Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

tiistai 25. helmikuuta 2014

VILLIT SADUT

Se että hurahtaa elokuviin tai historiaan vaarallisen keräily- tai kirjahulluustaudin lisäksi on vielä aika harmitonta. Mutta kun aikuinen nainen sairastuu Satumaniaan niin siitä onkin leikki kaukana:) Satujen sinisiin maailmoihin sukelsin onnistuneesti jo paljon ennen kouluikää, mutta tauti paheni huomattavasti kun opin lukemaan.

Aapisen tikkukirjainten opettelu kävi työstä niin opettajalle, äidille kuin hermonsa menettäneelle isällekin, joka nakkasi aapiaiseni kesken tavauksen nurkkaan ja jätti minut kummastelemaan aikuisten lyhyttä pinnaa, huonoa huumorintajua ja tyhmiä käytöstapoja. Minulla kun oli paha tapa tankata sanan alku ja arvata kiireesti sen loppu, jota isä ei sulattanut ollenkaan, kuten ei sitäkään ettei 7-vuotias malttanut millään viittä minuuttia kauemmin keskittyä Aapiskukon ikäviin heltanalus-salaisuuksiin:)

Kaiken lisäksi kirjaimet vaihtoivat paikkaa aivan tahallaan eivätkä noudattaneet arvauksieni lainalaisuuksia yhtään. Ikävää oli sellainen meininki, eikä itkukaan ollut kaukana. Jossain vaiheessa aloin pikkuhiljaa tajuta miten nuo ylen hankalat tikkukirjaimet järjestyivät tavuiksi. Asiaa auttoi huomattavasti se, että äiti opetti minua navettatakki päällä Punon ja Omenan lypsyn välissä tavaamaan, minkä vuoksi naventanhajuisista tikuista tulikin äkkiä oikeita sanoja ihan itsekseen ja ilman arvaamista. Tuntui huikealta tajuta maailma, joka sen myötä avautui! Osaaminen palkittiin ja sain lainata ensimmäisen oikean satukirjani. Muistan vieläkin miten juhlalliselta ja jännittävältä tuntui pitää kädessään kirjaa, jonka sisäkanteen liimattuun lippuun merkittiin tärkeästi lainaaja ja palautuspäivämäärä. Lapussa varoitettiin myös ankarasti selailemasta kirjaa likaisin käsin:)


Kirja oli nimeltään Lumivalko ja Ruusunpuna ja valintakriteerinä taisi olla pelkästään kansikuva ja ihana kuvitus, mutta se sinetöi kohtaloni ja sen jälkeen kelpasi kaikki, mikä vähänkään kirjalta tai lehdeltä näytti. Naapurin Postilla, vanha Biblia, ullakolta löytyneet raamatunhistoriat ja kreikan mytologiat, jopa äitini naapurilta lainaama kirja: "Olin kommunistien vankina" jonka luin ennen kuin hän edes älysi kauhistella koko asiaa. Olin kuuluisa siitä, että kuljin aina nenä kirjassa. Istuin kakalla ja luin kirjaa, kesken suursiivousten unohduin kuistille ja ahmein äkkiä 100 sivua Kotikunnaan Rillaa tai Robin Hoodia, ennenkuin äiti yllätti ja antoi railakkaasti satikutia ja takavarikoi kirjan parempaan talteen. Kiipesin suvi-iltana kotipihan vanhaan tuomeen Peter Pan kainalossa ja tiirailin yömyöhällä peiton alla taskulampun valossa Tarzania tai Monte Criston kreiviä. Opettajan suosituksesta kahlasin iltayöt vielä Vänrikki Stoolin tarinoita ja Sillanpäätä. Kun sytytin saunanpesän tai navetanpadan alle tulta, syvennyin sytykelehtien mielenkiintoisiin juttuihin. Missä vain oli tekstiä, siellä oli tarinakin.

Viime kesän ja kuluneen talven aikana olen rampannut rompetorilta toiselle ja kolunnut kirpputorien tai kierrätyskeskuksien pölyisiä nurkkia etsien pikkurahalla aarteita, joihin sekoittuu aina ripaus onnea, muistoja ja turvallisuutta:) Kohtalokseni on koituneet Kouvolan ja Lappeenrannan kirpputorit, Oulaisten Aarreaitta, Veteraanikonepäivät, Antikvaari, Vuoksen aika, Ylivieskan ja Saloisten kirpputorit monien muiden lisäksi.

Mitään resuja ja tai ruostuneita romuja en edes vilkaise ja syynään hyvinkin tarkasti kiinnostavat kirjat/tavarat.  Niiden on oltava ehdottoman siistejä ja ikävuosistaan huolimatta uuden veroisia, ainoastaan hyvin lievää ajanpatinaa sallitaan. Mutta niin se vain menee viisaskin vipuun! Ihmettelin ohimennen Oulaisten Veteraanikonepäivillä hieman hämärissä olosuhteissa Raul Roineen kuvakirjan satumaisen halpaa hintaa ja uskomattoman kirkkaita värejä, joiden syy selvisi vasta kotona. Taiteilijaa oli auttanut pieni, taitava kuvankäsittelijä kotikonstein:) Jokaista hemmetin kuvaa oli vähän käsitelty. Vahaliidun väri lähti kuitenkin tasokkaasta kuvapinnasta ahkeralla kumituksella  pois niin ettei kuvan laatu tai alkuperäinen väri suuresti kärsinyt.  Roineen kuvittajina ovat yleensä Rudolf Koivu tai Maija Karma, joiden ihastuttavat kuvat ovat Martta Wendelinin ohella satukuvituksen parasta aatelia. Olen ihaillut myös blogimaailmassa taidokasta Koivu-Karma-Wendelin ilmiötä eli Elsa-Maaritin ihastuttavia satukuvia.

Kirjataivaasta löysin samalla kertaa Roineen Satuja, Oivallinen keinuhepo (ensipainos), Topeliuksen Lukemista lapsille ja kaupan päälle vielä Liisa Ihmemaassa vuodelta 1952, jossa oli J.Tennielin alkuperäiskuvitus!

Viime viikolla metsästin - taas kerran - erästä unelmaani eli  Haavion Tiina tonttutyttöä, joka on ollut  yksi rakkaimpia satukirjoja Beskowin lisäksi, kun törmäsin tapaukseen jota nimitän "villiksi satukirja-ilmiöksi". Nuuskein juuri Tonttutytön kannalta erittäin lupaavaa nurkkausta, kun silmäni osuivat siihen! Villiin Satukirjaan. Edellämainittu kriteeri täyttyy silloin kun sadut on kopsattu vähän sinne päin tai kääntäjä on huitaissut ne vähän kieli poskessa eikä sadun lähteestä tai alkuperästä ole mitään tietoa tai mainintaa. Monien satujen pohjana ovat kansantarinat ja mytologiat, jotka toki muuntuvat paljon eri kertojien ja kansojen mukaan. Silti olemme oppineet, että tietyt sadut ja tarinat kantavat aina kertojanimiä, joilla ne ovat aikoinaan tulleet tunnetuiksi. Tässä kirjassa niitä ei ollut sen kummemmin kuin lähdeluetteloakaan. 

Samankaltaisia villikkokirjoja on ollut lapsuudestani asti, joista itselläni olevat Punahilkka-, Pikku aasi ja Kissa, joka luuli olevansa hiiri -kirjat hyvänä esimerkkinä. Kopiointeja on ollut kautta aikojen ja kuuluisin kopiointimestari lienee Walt Disney. Hänen käsittelyssään Grimmin veljesten ronskimmatkin sadut muuttuivat pelkäksi lässynlässyksi samalla kun ne menettivät jotakin olennaista alkuperäisestä hohdostaan. Asiaa paikkaa kuitenkin Disney-elokuvien huikea toteutus, fantastinen satumaailma sekä satukirjojen että lehtien mielettömän hieno kuvitus.

Ostin edellämainitun parin euron satukirjan alunperin korttimateriaaliksi, mutta mielenkiinnosta silmäilin kertomuksia vähän tarkemmin. Satujen nimet vaikuttuvat kömpelöiltä käännoskukkasilta minulle tutumpien nimien vuoksi. Lumivalko ja Ruusunpuna seikkailivat Valkoruusun ja Punaruusun nimellä, sammakkoprinssi esiintyi kuninkaan tittelillä ja Topeliuksen Lintu Sininen olikin Sininen Lintu jne.


I.Flame
Tässä vähän yllättäin alkuperäistulkinnan  mukaista sammakko-seinään-efektiä :)
Insesti, juonittelu, julmuus, murhaaminen sen kummemmin kuin teurastuskaan ei ole outoa satumaailmassa. Ei myöskään tässä kirjassa, jossa kuningas halusi avioitua kauniin tyttärensä kanssa, jonka vuoksi tyttö tapatti isänsä ihanan aasin saadakseen sen taljan, äitipuoli sorti tapansa mukaan Tuhkimoa tai lelli muuten vain lempityttöään siskoreppanan kustannuksella. Kiltit tontut tekivät surutta possusta kinkkua ja makkaraa ja susirukka sai tapansa mukaan kivet mahaansa niin Punahilkalta, pikku karitsoilta kuin possuiltakin.

Useimmat sadut perustuivat Grimmin veljesten kuuluisiin kertomuksiin tai Charles Perraultin Hanhiemon tarinoihin ja ainakin yksi Topeliuksen satunäytelmään nimeltään Lintu Sininen. Alunperinhän sekin on ikivanha intialainen tai ehkä jopa perulainen tarina, jonka Topelius aikoinaan kopioi omaan kuosiinsa:) Myös satusetä H.C. Andersen oli kirjassa esillä Ruman Ankanpoikasen (nimellä Ruma pieni ankanpoikanen) ja Pienen merenneidon verran. 

Kirja oli PR-tuotantoa ja se oli painettu Tsekkoslovakiassa. Teksti oli I. Flemes ja kuvitus uskomattoman viehkoa J.Legarden käsialaa. Kirja oli nimeltään Satujen valtakunta ja ISBN-numerokin siitä löytyi. Tämä villi satukirja päätyy joko hyllyyn tai sitten teen siitä kauniita kortteja:)

Kuvat ovat Satujen Valtakunta-kirjasta, paitsi yläkuva. J.R.R. Tolkienilta löytyy muuten ihan samanniminen kirja.