sunnuntai 29. syyskuuta 2019

PIECE OF FURNITURE


Vanha kiikkutuoli, koristekuviot,  musta kiikku

sivustavedettävä sänky, lapsuussänky

kiikkutuoli, vanha huonekalu

Makro- ja teema-aiheena oli huonekalu. Lapsuuskodin kiikkustuoli on ollut kotitalon ulkovarastossa jo pitkään ja jonkun aikaa myös täällä ladossa, kunnes putsasin sen ja vein vanhaan tupaan tuttujen huonekalujen keskelle. Sinne on kertynyt monen talon romppeet ja huonekalut, jonka vuoksi hätäännyin myymään sivustavedettävän sängyn muutama vuosi sitten. Siinä nukuin aina lapsena, tosin silloin se oli tummaksi petsattu ja jalatkin olivat vähän korkeammat.

Pinnanojatuoli, Marimekon Masurkkakangas, tuoli

Nämä valkoiset pinnatuolit ovat askaruttaneet meitä, saimme ne talokaupan myötä. Päälliset ovat Marimekon masurkkaa, joka ajallisesti sijoittuu jonnekin 1960-alkuun. Jos jollakin on tarkempaa tietämystä tuolien mallista ja valmistajasta olisin tiedosta kiitollinen.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

ILTA

Kynttilävati, syksy, ilta, Antiikki Makasiini Kalajoki

Pieni Lintu haastoi ILTA-kuviin. Syksy on saapunut ja kynttilät tervehtivät meitä kauniisti Kalajoen  Antiikki Makasiinin pöydällä kun menimme sisälle. Paikka oli täynnä ihania aarteita. Ostin yhden Arabian maisemakupin tasseineen ja kaksi joulutaulua 💛

Täysikuu, kuutamo, syyskuu

Täysikuu leikki kuurupiiloa kanssani. Se piilotteli ovelasti pusikossa ja naapurin ladon takana, josta yritti pullahtaa äkkiä pilviverhon taakse piiloon. Ehdin juuri ja juuri ottaa kuvan, joka on enemmän taiteellinen kuin tekninen:)

Sauna, iltaaurinko, saunan verho, pitsiverho

Ilta-aurinko saunassa. Ja mikäpä sopisikaan iltatunnelmaan paremmin kuin Lailan laulu.