Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

20 joulukuuta 2021

JOULUN ALLA

Joulukuu oli jo pitkällä kun nousin tautivuoteelta, jossa rötkötin rumasti melkein koko marraskuun yskien ahkerasti keuhkoja pellolle yötä päivää. Jossakin vaiheessa kuumeen ja yskän välillä jaksoin orientoitua tonttujen puukenkiin, joita Ari veisteli pienemmiksi. Hinkkasin santapaperilla ja maalailin ne mustaksi. Kengityksen myötä amputoin tontturaukkojen jalkoja. Siinä hötäkässä vilkaisin lammelle ja joulumieli valui sydämeeni kuin hunaja.

Sieltä se pikkutonttuni hiihteli taas kohti joulua. Kohti kyökkipiian kyökkiä. Vaikka pahin jouluhulluus lykkääntyi Nikolaukseen, niin siitä ja taatelikakusta se taas lähti:)  Siivoukset, tuunaukset, lahjapakkausten värkkääminen ja jouluhösseli vie paljon aikaa ja energiaa. Jos et ole töissä, ei ole mitään tekosyytä edes luistaa tilanteesta😅  Toisaalta, joskus on pakko siivota isommin, joten joulu, pääsiäinen tai juhannus ovat itselleni hyviä syitä kohentaa kotia perusteellisemmin.
Omien nurkkien lisäksi laukkasin pitkin kyliä nyysäämässä entisen naapurini aika sekavaa huushollia. Hän on yksinasuva, sairasteleva vanhus, jolle en kovasta yrityksestä huolimatta saanut järjestettyä siivousapua jouluksi. Eräänä iltana tullessani puolikuolleena kotiin, mietin miten aika, jota nykyään muuten on vaikka muille jakaa, hurahtaa joulun alla olemattomiin. Mihin se katoaa?

Piparitkin menivät ihan pipariksi, värikin oli omituisen haalea - jotakin hiekan ja kakan väliltä, joten tein uuden taikinan. Väri oli oikeampi, mutta onnistuminen ei. Ikinä ei ole näin kurjia piparkakkuja tässä kyökissä- jos missään muussakaan nähty! Marjasen tontutkin järkyttyivät pahan kerran:) Taatelikakku näytteli hyvin onnistunutta, mutta maku oli lähinnä kuivuneen melanssin ja pettuleivän välimuotoa. Ehkäpä Jarmon piimäkakkuohje 45 vuoden takaa pelastaa jouluni:)
Weisten tontut ovat kuuluneet elämääni jo pikkutytöstä asti. Oli tähtihetki kun kelkkatonttu ja kellonsoittaja otettiin piironginkaapista ja laitettiin joulusiivousten jälkeen paikalleen. Viimeisimmästä Weisten tontusta maksoin huikeat 40 senttiä.
Rosacae näyttää iskeneen ikävästi tontun naamaan, mutta muhkuranenästä huolimatta hän on varsin viehättävä Lappi-asuinen tonttu. Lapsuusaikani Weiste tonttuja ei ole enää muita tallella kuin suklaapallotonttu, jonka sain naapurinpojalta kuusijuhlassa, muut ovat lahjoituksia tai hankintoja. Erittäin vanhat, tätilästä saadut käpyukot luurasivat vielä säilytyksessä eivätkä sen vuoksi ehtineet tähän hösseliin mukaan. 
Tonttujen lisäksi hullaannun helposti muihinkin ikivanhoihin joulujuttuihin; kuten liinoihin, tuberkuloosimerkkeihin ja joulupapereihin niin kääreiden, korttien kuin taulujenkin muodossa. Keräilyhulluus on pysynyt kuitenkin maltillisena, sillä olen hyvin kriittinen tason suhteen.
Osa joululiinoistakin pääsi kiikkustuolin syliin. En ole varma, sopiiko näistä mikään joulupöytään tai olohuoneeseen, mutta ennen joulua tulee aina fiilisteltyä vanhojen tavaroiden parissa. Osa näistä oli lapsuuskodin joulupöydässä.
Plaza de mustis
Yllä oleva fröökynä esittelee menneen kevään tonttulakkimuotia ja allaolevat ukkelit synnytin toukokuun valoisina öinä 😁
Plaza de mustis

Tämä soma tonttumaahinen virittää minut joka syksy joulutunnelmaan. Sain sen lahjaksi eräänä jouluna taiteilijaminiältäni. Tonttu istuu vanhassa lyhdyssä ja lämmittelee siinä pikku hiirensä kanssa. Kuvaan en saanut tässä tohinassa vangittua sitä tunnelmaa, mikä tekee tästä niin satumaisen.

Lumiukko kuuluu ehdottomasti myös jouluun. Omatekemien lumiukkojen joukkoon pääsi tuo hurmaava törönokka, joka löytyi kirpputorilta 50 sentin huikeaan hintaan. Näillä tonttukuvilla osallistun Pieni Lintu joulukuu-haasteeseen.

Toivotamme kaikille hyvää jouluaikaa Ymmi-joulupallon myötä 💛 Jouluhösseli jatkuu vielä hetken ja kyökkipiika on yhtä sekaisin kuin huushollikin:) 
Ymmi, Irja Viirret, koira

20 joulukuuta 2020

JOULU ON JO OVELLA

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää kyökkipiian huushollissa joulun alla enemmän kuin lääkäri määrää ja puolison kantti kestää😊 Kortteja olen rustaillut leipomisen ja siivoilun ohella ja rapistellut lahjapapereita yökaudet eli samaa tahtia sotken, mitä saan siivottua. Haravoin jopa pihaa, mikä joulukuussa on aika harvinaista. Ehkäpä kaikki hössötys kuitenkin kannatti, sillä maailman kaunein akuankkakuusi odottaa koristelua, juhlapulla syntymää ja kohta on joulu 💛

Lokakuisessa lumipyryssä siirsimme kuusia ja yhden ison tuijan kuivemmille paikoille, istutusilma ei ehkä ollut kaikkein parhain, mutta ajoitus oli silti oikea. Naapurit saattoivat ehkä vähän miettiä pitääkö kutsua valko- vaiko sinitakkiset paikalle:) Marraskuun loppupuolella siivoilin tonttulaa ja virkkailin laiskasti joulutähtipatalappuja. Joulukuun alkupuolella havahduin yht'äkkiä korttiaskarteluun, joista suurin osa meni uusintakäsittelyyn tai kylmästi roskiin. Perfektionismi on onneton yhdistelmä, ellei ole huipputaitava ja luova käsistään. Visio kun on niin tyystin erilainen kuin lopputulos. Joulutautini oli pitkään remissiossa ja se iski täydellä teholla vasta Lucian päivän aikoihin. Siinä sitä taas oltiin, ristiriitahelvetissä kaulaa myöten. Monet pitävät minua aitona jouluihmisenä, mutta totuus on se, että stressaannun joulusta aivan tajuttomasti. Joskus melkein vihaan koko jouluhösseliä. Itse joulua kuitenkin rakastan ja siihen liittyvää tunnelmaa.



Ensimmäisen adventin aikaan tilanne oli näin seesteinen 💙


Nämä hassut lumiukot värkkäsin marraskuun pimeyteen ilahduttamaan ohikulkijoita, tiedä sitten onko kukaan niitä edes huomannut, sillä kovin pimeä ja märkä on ollut koko loppusyksy -  kiitos La Ninan, eivätkä hanget korkeat nietokset ole riesana vieläkään. Mutta joulu on joulu. Se saapuu yhtä varmasti kuin hiihtäjätyttö kumppaneineen:)
Nämä ihanat tontut kurkistelivat ikkunasta Lucian päivän aikoihin 💖  

Tämä kirpputorilöytö pääsi tänä jouluna seinälle parin lapsuuskodin taulun lisäksi. Osallistun tällä postauksella Pienilintu Koriste-haasteeseen.

"Kylmästä meidät on taottu, tähtikirkkaista pakkasöistä
Hangista paukkuvan pakkasen ja raskaiden päivien töistä
Mutta helposti ei taitu ihminen, jolla usko on luontoon suuri.
Pimeyttä kestää vain hetkisen  ja aurinko tuli esiin juuri!"

Huomenna on talvipäivänseisaus ja sen jälkeen kuljemme jälleen kohti valoa ja piteneviä päiviä.

Toivotan kaikille hyvää ja onnellista joulun aikaa ja Uutta Vuotta! Merry Christmas and Happy New Year! 

Ja heille, jotka viettävät joulun surun murtamina tai yksinäisyydessä toivon voimia ja lohtua 💛 Tiedän kyllä etteivät pelkät toiveet auta ketään, mutta ehkäpä pieni kipinä kantaa kauemmaksi kuin luulemmekaan.

"Taas tultiin jouluun, ja riemuita saa
Vuosi on mennyt, käy uusi oven taa
Näin pääsimme jouluun, on valkea maa
Vaan ystävät rakkaat, on toivottavaa
Että jouluilon jälkeen vielä ilota voi
Ja tulevat päivät veis pelkomme pois"

24 joulukuuta 2019

JOULUA

"Tonttupa yön alla lattian. kultakenkiä naulaa, kuuletko iskuja vasaran kun hän lyö sekä laulaa.." Lapsuusajan joululaulun kultakenkiä ei tämä tonttu saanut aikaan, kunhan nyt jotakin turhanaikaisia nyhersi, leipoi, puunasi ja tuunasi. Joulutauti olikin remissiossa aika pitkään eli pahemmat oireet alkoivat vasta Lucian päivän aikoihin, mutta sen jälkeen tauti iski kuin kuin kuolema:) "Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi?" Pikkuhiljaa olen tajunnut ettei joulua tehdä eikä se ikinä tule tekemällä valmiiksi:)
Talvi, lumi, joulu, lato
Tontut, tonttutyttö, tonttureki, kotipihan joulu, talvi, lumi, reki
Joulun odotukseen ja jouluun kuuluvat myös jouluaiheiset kirjat, josta nostan tällä kertaa esille Aki Pulkkasen Pohjolan joulu -kirjan, jossa on jouluisia perinteitä ja hurmaavia muistoja kekristä Nuuttiin. Kirja ilmestyi jo viime vuonna, mutta on hintansa väärti vielä pitkään tulevaisuudessakin. 
Pohjolan joulu, Aki Pulkkanen, joulukirja


Tonttula, tonttulan parvi, aitta, vintti, joulu, Peikkolan joulu
Monenlaista on tonttupajassa ahkeroitu tänäkin vuonna, mutta kaikkeahan ei voi vielä kertoa, koska H-hetkeen on vielä hetki aikaa. Sen voin paljastaa että tonttukammarissa syntyi ensi kerran mustatonttu:) Lieneekö syynä ollut synkkä syksy ja ikävät ilmat. Joulun ihme tapahtui kuitenkin aatonaattoiltana, jolloin pyhäjokinen pimeys muuttui valkeudeksi. Aattoyö oli niin kaunis kun luonto oli pessyt kasvonsa lumella, että sitä piti kyökkipiian paketoinnin ohella kurkistetlla monta kertaa. Kuvan laitan myöhemmin, nyt en enää ehdi, MUTTA

Toivotan kaikille oikein rauhaisaa ja onnellista joulunaikaa ja lohtua heille, joilla on raskas ja yksinäinen joulu 💛

"On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, kun yhtä puhdas itse olla voisin, näin sydämeeni joulun teen" - laulu soi mielessä...

11 marraskuuta 2019

ON THE WALL - JOULUTAULUT SEINÄLLÄ

Jouluhulluus ei ole pullahtanut vielä pinnalle edes jouluhullun kyökkipiian kammarissa, mutta Pieni Lintu haasteen myötä päätin hullutella jouluisasti. Olen lapsesta asti tykännyt paperitauluista ja niitä löytyy kodin seiniltä niin jouluna kuin pääsiäisenäkin. Heikkona hetkenä keksin repiä kuvasivuja Rudolf Koivun joulukirjasta ja tuunata vaihteeksi joulukuvia niistä. Jälkeenpäin se lievästi harmitti:)



Tämä hurmaava joulutaulu meni harmittavasti sivusuun, myöhästyin omaa tyhmyyttäni koska en älynnyt katsoa myyjän viestiä ajoissa. Kauniita kuvia löytyy tauluiksi myös vanhojen kuvalehtien kansista. Tässä kuitenkin muutama perinteinen paperitaulu, joita tälläsin seinälle. Osan olen ostanut tänä syksynä, koska vanhemmat taulut ovat ahkeran käytön myötä hajoamispisteessä.

paperiset joulutaulut, vintage,

joulutaulu, yksityiskohta, koriste

Vanhoissa tauluissa on koristeellisia yksityiskohtia ja ornamentteja erikoisesti reunoissa. Kuvat voivat valehdella taulun ikää, sen olen katkerasti huomannut - mutta taulun materiaali paljastaa heti kättelyssä onko kyseessä uusiotuotanto vai originaali.
joulutaulu, tontut, joulupuuhat, Lars Eriksson

paperiliinat, joululiinat, vintage, tontut, joulu, kynttilä, joulukellot

Ennen pidettiin paperiliinoja joulupöydällä valkoisen liinan päällä koristeena. Niitäkin löytyy kymmenkunta erilaista, osa vielä muoveissa. Tuo keskimmäinen kello- ja kynttiläaihe on lapsuusaikani liina. Allaoleva vanha ruotsalaistaulu poikkeaa kauniisti  perinteisestä jouluaiheesta, se edustaa vuodenaikatauluja, joita näki ennen monen mökin seinällä.

Ruotslainen taulu, peura

Eikä joulua ilman pahvitonttuja! Neljä pahvitonttua ostin kun kuopus oli ihan pieni, niistä on enää kaksi "hengissä" Jos olisin älynnyt miten niiden arvo nousee, olisin ostanut koko kaupan tyhjäksi:) Keskimmäinen tonttu ja lammas on uusi löytöni tältä syksyltä ja se 1950 - luvulta. Sain sen edullisesti Weisten tonttujen ja parin taulun mukana.



Tämä paljon kärsinyt Sarah Kay-taulu löytyi vanhoista tavaroistani muuton jälkeen. Sen sain äidiltä vuosikymmeniä sitten ja nyt se koristaa komeron seinää 💙

23 joulukuuta 2017

HAPPY CHRISTMAS



Turha hössötys, tekemättömät työt jopa joulukortti skräppäys ja tuunaus söivät joulumielen olemattomiin. Kortin hienostunut pohja on ystävättären käsialaa. Murheellisena seurasin ikkunasta lintujen touhuja ja jäin katsomaan tinttejä jotka ihmettelivät jotakin. Ja mitä kummaa?
Plaza de mustis joulu

Sieltähän se joulumieli hiipi hiljaa ja vaivalloisesti kuin hiihtäjä umpihangessa:)

Plaza de mustis piparit



kranssintekijä Pirjo Suonvieri

Viehättävä yksityiskohta ovikranssista, jonka sain lahjaksi vähän ennen joulua. Kaunista ja hyvää joulun aikaa kaikille toivottaa jouluhullu kyökkipiika💓

P.s. Vielä joulupulla uuniin, niin joulu on tullut:)

23 joulukuuta 2016

VALOA KANSALLE ♥

Monet haasteet ovat menneet ohi, mutta nyt on pakko toivottaa Hyvää joulua ❤️  ja mikäs sen parempi tapa kuin Makro - ja Teemahaaste:) Aiheena oli VASTAVALO.


valo, lumi, oksat, aurinko, winter, vastavalo

sinitiainen, talvi, aurinko



Kiitän Pieni Lintu haasteista ja toivotan kaikelle kansalle kaunista ja rauhaisaa jouluaikaa ~♥~ 


20 joulukuuta 2015

JOULUKUU 2015

Arnøyan kirkko, joulukuu, kuutamo

Kauan sitten kohistiin uudesta, oudosta tähdestä, mutta tänään uutisoidaan jouluun sattuvasta täysikuusta. Uusikuu, joka syntyi kuopuksen nimipäivänä 11.12. 2015, kasvaa täysikuuksi Joulupäivänä klo 13.11. Samainen ilmiö osui edellisen kerran Talvikuuhun Armon vuonna 1977. Istuin esikoinen sylissäni kirkkaana kuutamoyönä Volvo Amazonissa Alajoen mäellä ja odotin vanhempiani, jotka olivat jouluvisiitillä äitini lapsuuskodissa. Ihailin pikku nyyttiäni kuun valossa ja tunsin onnen lisäksi omituista huolta ja epävarmuutta. Mietin kai sitäkin, että osaanko olla tarpeeksi hyvä ja oikea äiti lapselleni. 

Sen jälkeen olen elänyt monia ihania kuutamojouluja, vaikka varsinainen täysikuu ei ole osunutkaan joulupäivään kuten tänä vuonna. Aattoaamusarastus vuodelta 1984 on jäänyt elävästi mieleen täysikuusta, joka loisti häpeämättömän komeana aaumutaivaalla. Se mulkaisi ohimennen appivanhempia, jotka suoriutuivat viime hetken jouluostoksille pikku kuopukseni kanssa. Seisoin portailla ja ihailin satumaista kuutamoa, jonka valossa anivarhain sytytetyt joulusoihtuni haalenivat olemattomiin. 


Kotimatka. Irja Viirret

Tromssan tuomiokirkko (Tromsø domkirke) on rakennettu vuonna 1861. Siellä poikkesimme matkatessamme kohti ensimmäistä yhteistä jouluamme:)

Pieni Lintu antoi aiheeksi joulukuun, joten väsäsin väsyneenä kasaan jotakin aiheeseen liittyvää:)


Seuraava jouluun osuva täysikuu on vuonna 2034, mutta vähään tyytyneenä hyväksyn täysikuuksi sekä ennen että jälkeen joulupäivän mollottavan täysikuun, sillä jouluhan alkaa jo Tuomaanpäivästä ja kestää Nuuttiin asti:)


Pinkku, koti, joulun odotus
 Pinkkukin odottaa joulua :)


Apilanlehti puurolautaset, Plaza de mustis

Joten eikun mantelit puuroon ja viimeiset kortit postiin. Sinivuorten yöt ovat jäämässä historiaan ja joulu on alkamassa. Toivon kaunista täydenkuun joulua niin säädyllisille kuin säädyttömillekin:) Alakuvassa ikivanha joulukortti jolla toivotan hyvää joulua kaikille 


Plaza de mustis



Irja Viirret Arnoyan kuva
Yläkuvassa Arnøyan kirkko kuun valossa ja alimmissa kuunvalossa kylpevä Sinivuorten yö:)

Ensimmäisessä kuvassa sain yökuvausapua, en olisi ikinä saanut pokkarilla vastaavaa ja luurikin on jo aika vanha ja vaatimaton.

12 joulukuuta 2015

TÄHTI

"Niinä päivinä kävi yxi käsky keisaridta Augustuxelda että caicki mailma piti verollisex laskettaman. Ja Tämä veron laskemus oli ensimäinen, joca tapahtui silloin coska Qyrenius oli maanherra Syrias. Ja cukin meni Caupungihins andaman idziänsä arvattaa. Nijn myös Joseph Galileasta Natzarethin Caupungist ylösmeni Judean, Davidin Caupungijn, joka cudzutan Bethlehem, sillä hän oli Davidin huonest ja sugust, andaman idsens arvatta Marian hänen kihlatun emändäns cansa, joka rascas oli."

Ihmiset kohisivat ja puhuivat suuresta tähdestä, joka oli syntynyt taivaalle. Se ennusti uutta aikakautta, uutta suurta hallitsijaa ja valoa maailmaan. Tämä tähti teki minut oudolla tavalla levottomaksi. Mutta juuri nyt oloni oli tyyni ja seesteinen sillä aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi, vaikka olikin jo ilta. Kaikki työt oli jo tehty ja Sapatti alkamassa. Kannoin vettä purosta ja jäin katsomaan pientä kaunista poikaani. Hän leikki hiekalla ja valutti sitä sormiensa välistä. Rakastin häntä niin että sydämeeni sattui. Jostakin kaukaa kuului ukkosen kaltainen jyly ja yht'äkkiä raskas ahdistus valtasi mieleni.

- Miika! Tule pesulle, houkuttelin poikaani, mutta hän vain katsoi minua ja nauroi iloisesti, pieni aurinkopoikani. Huoleni väistyivät ja sydämessäni läikehti syvä ilo ja rakkaus tästä lapsesta. Menin huojentunein mielin sisälle ja kaadoin öljyä leipää varten. Jauhot olivat vähissä, joten pyysin vanhaa isääni käymään naapurissa ja lainaamaan sen verran että pärjäisimme sapatin yli. Hän pudisti harmistuneena päätään, mutta lähti kuitenkin ja törmäsi ovella tyttäreeni Danielaan, joka syöksyi sisään syli täynnä punaisia kukkia, joita oli löytänyt puron varrelta. Minun oli aivan mahdoton torua häntä, sillä en halunnut sammuttaa lapsellista iloa hänen kasvoiltaan. Käskin viedä kukat sairaalle vanhukselle, joka asui ihan talomme takana.

 Aurinko alkoi laskea ja jossakin haukkui koira. Äidit huutelivat lapsiaan sisälle ja yht'äkkiä tajusin mitä ukkosen kaltainen jyly merkitsi! Ratsuja. Sydämeni hyytyi kauhusta. Pieni poikani leikki yhä hiekassa. Näin miten Daniela varjosti silmiään katsoen Damaskoon ja juoksi kohti Miikaa. Suuri musta pölypilvi oli lähellä. Voi miten hullu olinkaan! Ryntäsin kohti aurinkoa - kohti lapsiani, kohti pimeyttä  ja kohti kuolemaa.

-EI, ei, huusin ja näin hitaasti kuin unessa miten Daniela yritti turhaan suojella pikku veljeään. Pölypilvi peitti auringon - elämäni ja Danielan punaiset kukat levisivät hiekkaan kuin veri...


"Raamasta kuuluu parkuvaisten ääni ja katkera itku. Rachel itkee lapsiansa ja ei tahdo antaa itseänsä lohduttaa lastensa tähden..."

Arnoya, ilta-aurinko, Arin kuva

Ihmiset kohisivat uudesta tähdestä joka oli syntynyt. Se ennusti Aikakirjojen mukaan uutta, suurta hallitsijaa, valtataistelua ja sotaa. Sen takia sain tehtävän, jota orjakin olisi halveksinut. Olin tottunut siihen että minua pelättiin ja vihattiin. Käskytin auxilia-joukkoa, jotka olin koonnut numidialaisista, sarmaateista, skyyteistä ja muista raakalaisista, jotka osasivat ratsastaa ja tappaa kuten minä. Ilman turhia tunteita ja sääliä.

Katsastin joukkoani ja kuulin miten joku kirosi Herodesta. Kuninkaat ja keisarit olivat minulle pelkkää pohjasakkaa, mutta sotilaalle kuului kunnioitus. Pyöräytin ratsuni ympäri ja tuijotin Quintuksen arpista naamaa ja sitten Xerexiä, joka oli näistä pakanoista pahin. Läväytin piiskalla häntä suoraan kasvoihin, mutta varoin silmiä. Silmäpuolisotureita kun oli jo muutenkin liikaa. Hakattuna ja moneen kertaan ruoskittuna oppi ottamaan iskut vastaan kauniisti, mutta en tiennyt ketään, joka olisi ottanut ne paremmin kuin Xerex. Ilmeettömänä kuin patsas. Ehkä hän sen takia oli tappajistani paras. Veri norui hitaasti hänen kaulalleen eikä hän tehnyt elettäkään pyyhkiäkseen sen pois. Jotakin viisautta olin siis takonut tämänkin sarmaatin kivikovaan kalloon, jotakin muutakin kuin uskollisuutta. Tämän retken jälkeen puoltaisin hänen vapauttamistaan, ehkä jopa Rooman kansalaisuutta. Sen hän oli ansainnut.

Ennen auringonlaskua saavuimme pieneen kyläpahaseen, Beetlehemiin. Kivisessä sydämessäni muljahti omituisesti nähdessäni pienen tytön heittäytyvän veljensä eteen, mutta miekkani ei erehdy koskaan. Jätimme jälkeemme vain itkua ja kuolemaa kunnes viimein tuli ilta ja kirkas tähti valaisi tietämme. Tähti, joka lupasi valoa ja vapautta toi vain  kärsimystä ja kuolemaa. Se ei himmenisi elämästäni koskaan. Se loistaisi kun häpeä,  joka sai meidät tappamaan pikku lapsia ja värjäämään Jordanin vedet punaisiksi.
jouluseimi, joulu, Pyhäjoen jouluseimi

Ylläoleva lainaus on Bibliasta vuodelta 1642 ja profeetta Jeremian osuva ennustus 1901 vuoden bibliasta. Tarinani perustuvat raamatunhistoriaan. Herodeksen vallanhimo ja pelko ajoi hänet lasten joukkomurhaan Beetlehemissä ja sen ympäristössä, jota kuvasin lapsen menettäneen äidin sekä toimeenpanevan sotilaan silmin.

Joulun ilosanoma ja Betlehemin lastenmurha toistuu Tiernapoikien laulukuvaelmassa kepeästi ja vaivattomasti. Alunperin se oli tunnettu Saksassa 1500-luvulla Kolmen kuninkaan lauluesityksenä. Pikkuhiljaa esitys rantautui Saksasta Tanskan kautta Ruotsiin ja sieltä Suomeen 1800-luvun alussa. Auxliajoukot olivat tuiki tuntemattomia suuruuksia tiernapojille, joten sotilas vaihtui tunnetumpaan husaariin. Politiikka on muutenkin vaikuttanut tiernapoika-esityksen luonteeseen, vaikka perustarina on aina ollutkin melko lailla sama. 

Oulu on kuuluisa TIERNAPOIKAKAUPUNKI ja ensimmäiset merkinnät tiernapojista ovat vuodelta 1873. Oulussa on Sanna Koiviston tekemä Tiernapoikapatsas ja tiernapoikaperinne elää edelleenkin siellä vahvasti. 

Tiernapojat kuuluivat myös lapsuuteni koulunäytelmiin ja jouluaattoperinteeseen, sillä tiernapoikaesitys radioitiin jouluaattona. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus uudistivat esityksen tälle vuosituhannelle:)