Olemme taas kerran adventin myötä siiryneet riemuisaan jouluaikaan. Jollekin se kuitenkin on suuri surun ja yksinäisyyden juhla ja joillekin joulun ilosanoma muuttuu tänäkin vuonna joulun surusanomaksi. Niinhän kävi jo kauan sitten Beethelemissä. Valon lapsen myötä tuli paljon surua ja kuolemaa.
Elämässä on ollut itselläkin aika, jolloin toivoin hartaasti, että voisin tuon kalenterinpupun tai ketun tavoin katsella joulua vain jostakin kauempaa. Vielä parempi olisi ollut, jos olisi voinut hypätä kokonaan joulun ohi. Niin surullisesta ja turhalta se tuntui. Joulu tunkee kuitenkin elämään joka tuutista, halusitpa sitä tai et. Töissä on käytävä tai ainakin ruokakaupassa ja vaikka ei televisiota katsoisikaan, niin radio-ohjelmat ja postit pursuavat tingelitangeli-joulua siinä kuin naapurin häpeämättömästi vilkkuvat jouluvalotkin:) Joulua ei niin vain pyyhkäistäkään olemattomiin.
Kirjoissa ja elokuvissa leski myy hautajaisten jälkeen omaisuutensa ja muuttaa surustaan kiireesti pois, muille maille vierahille. Oikeassa elämässä hän jää arkisesti paikalleen huolehtimaan veloista, mahdollisesta työstä, yrityksen jatkamisesta tai sen lopettamisesta, omakotitalon lämmityksestä ja ehkä lapsista tai vaikka metsästyskoirista - kuten minä - sillä lapset olivat lentäneet jo omiin pesiinsä ja perustaneet omat perheet.
Paketoin lahjoja ja itkin. Surin itsekkäästi menetettyä onneani - menetettyä jouluani. Muistoja, joita en enää milloinkaan voinut elää ja jakaa toisen kanssa kuten ennen. Elin ensimmäisen surujouluni. En kuitenkaan ollut yksin, sillä olihan minulla pojat ja heidän perheensä. Miehen sukulaiset ja ihanat sydänystäväni:) Eli asiani olivat oikeastaan aika hyvin. Jostakin kumman syystä en vain tajunnut sitä. En jaksanut surun keskellä nähdä arvoa, mikä näille asioille kuului.
Kun lapseni olivat vielä pieniä ja elämäni mallillaan, tuli mieleeni luvattoman usein, että joulu taisikin olla ilon ja rakkauden lisäksi suuri itsekkyyden juhla, joka kukoisti kyllä kauniisti perhejuhlana, mutta oli syvä ja katkera piikki yksinäisen, surevan tai hylätyn ihmisen elämässä.
Joku meistä viettää tämänkin joulun yksin - kotona, sairaalassa, vankilassa tai muuten hylättynä. Odotettu jouluvieras, lapsi, ystävä tai rakas ei saavukaan jouluksi kotiin. Ei enää koskaan. Sotien aikana kovat, surujen himmentämät joulut vietettiin uskomattoman ryhdikkäästi. Uskottiin parempaan huomiseen, siihen, että joskus sota loppuu ja tyydyttiin tyynesti kohtaloon, sillä muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Tsunamien särkemät elämät, tulipalon tuhoama koti tai kokonaisen perheen katoaminen olisi ylitsepääsemätön asia kaltaiselleni itkupillireppanalle.
On kuitenkin ihmeellistä, miten ihminen löytää ahdingossa voimia selvitä eteenpäin - nähdä kantavat asiat elämässään. On eräs, jota ajattelen rakkaudella kirjoittaessani näin ja tiedän että minulla on vielä pitkä matka ja paljon oppimista - siitäkin huolimatta, että olen opetellut vähän tavallista karheampaa elämää pienestä asti. Sunnuntailapsen tai kollon tuurilla onneni on silti kääntynyt monesti hyvinkin suotuisaan suuntaan. Minusta ei koskaan kasvanut ihanaa aurinkoihmistä, vaikka sitä aina kovasti toivoin. Jäin pelkäksi reppanaksi, surkeaksi itkupilliksi, joka joskus, etenkin jouluna havahtuu muistamaan jotakin yksinäistä, auttaa siivouksessa tai antaa itsekkäästi pienen osan omastaan johonkin keräykseen. Värkkää ehkä itse tehdyn laatikon, leipoo limpun, tekee kynttiläkortin tai joulukakun. Tai hankkii ne hyväntekeväisyys- ja joulumyyjäisistä ja ottaa rumasti kunnian itselleen:)
Toivotan kaunista Joulun odotusta kaikille ja voimaa Sinulle, joka kamppailet juuri nyt suuren surun tai yksinäisyyden joulussa. Et ole siinä yksin, vaikka niin tunnetkin. Avaruus on täynnä armahtavia ajatuksia, joista joku on tarkoitettu juuri Sinulle. Juuri nyt. Joku muistaa, ajattelee tai rukoilee puolestasi. On aika avata viides luukku. Uskoa parempaan huomiseen ja uuteen, iloisempaan jouluun.
Joulunvihaajille tai niille, jotka eivät muusta syystä halua viettää joulua, toivotan tunnelmallista ja rauhaisaa talviaikaa 💙
Kuva: Raimo Partanen: Joulukalenterikortti, julkaisija Karto.