MAALISKUU

MAKRO- ja TEEMA-haasteena oli MAALISKUU. Keräsin kuvat kolmelta vuodelta. Ylläolevat kuvat tämän vuoden maaliskuulta, jolloin lunta löytyy enää aurauspenkoista ja varjopaikoilta. Vesisateen ja tuulen jälkeen tuli pikkupakkanen ja lammikot saivat kauniin jääriitteen. Allaoleva kuva on Karjalan kunnailta viime vuoden maaliskuulta. Seuraavana päivänä tuli sankka lumipyry joka peitti hetkeksi maan lumivaippaan.

  

Näin paljon oli lunta maaliskuun lopussa 2013. Mosku nautiskelee olosta vartiopaikalla.

MERTA JA HIEKKAA

Rantamaisema Rahjan saaristosta. Kuva on otettu Sudenkorento saaren rannalta eli Joonan karvolta mökin siivouksen, huoltotöiden ja ankaran muurahaissodan jälkeen kotimatkalle lähdön aikaan. Vesi oli tässä melkein yhtä matalalla kuin alkukesästäkin, joten odotan kopolla kourin paljon luvattua uhkakuvaa merivesien nousemisesta:)

  

Moskun kanssa Pyhäjoen "laguuneilla" heinäkuisena lauantaiehtoona:) Atomivoimala tulee suunnilleen 10 km tästä pohjoiseen.

Eipäs-joopas neuvottelua lapsenlapsen kanssa Kalajoen Hiekkasärkkien auringonsillasta vähän oikealle. Molemmilla taisi olla aika tiukka mutru huulessa:)

Kesken kiistelyn jouduin keskelle Sammon ryöstöä! Mitenkähän tässä vielä käy?

Tuonelan virralle päädyin että pätkähti... Äitien tavoin monet tuonelat läpikäyneenä tämän äidin kaikkivoiva rakkaus pysäytti niin, että piti räpytellä silmiä, mitä lienee hiekkaa niihinkin mennyt?

Kovasydämisen emännän tavoin minäkin osaan leipoa kivejä leipään, joten tämänkin teoksen vierellä tuli ihmeteltyä pitkä tovi. Lieneekö tuo Kullervon kuuluisa kirous, joka painaa välillä sydämeen:)

Lappeenrannan Hiekkalinnan  aiheena on tänä vuonna Kalevala. Näistä vaikuttavista veistoksista löytyi muun muassa Joukahaisen suohon laulanta, Väinämöisen ähertäminen pois Antero Vipusen suusta, Seppo Ilmarinen ahjoineen ja valtavan iso hauki, jonka leukaluiden soitantaa jäljitellään vieläkin:) Hiekan kalevalaiseen muotoon saattajana toimi huikea Jukka Lakela. Hän taiteili myös viime vuotisen Lappeenrannan sotaisan historia-aiheen.

Laguunin ja Kalajoen särkät ikuisti paparazzi, muut puhelinsantran omia otoksia.

PÖLLÖPERÄN MOSKU

Onkohan tämä sitä ultraviolettia mistä se emäntä aina höpöttää. Minulle se passaa paremmin kuin hyvin ja suojakerroinkin on ihan riittävä. Pitäisiköhän sitä ottaa vähän mahallekin?

Mukavalta tuntuu. Talviturkki taitaa olla kohta turha kapine, joten pitänee komentaa hoitohenkilöstö karttaushommiin. En kyllä ymmärrä tuota joka keväistä urputusta karvojen lähdöstä. Kai ne on pakko johonkin pudottaa? Eivät karvat minultakaan kysy mihin ne saavat jäädä.

Hei! Mikäs tuo pahanenteinen ääni on? Pakko juosta kysymään tuolta äitiä tuuraavalta naikkoselta, jos se sattuis tietämään. Lentokone tai ukkonen tuo ei ainakaan ole, siitä olen varma ja niitä minä osaan muutenkin komentaa. Paras kipittää portaille turviin!

Miten niin ei tarvi välittää? Et sä nyt taaskaan tajuu mitään! Tuohan on ruohonleikkurin ja pölyimurin jälkeen pahinta älämölyä mitä olen ikinä kuullut! Sehän syö kaiken ja tappaa luntakin koko ajan!








Pitääkö tässä muka vielä odottaa? Onko sulla edes aavistusta mitä tuo hullu härveli meinaa? 

Kovin lähelle tuota ei kyllä arvaa päästää - ihmisistä kun ei koskaan tiedä mitä niiden rumien korvien välissä liikkuu. Järki niiden päätä ei ainakaan pakota, eivätkä vaistotkaan. Mitä jää jäljelle? Lievää, hyvin heikkoa refleksitoiminta:) Aina saa olla niiden kanssa vähän varuillaan.


Ei hemmetti, tuota ei kestä enää vanha Erkkikään! Syökööt papanat ja ottakoot karvani, nyt minä lähden! Kaikkia kotkotuksia ne koiraraukan kiusaksi keksivätkin:(

Ihan lapsellisia härveleitä ja ihmisleluja, minä olen paljon parempi. Katsokaa vaikka, eikös se jotenkin näin tehnyt, vai oliko se ehkä näin? Jahuu tämä onnistuu minulta paljon paremmin:)

Kuvissa poseeraa Pöllöperän Julianpoika Mosku, joka harhautui aikoinaan Villiin Länteen. Hän osoitti kovia menohaluja karkailemalla emännältään tuon tuostakin, joten ei ole ihme, että hän viimein ajautui lähelle Lappeenrantaa:) Tarina koirapoika Moskusta löytyy tästä blogista nimellä MOSKUN HYMY.

Osa on kuvattu lainakameralla ja pelehtimiskuvat omalla kännykkällä.

LÄHTÖAIKA

Lemmikin lähtöaikaa edeltää usein monien vaivojen täyttämä vanhuus, mutta yhtä hyvin voit menettää nuoren, elämänintoa uhkuvan lemmikkin onnettomuuden tai vakavan sairauden myötä. Pienen pennun tai varttuneemman lemmikin mukana saat aina kaupanpäälle suuren surun ja luopumistuskan.

Vanhaa, rakasta lemmikkiä katsoessa toivot ja odotat useimmiten turhaan että hän vain nukahtaisi ikiuneen, ilman raskaita päätöksiä - ilman hirvittävää kuolemantuomiotasi. Mutta valitettavasti niin tapahtuu todella harvoin. Ja lemmikki voi kärsiä odotuksesta mielettömästi.

Jo terveystarkastusten ja/tai rokotusten yhteydessä voisi pikkuhiljaa miettiä kuka ja missä olisi sopivin ja paras henkilö armahtamaan lemmikkisi sitten kun on aika, olipa syynä sitten sairaus, loukkaantuminen, pitovaikeudet, lemmikin ikä ja sen mukana tulevat kivut ja vaivat,  joita et voi enää auttaa. Toisaalta, kukapa meistä haluaisi etukäteen miettiä luopumista, ratkaisu kun on vaikea muutenkin, jopa sen viimeisen pakon edessä. Elämän loputon ja tuskallinen pitkittäminen vie lemmikiltä kuitenkin lopulta arvokkuuden ja itsenäisyyden, mikä on surullista ja kiduttavaa niin omistajalle kuin lemmikillekin.

Olen varmasti yksi parhaimpia asiantuntijoita puhumaan tästä, koska olen kuullut olevani jopa eläinrääkkääjä hoivatessani kroonisten kipujen vaivaamia lemmikkeitä oman luopumistuskani vuoksi aivan liian pitkään. Ehkä näin on ollutkin, ainakin jyrsijämme, sitkeähenkiset rotat ja ajokoiramme Rölli joutuivat kärsimään järkyttävästi ja aivan turhaan hentomielisyydestäni, olosuhteiden pakosta ehkä myös Likka. Joskus rukoilin että Likka-vanhus vain pääsisi pois ja nukahtaisi viereeni, kunnes tajusin raskaasti, ettei hän ilman minua arvokkaana ja omilla jaloillaan täältä ikinä lähtisi.

Kesäkuun 8. päivä 2010

Myöhään eilen illalla oli viimeisten jäähyväisten aika. Likka katsoi minua pitkään kun lääkäri tuli. Vanhaa koiraa ei voi ikinä pettää, vaikka olet olevinasi miten iloinen ja reipas. Hän kyllä tiesi ja tiesi senkin että kuolema osaa pukeutua myös empaattiseksi ja kiltin näköiseksi mieheksi. Kuopus tuli tänään avukseni viemään rakkaan ja erittäin raskaan osan yli 15 vuodestani tuhkaukseen. Kun tulin asunnolle, jysähti vastaan tyhjyys kuin moukari. Tuntui vaikealta tajuta ja kestää kipeä hiljaisuus. Sitä ei enää milloinkaan täytä Likan tuttu, rauhoittava tuhina, onnellinen tervehtiminen ja tassujen ääni. En saa enää koskaan saa rutistaa rakasta tyttöäni enkä silittää kultaista kippurahäntääni.

Kuvassa LIKKA kaksi tuntia ennen lähtöä, kun odottelemme ulkona lääkärin tuloa ja tämä on viimeinen kuva Hänestä. Kuva voisi olla paljon parempikin, mutta kuvaaja ei enää tämän kummempaan pystynyt. Ylläoleva Likka-sana toimii linkkinä aivan erilaisiin tunnelmiin ja onnen aikoihin.

15 vuotta 5 kk 10 päivää

"En pääse ma mielikuvasta,

vaikk' oletkin eläin vaan,

että sullakin on oma taivaasi,

kun eroat päältä maan.

Tänä iltana varmaan jo haukahdat

ja kaukana ajo käy,

johon saata en sinua seurata

ja joka ei tänne näy."

(Osa U. Kupiaisen runosta Koiralle)

Eutanasia meni kaikkien sääntöjen mukaan kauniisti ja sain sen pyynnöstä kotiini koiran iän, eläinlääkärin viitseliäisyyden, empaattisuuden ja ehkä myös autottomuuteni vuoksi. Kipu- tai rauhoituspiikin jälkeen lonkkaan jotenkin pahaan paikkaan osunut piikki säikäytti ja satutti Likkaa, mutta sen jälkeen hän nukahti hiljaa ja rauhallisesti syliini. Eutanasia ei kuitenkaan aina toteudu piikin muodossa, sillä esimerkiksi metsästäjät tekevät usein viimeisen palvelun metsäkaverilleen paljon karskimmin, eli koira viedään viimeisen kerran metsäreissulle ja jätetään sinne. Toisaalta onnistunut laukaus saattaa monen mielestä olla ehkä parempi ja paljon armeliaampi vaihtoehto kuin kivulias vanhuus ja kuoleman turha odotus hentomieli
emännän hoivissa.

Tassun jälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni. 

Tämän nätin Sini Lindroosin runon sain sihteerikköystäviltäni Jaanalta kun Likka oli lähtenyt

Omistus- ja vuokra-asunnossa asuva voi kysyä taloyhtiöltä hautauslupaa, jos haluaa haudata lemmikkinsä ruusupensaan tai muun lemmikille rakkaaksi tulleen puun tai kiven viereen. Likan hautapaikkaa en osannut rivitalon pihalle edes ajatella, osaksi ehkä asumismuodon tilapäisyyden vuoksi. Alunperin oli tarkoitus viedä Likka viimeisen kerran takaisin kotiin Villiin Länteen, mutta kuopuksen ottaessa puheeksi tuhkausmahdollisuuden, se alkoi tuntua paljon helpommalta vaihtoehdolta kuin maahan hautaaminen.  Petcremon palvelu oli hienotunteista ja varsin sydämellistä ja ympäristökin oli kaunis ja rauhallinen. 

Krematoriot tekevät usein yhteistyötä eläinlääkäriasemien kanssa ja niin myös kyseinen Petcremo oululaisen Akuutin kanssa, minkä vuoksi eutanasia voidaan tiettyinä aikoina sopia tehtäväksi myös siellä, aivan samoin kuin eläinlääkäriasemalla tai pieneläinklinikallakin. Suosittelisin kuitenkin eläinklinikkaa tai kotioloja, jos mahdollista. Eläin voidaan jossain tapauksessa jättää myös eläinlääkärin (tai krematorion hoiviin), missä huolehditaan eläimen nukutus ja ruumiin hävittäminen, mutta tämä lienee enemmänkin kodittomien löytöeläinten kuin yksityisten mirrien tai mustien kohtalo. Minusta kiintymykseen ja rakkauteen kuuluu luopumistuskasta huolimatta se, että jaksaa jakaa senkin oman rakkaan lemmikin kanssa.

Jätin Likan lempipeitolleen oman patjansa päälle Petcremon vastaanottohuoneeseen tuhkaamista varten, mutta palasin ainakin kerran tai pari ovelta takaisin, sillä niin vaikea oli jäädä että lähteä. Tuhkaus maksoi noin 100 euroa uurnineen kotiin tuotuna. Aurinkoisena ja kauniina päivänä sirotin Likan tuhkat kotimetsään ja katsoin miten Likka muuttui osaksi tätä kaikkea. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, miten joku rakkaamme onkin yht'äkkiä kaikkialla - eikä enää missään, jos sitä mitataan ihmissilmin, jotka ovat niin huonot, etteivät ne näe maallista materiaa pitemmälle. Uurnan ja lemmikin tuhkan voit halutessasi säilyttää myös itsellä ja uurna vaihtoehtojakin on monenlaisia, maatuvista ja puisista todella kauniisiin keramiikkauurniin.

Lemmikin voi halutessa haudata vaikka omakotitalon kuusen juurelle, niin kuin Röpökin aikoinaan. Haudan tulee olla riittävän syvä, eläimen koosta riippuen vajaasta puolesta metristä aina metriin-pariin saakka. Kaupungeissa on myös pieneläinhautausmaita, esimerkiksi Helsingissä on eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä lemmikkien hautausmaa, johon kuuluu myös haudankaivaminen ja sen täyttäminen. Hautapaikka maksaa suunnilleen 100 euroa ensimmäiseltä 10 vuodelta ja vähän vähemmän seuraavalta 10-vuotis jaksolta. Rovaniemellä on ollut maksuton lemmikkieläin hautausmaa, johon hautauoma on kaivettu jo valmiiksi, mutta hautaaminen suoritetaan itse. Kesämökkitontilla pitää ottaa huomioon erikoisesti kaivot ja pohjavesialueet, mutta muuten voit haudata lemmikin myös sinne. Mikäpä olisikaan parempi paikka kun lomamokki tai saaristo, jossa lemmikkisi sai viettää onnelliset loma-aikansa vailla kerros- tai rivitalokahleita.

Hautamuistomerkkejäkin voi lemmikille halutessaan laittaa, tosin risti ei ole ehkä ole oikein sopiva. Internetistä löytyy myös kauniita virtuaalisia muistolehtoja. Paikkakuntasi erilaisista eutanasia- ja hautauspalveluista voit kysyä eläinlääkäriltä, eläinsuojeluyhdistyksiltä tai paikallisilta lemmikkieläinkrematorioilta. Kaikista näistä saat asiantuntevia neuvoja. Tampereen liepeillä Lempäälässä vaikuttaa Verna Oy, joka on ollut siellä jo 1980-luvulta lähtien. Surussa ja luopumisessa et ole milloinkaan yksin, sillä meitä on paljon jotka olemme joutuneet ja joudumme menettämään lemmikkimme, ystävistä parhaan ja luopumaan hänestä.

Lapsen suru lemmikin kuollessa on yleensä mutkattomampaa kuin meidän aikuisten. Lasta ei tarvitse eikä saa jättää turhassa suojelumielessä asian ulkopuolelle, olipa sitten kysymyksessä lapsen ikioma pieneläin tai perheen yhteinen lemmikki. Asiasta voi keskustella lapsen kanssa ja on hyvä antaa lapsen osallistua lemmikin hyvästelyyn ja hautaukseen. Näin lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään omia suruja ja luopumisia jatkossakin. 

Lapsen sydäntäsärkevä itku ja suru on asia, joka aikuisen vain täytyy oman surunsa ohessa kestää. Myönnän, etten ole ollut tässäkään asiassa paras mahdollinen äiti, sillä olen itkeä vollottanut omaa suruani lemmikin kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin lapset yhteensä.

Jäljelle jäänyt lemmikki voi kaivata tavattomasti kuollutta kumppania, masentua tai kerjätä ylenpalttisesti omistajansa huomiota. Kannattaa kuitenkin pitää tiukasti kiinni entisistä rutiineista, sillä ne tuovat parhaiten turvallisuuden tunnetta jäljelle jääneelle. Pieni ylimääräinen hemmottelu ja helliminen on silti paikallaan. Äkillisesti kuolevan eläimen sen pennut tai kaveri yleensä hyvästelevät kauniisti, mutta pitempään riutuvaa ne kohtelevat usein näennäisen välinpitämättömästi. Toisaalta esimerkiksi koirien elekieli voi olla ihmissilmälle niin pienieleistä ja huomaamatonta ettei sitä aina havaitse. 

Surulla on aina lahjomaton aikansa ja tuntuu ettet enää koskaan halua uutta kissaa, koiraa, lintua, pupua tai mikä se nyt olikaan. Usein tilanne kuitenkin muuttuu ja haluat sittenkin uuden lemmikin. Sukutaulujen ja Kennelien viidakko tuo Sinulle ehkä rodukkaan paperieläimen, mutta jos haet oikeaa ystävää, niin Hänet löydät vaikka löytöeläinkodista. Kun otat uuden lemmikin vanhan kaveriksi ja itsesi seuraksi, niin muista aina pitempään olleen lemmikin ehdoton ykkösasema, jotta vältyt turhalta mustasukkaisuus- tai häiriökäyttäymiseltä. Näin myös uusi tulokas löytää helpommin oman paikkansa laumassa ja tulee hyväksytyksi. 

Vernan ja Petcremon lisäksi tarjoan pari muutakin linkkiä epäselvissä kuolemantapauksissa tai vakavissa tautiepäilyissä esimerkiksi rabies etc. voit ottaa yhteyttä myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan puh.  029 530 0400 (vaihde) ellei eläinlääkäriä tai muita viranomaista ole pikaisesti tavoitettavissa.

"Levätä mä tahdon vain - muistella mun muistojain.

Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.

Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot." 

Tämä kaunis värsy löytyi koiran kuoleman jälkeen jostakin muistosivuilta, tekijästä ei ole tietoa, jos joku tietää, niin merkintää alle. 

Poika- ja koirakuva Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Eläinten hautausmaa Helsingissä (Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen eli Hesyn sivuille)
Puh. (09) 777 4225 tai (09) 777 4470.
  

Lemmikkieläinhoitola Komerin Karvatassut

Komerintie 23,23100 Mynämäki Päätoimiala: Eläinkrematoriot Toimialue: Mynämäki

Harjulan Pieneläintuhkaamo Osoite: Jokisatamantie 99, 28190 Pori.

Itä-Suomen pieneläintuhkaamo

Keskuskatu 21 A 3, 81100 Kontiolahti

Pieneläintuhkaamo Lemmikkienkelit Kanttorilankuja 3, 92160 Saloinen Lisäys 20.2.2024:  Päivitetty Tuhkaamo-osoitteita osa on tipahtanut pois.

MOSKUN HYMY

Paluu tulevaisuuteen on alkanut eikä hinnan kirpeyttä lievennä ollenkaan tämän tomeran koirapojan hymy. Vaikeana ja yksinäisenä aikana turvauduin hyvin paljon koiriini ja opimme elämään varsin omalaatuista ja vähän villiä susilaumaelämää. Meille kehittyi entisen mallin mukaisesti hyvä ruoka- ja ulkoilurytmi, varsinkin sen jälkeen kun vanha Likka siirtyi sisälle ja Mosku jäi yksin tarhaan. Siellä se usein räyhäsi, kiukutteli ja irvisteli minulle pirullisesti kun tulin töistä kotiin ja menin lämmitys- ja polttopuuhommiin.  Useamman kuin kerran mietin uupuneena että kohta otan kyllä jotakin kättä pitempää  ja kolautan sitä kalloon niin että vaikenee edes hetkeksi.  Rähinähän oli kuitenkin vain huomionhakua ja seuran puutetta.

Mutta pikkuhiljaa ja aivan huomaamatta Moskiitto oppi kauniisti odottamaan iltahetkeä kanssani, mihin sisältyi leppoisaa sisällä oloa ja seurustelua Likan kanssa, (todellakin leppoisaa; Mosku kiusasi reikäpään tavoin Likkaa ja pääsi alta aika yksikön juoksunaruun) lenkkeilyä ja tietenkin ruokailua. Vallattomana ja ylenpalttisen paljon liikuntaa vailla olevana, se osasi kytätä pirullisen tarkasti loksahtiko ulko-ovi varmasti lukkoon vai ei,  ja jos ei, niin silloin mentiin häntä suorana kohti vapautta ja ihania paskaläjiä:)

Usein se saattoi huitaista myös käsien käpi kun hain sen tarhasta tai karata vaikka pestistä,  jonka ansiosta naapuritkin oppivat suhteellisen äkkiä tuntemaan Moskun Peellä alkavan sukunimen ihaillessaan hihnan kanssa pyörivää raivopäistä emäntää. Silti olin ikionnellinen kun paskassa ja jätteissä pyörinyt koirapoikani palasi viimein kotiin. Useimmiten se odotti jo viattoman näköisenä juoksulankansa vieressä kun tulin epätoivoisena ja tyhjin käsin takaisin. Oli oikeastaan ihme, ettei se milloinkaan jäänyt rekan tai muunkaan masiinan alle, koska maantie oli kuitenkin niin lähellä ja minulla oli hirvittävä huoli myös siitä, että se aiheuttaa vaaratilanteita tiellä, kuten varmasti monesti aiheuttikin. Pesuahan Mosku inhosi miehiseen tapaan yli kaiken, mutta näiden retkien jälkeen se oli useimmiten pakon sanelema juttu, vaikka eihän tämä sulotuoksu lähtenyt pois edes pesemällä. 

Syyspimeällä ja varsinkin yöllä kun ison paritalon autius ja möröt alkoivat hirvittää, hain Moskun tarhasta ja sain nukkua levollisesti edes 2 - 4 tuntia kuunnellen unen läpi kahden koiran rauhoittavaa tuhinaa. Usein jouduin kuitenkin viemään Moskun jo aamukolmelta  tai neljältä koiratarhaan, koska se ei nuorena ulkokoirana tietenkään viihtynyt sisällä koko yötä, vaikka olohuone olikin useimmiten kylmä kuin hollitalli.

Viime syksynä jouduin eroamaan Moskusta, kun lähdin kotoani vuokra-asuntoon, johon olisi ollut vaikea näin haukkuhullua edes ajatella. Jos olisi ollut edes pieni tarha, niin ehkä sitten jotenkuten. Naapurit olisivat takuuvarmasti tykänneet:) Sen vuoksi otin mukaani vain rauhallisen ikivanhan Likan, joka pystyi olemaan sisällä ja joka ei mielestäni voinut muutenkaan isommasti häiritä juuri ketään. Tai niin luulin. Silloin ajattelin miten suuri taakka olisi pudonnut sydämeltäni,  jos olisin pystynyt Moskun nukuttamaan, sillä sitten ei olisi tarvinnut enää miettiä, miten se siellä nyt pärjää? Saako se nukkua kuivilla, mukavilla pahnoilla mihin sen aikoinaan opetin ja otetaanko sen perustarpeet huomioon edes osaksi niin kuin minä olin ottanut. Mutta enhän minä hennonut. Rakkaaksi tulleesta koirapojasta luopuminen on kaiken muun ohessa ollut yllättävän rankka ja vaikea juttu, vaikka tiedänkin että tottakai Mosku pärjää.  Sen reippaampaa poikaa saa hakea. Se joutuu nyt elämään vain erilaista, ehkä vähän karskimpaa koiranelämää kuin mihin se kanssani tottui. Mutta kuten jo hymystäkin huomaa, ei se tätä koirapoikaa ole lannistanut.

Hyvästi rakas, kurja Mosku, ole aina reipas ja kiltti poika:)