha, alunperin roomalainen tapa ennustaa tulevaa. Tapa levisi ajansaatossa Eurooppaan ja sieltä Pohjoismaihin, josta Ruotsin kautta meille Suomeen 1700-luvun lopulla. Tinakuvien katsominen oli alkuun pelkästään herraskartanoiden huvitusta ja niitä valettiin kekrin tai pyhäinpäivän aikoihin. Länsisuomalaiset talonpojat hurahtivat kohta samaan hullutukseen ja tinan valannan ajankohdaksi muotoutui pikkuhiljaa uudenvuoden aatto. Jossakin päin Suomea harrastettiin myös joulutinoja eli valamispäivä saattoi olla  jouluaatto tai ehkä Tapanin päivä.

talvi, lumi, pyhäjoki, pakkanen, Irja Viirret

1960-luvulla eräänä uudenvuodenaattona valoimme laatikossa pitkään pyörineen tinapötkylän, jonka muoto oli hyvin arkinen. Se oli ikään kuin ratapölkky pienoiskoossa. Idea oli vierailevan naapurin ja muistan vieläkin miten ihmeelliseltä tuntui kun sai käännellä rosoista möykkyä ja katsoa mitä kuvia se kynttilänvalossa pinkopahviin heitti. Tina ei suinkaan ollut ainoa lyijymyrkyn lähde, sillä usein ihailin isän haulipusseja, joista ei varmasti lyijyä puuttunut ja tinasotilaatkin kuuluivat sen aikaiseen maailmaan. Nyt kun uudenvuoden tinat ovat lopullisesti historiaa, on pakko myöntää että muistelen kaiholla tinakenkiä, jäistä lumivettä, johon kuuma tina mukavasti solahti jähmettyen kauniiksi figuuriksi. Vaikka hedelmöityskykyni säilyikin niin aivoista en ole ollenkaan varma:) Kuten en siitäkään, missä vaiheessa tinasta tuli lyijyä. Tinapaperit ja säilyketölkit eivät ole toki terveellisiä nekään, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi:) 
Plaza de mustis
Maailman suurin uudenvuoden tina valettiin Loviisassa uudenvuodenaattona 2009. Se painoi 41 kg ja siihen sulatettiin noin 200 kiloa tinaa. Edellinen maailman ennätys oli vuodelta 1991, jolloin tinamöykky jäi vaatimattomasti 9.1 kiloon:)

Nykyään on uutisoitu merikotkista, joista Eviran mukaan kolmasosa kuolee lyijymyrkytykseen. Syynä on pidetty saaliseläinten lyijypitoisuuksia haulien ja muiden lyijyjäämien vuoksi. Ravintohuipun ylimpänä merikotka saa moninkertaisen annoksen myrkkyä. Lyijyähän on käytetty kautta aikojen myös kalastuksessa, sillä verkkojen ja uistinten painot ovat olleet aina lyijyä. Lyijykynässä ei  nimestä huolimatta ole lyijyä, vaan grafiittia, joten siinä suhteessa lapsemme ovat turvassa.

Onnellista alkanutta vuotta 2018 kaikille 💜 Säilyttäkää talonpoikasjärki elämässänne ja varokaa ampumaratoja, sillä ne ovat takuulla täynnä lyijynraskasta jätettä:)

Tällä postauksella osallistun myös TAMMIKUU-haasteeseen. 

20 marraskuuta 2017

KOTIPIHAN MARRASKUU




kotipiha, lumi, marraskuu, Karintie

Marraskuu muutti pihamme satumaaksi  💜 Koivukujakin muuttui lumitunneliksi:)  


koivukuja, kotipiha, lumi, tykkylumi

Arkitouhujen ohessa lahjoimme esikoista, sillä hän täytti komeat 40 vuotta! Kohta se on vanhempi kuin äitinsä:) Kävimme marraskuun alkupuolella katsomassa Tuntemattoman Oulaisten Kinokulmassa. Lempihahmoni niin kirjassa kuin elokuvissakin on aina ollut Koskela ja olin varma ettei Risto Tuorilaa putouksen Anskupansku-transu kyllä ikinä päihitä. Mutta kuinkas sitten kävikään, mie romahin kokonaan hurmaavaan Jussiin:)  Hän oli varsin vakuuttava Ville Vaitelias-Koskela ♥ Elokuvan visuaalisuus, kotirintaman kuvaus (Rokka) ja huikean kaunis Veerukka, joka koitui Hietalan kohtaloksi, syvensivät Aku Louhimiehen ohjaaman filmin aivan eri tasolle kuin aikaisemmin. 

Näillä kuvilla ja mietteillä osallistun tämän kertaiseen Pikku Lintu MARRASKUU-kuvahaasteeseen.

13 helmikuuta 2017

HELMIKUU

joki, talvi, jäähampaat


Helmikuu nakkasi lotisevan tammikuun kylmästi olkansa yli ja heläytti pakkassillat vesien päälle. Joki irvisteli ja kalisutti leuhkasti jäähampaitaan. Tylsän tammikuun vastapainoksi hilpeä helmikuu vietti Kynttilänpäivää, mussutti Runebergin torttuja, väritti punaisia sydämiä, mietti laskiaisriemuja ja lopetti valtakautensa kunniakkaasti nelipolvi trokeella:) 

helmikuu, vanha kelkka, latu

sydämet, ystävänpäivä, sydänkarkit

Pieni Lintu haasteen aiheena oli HELMIKUU! Kaunista ja hyvää ystävänpäivää kaikille 💜
Nämä ihanat sydänkarkit sain ystävältä jo lauantaina♥

P.s. Lupaan että Uunan aloittama LUPAUS -jatkokertomus julkaistaan piakkoin, ehkä torstaina. Kävi iso vahinko, sillä aloittamani kooste jäi tallentamatta, enkä alunperin odottanut vuoroani näin pian. Olen lukenut jokaisen osuuden ainakin viisi kertaa ja kuutioinut pienen pääni ympäri miten punon juonen yhteen niin, että se miellyttäisi kaikkia. Pyydän anteeksi viivettä! Ei ole tahallista välinpitämättomyyttä, mulle vain sattui juttuja päällekkäin.

06 maaliskuuta 2015

LUONTO


lumi, jäljet, luonto, talvi
    MAKROTEX- JA TEEMA-AIHEENA oli tällä kertaa LUONTO:)

taivas, pilvet, heaven, valo pilvissä

vesi, ranta, meri, hiekka, heijastus

Edellisen haasteen teemana oli MUSTA. Vähän paradoksaalisesti se jäi minulta väliin, joten   korjaan tilanteen tässä yhteydessä. "Musta ei muutu, eikä siitä väriä puutu", ruukasi isä sanoa ennen vanhaan, mutta kyllä siitä silti puuttuvat kaikki valon päävärit. Mustassa värien voimakkuus on nolla kun taas valkoinen on täynnä värejä:)

pimeys, valo pimeässä

19 tammikuuta 2015

TAMMIKUU


hautausmaa, talvi, illan rusko

Kiristyvä pakkanen ja auringonlasku. Puhelinkuva hautausmaalta tammikuussa 2013. Lunta oli silloin aika mukavasti, mutta vuosi sitten tammikuussa pakkanen tärähti melkein keskelle vesisadetta. Lunta ehti tulla edellisenä päivänä 9.1. juuri sen verran että maa oli valkoinen. Sinänsä 15 asteen pakkanen ei ole mikään kova juttu, mutta kun se tulee sateen keskelle ja siihen tulee vielä sopiva vinkka, niin kylmyys ikäänkuin kertautuu ennenkuin luonto jämähtää jäähän ja kuivaa.

talvi, huurre, koivut

Ennen joulua 2014 runsaat lumisateet tulivat ja sulivat puolikymmentä kertaa. Saimme kuitenkin vanhanajan valkean joulun ja tammikuussa 2015 lumipeite lisääntyi varsin tuntuvasti. Viimepäivien suojasta ja vesisateesta huolimatta se on pitänyt komeasti pintansa. Pakkasia on taas luvassa ja haaveena on päästä kokeilemaan uusia hiihtimiä, joita en ehtinyt kunnolla edes sisäänajaa ennen suojakeliä.

havu. lumi