"Niinä päivinä kävi yxi käsky keisaridta Augustuxelda että caicki mailma piti verollisex laskettaman. Ja Tämä veron laskemus oli ensimäinen, joca tapahtui silloin coska Qyrenius oli maanherra Syrias. Ja cukin meni Caupungihins andaman idziänsä arvattaa. Nijn myös Joseph Galileasta Natzarethin Caupungist ylösmeni Judean, Davidin Caupungijn, joka cudzutan Bethlehem, sillä hän oli Davidin huonest ja sugust, andaman idsens arvatta Marian hänen kihlatun emändäns cansa, joka rascas oli."
Ihmiset kohisivat ja puhuivat suuresta tähdestä, joka oli syntynyt taivaalle. Se ennusti uutta aikakautta, uutta suurta hallitsijaa ja valoa maailmaan. Tämä tähti teki minut oudolla tavalla levottomaksi. Mutta juuri nyt oloni oli tyyni ja seesteinen sillä aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi, vaikka olikin jo ilta. Kaikki työt oli jo tehty ja Sapatti alkamassa. Kannoin vettä purosta ja jäin katsomaan pientä kaunista poikaani. Hän leikki hiekalla ja valutti sitä sormiensa välistä. Rakastin häntä niin että sydämeeni sattui. Jostakin kaukaa kuului ukkosen kaltainen jyly ja yht'äkkiä raskas ahdistus valtasi mieleni.
- Miika! Tule pesulle, houkuttelin poikaani, mutta hän vain katsoi minua ja nauroi iloisesti, pieni aurinkopoikani. Huoleni väistyivät ja sydämessäni läikehti syvä ilo ja rakkaus tästä lapsesta. Menin huojentunein mielin sisälle ja kaadoin öljyä leipää varten. Jauhot olivat vähissä, joten pyysin vanhaa isääni käymään naapurissa ja lainaamaan sen verran että pärjäisimme sapatin yli. Hän pudisti harmistuneena päätään, mutta lähti kuitenkin ja törmäsi ovella tyttäreeni Danielaan, joka syöksyi sisään syli täynnä punaisia kukkia, joita oli löytänyt puron varrelta. Minun oli aivan mahdoton torua häntä, sillä en halunnut sammuttaa lapsellista iloa hänen kasvoiltaan. Käskin viedä kukat sairaalle vanhukselle, joka asui ihan talomme takana.
Aurinko alkoi laskea ja jossakin haukkui koira. Äidit huutelivat lapsiaan sisälle ja yht'äkkiä tajusin mitä ukkosen kaltainen jyly merkitsi! Ratsuja. Sydämeni hyytyi kauhusta. Pieni poikani leikki yhä hiekassa. Näin miten Daniela varjosti silmiään katsoen Damaskoon ja juoksi kohti Miikaa. Suuri musta pölypilvi oli lähellä. Voi miten hullu olinkaan! Ryntäsin kohti aurinkoa - kohti lapsiani, kohti pimeyttä ja kohti kuolemaa.
-EI, ei, huusin ja näin hitaasti kuin unessa miten Daniela yritti turhaan suojella pikku veljeään. Pölypilvi peitti auringon - elämäni ja Danielan punaiset kukat levisivät hiekkaan kuin veri...
"Raamasta kuuluu parkuvaisten ääni ja katkera itku. Rachel itkee lapsiansa ja ei tahdo antaa itseänsä lohduttaa lastensa tähden..."
Ihmiset kohisivat uudesta tähdestä joka oli syntynyt. Se ennusti Aikakirjojen mukaan uutta, suurta hallitsijaa, valtataistelua ja sotaa. Sen takia sain tehtävän, jota orjakin olisi halveksinut. Olin tottunut siihen että minua pelättiin ja vihattiin. Käskytin auxilia-joukkoa, jotka olin koonnut numidialaisista, sarmaateista, skyyteistä ja muista raakalaisista, jotka osasivat ratsastaa ja tappaa kuten minä. Ilman turhia tunteita ja sääliä.
Katsastin joukkoani ja kuulin miten joku kirosi Herodesta. Kuninkaat ja keisarit olivat minulle pelkkää pohjasakkaa, mutta sotilaalle kuului kunnioitus. Pyöräytin ratsuni ympäri ja tuijotin Quintuksen arpista naamaa ja sitten Xerexiä, joka oli näistä pakanoista pahin. Läväytin piiskalla häntä suoraan kasvoihin, mutta varoin silmiä. Silmäpuolisotureita kun oli jo muutenkin liikaa. Hakattuna ja moneen kertaan ruoskittuna oppi ottamaan iskut vastaan kauniisti, mutta en tiennyt ketään, joka olisi ottanut ne paremmin kuin Xerex. Ilmeettömänä kuin patsas. Ehkä hän sen takia oli tappajistani paras. Veri norui hitaasti hänen kaulalleen eikä hän tehnyt elettäkään pyyhkiäkseen sen pois. Jotakin viisautta olin siis takonut tämänkin sarmaatin kivikovaan kalloon, jotakin muutakin kuin uskollisuutta. Tämän retken jälkeen puoltaisin hänen vapauttamistaan, ehkä jopa Rooman kansalaisuutta. Sen hän oli ansainnut.
Ennen auringonlaskua saavuimme pieneen kyläpahaseen, Beetlehemiin. Kivisessä sydämessäni muljahti omituisesti nähdessäni pienen tytön heittäytyvän veljensä eteen, mutta miekkani ei erehdy koskaan. Jätimme jälkeemme vain itkua ja kuolemaa kunnes viimein tuli ilta ja kirkas tähti valaisi tietämme. Tähti, joka lupasi valoa ja vapautta toi vain kärsimystä ja kuolemaa. Se ei himmenisi elämästäni koskaan. Se loistaisi kun häpeä, joka sai meidät tappamaan pikku lapsia ja värjäämään Jordanin vedet punaisiksi.
Ylläoleva lainaus on Bibliasta vuodelta 1642 ja profeetta Jeremian osuva ennustus 1901 vuoden bibliasta. Tarinani perustuvat raamatunhistoriaan. Herodeksen vallanhimo ja pelko ajoi hänet lasten joukkomurhaan Beetlehemissä ja sen ympäristössä, jota kuvasin lapsen menettäneen äidin sekä toimeenpanevan sotilaan silmin.
Joulun ilosanoma ja Betlehemin lastenmurha toistuu Tiernapoikien laulukuvaelmassa kepeästi ja vaivattomasti. Alunperin se oli tunnettu Saksassa 1500-luvulla Kolmen kuninkaan lauluesityksenä. Pikkuhiljaa esitys rantautui Saksasta Tanskan kautta Ruotsiin ja sieltä Suomeen 1800-luvun alussa. Auxliajoukot olivat tuiki tuntemattomia suuruuksia tiernapojille, joten sotilas vaihtui tunnetumpaan husaariin. Politiikka on muutenkin vaikuttanut tiernapoika-esityksen luonteeseen, vaikka perustarina on aina ollutkin melko lailla sama.
Oulu on kuuluisa TIERNAPOIKAKAUPUNKI ja ensimmäiset merkinnät tiernapojista ovat vuodelta 1873. Oulussa on Sanna Koiviston tekemä Tiernapoikapatsas ja tiernapoikaperinne elää edelleenkin siellä vahvasti.
Tiernapojat kuuluivat myös lapsuuteni koulunäytelmiin ja jouluaattoperinteeseen, sillä tiernapoikaesitys radioitiin jouluaattona. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus uudistivat esityksen tälle vuosituhannelle:)