Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

maanantai 19. tammikuuta 2015

TAMMIKUU


hautausmaa, talvi, illan rusko

Kiristyvä pakkanen ja auringonlasku. Puhelinkuva hautausmaalta tammikuussa 2013. Lunta oli silloin aika mukavasti, mutta vuosi sitten tammikuussa pakkanen tärähti melkein keskelle vesisadetta. Lunta ehti tulla edellisenä päivänä 9.1. juuri sen verran että maa oli valkoinen. Sinänsä 15 asteen pakkanen ei ole mikään kova juttu, mutta kun se tulee sateen keskelle ja siihen tulee vielä sopiva vinkka, niin kylmyys ikäänkuin kertautuu ennenkuin luonto jämähtää jäähän ja kuivaa.

talvi, huurre, koivut

Ennen joulua 2014 runsaat lumisateet tulivat ja sulivat puolikymmentä kertaa. Saimme kuitenkin vanhanajan valkean joulun ja tammikuussa 2015 lumipeite lisääntyi varsin tuntuvasti. Viimepäivien suojasta ja vesisateesta huolimatta se on pitänyt komeasti pintansa. Pakkasia on taas luvassa ja haaveena on päästä kokeilemaan uusia hiihtimiä, joita en ehtinyt kunnolla edes sisäänajaa ennen suojakeliä.

havu. lumi


25 kommenttia:

  1. Viimevuotinen talvi olikin lyhyt ja kylmä. Tänä talvena saadakin vähän kaikkea. Välillä on ihanan talvista, välill' sataa vettä ja kaikista piinavin on kamala liukkaus. Onneksi se on nyt taas vähäisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuoden talvi kesti oikeastaan vain kuukauden eli tammikuun loppupuolen ja helmikuun tuolla kaakonkulmalla oli kyllä maaliskuussakin muutama talvipäivä. Tässä rannikolla oli 2010 ja 2011 kunnon taikatalvet kun vauhtiin pääsivät ja vielä 2012 oli oikea talvi eli suunnilleen kolme "oikeaa" talvea. Ehkä tämäkin talvi tästä tasaantuu ja kevätkin tuntuu sitten keväältä.

      Poista
  2. Meillä oli viime vuonna vähän lunta, aura kävi pihassa kerran. Missään vaiheessa piha ei ollut jääkenttä. Parempi olisi ollut niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi oli kyllä vähäluminen monin paikoin, jäätikköä kyllä riitti ainakin koiralenkkipolulla ja muutenkin. Tänä talvena on lokakuusta asti tullut reippaasti lunta, mutta se on aina sulannut pois, marraskuussakin oli niin uskomattomat kinokset, ettei olisi uskonut niiden enää sulaavan, mutta niin vain kävi. Kiitos Ulla:)

      Poista
  3. Meiltä on lähes kaikki lumi sulanut, pihalla se on tiivistynyt jääksi ja saa varoa ettei liukastu.
    Olen nuorena hiihtänyt kovasti, jopa kilpaa, mutta nyt ranteet eivät kestä sauvoilla työntöä, eikä oikein nilkatkaan.
    Toivottavasti sinä pääset kokeilemaan uusia suksiasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Uuna, kokeilin niitä iltapimeässä eräänä iltana, kun en ole hiihtänyt juuri ollenkaan ja viime vuonnakin vain kävin kerran. Taito on pahasti ruostunut ja kunto huono, joten pitänee pikkuhiljaa löntystellä jossakin pimennossa:) Harmi, että ikä on tuonut tullessaan vaivoja, jotka estävät entistä liikuntaa. Hiihtäminen on aika rankka liikuntamuoto.

      Poista
  4. Hienot talviset kuvat.
    Huomenna on luvassa lisää lunta ehkäpä pääset kokeilemaan uusia hiihtimiäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Täällä oli sen verran pakkasta tänään, etten viitsinyt lähteä hakemaan latuja, mutta kun vähän lauhtuu niin ehkä tuo naapurikin innostuu hiihtomajalle, jossa ainakin on latu, olisi kiva päästä ihan kunnon ladulle kokeilemaan. Pitänee vain valita ajankohta ettei ole kunnon hiihtäjien haittana:)

      Poista
  5. Upeita kuvia. Mukavaa, että nyt on lunta edes jonkin verran vaikka on kyllä hurjan liukasta ja koira meinasi vetää kumoon aamulla.

    Ihanaa alkanutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tiia. Koiran kanssa lenkkeily on haastavaa, kannattaa laittaa liukuesteet kenkiin ettei satu vahinkoa. Viikko alkoi aurinkoisena ja kirkkaana, jopa niin että piti puunata vähän kyökissäkin kun valo paljasti sitä sun tätä, mitä pimeinä päivinä ei ole huomannutkaan.

      Poista
  6. Upea kuva hautausmaalta, auringon kajoa taivaanrannassa!
    Toivottavasti pääset hiihtämään, ainakin tänään keli vaikuttaa oikein kivalta :)
    Lunta kyllä riittää täällä meillä ainakin, ja pari päivää oli taas niin liukasta. Nyt pakkanen kiristää otettaan, huomiselle luvassa melkein -30!!! Ja suksetkin on vielä varaston ylisillä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva ei välttämättä tee oikeutta, koska se on vanhalla kännykällä otettu, mutta illan rusko oli niin pysähdyttävän kaunis ja ilta oli hrrr.. niin kylmä että kädet meinasivat jäätyä. Siinä oli kuitenkin selväää lupausta talvisten kevätiltojen lisääntyvästä valosta ja pakkohan se oli jotenkin ikuistaa. Sukset esille, kyllä se kohta lauhtuu:)

      Poista
  7. Kuvasi ovat kauniita ja tunnelmallisia. Erityisesti miellyin viimeiseen kuvaan oksasta lumipeitteineen.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmakuvia hain ja hukassa meinasivat vähän olla, kuten minulla aina. Lumisen oksan kuvasin tätä haastetta varten niin makrona kun tuolla pokkerilla sain. Kiitoksia Kristiina:)

      Poista
  8. Pakkaset on tulossa, joten saatat päästä hiihtimille. Meinaatko omille laduille, vai valmiille? Katselin toissa - ja edellisvuoden tammikuita, pakkasia ja lunta on ollut silloinkin. Varsinkin nyt on paljon lunta. Luminen oksa huokuu herkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti pääsen hiihtimille, haaveilen joenjään ihanista laduista, joihin pari vuotta sitten ihastuin. Olen asunut täällä jo monta vuotta, kunnes koiran kanssa erehdyin jokijäälle ja tajusin mitä olin näinä vuosina menettänyt. Joki ei ole oikein jäätynyt eikä merikään, olisi kiva käydä Himangallakin merenjäällä ja vaikka mökillä asti. Kiitos Aimarii:)

      Poista
  9. Lunta on ja hiihtämään pääsee pian eteläisessä Suomessakin. Vaan taitaa lähipäivinä olla liikaakin pakkasta suksimiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon pakkasta se taas puskee ilmoille, mutta minusta se on ihan hyvä ja kunnon talven merkki, helppo sanoa kun itse pääsen niin helpolla, eikä tarvitse omakotitaloa enää lämmittää ja lapsuuskotikin sai asukkaat, joten ei tarvitse sitäkään niin huolehtia. Loppuviikko näkyi ennusteen mukaan olevankin jo lauhempaa.

      Poista
  10. Hatuumaa-kuva on vaikuttavan hieno. Olen luopunut kokonaan hiihtämisestä, postauksestasi tuli mieleeni; voisiko sitä vielä joskus kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkomaa on aina omalla tavallaan kaunis, vaikka joskus siellä on vilu kesähelteestä huolimatta. On ikävää että puiden kaatovimma on ulottunut jo tänne hautausmaallekin ja se on ankeasti "autioitumassa" niin viehättävä ja nätti kun se aiemmin olikin.

      Kävimme kouluaikana keskenkasvuisina tytönläppeinä opettajan opastamana Kannuksen hautausmaalla ja hän neuvoi käytöstavat ja kunnioituksen, mitä siellä kuuluisi osoittaa ja ihan vaistomaistihan siellä hiljentyykin. Tässä männyn alla olen viime vuosina käynyt aika ahkerasti, nyt käynnit ovat jo harventuneet. Kiitoksia Mustarastas, ymmärsin kyllä sanasi:)

      Poista
  11. Hei Mustis...pitkästä aikaa.
    Hyvät kuvat sulla, varsinkin makro.
    Muistelit viime vuoden talvea...yritin kans saada jotakin muistikuvaa, mutta ei mitään muuta mielikuvaa kuin Syöpiksellä ramppaamista ja sairastamista.
    No, nyt on asiat jo paljon paremmin. Huomenna selviää saanko uuden asunnon, jonne vois nää ympärillä olevat tavarakasat siirtää. ;-)
    Kevättä odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makroni ovat hyvin vaatimattomia kun niitä vertaa laatukuviin, mutta kukin taaplaa mallillaan:) Ikävä ja raskas on vuotesi ollut, ei siinä varmasti säitä enää muista. Mutta tämä tuleva vuosi on varmasti paljon parempi ja valoisampi. Toivon että sait uuden mukavan asunnon ja että elämäsi lutviutuu taas raiteille. Kiva kuulla että asiat ovat jo nyt positiivisemmin. Kun on raskasta, niin voimat menevät siihen, että jaksaa elää minuutin, tunnin tai jopa koko päivän kerrallaan. Kiitoksia Unikko, päivät pitenevät taas ja varjot lyhenevät:)

      Poista
  12. Noh ja nih, taas olet ottanut upeat kuvat! Hiihtimien ulkoiluttaminen onnistuu Sinulta kunhan kelit lämpenevät. Itse ehdin jo kolmannen kerran käydä ennen näitä pakkasia... Tsemppiä Sinulle ja hiihtimillesi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hiihtimet taas ymmärtävät mitä tehdä kun ladut löytyvät ja monotkin osasivat ratkaista lukkojen kummalliset salaisuudet:) Yksi ilta siinä tapellessa ja kiroillessa menikin ja tuli niin kuumakin että kuntoilusta kävi koko homma. Olin varma että NNN-lukko on automaatti ja ajattelin että kyllä perkeleen mono siihen istuu kun aikansasitä polkee:) Pelkäsin jo että rikon koko lukon ja yritin nostaa ruuvin suojaläppääkin yös ja sehän lensi kun pääsky ulkomaille:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜