ÄIDIT JA ÄIDITTÖMYYS

Oi ihana toukokuu, olet portti kesään ja valoon ikävästä siitepölyajasta huolimatta. On taas se aika, jolloin äidit nostetaan jalustalle ruusutettavaksi ja lahjottavaksi. Osa paremmista (lue ansioituneimmista) äideistä saa presidentiltä prenikat rintaan ja kunniakirjat plakkariin, eivätkä varmastikaan syyttä. Äidit ovat tietysti päivänsä ansainneet ja monta muutakin hellimispäivää. Osa meistä naisista ei kuitenkaan kuulu tähän jaloon joukkoon, sillä heistä ei milloinkaan tullut äitejä eikä näin ollen isoäitejäkään. 

Jotkut valitsevat äidittömyyden vapaaehtoisesti, kun taas toiset eivät kipeästä toiveesta huolimatta saa ikinä kokea äitiyden riemuja - jos surujakaan:) Adoptiokin voi olla syystä tai toisesta mahdoton vaihtoehto. Jotkut menettävät paljon toivotun esikoisensa keskenmenossa, synnytyksessä tai heti sen jälkeen ja sen myötä kaipaamansa äidin roolin, jos sattuu niin kurjasti, ettei enää ikinä saa uutta vauvaa. Äitien lisäksi myös monet lapset viettävät toukokuun toisena sunnuntaina äiditöntä äitienpäivää. Äiti on ehkä kuollut synnytykseen tai kadonnut muuten vain olemattomiin, kuten äideillä joskus on tapana. 

Muistan aina tämän onnen. Pienen poikani (esikoinen) ja suopursut.

Olen tullut usein miettineeksi, miten tyhjää olisi elämä, ellen olisi tullut äidiksi. Jo ajatuksena se on täysin turha, järkyttävä ja mahdoton. En osaa edes kuvitella elämää  ilman "lapsellisuuden" onnea ja pienen ihmisen mukanaan tuomaa huolta - jos suruakin. Hän kantaa jo pienenä sylissään aurinkoa, kukkia ja kiviä. Mitä olisikaan ollut elämä ilman pienten käsien askartelemia kortteja, suloisia patalappuja tai sänkyyn kannettuja kakkukahveja. Sen vastapainona elon illassa on ollut joskus myös pahaamieltä yksinäisyydestä tai äitienpäivättömyydestä:) Lapsettomuuden suru on täysin erilaista ja lapsen menettämisen suru on suruista kipein. Itselläni on menetyksestä vain se himmeämpi suru, vaikka menetetty vauva koskeekin aina äidin sydämeen. Nämä surut ovat olleet pitkään vaiettuja, koska vain syntynyttä vauvaa on ollut oikeus surra, muu on vain normaalia menetystä, joka kuuluu odotuksen riskiin ja raskauteen.

Kuopuksen kanssa kukkapenkin laittoa joskus 100 vuotta sitten:)

Kun rummutamme äitienpäivää, voisimme muistaa myös yksinäistä tätiä tai lapsetonta ystävää. Ehkä olisi syytä lopettaa myös turha tivaaminen lapsettomalta parilta, että miksi ihmeessä ette hanki jo lasta. Ikäänkuin lapsi olisi joku kaluste tai käyttökalu, joka kuuluu ehdottomasti avo- tai avioliitton onneen! Olen kyllä itsekin usein kusessa sopimattomia puhuvan kieleni kanssa ja muistan miten hössötin kerran kaupan edessä atsalea tai kaksikin kainalossa kysäisten ajattelemattomasti puolitutulta että jokos olet äidille kukan ostanut.
- Juu vein orvokit haudalle, hän vastasi hyväntuulisesti. Menin kotiin ja itkin häpeästä sillä niin harmitti oma tyhmyys ja typerä kieli. Toisaalta ainahan ei voi muistaa kaikkien tuttavien yksityisasioita, mutta yleistäminen on omalla kohdalla kostautunut jo niin monta kertaa, että pitäisi pikkuhiljaa tietää mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee:)

Äitimyytti on luotu pilviä hipovan ihanteelliseksi ja kauniiksi, mutta se on kyllä hyytävän etäällä minusta ja omasta äitiydestäni. Lukuisat laulut ja runot ylistävät äidin hyvyyttä ja ikuista uhrautuvaisuutta ja osa on niin lässynlässyn siirappia, että melkein hävettää kirjoittajan puolesta. Äiteinä olemme kuitenkin hyvin erilaisia: Joku liikuttuu ehkä kyyneliin ylisanoista ja kiitoksista toisin kuin minä. 

"Vain sydän äidin tiedät sen, näin hellä on lämpöinen,

Se riemuitsee sun riemustas, Se tuntee huoltas, tuskias."

Yritin etsiä julkaisukelpoista runoa, mutta Äidin sydäntä parempaa en tähän hätään löytynyt. Sokerisiirapista huolimatta allekirjoitan sen ehdottomasti ja etenkin tuon loppuosan. Rakkauteni oli äitini mielestä karumpaa ja jotenkin väärällä tavalla erilaista kun hänen poskenlämmin, vaativa rakkautensa,  mistä hän minua joskus moittikin. Puolustauduin sillä, että kivien ja kallioiden välissä ne kukkivat kauneimmat ja kestävimmät kukat. Tämä karu äidinrakkauteni kestää kovatkin yöpakkaset, jalan tallomiset ja kylmät tuulet, eivätkä kukkani hevillä kuole, vaikka välillä vähän kituvatkin.

Nyt mummuna ymmärrän äitiäni ihan eri tavoin, sillä nyt minustakin nuorten suhtautuminen omiin lapsiinsa on muuttunut jotenkin kovemmaksi ja koleammaksi kuin mitä lässähtänyt mummon sydän aina ymmärtää:) Äidin kuolemasta tuli tänä keväänä kuluneeksi 20 vuotta. Hänen äkillinen kuolemansa muutti aurinkoisen kevääni syksyksi. Oli opittava hyväksymään se tyhjyys ja ikävä, minkä äiti elämääni jätti, mutta elettävä silti siisti surun vuosirengas isän vuoksi. Huoli hänestä täytti usein päiväni ja varsinkin öisin mietiskelin, miten se raukka siellä pärjää - kotona yksin. Ilman äitiä.

Kaikki surut ja huolet huomisesta äiti taltutti uskomalla, ettei mitään tapahdu ilman Jumalan tahtoa. Tähän uskoon minulla on vielä hyvin pitkä matka.

" Kesäistä luontoa äiti ihaili yli kaiken, ensimmäiset hiirenkorvat, kukkivat tuomet, lintujen laulu ja käen kukunta kesäillassa olivat hänelle Jumalan rakkautta. Puhetta ihmiselle. Nyt kun luonto on taas täynnä Jumalan puhetta, äiti elää monissa muistoissa ja ajatuksissa.  Hänen kättensä jälki näkyy elämässäni vielä kauan, monivuotiset kukat kukkivat vuosi vuoden jälkeen, matot, pöytäliinat ja käsityöt muistuttavat äidin ahkerista käsistä, arkipäivän ohjeet ja monet hyvät neuvot kulkevat mukanamme, äitiä kaikesta kiittäen" Näin kirjoitin muistokirjoituksessa vuosi äidin kuoleman jälkeen. On vähän surullista, jos kiitämme äitiä vasta kun hän kuollut. 

Äitiyden myötä olen saanut elämääni neljä hurmaavaa lapsenlasta, joiden Äideille annan sydänlämpimät kiitokset ihanista kullamuruista/riiviömäisistä otuksista, joita saan välillä lainata:) Kiitän myös arvokkaista "varalapsista", jotka ovat heidän myötä kuuluneet/kuuluvat tavalla tai toisella elämääni.

Vanhan ajan kehtokuva on varastettu Birgitin sivuilta ja ikivanhan kortin löysin piirongin laatikosta. Se on vähän erilainen äitienpäiväkortti. Jäin miettimään onko se ehkä muistokortti, joulukortti vaiko äitienpäivä kortti:) Äitienpäivä historiaa löydät takavuosien postauksesta Äideistä parhain.

Toivotan kaunista ja hyvää kevättä niin äidillisille äideille, lapsettomille kuin äidittömillekin kanssakulkijoille ❤️